Euran Eurakosken Viinikkalasta [Arkisto]

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Euran Eurakosken Viinikkalasta

virpinissila

19.10.20, 13:47

Satakunnassa tällä forumilla hiljaista. Laitettakoon vuosia sitten laatimani pitkähkö juttu, jonko loppuosa edellisessä viestissä. Kopiointi näyttää muutavan rivivälejä yms. Toivottavasti kuitenkin luettavissa. Korjaukset ja lisäykset tervetulleita!

Euran Eurakosken Viinikkalan tilaa viljellyttä sukua voidaan jäljittää vuoteen 1540, maakirjojen alkuun, joskin päättely perustuu osittain patronyymeihin ja ajoitukseen. Lisänimeä Viinikka (Vinicka) ja Viinikkala (Vinickala) käytettiin suvusta jo 1500-luvulla. Nimi johtuu alasaksalaisesta Winike etunimestä. Seppo Suvanto mainitsee jo tätä ennen 1400-luvulla eläneen Bertill Winickan Eurasta.[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) Tila oli 4½ äyrin veroinen ja sieltä tehtiin ratsupalvelusta jo 1590-luvulla.[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2)

Suvun jäsenistä on julkaistu useita muun muassa noituuteen liittyviä käräjäjuttuja 1600-luvulta. Sen historiaan liittyy noitaoikeudenkäynti, joka johti tilan silloisen isännän, Klemetti Joosepinpojan, mestaamiseen vuonna 1641. Kuvaus tapahtumista löytyy Marko Nenosen väitöskirjasta ja Marko Nenosen ja Timo Kervisen kirjoittamasta teoksesta ”Synnin palkka on kuolema”. Olavi Koivisto on kirjoittanut samoista tapahtumista pitäjän historiassa.[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3) Kamariviskaali Antti Äimää koskevassa artikkelissa J. W. Ruuth on kuvannut, kuinka Viinikkalan tyttären tytär, Kerttu Niilontytär Laukolasta, yritti murhata kamariviskaali Antti Äimän vaimon, Margareta Kettermannuksen 1650-luvulla. [4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4) Tässä sukututkimuksessa hyödynnetään näitä ja muitakin suvusta aikaisemmin julkaistuja tekstejä. Lisäksi dos. Ulla Koskinen on kääntänyt suvun tutkimisen kannalta keskeisiä perinnönjakoihin liittyviä käräjäpöytäkirjoja.

Sukuun liittyy myös tarina Prättäkitistä, Mannisten kylän oudosta emännästä ja Pytyn pojasta. Viinikkalaan tuli isännäksi 1700-luvun alussa Heikki Rekonpoika Loimaan (Mellilän) Vähäperän Pytyn jälkeläinen Heikki Rekonpoika, Vähäperän Tohnan poika. Prättäkitistä on julkaistu useita versioita.[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn5)

Viinikkalan isäntänä oli verolähteiden mukaan Martti Mikonpoika 1500-luvun puolivälistä 1610-luvun puoliväliin, yli 50 vuoden ajan. Tämän sukututkimuksen luotettavuuden kannalta ongelmallisin kohta on suvun polveutuminen hänen lapsistaan. Käräjäpöytäkirjat perustuvat osin muistitietoon ja ovat ristiriitaisia keskenään.

SUKUTAULUT

Taulu 1

I Pietari eli ennen vuotta 1540, tunnetaan vain poikansa patronyymin kautta.

II Lapsia

Mikko Pietarinpoika. Taulu 2.
N.N. Pietarintytär, puoliso Heikki Antinpoika, Euran Kirkonkylän Krannilan isäntä. Heikki Antinpojan jälkeen seuraava Krannilan isäntä oli Olavi Heikinpoika, joka mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1557.[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn6)

Taulu 2

II Mikko Pietarinpoika (Michel Persson,Michil Vinicka) mainitaan Eurakoskella vuosina 1540–52. Vuonna 1540 hänellä oli 1 hevonen, 4 härkää, 7 lehmää, 7 päätä nuorta karjaa ja 17 lammasta. Seppo Suvanto on arvellut eurakoskelaisen Anna Simontyttären, Anna Vinickan, olleen hänen vaimonsa. Anna mainitaan lähteissä vuosina 1550–57. Hänestä on useampiakin käräjäjuttuja, joista tässä kaksi. Vuonna 1551 määrättiin kuusi miestä erottamaan Kirkonkylän Heikki Antinpojalle tämän vaimon perintöosuus ja myötäjäiset sen talon velattomasta omaisuudesta, jota nyt piti hallussaan Anna Simontytär lastensa puolesta. Vuonna 1553 Anna sai sakkoa tehtyään laittoman vaihtokaupan Laihian Tuomaan kanssa.[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn7)
Vuonna 1631 Viinikkalan isäntä Markus Jaakonpoika (Paksu) teki ystävällisen sopimuksen vaimonsa isän äidin Annan perinnöistä Eurajoen Irjanteen Matti Simonpojan kanssa.[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn8) Matti oli Irjanteen Mustapään isäntä, syntyisin Euran Köylypolven Knuutilan poika.[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn9) Kyse oli nähtävästi Anna Simontyttären perinnöstä. Sukulaisuuden luonne ei selviä lähteestä.

