Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hulda Maria Printz
Yritetääs tälläkin foorumilla jos jollain olisi ideoita mistä voisin löytää Huldan vanhemmat. Samaa asiaa on kyselty aiemmin mm SSHY forumilla ja facebookin eri ryhmissä useaan otteeseen. Tätä on yritetty tutkia jo 2000 luvun alussa sukulaiseni toimesta ja minä nyt uudelleen muutaman viime vuoden ajan, kaikki tiedossa olevat tiedot/lähteet ovat tuolla geni profiilissa näkyvillä.
Hulda Maria Printz
15. lokakuuta 1893 Viipuri
17. huhtikuuta 1932 Helsinki , Hautaus Malmi
18.3.1925 siirtynyt Viipurin Ruotsalaisesta Seurakunnasta Viipurin kaupungin suomalaiseen seurakuntaan. Muutto Helsinkiin 15.11.1928, kuoli 17.04.1932 Eteläisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä naimattoma.
eli olisiko alunperin sitten kirjat olleet tuolla Viipurin Ruotsalaisessa seurakunnassa-. Kuitenkin nämä kirkonkirjat joissa tietoa voisi olla ovat kaikki ilmeisesti tuhoutuneet sodan aikana.
Henkikirjat on tutkittu ja mahdollinen äiti voisi olla Karolina Printz, varmuutta ei ole löytynyt. Helsingin Poliisin osoitekortit on myös hankittu niistä ei ollut apua. Sanomalehtiarkistosta ei löydy oikein mitään apua myöskään. DNA osumissakaan ei ole mitään viitettä tähän suuntaan. Karolinalle ei löytynyt myöskään perukirjoja.
Huldan Geni profiiili
https://www.geni.com/people/Hulda-Maria-Printz/6000000094843585899
mahdollisen äidin geni profiili
https://www.geni.com/people/Karolina-Printz/6000000107661630902
Aiempi keskustelu SHHHY puolella https://www.sukuhistoria.fi/phpBB3/viewtopic.php?t=7414
kaikki vinkit etsintään tervetulleita.
t antti
Tapani Kovalaine
18.01.21, 17:17
Viipurissa asui useaan otteeseen Printz-sukuun kuuluvia henkilöitä. Henkikirjoittaja on tehnyt sotilasnimeen perustuvasta Printz- suvun jälkeläisestä Prints -suvun. Kyseessä näyttää olevan Inkalan Matin jälkeläiset, joilla nimen kirjoitusasu on vaihdellut, välillä Prints ja välillä Printz.
Pesijätär Karoliina Prints asui viimeiset elinvuotensa Viipurissa tontilla 157 osoitteessa Ainonkatu 4 (Pietarin esikaupunkikorttelit). Hänellä on vuodesta 1894 alkaen ollut apunaan alaikäinen tytär, joka lienee ollut Hulda Maria, s. 1893.
Tontti 157 on vuonna 1902 joutunut joensuulaisen liikemieskaksikon Parviainen & Neppenström omistukseen. Tuo seikka selittäisi miksi Hulda Maria Printsin nimi vilahtaa postilaitoksen kuulutuksessa koskien perille toimittamattomia kirjeitä Joensuussa vuonna 1911.
Viipurin henkikirjat kannattaa perata vuosilta 1908-1911, sillä sieltä saattaa löytyä äitinsä ainut lapsi Hulda Prints, joka oli oletetun äitinsä kuollessa iältään vasta 12 v eikä vielä päässyt henkikirjaan.
Digikuva 152 Viipurin henkikirja 1905, Ainonkatu 4, Karoliina Prints (tosin syntynyt muka 1840 ja yli-ikäinen, mutta sehän on kyllä puppua!!). Vuonna 1904 Karoliinan syntymävuosi oli 1870. Karoliina kuoli 46 vuoden ikäisenä.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=695654
"Tontti 157 on sittemmin joutunut joensuulaisen liikemieskaksikon Parviainen & Neppenström omistukseen. Tuo seikka selittäisi miksi Hulda Maria Printsin nimi vilahtaa postilaitoksen kuulutuksessa koskien perille toimittamattomia kirjeitä Joensuussa vuonna 1911."
tämä olisi kyllä aika hyvä selvitys tuolle Joensuulle
Tapani Kovalaine
18.01.21, 23:16
Viipurissa oli 1900-luvun aikoihin Saunalahden kaupunginosassa Rouvasväen yhdistyksen ylläpitämä orpokoti. Jos niin kävi, että Karolina Printz kuoli 1905 ja häneltä jäi 12-votias tytär, olisi luullut, että tytär päätyy orpokotiin, jossa oli noin 25 orpolasta.
