Heikki Särkkä
06.05.26, 18:20
Sananen kaksikielisistä sanastoista
Sanastot ja sanakirjat ovat jokaisen sukututkijan välttämättömiä apuvälineitä. Kukaan ei voi tuntea kaikkia äidinkielensäkään koko pitkän historian aikana käytettyjä sanoja, vieraan kielen sanoista puhumattakaan. Apuvälineitä on saatavana eri laajuisia ja eri tasoisia. Osa on verkossa ilmaiseksi käytettävissä, osa taas kaupallisia tuotteita. Satunnaisella käyttäjällä ei yleensä ole mahdollisuutta arvioida käyttämänsä apuneuvon laatua. Siksi on syytä tarkastella muutamia kaksikielisten sanastojen yleisiä laatimisperiaatteita erityisesti systematiikan osalta.
Tunnettua englantilaista sanakirjantekijää tohtori Johnsonia vapaasti siteeraten sanakirjat muistuttavat kelloja, joista parhaatkaan eivät ole täydellisiä, mutta huonoimmatkin ovat parempia kuin ei mitään. Samaa voidaan sanoa sanastoista. Tässä ei voida tilanpuutteen takia mennä kovin syvälle sanaston laadinnan hienouksiin, mutta otan esiin joitakin perusasioita.
Otsikossa käytin ilmausta kaksikielinen sanasto. Käytännössä lähes millä tahansa kielellä kirjoitettu teksti voi kuitenkin sisältää erikielisiä lainasanoja. Ruotsinkielisessä rippikirjassa on runsaasti toistuvia latinankielisia sanoja ja lyhenteitä enkä menisi niitä niiden yleisyyden takia kuurnimaan. Mukaan otettavat on niiden erottamiseksi helppo varustaa lat-leimalla. Toiseksi niiden luetteloimista puoltaa se, että ibidemiä lukuun ottamatta rippikirjoissa yleisesti käytettyjen latinan eri sanojen esiintymämäärä on suhteellisen pieni. Tuomiokirjassa on usein latinankielisiä sitaatteja ja Augustin Ehrenswärdin suunnitelmat Viaporin rakentamisesta vilisevät ranskalaisia linnoitustaitoon kuuluvia sanoja. Molemmissa tapauksissa on parasta tutkia asianomaisen kielen sanakirjaa. Mitä haittaa sitten "ylimääräisten" kielten sanojen mukaan otosta kaksikieliseen sanastoon voi olla? Ensiksikin satunnaisten muunkielisten hakusanojen mukaan ottamisella herätetään käyttäjässä vääriä odotuksia. Miksi tuo sana on mukana, mutta ei tämä? Toinen, periaatteellisempi syy liittyy aakkostukseen. Eri kielillä on, yllätys, yllätys, erilaisia aakkostusjärjestyksiä. Toisin kuin suomessa, saksan kielen ä ja ö ovat samassa paikassa kuin a ja o. Jos otan mukaan saksalaisia lainasanoja aakkostaen ne suomalaisittain kuten pääosan ruotsinkielisistä hakusanoista, saksalaisiin sanakirjoihin tottunut tekstin lukijaa voi hämmästyä, jos hän etsimisen jälkeen löytää vaikkapa sanan ängstlich saksan sanakirjoille oudosta paikasta sanaston loppupuolelta. Toisena esimerkkinä voi mainita, että Suomessa nimien aakkostuksessa v ja w ovat samalla kohtaa aakkosissa toisin kuin englannissa.