III Lapsia

Martti Mikonpoika. Taulu 3.

Taulu 3

III Martti Mikonpoika, Viinikkalan seuraava isäntä. – Puoliso N. N. Loimijoelta (Loimaalta). Martin tyttären Kaisan käräjöidessä perintöjä vuonna 1645 mainitaan käräjäpöytäkirjassa, ettei hänen äitinsä ollut tuonut tavaraa Loimijoelta (Loimaalta) Viinikkalaan.[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn10) Martista löytyy mainintoja vuodesta 1554 lähtien. Hän oli luultavasti varsin nuori tällöin, koska äiti Anna Simontytär hoiti osittain talon asioita. Viimeinen maininta Martista on kymmenysluettelossa vuonna 1615.[11] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn11) Vuoden 1571 hopeaveroluettelossa mainitaan Martti Mikonpojalla olleen omaisuutta 169: 4 markan edestä: kupariesineitä arvoltaan 30 markkaa, 1 hevonen, 2 härkää, 5 lehmää, 15 päätä nuorta karjaa ja 12 lammasta. Häntä sakotettiin useammankin kerran tavanomaisista talonpitoon liittyvistä asioista.[12] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn12) Martti Mikonpojan aikana Viinikkalasta tehtiin ratsupalvelusta jo vuodesta 1594.[13] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn13) Markus Jaakonpoika, Viinikkalan seuraava isäntä, mainitaan Eurakoskella kymmenysluettelossa ensimmäisen kerran vuonna 1617.[14] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn14) Hän oli todennäköisesti Martti Mikonpojan tyttären toinen mies Markus Jaakonpoika Paksu.[15] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn15)
Vuonna 1644 käsitellyssä oikeusjutussa selvitetään aikaisemmin, vuonna 1640, laadittua perinnönjakosopimusta. Siinä mainitaan useita Martintyttäriä.
Oikeuden eteen istuville käräjille astui vaimo Liisa Matintytär Viinikkalasta Eurakosken kylästä ja esitti oikeudelle Eurakosken Aune Martintyttären, saman kylän Kaisa Martintyttären [oli todellisuudessa Laukolasta] ja Mannilan Marketta Ackolan antaman ja puumerkeillään vahvistaman todistuskirjeen, päivätty Eurakoskella 12.12.1640. Sen mukaan he ovat kokonaan saaneet sen osan, joka heille on langennut perinnöksi Viinikkalan talosta laillisten miesten heidän välillään tekemän perinnönjaon ja siitä laaditun luettelon mukaisesti, eikä heillä ole enempää vaadittavaa…[16] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn16)
Kaisa Martintytär oli ilmeisesti sisaruksista nuorimpia. Hän on Venäjän sodassa kuolleen Martti Martinpojan sisar, kuten jäljempänä käy ilmi. Samassa käräjäjutussa käsitellään myös seuraavan polven perinnönjakoa (taulussa 4).

IV Lapsia

Martti Martinpoika, kuoli Venäjän sodassa 1610-luvulla. Kaisa Martintytär, Martti Martinpojan sisar, käräjöi vuosina 1645 ja 1649 veljensä jälkeen jättämistä, Venäjältä lähetetyistä tavaroista. Vuoden 1645 käräjäpöytäkirjassa todetaan muun muassa:

Laukolan Kaisa Martintyttären pyynnöstä ja vaatimuksesta Viinikkalan vaimo Liisa Matintytär Eurakosken kylästä vannoi ja meni itse kahdentenatoista… lailliselle valalle… että hänen tietensä eivät ole tulleet Viinikkalan taloon, jota hän omistaa, ne 100 taalaria rahaa, jotka mainittu Kaisan veli, edesmennyt Martti on lähettänyt … Uudenkaupungin Mykäis-Jöranin matkassa. Mainitun Kaisan äiti ei myöskään ole tuonut omaisuutta [godz] Loimijoen pitäjästä mainittuun Viinikkalan taloon, kuten mainittu Kaisa on väittänyt ilman todistajaa…[17] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn17)

