Syytinkikummallisuuksia

[joukon66]

Vanhemmat lahjoittivat pojalleen tilan 1840-luvulla syytinkiä vastaan siten, että isä sai täyden elatuksen kuolemaan asti, mutta äidille järjestettiin 20 hopearuplan vuotuismaksu niin ikään kuolemaan asti.

Miksiköhän tällainen järjestely on tehty, yleensä molemmat vanhemmat kuuluvat samanlaisen elatuksen piiriin.

Ihmetteleepi
Jouk:rolleyes:

[tkukkonen]

Vanhemmat lahjoittivat pojalleen tilan 1840-luvulla syytinkiä vastaan siten, että isä sai täyden elatuksen kuolemaan asti, mutta äidille järjestettiin 20 hopearuplan vuotuismaksu niin ikään kuolemaan asti.

Miksiköhän tällainen järjestely on tehty, yleensä molemmat vanhemmat kuuluvat samanlaisen elatuksen piiriin.

Ihmetteleepi
Jouk:rolleyes:

Perheen sisäinen järjestely oli kyseessä, joten syytä voi vain arvailla. Esimerkiksi niin että vanha isäntä jäi omaan kotitaloonsa, mutta vanha emäntä meni vaikkapa tyttärensä luo tai syntymäkotiinsa esim. veljensä perheeseen, jossa oli jotenkin sopivammat olot. Silloin emännälle piti antaa korvaus rahassa.

Lienee ollut tavallista, että syytinkisopimukseen pantiin vaihtoehto: joko täysi ylöspito (ja vapaat kyydit kirkolle jne) tai sitten rahallinen korvaus. Aina ei vaihtoehtoa tarvinnut ottaa käyttöön.

[joukon66]

Olisikohan tuollainen "asumusero" ollut silloin edes mahdollinen? Kyse oli joka tapauksessa tilasta, jonka he vain omistivat, mutta asuivat toisella tilalla. Siis tiloja ostettiin tuolloin, vaikka niitä oli jo omastakin takaa.

Olisikohan mahdollista, että äiti halusi pitää etäisyyttä poikaansa ja huolehtia itsestään muiden kautta?

Jouk:rolleyes:

[Kaarlo Mikael]

Joka tapauksessa siis eräänlainen "epävirallinen, tuettu avioero", oli sen syy mikä tahansa. Mitä perunkirjoista selviää?


M.Laaksonen

[joukon66]

Perunkirjaa ei taida olla, mutta kirkonkirjojen mukaan vanhemmat asuivat yhdessä, kunnes 4 vuotta kaupanteon jälkeen äiti kuoli ja isä muutti poikansa luo asumaan. Varakas poika, kun omisti kaksi tilaa ja luultavasti vielä yhden sai perinnöksi!

En ole aikaisemmin nähnyt, että syytingissä olisi valinnan varaa elättämisen ja rahasuorituksen välillä. Olisikohan äiti ollut niin huonossa kunnossa, että moinen järjestely oli parempi?

Jouk:rolleyes:

[Kaarlo Mikael]

Rahanarvonlaskurin mukaan v. 1840 hopearupla vastasi nykyeuroissa 580 euroa laskettuna työmiehen tuntipalkan mukaan. Äiti sai siis muhkean syytinkirahan, josta varmaan herui jotain isällekin.


M.Laaksonen



http://suku.genealogia.fi/

[joukon66]

Korkean summan selittänee se, että tilakauppa tapahtui antokirjana, joten varsinaista kauppasummaa ei ole mainittu. Olikohan siihen aikaan lahjaverotusta tms?

Olen joskus itsekkin tehnyt vastaavanlaisia rahanarvomuunnoksia ja tullut skeptiseksi niiden suhteen. Parempi olisi aina verrata siihen, mitä rahalla siihen aikaan sai esim. käyttöesineitä.

Jouk:rolleyes:

[Pekka Hiltunen]

Onko mahdollista, että kiinteä omaisuus oli miehn suvun puolelta ja vaimolla oli perillisiä ehkä aiemmasta aviosta tai oli muuten oikeudeton p.o. tilaan? Syytinkirahalla olisi tilan osalta perinnötön vaimo siis suljettu pois tulevasta perusta.
PH

[joukon66]

Tila oli kokonaan isän omistuksessa ja äidillä taas ei ollut perillisiä aikaisemmasta aviosta.

Tiedän toisen myöhemmän tapauksen, jossa isäntä omisti saman tilan ja teki kaupat esi-isälleni syytinkiä vastaan niin, että myös emäntä kuului sen piiriin.

Jouk:rolleyes:

[Pekka Hiltunen]

Olisikohan voinut käydä niin, että sopimuksen perusteella vaimo saattoi ottaa hatkat ja vaihtaa kortteeria - jättäytyen rahaa vastaan vaille perintöä tilasta?
PH

[joukon66]

Kyllä emäntä on ollut kuin tatti miehensä rinnalla, ainakin kirkonkirjojen mukaan. Ja kuoli muutaman vuoden kuluttua kaupanteosta, joten ei rahakorvaus pojalle loppujen lopuksi suureksi tullut.

Jouk:rolleyes: