Vehkalahden Kannusjärven Yrjönen

[sippu630]

Martti Korhonen kirjoittaa teoksensa Vehkalahden pitäjän historia II (1981) sivuilla 472–473 Kannusjärven Yrjösen maakirjataloa N:o 1 käsittelevässä kohdassa, kuinka talo v. 1711 äkisti menetti koko isäntäväkensä ja siirtyi Saaramaalta kotoisin olleen Eerik Niilonpojan nimiin (viite 23) ja kuinka virastaan eron saanut ratsumies Tuomas Eskonpoika myöhemmin (1724) yritti turhaan saada takaisin poissaolonsa aikana vieraille joutuneen esi-isiensä tilan Kannusjärven Yrjösen (viite 24).

Viitteenä 24 on Vehkalahden ja osan Kymiä 16–20/10 1724 pidetyissä syyskäräjissä esillä ollut juttu [KA Kymenkartano ja Lappee 1724 KO a 30: 159–159v]: ''Edeltäkäyneellä haasteella tahtoi tosin eronsaanut ratsumies Tuomas Eskonpoika Kannusjärveltä ajaa kannetta saman kylän talollista Eerik Niilonpoikaa vastaan siitä, että tämä on Tuomaan poissaoloaikana sodassa 14 vuotta sitten asettautunut hallitsemaan Tuomas Eskonpojan esi-isien niin kutsuttua pöörtitaloa Yrjäinen nimeltään, veroltaan 3/8 veroa ja 3/8 manttaalia, sijaitseva kyseisessä kylässä, jota taloa Eerik Niilonpoika on 14 vuoden ajan hallinnut ja sen edestä suoritettavat suorittanut niin sota-aikana kuin muulloinkin. Mutta kun käsillä olevasta ja kruununvoudin, hyvinuskotun Johan Kyreenin näyttämästä maakirjasta havaitaan tämän talon olevan lakkautettu kruununrustholli, niin sen tähden valistettiin Tuomas Eskonpoikaa, ettei kihlakunnanoikeudella asetusten vastaisesti ole tämän riidan kanssa mitään tekemistä, vaan on Tuomas Eskonpojan ilmoittauduttava hakemuksineen nöyryydessä seudun korkeanvapaasukuisen herra maaherran luo, mikäli arvelee siihen olevan aihetta.''

Viitteenä 23 on Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjät 14–19/10 1751, niissä kaiketi juttu, jossa talolliset Matti Yrjönpoika Yrjänä ja Vähän-Näkin (Lill Näcki) autiotalon viljelykseen ottava Juho Matinpoika ajoivat kannetta naapureitaan Tuomas Sipinpoika Korjusta ja Matti Antinpoika Klemettilää vastaan siitä, että nämä olivat menneenä keväänä hakanneet heidän Vilkinsaaren sarallaan kolmen tynnyrin kaskimaan. Vastaajien nimeämänä todistajana kuultiin mm. vehkjärveläistä 54- à 55-vuotiasta Simo Niilonpoika Hollenderia, joka ennen oli asunut Yrjänän taloa, ja kaataessaan silloin kaskea Vilkinsaaressa oli vieraana, Saaramaan kylästä tulleena (såsom främmande, kommen ifrån Sarema by) tietämättömyyttään hakannut yli rajan, josta hän ei ollut tiennyt ennen kuin kasken poltettuaan. Silloin Muurilaa tai Korjusta ja Klemettilää olivat asuneet rutiköyhät asukkaat, jotka eivät kyenneet kyselemään sen perään, ja silloin oli vielä edellinen Venäjän valta, jolloin ei käyty lakia ja oikeutta. Tämän rajan Simo oli tänä keväänä näyttänyt Yrjänälle, ja sen mukaan oli Muurilakin hakannut kaskimaansa. [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1751 n:o 7: 173v–175.] — Tapahtuman ajankohta sijoittunee Venäjän vallan (1713–21) alkuvuosiin, sillä loppuaikoina (ainakin 1719–21) seudulla kyllä pidettiin kihlakunnanoikeuden istuntoja. — Tämä juttu on Korhosella lähteenä myös Vehkjärven Holländerin taloa käsittelevässä kohdassa mainitun teoksen sivulla 429 (viite 21).

