PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : uusi aloittelija joukkoonne...


Assi
15.10.08, 16:47
Heissan. Tässä joukkoonne jälleen yksi lisää. Olen ollut kiinnostunut sukuni historiasta jo teini-ikäisestä lähtien. Nyt olen siis 25 vuotias, hitaasti hyvä tulee:D: ?

Olen syntynyt Juupajoella Lylyn kylässä niinkuin vanhempanikin. 18 vuotiaana muutin työn perässä Tampereelle ja nykyisin asun Pirkkalassa.

Kävin sukututkimuksen alkeiskurssin vuonna 2006, mutta harratus hiipui jo alkuunsa, johtuen osittain siitä, että en saanut aikaiseksi raahautua aina Tampereen päkirjastoon mikrofilmejä selaamaan, varsinkin kun olisin tarvinnut apua niiden tulkitsemisessa.

Nykyään kirkonkirjat ovat onneksi netissä, tosin ei kaikkien kuntien vielä. Ruovesi onneksi jo löytyy ja se on tällä hetkellä tärkein.

Olen harkinnut mennä uudelleen alkeiskurssille, koska en muista kun ehkä puolet niistä asioista mitä siellä silloin v 2006 puhuttiin. Muistiinpanoja ja papereita kyllä jäi kurssilta kansiollinen, ostin myös sukututkimuskirjan ja sukusanaston. Kannattaakohan minun kuitenkin koittaa itseopiskelua vähän aikaa ja mennä sen jälkeen sukututkimuksen jatkokurssille? Ongelma on vaan sellainen tämän itseopiskelun kanssa, että tarvitsen aika paljon apua noiden kirkonkirjonen suomentamisessa. Ongelmia tuottaa lähinnä vanha käsiala, ruotsin nyt pystyisi jotenkin suomentamaan jos vaan saisi teksteistä selvää. Monet merkinnät ovat myös outoja.

Saako täällä kysellä apuja vai onko sukuhakuri forum siihen parempi paikka? Sukuhakurissa ei näköjään vain pysty liittämään kuvia tekstiin niinkuin täällä mikä on huono juttu.

Sitten jos täältä löytyy joku ihminen lähiseudulta tai kauempaakin joka haluaisi tutustua minuun saa ottaa yhteyttä. Itselläni ei ole ainuttakaan kaveria joka olisi kiinnostunut sukututkimuksesta. Olisi joskus kiva vaihtaa ajatuksia, ja jelpata toinen toistamme jne jne. Eli ystävä/ tukihenkilö/what ever kelpaisi.;):)

Tällä hetkellä olen selvittämässä ( tai ainakin epätoivoisesti yritän ) pappani isän sukua. Tutkimustyö kohdistuu tällä hetkellä Ruoveden Väärinmajaan( ja pohjaslahdelle ) jossa pappani isä on syntynyt ja samoin hänen vanhempansa. He olivat torppareita jotka näköjään käyttivät "sukunimenä" torpan nimeä missä milloinkin asuivat. Tälläisiä esiintyy kuin "Kampura", "Pilkottu" väärinmajassa ja " Mäkiruokonen" Pohjaslahdella. Papan isä otti sukunimen Aho käyttöön, mikä siis myös minun sukunimeni. Hänen sisaruksensa ottivat kaikki eri sukunimet joten Ruoveden Väärinmajasta lähtöisin olevat "Iso-aho", "Ahonen" ja " Kivivuori " ovat sukua. Muitakin sukunimiä on joita en vielä tiedä.

