PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Pekka Immonen


Leo Immonen
02.01.09, 12:24
Pekka ilmestyy Leppävirran Osmajärven kylään 1800 luvun alussa. Hän on syntynyt 6/6 1775 missä, sitä en tiedä. Leppävirran syntyneiden luettelo on tuhoutunut tuolta ajanjaksolta. Juvalla on syntynyt Pekka Immonen tuolloin mutta miten voisin varmistaa että hän on juuri sama Pekka?

Terho Asikainen
03.01.09, 09:42
Juvan 1770-luku ei näköjään ole vielä SSHY:n sivuilla. Ainakin Mikkelin maakunta-arkistossa voisit lähteä liikkeelle tästä Hiski-tiedosta

6.6.1775 11.6.1775 Poikola Olof Immoin Elisabeth Ahoin Petter

ja etsiä Pekan 1770-luvun lastenkirjasta Poikolan kylän kohdalta, ja lähteä sitten jäljittämään häntä eteenpäin.

Leppävirran ja Juvan muuttaneiden kirjoja kannattaa selata niiltä ajoilta, joilta on ensimmäinen Leppävirralta löytyvä ehtoollismerkintä. Jos ei tärppää, Pekka on voinut tulla Osmajärvelle myös saman pitäjän sisältä, jolloin kannattaa selata rippikirjan muita kyliä.

Saapuneet muuttokirjat ovat myös usein hyödyllisiä, niissä on lähtö- ja tuloseurakunnan lisäksi mainittu yleensä myös syntymäpaikka. Leppävirran saapuneet muuttokirjat ovat puolestaan varmaankin Joensuun maakunta-arkistossa, jos niitä on säilynyt.

Mikä on varhaisin kirkonkirjansivu, jolla hänet mainitaan Osmajärvellä?

terv. Terho.

Leo Immonen
03.01.09, 10:16
Varhaisin merkintä ehtoollisella käynnistä löytyy 1807 alkuvuodesta.

Ritva Ruusunen
03.01.09, 15:05
Pekka Olavinpoika Immonen (renki) s. 06.06.1775 Juva, Poikola, muutti Juvan Poikolan kylästä, Piikkilän kartanosta 26.10.1801 Kuopioon.

Kuopiosta hän saapui 04.01.1807 Leppävirta 9: ään.
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2323&pnum=396

Harmi kun Kuopion ja Leppävirran muuttokirjat puuttuu juuri näiltä vuosilta.

Pekka Immosen vanhemmat:
Olavi Immonen, jääkäri, s. 15.12.1751 Juva (ilmeisesti Poikola), hänen syntymäaika löytyy vain rippikirjasta ja lastenkirjasta. Kuoli rippikirjan mukaan 01.06.1790. (ei löydy haudattujen kirjasta).
Olavin vanhemmat olivat: rakuuna Pekka Immonen ja Maria Romo/Romotar/Remotar, jotka asuivat Juvan Poikolan kylässä, Piikkilän kartanossa.

Liisa Berentintytär Ahonen s. 19.03.1749 Juva, Kangas. Hän asui miehensä kuoleman jälkeen Juvan Poikolan Piikkilässä vuoteen 1821, jonka jälkeen hänestä ei enää löydy merkintöjä. Tytär Helena (s. 1788) asui äitinsä kanssa vuoteen 1815, jolloin muutti sivulle 239.
Liisa syntyi Berent Ahosen ja Elin Bruunin tyttärenä

Leo Immonen
03.01.09, 18:43
Vau! Paljon kiitoksia! Olen etsinyt näitä tietoja ajoittain jo vuosia. Luulenpa että minulla on vielä paljon oppimista tässä hommassa

