PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hauhon Torvoilan Vähäpäästä ja Kaivolasta.


virpinissila
08.05.24, 17:04
Genissä on useitakin tämän suvun tutkijoita, osa ilmeisesti serkkujeni ja pikkuserkkujeni jälkeläisiä, joskin muitakin. Äitini oli Iso-Kaivolan tytär. Itse olen varsin kiinnostunut molemmista sukuhaaroista, lapsenlapsilleni löytyy esivanhempia niin Vähäpäältä kuin Kaivolastakin.

Minulla on pari tuomiokirjaa Kaivolan viljelyyn liittyen. Dos. Ulla Koskinen on kääntänyt ne parikymmentä vuotta sitten. Kokoan tämän tekstin saadakseni nämä käännökset laajempaan käyttöön. Muita haaroja en tarkemmin ole tutkinut, joten täydentäviä tietoja olisi kiva saada!

SAY:sta puuttuvat henkikirjatiedot useilta vuosilta 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa, joten tämän lähteen perusteella on hankala selvittää, mitä näiden tilojen omistussuhteissa tapahtui. Löysin KA:n sivuilta vain Tuuloksen konsepti SAY:t, siksi käytän osittain alkuperäisiä lähteitä. On olemassa selkeämpikin SAY (jossakin). Tosin alkuperäislähteiden käytössä on etunsa, esim. erottuu, mikä SAY:n tekijän tulkintaa (vrt. 1713 henkikirja, viite 4).

Vähäpään Henrik Staffaninpojalla (haud. 31.8.1711, sanotaan 113-vuotiaaksi!!!), oli talojen viljelyyn liittyvät pojat Jöran ja Erik Henrikinpojat 1670-luvulla.[1] Erikillä mainitaan vaimo Karin, lapsia ei ole tiedossani. Hän lienee kuollut 1690-luvun loppupuolella. Erik viljeli Kaivolaa joitakin vuosia. Vuoden 1692 käräjäpöytäkirjassa Kaivolasta:

Thomas Jakobinpoika ja Erik Henrikinpoika Torvoilan kylästä ovat kiistelleet oikeudesta ja etusijasta erääseen mainitun kylän kruununtaloon. Niinpä asia tutkittiin korkeasti hyväsukuisen herra paronin ja maaherran kirjallisen lähetteen mukaisesti lakia noudattaen ja havaittiin:
1. Thomas Jakobinpoika on viljellyt taloa jo 16 vuotta kahden vuoden verovapauden turvin ja antanut rakennusten rapistua pahasti, mutta on kuitenkin rakentanut riihen ja pirtin sekä niittylatoja. Pellot ovat kyllä täydessä käytössä, mutta eivät erityisen hyvin lannoitettuja.
Verorästejä koskien lautamiehistö todisti, että hän oli ollut velkaa täydet 24 taalaria hopearahaa kruunun ylimääräisiä veroja 13. päivä viime huhtikuuta, kun kruununvouti oli antanut todistuksen hänen varattomuudestaan, mutta hän on vastikään maksanut summasta 9 taalaria 16 killinkiä, jonka hän on lainannut muilta, sekä 3 ½ tynnyriä jyviä. Hänellä on vielä kaksi hevosta ja yksi lehmä lukuun ottamatta perintöä, jonka vaimo saa Hyömäestä.
Thomas Jakobinpoika lupasi maksaa kokonaan loput verorästit. Niiden sekä talon vastaisten maksujen vakuudeksi, kuninkaan talonkatselmusjärjestyksen mukaisesti, hän esitti seuraavat takaajat: Frans Jöraninpoika Miehoilasta, varakas perintöisäntä, Knut Bertilinpoika Luopioisista ja Jöran Nilsinpoika Kouvalasta, keskitason perintöisännät. Lisäksi talossa on tällä hetkellä koossa 12 tynnyriä jyviä tämän vuoden sadosta veron maksamista varten.
Tämä Thomas on kruununvoudin todistuksen mukaan häädetty täysin pois talosta ja sinne on asutettu maaherran käskyllä Erik Henrikinpoika, joka on kykenevä ja varakas. Erik on sen jälkeen hyvässä uskossa tehnyt pelloille kevätkylvöt, mutta sittemmin mainittu Thomas on kuitenkin jälleen asutettu taloon, kun hän ponnisteli rästien maksamiseksi ja hankki takuumiehet. Erik pyrkii kuitenkin pysymään talossa saamiensa asiakirjojen ja päätösten mukaisesti sekä taloon uhraamiensa kulujen tähden, ja esitti siinä tarkoituksessa takaajikseen hyväsukuisen Fredrik v. Cremerin sekä perintöisännän Henrik Staffaninpojan Torvoilasta, molemmat varakkaita.
Kumpi näistä saa etusijan, siirrettiin korkeasti hyväsukuisen herra paronin ja maaherran korkeasti oikeudenmukaiseen harkintaan.[2]