Isäni isän isän puolelta tulee siis sukunimet Aho, ja edellä mainitut.
Isäni isän äidin puolelta tulee " Hyrkkönen " ( Vilppula )

Isäni äidin isä on " Tulonen " ( Tampere )
Isäni äidin äiti on " Stenman " ( Uusikaarlepyy )

Äitini isän isä on " Järvinen " ( Juupajoki )
Äitini äidin isä on " Sillanpää" ( Alavus )

Sariainen
15.10.08, 17:16
Hei Assi !
Tervetuloa sukututkimuksen saloja setvimään. Kiva kun nuoriakin tulee mukaan. tämä ei nimittäin ole vain vanhempien eläkeläisten juttu. Kaukana siitä. :eek:
Itse olin vieläkin nuorempi noin 20 vuotias kun aloitin... no nyt on vähän lisää.... En kylläkään lähelläkään varsinaista eläkeikää. :D:
Minulla ei varsinaisesti ole samoja sukuja kanssasi, mutta Alavus on tuttu isäni IÄI kautta. Minulla on vähän esillä ei siis kaikki omista esivanhemmista kotisivullani: www.sukusari.fi (http://www.sukusari.fi)

Käypä kurkkaamassa. Tervetuloa kylään.
Terv. SARIAINEN :rolleyes:

PeePee
15.10.08, 18:53
Vertaisseura on oikein hyvä juttu. Itse poikkeilen Vantaan seudun
sukututkijoiden Sukukammarissa.
Tutki, jospa siellä Pirkkalassa tai lähiseudulla on joku sukuyhdistys,
joka pitää kokouksiaan esim. kuukausittain, niin varmasti saat sieltä
kaipaamaasi apua ja tukea.

Assi
15.10.08, 19:53
Sariainen, tutustuin kotisivuusi=) En löytänyt kyllä papan isästä tietoa sieltä luettelosta jenkkeihin lähteneistä. Hän lähti amerikkaan mutta vuotta en tiedä tarkalleen, tuli kyllä takaisinkin ei sen puoleen....no tulipahan tuollainenkin lista nähtyä. Niin ja sun komeita kissoja.

PeePee Onhan noita sukuseuroja, tarkastin jo nekin, ei ole Pirkkalassa omaa, mutta lähikunnissa on ja Tampereella. En nyt ehkä vielä ihan uskaltaudu sellaseen liittyä,mutta pistetään korvan taakse.

Sanna B.
15.10.08, 20:54
Ehtoota melkein naapurista!
Minä asun Tampereella eli en ollenkaan niin kaukana. Sukujuuriakin on Juupajoen läheltä paljon, mm. Orivedeltä ja Längelmäeltä ja taitaa olla ihan Juupajoeltakin, Sahrajärveltä nimittäin, tosin jo 300 vuoden takaa...

Heitä vain viestiä tänne Pyhäjärven toiselle puolelle;).

T. Sanna B.

Virpi
16.10.08, 08:15
Moi!

Minä aloitin sukujeni tutkimisen n. 12-vuotiaana, silloin itsenäinen tutkiminen oli aikas hankalaa ja niinpä palasin asiaan parikymppisenä, nyt olen 27. Kuten Sanna B., minäkin asun Tampereella, jopa melko lähellä Pirkkalaa. Lukuunottamatta Keuruun ja Pohjanmaan haaroja, tutkimani suvut pyörivät paljon Tampereen ympäristössä, mukana myös esim. mainitsemasi Väärinmaja.

Pääkirjaston mikrofilmien ja korttien parissa olen viettänyt pelottavan paljon aikaa: vielä muutama vuosi sitten kirjastossa tuli käytyä välillä parikin kertaa päivässä, nyt viime vuosian tahti on hiukan rahoittunut, koska niin monia rippikirjoja löytyy netistäkin. Mitään kursseja en kyllä ole käynyt vaan olen itsekseni opiskellut kirjoista ja kysellyt apuja netissä tarpeen mukaan. Omasta mielestäni kannattaa vaan rohkeasti lähteä kirjastoon katselemaan filmejä ja kortteja! Esimerkiksi Tampereen nuorimmat kirjat mikrokorteilla ovat helppokäyttöistä, selkeitä ja muutenkin mukavaa katseltavaa.

Minunkaan kaverini eivät ole mitään sukututkimusihmisiä [vaikka kovasti olen yrittänyt heistä sellasia tehdä ;)] ja kyllä minullekin uudet tuttavuudet tämän harrastuksen parista kelpaisivat. Tokihan sitä on kirjastossa yms. tutustunut ihmisiin, mutta varsinkin nuorempiin harrastajiin on vaikea törmätä.

