Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : dna
Onkohan kukaan ajatellut tai ehdottanut, että kaikilta vastasyntyneiltä vauvoilta alettaisiin ottamaan lakisääteisesti dna ?
Samalla tarkistettaisiin dna:n avulla, että lapsen isä vastaa äidin käsitystä.
Lapsellahan on tietääkseni myöhemmässä iässä oikeuskin tietää eikä vaan olettaa, kuka hänen biologinen isänsä on.
Muutaman kymmenen vuoden kuluttua dna:n perusteella voisi sitten jo tehdä sukupuun alkuakin.
Onko mielipiteitä ?
Huono idea....
Jokaisella on myös oikeus olla tietämättä.
Ihan lakisääteisesti.
Juha
Itse olen jo pitkään ihmetellyt tätä dna-villitystä, eikö se vähitellen ala paljastaa luurankoja sukujen kaapista. Kuinka sitten muut siihen reagoivat, kun käykin ilmi, että jokin lähiesivanhemmista onkin joku muu kuin mitä siihen mennessä on oletettu. Nykyään ihmiset vetäisevät herneen nenäänsä pienistäkin asioista.
Ei sillä, etteikö dna-sukututkimus olisi hyödyllinen varsinkin keskiajan tutkimisessa, jolloin muuta materiaalia ei ole käytettävissä.
Jouk:rolleyes:
Kumpi sitten on se luuranko, lapsen biologinen isä vaiko se 'kirkossa kuulutettu' tai muuten vaan äidin valitsema isä silloin, kun ne sattuvat poikkeamaan ?
Jos dna otettaisiin lapsen synnyttyä, ei menisi montaa sukupolvea, tuskin edes montaa vuotta, kun asia olisi itsestään selvyys kaikille eikä kukaan sitä enää kyseenalaistaisi.
Ei kai siinä omassa totuudenmukaisessa perimässä pitäisi mitään häpeämistä olla.
Mutta jokaisella on oikeus nähdä asia omalla tavallaan.
Hannu Virttaalainen
12.03.23, 08:17
Onkohan kukaan ajatellut tai ehdottanut, että kaikilta vastasyntyneiltä vauvoilta alettaisiin ottamaan lakisääteisesti dna ?
Samalla tarkistettaisiin dna:n avulla, että lapsen isä vastaa äidin käsitystä.
Lapsellahan on tietääkseni myöhemmässä iässä oikeuskin tietää eikä vaan olettaa, kuka hänen biologinen isänsä on.
Muutaman kymmenen vuoden kuluttua dna:n perusteella voisi sitten jo tehdä sukupuun alkuakin.
Onko mielipiteitä ?
Lapsen DNA ei kerro isän nimeä. Kyllä isyyden varmennus vaatii myös isän DNA-testauksen. DNA:lla voidaan siis varmistaa isyys, ei löytää isää.
Eihän tässä tarvitse mennä sota-aikaa kauemmas, kun saksalaisten sotilaiden lapsia alkoi ilmaantua ja osa äideistä joutui jopa pitkäaikaiseenkin häpeään muiden silmissä. Karseitakin tapauksia on tullut ilmi. Silloin totuus tuli ilmi itsestään, mutta jos dna-selvityksiä aletaan toden teolla tekemään sama ajatus silmällä pitäen, alkaisi tulla samoja kohtalontapauksia enemmän. Eikö tässä ole jo luurankoja ihan tarpeeksi, vaikka ajat ovatkin muuttuneet vapaamielisemmäksi?
Jouk:rolleyes:
On tärkeää huomata, että todellisuus on monimutkainen käsite, ja sen ymmärtäminen voi olla haastavaa. Todellisuuden ymmärtäminen vaatii usein monitieteellistä lähestymistapaa ja avointa mieltä erilaisille näkemyksille ja selityksille.
Mielestäni ajatus jokaisen ihmisen DNA-testauksesta ei olisi ensisijaisesti isyyden selvittämistä, vaan henkilön identiteetin määritttäminen tavalla, jota ei voi väärentää. Ainakaan sitä ei voi muuttaa.
Väärän henkilöllisyyden esittäminen tulisi hyvin vaikeaksi.
