"ankkalammikko"

[willman ismo]

olen tutkinnut muutaman vuoden romanikulttuuria ja kaikkea romaneita koskevaa kirjallisuutta jne.olisin "suomen-suomalaisena" kunnioittavimmin tiedustellut "suomenruotsalaisuudesta": Pitääkö väite paikkaansa, että kaikki "suomenruotsalaiset" tuntevat toisensa "ankkalammikossa."näin kuulee usein puhuttavan ja luettavan."romanithan" tuntevat yleistäen toisensa.tosin heitä on paljon vähemmän suomessa kuin "suomenruotsalaisia."toivottavasti kysymykseni ei loukkaa ketään-se ei ole tarkoitukseni!ajattelen asiaa puhtaasti tieteellisesti.

[kaila]

olen tutkinnut muutaman vuoden romanikulttuuria ja kaikkea romaneita koskevaa kirjallisuutta jne.olisin "suomen-suomalaisena" kunnioittavimmin tiedustellut "suomenruotsalaisuudesta": Pitääkö väite paikkaansa, että kaikki "suomenruotsalaiset" tuntevat toisensa "ankkalammikossa."näin kuulee usein puhuttavan ja luettavan."romanithan" tuntevat yleistäen toisensa.tosin heitä on paljon vähemmän suomessa kuin "suomenruotsalaisia."toivottavasti kysymykseni ei loukkaa ketään-se ei ole tarkoitukseni!ajattelen asiaa puhtaasti tieteellisesti.

terve,

Suomenruotsalaisten lähellä olevana voin kertoa että kaikki eivät tunne kaikkia mutta voisin oman kokemukseni pohjalta sanoa että kun keskustelee vieraan suomenruotsalaisen kanssa niin "aina" löytyy yhteisiä tuttavia. Voidaan näin puhtaasti tieteellisesti kysyä koskeeko tämä myös pohjanmaan ja ahvenanmaan suomenruotsalaisia.

[willman ismo]

kunnioitettu "kaarle kaila." kiitos kommentistanne.juuri tuota kertomaanne asiaa tarkoitinkin.onkohan suomenruotsalaisilla, kuten romaneilla on, tiettyjä "asioita, tapoja" jne "käyttäytymismetodeja" joita ei "ulkopuolisille" kerrota.

[kaila]

kunnioitettu "kaarle kaila." kiitos kommentistanne.juuri tuota kertomaanne asiaa tarkoitinkin.onkohan suomenruotsalaisilla, kuten romaneilla on, tiettyjä "asioita, tapoja" jne "käyttäytymismetodeja" joita ei "ulkopuolisille" kerrota.

Onhan niitä tapoja kuten snapsilaulut. Ehkä he osaavat läträtä viinan kanssa keskimäärin suomalaisia siistimmin ja lisäksi heillä on oma kielensä jota käyttävät kommunikoidessaan keskenään mutta kyllä nämä ovat yleisessä tiedossa.

[willman ismo]

itse ihailen suomenruotsalaisten alkoholinkäytössä sitä, että osaavat ottaa ilon irti ilman perisuomalaista räyhäämistä ja tappelemista.sen taidon kun me "suomensuomalaisetkin" vielä oppisimme.itse tosin panin "korkin kokonaan kiinni" 1994.

[willman ismo]

aloitin tämän "ankkalammikko" kyselyni suomenruotsalaisten kulttuurista, koska en siitä mitään tiedä, vaikka 3-4 sukupolvea sitten omassa suvussani on ollut täysin tai osittain ruotsinkielisiä verisukulaisia.sukututkimusteni tulosta.lopetan tämän "ankkalammikko" aiheen omalta osaltani toteamalla: Olen suomenruotsalaisten(myös romanien ja saamelaisten) ystävä ja kunnioitan suuresti heidän panostaan maamme hyväksi es.kulttuurin ja teollisuuden aloilla.monikulttuurinen ja kielinen suomi on yhteinen etumme.suomenruotsalaisten oikeudet omaan kieleensä es.sosiaalipalveluissa turvattava jatkossakin.olemme kaikki suomalaisia-loppu!

[admin]

Pohjalaisena - ja ruotsinkielisenä - voisin omana mielipiteenä sanoa että ei se ihan niin ole että "kaikkia tuntisi" toisensa. Mutta niinkuin Kalle ensimmäisessä viestissä kertoo - usein huomataan keskusteluissa uusien tuttavuuksien kanssa että on yhteisiä tuttavia/sukulaisia ja siten pääsee usein samalle aallonpituudelle.
Tässä on huomattava että suurelle osalle suomenruotsalaisista on monta niitä samoja "yhteisiä" kohtaamispaikkoja mm. opiskeluaikoina. On Dragsvik varusmiehille, on Åbo Akademi Turussa, mm. Botta Hesassa jne.