Kaisa Martintytär toi asian uudelleen käräjille vuonna 1649 ja tällöin käräjäpöytäkirjassa kerrotaan muun muassa, mitä Martti Martinpoika oli viimeisillään Venäjällä kertonut papille, joka oli kirjoittanut todistuskirjoituksen. Kaisa nähtävästi epäili Liisa Matintyttären piilottaneen tämän kirjeen. Siihen oli merkitty 8 tynnyriä viljaa, yksi 30 luodin painoinen hopeavyö, 1 ratsupalveluhevonen ja naistensatula, 1 vihreä verkahame ja 1 sininen hame. Niiden arvo olisi 100 taalaria. Lisäksi käräjäpöytäkirjassa todetaan:

Kaisan poika Pietari Niilonpoika kertoi, että mainitut 100 taalaria kertyvät [skulle flytta] siitä omaisuudesta, jonka Kaisan veli Martti Martinpoika on tuonut Viinikkalan taloon. Edesmennyt Martti on testamentannut sen vaimolleen, joka oli Liisan anoppi, minkä osoittaa Hans Jakobinpojan kihlakunnantuomio 8.10.1613. Ja vaikka niin olisi, oikeus ei voisi tehdä asialle muuta, kuin määrätä Liisan pitäytymään kihlakunnantuomiossa.
Vaimo Kaisa kertoi, että ne 100 taalaria, joista hän kävi lakia, kertyvät [skulle flyta] siitä omaisuudesta, jonka edesmennyt Martti on lähettänyt Venäjältä erään voudin mukana, jonka nimeä Kaisa ei tiennyt antaa, noin kolmekymmentä vuotta sitten.
Mainittu Kaisa ei pystynyt osoittamaan perusteita toisiin tai muihin satoihin taalareihin, kuin niihin, jotka hänen vastapuolensa minun edeltäjäni aikana osoitti laissa [Lagh gick bewijsa], ja muutoin Kaisa on poikansa Pietarin kanssa ristiriidassa asian suorittamisesta, eivätkä he niin ollen täysin tiedä, mistä rahat kertyvät. Tämä vähäinen oikeus ei voinut tehdä asialle muuta, kuin siirtää se laamannin harkintaan, kunhan se saadaan siellä vireille. [18] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn18)