MarjaHelena
03.01.09, 22:20
Hei, voiko heidän jälkeläisiään olla Pekka Immonen, joka on syntynyt Leppävirran Osmajärvellä 5.3.1858. Hänen isänsä on Paul s. 1.2?.1827 ja äiti on Anna Maria Hynninen 20.5.1825. Sisaruksia on ainakin Eva Lisa 15.1.1848, Adam Henrik 25.1.1850, Paul 31.7.1855, Anna Lovisa s.10.8.1856.
Marja Helena

Leo Immonen
03.01.09, 22:38
Pekalla oli Pauli niminen poika s.30.10.1809 ja Paulilla oli myös Pauli niminen poika s.9.12.1841 ja 8.4.1851 syntynyt Pekka. Pekalla myös 13.1.1875 Pekka joka ammuttiin punaisten komppanian päällikkönä tammikuussa 1918. Ei taida sopia samaan sukuun.

Tapani Kovalaine
04.01.09, 17:38
Hei Marja Helena!
Immosten sukua on laajalti Savossa ja muuallakin. Kun kyselit, voisiko olla etsimäsi Paul Immonen, s. 1.2.1827, kenties samoja Osmajärven Immosia, niin vastaus tulee tässä:

Pieksämäellä vihittiin 30.10.1802 avioon jääkäri Jacob Höök, ent. Pehkonen ja talousassistentti (= piika) Cecilia Henrikintytär Srumöra. Pariskunta asui Maaveden kylässä ja myöhemmin tuon kylän talossa Nro 15. Pariskunnalle syntyi Esaias 1803, Lovisa 1805 ja Jacob 1808. Sitten perheenisä kuoli.

Mitä tekemistä tuolla mainitulla pariskunnalla on Immosten kanssa? Ainakin sen verran, että lastenkirjassa on ihan alusta pitäen Cecilian sukunimen sanottu olevan Immonen. Ja leskeksi jäätyään hänelle syntyi vielä kolme lasta, nuorimpana Paul Immonen 1.2.1827 Pieksämäen Siikamäen kylässä, jonne Cecilia Immonen oli muuttanut.

Voi ihmettä tuota meidän Hiskiä, sillä Cecilia Immonen oli jo 59 vuoden ikäinen synnyttäessään Paulin!
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1gcnji?fi+0394+kastetut+26933)1.2.1827 8.3.1827 Sikamäki - - Sold. enk. Cicilia Immonen 59 Paulus (oä.)
Seuraavassa digikuvassa seitsemäntenä oleva Paul Immonen todetaan Pieksämäellä syntyneeksi: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/rippikirja_1847-1856_mko1-45/719.htm

Lopuksi on paikallaan digikuva lastenkirjasta, jossa näkyy tietoja muistakin Cecilia Immosen lapsista: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pieksamaki/lastenkirja_1814-1842_msrk_tk1420-1421/167.htm

Ja ihan lopuksi voi esittää arvauksen: jospa Cecilia Henrikintytär Immonen sittenkin syntyi 20.11.1783 Joroisten Kotkatlahdessa. Kirkonkirjojen avulla asia ei kyllä valjennut - eikä tarvinnutkaan, sillä sukutarinana on 59-vuotiaaana synnyttänyt esiäiti Cecilia sentäs jotakin erikoista. (Suositan tutkimaan itte, mitkä erikoisuudet eivät edellä pidä paikkaansa...)

Terveisin Tapani

Tapani Kovalaine
04.01.09, 18:48
CECILIA IMMONEN 1767-1830, 59-VUOTIAS SYNNYTTÄJÄ

löytyy seuraavan digikuvan puolesta välistä:

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pieksamaki/rippikirja_1827-1837_msrk_tk1415_ll/106.htm

