PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Leppävirran Olof Torvinen s.1787 ?


Pertti Lehtinen
24.10.22, 12:05
Christina Brita Hyfvärin s. 21.12.1786 meni naimisiiin Staffanilassa 9.10.1808 Michel Gråstenin kanssa, joka kuoli yllättäen jo 1.2.1809 eikä nähnyt 2.9.1809 syntynyttä poikaansa.
Christina avioitui uudestaan 22.7.1810 Paukarlahdessa Olof (Olofsson?)
Torvisen kanssa saaden useampia lapsia.
Ongelma minulle on, etten löydä syntyneiden luetteloa vuosilta 1762-1797
Leppävirralta,jolloin Olofimme ilmeisesti syntyi. Olof Olfsson Torvisiakin on kyseiseltä ajalta useampia.
Rippikirjoista löytyi Olofille kyseiseltä ajalta syntymäaika 1787, mutta siitä ei ole apua Olofin vanhempien ja patronyymin selvittämiseen. Hautaustiedoistakaan en löytänyt apua.
Kaipaisin apua, jotta pääsisin eteinpäin ongelmassani.

Tapani Kovalaine
24.10.22, 13:34
Leppävirran Halolan talossa nro syntyi 1816 Bertil Olofinpoika Torvinen. Hänellä oli samassa perheessä vuonna 1809 syntynyt lapsi Gråsten, joka oli äitinsä eka avioliitosta. Digikuvan 7 lk ja edellisen Halolan kylän lastenkirjan kuvan perusteella on vahva epäily, jotta Olof Torvinen oli Bertil Torvisen poika Halolasta.

Sigi 7 lk 1809-1829 Halola 2: Leppävirran seurakunnan arkisto - I Ab:2 Lastenkirjat 1809-1829, jakso 7, sivu 15-16: Haloila 2 Randa Torvela; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5822784268&aineistoId=1189665842 / Viitattu 24.10.2022

Digikuva 6 lk 1798-1808 Halola: Leppävirran seurakunnan arkisto - I Ab:1 Lastenkirjat 1798-1808, jakso 6, sivu 8-9: Haloila torp, backst; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5822743639&aineistoId=1189640225 / Viitattu 24.10.2022

Pertti Lehtinen
24.10.22, 16:06
Lasten kirjat ovat hyvin hankalaa luettavaa. Tässä ei liene muuta mahdollisuutta. Leppävirran Haloila 2 lasten kirjassa 1809-1829 sshy:n kuvatiedostossa sivu 15 kuva 13. Erottuu alareunassa Olof Torfinen lapset
ja vähän tietoa syntymäajoista.- Bertilin syntyaika on selvä 16.2.1816. En kuitenkaan löytänyt häntä syntyneiden luettelosta oikealta kohtaa. Gråsten on v. 1809 ja Ingeborg 1819.
Miten sitten perustelee, että Bertil Torvinen olisi Olofin isä? Lapselle annettiin usein isän nimi. Haloila 2 Ranta Torvelassa lasten kirjassa tällä sivulla voi olla vain sukulaisia? Muistaakseni rippikirjassa ei lue vastaavalla sivulla poika son. Pitää vielä tarkistaa asia, kun muistiin ei voi aina luottaa.

Tapani Kovalaine
24.10.22, 22:16
Leppävirran kirkonkirjoissa on muutamia aukkoja ja niiden takia oikean Olof Torvisen löytäminen on vaikeaa. Eräs harkinnan arvoinen etenemistie on luulo, että Saamaisten kylästä tämä Olof oli lähtöisin. Hän on syntynyt 1784 tai 1787 ja on päässyt ripille 1807. On käynyt 1807-1809 ehtoolliskirkossa asuessaan Saamaisissa. On sitten mennyt avioon Paukarlahti 2 taloon ja löytänyt sieltä lesken vaimokseen vuonna 1810.

Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Kaksi vanhinta syntyivät ja kuolivat Paukarlahdessa, kolme seuraavaa lasta syntyi Halola 2:ssa ja kaksi nuorinta syntyivät Konnuslahti 8:ssa.

