PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Holhouksenalaisuus

Make
30.11.20, 18:04
Tässä koronan aikana on ollut aikaa tutkiskella omia vanhoja selvityksiä lähinnä tsekkaillen mahdollisia virheitä tai puutteita. Olen ihmetellyt sukutilan henkikirjoissa 1860 ja 1865 sellaista että talon isännäksi on yhtäkkiä merkitty naapuripitäjän mies. Mutta ei ole asunut talossa vaan siellä asuneet edelleen edelliset omistajat ja myöhemmin isännäksi siirtyykin heidän poikansa. Ajattelin aikanaan jotain talous-, velka- tms. syitä. Nyt kuitenkin huomasin että entisen isännän kohdalla on rippikirjassa huomautus määräyksestä holhouksenalaiseksi. Eli tämä lienee syy että talon asioista on ikäänkuin "etäisäntänä" hallinnut ulkopuolinen.

Nyt alkoi kiinnostamaan syy holhoukseen asettamisesta. Ainakin isäntä on toistuvasti ollut käräjillä juopumuksesta. Ja lapsia teki vuosittin :) Mutta tuomiokirjoista en ole ainakaan vielä löytänyt mainintaa holhouspäätöksestä tai syystä. Oliskohan tuo juoppous riittänyt? Mikähän olisi paras lähde penkoa tätä? Kunta on Laitila.

Jouni Kaleva
30.11.20, 18:27
Laitanpa referaatin oman sukuni vastaavasta tapauksesta:

Iikka oli erityisen perso viinalle ja hänellä oli tuomio juopumksesta ja sapatinrikkomuksesta. Vaimo Brita Kaisa kyllästyi tähän aikaa myöten perinpohjin ja hankki todistuksen kirkkoherra Erik Frosterukselta siitä, että Iikka humalassa viettää kotonaan epäsäännöllistä elämää ja tuhoaa omaisuuttaan. Niinpä vuoden 1846 syyskäräjillä kihlakunnanoikeus totesi em todistuksen perusteella perintökaaren 4§ kappaleen 19 nojalla Iikan olevan kykenemätön hallitsemaan omaisuuttaan. Hänet saatettiin vaimonsa ja tämän veljen holhouksen alaiseksi. Asia tuli lisäksi julkistaa ilmoituksella "Finlands allmänna tidningsissä" kuninkaallisen asetuksen 11.3.1774 mukaisesti.

Make
30.11.20, 18:32

Kiitos Jouni, uskoakseni samasta asiasta on kyse. Täytyypä tutkia tarkemmin käräjäasiakirjoja. Toisaalta voi tuon kirjata olettamuksenakin. Mutta onpahan tässä korona-aikana jotain puuhaa...

Jouni Kaleva
30.11.20, 18:41
Tämän tapauksen lehti-ilmoitus Finlands allmänna tidningissä julkaistiin pari kk käräjien jälkeen. Voisit tuota hakua kokeilla esim. henkilön sukunimellä.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/398000?term=Liedes&page=3

Make
30.11.20, 19:39

Kova hakeminen saniom alehtiarkistosta. Mutta tässä aiemmasta rippikirjasta, viides rivi huomatuksissa. Ainakin juopumuksesta tuomittu, tuosta muuta en ihan heti saanut otetta.

https://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=19517&pnum=4

eeva häkkinen
01.12.20, 00:28
Huomaa myös, että holhousasiat ovat tuomiokirjoissa ilmoitusasioiden puolella.

ttulkki
01.12.20, 10:04
Holhousasioita voi hakea esim. nimen mukaan uudella hakukoneella suoraan alkuperäislähteistä:
https://tuomiokirjat.narc.fi/