MarjaHelena
04.01.09, 19:15
Ovatpa ainakin saman kylän Pekkoja! Tämä Pekka lähti 15v. Viipuriin ja siellä eli elämänsä. Vasta viime syksyn aikana olen kiinnostunut sukuni juurista ja olen siis aivan alussa. Pekan tytärtä Hilma Helenaa olemme pitäneet vain viipurilaisena, mutta nyt on lähdettävä näille 'savonmatkoille' löytämää esi-isiä - ja kun oli sama kylä ja samat nimet kysymyksessäsi en voinut olla kysymättä. Kiitos sinulle hyviä löytöretkiä tälle vuodellesi Immosia löytämään. Minä jatkan tahollani! :-)
Ja vastauksen tässä vaiheessa huomaan, että olen ,Tapani, saanutkin sinulta melkoisesti pähkinää purtavaksi -mutta vaikuttaa, että isälinjaan ei sitten jatkossa tarvitsekaan haaskasta aikaa... :-)
Kiitos - paneudun innolla saamiini vinkkeihin!
Marja Helena

MarjaHelena
04.01.09, 20:26
[quote=Tapani Kovalaine;28711]CECILIA IMMONEN 1767-1830, 59-VUOTIAS SYNNYTTÄJÄ

löytyy seuraavan digikuvan puolesta välistä:

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pieksamaki/rippikirja_1827-1837_msrk_tk1415_ll/106.htm[/quote

Onhan aloittelijalle purtavaa! Saanko kysyä luku ja ymmärrysapua: Mitä on tapahtunut oheisen linkissä vuonna 1879 ja 1850?
Pieksämäen tiedoissa Paulin lisäksi Anna syntyi 1817 ja kuka 1821?
Marja Helena

Tapani Kovalaine
04.01.09, 22:57
Hei Marja Helena! Tosiaankin, nuo tekstit eivät aukene helpolla, jos ei ole lueskellut niitä monia vuosia. Nyt lukuapua: Leskenä Cecilia sai kolme lasta, ensin Annan, sitten Catharinan v. 1821 ja Paulin 1827.

Jaa, että mitä tapahtui 1879 ja 1850? No vastaus on sellainen, että tuossa rippikirjassa on niin huonoa käsialaa, että 1879 onkin luettava abs. 1829 ja se tarkoittaa, että pappi tuolloin piti ripityksen leski Cecilialle, kun noita lapsia syntyy avioliiton jo päätyttyä. Kyllä isätkin Hiskin tiedoilla löytyvät Annalle ja Christinalle, mutta Paulille ei löydy.

Vuosiluku 1850 on luettava muodossa 1830 ja se meinaa, että Cecilia kävi rippimerkintöjen verran kirkossa viimeisenä täytenä elinvuotenaan 1829 ja sitten vuonna 1830 kuoli.

Että tämmöistä tämä vanhojen tekstien tulkitseminen on! Aivan ensi tilassa kannattaa opetella sun käyttämään Hiskiä, vaikka sen tarjoamat tiedot ovat joskus ihan mitä sattuu monista eri syistä johtuen. Esimerkiksi sukunimi Srumöra, joka Cecilialle oli vihittäessä merkitty, on ainut koko Suomessa ja ainutkertainen! Se voipi osoittautua vaikkapa nimeksi Ström tai Smura tai olla aivan oikein kirjattu Henrik Immoselle annettu sotilasnimi.

Innostusta toivotan sulle esipolvien etsintään ja milloin tahansa voi nämä asiat jättää hyllylle hautumaan... Ja jatkaa sitten joskus...

SukuNiko
05.01.09, 08:42
Hei!

Voisiko henkilö nimeltä Heikki Paavonpk. Immonen olla sukua?

Hänet vihittiin 1906 Amanda Juhontr. Savolaisen kanssa.

Heille siunaantui kolme lasta vuosina 1907,1909 ja 1910

Heikki Muutti Brasiliaa 4.10.1911, eikä palannut.