Lapset olivat Anna Maria 1811-1812, Olof 1813-1813, Bertil 1816, Ingeborg 1819, Erkki Juho 1822, Maria 1825 ja Kaisa Stiina (Christina Catharina) 1827.

Olof Torvinen kuoli Konnuslahti 13 Purmalahdessa 2.2.1860 ja hänen puolisonsa Kaisa (Catharina) Erkintytär Hyvärinen kuoli 20.9.1863 Konnuslahti 13.

Tuollaiseen voi löytää Leppävirran kirkonkirjoista perusteet. Aloittaa voi vaikkapa digikuvasta 216 rk 1802-1813 Saamainen 3: Leppävirran seurakunnan arkisto - I Aa:10 Pää- ja rippikirjat 1802-1813, jakso 216, sivu 706: Samais 3 ; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5821089433&aineistoId=1189367585 / Viitattu 24.10.2022

Genissä on vahingossa kytketty Olof Torviselle kaksi vaimoa (Anna Itkonen ja Kaisa Hyvärinen) ja vuorovuosina molemmille vaimoille syntyneet lapset. Lopputulos ei vakuuta kaksinnaimiseen sortumisen vuoksi.

Pertti Lehtinen
25.10.22, 11:01
Minun sukupuustani on Genissä osa Olof Torvisesta. Siihen oli laitettu toinen vaimo ja paljon uusia lapsia, Lasten syntymäajat menivät ristiin. Selvästi kaksinnaimista. Rupesin uudestaan tutkimaan Olofia. Ilmeisesti myös minun Olofin isä ja perässä seuraava suku on Genissä pielessä. Patronyymistäkään en ole varma. Vanha tutkimukseni on vuosikymmeniä vanha.Geni ja myHeritage ovat ikäviä, kun sinne voi kuka tahansa laittaa uusia tietoja, joita ei kunnolla tarkasteta. Luulin Geniä paremmaksi.
Jatkan rippikirjojen tutkimista. Halolan Berti Torvinen oli lupaava ehdokas, mutta pitää saada pohjaksi jotain faktaa. Muutoin ei kannata kyseisellä linjalla jatkaa sukututkimusta.

Tapani Kovalaine
25.10.22, 16:00
Halolan Bertil Torvisia on monta ja heidän kaikkien kohdalla olen pudottanut roimasti mahdollisuuksia Kaisa Hyvärisen appiukoksi. Halolassa näyttää olleen hyviä työmahdollisuuksia leppävirtalaisille, muillekin kuin Torvisille.

Olof Torvisen kohdalla sattuu sellainenkin hankaluus, että rippikirjan sivu nro 129 puuttuu netistä, voi puuttua rippikirjastakin. Sivut 128 ja 130 löytyvät. Sivu 129 olisi sisältänyt Saamainen nro 2 eli Torvisen sukutalon asukkaat.

Tässä vaiheessa veikkaan fifty - fifty, että Olof Torvisen isä on ollut Olof Torvinen tai joku au-äiti Torvinen. Hyvähän se on veikata, kun puuttuu neljä tärkeää tietolähdettä: kastekirja 1784-1787, lastenkirja ennen vuotta 1798, rippilasten luettelo ennen vuotta 1808 ja rippikirja Olof Torvisen nuoruuden vuosilta.

Jos kellä on esivanhempia syntynyt Leppävirroilla, niin hän saa moninkertaisen urakan pyrkiessään toden tuntuisiin esipolvitietoihin.

Genissä olevat virheet on mahdollista poistaa, tarvittaessa käyttäen apuna Genin Virheketjun auttajia.