Korhonen kirjoittaa edelleen: ''Eerik Niilonpojan kuoltua v. 1743 Yrjönen jakaantui kahtia. Isänniksi tuli kaksi Mattia, Eerikin ja Yrjönpoika. Heidän keskinäiset sukulaissuhteensa samoin kuin siteet edelliseen talonhaltijaan ovat jääneet hämäriksi.''

Tässä on ensinnäkin korjattava Eerikin kuolinvuosi. Se ei ollut 1743 vaan 1742. Virhe johtunee Suomen Sukututkimusseuran historiakirjajäljennöksistä, jotka antavat sijaa virhetulkinnalle, että useita vehkalahtelaisia olisi kuollut ja haudattu metsään vasta 1743, vaikka kuolema on tapahtunut jo 1742 ja hautaus metsään tietenkin saman tien, väen piileskellessä siellä sotatoimilta, mutta ruumiit on siunattu vasta jälkikäteen seuraavana vuonna 1743 papiston saavuttua pakoretkiltään takaisin pitäjään. Virhetulkinta on periytynyt HisKi-tietokantaan, joka valtaosaltaan perustuu mainittuihin historiakirjajäljennöksiin, ja sinne on paikoin päässyt vielä lisävirheitäkin. Alkuperäisen historiakirjan 1737–59 kuolleitten ja haudattujen luettelon merkinnän n:o 238/1743 mukaan Kannusjärven Yrjysen isäntä Eerik Niilonpoika kuoli kesäkuussa 1742 ja hänen metsään haudattu ruumiinsa siunattiin 14/9 1743. Samana päivänä siunattiin 39 muuta kesällä 1742 kuollutta ja metsään haudattua kannusjärveläistä vainajaa (merkinnät n:o 237/1743 ja n:ot 239–276/1743). HisKissä nämä kaikki on merkitty virheellisesti 1743 kuolleiksi.

Tämän viestiketjun seuraavissa viesteissä selvittelen Korhoselta avoimiksi jääneitä kysymyksiä.

[sippu630]

Kannusjärven Yrjösen rusthollista henkikirjoitettiin 1706–12 ja 1722 seuraavaa väkeä [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8748: 3678v; 8750: 3642; 8753: 2649; 8756: 1215; 8759: 551; 8762: 382; 8765: 533; KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8768: 573]:

1706 (29/1): Vilppu Yrjönpoika, kaksinnusratsumies Eskon vaimo, poika Matin vaimo.
1707 (5/1): Vilppu Yrjönpoika, kaksinnusratsumies Eskon vaimo, poika Matin vaimo, rekryyttiratsumies Yrjön vaimo.
1708 (30/1): Vilppu Yrjönpoika, kaksinnusratsumies Eskon vaimo, poika Matti vaimoineen, rekryyttiratsumies Yrjön vaimo, ratsumies Riston leski.
1709 (29/1): Matti Vilpunpoika vaimoineen, kaksinnusratsumies Eskon vaimo, rekryyttiratsumies Yrjön vaimo, ratsumies Riston leski.
1710: Matti Vilpunpoika vaimoineen, kaksinnusratsumies Eskon vaimo, rekryyttiratsumies Yrjön vaimo, ratsumies Riston leski.
1711 (11/3): Matti Vilpunpoika vaimoineen, ratsumiesten Eskon ja Yrjön vaimot, ratsumies Riston leski.
1712 (6/2): Eerik Niilonpoika vaimoineen, ratsumies Yrjön vaimo, äiti Maria.
1722 (30/1): Eerik Niilonpoika vaimoineen, veli Simo Niilonpoika vaimoineen, veli Matti Niilonpoika.

