PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Fredrik Forsten Hämeen jalkaväestä Pommeriin


EeroF
07.03.24, 19:57
Hämeen jalkaväkirykmentin kersantti Fredrik Forsten (s. 27.8.1742 Sääksmäellä, vanhemmat Sääksmäen komppanian majoittaja Anders Forsteen ja Helena Colliandra) on sukupapereiden mukaan osallistunut Pommerin sotaan. Hän siis sodan alkaessa vuonna 1756 oli todella nuori, mutta ehkä vanhimpana poikana oli vain mentävä, sillä isä oli kuollut edellisenä vuonna.

Ajattelin seurata Fredrikin liikkeitä sodassa, tai edes arvailla niitä, mutten löytänyt tietoa, mihin joukkoihin hän on kuulunut.

Kysymyksiäni ovat:

1. Mistä löydän Fredrik Forstenin palveluspaikan?
2. Onko luetteloa, milloin ja mihin suomalaisia on Pommeriin laivattu?
3. Onko jossain tietoja, kuinka sotilaat on varustettu tälle retkelle?

Olen lukenut Katselmuskirjoja ja värvättyjen luetteloita. Nimi ei kuitenkaan pompannut silmään. Mikäli nimen pitäisi niistä löytyä, olisin myös kiitollinen ohjeesta, mistä erityisesti tulisi etsiä.

Jossain vaiheessa Fredrik (sukupapereiden mukaan) on tullut kersantiksi, mutta sekään ei ole saanut minua oikeille jäljille palveluspaikan löytämisessä. Myöhemmin, vuonna 1770 hän asui Lammin Hakainperässä.

Yst.terv.
Eero Forstén

Juha
08.03.24, 08:24
Sääksmäeltä ei löydy tuollaista perhettä...Fredrik syntyikin Vanajan pitässä mutta 27.8.1741!
https://www.geni.com/people/Fredric-Forst%C3%A9n/6000000006111403945?through=6000000002370578428



Asuivat Pommerin sodan aikaan Sääksmäellä. Sitten katso täältä oikea rykmentti ja komppania:


https://www.rajapuro.net/ruotu/pitajat_hakemisto.html#T

4

Juha
08.03.24, 08:32
Pommerissa olo perustunee tähän rippikirjamerkintään:
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6293571156&aineistoId=1179503986

EeroF
08.03.24, 12:26
Toden totta, Fredrikin syntymävuosi oli väärin! Jostain syystä sama virhe on myös toistunut esimerkiksi vuosien 1740—1749 rippikirjassa.

https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14510&pnum=418

Hämeen läänin jalkaväkirykmentti, GMR 1767 Majorens Compagnie kuva 418.jpg, ruotu 118 antoi osuman Friedric Forsten.
Olenko oikeassa, että hän tuli korpraali Sven Lundgrenin paikalle tammikuussa 1765 ja oli tällöin 24-vuotias sekä naimaton.

Kysymykset
1. Voisiko tuo nro 3 iän perässä tarkoittaa palvelusvuosia? Ja siis vuoteen 1765 mennessä.
2. Saako tästä mitään viitettä, mistä Fredrik on siirretty tähän ruotuun?

Yst.terv.
Eero

Juha
08.03.24, 15:27
joo kolme vuotta ollut tuossa vaiheessa palveluksessa.

mun silmiin näyttäisi että everstiluutnantin komppanian ruotu 8 olis edellinen paikka ollut, mutta ei taida löytyä sopivia katselmuksia?



Juha

EeroF
08.03.24, 21:44
Kiitos Juha vastauksestasi.
Jos ja kun Fredrik Forsten on ollut 1765 kolme vuotta palveluksessa, miten ihmeessä hän on voinut osallistua Pommerin sotaan, joka päättyi juuri kolme vuotta aiemmin vuonna 1762? Ehkä hän onkin huijari-Forsten.
Toinen selitys ehkä voisi olla, että hän on mennyt Pommeriin vapaaehtoisena, eikä sitä ole laskettu palvelusvuosiin? Kuulostaako mahdolliselta?
Eero

Matti A. Nieminen
08.03.24, 23:03
Hei

Yksi selitys "i Pomm:"-merkinnälle rippikirjassa voisi olla se, että Fredrik olisi lähtenyt syksyllä 1761 Pommeriin kuormarenkinä (tråssdräng), joita ei aina löydy rullista. HJR:n komppanioista vain Henki- ja Everstiluutnantin komppanian yhteiset 9 kuormarenkiä on merkitty rulliin Pommeriin lähdön yhteydessä.
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18185&pnum=392

Tarkkaan ottaen Fredrik Forsteenin varsinainen sotilasura näyttää alkaneen HJR:n Majurin komppanian ruodussa nro 118 vuonna 1764, sillä pääkatselmuksessa 16.9.1767 hänen todetaan palvelleen 3 vuotta.
Fredrik Forsteen ylennettiin korpraaliksi 8.1.1765 ruodusta nro 118. Samasta ruodusta oli runsas kuukausi aikaisemmin eli 25.11.1764 ylennetty lippumies Jacob Kraemer varusmestariksi Everstiluutnantin komppaniaan.
Tämän mukaan näyttää selvältä, että Fredrik oli ruodussa nro 118 jo marras-joulukuussa 1764 Kraemerin siirryttyä pois.