Isä, Vähäpään Henrik Staffaninpoika, näyttää olleen poikansa takuumiehenä. Vuodesta 1698 mainitaan maakirjassa Kaivolassa jo Henrik Jöraninpoika ja seuraavan vuonna hänet mainitaan Henrik Jöraninpoika Kaivolana.[3] Hän on ilmeisesti Erik Henrikinpojan vanhemman veljen Jöran Henrikinpojan poika ja maakirjojen ja henkikirjojen mukaan Kaivolassa noin vuoteen 1712. Vähäpäätä viljeli tuona aikana ainakin vuodesta 1703-1704 noin vuoteen 1712 Erik Jöraninpoika, ilmeisesti Henrikin veli. Veljesten välillä tapahtui tilojen/isännyyden vaihto näillä main ja vuoden 1713 henkikirjassa mainitaan talojen nimetkin: Vähäpää Henrik Jöraninpoika ja Kaivola Erik Jöraninpoika sekä kummallakin Maria-niminen vaimo. [4].

Näin isännyydet sittemmin vakiintuivat, kuten rippikirjasta 1722- näkyy.[5] Vähäpäällä mainitaan veljesten vanhemmat Jöran Henrikinpoika, joka ilmeisesti kuoli vuoden 1722 tienoilla ja vaimo Lisa Jakobintytär (k. 18.1.1738 82 vuoden 2 kk:n ikäisenä), joka välillä näyttää olleen myös Kaivolassa ylivedetyn rippikirjamerkinnän mukaan. SAY:sta puutuu vuoden 1706 henkikirja, eikä sitä näy olevan KA:n sivuillakaan.[6] Tässä henkikirjassa Vähäpäällä mainitaan Erik Jöraninpoika, Lisa äiti ja sisar Walborg, joka on merkitty naidun Kokkilan kylään. Kaivolassa puolestaan mainitaan Henrik Jöraninpoika, vaimo Maria ja ylivedettynä veli Daniel, jonka sanotaan olevan sotilas. Vihittyjen luettelosta tiedetään Henrikin vihityn 5.6.1701 Kaukkalasta olevan Maria Grelsintyttären kanssa [Halpparilta luultavasti. Löytyisikö lähdetietoja?]. Erik Jöraninpojan vaimo oli Maria Simontytär Mustilan Simolasta, vanhemmat Simon Nilsinpoika ja Agneta Henrikin tytär. [7]

Henrik ja Erik Jöraninpoikien lisäksi henkikirjassa 1706 siis mainitaan Kokkilaan naitu Walborg Jöranintytär, vihittiin 12.8.1705 Köykälle merkityn Anders Mattsinpoika Perttulan kanssa, sekä Daniel Jöraninpoika, sotilas. Myöhemmistä käräjäpöytäkirjoista ilmenee myös veli Jakob Jöraninpoika Kokkilan Perttulassa rippikirjassa lankona jo 1722- ja myöhemmin isäntänä. Hänen vaimonsa oli lasten kastetietojen mukaan Anna Mårtenintytär..[8]

Isonvihan jälkeen 1724 käsitellään Hauhon käräjillä Kaivolan viljelyyn liittyviä ongelmia:

