Villel
28.11.08, 14:17
Olen suoraa isälinjaani selvitellessäni päätynyt eräänlaisena välivaiheena Halikon Antolassa (Andoilassa) vuosina 1663-1695 isäntänä vaikuttaneeseen Grels Henderssoniin. Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko joku muu foorumilainen päätynyt omissa tutkimuksissaan samaan henkilöön, ja voisinko mahdollisesti saada vahvistusta tai kumoamista omille tulkinnoilleni, jotka esitän seuraavassa:
1. Paimion Kovalan rusthollari Michel Torstensson (s. 6.8.1697 Sauvossa) oli mielestäni varsin kiistatta Sauvon Åkersissa vuonna 1663 syntyneen Torsten Henrichssonin ja hänen vaimonsa Maria Henrichsdotterin poika. Rippikirjojen merkintöjen mukaan Michel muutti vaimonsa Lisa Jacobsdotterin kanssa Sauvosta Paimioon noin vuonna 1724.
2. Torsten puolestaan oli Sauvon Åkersissa (1676-95) ja myöhemmin Ruonlahdesa (1695-1705) asustaneen Henrich Grelssonin ja tämän vaimon Margetan poika.
3. Henrich Grelssonin tausta on minulle hieman epävarmempi, mutta ainoa mahdollisuus, jonka olen löytänyt, on se, että hän olisi lähtöisin Halikon Antolasta, jossa vuosina 1663-95 toimi isäntänä Grels Hendersson; hänen vaimonsa nimi oli Brita. SAY:n mukaan heillä oli poika nimeltä Hendrich, jonka merkinnät Antolassa loppuivat vuonna 1673. Samana vuonna Sauvon Åkersiin ilmestyy rengiksi muuan Henrich, ja vuonna 1676 Åkersin isännäksi ryhtyy Henrich Grelsson, joka ei missään tapauksessa ole tilan edellisen isännän sukulainen.
4. Grels puolestaan olisi Antolan edellisen isännän Henrich Mattssonin poika tämän ensimmäisestä avioliitosta Malin Clemilsdotterin kanssa. Henrich oli myöhemmin naimisssa Walborg Mattsdotterin kanssa. SAY:ssa on tämän Walborgin kohdalla merkintä s.mor, minkä tulkitsen tässä tapauksessa tarkoittavan äitipuolta eikä anoppia.
Olisin kovasti kiitollinen kaikista mahdollisista kommenteista ja arvioista ylläesitettyyn.
Ville Lehtinen