PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kokemäen Kyttälän Mäkelästä


virpinissila
10.07.23, 10:41
Hajatietoja koottuna Kokemäen Kyttälän Mäkelästä 1600-luvulta.

Suku on ollut esillä aikaisemminkin, mm. Sagittariusta koskevassa ketjussa. Siitä käy ilmi, että Mäkelän tytär ja Joseph Sagittariuksen sisar Elin Henrikintytär oli naitu Vesilahdelle jo 1620-luvulla.(1)

Veli Jakob Henrikinpoika näkyy Mäkelän isäntänä kymmenysluettelossa ensimmäisen kerran 1626. Avioliitto vaimon Walborgin kanssa on solmittu näillä main, koska ensimmäinen lapsi Matts Jakobinpoika näkyy henkikirjassa vuonna 1643.(2)

Jakob Henrikintyttären vaimo Walborg oli Ryytsälästä Vahaselta. Vuonna 1646 sanotaan käräjäpöytäkirjassa Kyttälän Jakob Henrikinpojan edesmenneeksi apeksi Sigfrid Vahanen.(3) Vahasen pitkäaikainen isäntä oli Sigfrid Henrikinpoika, kymmenysluettelon mukaan vuoteen 1634 asti. Hänen jälkeensä isännäksi tuli Matts Jakobinpoika, henkikirjassa isäntänä vuodesta 1634. Tällöin hänellä on merkitty jo lapsia.(4)

Vuonna 1655 Vahasen Matts Jakobinpojan kuolemaa käsiteltiin käräjillä. Ryytsälän Olof Sigfridinpoika oli lyönyt kirveen hamaralla Mattsia, tuomittiin kuitenkin vapaaksi. Tässä yhteydessä sanotaan Matts Jakobinpojan sisaren mieheksi Jakob Henrikinpoika Kyttälästä ja vielä toisen kerran langoksi.(5)

Kuka oli Mäkelän emännän Walborgin isä? Sigfrid Henrikinpoika vai joku Jakob? Oliko Vahasen Sigfrid kahdesti naimisissa ja vaimolla poika Matts Jakobinpoika aiemmasta liitosta, Walborg sisarpuoli tai sisar?

Vuonna 1680 esittivät perintövaatimuksen Aarikkalan Michel Jakobinpoika omasta puolestaan ja Eskil Jöraninpoika Kuoppakoskelta vaimonsa Walborg Jakobintyttären puolesta heidän veljensä pojalle Kyttälän Bengt Mattsinpojalle heidän isänsä Kyttälän Jakob Henrikinpojan jälkeen. Bengt oli vanhimman pojan Mattsin poika.(6) Mäkelää oli isännöinyt Michel Jakobinpoika vuoteen 1675, minkä jälkeen isännäksi tuli vanhemman veljen Mattsin poika Bengt.(7) Michel vaimoineen siirtyi Keikyän Aarikkalan Mattilaan eli Pierolle.(8) Kuoppakosken Eskil Jöraninpoika näyttää isännöineen Kuoppakoski-nimistä tilaa Kauvatsalla.(9)

Bengt Mattsinpojan vanhempien jälkeinen irtaimen ja kiinteän omaisuuden perinnönjako oli esillä käräjillä 1688. Matts Jakobinpojan leski ja Bengtin äiti oli nimeltään Maisa Mattsintytär. Bengtin sisaria olivat Malin ja Maisa Mattsintyttäret.(10)

Muitakin perinnönjakotietoja löytyy, mutta sukulaisuudet eivät aukea.