Jos haluat vilkaista tutkimuksiani, niin osa niistä löytyy sivuiltani http://koti.mbnet.fi/virpitu/sukututkimus.html .

Sanna B.
16.10.08, 10:34
Hei Virpi,
vilkaisin pikaiseen sivujasi ja heti ensimmäisellä tärppäsi: "sinun" Matti Matinpoika Höllisi (s.1748?) taitaa olla "minun" Juho Matinpoika Höllini (s.1766) isoveli:). Juho Matinpoika on minun IIÄÄÄI.
t. Sanna B.

Virpi
16.10.08, 16:53
Jep jep, näin taitaa olla :) Juhokin löytyy kotikoneeltani, netissähän minulla on vain pieni osa esivanhuksia.

Sami Lehtonen
16.10.08, 17:22
Olen harkinnut mennä uudelleen alkeiskurssille, koska en muista kun ehkä puolet niistä asioista mitä siellä silloin v 2006 puhuttiin. Muistiinpanoja ja papereita kyllä jäi kurssilta kansiollinen, ostin myös sukututkimuskirjan ja sukusanaston. Kannattaakohan minun kuitenkin koittaa itseopiskelua vähän aikaa ja mennä sen jälkeen sukututkimuksen jatkokurssille? Ongelma on vaan sellainen tämän itseopiskelun kanssa, että tarvitsen aika paljon apua noiden kirkonkirjonen suomentamisessa. Ongelmia tuottaa lähinnä vanha käsiala, ruotsin nyt pystyisi jotenkin suomentamaan jos vaan saisi teksteistä selvää. Monet merkinnät ovat myös outoja.

Saako täällä kysellä apuja vai onko sukuhakuri forum siihen parempi paikka? Sukuhakurissa ei näköjään vain pysty liittämään kuvia tekstiin niinkuin täällä mikä on huono juttu.

Kyllähän täältä voi kysellä apuja, jos joku merkintä tuntuu hankalalta. Digiarkiston kuviin kannattaa laittaa linkki, niin ei tule ongelmia liitetiedoston koon kanssa ja muutkin näkevät koko sivun. Ei se kokeneemmallekaan aina helppoa ole, jos ei ole tarjolla isompaa näytettä saman pappismiehen käsialasta. Vertaamalla tutumpien sanojen kirjaimia siihen epäselvään yleensä pääsee eteenpäin.

Noin yleisesti ottaen tuohon käsialaan sanoisin, että kokemus tekee mestarin. Mitä enemmän niitä lukee - sen nopeammin se alkaa sujua. Asiaa tietysti helpottaa, jos etenee asteittain vaikka nykypäivästä taaksepäin, niin käsialan muutokset pysyvät pienempinä. Käsialaan myös tottuu, eli kannattaa pysyä samassa kirjassa mahdollisimman pitkään - käydä siis järjestelmällisesti läpi siitä löytyvät sukulaiset - ei lähteä rönsyjen perään, vaikka se netissä helppoa onkin. Tuttua käsialaa on helpompi lukea.

Oppaastasi löytänet jonkinlaisen aakkoston, josta tavallisimmat kiemurat (vaikka nyt Q) löytyvät. Jos aloittaa lukemisen 1600-luvun käräjäpöytäkirjoista, niin lyhyeksi taitaisi jäädä :D

Sariainen
16.10.08, 18:26
>> Sariainen, tutustuin kotisivuusi=) En löytänyt kyllä papan isästä tietoa sieltä luettelosta jenkkeihin lähteneistä. Hän lähti amerikkaan mutta vuotta en tiedä tarkalleen, tuli kyllä takaisinkin ei sen puoleen....no tulipahan tuollainenkin lista nähtyä. Niin ja sun komeita kissoja. >>>

