Poltettu sukututkimus

[PeePee]

Kaipailin tietoa mummoni esivanhemmista, ja muistin erään pikku-pikku tai jotain-serkkuni tutkineen sukuaan. Löysinkin lopulta tämän henkilön puolison, joka kertoi puolisonsa menehtyneen joitain vuosia aiemmin sairauskohtaukseen.
Osanoton ja muiden kohteliaisuuksien jälkeen tiedustelin edesmenneen henkilön sukututkimus aineistosta. Hän kertoi polttaneensa sen ja hävitäneensä tietokoneen, koska aineisto eikä vanhentunut tietokone heidän lapsiaan kiinnostanut.
Surullista on että vainaja oli ollut erään sukuseuran aktiivi- ja perustajajäseniä, ja aineisto oli hänen vuosikausien työn tulosta.

Pitäisikö meidän tehdä jokin sukututkijan testamentti, tai säätää aineistostamme muun jälkisäädöksen yhteydessä? - Minä en ainakaan haluaisi, että rakkaimman harrastukseni tulokset tuhottaisiin.

[Sami Lehtonen]

Kaipailin tietoa mummoni esivanhemmista, ja muistin erään pikku-pikku tai jotain-serkkuni tutkineen sukuaan. Löysinkin lopulta tämän henkilön puolison, joka kertoi puolisonsa menehtyneen joitain vuosia aiemmin sairauskohtaukseen.
Osanoton ja muiden kohteliaisuuksien jälkeen tiedustelin edesmenneen henkilön sukututkimus aineistosta. Hän kertoi polttaneensa sen ja hävitäneensä tietokoneen, koska aineisto eikä vanhentunut tietokone heidän lapsiaan kiinnostanut.
Surullista on että vainaja oli ollut erään sukuseuran aktiivi- ja perustajajäseniä, ja aineisto oli hänen vuosikausien työn tulosta.

Pitäisikö meidän tehdä jokin sukututkijan testamentti, tai säätää aineistostamme muun jälkisäädöksen yhteydessä? - Minä en ainakaan haluaisi, että rakkaimman harrastukseni tulokset tuhottaisiin.

Oman aineistonsa voi luovuttaa vaikka arkistolaitoksen hoteisiin. Tiedän myös joidenkin tutkijoiden testamentanneen (erityisjälkisäädös eli legaatti - ei tehdä toisesta sukututkijasta tai seurasta kuitenkaan kuolinpesän osakasta) arkistonsa jollekin tuntemalleen sukututkijataholle. Monasti huonosti järjestetty tai sekava pino erinäisiä papereita jää silti hyödyntämättä.

[Sari H]

Hei

Kommentoinpa tähän. On tosi harmi, jos häviää kaikki se työ jota on vuosikausia tehnyt. Toki ymmärrän, että se välttämättä ei nuoria niin kiinnosta mutta hekin vanhenevat :) ja jossainvaiheessa jotakuta sukulaista saattaa alkaa asia kiinnostamaan.
Myös varmaan sukuseuralle on hyvä antaa nuo omat tutkimansa aineistot, jos on olemassa sukuseura.

Sari H

[ristojohannes]

Näitä asioita olen minäkin joskus miettinyt.
Kun minä aloitin isäni puolelta niin en tiennyt hänen vanhempiensa syntymäaikaakaan. Olen kokenut monia löytämisen ja onnistumisen tunteita selvitellessäni isäni sukua.Äitini puolelta oli aika paljon tutkimusta, joten se ei tuntunut minusta niin haastavalta.

Minulta jää jälkeeni melko laaja selvitys esipolvistani.Olen ottanut sen paperikopioksi, mitä pidän varmimpana talletusmuotona.
Mikäli jälkipolvi katsoo sen turhiksi papereiksi siivotessa jäämistöäni, niin se on heidän ratkaisunsa.
Ja jos he kiinnostuvat suvustaan eläkepäivinään, kuten minä, niin heillä on löytämisen ja tutkimisen ilo jäljellä, mitä ei ole jos kaikki on valmiiksi tehty.

[66SM]

Toinen samantyyppinen ongelma on vanhat valokuvat. Isäni joka myös tutki sukuaan kirjoitti kaikkien kuvien taakse ihmisten nimet ja jos mahdollista milloin, missä ja miksi kuvattu. Koska minulla on paljon vanhoja valokuvia olen kyennyt tunnistamaan myös muiden sukulaisteni kuvista henkilöistä parhaimmillaan 40%.

Vaikka me itse tunnemme kuvissa olevat ihmiset, niin seuraava sukupolvi heittää roskiin kaikki mistä puuttuu nimi. Joillakin ihmisillä suuri into hävittää kaiken mitä he nimittävät vanhaksi.

[kkylakos]

Myös varmaan sukuseuralle on hyvä antaa nuo omat tutkimansa aineistot, jos on olemassa sukuseura.