Tietoa on vähän mutta jos tämä samaan menisi :)

MarjaHelena
06.01.09, 22:17
Hei, Niko! Minun tietoni ovat vielä erittäin vähäiset. "Meidän Pekka Immosella" on ollut veli Adam Henrik s.25.1.1850. Hän olisi kai aika vanha "teidän Heikin" lasten isäkksi, mutta ei mahdoton, kun ottaa huomioon tämän suvun Cecilia-mummonkin... ;) Milloin "teidän Heikki" on syntynyt? Minä en tässä vaiheessa tiedä "meidän Pekan" sisarus- tms. linjoista vielä sen enempää... Mutta harjoitukset jatkuvat - onhan tmän tosi mielenkiintoista!

Marja Helena :)

MarjaHelena
06.01.09, 22:30
Ja edelliseeen karanneeseen viestiin: Kiitos Tapani aivan suuremmoisen upeasta avusta! Into on kova, mutta taidot vielä niukat. Yritän nyt keväällä päästä 'koulunpenkille' oppia saamaan :-)
Marja Helena

Immoin
17.08.09, 11:39
Tervehdys kaikille jäsenille

Olen vasta aloittanut sukuni tutkimisen ja edistynytkin jonkin verran jo.
Mutta kuten arvata saattoi jossakin vaiheessa tuli seinä vastaan minulle.

Sukuni on vaikuttanut leppävirran alueella

Vanhin sukuni jäsen jonka olen pystynyt varmistamaan on Carl/Karl/Kalle Immoin/Immonen ( http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/lastenkirja_1877-1883_mko93-120/246.htm )

Joka oli naimisissa Anna Johanna Ruuskasen kanssa, ylhäällä olevassa linkissä näkyvät heidän lapsensa, olen heidän Fredrik (viimeisin) lapsen jälkipolvea. Fredrikille syntyi Kalle niminen poika joka myös vaikutti Leppävirran alueella, näin olen käsittänyt ainakin.

Tässä näkyy heidän vihkitietonsa: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/vihityt_1829-1869_mko1-7/165.htm toiseksi ylimpänä.

Heidän ensimmäisen lapsensa synnyttyä (Anders/Antti Wilhelm) he asuivat Kuronlaks talo no. 1

Näyttäisi siltä että Karl Immoin oli syntynyt 1836 mutta en ole löytänyt hänen synnyintietojaan tai mitään muutakaan tietoa hänestä ennen avioliittoa edeltäneestä ajasta, puhumattakaan hänen isästään ja äidistään tai sukuni varhaisemmista vaiheista.

Jo jollakin on tietoa asiasta olisin kiitollinen siitä.

Ystävällisin terveisin
Jussi Immonen

Movitz
17.08.09, 11:49
tässä on Kalle vanhempineen:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/rippikirja_1847-1856_mko1-45/349.htm

t. Jens

Immoin
17.08.09, 11:58
Sepä löytyi nopeasti...
Tässä hommassa taitaa olla paljon opittavaa, tulkinta on vaikeata esimerkiksi.

Ilmeisesti minulla oli väärä syntymä vuosi, Kalle on syntynyt 23.9-1834
ja mennyt Annan kanssa samaan aikaan rippikouluun?

Luinko oikein, eli kaksi ylimmäistä ovat Kallen vanhemmat , Anders immonen? (kuollut 1853? ) äidin nimestä en saa selvää kyllä. :(
Ruotsiakaan en osaa.

Ja nuo toiset nimet ovat Andersin muita lapsia.

Kiitos avusta Jens.
Antamasi tieto auttoi jo eteenpäin paljon

Movitz
17.08.09, 11:59
Antti-isä on puolestaan Joroisten poikia. Vihkimerkintä HisKistä:

22.10.1816 Kotkatlax Torp.s. ungk. And. Anderss. Immoin Torp.dr. Anna Henricsdr. Vallkoin Kotkatlax

ja täällä pariskunta lymyääpi:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/joroinen/rippikirja_1808-1823_tk1671-1672/175.htm

syntymä taitaa olla tässä:

31.5.1795 7.6.1795 Kotkatl. And. Immoin Brita Vanhain 30 Anders

joten isänsä on Immosen Antti ja äitinsä Vanhasen Riitta.

heidät on vihitty näin ikkään:

24.3.1788 Örnevik Drg. Anders Immonen Pig Britha Margareta Vanhatar Örnevik

Isänsä syntymä tässä:

8.2.1761 22.2.1761 Kerisalo And. Immoin Hel. Ketutar Anders

Movitz
17.08.09, 12:05
Brita Margaretha löytyy tuolta lastenkirjan sivulta Niilo Vanhasen tyttärenä, vaikka HisKistä ei löydykään!