Isäntä Erik Jöraninpoika astui esiin ja kertoi, että oli pitänyt hallussaan ja asunut lähes 20 vuotta kruunun augumenttitaloa Tuuloksen pitäjässä Torvoilan kylässä, 2 äyrinmaata, joka on Sahalahden Pakkalan kylässä olevan rusthollin aputila. Venäjän vallan aikana talo raunioitui täysin, eikä hän saa sitä köyhyytensä vuoksi jaloilleen, ellei saa tarpeellisia verovapausvuosia. Talon veron vastaanottaja Thomas Zakariaanpoika oli jättänyt asian korkean esivallan harkintaan kirjallisesti 2.1.1724. Erik anoi sen vuoksi, että oikeus tutkisi nyt talon tilan.
Talon olivat tarkastaneet ja omin silmin katsastaneet viime syksynä nimismies Bengt Bengtinpoika ja lautamies Erik Andersinpoika Miemolasta. Heidän kertomansa mukaan taloon kuului vanha pirtti, toinen pirtti, joka oli täysin rappeutunut, kaksi pientä vanhaa puotia, joiden katto piti kunnostaa, vanha riihi, jonka katto piti kunnostaa, kaksi vanhaa olkilatoa, jotka piti kunnostaa, vanha navetta, jota voi käyttää, kunhan katto on kunnostettu, vanha kelvoton talli, peltoa vuosittain kylvössä kolme tynnyriä, kuivaa maata, josta kolmasosa on kesantona, ojat umpeen kasvaneet, aidat vanhat ja lahonnet, humalatarha, josta saa puoli leiviskää humalia, niittyä 12 heinäkuorman edestä, josta kolmasosa on metsittynyt, metsää kaskettavaksi, tukkipuiksi, aidaksiksi ja polttopuiksi, mutta ei tuohimetsää, riittävästi laidunmaata, ei myllynpaikkaa, kalavettä tai muita etuja [appertinentier].
Ottaen huomioon talon tilan lautamiehistö ehdotti [projecterade] kruunun ylimääräisten verojen osalta viittä vapaavuotta, mikä jätettiin maaherran määrättäväksi. Takaajiksi valittiin lautamiehet Erik Andersinpoika Miemolasta ja Anders Mattsinpoika Kaukkalasta, jotka lautamiehistö tunnusti päteviksi, mikä merkittiin muistiin.[9]

Tiina Miettinen on kirjoittanut SSS:n vuonna 2008 julkaisemassa Sukututkimuksen jatko-oppaassa luvun ”Talonpojat”, sivuilla 58-59 on kuvattu Iso-Kaivolan historiaa esimerkkinä lyhyesti.

Kokoamiseen meni sen verran aikaa, etten jaksa tarkistaa. Siispä toivon korjauksia ja lisäyksiä!

1. KA Tuuloksen SAY 1674-93: 82. https://digihakemisto.net/item/3622010237/6194093250/84
2. KA Hauhon käräjät 12.-13.9.1692: 196-198. https://digihakemisto.net/item/651275442/6809822059/630 Tekstin käännös dos. Ulla Koskinen.
3. KA Tuuloksen SAY 1594-1713: 82 https://digihakemisto.net/item/3622012374/6194093918/82 ; KA 8079: 528v-529 (1698) https://digihakemisto.net/item/1776417019/8954878126/547 ; KA 8082: 545v-546 (1699) https://digihakemisto.net/item/1776456637/895491334/546
4. KA 8150: 13. https://digihakemisto.net/item/1778184426/9006192119/51
5. Hauhon seurakunnan rippikirja 1722-35: 106 ja 107 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40134&pnum=116
6. Luultavasti KA 8107a: 3056-3057. Puuttuu KA:n sivuilta.
7. KA Hauhon käräjät 14.-15.10.1710: 138-138v. https://digihakemisto.net/item/651911944/6809902713/142 Simolan perinnönjako: Simon Nilsinpoika menossa uuteen avioon Maria Andersintyttären kanssa. Edesmennyt vaimo Agneta Henrikintytär: poikia Henrik ja Crister, tyttäriä Sofia, Margeta, Lisa ja Maria; 2.3.1711 kastetun Kaivolan tyttären Sofian kummeissa mainitaan muun muassa Simon Nilsinpoika ja Lisa Simonintytär. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40241&pnum=51
8. KA Hauhon käräjät 26.3.- 1647: 561-561v https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6725717939&aineistoId=653861437 ja 18.11.1763: 850- 851 https://digihakemisto.net/item/600806376/8168594833/855 Jakob mainitaan lankona Perttulan ensimmäisessä rippikirjassa 1722- https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40134&pnum=22
9. KA Hauhon käräjät 13.-15.1.1724: 105-107. https://digihakemisto.net/item/652068056/6809945979/58 Tekstin käännös dos. Ulla Koskinen.