Jos taas puhutaan suomenruotsalaisista "tietyistä asioista, tavoista" niin muutama asia tulee omaan mieleen

snapsilaulut niinkuin Kalle mainitsi; mainio perinne!
kuorolaulu - aika yleistä
rapujuhlat täällä etelässä - paljon laulamista siinäkin
ehkä veneily? Taitaa olla aika tasapuolisesti kieliryhmien välillä nykyäänVarmaan muutakin mutta ei heti tule mieleen

Hasse

[oinonen]

on kolmenlaisia ruotsinsuomalaisia: aatelisto joka on oikeastaan eurooppalaista eliittiä, eli esivanhempia on balttiassa, ruotsissa ja muualla. rikkaita ja sivistyneitä vanhoja sukuja jotka ovat nousseet talonpojista porvarissäätyyn ja ristiinnaineita keskenään. "tavalliset" rannikkoruotsalaiset.
he kaikki ovat ihan kivaa väkeä vaikka rantaruotsalaisten murteesta en saa kouluruotsillani selvää

[Matti Lund]

Pohjalaisena - ja ruotsinkielisenä - voisin omana mielipiteenä sanoa että ei se ihan niin ole että "kaikkia tuntisi" toisensa. Mutta niinkuin Kalle ensimmäisessä viestissä kertoo - usein huomataan keskusteluissa uusien tuttavuuksien kanssa että on yhteisiä tuttavia/sukulaisia ja siten pääsee usein samalle aallonpituudelle.
Tässä on huomattava että suurelle osalle suomenruotsalaisista on monta niitä samoja "yhteisiä" kohtaamispaikkoja mm. opiskeluaikoina. On Dragsvik varusmiehille, on Åbo Akademi Turussa, mm. Botta Hesassa jne.

Jos taas puhutaan suomenruotsalaisista "tietyistä asioista, tavoista" niin muutama asia tulee omaan mieleen
snapsilaulut niinkuin Kalle mainitsi; mainio perinne!
kuorolaulu - aika yleistä
rapujuhlat täällä etelässä - paljon laulamista siinäkin
ehkä veneily? Taitaa olla aika tasapuolisesti kieliryhmien välillä nykyäänVarmaan muutakin mutta ei heti tule mieleen

Hasse

Tuo pätee hyvin kyllä omaan pohjalaiseen suomenkieliseenkin sukukuntaan, aivan samat kujeet. Kun kuitenkin huomioidaan, että sukukuntani on asuttanut Pohjanlahden rantaa, on se kulttuurivaikutuksessa ollut vastaanottavana osapuolena, eli mitä naapurikylän ruotsinkieliset ensin, sitä kotikylän suomenkieliset perässä. On vain aika huvittavaa keskustella niitten kotikyläläisten kanssa, kun he täysin kiistävät saaneensa mitään vaikutteita, vaikka kulttuurihistorian tutkijalle käy siinä kontaktissa itse teossakin jo selväksi näitten vaikutteitten hyvä omaksuminen. En kuitenkaan käy siitä kiistelemään paikanpäällä, sillä pianhan joku kylän ukkokööri muiluttaisi minut Raippaluotoon, mikä ei ehkä sopisi aikatauluuni, vaikka Raippaluotoa vastaan minulla ei ole mitään, eikä muuten väliä vaikka vietäisiin Valassaarillekin saakka.

Tätä reittiä ovat myös monet mannermaiset kulttuurivaikutteet tulleet ensimmäiseksi suomenkielisellä puolella Etelä-Pohjanmaan suomenkielisen väestön pariin. "Rannikkoruotsalaisille" vaikutteet ovat tulleet väljiä vesiä pitkin Tukholman ja Merenkurkun kautta. Toinen reitti on ollut Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun. Olen tullut siihen tulokseen, että kulttuurivaikutteitten omaksuminen tätä reittiä pitkin on ollut jonkin verran hitaampaa: sekä eteläpohjalaiset että varsinaissuomalaiset ovat sangen jääräpäistä sakkia, mutta eteläpohjalaiset selvästi joustavampia ja notkeampia mannermaisten vaikutteitten omaksumisessa, mikä näkyy monissa piirteissä. Perusedellytys monien vaikutteitten omaksumiselle on tietysti ollut riittävä varallisuus: eteläpohjalaisilla ja varsinaissuomalaisilla ei siinä ollut olennaista eroa, mutta sisempänä maata asuvat olivat keskimäärin vähempivaraisia, mikä myös vaikutti siihen, ettei siellä omaksuttu eräitä vaikutteita, joihin kului vähän enemmän rahaa.

