PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Mistä tuli räätäli Henrik Rosnell Ruosniemeen 1761


raimoensio
08.04.23, 15:46
Rosnell-nimi oli kohtuullisen harvinainen vielä 1700-luvun loppupuolella. Nimeä käyttivät lähinnä suutarit, räätälit ja sepät. Tähän aikaan Rosnelleja oli suurin piirtein vain yksi pitäjässä, mutta 1800-luvun puolella nimi yleistyi valtavasti, eikä nimen käyttö rajoittunut enää käsityöläisiin.
Porin historiakirjojen ensimmäinen henkilö tällä sukunimellä oli räätäli Henrik Rosnell (5.1.1740 – 20.5.1809), joka ilmestyi maaseurakunnan Ruosniemeen 1761. Henrikin syntyperä ja patronyymi eivät selvinneet. Porissa oli räätäli Johan Björkrothilla oppipoika Henrik Mattsinpoika (27.12.1739) Malmin korttelissa, mutta sitäkään ei voinut yhdistää räätäli Rosnelliin.
Henrik vihittiin porvarintyttären Lisa Carlintytär Sillströmin kanssa 18.11.1762. Lisa oli syntynyt Porissa 20.6.1742, mutta myöhemmin näkyy aina syntymäajalla 11.10.1742/1744
Lapsia syntyi Ruosniemessä 6, joista vain kaksi eli aikuiseksi:
- Israel Henrikinpoika Rosnell s. 30.10.1774 Ruosnimessä. Turun yliopisto, kaupunginviskaali ja kauppias Porissa, k. 22.12.1814 Pori, pso Anna Sofia Moliis
- Johan Henrkinpoika Rosnell s. 24.12.1778, porvari Porissa, k. 18.9.1812
Ruosniemestä perhe muutti Porin kaupunkiin 1779 ja asuivat Linnakorttelissa vuoteen 1786. Nyt Henrik oli merkitty teurastajaksi.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=28550&pnum=150

Mutta sitten näyttää, että pariskunnan tiet eroavat. Henrik palaa Ruosniemeen ja Lisa jää kaupunkiin poikien kanssa. Koska Lisa vihitään uudestaan 28.9.1793 Luvialta tulleen Kapteeni Jacob Johan Weismanin (s. 1718) kanssa ja Henrik on edelleen elossa Ruosniemessä, pariskunta on täytynyt tuomita avioeroon. Kirkonkirjoissa Lisan titteli muuttui vaimosta rouvaksi. Kauan sitten Weismann-suvusta tehty tutkimus (Osmo Durchman; Suku Weissman von Weissenstein, s. 6-59. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 3-4.) ei tunne toista vaimoa eikä Jacob Johanin kuolinaikaa ja -paikkaa. Tästä löytyi myös hyvä Geni -profiili

https://www.geni.com/people/Jacob-Johan-Weissmann/6000000016006138693

jossa oli Lisa mainittu ja nyt lisättiin muut tiedot. Sillä Porin historiakirjoissa on Jacob Johanin ja hänen toisen vaimonsa kuolinmerkinnät. Hiskistä:

13.12.1801 16.12.1801 B:borg Capit: Joh: Jac: Veissman
21.1.1807 27.1.1807 Stads förs: Änkefru Capit: Lisa Veissman lungsot 62 10
ja rippikirjoissa:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=29067&pnum=142
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=29068&pnum=172

Edellisen kirkonkirjan sivun alareunassa on mielenkiintoinen maininta Lisa Sillströmin sisarenpojasta Henrik Kynäksestä (s. 1773), joka oli kadonnut? merimatkan aikana Afrikan rannikolla 1798.
Henrik Rosnell palaa Ruosniemen Noukalle ja vihitään 17.1.1797 mainemerkinnän saaneen piian Caisa Erikintyttären (23.2.1758) kanssa. Henrik oli Ruosniemen Noukan vuokraajana vuodesta 1795 ehkä kuolemaansa asti. Henrik kuoli 20.5.1809 ja Caisa 8.3.1840, molemmat Ruosniemessä

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=29127&pnum=34

Caisalla oli useita aviottomia lapsia:
- Maria s.13.3.1778 Porissa, isä Anders Colliander, pso Efraim Ramberg Tuorsniemestä
- Johan Henrik, s. 15.7.1785, pso Caisa Thomasintytär
- Ulrika, s. 2.4.1787 Kullaalla, pso Henrik Ahlqvist
- Caisa Lisa , s. 21.6.1791 Ruosniemessä, myöh. Henrikintytär, pso Fredrik Kesti
- Johanna, s. 1.11.1796, k. 24.3.1787

Kaikki nämä käyttivät myös Rosnell-sukunimeä, vaikka vain ehkä Caisa Lisa oli Henrik Rosnellin tytär.

nurmi
11.04.23, 06:42
Henrik on käräjillä epäiltynä v 1768 syntyneen aviottoman lapsen isäksi. Tällöin häneen viitataan koko ajan naimisissa olevana pitäjänräätäli Henrik Johaninpoikana Ruosniemestä.

Linkki käräjäjuttuun löytyy Geni-profiilista: https://www.geni.com/people/Henrik-Rosnell/6000000065612808821?through=6000000146019749822

raimoensio
11.04.23, 11:08
Kiitos!

Ihmettelen kovasti miten en löytynyt tuota profiilia. Luulin tehneeni kaikki mahdolliset haut.

Pekka Sukeva
11.04.23, 18:33
Ruosniemen Hokkoselta löytyy Henrik ja osa kummeistakin on Hokkoselta.


https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=89&pnum=109

raimoensio
12.04.23, 23:30
Henrik Johaninpoika Hokkonen löytyy sotilaana Torsberg Tuorniemeltä

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=29065&pnum=196