Terveisin
Matti Nieminen

EeroF
09.03.24, 07:50
Hei,

tarkistaisin vielä tuota kolmen palvelusvuoden ja 24 ikävuoden merkintää. Kun Fredrik on syntynyt 1741, merkitty ikä olisi tullut täyteen vuonna 1765.

Tästä seuraa kysymys, onko merkinnät tehty vuonna 1765 vai GMR valmistusvuonna kaksi vuotta myöhemmin. Sama kysymys palvelusvuosien osalta.

Eero

EeroF
09.03.24, 08:47
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=155

Ja vielä kuva 155.JPG Ansioluettelosta 1767,
Majurin komppanian 5 korpraaliksi nimitetty Fred. Forsten, ”som…”.
Saisiko tähän selitysosaan (?) lukuapua.

Yst.terv.
Eero Forstén

Aulanko Vesa
09.03.24, 09:42
yleensä katselmuksen tarkka päivämäärä ja paikkakunta näkyy komppanian rullan alussa olevassa selvityksessä (ennen upseeristoa). Toinen mahdollisuus on että aivan komppaniana riullan lopussa on allekirjoitus päiväyksellä

Pekka Sukeva
09.03.24, 10:28
Löytyy myös kuvasta





https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=161

Pekka Sukeva
09.03.24, 10:29
Myös kuvasta



https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=168

Pekka Sukeva
09.03.24, 10:36
Vielä täällä ilmeisesti vaihto tai lopettaminen


https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=218

Pekka Sukeva
09.03.24, 10:49
6.korpraali


https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=302


Ei löydy seuraavsta luettelosta

Matti A. Nieminen
09.03.24, 11:30
-- Majurin komppanian 5 korpraaliksi nimitetty Fred. Forsten, ”som…”.
Saisiko tähän selitysosaan (?) lukuapua.

Hei

Tuossa vuoden 1767 palkkaluettelossa Fredrik Forsten siirrettiin HJR:n Majurin komppanian viidenneksi korpraaliksi ilman palkkaa 19.9.1767 ja hän tyytyi nauttimaan vuoden loppuun saakka ruodulta saamansa palkan.
"Corpor: 5te Johan Stark avancerat till rustmästare wid Compag: den 19 sidstl: september behåller corpor: lönen året ut och får 3 månaders rota lön af besparde medell. S: d: [samma dag] i stället befordrad corporal utan lön Fried: Forsteen som året ut nöijer sig med lön af rotan."

Tässä on huomattava, että Fredrik oli ylennetty kuudenneksi korpraaliksi jo 8.1.1765, ja nyt 19.9.1767 hänet siirrettiin viidenneksi korpraaliksi.
Fredrik siirrettiin takaisin kuudenneksi korpraaliksi vuonna 1777, "Corpralen 6e, Friedrich Forsten, hit transporterad år 1777".
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=228 (https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14513&pnum=228)

Fredrik näkyy vielä 1789 kuudentena korpraalina, mutta ei enää 1793.
Palkkaluettelot puuttuvat vuosilta 1790-1792 ja 1794-1797.

Terveisin
Matti Nieminen

EeroF
10.03.24, 16:15
Kiitos lukuavusta.

Fredrik F ja Pommerin arvoitus odottaa vielä ratkaisuaan. Ehkä vastaus on edellä esitetty tapa olla merkitsemättä kaikkia renkejä luetteloihin.

Mieleeni tuleekin tästä seuraava kysymys.

Onko olemassa jotain luetteloa/dokumenttia kotiutetuista miehistä? Nämä edellä esitetyt listat rengeistä ilmeisesti koskevat Suomesta lähetettyjä poikia.

Terv.
Eero

Pekka Sukeva
10.03.24, 22:46
Katso


https://www.sssry.fi/artikkeli.htm?sn=110


Onko Hämeen läänin jalkaväkirykmentin miehiä lähetetty Pommeriin?
Ilmeisesti sodan loputtua 1762 sotimaan lähetetyt palasivat takaisin.


Pommerin rutsalaisalueella oli ehkä sotaväkeä turvaamassa rajoja. Itse en ole tarkemmin perehtynyt asiaan, mutta nyt kannattaisi katsella historiankirjoista tapahtumien kulkua

Matti A. Nieminen
11.03.24, 11:32
Hei

Kiinnostuneille kaksi hyvää, sotatoimia kuvaavaa kirjaa Pommerin sodasta (på svenska):

von Schantz, Gustaf: Försök till en Historia öfver det förra Pommerska Kriget. Åren 1757-1762. (1811)
https://www.digitale-sammlungen.de/de/view/bsb10408468?q=(pommerska+kriget)&page=2,3 (https://www.digitale-sammlungen.de/de/view/bsb10408468?q=%28pommerska+kriget%29&page=2,3)