Suvun selvittelyn kannalta vuosilta 1645 ja 1649 olevat käräjäpöytäkirjat ovat ongelmallisia. Käsitellään yli 30 vuotta vanhoja asioita. Kaisan ja hänen poikansa kertomukset vaihtelevat käräjäpöytäkirjoissa. Vuonna 1645 talvikäräjillä, jolloin asia oli jo lyhyesti esillä, sanotaan, että omaisuuden oli tuonut Venäjältä Swen Paavalinpoika, ratsumies Huittisista. Syyskäräjillä taas tuojaksi sanotaan Mykäis Jörania Uudestakaupungista.[19] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn19) Vuonna 1649 tuodaan esiin vanha tieto, jonka mukaan tuoja oli vanha ratsumies Sven Paavalinpoika Lång. Hän oli ollut käräjillä (luultavasti 1645), mutta ei myöntänyt asiaa ja lähti pois. Samoilla käräjillä todetaan, että tavarat oli toimittanut eräs vouti, jonka nimeä Kaisa ei enää tiennyt.[20] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn20) Talvikäräjillä 1645, sanotaan Martin tehneen testamentin sisarelleen Kaisalle. Talvikäräjillä 1649 taas sanotaan, että testamentti oli tehty Martin vaimolle.[21] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn21) Kaisan pojan kertoman mukaan Martti Martinpojan vaimo olisi ollut Viinikkalan emännän Liisa Matintyttären anoppi. Liisan mies oli Viinikkalan isäntänä 1640-luvulla muutaman vuoden ollut Klemetti Joosepinpoika, jonka äiti (taulussa 4) olisi talon miniä, Martti Martinpojan leski. Klemetin äidillä oli kuitenkin veli Tuomas Martinpoika[22] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn22), mikä yhdessä talon omistussuhteiden kanssa viittaa siihen, että hän oli Viinikkalan Martti Mikonpojan tytär, joka oli ensin naimisissa Viinikkalan ratsumiehenä vuonna 1604 mainitun Jooseppi Matinpojan kanssa ja sittemmin Markus Jaakonpoika Paksun kanssa.[23] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn23) Tila siirtyi Klemetti Joosepinpojalle isäpuolensa Markus Paksun jälkeen. Kun lisäksi Martti Martinpojan Venäjältä tuotua perintöä on vaatimassa hänen sisarensa, vaikuttaa siltä, ettei Martti Martinpojalla ole ollut rintaperillisiä, jotka olisivat olleet hänen luonnollisia perijöitään. Kaisan poika nähtävästi ei ollut kunnolla selvillä sukulaisuussuhteista.
Marketta Martintytär – Puoliso luultavasti Heikki Matinpoika, mainittu Euran Mannilan 5 äyrin Akkolan isäntänä vuodesta 1583 noin vuoteen 1633. Vuonna 1634 mainitaan Akkolassa köyhä leski Marketta.[24] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn24)
Mikko Martinpoika mainitaan vuonna 1601 käräjäpöytäkirjassa Martti Mikonpojan poikana.[25] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn25)
Aune Martintytär. Taulu 4.
Jaakko Martinpoika? Mainitaan voudin tileissä (SAY).
N. N. Martintytär – Puoliso Mikko Matinpoika Hympi Porista. Hän käräjöi vuosina 1623 ja 1624 vaimonsa perintöjä tämän sisaren mieheltä Markus Paksulta. Kysymys oli muun muassa härästä, joka oli jo kuollut.[26] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn26)
Tuomas Martinpoika, jonka mainitaan olleen Viinikkalan isännän Klemetti Joosepinpojan äidin veli Eurakoskelta. Hänet mestattiin sisarenpoikansa tavoin kesällä 1641. Katso Klemetti Joosepinpoika Viinikkala (taulu 5).[27] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn27)
Kaisa Martintytär – Puoliso Euran Laukolan Niilo Heikinpoika. Vuonna 1630 hänen sanotaan ottaneen viljelyyn 4 ½ äyrin aution tilan, jota oli viljellyt hänen äitinsä veli aikaisemmin. [28] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn28)Niilo mainitaan isäntänä vähän yli 4 äyrin talossa vuosina 1634–50.[29] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn29) Kaisalla oli ainakin kolme lasta, pojat Pietari Niilonpoika[30] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn30), Heikki Niilonpoika[31] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn31) sekä tytär Kerttu Niilontytär.[32] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn32) Heikki Niilonpoika oli luultavasti lapsista nuorin, syntynyt vuoden 1635 tienoilla, koska hänet mainitaan henkikirjassa ensimmäisen kerran vuonna 1650.[33] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn33)
Kaisa esiintyi käräjillä muutenkin kuin perintövaatimusten takia. Olavi Koivisto kertoo pitäjän historiassa vuodelta 1640 olevasta käräjäpöytäkirjasta, joka käsittelee Kaisa Martintyttären väitettyä noituutta.[34] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn34) Asia oli ollut esillä aikaisemmin rovastinkäräjillä. Tällä kertaa syyte oli raskauttava, sillä hänen sanottiin tehneen loitsuja ja taikoneen.

”Hän käytti pirttisanoja, joita hän luki pirteissä. Vaimo tietenkin kiisti tällaisen ilmiannon todenperäisyyden. Hän oli vain ottanut tavakseen auttaa lapsivuoteessa ollutta naisväkeä. Kun hän nimittäin tuli raskaana olevan vaimon luo, hän sanoi: ”Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Andreaksen”, mihin hän sitten vielä lisäsi: ”Jumala, tule armossa tähän synnytystoimitukseen, kuten tulit Armossa pääsiäispäivänä koko maailmalle”. Hän oli käynyt ainakin Luviallakin asti. Siellä hän oli ollut erään vaimon luona, jolle oli syntynyt kuollut lapsi. Hän oli tarjonnut vaimolle tuomenkukista ja maan yrteistä tehtyä lääkettä parannukseksi. Kukaan lautakunnasta tai käräjärahvaasta ei tiennyt ketoa minkäänlaista muista taloista. Asia siirrettiin Konsistoriin.”[35] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn35)

Marko Nenosen kuvaa samasta tapauksesta:
”Ala-Satakunnasta tunnen yhden oikeustapauksen, jossa epäiltynä oli nainen, joka toimi kätilönä. Papisto syytti vuonna 1640 Kaarina Martintytärtä Euran Laukolasta taikuudesta (Spådom och Signerj). Karin kielsi noituuden ja taikuuden, eikä tunnustanut käyttävänsä muita keinoja kuin "Pirtj Sanoja" sekä yrttejä ja voiteita. Alioikeus ei antanut asiassa tuo-miota, vaan lähetti Kaarinan tutkittavaksi Turun tuomiokapitulin konsistoriin. Konsistorin pöytäkirjat ovat 1600-luvulta pääosin tuhoutuneet, mutta sattumoisin tämän asian käsittelystä on tieto, sillä Abo Tidningar julkaisi pöytäkirjan vuonna 1792. Kun Kaarinan "pirttisanoissa" lienevät sekoittuneet rukous ja loitsu, oli tuomiokapitulin varoitettava Kaarinaa Jumalan nimen väärinkäytöstä ja muusta loitsimisesta. Kapitulissa kuitenkin huomautettiin, ettei luonnollisten keinojen käyttäminen ole kiellettyä. Pastori velvoitettiin tutkimaan asiaa tarkemmin.”[36] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn36)