Otan esille toisen periaatteellisen asian. On paljon sanastoja, joissa hakusanoina on sekaisin nykykielisiä ja toisaalta asiakirjoissa käytettyja vanhoja oikeinkirjoitusmuotoja, esimerkkeinä vaikkapa hwilken tai änkia. Herää kysymys, miksi änkia eikä enckia, tai enkja. Kukaan ei liene vielä tehnyt sanastoa, jossa otettaisiin huomioon kaikki mahdolliset oikeinkirjoitusvariantit. Yrittäjälle voi vain toivottaa onnea ja pitkää ikää. Parempi ratkaisu on käyttää hakusanoina nykykielen oikeinkirjoituksen mukaisia muotoja, jolloin käyttäjä voi tarvittaessa hakea lisätietoa esim. SAOB:sta tai nykykielen sanakirjoista. Joka tapauksessa esim. ruotsinkielisen tekstin lukija on äidinkieleen katsomatta opiskellut lähinnä nykykieltä, jolloin hakumuodon pitäisi olla periaatteessa tutussa muodossa. Tämä tietenkin edellyttää, että sanaston esipuheessa selvitetään tärkeimmät oikeinkirjoituksessa vuosisatojen kuluessa tapahtuneet muutokset.
Kannattaa mainita myös idiomit, fraasit, joiden kääntäminen sanasta sanaan tuottaa ei-tarkoitetun merkityksen. Usein idiomin keskeistä sanaa voi käyttää vain itse fraasin löytämiseen, jolloin käännösvastineeksi on annettava koko sanaketjun luontevin käännös.
Kokematon sanakirjuri voi tiedostamattomasti vältellä yleistenkin idiomien mukaan ottamistaoltava. Sanavastineen löytämiseksi hakusanojen tietenkin oltava esim. aakkosjärjestyksessä. Toinen mahdollisuus on järjestää hakusanat niiden kantasanan mukaan, mikä kuitenkin edellyttää sitä, että käyttäjän on tiedettävä esim. että sanan järjestää kantasana on järki. Joskus näkee sanastoja, joissa hakusanan jäjessä on sanan synonyymi, jota ei ole hakusanana omalla aakkospaikallaan. Ellei synonyymiä ole omalla aakkospaikallaan hakusanana, sitä ei löydä, ellei arvaa hakea sitä aakkosissa alumpana olevan synonyymin kohdasta.
Yleisohjeena uskallan väittää, että moni pienikin sanasto paranisi huomattavasti, jos tekijä olisi tutustunut vaikka vain muutaman keskikokoisen sanakirjan esipuheen käyttäjän ohjeisiin ja miettinyt, miten niitä voisi soveltaa omaan tekeillä olevaan sanastoon.
Sanastot ja sanakirjat ovat jokaisen sukututkijan välttämättömiä apuvälineitä. Kukaan ei voi tuntea kaikkia äidinkielensäkään koko pitkän historian aikana käytettyjä sanoja, vieraan kielen sanoista puhumattakaan. Apuvälineitä on saatavana eri laajuisia ja eri tasoisia. Osa on verkossa ilmaiseksi käytettävissä, osa taas kaupallisia tuotteita. Satunnaisella käyttäjällä ei yleensä ole mahdollisuutta arvioida käyttämänsä apuneuvon laatua. Siksi on syytä tarkastella muutamia kaksikielisten sanastojen yleisiä laatimisperiaatteita erityisesti systematiikan osalta.
Tunnettua englantilaista sanakirjantekijää tohtori Johnsonia vapaasti siteeraten sanakirjat muistuttavat kelloja, joista parhaatkaan eivät ole täydellisiä, mutta huonoimmatkin ovat parempia kuin ei mitään. Samaa voidaan sanoa sanastoista. Tässä ei voida tilanpuutteen takia mennä kovin syvälle sanaston laadinnan hienouksiin, mutta otan esiin joitakin perusasioita.