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/joroinen/lastenkirja_1757-1773_tk1675/58.htm

no niin, tutkimisen iloa!

J

MarjaHelena
03.12.13, 23:55
Hei Marja Helena!
Immosten sukua on laajalti Savossa ja muuallakin. Kun kyselit, voisiko olla etsimäsi Paul Immonen, s. 1.2.1827, kenties samoja Osmajärven Immosia, niin vastaus tulee tässä:

Pieksämäellä vihittiin 30.10.1802 avioon jääkäri Jacob Höök, ent. Pehkonen ja talousassistentti (= piika) Cecilia Henrikintytär Srumöra. Pariskunta asui Maaveden kylässä ja myöhemmin tuon kylän talossa Nro 15. Pariskunnalle syntyi Esaias 1803, Lovisa 1805 ja Jacob 1808. Sitten perheenisä kuoli.

Mitä tekemistä tuolla mainitulla pariskunnalla on Immosten kanssa? Ainakin sen verran, että lastenkirjassa on ihan alusta pitäen Cecilian sukunimen sanottu olevan Immonen. Ja leskeksi jäätyään hänelle syntyi vielä kolme lasta, nuorimpana Paul Immonen 1.2.1827 Pieksämäen Siikamäen kylässä, jonne Cecilia Immonen oli muuttanut.

Voi ihmettä tuota meidän Hiskiä, sillä Cecilia Immonen oli jo 59 vuoden ikäinen synnyttäessään Paulin!
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1gcnji?fi+0394+kastetut+26933)1.2.1827 8.3.1827 Sikamäki - - Sold. enk. Cicilia Immonen 59 Paulus (oä.)
Seuraavassa digikuvassa seitsemäntenä oleva Paul Immonen todetaan Pieksämäellä syntyneeksi: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/rippikirja_1847-1856_mko1-45/719.htm

Lopuksi on paikallaan digikuva lastenkirjasta, jossa näkyy tietoja muistakin Cecilia Immosen lapsista: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pieksamaki/lastenkirja_1814-1842_msrk_tk1420-1421/167.htm

Ja ihan lopuksi voi esittää arvauksen: jospa Cecilia Henrikintytär Immonen sittenkin syntyi 20.11.1783 Joroisten Kotkatlahdessa. Kirkonkirjojen avulla asia ei kyllä valjennut - eikä tarvinnutkaan, sillä sukutarinana on 59-vuotiaaana synnyttänyt esiäiti Cecilia sentäs jotakin erikoista. (Suositan tutkimaan itte, mitkä erikoisuudet eivät edellä pidä paikkaansa...)

Terveisin Tapani

Hei, Tapani!
Viisi vuotta suvun tutkimisen harjoittelua on kehittänyt taitojani sen verran, että olen löytänyt vastauksen Cecilian arvoitukseen! Niin, että esittämäsi arvaus oli tismalleen oikea!! Cesisilia Henrikintytär Immonen on syntynyt Joroisten Kotkatlahdessa 20.11.1783 ja muuttaa Jääkäri Höökin talouteen ihan oikeilla tiedoilla. - Joskus sitten ajan myötä asiat näyytävät mutkistuvan ja vuodet putoavat ensin pois ja sitten kai tilalle ovat tulleet arvaukset...
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6597041

On siis aika luopua erikoisuuksista - ja ilo löytää oikean äidin jäljille :)