Vuonna 1632 Kaisa oli käräjillä tapeltuaan samasta kylästä olevan Marketta Brusiuksentyttären kanssa.[37] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn37)

Perhe joutui lähtemään viljelemältään tilalta Laukolasta 1650-luvulla. Tila oli läänitetty kamariviskaali Antti Äimälle, jonka lampuoti Niilo Heikinpoika oli. Niilon ja Kaisan tytär, Kerttu Niilontytär, yritti murhata Äimän vaimon Margareta Kettermannuksen. Y. O. Ruuth on kirjoittanut kuvauksen tapahtumista käräjäpöytäkirjan perusteella. Ruuthin tulkinnan mukaan lampuotiperheen ja Äimän välit olivat huonot, mistä syystä Niilo Heikinpoika lähetti tyttärensä murhaamaan Äimän vaimon. Kahdeksan päivää ennen pääsiäistä vuonna 1654 tuli Kerttu Vaaniin aittaan, missä Margareta rouva oli talouspuuhissaan. Mekkonsa alla Kerttu piilotteli kirvestä. Ruuthin mukaan hän oli vähämielinen eikä ymmärtänyt olla riittävän varovainen. Pari lähistöllä työskennellyttä lampuotia ehti hätiin, mutta toista heistä Kerttu ehti lyödä kirveellä olkapäähän.

Kertun vanhemmat, Kaisa Martintytär ja Niilo Heikinpoika, kertoivat oikeudelle, että kamariviskaalin sihteeri Johan Orre oli sekoittanut jonkinlaista taikajuomaa Kertulle tarjoamaansa ruokaan hänen ollessaan päivätöissä Orren tilalla Rahvolassa. Heti tämän jälkeen Kerttu oli tullut hulluksi. Hän oli piileskellyt metsissä useita vuorokausia tulematta ihmisten ilmoille. Myöhemmin Orre oli Kokemäellä antanut uudelleen Kertulle samaa juomaa.

Kun Kerttu oli tullut hulluksi ja uhkaili Margareta rouvaa ja Äimän perhettä murhalla ja tuholla, oli Margareta rouva antanut ottaa Kertun kiinni ja pitää häntä jonkun aikaa telkien takana. Kertun äiti, Kaisa Martintytär, oli tästä lisää kiivastunut ja mennyt naapuriin pyytämään kenkiä lainaksi. Hänen tarkoituksenaan oli kävellä Turkuun syyttääkseen Margareta Hannuntytärtä Kertun laittomasta ”tornissa pitämisestä”. Samalla hän oli peitellysti puhunut Vaaniin polttamisesta.

Monet todistajat olivat kuulleet lampuodin ja hänen vaimonsa uhkauksia. Laukolan Pekka Filpuksenpoika kertoi Niilo Heikinpojan sanoneen: ”Ei koskaan pidä viskaalin vaimon unohtaman, että hän on vanginnut tytön eikä sellaisen vangitsemisen muisto ole koskaan Niilon mielestä häipyvä.” Lampuodille, joka riisti kirveen Kertun käsistä, oli Niilo Heikinpoika sanonut: ”Mitä syytä on Yrjö lampuodilla estää häntä tekemästä hullua niille, jotka hänet ovat hulluksi tehneet.”

Kaisa Martintytär oli monin tavoin solvannut rouvaa sanoen häntä Mustaksi Maijaksi ja Pitkäksi Maijaksi. Niilo puolusti vaimoaan sanoen: ”Kun viskaalin vaimo kiivastuu, muuttaa hän värinsä, niin ettei kenenkään silloin pidä hänen luokseen menemän.” Myös Sika-Marketaksi oli Kaisa Martintytär kutsunut Margareta Hansintytärtä, koska hän oli muka kerran ottanut sian lehmän asemasta vuokran maksuna.