Viipurin henkikirjaan on luetteloitu alaikäisyydestä piittaamatta kaikki orpokodissa asuneet orpolapset, nimi ja syntymävuosi. Mutta ei näy Hulda Maria Printzin nimeä. Tuskinpa hän piti (oletetulle) äidilleen perunkirjoitusta. Välttämättä sellaista ei tehnyt kukaan muukaan. Niinpä jää mustaa valkoiselle tässä vaiheessa vain Helsingissä 1911-1912 asumisen tiedot ja paluu jossakin vaiheessa Viipuriin ja sieltä myöhempi muutto Helsinkiin.
Viipurin henkikirjan lukaisin lävitse vaan en löytänyt sieltä kuin yhden ainoan Printzin ja hän oli Karolina s. 1858. Jos ei olisi ollut toista maailmansotaa, niin tämä keisi olisi ajat sitten ratkaistu.
kyllä, vähän on hankala tapaus, jäin itsekin miettimään tuota jos äiti olisi kuollut noin nuorella iällä että missä olisi asunut. Kumppaninsa Antti Kiurunkin viimeisin tieto on 1916 Viipurista (tai oikeastaan sisällissodan vankikortti 1918/19 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12054425) , yhteisiä lapsia on kuitenkin 5 kpl, niin olisivatko asuneet kuitenkin jonkin aikaa samassa taloudessa tms.
Pekka Sukeva
19.01.21, 15:46
Oletko yrittänyt täältä
Viipurin kaupungin holhouslautakunnan arkisto (https://www.archivesportaleurope.net/fi/ead-display/-/ead/pl/aicode/FI-1/type/fa/id/VAKKA-224771.KA#)
moi kiitos kommentista lähetin kyselyn tuosta arkistosta.
sain nyt vastauksen kansallisarkistosta, ei löytynyt Huldaa
"holhouslautakunnan Holhottavien kortiston, yksikkö IV 5 Bb:1, mutta tietoja Printzistä ei löytynyt. Olettaen, että Hulda Maria olisi jäänyt orvoksi 12-vuotiaana, katsoin vielä läpi muiden Viipurin kaupungissa toimineiden , mahdollisesti kyseeseen tulevien arkistojen (Huoltolautakunta, Pienten lasten vastaanottokoti) luettelotiedot. Tietoja Printzistä ei löytynyt myöskään näistä arkistoista. Tietoja ei myöskään löytynyt Viipurin maalaiskunnan lastenkodin, holhouslautakunnan tai huoltolautakunnan vastaavista luetteloista tai kortistoista."
Tapani Kovalaine
18.02.21, 16:18
Olipas kattava selvitys. Tosin nollatulos. Mitä jää tämän jälkeen tutkittavaksi? Tietenkin se, että Viipurissa asui henkikirjoissa olevien tietojen mukaan Karoliina Mariantytär Printz vuosina 1894-1905 ja jokaisena vuonna hänen kanssaan asui alle 16 vuoden ikäinen tyttölapsi.
Vaille nimeä jääneen tyttölapsen henkilötiedot ovat siis tutkimisen arvoinen asia. Tosin kaikki tietävät että kyseessä on ollut Hulda Maria Printz, syntynyt 15.10. 1893 jossakin. Mutta kun asiasta ei näy löytyvän mustaa valkoisella, niin tutkimusta on pakko jatkaa.
kyselin Huldasta Leningradin alueen Viipurin arkistosta (Leningrad Regional State Archives in Vyborg" (GKU LOGAV)) jos sinne olisi jotain suomalaisia arkistoja jäänyt sodan jälkeen, mutta ei löytynyt sieltäkään mitään tietoa, lähettivät oikein perinteisen kirjeen vastauksena.