1. Niskanen Mervi, Karisalmi Esko: ketjussa Josephus Henrici Sagittarius, Sukuforum 7.5.2021. https://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=42266&highlight=sagittarius%20
2. KA Kokemäen SAY 1620-39: 44 https://digihakemisto.net/item/3613374004/6194134746/46 ja 1634-53: 104 https://digihakemisto.net/item/3613376270/5731083602/104
3. KA Kokemäen käräjät 20.-23.3.1646: 131 https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=8168217830&aineistoId=595136179
4. KA Kokemäen SAY 1620-39: 52 https://digihakemisto.net/item/3613374004/6194134539/54 ja 1634-53: 111 https://digihakemisto.net/item/3613376270/5731083501/111
5. KA Kokemäen käräjät 8.-9.10.1657: 421v (420v-422) https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5781283978&aineistoId=671298277
6. KA Kokemäen käräjät 20.-21.1.1680: 2 (415v). Tekstissä aluksi väärä nimi Bertil, myöhemmin oikea Bengt. https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=8167651879&aineistoId=671474239
7. KA Kokemäen SAY 1674-93: 108 https://digihakemisto.net/item/3613405690/5731073856/108
8. KA Huittisten SAY 1674-93: 76 https://digihakemisto.net/item/3606623969/6173741990/76; Lasse Iso-Iivari 2006-: Keikyän talonhaltijaluettelo https://users.utu.fi/isoi/talot/keikya.htm
9. KA Huittisten SAY 1674-93: 59 https://digihakemisto.net/item/3606623969/6173741633/59 ; Lasse Iso-Iivari 2006-: Kauvatsan talonhaltijaluettelo https://users.utu.fi/isoi/talot/kauvatsa.htm
10. KA Kokemäen käräjät 10.-14.2.1688: 66-67 https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=8168172023&aineistoId=595382244

Toivottavasti tuli oikein. Korjauksia, jos virheitä ja lisäyksiä!

Virpi Nissilä

haapiot
13.07.23, 09:42
Hei Kyttälän talot ja Vahanen ovat vähintäänkin kiinnostavia. Sekä Mäkelään että Vahaseen tulee mielenkiintoinen side Punkalaitumen Sarkkilan Kerttulasta Porin kreivikunnan Huittisten tuomiokirjasta 29-31.10.1651
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Tuomiokirjat/ala-satakunnan_tk/tuomiopoytakirjat_1650-1652_es1922_nidemm7/261.htm,
jossa Jacob Mäkelä ja Matts Vahanen vaativat äidin äitinsä perintöä Mårten Kerttulalta. Jacob ja Matts olisivat siten serkkuja. Tuo ruotsi ei oikein ole hallussa, enkä tiedä tarkoittaako tuo 'moder moder' äidin äitiä vai äitiä. Luulisin että tarkoittaa äidin äitiä. Eli Henric Henricsson Mäkelän vaimo olisi tytär Johansdotter Kerttulan tytär ja toisen tyttären pso olisi Matts Jacobssonin isä.
Tytär Johansdotter Kerttulan pso lienee Henric Henricsson Mäkelän isä, joka on joko Henric Jönsson Skytte tai heidän välissä ehkä oleva Henric Henricsson.
Voi olla virheitä. Korjaukset tervetulleita.

haapiot
13.07.23, 12:53
Vielä, serkkujen sijasta Jacob Mäkelä ja Matts Vahanen voivat näillä tiedoilla olla velipuoliakin.
TH

virpinissila
13.07.23, 14:36
Johan on sekavaa. Sukulaisuuksia on ilmaistu niin monella tavalla, ettei ainakaan minulle aukea.

Onko niin, että näiden lähteiden mukaan Matts Jakobinpoika Vahanen oli sukua sekä Mäkelän Jakob Henrikinpojalle että tämän vaimolle?

Kokemäen käräjillä 1655 Vahasen Matts Jakobinpojan sisaren mieheksi sanotaan Mäkelän Jakob Henrikinpoika ja heidän sanotaan olevan langoksia.

Huittisten 1651 tuomiokirjassa minustakin puhutaan Jakobin ja Mattsin äitien äidin perinnöstä. Tässä hiukan selkeämpi versio tuosta https://digihakemisto.net/item/595202616/8167902978/268.

Olivatko Mäkelän Jakob ja hänen vaimonsa molemmat sukua Vahaselle, kuten näistä voisi päätellä. Ja tämän aikaisissa tuomiokirjoissa veli voi hyvinkin olla todellisuudessa velipuoli, appi "appipuoli" jne. Ja kirjurin virheet aina mahdollisia.