Sitä en tiedä, miten erotettaisiin identtiset kaksoset tai kolmoset toisistaan
Lapsen DNA ei kerro isän nimeä. Kyllä isyyden varmennus vaatii myös isän DNA-testauksen. DNA:lla voidaan siis varmistaa isyys, ei löytää isää.
Aivan.
Alkuperäinen ajatus olikin, että myös olettu isä testataan.
Kysymys on paitsi lapsen, niin myös miehen oikeudesta.
Normaalistihan siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, kun pääsääntöisesti äidin ilmoittama isä on biologinen isä. Mutta valitettavasti ihan aina näin ei ole.
Silloin puhutaan myös miehen oikeudesta.
Mielestäni ajatus jokaisen ihmisen DNA-testauksesta ei olisi ensisijaisesti isyyden selvittämistä, vaan henkilön identiteetin määritttäminen tavalla, jota ei voi väärentää. Ainakaan sitä ei voi muuttaa.
Väärän henkilöllisyyden esittäminen tulisi hyvin vaikeaksi.
Sitä en tiedä, miten erotettaisiin identtiset kaksoset tai kolmoset toisistaan
Niin, mutta eikö se olisi enemmän hyvä kuin huono asia.
On tärkeää huomata, että todellisuus on monimutkainen käsite, ja sen ymmärtäminen voi olla haastavaa. Todellisuuden ymmärtäminen vaatii usein monitieteellistä lähestymistapaa ja avointa mieltä erilaisille näkemyksille ja selityksille.
Aivan, mutta mikä olisi se parempi vaihtoehto ?
Olisiko autuaampaa elää onnellisen tietämättömänä tai ymmärtämättömänä ?
Joskus varmaan niinkin.
Eihän tässä tarvitse mennä sota-aikaa kauemmas, kun saksalaisten sotilaiden lapsia alkoi ilmaantua ja osa äideistä joutui jopa pitkäaikaiseenkin häpeään muiden silmissä. Karseitakin tapauksia on tullut ilmi. Silloin totuus tuli ilmi itsestään, mutta jos dna-selvityksiä aletaan toden teolla tekemään sama ajatus silmällä pitäen, alkaisi tulla samoja kohtalontapauksia enemmän. Eikö tässä ole jo luurankoja ihan tarpeeksi, vaikka ajat ovatkin muuttuneet vapaamielisemmäksi?
Jouk:rolleyes:
En oikein ymmärrä, miten tuo Lapin sodan jälkeisten saksalaissotilaiden jättämät lapset ja niiden aiheuttama häpeä tähän liittyy.
Ei kai dna:lla ole mitään tekemistä asian kanssa ?
No, sillä tavalla se voi sivuta asiaa, jos äiti on huijannut jotain lappilaismiestä antamalla tämän ymmärtää, että lapsi on hänen, vaikka onkin saksalaissotilaan. Silloin äiti huijaa sekä lasta että miestä.
Kyse on myös miehen oikeuksista.
Sukututkimusasioissa olen törmännyt tällaiseenkin tapaukseen 1800-luvulla. Pariskunta oli kihlautunut ja avioliittoon kuulutettu pariinkin kertaan kirkossa. Morsian oli pitkälle jo tuolloin raskaana. Sitten morsian käveli papin luo ja ilmoitti, ettei hän haluakaan vihille, koska pian syntyvä lapsi ei olekaan sulhasen. Siihen aikaan tuossa vaiheessa vihkimisestä luopuminen ei yleensä ollut mahdollista. Mutta tässä tapauksessa pappi hyväksyi sen.
Todellisuudessa näytti kuitenkin siltä, että morsian ei lopulta halunnutkaan sulhasta miehekseen ja valehteli papille syyn. Lapsi syntyi äpäränä. DNA olisi kertonut yksiselitteisesti papille, oliko sulhanen lapsen isä.
Nyt lapsen isä jäi luurangoksi.
Mielestäni ajatus jokaisen ihmisen DNA-testauksesta ei olisi ensisijaisesti isyyden selvittämistä, vaan henkilön identiteetin määritttäminen tavalla, jota ei voi väärentää. Ainakaan sitä ei voi muuttaa.
Väärän henkilöllisyyden esittäminen tulisi hyvin vaikeaksi.