Säve, Teofron Adolf : Sveriges deltagande i sjuåriga kriget åren 1757-1762. (1915)
(ei netissä vapaasti luettavana)

Tässä vielä Pommerin sodasta lyhyesti:

Hämeen jalkaväki osallistui Pommerin sotaan aivan sen loppuvaiheessa 1761-1762.
Helsingistä lähti 19.9.1761 pidetyn katselmuksen ja muonanjaon jälkeen täydennysjoukkona Pommeriin:
– Uudenmaan rakuunat
– Porin jalkaväkirykmentistä 500 miestä
– Hämeen jalkaväkirykmentistä 500 miestä
Hämeen jalkaväkirykmentistä miehet otettiin niin, että aina kaksi komppaniaa kerrallaan yhdistettiin ja tästä joukosta valittiin 125 kenttäkelpoisinta miestä. Nämä miehet näkyvät lähtökatselmuksessa 19.9.1761 Majurin ja Sysmän komppanoitten osalta (Kolmas ryhmä) sekä Sääksmäen ja Rautalammin komppanioiden osalta (Ensimmäinen ryhmä). Toisen ja neljännen ryhmän katselmukset puuttuvat ja niiden mukana tuo tärkeä Majurin komppania katselmus.

Pommeriin saavuttuaan suomalainen täydennysjoukko ei joutunut heti tositoimiin, vaan oli talvileirissä joulukuun puoliväliin 1761. Sen jälkeen koko vuodenvaihde käytiin koviakin taisteluita, kunnes 7.1.1762 asetuttiin taas jatkamaan talvileiriä. Kahden kuukauden aselepo tuli voimaan 7.4.1762 ja rauhansopimus tehtiin 22.5.1762. Täydennysjoukko palasi kotimaahan kesän aikana, ehkä juuri silloin kun porilaispataljoonakin, joka Erik Lidhin mukaan laivattiin kotimatkalle 13.7.1762.

Terveisin
Matti Nieminen

EeroF
13.03.24, 08:31
Kiitos Pommerin sotatoimien kiteytyksestä suomalaisjoukkojen osalta, samoin myös kirjalähteistä.

Vanhojen käsialojen oppiminen mielessä luin läpi koko Hämeen läänin jalkaväkirykmentin värväysluettelon 1760—1763 ja pyrin tunnistamaan nimen Fredrik Forsten. Olen aika varma, ettei nimeä sieltä löydy, joten hylkäsin sen pienen toivonkipinän, että Fredrik olisi ollut jonkin epätodennäköisen komppanian ruotusotilaana mukana Pommerissa. Ajattelin niin, että ruotusotilaiden tarkka kirjaaminen oli paitsi sotilasasia, myös palveli palkkauksen seurantaa. Näin ollen ajatus kuormarengin pestistä tuntuu parhaalta —ja ainoalta— olettamukselta ja selitykseltä mystiseen i Pomm- merkintään.

Kiitos vastaajille. Teidän avullanne sain paljon uutta tietoa tämän kaukaisen sukulaiseni elämästä.

Kevätterveisin,
Eero.

EeroF
14.03.24, 14:30
Havahduin juuri Matti Niemisen tekemiin lihavointeihin kuudes korpraali ja viides korpraali. Mikä ero on tässä yhteydessä kuudennella ja viidennellä, status tai palkkaus?
Yst.terv.
Eero

Olarra
14.03.24, 20:31
Tässä gradussa on avattu noita asioita sivulta 58 eteenpäin:
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/87133/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-202305243204.pdf

Matti A. Nieminen
14.03.24, 23:15
Hei

Korpraalien palkka ja status jalkaväessä oli sama numerosta riippumatta.
Ruotujakolaitoksen alkuvuosina HJR:n jalkaväkikomppanioissa oli erityiset korpraaliruodut, joiden numero pysyi samana vuoden 1767 pääkatselmukseen saakka. Korpraaliruotujen numerot olivat 11, 33, 54, 76, 97, 118 ja vastasivat korpraalien numeroita 1-6.

Kun sotamies ylennettiin korpraaliksi, hän joutui siirtymään johonkin kuudesta korpraaliruodusta. Korpraaliksi ylennetyt valittivat joskus, että ylennyksen jälkeen heidän olosuhteensa uudessa ruodussa olivat huonommat kuin vanhassa, torppa oli huonompi ja kaalimaa surkea ja sijainti kaukana muusta asutuksesta. Tämä oli yhtenä syynä, kun korpraaliruoduista luovuttiin ja sotamies sai ylennyksen jälkeen halutessaan jäädä entisen ruotuunsa. Vuoden 1780 pääkatselmuksessa esim. Majurin komppanian korpraalit näkyvätkin ruoduissa: 10, 17, 61, 70, 32, 118 eli vain yksi eli Fredrik Forsten oli pysynyt entisessä korpraaliruodussaan.

Syynä Fredrik Forstenin siirrolle takaisin viidennestä korpraalista kuudenneksi sanotaan olevan vaihto, "byte", mutta tarkempia tietoja ei kerrota. Ehkä kyseessä oli ruoduista johtuva vaihto.

Terveisin
Matti Nieminen