Pertti Lehtinen
26.10.22, 09:41
Rippikirjat ovat työläitä. Olen myös metsästänyt syntyneiden luetteloista lapsia etsiäkseni Olofin patronyymiä ja kummeja, joista joskus saa vinkkejä. Niitäkään ei tahdo löytyä kuin lastenikirjoista. Mieleen tuleen, että syntyneiden luettelo on kirjoitettu myöhemmin muistiinpanoista, kun on nähty jääkö lapsi elämään suuren lapsikuolleisuuden vallitessa.
Hain myHeritagesta Olofia ja löysin yhden, johon syntymä- ja kuolinaika
täsmäsivät prikulleen. Siinä oli Olofin syntymäaika 1787 ja -paikka Paukarlax. Aamulla sain viestin myHeritagessa, että siellä haettiin myös Olofin vanhempia. 7 ja 4 ovat vanhoissa kirjoissa hyvin samannäköisiä.
Rippikirjojen perusteella Paukarlax vaikutti sekalaiselta paikalta. Paljon väkeä ahdettu muutamille sivuille. Vuoden 1987 rippitiedot puuttuivat.
Enkä löytänyt äkkiä yhtään Torvista.

Pertti Lehtinen
26.10.22, 10:18
Syntymäpaikka Konnuslahti oli väärä tai sitten oikea tieto. Ainakin ennenaikainen.

Tapani Kovalaine
26.10.22, 22:09
Jens Nilsson loihti nettiin leppävirtalaisia sukuja tutkivien suurenmoiseksi avuksi Ikäkirjan. Hän litteroi vuoden 1715 tilanteen rippikirjojen avulla selkosuomeksi. Nyt kuka vaan pystyy tuosta Ikäkirjasta hakemaan kaikki Torvinen sukunimeä käyttäneet tai vaikkapa tiettyä etunimeä käyttäneet.

Torvisten kohdalla kannattaa huomata, että vanhaan aikaan 300 vuotta sitten Torvisia asui Leppävirralla kolmessa kylässä: Halola, Saamainen ja Konnuslahti. Myöhemmissä rippikirjoissa Olli -etunimi keskittyy Torvisen suvussa Petromäkeen. Vuosisatojen kuluessa on toki Olli Torvisia voinut siirtyä Petromäestä muihinkin kyliin. Hiskin avulla tilannetta voi havainnoida.

Suuren harppauksen tekeminen Ollin syntymävuodesta 1787 vuoteen 1715 ei ole mikään helppo juttu, mutta siellä ne Olli Torvisen esipolvet odottavat sukupuuhun kytkemistä.

Ikäkirja 1715: http://valtakunnangenealogi.blogspot.com/2012/11/leppavirran-ikakirja-n-1715.html

Pertti Lehtinen
28.10.22, 09:13
Ikäkirja olisi kyllä mielenkiintoinen lähtökohta, mutta varmaan hyvin työläs.
Yritän vielä rippikirjoja selaamalla löytää johtolankaa. Myöhemmin voin hakea kaikki syntyneet Torviset 1743-61, joiden joukosta Olofimme vanhemmat todennäköisesti löytyvät. Silloin pääsee lähemmäksi Olofin syntymäaikaa. Nytkin voi epäillä kolmea nimeä Olof, Eric ja Bertil, jotka olivat Olofimme syntyneiden lasten etunimiä. Tarvitsisi löytää joku rippikirjan sivu missä Olofimme olisi yhdessä jonkun Torvisen kanssa. Jos Olofimme edessä olisi vielä sana son, niin asia olisi selvä. Näin tuskin tulee käymään.
Suurin vaikeus on Olofin yhteys vanhempiinsa. Epäilys aviottomuudestakin
tulee mieleen. Monissa seurakunnissa laitettiin lapset vanhempiensa perään eikä ollut lasten kirjoja.

Tapani Kovalaine
29.10.22, 09:53
Leppävirran henkikirjoja on netissä vuodelta 1808 ja myös sitä edeltäviltä vuosilta. Niiden avulla saattaa Olof Torvisen s. 1787 mysteeriin kertyä lisätietoa. Laitetaanpa näytille esimerkiksi vuoden 1808 henkikirjasta Halolan kylän talo numero 2, jossa asui viljelijänä Bertil Bertilinpoika Torvinen. Henkikirjan mukaan hänellä oli lapsipuoli Olof, joka voisi olla vaikkapa vuonna 1787 syntynyt Olof Torvinen.