Lautamiehistö totesi syytösten johtuvan vihasta ja kateudesta. Niin Niilo Heikinpoika kuin hänen vaimonsa Kaisa Martintytärkin saivat sakkoja viskaalin vaimon solvaamisesta ja heidän keksimästään jutusta Orren syöttämästä liemestä. Ruuthin mukaan Äimä hankki karkotustuomion Niilo Heikinpojalle, koska hän ei ollut maksanut lampuotiverojaan eikä voinut todistaa perintöoikeutta lampuotitilaan, joka oli viisi vuotta aikaisemmin ollut autio. Ruuthin mukaan asiaan vaikutti myös se, että hän edelleen suunnitteli murhayritystä viskaalia ja hänen perhettään kohtaan.[38] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn38) Perheen myöhempiä vaiheita ei ole selvitetty.

Taulu 4

IV Aune Martintytär. Ei ole aivan varmaa, oliko Viinikkalan emäntä nimeltään Aune. Tämän niminen Viinikkalan tytär kuitenkin mainitaan 1640 laaditussa perinnönjakoluettelossa Eurakoskelta olevana. – Puoliso 1) Jooseppi Matinpoika,ratsumies Linved Classonin lippueessa, mainitaan Viinikkalan ratsumiehenä vuosina 1604 ja 1605. Nimi Jooseppi oli Eurassa harvinainen näinä aikoina, joten häntä voitaneen pitää Viinikkalan tyttären miehenä, vaikka avioliittoa ei erikseen missään mainita.[39] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn39) – Puoliso 2) Markus Jaakonpoika Paksu(Paxu). Mainitaan Viinikkalan isäntänä vuosina 1617–36 Martti Mikonpojan jälkeen.[40] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn40) Myös Markus Paksun aikana talosta tehdään ratsupalvelua.[41] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn41) Hän oli itsekin tehnyt sitä, koska vuonna 1633 käräjäpöytäkirjassa hänen sanotaan olleen "på tog”.[42] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn42) Markus Jaakonpoika esiintyy usein käräjillä erilaisista syistä. Hän kuoli vuonna 1636 ja hänen kuolemaansa käsiteltiin käräjillä 1641. Häntä kuvataan häijyksi mieheksi, joka pyrki häätämään poikapuolensa Klemetti Joosepinpojan perheineen Viinikkalasta (taulu 5).[43] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn43) Aune Martintyttären toisesta avioliitosta syntyneitä lapsia ei tunneta. Viinikkalassa tehtiin perinnönjako Klemetti Joosepinpojan kuoltua vuonna 1644, missä yhteydessä mainittiin edellä taulussa 3 selvitetty Martintytärten perintöihin liittyvä todistuskirje vuodelta 1640. Kyseisen tuomiokirja jatkuu:

. . . vaimo Liisa [Matintytär] esitti oikeudelle toisen todistuskirjeen, jonka oli antanut Rauman kaupungin asukas Heikki Rahvo vaimonsa Aune Joosepintyttären puolesta ja jonka alla oli Heikin nimi ja puumerkki. Se oli. . . päivätty Eurakoskella 5.10.1644. Heikki Rahvo tunnustaa siinä tehneensä vaimonsa suostumuksella ja hyväksynnällä ystävällisen sopimuksen vaimonsa veljen, edesmenneen Klemetti Joosepinpojan vaimon, mainitun vaimo Liisa Matintyttären kanssa koskien perintöä, joka hänen vaimolleen kuuluu vanhempiensa jälkeen, sekä takaperintöä, joka on yhden sisaren, Ruotsissa ilman perillisiä kuolleen Aunen, jäljiltä langennut hänen vaimonsa osalle. . . Tämän myötä Heikki oli saanut hyvityksen kaikesta, mitä hänelle vaimonsa osuudesta ja tämän sisaren perinnöstä, sekä irtainta että kiinteää, vanhempiensa jälkeen mainitusta Viinikkalan talosta oikeudella kuuluu…[44] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn44)

Viinikkalassa oli tehty jako perillisten kesken myös 7.5.1636, jolloin paikalla oli perillisistä ainakin Laukolan Kaisa Martintytär.[45] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn45) Kyse on nähtävästi Markus Jaakonpoika Paksun kuoleman jälkeisestä selvityksestä. Euran käräjillä 20.–22.4.1637 sanotaan autuaan Markus Paksun kuolleen vuotta aikaisemmin.[46] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn46)