Sitä en tiedä, miten erotettaisiin identtiset kaksoset tai kolmoset toisistaan
Alun perin ajattelin asiaa ensisijaisesti sukututkijoiden näkökulmasta.
Mutta tosiaan henkilöiden identiteettien määrittämisessä sillä olisi isompi
merkitys.
Jotenkinhan tuo identtisten kaksosen tapaus varmaankin olisi ratkaistavissa.
Onko muuten identtisillä kaksosilla täysin sama dna ?
Hannu Virttaalainen
14.03.23, 07:18
En oikein ymmärrä, miten tuo Lapin sodan jälkeisten saksalaissotilaiden jättämät lapset ja niiden aiheuttama häpeä tähän liittyy.
Ei kai dna:lla ole mitään tekemistä asian kanssa ?
No, sillä tavalla se voi sivuta asiaa, jos äiti on huijannut jotain lappilaismiestä antamalla tämän ymmärtää, että lapsi on hänen, vaikka onkin saksalaissotilaan. Silloin äiti huijaa sekä lasta että miestä.
Kyse on myös miehen oikeuksista.
Sukututkimusasioissa olen törmännyt tällaiseenkin tapaukseen 1800-luvulla. Pariskunta oli kihlautunut ja avioliittoon kuulutettu pariinkin kertaan kirkossa. Morsian oli pitkälle jo tuolloin raskaana. Sitten morsian käveli papin luo ja ilmoitti, ettei hän haluakaan vihille, koska pian syntyvä lapsi ei olekaan sulhasen. Siihen aikaan tuossa vaiheessa vihkimisestä luopuminen ei yleensä ollut mahdollista. Mutta tässä tapauksessa pappi hyväksyi sen.
Todellisuudessa näytti kuitenkin siltä, että morsian ei lopulta halunnutkaan sulhasta miehekseen ja valehteli papille syyn. Lapsi syntyi äpäränä. DNA olisi kertonut yksiselitteisesti papille, oliko sulhanen lapsen isä.
Nyt lapsen isä jäi luurangoksi.
En oikein ymmärrä. Olisiko äidin pitänyt mennä naimisiin lapsen mahdollisen isän kanssa, vaikka oli huomannut, että oli tehnyt suuren virheen ollessaan hänen kanssaan mahdollisesti läheisissä tekemisissä? "Pakkonaiminen" oli ennen yleinen käytäntö ja sen palauttamistako nyt kaivataaan?
Kyllä äitini isä kylällä tiedettiin ja oli jo naimisissa. Mitä tämä DNA-testi muuttaisi? Kyläläisten ei tarvitsisi elää juorujen varassa?
Jospa isä ei olisikaan DNA:n testien mukaan kyläläisten 'tietämä'? Ketä testataan seuravaksi? Koko kylä, pitäjä vai maakunta sekä naapuri maakunnat?
EVVK kuka oli todellinen isä! Kyläläisiä ja muita uteliaita varmaankin asia kiinnostaisi ja kai ne julkiset DNA-testit siksi pitää saada.
Minusta tässä nyt katsotaan erittäin monimutkaista asiaa hyvin paljon yksinkertaistaen ja yksipuolisesti.
Ei kai jokaisen DNA olisi heti julkista, kun tämän pohjalta jo tehtiin sukupuitakin?
Aloittaja, miten itse suhtautuisit siihen, jos mahdollinen veljesi osoittautuisikin dna-testien avulla pelkäksi velipuoleksi? Miten luulisit äitisi asiaan suhtautuvan, jos totuus tulisi ilmi, jota hän itse on kantanut salassa koko elämänsä? Mitä taas tulee tuohon "äpärä"-sanaan, niin se on aikanaan ollut erittäin tuhoisa nimike monelle pikkulapselle, jolla ei ole ollut mitään osaa ja arpaa omaan kohtaloonsa. Kyllä näistä asioista on aikanaan veljeni anoppi kertonut aika vaikuttavat kertomukset ollessaan pitkään maallikkotuomarinakin.