Linkki: Savon ja Karjalan läänin tilejä - 9092 Henkikirja 1808-1808, jakso 503, sivu 934-935: LEPPÄVIRTA, Danskansari, Haloila, Hapamäki; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5971195744&aineistoId=1593032763 / Viitattu 29.10.2022

Selaamalla usean vuoden ajalta vanhoja leppävirtalaisia henkikirjoja, saattavat Torvisten suvun salat vähitellen paljastua. Kannattaa myös huomata Hiskin tarjoama Olof ja Bertil, jotka ovat voineet olla Olofin (s. 1787) kaivattuja isiä:

Syntynyt: 16.11.1760 27.11.1760 Randa Torvela Olof Torvin Maria Pispatar Olof
Syntynyt: 7.12.1753 13.1.1754 Halola Olof Torvin Maria Pispatar Bertill

Tapani Kovalaine
29.10.22, 10:01
Vuosina 2016-2017 oli Suku Forumissa viestiketju, jossa monelta eri suunnalta lähestyttiin leppävirtalaista Torvisten sukua:

Linkki: https://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-36514.html

Pertti Lehtinen
31.10.22, 18:53
Taistelua kuolleiden luettelon, vihittyjen ja rippikirjojen kanssa. Vanhempia Ulofeja on kuollut liikaa. Olof putoaa isäluettelosta. Bertil sopii kuin nyrkki silmään. Mikään luettelo ei riitele keskenään. No täytyy vielä katsoa muitakin mahdollisuuksia. Erityisesti Eric täytyy yrittää selvittää.

Tapani Kovalaine
31.10.22, 23:08
Täällä olen keskittynyt pääasiassa Paukarlahden kylään saapuneisiin Torvisiin. Monenlaista tietoa kertyy. Heinäkuussa 1811 kastettiin Olof Torvisen ja vaimonsa Kaisa Hyvärisen esikoinen Anna Maria. Kummina olivat Niilo Räsänen ja Reetta Konttinen. Tämän Reetan äiti oli Halolasta Paukarlahteen avioitunut Liisa Pertuntytär Torvinen. Reetta oli sukua sekä Olofille että Kaisalle.

Paukarlahteen muutti noin vuonna 1800 Saamaisista Pekka Ollinpoika Torvinen (1758-1819) vaimonsa Judita Heiskasen ja kolmen lapsensa kanssa. Tällä Pekalla oli vuonna 1760 syntynyt veli Olli Ollinpoika Torvinen.

Vähitellen tietoa kertyy lisää. Tapaus on vaikea vaan ei mahdoton.

Pekka Sipari
01.11.22, 19:46
Kai tuo Pehr Ollinpoika s. 6.4.1758 oli Olof Torvisen ja Maria Piispasen poika ja Ollin vanhemmat Bertil Torvinen ja Maria Piispanen jotka ovat kummeina.
Jonkinlaisen kuvan saa Hiskistä kun äidiksi laittaa Maria Pi ja isän sukunimeksi Tor

Pekka Sipari
01.11.22, 19:49
Siis kaksi eri Piispaskaa ja paikkoja Halola Torvela ja RantaTorvela

Pekka Sipari
01.11.22, 19:52
Siis Pehr Ollinp. muutti psonsa kanssa muistaakseni Saamais 11sta tuonne oliko nyt Petromäki vai Paukarlax

Pekka Sipari
01.11.22, 20:22
Sorri
Hämäsin. Nuo kummeina olevat Bertil T ja Maria Piispanen eivät lie vanhempia menneet vihille Halola/Samais v 1745 ja Olof T ja Maria Piispanen v. 1752 Halola /Petromäki.
Olisivatko veljeksiä?

Pekka Sipari
01.11.22, 21:20
Bertilin pso Maria Piispanen löytyy Leppäv. rk 1738-52 kuvat 287 ja 288 Maria gift till Torvela.

