PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Niko Ruotsalainen, noin 1540


Pirjo.Helena
22.10.22, 21:44
Niko Ruotsalainen mainitaan Eero Ruotsalaisen tekemässä paperisessa sukupuussa (tehty 1991) Niko Ruotsalainen s. noin 1540. Ruotsalaiset ovat kotoisin Ylä-Savosta.

Kirjassa ” POHJOIS-SAVON ASUTTAMINEN KESKI- JA UUDEN AJAN VAIHTEESSA” kirjoitetaan Niko Ruotsalaisesta seuraavasti:

s. 95 ”Idempänä Alapitkässä ollutta taloa asui Niko Ru0tsalainen poikineen. Vaikka talo v:sta1548 alkaen 0li ensin Lauri Nikon pojan ja myöhemmin Kauppi ja Antti Nikonpojan nimissä, ilmenee tuomiokirjoista kuitenkin, että Niko Ruotsalainen eli vielä v. 1564ja asui taloa yhdessä poikiensa kanssa. Ruotsalaiset olivat kotoisin Juvalta, luultavasti kirkonkylän paikkeilta.

s. 172 ” Vaikka erojako-oikeus kuuluikin Voionmaan mukaan karjalaiseen perintöoikeuteen, kruunu ei hyväksynyt tällaisia jakoja.30Niinpä Alapitkän Niko Ruotsalaisen talon jako hänen poikiensa kesken kiellettiin v. 1564 sillä perusteella, että Niko oli vielä elossa.31Talo oli tosin ollut poikien nimissä jo vuodesta 1548 alkaen. Kauppi Nikonpojan, joka tahtoi erota talosta riitauduttuaan veljiensä kanssa, sallittiin lähteä siitä vain perintöosasta luopumisen hinnalla. Ne pojat, jotka eivät tahdo asua yhdessä isänsä kanssa hänen elinaikaansa, olkoot ilman maata, sanotaan oikeuden asiaa koskevassa päätöksessä. Jakovaikeudet ja työyhteisön tarve lienevät pitäneet sukua koossa samassa talossa. Monet uudistalot muodostuivatkin jo toisen uudisasukassukupolvenvartuttua sukukuntataloiksi.”

Eero Ruotsalaisen sukupuussa Nikon jälkeen puuttuu monta esi-isää.

Puussa on seuraavat esi-isät:
- Petter Ruotsalainen (1692-1751) ja puoliso Anna Partanen (1697)
- Josep Ruotsalainen (1723-?) ja puoliso Margareta Niskanen (1725-?) (voisiko olla Tickainen?).
- Johan Ruotsalainen 1756-1812) ja puoliso Maria Mykkänen ja puoliso Elisabeth Pehkoinen. Sisarukset: Anna (?-?), Petter (1747-?), Josep (1761-?), Paulus (1766-?).
- Paul Ruotsalainen (1776-1829) ja puoliso Ingrid Niskanen (1790-?). Sisarukset: Josep (1776-?), Maria (1781-?).
- Wilhelm Ruotsalainen (1820-?) ja puoliso Maria Christina Tiikkainen (1821-1913). Sisarukset: Påhl (1815-1815), Anders (1817-?), Johan (1824-?), Josef (1827-1832).

En ole keksinyt, mistä voisin etsiä tietoja Niko Ruotsalaisen poikien Kauppi ja Antti Nikonpojan jälkeläisistä. Lisäksi minulle on epäselvää, onko Eero Ruotsalaisen sukupuun tiedot oikein. Onko Josep Ruotsalaisen puoliso Niskanen vai Tickainen?

Onko teillä tietoa tästä suvusta tai mistä tietoja voisi etsiä?

t. Pirjo

Julle
24.10.22, 15:57
<Niko Ruotsalainen mainitaan Eero Ruotsalaisen tekemässä paperisessa sukupuussa (tehty 1991) Niko Ruotsalainen s. noin 1540. Ruotsalaiset ovat kotoisin Ylä-Savosta.