Virpi Nissilä

haapiot
13.07.23, 22:08
Tytär Johansdotter Kerttulan pso lienee Henric Henricsson Mäkelän isä, joka on joko Henric Jönsson Skytte tai heidän välissä ehkä oleva Henric Henricsson.
Voi olla virheitä. Korjaukset tervetulleita.[/QUOTE]

Täytyypä heti korjata. Tytär Johansdotter Kerttulan tytär on Jacob Henricsson Mäkelän äiti, jolloin ei hänen äitinsä (tytär Johansdotter Kerttula) tietenkään voi olla tyttärensä miehen äiti. Ajatus vinksahtaa helposti.
TH

haapiot
14.07.23, 16:17
Johan on sekavaa. Sukulaisuuksia on ilmaistu niin monella tavalla, ettei ainakaan minulle aukea.

Onko niin, että näiden lähteiden mukaan Matts Jakobinpoika Vahanen oli sukua sekä Mäkelän Jakob Henrikinpojalle että tämän vaimolle?

Kokemäen käräjillä 1655 Vahasen Matts Jakobinpojan sisaren mieheksi sanotaan Mäkelän Jakob Henrikinpoika ja heidän sanotaan olevan langoksia.


Virpi Nissilä

Jos Jakob Mäkelän pso on Matts Vahasen sisar, olisi tämäkin Jakobin serkku, jos Jabob ja Matts olisivat serkkuja.
Serkkujen välisissä avioliitoissa oli tuolloin rajoituksia, mutta ne eivät kai aina olleet kiellettyjäkään. Kuka tietää tarkemmin asiasta?

haapiot
15.07.23, 11:31
Jatketaan teorisointia. Mies hoiti yleensä vaimonsa asioita oikeudessa. Voiko olla niin että Jakob Mäkelä hoiti vaimonsa eli Matts Vahasen sisaren asiaa eli kyse ei olisikaan hänen vaan vaimonsa äidin äidistä?
Tällöinkin jää ristiriitaiseksi se että Mattsin patronyymi on Jacob kun taas Sigfrid Vahanen mainitaan Jacob Mäkelän apeksi. Ainoa mahdollisuus tähän on se että Matts ja Jacobin pso Walborg olisivat sisaruspuolia tai Sigfrid Vahanen olisi Walborgin isäpuoli.
Yksi Mattsin ja ehkä Walborgin isäehdokas voisi olla Ryytsälän kylässä 1602-1618 isäntänä esiintyvä Jacob Thomasson.
https://digihakemisto.net/aineisto/1585519449

ritvaalho
27.09.23, 12:47
Hei!

Kiinnostuneena luin tämän Kyttälän Mäkelästä kertovan viestiketjun, sillä oman äitilinjani vanhin tunnettu edustaja (haploryhmä H1c13) on ollut naimisissa Mäkelän isännän Erik Pentinpojan (s. 1696) kanssa. Hän on v.1708 syntynyt Riitta Matintytär. Sattuuko joku tietämään hänen taustastaan mitään?

ejl
28.09.23, 05:42
Kuoppakosken Eskil Jöraninpoika näyttää isännöineen Kuoppakoski-nimistä tilaa Kauvatsalla.(9)


Eipä taida ajallisesti osua niihin Viikarin veljeksiin, joista oli juttua mm Luviaan liittyen?

https://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=40596&page=3


"Näyttää siltä, että Kokemäen Viikarin pojista käytettiin lisänimeä Wijkar eri muodoissaan. Kirkkoherra Simon [Gjös] otti Hassalasta viljelyyn 3 äyrin tilan, joka oli ollut autiona 5 vuotta. Sitä oli viljellyt Eskil Wijkar. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3846263 (KA Kokemäen käräjät 28.-29.10.1631: 100).
Kokemäen SAY on aika huonosti tehty, mutta näkee siitä kuitenkin Hassalassa 1626 Eskil Jöraninpojan sekä maakirjassa että kymmenysluettelossa, tosin eri tiloille merkittynä. Lienee virhemerkintä, luulisi tietojen koskevan samaa tilaa. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=264827 (KA Kokemäen SAY 1620-39: 75.) Pitäisi katsoa alkuperäislähteitä, mutta asia kuitenkin selviää käräjäpöytäkirjasta.

Virpi Nissilä"