Olof lienee Johaninpoika s.1738 Leppäv. rk 1753-60 sivu 185 kuva 184 Olof i Petromäki

Tapani Kovalaine
01.11.22, 21:25
Sorri
Hämäsin. Nuo kummeina olevat Bertil T ja Maria Piispanen eivät lie vanhempia menneet vihille Halola/Samais v 1745 ja Olof T ja Maria Piispanen v. 1752 Halola /Petromäki.
Olisivatko veljeksiä?
Kyllä hyvinkin olivat veljeksiä ja heidän vanhempansa olivat Perttu Erkinpoika Torvinen sekä Liisa Hartikainen.
Vaimot olivat Maria Laurintytär Piispanen 1723 Saamaisista ja Maria Pekantytär Piispanen 1732 Petromäestä ja hän kuoli poikansa perheen luona asuessaan 26.1.1805 Kuopion msrk:n Puutosmäki 3:ssa.

Hiski, Kuopion tulomuutto:
27.5.1795 Enka Maria Leppävirta
alkup - LISÄ: (Nattvardsgång = adm.), (Giftermål = ledig)
alkup - IKÄ: 1732
alkup - MUUTTONRO: 33
muuttaja: dess son Joh: Oless: Torvin (14/3 1768) ((Nattvardsgång = adm.), (Giftermål = ledig))

Pekka Sipari
01.11.22, 21:41
Hienoa Tapani
Jaa kukahan oli tuo Olof Johansson, Saamaisten torpparinpoika s.aika voi olla muukin kuin 1738 kun oli suttuinen

Tapani Kovalaine
01.11.22, 21:59
Hienoa Tapani
Jaa kukahan oli tuo Olof Johansson, Saamaisten torpparinpoika s.aika voi olla muukin kuin 1738 kun oli suttuinen
Olof Johansson oli Olli Juhonpoika Torvinen s. noin 1738 Saamaisissa, kuoli Petromäessä joskus. Puoliso oli Judith Juhontytär Kröger eli Krouvaritar (1709-suunnilleen 1770).
Olofin/Ollin vanhemmat olivat entinen sotilas Juho Erkinpoika Torvinen s. 1697 Halolassa ja kuoli 24.12.1758 Saamaisissa.

Pekka Sipari
02.11.22, 10:19
Terve Tapani,
Oliko tuo toinen Maria Simontytär (Petromäeltä) vai myöskin Larsdr. Joku Maria Simontytär s. 1738 meni Kauhasen Ollille ja 1738 syntyneenä olisi ehkä liian nuori Olli Torviselle?

Pekka Sipari
02.11.22, 10:38
Sorri taas. Varmaan Pehrin tytär. Meinaa sotkeutua tuohon Maria Simonsdrään.
Aika sotkuinen tuo rk 1738-52, jossa tuo Maria Pehrsdr?. Susannan alapuolella.

Pekka Sipari
02.11.22, 10:48
Joo Pekka Pekanpoja ja Maria Konttisen jälkeläisiä. Susanna Simon ja Maria ja joku muukin

Pekka Sipari
02.11.22, 11:00
Leppävirta rk 1723-38 sivu 145 jossa Piispaset Lars ja Pehr etc.

Tapani Kovalaine
02.11.22, 11:51
Terve Tapani,
Oliko tuo toinen Maria Simontytär (Petromäeltä) vai myöskin Larsdr. Joku Maria Simontytär s. 1738 meni Kauhasen Ollille ja 1738 syntyneenä olisi ehkä liian nuori Olli Torviselle?
Näitä Maria Simontyttäriä lienee ollut useita. Muistiinpanojeni mukaan presidentti Tarja Halosen esiäiti Maria Simontytär Piispanen, s. 1738, avioitui 14.3.1762 Erkki Kauhasen kanssa, joka kuoli, jonka jälkeen Maria avioitui leskenä 28.4.1775 Leppävirralla Paavo Paavonpoika Natusen (Kjäck) kanssa.

Tapani Kovalaine
05.11.22, 14:23
Tällaiselta nyt näyttää tähän mennessä kertyneiden asiakirjalöytöjen varassa Torvisen suvun
SUKUTARINA Halolassa syntyneestä ja Paukarlahdella muutaman vuoden ajan (1809-1814) asuneesta ja sieltä Halolan kautta Konnuslahdelle muuttaneesta torpparista OLLI TORVISESTA, joka syntyi vuonna 1781 Leppävirran Halolassa.