Sukuseurassa, johon itse voisin kuulua, on vuosien varrella käynyt niin, että sukuseuralle luovutettu aineisto jäi yhdelle sukututkijalle ja tämä puolestaan testamenttasi arkiston lapsilleen. Ja nykyiset sukuseuran aktiivit eivät pääse siihen käsiksi...

Yritän aktiivisesti unohtaa asian. Siellä saattaa hyvinkin olla isoäitini isoisän kirjoittamia papereita, kirjeitä tms.

[Sariainen]

Kaipailin tietoa mummoni esivanhemmista, ja muistin erään pikku-pikku tai jotain-serkkuni tutkineen sukuaan. Löysinkin lopulta tämän henkilön puolison, joka kertoi puolisonsa menehtyneen joitain vuosia aiemmin sairauskohtaukseen.
Osanoton ja muiden kohteliaisuuksien jälkeen tiedustelin edesmenneen henkilön sukututkimus aineistosta. Hän kertoi polttaneensa sen ja hävitäneensä tietokoneen, koska aineisto eikä vanhentunut tietokone heidän lapsiaan kiinnostanut.
Surullista on että vainaja oli ollut erään sukuseuran aktiivi- ja perustajajäseniä, ja aineisto oli hänen vuosikausien työn tulosta.

Pitäisikö meidän tehdä jokin sukututkijan testamentti, tai säätää aineistostamme muun jälkisäädöksen yhteydessä? - Minä en ainakaan haluaisi, että rakkaimman harrastukseni tulokset tuhottaisiin.

Ihan sydäntä kirveli lukea viestisi. :(
Olen samaa ajatellut vuosien varrella ja välillä ottanut puheeksikin. Ajattelin jo kerran että onko tässä itse perustettava "vanhojen sukututkimusten arkisto". :confused:
Terv. SARIAINEN :(

[vainoh]

Vai voisiko nämä harmittavat tapaukset nähdä vielä hyödyntämättöminä tilaisuuksina sitouttaa uusia ryhmiä huomioimaan sukututkimukset: pesänselvittäjiä, juristeja, ...

Väinö Holopainen

[Orvokki W]

Jatkoksi vielä tyhmä kysymykseni: mitähän materiaalia mahtaa SKS ottaa vastaan? Tuntuu todella riipaisevalta, jos koko "elämäntyö" menee saunanuuniin tai suljettuihin arkistoihin.

Terveisin

Orvokki

[Sariainen]

Jatkoksi vielä tyhmä kysymykseni: mitähän materiaalia mahtaa SKS ottaa vastaan? Tuntuu todella riipaisevalta, jos koko "elämäntyö" menee saunanuuniin tai suljettuihin arkistoihin.

Terveisin

Orvokki

Niin ja toki yksi mahdollisuus on paikallinen sukututkimus seura. Maakunta arkisto, ym. Minun ymmärtääkseni esim. Lahden seudun sukututkijat ry. on saanut joitakin vastaavia arkistoonsa. Aina pitäisi ensin kunnolla edes yrittää tarjota jonnekin. :rolleyes:

Otin tänään asian puheeksi äitini syntymäpäivillä ja ONNEKSI sain vastauksena monesta suusta yhtä aikaa, että hulluko joku olisi jos sellaisen elämäntyön heittäisi saunan uuniin. Ei käy. Jotakin kunnioitusta pitäisi olla. :eek:
Minun tutkimukseni on kuulema turvattu siinä suhteessa. Huh helpotusta. Terv. SARIAINEN :rolleyes:

[Sanni Myllykoski]

Minusta paras tapa olisi jakaa tietojaan toisten sukututkijoiden kanssa (esim. saman alueen, saman suvun tutkijoiden kesken), jo eläessään. Mitäpä tuota tietoa panttaamaan. Samalla tulisi tiedot tarkastettua ja täydennettyä.

Sukutiedossa ja Genoksessa (sekä muissa vastaavissa julkaisuissa) voisi olla ilmoituksia silloin tällöin miten toimia omien tutkimustensa kanssa: vinkkejä minne lahjoitan tutkimukseni. Tapasin kerran erään vanhan herrasmiehen jolla oli työhuoneen seinät täynnä mappeja - koottua tietoa suvusta. En voinut kuin pyöritellä silmiäni. Mietin vain, koska en tohtinut virkani puolesta kysyä, mitä sitten kun teistä aika jättää ...

Olen myös tavannut ns. taloarkistoja tavallisten ihmisten kenkäloorissa. Ihmiset eivät näytä ymmärtävän että olisi parempi luovuttaa vanhat (ehkä 1700-luvulta peräisin olevat) asiakirjat Maakunta-arkistoon kuin säilytellä niitä kotona hiirien syötävänä.

Sanni Myllykoski

[Sariainen]

Minusta paras tapa olisi jakaa tietojaan toisten sukututkijoiden kanssa (esim. saman alueen, saman suvun tutkijoiden kesken), jo eläessään. Mitäpä tuota tietoa panttaamaan. Samalla tulisi tiedot tarkastettua ja täydennettyä.

