PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hautakivitiedot ja hyvä tapa


talkkarilainen
10.01.22, 23:50
Hei miten te sukututkijoina tekisitte ko. asiassa, jossa hautakivessä on "vanhaa" tietoa ja "uutta" tietoa. Laitatteko kuvan nettiin. Itse jo vuodesta 1984 alkaen sukuja tutkineena, en ole, enkä ilman lupaa nettiin enkä julkaisuihin tietoja laita. Genissä oli laitettu kuva mieheni isoisän hautakivestä, jonka uusimme keväällä, kun mieheni kuoli. Kivi uusittiin, kun siihen ei olisi mahtunut jälkeenjäävien tietoja, esim omiani. Eli kivessä on nyt mieheni isoisän ja mieheni tiedot. Se ettemme olleet sitä vielä kuvanneet ja laittaneet nettiin, johtuu yksinomaan siitä, että olemme pitäneet sen kuuluvan yksinomaan hyvän tavan mukaisesti meidän päätettäväksi kuuluvan. Toinen syy on se, että siitä puuttuu 4 kk sitten kuolleen tyttärenpojan tiedot. 100 vuoden raja syntymästä ja 50 vuotta kuolemasta ei nyt näissä nettiin liitettävissä kuvissa päde. Närkästyimme siitä miksi joku tutkija ei voinut soittaa ja kysyä saisiko sen julkaista. Niin olisihan se puhelu maksanut. Tai olisihan sen mieheni tiedon ja hautakivikuvan voinut peittää, jos sen isoisän tiedon sinne haluaa. Kyllä oli tulikiven katkuista tekstiä, kun Syrjälä S laittoi viestiä takaisin. Hän sanoi kyllä sen kuvan nyt poistaneen. On nyt kyllä paha mieli.

Juha
11.01.22, 08:41
Hautakivien kuvaaminen ja kuvien laittaminen nettiin on täysin sallittua. Tästä on Helsingin hallinto-oikeuden päätös.


Niiden laittamiseen ei siis tarvitse hankkia lupaa. Kokonaan toinen asia onkin hienotunteisuus.