V Lapsia

1. Klemetti Joosepinpoika. Taulu 5.
1. Aune Joosepintytär, joka oli jo ennen vuotta 1644 kuollut ilman perillisiä Ruotsissa.
1. Aune Joosepintytär - puoliso 1) Euran Rahvolasta lähtöisin oleva raumalainen porvari Heikki Markuksenpoika Rahvo. – 2) Tapani Rahvo, joka otti sukunimen edeltäjänsä mukaan. Tapani kuoli vuonna 1666. "Rahvon leski", todennäköisesti Aune haudattiin Raumalla seuraavana vuonna 24.10.1667.
Aune Joosepintyttärellä ja Heikki Rahvolla oli kaksi poikaa, molemmat raumalaisia porvareita: Sipi Heikinpoika Rahvo/Pungman ja Juha Heikinpoika Rahvo. Tätä sukuhaaraa on selvitetty aikaisemmin Ulla Koskisen & Virpi Nissilän artikkelissa ”Vanhan Kannon uusi verso. Rahvolan ja Jaakkolan suvut Euran Kiukaisista." [47] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn47)

Taulu 5

V Klemetti Joosepinpoika eli useita vuosia perheensä kanssa Viinikkalassa isäpuolen, Markus Paksun, vielä isännöidessä taloa. Ensimmäisen kerran hän esiintyi käräjillä vuonna 1628.[48] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn48) Hänestä on useita juttuja käräjäpöytäkirjoissa, yhtenä esimerkkinä riita Vaaniin Martin kanssa. Lempi Ahla on kuvannut Souppaan sukua koskevassa sukukirjassa Souppaan Tapanin isän hautajaisten tapahtumia, joita käsitellään Euran käräjillä vuonna 1633.

”Syksyllä 1633 vietettiin [Souppaan] Tapanin isän Esko Olavinpojan hautajaisia. Hautajaisvieraiden joukossa olivat m. m. Klemetti Jaakopinpoika [po. Josepinpoika, alkuperäisessä käräjäpöytäkirjassa oikea patronyymi] Eurakoskelta ja Markku niminen mies Köylypolvelta [luultavasti Markus Simonpoika Knuutilasta]. Ollaan juuri käymässä hautajaisaterialle, kun Martti-poika (Vaaniin isäntä) kantaa oluen sisään. Siitä jaetaan sitten kullekin hautajaisvieraalle tuliaismaljansa (wällkom). Sitä juotaessa kysäisee Martti em. Klemetiltä, mistä hän oli kuullut sen jutun, jota hän oli levittänyt, että Martti muka olisi polttanut lapsen. Klemetti vastaa kaksimielisesti kuulleensa sen ”eräältä vissiltä mieheltä” tarkoittaen juuri Marttia itseään. Silloin M. tokaisee kirkkoherra Joakimille: ”Tässä K. syyttää, että minä olisin löytänyt lapsen kaalimaalta ja polttanut sen.” Kirkkoherralle K. tunnustaakin tehneensä mainitun syytöksen ja kuulleensa sen muilta. Martti lähtee kamarin puolelle ja heittäytyy siellä penkille pitkäkseen alkaen tämän aiheettoman syytöksen johdosta ääneen itkien surra. Silloin tulee ”Martin sisar”, kappalaisen, herra Martin vaimon kanssa hänen luokseen kysellen hänen surunsa syytä. Enkö surisi, kun minua syyttömästi syytetään, vastaa veli. Silloin kappalaisen vaimo lohduttaa sanoen: ”Sitomaton taakka ei pysy selässä… Kyllä Jumala syyttömästi syytetyn vapauttaa.” Murheissaan M. sitten pakenee pellolle, jossa heittäytyy maahan. Mutta kun hänen syyttäjänsä hetken perästä tulee tallin edustalle juttelemaan e.m. Markun ja kirkonkyläläisen Laurin [nähtävästi Lauri Jaakonpoika Eskolasta], kuohahtaa Martin viha, ja siepaten käteensä aidan seipään hän syöksyy ja lyö hänen molempiin käsiinsä verihaavat.
Tämä pelkästä pilanteosta suureksi paisunut juttu oli seuraavanlainen: Martti ollessa kaalimaallaan Vaaniissa oli hänen anoppinsa Marketta Niilontytär löytänyt pienen aivinaisen pussin. Hänen sitä ihmetellessään oli hän huutanut Marttia sitä katsomaan. Avatessaan olivat he löytäneet sieltä käpristyneen tuohenpalasen ja joitakin karvoja. Koska Marketta arveli jonkun tuoneen pussin noitumisen tarkoituksessa heidän pellolleen, käski hän palvelijoitaan tuomaan tulen talosta ja polttamaan sen. Kun se oli tehty, oli Martti-renki ilvehtinyt e.m. Klemetin piialle: ”Jos muutamat kläpit kärisit, tehkät vielä lapsia”, johon Martti oli piloillaan huudahtanut: ”kyllä joutavat käristä.” Tästä oli Klemetti saanut aiheen syytökseensä ”huorakakaran polttamisesta”. – Martti sai lyömistään haavoista maksaa isot sakkorahat.”[49] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn49)

Klemetti Joosepinpojasta tulee Viinikkalan isäntä Markus Paksun kuoltua vuonna 1636. Isännyys kesti henkikirjan mukaan vain vuodet 1637–39. Vuosina 1634–35 hänet mainitaan Viinikkalassa poikana vaimonsa kanssa.[50] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn50) Klemetti mestataan kesällä 1641. Tähän johtaneesta oikeudenkäynnistä löytyy useampiakin selostuksia. Tähän tutkimukseen tiedot on otettu Marko Nenosen ja Timo Kervisen kirjasta ”Synnin palkka on kuolema.”