Kiitos vaan. Ei voi mitään kun on armoton "kissaihmiin sukututkimuksen isäksi. Täytyy lisäillä kohta lisää, sillä löysin vanhoja mukavia kuvia. :D:
Niin tuolla sivullani on lista Keski-Pohjanmaalta ja Orimattilan seudulta Amerikkaan lähteneistä. Siellä ei toki ole vielä kaikki mitä minulla on ja lisää näkyy tulevan uudesta tutkimuksestani. :)
Voisitko kertoa kenestä oli kyse, vai onko hän syntynyt 1900-luvun aikana siis 1910-luvulta eteenpäin ??
Entä se Alavuden suunta ?? :confused:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:

Sariainen
17.10.08, 07:33
>> Sariainen, tutustuin kotisivuusi=) En löytänyt kyllä papan isästä tietoa sieltä luettelosta jenkkeihin lähteneistä. Hän lähti amerikkaan mutta vuotta en tiedä tarkalleen, tuli kyllä takaisinkin ei sen puoleen....no tulipahan tuollainenkin lista nähtyä. Niin ja sun komeita kissoja. >>>

Kiitos vaan. Ei voi mitään kun on armoton "kissaihmiin sukututkimuksen isäksi. Täytyy lisäillä kohta lisää, sillä löysin vanhoja mukavia kuvia. Niin tuolla sivullani on lista Keski-Pohjanmaalta ja Orimattilan seudulta Amerikkaan lähteneistä. Siellä ei toki ole vielä kaikki mitä minulla on ja lisää näkyy tulevan uudesta tutkimuksestani.
Voisitko kertoa kenestä oli kyse, vai onko hän syntynyt 1900-luvun aikana siis 1910-luvulta eteenpäin ??
Entä se Alavuden suunta ??
Terv. SARIAINEN :rolleyes:

Ärsytyksen kanahäkki kun noi kirjaimet ei painu vaikka kirjoittaa.... isäksi siis LISÄKSI. Nappaimet on ärsyttäviä. Hakatako näitä pitäisi ???????????? :eek:
Klikkailitko sivultani Sukututkimus osiosta vas. reunassa eri esivanhempitietoja ????
Terv. SARIAINEN :rolleyes:

Erkki Järvinen
17.10.08, 07:45
Ärsytyksen kanahäkki kun noi kirjaimet ei painu vaikka kirjoittaa.... isäksi siis LISÄKSI. Nappaimet on ärsyttäviä. Hakatako näitä pitäisi ???????????? :eek:
Klikkailitko sivultani Sukututkimus osiosta vas. reunassa eri esivanhempitietoja ????
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Kannattaa uusia näppäimistö - eiväthän ne kalliita ole.

Päivi V.
17.10.08, 15:02
Hei Assi,

Jos sukuasi on ollut Juupajoella ennen 1900-lukuakin, voi olla, että meille jotain yhteisiä kytköksiä löytyy. Itselläni on sen verran Juupajokea esivanhemmissa, että hankin jopa Juupajoen pitäjänhistorian hyllyyni. Orivesi on ollut kauttaaltaan esivanhempieni kotipaikkaa, Längelmäki on jossain määrin mukana, Ruovesi taas hyvin vahvasti, kuten myös Virrat.

Itse olen Tampereella syntynyt ja kasvanut, mutta työn etelämmäksi kuljettama. Sukututkimuksesta olen valmis vaihtamaan tietoja ja mielipiteitä sekä entisten että uusien tuttujen kanssa milloin vain.

Terveisin
Päivi V.

tutkija30
17.10.08, 15:13
Minullakin on koko äitini äidin suku Ruovedeltä ja Kuorevedeltä siis hyvin vahvasti. Ruovedellä Visuveden Kangaspusulta alkaa ja Kuorevedeltä isoäidin äidin puolelta Suinulasta. Jos siis Hämeestä puhutaan.

Assi
26.10.08, 19:17
Uup, jäi kirjottelu hetkeksi tänne.