Virpi Nissilä

karisalm
08.05.24, 18:18
Hei

Minulla on samat tiedot Vähäpäästä ja Kaivolasta. Tuo Henrik Staffaninpoika on alunperin Torvoilan Simolasta
Suomen asutuksen yleisluettelo -arkisto - Tuulos, jakso 82: Torvoila > Simola, Mikkola; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6194104964&aineistoId=3622008082 / Viitattu 8.5.2024

Pojallaan Jöran Henrikinpojalla oli mainittujen poikien lisäksi poika Johan Jöraninpoika joka mainitaan tässä
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6160966300&aineistoId=1153313778

Johan vihitään 27.12.1727 Kirkonkylän Kapakan tyttären kanssa ja pariskunta viljelee myöhemmin lampuotina Kirkonkylän Porria.

penanni
08.05.24, 20:21
Hei,

tämmöinen lisä vielä kysymyksenä teille asiantuntijoille:

- Kuuluiko vuonna 1702 syntynyt tytär Maria (isä Jöran Henricinpoika, äiti Lisa?) myös Vähäpään Jöran Henricinpojan lapsiin? Marian muista vaiheista minulla ei ole mitään merkintöjä.

Ystävällisin terveisin,
penanni

virpinissila
13.05.24, 19:15
Lisa Jakobintyttären, Vähäpään ja Kaivolan isäntien äidin alkuperää on selvitelty yhteistuumin. Olen saanut tietoja Esko Karisalmelta ja Timo Verholta ja Pentti Niemiseltä. Tässä yhteenveto, ei kattava.

Turun kämnerinoikeudessa käsiteltiin 1706 perintöasiaa porvari Matts [Staffaninpoika] Oravaisen kuoltua. Vastaamassa oli hänen leskensä Maria Grelsintytär, Matts Orvaisen toinen vaimo. Matts oli lapseton. Jutun mukaan Hauholta olevien talonpoikien Daniel Perinpojan Hyvikkälästä ja Erik Johaninpojan Kirkonkylästä vaimojen äidin veli oli Matts Oravainen. Mattsin veljen tytär oli Torvoilan Jöran Henrikinpojan vaimo. Lisäksi mainitaan porvari Jöran Simoninpoika, joka oli Matts Oravaisen ”syskone barn”.[1] Samat miehet ja Maria Grelsintytär esiintyvät samana vuonna myöhemmin Hauhon käräjillä saman perintöjutun puitteissa. Ilmeisesti osa perinnöistä oli maksamatta. Hauhon käräjiltä 1691 varmistuu Mattsin patronyymi, kyseessä on Matts Staffaninpoika Oravainen.[2] Hänen ensimmäinen vaimonsa oli nimeltään Maria Erikintytär.[3]

Sotjalan Oravainen on hankalasti selvitettävä henkikirjatietojen puuttuessa monilta vuosilta, lienee rälssiluonteesta johtuvaa. Vuodesta 1631 mainitaan talollinen Staffan Simoninpoika ja vuodesta 1634 vaimo Gertrud Mattsintytär. Varsinaisesti perhetietoja on 1654 henkikirjasta lähtien, jolloin alkaa näkyä lapsia. Poika Jakob Staffaninpoika ja vaimo Karin mainitaan jo samana vuonna. Jakob ja Karin katoavat Hauholta 1679 jälkeen. Lisa Jakobintytärtä ei mainita henkikirjassa Oravaisilla, hänet on naitu Vähäpäälle noin 1675-76.[4] Vanhemmat muuttavat Hattulan Rahkoilaan ja siellä mainitaan Oravainen nimellä SAY:ssa 1680-.[5]

Hyvikkälän Daniel Perinpojan vaimon nimi näyttää olleen Karin Jöranintytär ja Kirkonkylän [Eerolan] Erik Johaninpojan vaimo Ingeborg Jöranintytär. [6] Näiden äiti lienee se Lisa Staffanintytär (Hyvikkälästä haudattu 19.12.1709), josta on SAY:ssa Sotjalan Oravaisissa 1663 merkintä ”bortgift till sätterij”. Mahdollisesti hänen puolisonsa oli Hyvikkälässä vanhan rälssin yhtenä viljelijänä kymmenysluettelossa 1680 mainittu Jöran Larsinpoika, myös maakirjassa SAY:ssa vuodesta 1680. Tosin Hyvikkälässä mainitaan myös Jöran Kaarlenpoika ja Jöran Erikinpoika. Anoppi Lisa mainitaan Daniel Perinpojan perheessä 1687.
[7]

