PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kahdesti "kuollut"


JaMaHa
03.04.23, 17:32
Herra Pursiainen lähti paremman elämän perään Amerikkaan vuonna 1913 Nilsiästä. Hän sai töitä metsäalalta. Vuonna 1947 hän kuoli ja haudattiin Minnesotaan. Nämä tiedot sain tässä taannoin. Kuopion aluekeskusrekisteristä pyytämässäni virkatodistuksessa sukututkimusta varten kerrottiin herra Pursiaisen julistetun kuolleeksi 2.12.1986 Nilsiän piirin nimismiehen päätöksellä. Eli herra Pursiaisella on nyt kaksi kuolinpäivää. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi menetellä vai onko sillä mitään merkitystä?

Terv. Jaana

Tapani Kovalaine
03.04.23, 18:03
Kertaalleen kuoleminen on yleisintä, mutta erityisesti merten taakse muuttaneiden kohdalla kuolinpäiviä voi joskus kertyä kaksittain. Syynä on enimmäkseen se, ettei kuolinilmoitus ole saapunut Suomeen oikealle paikalliselle rekisterinpitäjälle. Omaisten tiedot esimerkiksi USAssa ovat usein varsin vajavaisia vainajan täkäläisestä viimeisestä kotipaikasta tai rekisterinpitäjästä. Resurssipulan takia 1940-luvulla ja sen jälkeenkin kuolinilmoituksia juuttui oikeusministeriöön. Ei ollut väestön keskusrekisteriä ja rekisteriä koskevan tiedon hankinta oli liian työlästä.

Jos virheellisestä kuolleeksi julistamista koskevasta päätöksestä on haittaa, niin asian saa oikaistuksi jos on esittää pätevät todisteet oikeasta kuolinpäivästä.

On sattunut sellaistakin, että kuolleeksi julistamisen jälkeen on ilmennyt jotta henkilö on elossa ja on yli 90-vuotias. Takavuosina kaikki 90 vuotta täyttäneet henkilöt, joita ei oltu henkikirjoitettu pitkiin aikoihin ja joiden omaisilta ei saatu selvitystä henkilön kuolemasta tai elossa olosta, niin tuomioistuin julisti heidät kuolleeksi n.k. massatoimenoiteenä.

Virkatodistuksessa lienee tarkoitettu sanoa, että henkilö on kuollut Nilsiän piirin nimismiehen antaman ilmoituksen mukaan 2.12.1986.

JaMaHa
04.04.23, 17:16
Kiitos Tapani. Herra Pursiainen on ollut todella vaikeasti löydettävissä oleva henkilö rapakon takaa. Tiedot hänestä ovat niukat. Sen tiedän, että hänet on haudattu samalle hautausmaalle kuin veljensä vaimoineen ja pikku tyttärineen. Herra Pursiaisen hautakivi löytyi kuvattuna netistä kahden päivän erolla oikeaan syntymäpäivään. FamilySearchista löytyi myös kuolinpäivät, joista toisessa isäksi oli laitettu henkilö, joka oli Suomeen jäänyt isä. Tämän vakuuttavampia tietoja en ole onnistunut hänestä löytämään.

Terv. Jaana