Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sursillit?
En tiedä, onko tämä paras osasto kysyä asiaa, mutta kysynpä silti (vaihdan foorumia, jos joku vinkkaa paremman).
Tiina Miettinen on selvittänyt Genoksen numerossa 1/2017, että Sursillien alku on väärin. Tiina on käynyt Tukholmassa perehtymässä asiaan. Siis Genealogia Sursilliana on epäluotettava. Geniin ei kannata "koskea pitkällä tikullakaan" - vaikka siellä on Sursillien alkua aika kasa.
Mistä tai keneltä voisi saada oikeata tietoa, jos mistään?
Mirja V.
Kuten Facessa jo totesin, Tiina Miettisen artikkeli antaa eväät omatoimiseen tutkimiseen.
On hyväksyttävä se tosiasia, että meillä ei ole olemassa arkistolähteitä, jolla asiat selviäisivät yksiselitteisesti.
Juu, mutta pitää ottaa huomioon, että stadilaisilla on eri mahikset päästä kirjastoihin, arkistoihin ym. verrattuna meihin, jotka asumme ja elämme Kehä III:n pohjoispuolella. Yo-matrikkeli ja Suku Haku ovat ainoat luotettavat lähteet (rippikirjojen ohella, mutta eivät taida yltää sisaruksiin saakka). Ja yo-matrikkelin rajoite on se, että jos puoliso ei olekaan esim. pappi, vedät äkkiä vesiperän.
Murinaa ja jupinaa Kehä kolmosen pohjoispuolelta. ;):D:
Vaeltaja
Eihän tässä tuollaisesta ole kyse. Niitä lähteitä ei ole olemassa, mistä asia tarkalleen voisi selvitä.
Ei siinä auta arkistojen penkominen..
Ylioppilasmatrikkeli alkaa vasta 1640 jolloin Turun Akatemia perustettiin. Siitä ei siis ole laajemmin hyötyä eikä se ole ensikäden lähdetieto muutenkaan.
Kirkonarkistoja ei myöskään ole tuolta ajalta, vaan verotustiedot yms ovat niitä lähteitä. Myös säilyneet oikeudenkäyntipöytäkirjat yms.
Selvä. Ehkä seuraavassa elämässä. Nyt on tutkittava 1600- ja jopa 1800-luvun esivanhempia, yhden ihmisen elämä ei riitä kaikkeen. Seuraava elämä voidaan pyhittää silakoiden tutkailuun; nyt vain poistan virheellisiä silakkatietoja niin paljon kuin mahdollista. :):D:
Mirja
Erkki A Tikkanen
08.11.20, 19:42
Mielenkiinnosta kysyisin, mikä asia mielestäsi Genissä on väärin Sursillien kohdalla?
Lisäkysymys, mistä poistat virheellisiä tietoja, omasta ohjelmastasiko?
Hei Erkki,
En ole käyttänyt Geniä, en luota siihen, joten en osaa vastata.
Minulla on PC:llä Suku Jutut, sinne teen korjaksia, kun on tarpeen.
Nyt näyttäisi olevan. :rolleyes:
Iloista viikkoa! :)
T. Mirja
P.S. Geni ei ole alkuperäislähde. Joten Genin tiedot pitää tsekata muualta.
Genissä on sekä oikeata että väärää tietoa, mutta jos luet rippikirjoja tai veroluetteloita, niissä on korkeintaan alkuperäisen kirjaajan (pappi tai vouti) tekemiä vääriä merkintöjä.
Mirja
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.