Mainittuina vuosina Saaramaan Permannon rusthollista henkikirjoitettiin seuraavaa väkeä [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8748: 3685; 8750: 3653; 8753: 2660; 8756: 1220; 8759: 554; 8762: 388v; 8765: 541; KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8768: 580]:

1706 (29/1): Sipi Yrjönpojan vaimo, veli Yrjö Yrjönpoika vaimoineen, ratsumies Eerikin vaimo, veli Niilon vaimo, veli [oik. poika] Paavo Sipinpoika vaimoineen.
1707 (5/1): Yrjö Yrjönpoika vaimoineen, Sipi Yrjönpojan vaimo, veli Niilon vaimo, veli [oik. veljenpoika] Paavo Sipinpoika vaimoineen, henkiraha edellisvuonna henkikirjoittamatta jätetystä veljentytär Sofiasta.
1708 (30/1): Yrjö Yrjönpoika vaimoineen, veli Niilon vaimo, veli [oik. veljenpoika] Paavo Sipinpoika vaimoineen.
1709 (29/1): Yrjö Yrjönpoika vaimoineen, veli Niilon vaimo, veli [oik. veljenpoika] Paavo Sipinpoika vaimoineen.
1710: Yrjö Yrjönpoika vaimoineen, veli Niilon vaimo, veli [oik. veljenpoika] Paavo vaimoineen, veli [oik. veljenpoika?] Eerik.
1711 (11/3): Yrjö Yrjönpoika vaimoineen, veli Niilon vaimo, veli [oik. veljenpoika] Paavo vaimoineen, veli [oik. veljenpoika?] Eerik.
1712 (6/2): Paavo Sipinpoika vaimoineen, piika Marketta.
1722 (30/1): Paavo Sipinpoika vaimoineen, vävy Pärtty.

Nähtävästi 1711 on toimitettu rusthollin osakkaiden välillä pesänjako, jossa rustholli on jäänyt veljeksistä vanhimman, Sipi Yrjönpojan perillisten hallintaan Paavo-pojan isännyydessä. Veljeksistä Yrjö Yrjönpoika on joko kuollut tai siirtynyt muualle tai jäänyt vaimoineen eliniäkseen asumaan rustholliin henkirahasta vapaina. Vv. 1710–11 henkikirjoitettu ''veli Eerik'' on todennäköisesti ''veli Niilon'' poika Eerik Niilonpoika, joka on yhdessä henkirahasta vapautetun isänsä Niilo Yrjönpojan, henkirahaa vielä maksavan äitinsä (tai äitipuolensa) Marian sekä alaikäisten sisarustensa (mm. veljiensä Simo ja Matti Niilonpoikien) kanssa siirtynyt Kannusjärven Yrjösen rustholliin.

Karjalan rakuunarykmentin Vehkalahden komppanian Lappeenrannassa 30/8 1737 toimitetun pääkatselmuksen luettelossa kerrotaan rakuunan n:o 48 varustavan kannusjärveläisen rusthollin ratsuvarustuksesta seuraavaa [RVA Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1104 (1725–1737): 303–304/1737]:
''Ollut viime pääkatselmuksessa [1725] lakkautettuna (indragit), mutta vuoden 1727 ylöspanossa sen edestä varusti Vilppu Yrjönpoika ja nyt hänen kuoltuaan Eerik Niilonpoika ilman [maaherran] hyväksymistä ja sijoitusta (utan accept och immission). 6/3 1734 on rusthollari esitellyt ensimmäisen hevosensa, punaisen oriin, mitat täyttävän ja nyt [1737] seitsemän vuotta vanhan. Rakuuna Jooseppi Ristonpoika Smedbärg, otettu 12/9 1727, [nyt] 31-vuotias ja 10 vuotta palvellut, syntynyt Kymenkartanon läänissä. Mies ja hevonen hyvät.''

Eerik Niilonpoika oli kyllä saanut 14/11 1729 rusthollinsa N:o 48 sen asianmukaista ratsuvarustusta ja ylläpitoa varten takuusitoumuksen takuumiehiltään, saman kylän Tuomas Sipinpojalta, Samuli Heikinpojalta ja Matti Eerikinpojalta ja vahvistuttanut sen saman vuoden syyskäräjissä 18/11 [KA Kymenkartano ja Lappee 1729 KO a 35: 869]. Jostain syystä hän ei ollut sen perusteella hakenut tai saanut maaherralta sijoitusta rustholliinsa ainakaan v:n 1737 pääkatselmukseen mennessä.

Sodan jälkeen syyskuussa 1742 käynnistyneen venäläisen siviilihallinnon toimeenpanemassa maantarkastuksessa ja maakirjaverojen alentamisessa merkittiin 7/12 1742 valmistuneeseen tarkastusmaakirjaan Kannusjärven kylän maakirjatalo N:o 1 vielä Eerik Yrjälän nimiin huomautuksella: ''rakennukset säilyneet (husen conserverade), mutta elukat ja kaikki muu irtain omaisuus otettu asukkaalta pois, talo autio'' [KA Vanhan Suomen tili 9949: 124v–125].

[sippu630]

Vehkalahden ja osan Kymiä 1/10 1744 alkaneissa syyskäräjissä ''talollinen Matti Yrjönpoika astui esiin ja pyysi, että hänen tekemänsä kauppakontrahti 2/3 osasta Yrjänän rusthollia Kannusjärven kylässä (Yrjänä Rusthåll i Kannusjerfwi by) voitaisiin merkitä oikeuden tuomiokirjaan, kuuluen kontrahti sanasta sanaan seuraavasti [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1744 n:o 1: 118–118v]:

'Me allepiirtäneet olemme keskenämme tehneet seuraavan kontrahdin koskeva Kannusjärven Yrjänä-nimistä rusthollia (Rusthållet Kannusjerfwi Yriene benembd), nimittäin että minä Matti Yrjönpoika, joka pääsen taloon, sitoudun luovuttamaan luopuvalle Risto Eerikinpojalle seuraavat: tynnyrin rukiita, 30 kuparitaalaria rahassa, kaksi tynnyriä nauriita ja parmaksen olkia, mitä vastaan minä saan vastaanottaa talosta kaksi kolmasosaa, ja yllämainittu Risto Eerikinpoika yhden kolmasosan pellossa ja niityssä, metsässä, ja minkä nimistä onkaan; mitä tulee rakennuksiin, niin käytetään niitä yhdessä, kunnes Jumala suo paremman ajan, ja itse kukin tilaisuutensa mukaan kykenee pystyttämään. Että välillämme on niin sovittu, vahvistamme me nimiemme ja puumerkkiemme allepanemisella Haminassa 20. marraskuuta 1742.
Matti Yrjönpoika [puumerkki]. Risto Eerikinpoika [puumerkki].
Todistavat Lauri Yrjönpoika samasta kylästä [puumerkki]. Pekka Eerikinpoika samasta kylästä [puumerkki]. Antti Martinpoika Kannusjärveltä [puumerkki].'

Ja kun ei ainoastaan Risto Eerikinpoika, vaan myös hänen äitinsä, leski Liisa Sipintytär, oikeuden edessä tunnustivat, että he ovat siten luovuttaneet 2/3 osaa Yrjänän rusthollista Matti Yrjönpojalle, niin sentähden merkitään moinen myös oikeuden tuomiokirjaan heille vastaisesti noudatettavaksi. Mihin provinssikanslia on päätöksellään viime kesäkuun 16:ntena antanut suostumuksensa.''