Kirjassa ” POHJOIS-SAVON ASUTTAMINEN KESKI- JA UUDEN AJAN VAIHTEESSA” kirjoitetaan Niko Ruotsalaisesta seuraavasti:

s. 95 ”Idempänä Alapitkässä ollutta taloa asui Niko Ru0tsalainen poikineen. Vaikka talo v:sta1548 alkaen 0li ensin Lauri Nikon pojan ja myöhemmin Kauppi ja Antti Nikonpojan nimissä, ilmenee tuomiokirjoista kuitenkin, että Niko Ruotsalainen eli vielä v. 1564ja asui taloa yhdessä poikiensa kanssa. Ruotsalaiset olivat kotoisin Juvalta, luultavasti kirkonkylän paikkeilta.

s. 172 ” Vaikka erojako-oikeus kuuluikin Voionmaan mukaan karjalaiseen perintöoikeuteen, kruunu ei hyväksynyt tällaisia jakoja.30Niinpä Alapitkän Niko Ruotsalaisen talon jako hänen poikiensa kesken kiellettiin v. 1564 sillä perusteella, että Niko oli vielä elossa.31Talo oli tosin ollut poikien nimissä jo vuodesta 1548 alkaen. Kauppi Nikonpojan, joka tahtoi erota talosta riitauduttuaan veljiensä kanssa, sallittiin lähteä siitä vain perintöosasta luopumisen hinnalla. Ne pojat, jotka eivät tahdo asua yhdessä isänsä kanssa hänen elinaikaansa, olkoot ilman maata, sanotaan oikeuden asiaa koskevassa päätöksessä. Jakovaikeudet ja työyhteisön tarve lienevät pitäneet sukua koossa samassa talossa. Monet uudistalot muodostuivatkin jo toisen uudisasukassukupolvenvartuttua sukukuntataloiksi.”

Eero Ruotsalaisen sukupuussa Nikon jälkeen puuttuu monta esi-isää.

Puussa on seuraavat esi-isät:
- Petter Ruotsalainen (1692-1751) ja puoliso Anna Partanen (1697)
- Josep Ruotsalainen (1723-?) ja puoliso Margareta Niskanen (1725-?) (voisiko olla Tickainen?).
- Johan Ruotsalainen 1756-1812) ja puoliso Maria Mykkänen ja puoliso Elisabeth Pehkoinen. Sisarukset: Anna (?-?), Petter (1747-?), Josep (1761-?), Paulus (1766-?).
- Paul Ruotsalainen (1776-1829) ja puoliso Ingrid Niskanen (1790-?). Sisarukset: Josep (1776-?), Maria (1781-?).
- Wilhelm Ruotsalainen (1820-?) ja puoliso Maria Christina Tiikkainen (1821-1913). Sisarukset: Påhl (1815-1815), Anders (1817-?), Johan (1824-?), Josef (1827-1832).

< En ole keksinyt, mistä voisin etsiä tietoja Niko Ruotsalaisen poikien Kauppi ja Antti Nikonpojan jälkeläisistä. Lisäksi minulle on epäselvää, onko Eero Ruotsalaisen sukupuun tiedot oikein. Onko Josep Ruotsalaisen puoliso Niskanen vai Tickainen? >

Ruotsalaisten etsinnässä muistiin merkitsemieni tietojen mukaan Tikkanen on oikea vaimo ja sukupuun alku näyttää oikealta. Vrt. liite JooseppiRuotsalainen.txt.
Loppuosaan ei ole minun tarvinnut syventyä vielä, kun etsitty Ruotsalainen on löytynyt.

Onko teillä tietoa tästä suvusta tai mistä tietoja voisi etsiä?

Lisää alkupäähän voi löytyä Iisalmen henkikirjoista, Savon tuomiotietokantakirjasta ja Rautalammin asutusluetteloista. Itse tiedot löytynevät Iisalmen ja Pielaveden sekä lähiympäristön rippi- ja lastenkirjoista.

Ruotsalaisterveisin