Ankkalammikkoverauksesta tuli elävästi mieleen viime viikkoinen näky käydessäni yliopistolla: aulassa oli ahtautuneena noin kymmenen intialaista opiskelijaa, poikia ja tyttöjä , erään pöydän ääreen. Tietysti pulina sen pöydän ääressä oli astetta vilkkaampaa kuin muiden pöytien ääressä.

Yleensä puolet vähemmän suomalaisia tai ruotsalaisia on mahtunut sen pöydän ääreen. En jäänyt haastattelemaan näitä lapsosia, joten en tiedä tarkkaan, mistä päin Intiaa he ovat kotoisin. He saattoivat olla jonkin tietyn projektin tuomia tai sitten aivan eri puolilta laajaa Intiaa, miljardin intialaisen joukosta, mene tiedä ehkä joku bangladeshiläinenkin joukossa. Tiedä häntä, mutta oman pienen ankkalammikon he näyttävät perustaneen Turun yliopistolle.


terv Matti Lund

[Marjapuu]

Olen itse 3/4 rantahurri Pohjanmaalta. Äidinkielenäni puhun tosin suomea.

Sukuni koostuu siis talonpoikaisista ruotsinkielisistä pohjalaisista, mutta sukuun on naitu viimeisen 30 vuoden aikana myös Turunmaan saariston sekä Uudenmaan ruotsinkielisiä. En ole huomannut mitään suuria kulttuurieroja näiden kolmen ryhmän välillä, sen sijaan ero korostuu selvemmin kaupunkilaisten ja maalaisten välillä. Suurin ero näyttää olevan stadilaisen akateemisesti koulutetun ruotsinkielisen ja Pohjanmaan rannikkokylässä asuvan työläistaustaisen ruotsinkielisen välillä. Nämä kaksi eivät välttämättä ymmärrä toisiaan lainkaan, jo senkin takia, että rantahurri puhuu leveää paikallismurretta. Rantahurri ei myöskään pidä lainkaan siitä, että Helsingin ruotsinkieliset sekoittavat puheeseensa niin paljon suomenkielen sanoja, joista yleisin taitaa olla "kiva juttu".

Etelä-Suomen kaupungissa asuva ruotsinkielinen myös suhtautuu liberaalimmin suomenkieliseen valtaväestöön ja suostuu jopa puhumaan suomea. Rantahurri taas varjelee tiukasti rajojaan ja omaa kulttuuriaan ja suhtautuu äärimmäisen ennakkoluuloisesti valtaväestön taholta tuleviin lähentymisyrityksiin. He eivät myöskään suostu puhumaan suomea lainkaan, saati että edes osaisivat sitä.

Dragsvikin varuskunnassa asepalveluksensa suorittanut, Turunmaan saaristosta kotoisin oleva sukulaispoikani kertoi, että Pohjanmaan rannikolta kotoisin olevia varusmiehiä kutsuttiin pampaslaisiksi, ja heitä pidettiin hiukan yksinkertaisina. Tämä johtuu mm. siitä, että heidän puhumansa kieli on outoa ja he ovat käytökseltäänkin rahvaanomaisempia kuin etelän ruotsinkieliset.

[Jukka H]

Suomalaisen sukuketjun nimitykset päättyvät pikkuserkkuun (syssling). Ruotsinkielisillä pikkuserkkujen lapset ovat "bryllingar", sitten tulee "pysslingar" ja vielä heidän jälkeläisensä "sexmänningar".

Jos joku tuntee viidennet serkkunsa, niin hän tuntee melkoisen määrän ihmisiä, sukulaisuussaste kun on 1/2048. Omasta tuttavapiiristäni olen havainnut, että ainakin pysslingejään suomenruotsalaiset tuntevat kiitettävästi.
Jukka H

[Marjapuu]

Tehdessäni sukututkimusta suomenruotsalaisen isäni sukuhaarasta, törmään jatkuvasti omiin tai sisarusteni luokkakavereihin, jotka ovat meille kolmansia serkkuja. Voin vakuuttaa, että kenelläkään meistä ei ole koko kouluaikana ollut harmaintakaan aavistusta sukulaisuudestamme.

Isälläni olen laskenut olevan yli 200 pikkuserkkua. Hän ei millään voi tuntea heitä kaikkia, puhumattakaan siitä, että voisi valaista lapsiaan pikkuserkkujensa lapsista eli heidän kolmansista serkuistaan. Siitäkin huolimatta, että sukuhaaramme on asustellut tiiviisti Vaasassa ja sen ympäristössä jo viitisensataa vuotta.