Niin Sariainen,pappani isä lähti jenkkilään joskus 1900 luvun puolella. hän syntyi 22.7.1888 pappa puhui, että ennen kapinaa olisi tullut takaisin...

Kissoista itsekkin pidän. juuri torstaina jouduttiin hautaamaan mummun ja papan kissa. se oli 17 vuotias. Siinä ajassa kerkiää jo eläimeen aika lailla kiintymään. Oli aika raskas päivä...

Ööp, mutta siis mitä Alavudesta? Josko kotisivuillasi jotain Alavudesta en kyl muista tähän hätään, tässä juuri koittanut etsiä Alavuden sukulaisia, mutta koska Alavuden kirkonkirjoja ei näköjään ole digiarkistossa on hiukka hankalaa. Sillanpäitä siellä kyllä näkyy olevan. Samoin Ahinko ja Alanko nimet sieltä suunnalta on tod näk sukulaisia...niin ja Nordback.

Virpi ja Sanna B Olisko mahdoton ajatus, että jos teillä jommalla kummalla joskus tulevaisuudessa on asiaa kirjastoon,( Metsoon ) niin voisin tulla loisena mukaan? tarkoitan. olisi niin kivaa että olisi joku henkinen tuki/ joku keltä kysyä jos on aivan pihalla niiden mikrofilmien ym kanssa....

Christina
26.10.08, 20:17
...niin ja Nordback.

...
Mistä tämä Nordback on kotoisin? Tietokannassani on monta Nordback nimisiä, lähinnä Kaskisista ja Närpiöstä.
Terveisiä
Christina Nordback

Sanna B.
26.10.08, 20:49
Tottakai voidaan mennä Metsoon yhdessä! Pistän privaattiviestiä niin sovitaan treffit:)

t. Sanna

Julle
26.10.08, 20:49
<Minullakin on koko äitini äidin suku Ruovedeltä ja Kuorevedeltä siis hyvin vahvasti. ... ja Kuorevedeltä isoäidin äidin puolelta Suinulasta. Jos siis Hämeestä puhutaan.>

Tervetuloa uusi aloittelija joukkoon...
Kuorevesi on vähän hankala tutkittava, kun HisKistä ei löydy kuin vihityt. Syntyneitä ja kuolleita sieltä ei löydy, eikä rippikirjojakaan Sukuhistoriasta.
Minunkin äitini sukujuuret johtavat Kuorevedelle Suinulan ja Eskolan ja lähiseutujen kyliin, eri Siukoloiden taloihin. Kysellä voit ja vastaan yleensä, jos löytyy minulta sukupuustani, koska yleisiä tietojahan nämä vanhat tiedot ovat. On vain jäänyt tutkimatta tarkemmin, kun on ilman HisKiä ja Rippikirjoja hankalaa, kun ei ole edes sukunimiä aina perässä!

Syntymäaikaa ja kuolinaikaa vailla ainakin tällä hetkellä:
Juho Joonaanpoika Yli-Siukolasta ja Maria Juhontytär Huikurista, vihitty 13.12.1829

Synymäaikaa ja kuolinaikaa vailla myös:
Mikko Mikonpoika Långblom pitäjänräätäli ja Liisa (Eliabeth) Heikintytär
ym.

Tutkimisiin

Sariainen
26.10.08, 21:24
Niin siellä minun listallani ei taida olla yhtään Töysän tai Alavuden suunnalta amerikkaan mennyttä. Suurin osa on Vetelistä tai ympäristöstä ja Orimattilasta ja sen lähiseudulta muutama. :rolleyes:

Niin kun sinne Alavudelle ne minunkin juureni jossain määrin menevät. Kotisivullani on vain vähäiset epämääräiset tiedot esivanhemmistani ei kaikki. Isäni isänäidin kautta sukujuureni tulevat Töysän ja sittemmin Alavudenkin suunnalta. Onko sinulla muita kuin... Sillanpää ? Mikä oli tarkempi nimi ja milloin hän oli syntynyt ?