Samojen käräjien lopulla käräjäkunnan talolliset hakivat kihlakunnanoikeudelta todistusta talojensa kärsimistä sotavahingoista ja oikeuden ehdotusta talojen kunnostusta varten myönnettäviksi vapaavuosiksi.
''Kannusjärven talollinen Matti Yrjönpoika antoi tiedoksi, että sitten kun Yrjänän talon edellinen asukas Eerik Niilonpoika oli kesäkuussa 1742 kuollut ja hänen karjansa ja omaisuutensa ryöstetty sekä armeijan edestakaisen marssin ja leiriytymisen seurauksena talon rakennusten katot ja sisustus enimmäkseen irrotettu, pellot nurmettuneet, aidat poltettu ja osin muutoin hävitetty, ojat poljettu umpeen, niitty hevosten paljoudesta tallattu ja sitä paitsi jätetty aidatta, on hän sellaisessa kunnossa saanut syksyllä 1743 hallintaansa mainitun Yrjänän talon, jota hän ei ilman riittäviä vapaavuosia kykene saattamaan kuntoon, ja sen vuoksi pyytää hän nyt niiden ehdottamista. Sen vuoksi, sitten kun vakuutettiin Yrjänän talon olleen tämän asukkaan siihen astuessa sen laatuinen kuin hän on esittänyt, kihlakunnanoikeus harkitsee sen kuntoon saattamiseksi olevan tuiki tarpeen viiden vuoden vapaus niistä veroista, jotka vapauden alaisiksi ymmärretään, vuodesta 1744 lähtien tämä mukaan lukien, jotka kumminkin jne [= Hänen Keisarillisen Majesteettinsa provinssikanslialle kuuliaisimmin alistetaan tai myös tullaan vastedes tasaamaan aiotussa revisiossa sillä metodilla joka vahvistaa voidaan].'' [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1744 n:o 1: 155v–156, 153v.]

Kymenkartanon provinssikanslia Lappeenrannassa pudotti ehdotetuista vapaavuosista yleensä yhden vuoden pois, niin että Yrjänälle eli Yrjöselle myönnettiin verovapaus vuosiksi 1744–47 [KA Vanhan Suomen tili 10003: 424–425].

Vv. 1743–46 Yrjösen väeltä veloitettiin henkirahaa seuraavasti [KA Vanhan Suomen tilit 9953: 758; 9962: 376; 9975: 292; 9991: 358]:
1743 (4/2) Matti Yrjönpoika Peuhu [sic!].
1744 (4/2) Matti Yrjönpoika Puihu [sic!] vaimoineen.
1745 (28/1) Matti Yrjönpoika Purhu vaimoineen, veli Tapani.
1746 (3/2) Matti Yrjonen vaimoineen, veli Tapani, renki Risto; yhtiömies Matti Eerikinpoika (eri ruokakunnassa).

Matti Yrjönpoika oli lähtöisin Saaramaan kylän Purhon kruununrusthollista. Tämä käy ilmi Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjssä 29/3 ja 31/3 1765 esillä olleesta jutusta, jossa talollinen (oikeastaan torppari) Heikki Tuomaanpoika Haapala ajoi kannetta veljeään ja talonsa osakasta (oikeastaan koko Haapalan yksinäistalon haltijaa) Juho Tuomaanpoikaa vastaan siitä, että tämä halusi evätä häneltä kolmanneksen Haapalan entisestä kruununrusthollista [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1765 n:o 21: 149–151v, § 30, 160v–162v, § 42].

Vastaaja Juho Tuomaanpoika ei kiistänyt sitä, että hänellä oli viime Ruotsin vallan aikana oli ollut vanhimman veljensä Eerik Tuomaanpojan kanssa oikeusjuttu, jolloin hänet oli pysytetty ainoastaan 1/6 veron osalla eli neljänneksellä Haapalan kaikkiaan 2/3 veron ja 2/3 manttaalin veroista kruununrusthollia, mitä vastoin Eerik ja Heikki Tuomaanpojat olivat saaneet yhdessä pitää siitä 1/2 veron osan eli kolme neljännestä. Mutta Eerik ja Heikki olivat sen jälkeen ensin kruununrästeistä luovuttaneet osuudestaan puolet eli 1/4 veron osan rusthollin ratsuvarustuksesta yksin vastanneelle Juholle, ja sittemmin, 12/6 1742, maaherran edellispäivänä antamalla suostumuksella, myyneet toisen puolen osuudestaan Matti Yrjönpoika Purholle Saaramaalta (Mattz Purhoin if:n Sarama, Mattz Jöransson Purho), kuitenkin niin että Juholle oli jäänyt vapaus lunastaa takaisin sukuun Purholle myyty osa. Juho moittikin Purhon saantoa, ja joulukuuhun 1742 mennessä Juho oli saanut hallintaansa koko Haapalan rusthollin.