Päähenkilö Olli Torvinen löytyy kirkonkirjoissa olevien aukkojen takia ensimmäisen kerran rippikirjasta, kun hän oli 1807-1809 renkinä Mikko Halosen talossa Saamaisissa talossa nro 3. Sitten hän 21.7.1810 avioitui Paukarlahteen nro 2 Hyväristen taloon Mikko Juhonpoika Gråstenin nuoren lesken Kaisa Erkintytär Hyvärisen (1786-1833) kanssa.

Halolassa oli huomattava Torvisten suvun keskittymä jo 1600-luvulla. Torvisten talossa syntyi 1731 Olli Pertunpoika Torvinen, joka oli Perttu Erkinpoika Torvisen ja vaimonsa Liisa Hartikaisen nuorin poika. Nuorimmaiselle jäi elämän eväiksi olla Halolassa torpparina. Ollin vaimo oli Maria Pekantytär Piispanen (1732-1805), joka löytyi Petromäestä. Perheeseen syntyi kuusi lasta, joista vain lapsista vanhin Perttu Ollinpoika Torvinen (1753-1838) sai mahdollisuudet jäädä Halolaan viljelijäksi, sillä mitään perittyä maata perheellä ei ollut. Muut lapset läksivät maailmalle.

Perttu Ollinpoika Torvinen oli kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen puolisonsa löytyi läheltä Konnuslahden Hartikkalansalosta. Rippikirjassa mainitaan että Anna Antintytär Hartikainen, joka oli syntynyt 1762, on avioitunut 1780 rippikirjan sivulle 2. Rippikirjan alkusivut ovat kadonneet, mutta Halolan Ranta-Torvela ja Mäki-Torvela olivat tuohon aikaan olleet sivulla 2.

Leppävirran Halolassa on 29.10.1790 laadittu perukirja Anna Antintytär Hartikaisen kuoltua ja se löytyy netistä digikuvasta 405. Linkki: Leppävirran seurakunnan arkisto - I Jee:3 Perukirjat 1771-1790, jakso 405: 1790 Bertill Olofss: Tårfvins hu Anna Hardikain; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5825032464&aineistoId=1190483925 / Viitattu 5.11.2022. Anna Hartikainen oli kuollut elokuun puolivälissä 1790 Halolassa.

Perukirjasta saadaan varmistus sille, että Anna Antintytär Hartikaisen puoliso oli Perttu Ollinpoika Torvinen (1753-1828), Ranta-Torvelan talon torppari Halolasta. Heidän avioliitostaan syntyi kaksi poikaa: Olli Pertunpoika Torvinen, s. 1781 ja Perttu Pertunpoika Torvinen s. 1783. Pojat olivat perukirjaan vuonna 1790 tehdyn merkinnän mukaan iältään 9 vuotta ja 7 vuotta. Perukirjan laatiminen oli välttämätön toimenpide sen vuoksi, että se oli edellytyksenä uuden avioliiton solmimiselle. Perttu Ollinpoika Torvisen uusi puoliso oli Helena Niilontytär Oxman (1770-1831).

Kumpikin poika päätyi sittemmin asumaan muutamiksi vuosiksi Paukarlahden kylään. Sieltä Olli muutti Halolan kautta loppuelämäkseen Konnuslahden kylään ja Perttu Torvinen Tuppuralanmäki nro 4 taloon avioiduttuaan leskeksi jääneen Anna Sofia Erkintytär Keinäsen (1794-1866) kanssa

Poikien ikätiedot saivat Leppävirran seurakunnan kirkonkirjoissa luvan muuttua monta kertaa. Perukirjan ikätiedot saattavat olla parhaasta päästä. Sittemmin Olli oli syntynyt 1784 ja 1787. Hänen veljensä Perttu sai loppuelämäkseen syntymävuoden 1785.