<
Pesijätär Karoliina Prints asui viimeiset elinvuotensa Viipurissa tontilla 157 osoitteessa Ainonkatu 4 (Pietarin esikaupunkikorttelit). Hänellä on vuodesta 1894 alkaen ollut apunaan alaikäinen tytär, joka lienee ollut Hulda Maria, s. 1893.
Digikuva 152 Viipurin henkikirja 1905, Ainonkatu 4, Karoliina Prints (tosin syntynyt muka 1840 ja yli-ikäinen, mutta sehän on kyllä puppua!!). Vuonna 1904 Karoliinan syntymävuosi oli 1870. Karoliina kuoli 46 vuoden ikäisenä.
>
Jospa kyseessä olikin Uudestakaupungista, entisestä Kalaisesta, matkustanut Karolina Printz?
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/363761?term=Carolina,%20Printz&page=5
Silloin tuo 1840 on vuonna 1863 aivan järkevä ikä matkustaa Antwerpeniin?
löysin pari sanomalehtiartikkelia Antti Kiurusta ja sen perusteella löysin muutaman henkikirjan jossa Hulda asuu Antti Kiurun kanssa samassa osoitteessa Viipurin Rajakadulla. Näistä nyt ei tosin ole apua Huldan etsinnässä, mutta kiva löytö.
'''Hulda Maria Printz ja Antti Kiuru samassa osoitteessa Rajakatu 29'''<br>
Viipurin läänin henkikirjat - Henkikirja 1917-1917 (Vi:399), jakso 672: Rajakatu 27, 29, 31, 33, 35; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=73808877 / Viitattu 20.8.2021
'''Hulda Maria Printz ja Antti Kiuru samassa osoitteessa Rajakatu 29'''<br>
Viipurin läänin henkikirjat - Henkikirja 1918-1918 (Vi:409), jakso 758, sivu 755: Talikkala Rajakatu; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=77286822 / Viitattu 20.8.2021
seuraavana vuonna osoitteessa asuu ilmeisesti Kiurun sisar, etunimi hiukan eri kuin kirkonkirkoissa muuten vaikuttaa samalle.
Viipurin läänin henkikirjat - Henkikirja 1919-1919 (Vi:419), jakso 531, sivu 526: Papula, Talikkala Suurikatu 48-56; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=77281383 / Viitattu 20.8.2021
Kiurun Ilmoitukset lehdessä:
Täältä löytyi osoite Rajakatu (kadonneita ilmoitus):
Itä-Suomen Työmies, 29.08.1918, nro 117, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1202418?page=2
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
--------------------------------------------
Mahdollisesti Antti Kiurun ilmoituksia (mainoksia räätälipalvelusta) lehdessä, räätäli A. Kiuru Hannilan asemalla, Antreassa:<br>
Karjalan Aamulehti, 22.03.1921, nro 66, s. 8
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1415523?page=8
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Karjala, 24.02.1922, nro 46, s. 6
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1409100?page=6
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Karjala, 28.03.1923, nro 71, s. 1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1410805?page=1
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Karjala, 10.04.1924, nro 85, s. 7
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1413687?page=7
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Karjala, 15.11.1924, nro 267, s. 7
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1414000?page=7
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
tein pitkästä aikaa haun Myheritagessa
josta löytyi seuraava tieto Hulda Maria Printz Irja Ester Kosusen kummina.
Kummi
Nimi: Emanuel Tuomi
Ammatti: työm.
Kummi
Nimi: Inga Tuomi
Ammatti: vmo
Kummi
Nimi: Hulda Maria Printz
Ammatti: t. vmo
Kummi
Nimi: Otto Haikonen
Ammatti: t.
mikähän työmiehen vaimo...?
Viipurin maaseurakunnan arkisto - I Ca:19 Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1907-1911, jakso 342, sivu 316: 1910 Maaliskuu; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=9567612903&aineistoId=1236188868 / Viitattu 1.9.2024
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.