Otsikossa käytin ilmausta kaksikielinen sanasto. Käytännössä lähes millä tahansa kielellä kirjoitettu teksti voi kuitenkin sisältää erikielisiä lainasanoja. Ruotsinkielisessä rippikirjassa on runsaasti toistuvia latinankielisia sanoja ja lyhenteitä enkä menisi niitä niiden yleisyyden takia kuurnimaan. Mukaan otettavat on niiden erottamiseksi helppo varustaa lat-leimalla. Toiseksi niiden luetteloimista puoltaa se, että ibidemiä lukuun ottamatta rippikirjoissa yleisesti käytettyjen latinan eri sanojen esiintymämäärä on suhteellisen pieni. Tuomiokirjassa on usein latinankielisiä sitaatteja ja Augustin Ehrenswärdin suunnitelmat Viaporin rakentamisesta vilisevät ranskalaisia linnoitustaitoon kuuluvia sanoja. Molemmissa tapauksissa on parasta tutkia asianomaisen kielen sanakirjaa. Mitä haittaa sitten "ylimääräisten" kielten sanojen mukaan otosta kaksikieliseen sanastoon voi olla? Ensiksikin satunnaisten muunkielisten hakusanojen mukaan ottamisella herätetään käyttäjässä vääriä odotuksia. Miksi tuo sana on mukana, mutta ei tämä? Toinen, periaatteellisempi syy liittyy aakkostukseen. Eri kielillä on, yllätys, yllätys, erilaisia aakkostusjärjestyksiä. Toisin kuin suomessa, saksan kielen ä ja ö ovat samassa paikassa kuin a ja o. Jos otan mukaan saksalaisia lainasanoja aakkostaen ne suomalaisittain kuten pääosan ruotsinkielisistä hakusanoista, saksalaisiin sanakirjoihin tottunut tekstin lukijaa voi hämmästyä, jos hän etsimisen jälkeen löytää vaikkapa sanan ängstlich saksan sanakirjoille oudosta paikasta sanaston loppupuolelta. Toisena esimerkkinä voi mainita, että Suomessa nimien aakkostuksessa v ja w ovat samalla kohtaa aakkosissa toisin kuin englannissa.
Otan esille toisen periaatteellisen asian. On paljon sanastoja, joissa hakusanoina on sekaisin nykykielisiä ja toisaalta asiakirjoissa käytettyja vanhoja oikeinkirjoitusmuotoja, esimerkkeinä vaikkapa hwilken tai änkia. Herää kysymys, miksi änkia eikä enckia, tai enkja. Kukaan ei liene vielä tehnyt sanastoa, jossa otettaisiin huomioon kaikki mahdolliset oikeinkirjoitusvariantit. Yrittäjälle voi vain toivottaa onnea ja pitkää ikää. Parempi ratkaisu on käyttää hakusanoina nykykielen oikeinkirjoituksen mukaisia muotoja, jolloin käyttäjä voi tarvittaessa hakea lisätietoa esim. SAOB:sta tai nykykielen sanakirjoista. Joka tapauksessa esim. ruotsinkielisen tekstin lukija on äidinkieleen katsomatta opiskellut lähinnä nykykieltä, jolloin hakumuodon pitäisi olla periaatteessa tutussa muodossa. Tämä tietenkin edellyttää, että sanaston esipuheessa selvitetään tärkeimmät oikeinkirjoituksessa vuosisatojen kuluessa tapahtuneet muutokset.
Kannattaa mainita myös idiomit, fraasit, joiden kääntäminen sanasta sanaan tuottaa ei-tarkoitetun merkityksen. Usein idiomin keskeistä sanaa voi käyttää vain itse fraasin löytämiseen, jolloin käännösvastineeksi on annettava koko sanaketjun luontevin käännös.
Kokematon sanakirjuri voi tiedostamattomasti vältellä yleistenkin idiomien mukaan ottamistaoltava. Sanavastineen löytämiseksi hakusanojen tietenkin oltava esim. aakkosjärjestyksessä. Toinen mahdollisuus on järjestää hakusanat niiden kantasanan mukaan, mikä kuitenkin edellyttää sitä, että käyttäjän on tiedettävä esim. että sanan järjestää kantasana on järki. Joskus näkee sanastoja, joissa hakusanan jäjessä on sanan synonyymi, jota ei ole hakusanana omalla aakkospaikallaan. Ellei synonyymiä ole omalla aakkospaikallaan hakusanana, sitä ei löydä, ellei arvaa hakea sitä aakkosissa alumpana olevan synonyymin kohdasta.
Yleisohjeena uskallan väittää, että moni pienikin sanasto paranisi huomattavasti, jos tekijä olisi tutustunut vaikka vain muutaman keskikokoisen sanakirjan esipuheen käyttäjän ohjeisiin ja miettinyt, miten niitä voisi soveltaa omaan tekeillä olevaan sanastoon.