PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Miten aloittaa sukututkimus?


roosa.k
06.07.22, 09:43
Olen noin vuoden ajan ollut kiinnostunut äitini puoleisesta suvusta erityisesti äitini biologisen isän puolelta, koska en kerennyt koskaan tapaamaan / tutustumaan häneen ennen hänen menehtymistään k. 12/21.

Sen verran taustatietona tiedän vaarini syntymäpäivän ja nimen ja edesmenneiden vanhempien nimet eli isoisovanhempieni. Äitini siskopuolten olemassa olon tiedän, mutta hän ei heistä sen koommin ole koskaan ollut kiinnostunut, paitsi vaarin menehtymisen tapahtuessa virallisissa paperi ja testamentti asioissa vain.

Minulta löytyy kotoa vain 2 kuvaa edesmenneestä vaaristani ensimmäinen 43 tai 44-luvulla hänen äitinsä kanssa ja toinen äitini ristiäisissä 68-luvulla, kun hän on ollut noin 25-vuotias. Sekä löysin googlen kuvahausta vanhoja ryhmäkoulukuvia missä hän on ollut.

Äitini ei tykkää puhua biologisesta isästään / hänen puoleisesta suvustaan. Eli häneltä lisätietojen kysyminen ei onnistuisi.

En ole koskaan saanut mielenrauhaa tästä tiedottomuudesta, joten toivon että pääsisin isojen johtolankojen ja vastauksien äärelle, kysymys kuuluu vain että miten? Mistä aloittaa, sekä millaista mahdollista lisäapua tarvitsisin tässä.

KRH
06.07.22, 10:44
Se vähän riippuu. Toiset tykkää jutella asioista sukulaisten ja muiden kanssa. Toiset tykkää enemmän olla ittekseen ja tehdä kirjoituspöytätutkimusta. Kummankin sorttisille varmaan sukututkimuskurssi ja dna-tutkimus ovat hyödyllisiä.

automatti
06.07.22, 17:39
Hei
Kurssi varmaan on paikallaan mutta jos tiedät vaarisi syntymäajan ja hänen vanhempansa ehdottaisin alkuun kokeeksi hakua Hiskistä (verkossa oleva hakukone sukutietoihin)

Tai jos tiedät edes suunnilleen missä ovat asustelleet kyseisen seurakunnan ja lähiseurakuntien syntyneidenluettelot kannattaisi katsoa

Aika monen seurakunnan kirjat löytyvät jo verkosta joko kaikille tai liittymällä jäseneksi.

Kannattaa myös kokeilla löytyisikö ihan googlettamalla nimi ja syntymäaika tiedolla jotain vaikkapa FamilySearch tai Geni tietokannoista

jos laitat nimet ja syntymäajan voisin yrittää katsoa löytyisikö minun kokemuksellani jotain alkuun pääsemiseksi

Automatti

roosa.k
09.07.22, 08:47
Kiitoksia Automatti ja KRH vastauksistanne. Tilasin tänään DNA testipakkauksen, joten katsotaan millaista tulosta se tuottaa tutkimuksessani!

Tapani Kovalaine
09.07.22, 18:18
Onko Geni tuttu? Sieltä voi löytyä etsinnässä olevan suvun tietoja.
Esimerkkinä Geniin kirjatuista olkoon tämä Karjalohjalla syntynyt:
https://www.geni.com/people/Leo-L%C3%A4nsikorpi/6000000028517344382