Voi harmi. tiedän tarkkaan miltä se tuntuu kun joutuu viemään viimeiselle piikille ja hautaamaan "vanhuskissan". Meillä se oli edessä 2005 marraskuussa. Tuolloin meidän vanhus Kolle meni kissojen taivaaseen melkein 18 v. Kyllä sitä jopa itkettiin monta päivää ja valokuvia en pystyny katsomaan yli kuukauteen. Kurjaa se oli. :(
Ja vaikka vannoin, ettei meille tule kissaa enää koskaan, niin kuitenkin 9 kk kuluttua meille oli tullut tuollainen rasavilli Eppu. Heh, heh. :D:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:

Virpi
27.10.08, 10:44
Kyllä minullekin käy, jos vaan saisi ajat sopimaan niin pitäisikö mennä kolmestaan?

Assi
27.10.08, 16:14
Hei Assi,
Jos sukuasi on ollut Juupajoella ennen 1900-lukuakin, voi olla, että meille jotain yhteisiä kytköksiä löytyy. Orivesi on ollut kauttaaltaan esivanhempieni kotipaikkaa, Längelmäki on jossain määrin mukana, Ruovesi taas hyvin vahvasti, kuten myös Virrat.
Terveisin
Päivi V.

Juu, on sukuani Juupajoella jo ennen 1900 lukua. Äidin isä on syntyperäinen Lylyläinen ja hänen isänsä myös asunut Juupajoella Lylyssä. En tiedä onko myös syntynyt Juupajoella mutta näin luulisin. äidin isä on Matti Järvinen ja Matin isä on Brynolf Järvinen. synt. aikoja en tähän hätään tiedä...Ruovesi kuten jo mainitsinkin on vahvasti edustettuna taas isän isän puolelta...

Assi
27.10.08, 16:29
Mistä tämä Nordback on kotoisin? Tietokannassani on monta Nordback nimisiä, lähinnä Kaskisista ja Närpiöstä.
Terveisiä
Christina Nordback

Nordbackeista en tiedä oikeastaan mitään, mutta mummuni kertoi minulle seuraavaa...
Mummuni isän Matti Sillanpään isä olisi joku Nordback Karijoelta. Matti oli avioton lapsi, siihen aikaan kai hän oli äpärä. Matin äiti lähti amerikkaan kun Matti oli 1,5 vuotias, ja Matin kasvattivat hänen äitinsä vanhemmat. Eli isovanhemmat. Heidän nimensä olivat Anna-Liisa ja Matti. Hassua kyllä tiedossa ei ole Matin äidin eikä isän nimeä.
Ja tosiaan, voi olla, että tuo Karijoki Nordbackin kohdalla ei edes pidä paikkaansa, ei olisi ensimmäinen asia minkä mummu on muistanut väärin. Mutta uskon kyllä, että tuo Nordback itsessään pitää paikkansa...Hajuakaan ei ole mitä selvittää seuraavaksi.Asioita hankaloittaa se, että Matin äiti muutti amerikkaan, ja voi olla että muitakin on lähtenyt. Sillanpään talo on mummun puheiden mukaan nykyään Alavudella kesäpaikkana, ja siellä on nähty liehuvan Kanadan lippu....

Assi
27.10.08, 16:37
Kyllä minullekin käy, jos vaan saisi ajat sopimaan niin pitäisikö mennä kolmestaan?

Juu kaikki mukaan vaan, mutta mulla ei ole mitään kiirettä. Vaikka joskus viikon - kuukauden päästä käy, ja oikeastaan millon vaan, kun mulla ei oo mtään rajotteita muutakun työ 7-15.30 arkisin

Assi
27.10.08, 16:40
Tottakai voidaan mennä Metsoon yhdessä! Pistän privaattiviestiä niin sovitaan treffit:)

t. Sanna
Vistis tuli perille mutta en tiedä mihin se hukku, olenko vahingossa poistanut sen. AArgh, hyvä minä....No onneksi muistan suurin piirtein mitä kirjoitit. Laitan kanssa yv:tä kun kerkiän