Jouk:rolleyes:
Anteroinen
14.03.23, 11:26
Aloittaja, miten itse suhtautuisit siihen, jos mahdollinen veljesi osoittautuisikin dna-testien avulla pelkäksi velipuoleksi? Miten luulisit äitisi asiaan suhtautuvan, jos totuus tulisi ilmi, jota hän itse on kantanut salassa koko elämänsä? Mitä taas tulee tuohon "äpärä"-sanaan, niin se on aikanaan ollut erittäin tuhoisa nimike monelle pikkulapselle, jolla ei ole ollut mitään osaa ja arpaa omaan kohtaloonsa. Kyllä näistä asioista on aikanaan veljeni anoppi kertonut aika vaikuttavat kertomukset ollessaan pitkään maallikkotuomarinakin.
Jouk:rolleyes:
Minusta äidillä ei ole mitään itseoikeutta pitää asiaa salassa ja sanoo minusta aika paljon ihmisestä, jos kohtelee velipuoltaan veljeä kehnommin.
EDIT: Tietysti olen itse aika vapaasti jakanut sukutarinoita ihmisille, sillä minusta ei näissä asioissa ole häpeää. Murhat ja salavuoteudet on hyvää tarinanjuurta, ei jotain häpeäpilkkuja, joista on vaiettava.
"Minusta äidillä ei ole mitään itseoikeutta pitää asiaa salassa ja sanoo minusta aika paljon ihmisestä, jos kohtelee velipuoltaan veljeä kehnommin.
EDIT: Tietysti olen itse aika vapaasti jakanut sukutarinoita ihmisille, sillä minusta ei näissä asioissa ole häpeää. Murhat ja salavuoteudet on hyvää tarinanjuurta, ei jotain häpeäpilkkuja, joista on vaiettava."
Ongelma onkin juuri siinä, että monet äidit pitävät tätä asiaa suurena salaisuutena ja häpeänä. Tässä täytyisi ajatella myös haavoittuvaisimmassa asemassa olevan henkilön tilannetta. Mielestäni dna-tutkimuksessa olisi hyvä huomioida asiaa muidenkin näkökulmasta, ei pelkästään oman uteliaisuuden tai sen oikeuden omistajan näkökulmasta. Ainakin asian esiin tuominen olisi harkittava tarkasti ja hienovaraisesti. Tässähän täytyisi muistaa myös se aika ankara julkisuusnäkökulma, kun yli 100 vuotta vanhoja asioita voi tuoda kohtuu vapaasti julkisuuteen esim. sukutarinoiden muodossa, mutta ei uudempia.
Kerranhan eräs tuttava alkoi sukunsa tarinaa selvittämään osin julkisestikin ja köpelösti kävi. Sieltä nimittäin löytyi noita saksalaisten sotilaiden juuria ja suku nousi vastaan, vaikka olivat antaneet etukäteen tutkimisluvan.
Jouk:rolleyes:
Anteroinen
14.03.23, 13:08
Mieleni tekee sanoa, että "voi voi". Sikäli mikäli nyt puhutaan yksinkertaisesti siitä, että joku tekee DNA-sukututkimusta ja hänelle paljastuu, että isä ei olekaan biologinen isä, niin ei todellakaan voida lähteä siitä, että asia pitäisi hienotunteisuuden varjolla pimittää. Mitään sukututkijan vaitiolovelvollisuuttakaan sinulla ei ole, jos puhutaan omasta lähipiiristä.
Hannu Virttaalainen
14.03.23, 16:15
Mieleni tekee sanoa, että "voi voi". Sikäli mikäli nyt puhutaan yksinkertaisesti siitä, että joku tekee DNA-sukututkimusta ja hänelle paljastuu, että isä ei olekaan biologinen isä, niin ei todellakaan voida lähteä siitä, että asia pitäisi hienotunteisuuden varjolla pimittää. Mitään sukututkijan vaitiolovelvollisuuttakaan sinulla ei ole, jos puhutaan omasta lähipiiristä.
Jokainen saa selvittää oman DNA:nsa ja niiden pohjalta omat vanhempansa. Kuolleilla ei ole enää mitään yksityisyyttä, mutta en minä kuitenkaan kaikkia omista esipolvistani tietämääni julkisesti kerro, koska en tiedä kaikkien elossa olevien jälkeläisten kantaa. Osa tiedoistani en sellaisia että ne löytää kuka vain, jos osaa etsiä. Onneksi vanhojen tietojen kaivelu ei vielä ole ihan helppoa.