Olli Torvisen isän veli Pekka Ollinpoika Torvinen, (1758-1819) avioitui 1784 Saamaisten kylässä syntyneen Judita Ollintytär Heiskasen kanssa ja tämän sukutarinan kannalta heidän avioitumisensa antoi ratkaisevan johtolangan. Rippikirjaan oli nimittäin merkitty, että Judita avioitui sivulle 2 vuonna 1784. Tuosta syntyi oivallus, että kannattaa etsiä muitakin sivulle 2 eli Halolan kylään avioituneita morsiamia. Niin löytyi aluksi Eeva Lappalainen ja lopuksi Anna Hartikainen.

Pertun sisaruksista Maria Ollintytär Torvinen s. 7.3.1765 avioitui Perttu Kauhasen kanssa ja he asuivat Leppämäki 4 talon torpassa.

Pertun nuorin veli Juho Ollinpoika Torvinen, s. 14.3.1768 Halolassa, k. 4.2.1846, muutti leskeksi 1790-luvun alussa jääneen äitinsä Maria Piispasen (1732-1805) kanssa Kuopion Puutosmäki 3 taloon, jossa emäntänä oli perheen vanhin tytär Liisa Torvinen. Juho avioitui 1795 siskonsa Liisan aviomiehen Lemetin aikaisemmasta avioliitosta Enonlahdessa syntyneen Anna Lemetintytär Tuomaisen (1773-1822) kanssa.

Sisaruksista on jäänyt mainitsematta 16.11.1760 syntynyt Olli Ollinpoika Torvinen, joka on luultavasti kuollut lapsena, koska hänestä ei löydy mitään tietoja.

Olli Pertunpoika Torvisen (1781-1860) ja vaimonsa Kaisa Erkintytär Hyvärisen (1783-1833) lapset olivat Anna Maria, Olli, Perttu, Inkeri, Erkki Juho, Maria ja Tiina Kaisa.

Kaisa Hyvärisen isä oli Erkki ja äiti Inkeri, joten heidän etunimensä pääsivät myös lpsensa lapsille. Ollin vanhemmat olivat Perttu ja Anna, Ollin isän äiti oli Maria (1732-1805) ja tätä etunimeä suosittiin. Perttu Ollinpoika Torvisella oli uuden vaimonsa Helenan kanssa viisi lasta: Juho 1792, Pekka 1793, Helena 1796, Niilo 1800 ja Maija Liisa 1802.

Olli ja Kaisa muuttivat Paukarlahdesta 1814 Halolaan, jossa he olivat torppariperheenä vuoteen 1824 saakka. Kun sitten 1824 perhe muutti Konnuslahteen, niin 1826 henkikirjaan tuli merkintä: Henkikirja 1826 Konnuslahti 8; torppari Olli Torvinen, raihnainen, vaimolla keuhkotauti, vaimon poika edell. aviosta Michel Gråsten (digi 560) (alaikäiset lapset Perttu, Erkki, Inkeri ja Maria mainittiin vain lukumäärätietona 4, kuopus ei ollut syntynyt).

Tälle Sukutarinalle ei voi antaa takuuta sen enempää kuin mitä asiakirjat kertovat. Mutta tarina saattaa jatkossa kehittyä varmempaan suuntaan kun uutta tietoa kertyy. Jäämme yhä kaipaamaan syntyneiden kirjaa, rippilasten luetteloa, vihittyjen luetteloa, kuolleiden luetteloa ja myös rippikirjaa Olli Pertunpoika Torvisen nuoruusvuosilta. Niiden puuttuessa joudutaan käyttämään korvikkeita ja keksimään puuttuvia vuosilukuja tyhjästä, sillä dna-näytteiden avulla ei vuosilukuja saada.

Pekka Sipari
05.11.22, 17:28
Tere Tapani.
Kovan työn olet tehnyt. Välillä jää ihmettelemään että ovatko muuttaneet ollenkaan vai mitenkä kirjurit heitelleet noita paikan nimiä. Halola ei kovin kaukana Petromäeltä Tuppurinmäelta tai Konnuslahdelta ja oliko nuo välillä kirjoissa Konnulahtea tai Säämäistä