siiri.karjalainen
24.10.22, 15:42
Hei, teen sukututkimusta isäni suvusta, Kuusamon alueelta. Vanhin sukulainen, josta löytyy valmiiksi tietoa on Hannu Karjalainen (Hans Karjalainen).
Tietojen mukaan hän oli syntynyt Vaalassa noin 1570-luvulla, ja kuollut Paltamossa. Hänellä oli poika nimeltä Yrjö Hannunpoika Karjalainen (s. noin 1600-luvulla).
Kuulin huhua, että alun perin kaikki Kuusamon Karjalainen-suvun jäsenet olisivat tulleet Vienan Karjalaista, ja haluaisinkin nyt kysellä, onko kellään tietoa Hannun vanhemmista ja heidän syntymäpaikoistaan.
Yrjön pojan, Yrjö Yrjönpoika Karjalaisen (s. 1628) jälkeen suku on tietojen mukaan siirtynyt Paltamosta Kuusamoon, jossa he asuivat pitkään samalla alueella sen jälkeen.