Sukutiedossa ja Genoksessa (sekä muissa vastaavissa julkaisuissa) voisi olla ilmoituksia silloin tällöin miten toimia omien tutkimustensa kanssa: vinkkejä minne lahjoitan tutkimukseni. Tapasin kerran erään vanhan herrasmiehen jolla oli työhuoneen seinät täynnä mappeja - koottua tietoa suvusta. En voinut kuin pyöritellä silmiäni. Mietin vain, koska en tohtinut virkani puolesta kysyä, mitä sitten kun teistä aika jättää ...

Olen myös tavannut ns. taloarkistoja tavallisten ihmisten kenkäloorissa. Ihmiset eivät näytä ymmärtävän että olisi parempi luovuttaa vanhat (ehkä 1700-luvulta peräisin olevat) asiakirjat Maakunta-arkistoon kuin säilytellä niitä kotona hiirien syötävänä.

Sanni Myllykoski

Tässä on kyseessä yhteinen todellinen ongelma. Kunpa siihen löytyisi jokin lopullinen kunnollinen ratkaisu.
Toki silloin ehdotuksesi olisi paikallaan, jos sukututkimus pysyy harrastuksena ja rajoittuneena. Mutta silloin jos tutkiminen on osittain, jos ei ihan työ, niin lähellä kuitenkin ja paisuu suuriin mittoihin, niin kuin vaikkapa minulla. Ja kun tekija tietää, että niistä voisi olla tuleville tutkijoille huomattavaa apua, niin olisi todella suotavaa, että tiedot säilyisivät. Ja kaikki vielä koossa. :rolleyes:
Siksi esim. itse kirjoitan paperikopiot käsin tietokoneen lisäksi mappeihin. Vaikka aika ajaisi tietsikoiden ohi, niin paperi ja käsinkirjoitettu teksti säilyy aina. Ehkä vähän työläämpää, mutta tiedot säilyvät trendeistä huolimatta. :)

Olen samaa mieltä. Sellaiset asiapeperit pitäisi luovuttaa arkistoihin. Voisihan niistä saada itselle jonkinlaisia kopioita. Sieltä kenkälaatikoista ne häviävät vuosien kuluessa. :eek:
Onneksi oma sukuni ymmärtää tutkimusten arvon ja arvostaa tekemisiäni.
Terv. SARIAINEN :(

[Juha]

Jokainen voi tehdä testamentin ja määrätä siinä mm. sukututkimusaineistonsa säilymisestä jälkipolville.

Yksi mahdollisuus on testamentata se Suomen Sukututkimusseuralle - luulisin ainakin?


Juha

[Sari H]

kannattaa varmaankin varmistaa ennen kuin on myöhäistä sukulaisiltaan, että säilyttävät tai laittaa vaikka testamenttiin se, että jos eivät ole itse kiinnostuneita, niin luovuttavat sitten sen muille käyttöön esim. sukututkimusyhdistyksille.Itse olen ajatellut laittaa tiedot CD levylle ja jakaa ne sitten lapsille ja lapsen lapsille. Ja myös sukuseuralle sekä mahdollisesti sitten vielä sukututkimusyhdistyksellekin että saa varmistettua että jossain ne ainakin on.

Minä itse olen harmitellut kovasti, sitä että isän puolen suvun valokuvat esim. isäni kotitalosta ( jota ei enää ole) sekä ukistani, joka kuoli ennen kuin synnyin, ovat yhdellä sukulaisella ja häneltä niitä ei saa... ei taida edes rahalla saada. Ihme pihtareita sellaiset. Itselleni olen kerännyt kaikki mahdolliset kuvat esi-vanhemmistani ja olen myös ottanut kopiota omille lapsilleni, sisaruksilleni, sekä heidän lapsilleen, kun aikuistuvat. Eivät ainakaan he jää niitä paitsi jos minusta aika jättää.

Sari H

[Orvokki W]

Tämä hieman poikeaa aiheesta, mutta ehkä kuitenkin sivuaa sitä.
Olen käynyt Helsingissä kuva-arkistossa, jossa on aivan valtavat määrät valokuvaamojen luovuttamia henkilökuvia sekä kortistoituna, mutta myös lukematon määrä nimettömänä. Aika kuluu ja kohta heitä ei enää kukaan tunnista, joten näillä omilla kuvillamme on todella kiire.
Olen ollut mukana myös kahden yhdistyksen arkiston järjestämisessä ja luovuttamisessa, toisen Toimihenkilöarkistoon ja nyt toinen on menossa Kansallisarkistoon. Mutta ne valokuvat! Niiden kanssa kamppailemme edelleen.
Mielestäni arkistot ottavat kovin mielellään vastaan järjestettyjä tietovarastoja, mitä sukututkimus on ilma muuta, varsinkin kun se on tehty huolella. Minkään materiaalin järjestämiseen heilläkään ei ole kuulemani mukaan enää resursseja.
Muuten äitini poltti äitinsä vanhoja valokuvia, koska ei tuntenut niissä olevia ihmisiä. Arvatkaa harmittaako!

Tuulisin syysterveisin

Orvokki