Nähtävästi vastaajan pyynnöstä saapuvilla oli myös Matti Yrjönpoika Purho eli Yrjönen Kannusjärveltä (Mattz Jöransson Purho eller Yrjönen ifrån Kannusjerfwi), joka langetettiin viiden hopeataalarin sakkoon, tahi sakkorahojen puutteessa istumaan neljä päivää vankilassa, siitä että esiintyi oikeuden edessä juomista ylikuormittuneena.

Haapalan talonkaupan peruunnuttua Matti Yrjönpoika teki siis kaupat Kannusjärvellä ja siirtyi sinne yhdessä isänsä Yrjö Nuutinpojan, äitinsä Marketta Kallentyttären ja veljensä Tapani Yrjönpojan kanssa: 22/5 1752 toimitettiin perunkirjoitus joulukuussa 1749 kuolleen talollisenvaimon Marketta Kallentyttären jälkeen, joka oli jättänyt jälkeensä leski Yrjö Nuutinpoika Yrjösen Kannusjärveltä, joka kuoli keväällä 1750, sekä täysi-ikäiset pojat Matin ja Tapanin [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1742–97 n:o 176: 186–187].

Saaramaan Matti Yrjönpoika oli v:n 1735 lopulla avioitunut pyhältöläisen Valpuri Matintyttären kanssa; pariskunnan kuulutusmaksu, 16 hopeaäyriä, maksettiin 21/9 1735 [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8808: 1341–1342v]. Pariskunnalle syntyi Saaramaalla 1738 tytär, joka kuoli siellä vuoden ikäisenä.

Vehkalahden ja osan Kymiä 14–21/3 1738 pidetyissä talvikäräjissä lautamiehet Sakari Kiri ja Matti Peri vakuuttivat, että vanha rusthollari Yrjö Nuutinpoika Saaramaan kylästä oli heikon ja raihnaan tilansa vuoksi luovuttanut omaiselleen (sin anhörig) Eerik Simonpoika Purholle isännyyden saman kylän rusthollissa, jota Eerik ja Yrjö poikineen nykyisin asuvat. Puolestaan takuuseen talon viljelyssä ja ruokossa sekä ulostekojen suorittamisessa Eerik Simonpoika asetti talolliset Lauri Yrjönpojan sanotusta kylästä ja Sipi Gabrielinpojan Pampyölistä sekä lautamies Simo Tuomaanpoika Kaharin, jotka oikeuden edessä sitoutuivat Eerikin takuumiehiksi ja joiden läsnäoleva lautakunta ja käräjärahvas vakuuttivat olevan nykyisin siinä määrin varoissaan, että kuninkaallisella majesteetilla ja rykmentillä on heissä asiaankuuluva vakuus, mikäli Eerik vastoin odotuksia jossain määrin laiminlöisi velvollisuutensa. Takuusitoumuksista todistava pöytäkirjanote mukanaan Eerik ohjattiin korkeiden viranomaisten (so. maaherran) luo hakemaan asianmukainen vahvistus (sijoituskirja) rustholliin. [KA Kymenkartano ja Lappee 1738 KO a 44: 240–240v.]

Viimeisen Ruotsin vallan aikaisen, eli 28–29/11 1738 päivätyn v:n 1739 henkikirjan mukaan Saaramaan kylän maakirjatalosta N:o 3 (rustholli) veloitettiin 16 hopeaäyrin henkiraha kuudelta hengeltä: Eerik Simonpoika Purhå, ''veli'' Matti vaimoineen, ''sukulainen'' (Slecht:) Tapani, poika Pekka Eerikinpoika ja rakuunan vaimo Anna [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8823: 2958]. Matti ja Tapani Yrjönpoikien vanhemmat oli vapautettu henkirahasta jo vuosikausia aiemmin, isä v:sta 1725 ja äiti jo v:sta 1724 alkaen [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit 8771: 1413; 8774: 1339; 8777: 1114].