Jos ei välitä sukulaisistaan niin kyllä kaikenlaista löytyy. Kysymys on mitä voi katsoa jälkeläisiä loukkaavaksi.
Mitä saa tutkia tai valokuvata on eri asia kuin mitä saa julkaista.
Joutuuko käräjille julkaisemistaan "arkaluontoisista" asioista riippuu muista osapuolista sillä kyseessä on asianomistaja 'rikokset'.
Jos välien poikki meneminen on *voi voi" niin ei mitään lisättävää...
Aloittaja, miten itse suhtautuisit siihen, jos mahdollinen veljesi osoittautuisikin dna-testien avulla pelkäksi velipuoleksi? Miten luulisit äitisi asiaan suhtautuvan, jos totuus tulisi ilmi, jota hän itse on kantanut salassa koko elämänsä? Mitä taas tulee tuohon "äpärä"-sanaan, niin se on aikanaan ollut erittäin tuhoisa nimike monelle pikkulapselle, jolla ei ole ollut mitään osaa ja arpaa omaan kohtaloonsa. Kyllä näistä asioista on aikanaan veljeni anoppi kertonut aika vaikuttavat kertomukset ollessaan pitkään maallikkotuomarinakin.
Jouk:rolleyes:
Vaikka en täysin ymmärrä ajatuksenjuoksuasi, vastaan kuitenkin.
Minulla oli (kuoli 2020) sisarpuoli äitini lyhyestä ensimmäisestä avioliitosta, josta en tiennyt, ja josta isäni kertoi minulle humalassa vasta kun olin noin 18-vuotias. Siihen asti pidin häntä täyssisarena. No, eihän se kivalta kuulostanut. Mutta mielestäni ilman muuta parempi kuitenkin tietää asia kuin elää onnellisen tietämättömänä loppuelämänsä.
Totuuden kuuleminen voi joskus sattua !
Mitä 'äpärä' -sanaan tulee, sitä käytettiin aivan yleisesti kirkonkirjoissa ja on vähän vaikea pyyhkiä niitä pois vanhoista kirkonkirjoista.
Hienostelu ei muuta tosiasioita miksikään.
Kyllä sen myös aviottomia lapsia synnyttäneet naisetkin tietävät.
En oikein ymmärrä. Olisiko äidin pitänyt mennä naimisiin lapsen mahdollisen isän kanssa, vaikka oli huomannut, että oli tehnyt suuren virheen ollessaan hänen kanssaan mahdollisesti läheisissä tekemisissä? "Pakkonaiminen" oli ennen yleinen käytäntö ja sen palauttamistako nyt kaivataaan?
Kyllä äitini isä kylällä tiedettiin ja oli jo naimisissa. Mitä tämä DNA-testi muuttaisi? Kyläläisten ei tarvitsisi elää juorujen varassa?
Jospa isä ei olisikaan DNA:n testien mukaan kyläläisten 'tietämä'? Ketä testataan seuravaksi? Koko kylä, pitäjä vai maakunta sekä naapuri maakunnat?
EVVK kuka oli todellinen isä! Kyläläisiä ja muita uteliaita varmaankin asia kiinnostaisi ja kai ne julkiset DNA-testit siksi pitää saada.
Minusta tässä nyt katsotaan erittäin monimutkaista asiaa hyvin paljon yksinkertaistaen ja yksipuolisesti.
Ei kai jokaisen DNA olisi heti julkista, kun tämän pohjalta jo tehtiin sukupuitakin?
Mistä keksit tuon, että 'pakkonaimisen palauttamisen nykyaikaan' olisin ehdottanut ?
Tuo koko tarinahan perustuu nimenomaan siihen, että yleinen käytäntö ja todellisuudessa kirkon ehdoton vaatimus oli tuolloin, että jos naimaton tyttö tuli raskaaksi ja tiesi siittäjän, niin vihille meno oli 'pakko', vaikka muuten pari ei olisi sitä halunnutkaan.
Kertomalla papille, että lapsen siittäjä ei ollutkaan sulhanen, nainen saattoi välttää avioliiton, jota hän ei lopulta olisi halunnutkaan.
Mikä sitten olisi ollut sen syntyvän lapsen kannalta paras ratkaisu ?
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.