Karin Jöranintytär Hyvikkälästä (Yrkkölästä) haudattiin 24.4.1728, iäksi sanotaan 78 vuotta. Rippikirjatietojen mukaan Daniel Perinpoika siirtyi vaimonsa kuoleman jälkeen vielä Hyömäen Kaivolaan noin 1641, missä kuoli 21.3.1750 (ilmoitettu ikä 95 vuotta).

Erik Johaninpoika häviää Kirkonkylän Eskolasta ja Hyvikkälään Sipilään ilmestyy henkikirjaan Erik Johaninpoika ja Ingeborg noin 1710. [8] Onko kyse heistä, en ole selvillä, en liioin tämän pariskunnan myöhemmistä vaiheista.

Selvittämättä jää myös porvari Jöran Simoninpoika.

Löytynee lisätietoja ja korjattavaa. Tuomiokirjoissa varmaan on suvusta enemmänkin! Katsellaan tai ehkä joku on jo katsonut!

1. KA Turun kämnerinoikeus 24.1.1706: 29-30v. https://digihakemisto.net/item/2331132127/5940896101/43
2. KA Hauhon ja Tuuloksen käräjät 17. ja 19.2.1706: 42.-43 https://digihakemisto.net/item/651800748/6809854746/45 ja 17.-18.8.1691: 164-165.
3. KA Turun kämnerinoikeus 7.12.1707: 841- https://digihakemisto.net/item/2331146554/5940966489/848
4. KA Tuuloksen SAY 1620-39: 15 https://digihakemisto.net/item/3621998354/5730600996/15
1634-53: 27 https://digihakemisto.net/item/3622005963/6194119397/27 , 1653-73: 28 https://digihakemisto.net/item/3622008082/6194104916/28 , 1674-93: 28 https://digihakemisto.net/item/3622010237/6194093184/28 ja 1674-93:84 https://digihakemisto.net/item/3622010237/6194093250/84 Henkikirjassa Lisa Vähäpäällä vuodesta 1676-
5. KA Hattulan SAY 1674-93: 18 https://digihakemisto.net/item/3606354645/6196139438/19
6. *21.6.1708 Anna, vanhemmat Hyvikkälän Daniel Perinpoika ja Karin Jöranintytär; *24.2.1708 Salomon, vanhemmat Erik Johaninpoika ja Ingeborg Jöranintytär. Hiski.
7. KA 8030: 295 https://digihakemisto.net/item/1775428509/9158244255/239 KA Hauhon SAY 1674-93: 75 https://digihakemisto.net/item/3606406414/5737080837/75
8. KA Hauhon SAY 1694-1713: 75. https://digihakemisto.net/item/3606408150/5737034135/75



Virpi Nissilä

karisalm
14.05.24, 07:31
Hei

Erik Johaninpoika häviää Kirkonkylän Eskolasta ja Hyvikkälään Sipilään ilmestyy henkikirjaan Erik Johaninpoika ja Ingeborg noin 1710. [8] Onko kyse heistä, en ole selvillä, en liioin tämän pariskunnan myöhemmistä vaiheista.Hauho rippikirja 1722-1735 (AP I Aa:1) Sivu 35 Hyvikkälä (Hyhwikälä) Sipilä ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40134&pnum=45 / Viitattu 14.05.2024
Hyvikkälän Sipilässä mainitaan ilmeisesti kaikki Eric Johanssonin ja Ingeborgin eloon jääneet lapset.
Lapsista vanhimman Anderssin s. 1693 ja nuorimman Salomonin s. 1708 kummina Kirkonkylässä on Daniel Persson ja sivulla ylimpänä Vilppulassa mainittu Danielin vanhin poika Jöran myös kahdesti Eric Johanssonin lasten kummina.

Vanhemmat lienevät kuolleet isonvihan aikana kun heitä ei Sipilässä mainita.