”Mäkelästä kotoisin oleva Yrjänä Rekonpoika oli käynyt noidan luona muiden asialla. Matkaan häntä olivat pyytäneet Matti Tuomaanpoika Euran Laihialta, Tuomas Martinpoika Eurakoskelta [alkuperäistekstin mukaan Klemetti Joosepinpojan äidin veli] sekä Klemet Joosepinpoika.
Yrjänän asiana oli ollut pyytää noitaa ”tekemään jotakin” Klemetin isäpuolelle Markku Paksulle. Paksun isäntä oli viljellyt suurehkoa ratsutilaa aina kuolemaansa asti vuonna 1636. Juuri hänen kuolemastaan epäiltiin nyt sukulaisia, joiden puolesta Yrjänä Rekonpoika oli tehnyt ”likaisen työn” eli matkannut noidan luo.
Yrjänä joutui selittämään tapahtumien kulkua oikeudessa. Kaikki oli alkanut vuosia sitten sadonkorjuun aikaan. Klemet oli kysellyt Yrjänältä, tiesikö tämä ketään, joka voisi tehdä jotakin Klemetin isäpuolelle. Klemet oli väittänyt, että Markku Paksu oli ajanut Klemetin vaimoineen pois tilalta. Yrjänä oli kertonut kuulleensa, että Lapin pitäjässä (Turun läänissä) olisi vaimoihminen, joka saattaisi kyetä auttamaan asiaa.
Toiveikas Klemet oli luvannut Yrjänälle härän ja lehmän lypsettäväksi yhden vuoden ajaksi, jos Yrjänä kävisi noidan luona. Oikeudessa Klemet tosin myönsi luvanneensa palkaksi vain härän.
Yrjänä oli antanut noidalle kaksi kappaa herneitä ja luvannut Klemetin toimittavan hänelle vielä tynnyrin ruista, leiviskän (kahdeksan kiloa) voita sekä läskiä ja lihaa, jos asia onnistuisi. Klemet ei kieltänyt luvanneensa palkkioita.
Myös Klemetin appi Matti Tuomaanpoika sekä Tuomas Martinpoika olivat pyytäneet Yrjänää käymään noidan luona saman asian vuoksi. Tuomas oli antanut Yrjänälle neljä herneleipää, jotka Yrjänä vei noitanaiselle. Matti oli luvannut noidalle tynnyrin ruista. Myös Yrjänälle hän oli luvannut palkkion, jos tämä lähtisi matkaan.
Yrjänä oli tehnyt työtä käskettyä, mutta tällä kertaa noidan vastaanotto oli ollut töykeä. Vierailija oli saanut vastaansa kirouksia ja tuiskaisun: ”Hittojako täällä yhtenään ramppaat!”
Noitanainen, Yrjänä ja Klemet olivat saaneet tuomionsa jo aikaisemmin Vehmaan kihlakunnassa. Tuomas Martinpoika tuomittiin nyt kuolemaan, mutta Matti jäi tuomiotta. Hän oli ollut kauan sairaana ja kiisti syytteen jyrkästi vielä sairasvuoteelta käsin. Lopullinen sana tuomiossa jäi Turun hovioikeudelle”[51] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn51)

Mestaus pantiin toimeen samana kesänä, sillä saman vuoden joulukuussa tuomittiin Vaaniin Martti Tapaninpoika saamaan Klemetin vaimolta Liisa Matintyttäreltä korvaus siitä kestityksestä, jonka hän oli antanut linnanpalvelijalle ja pyövelille, jotka olivat Eurassa kesällä mestaamassa Liisan miehen ja kaksi muuta miestä pahoista teoistaan.[52] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn52) – Puoliso Liisa Matintytär, ainakin jo 1634. Liisa Matintytär oli siis Laihian ratsutilallisen Matti Tuomaanpojan tytär. Liisa esiintyy käräjillä miehensä kuoleman jälkeen perintöasioissa, kuten edellä on kerrottu. Myös talonhoitoon liittyvissä asioissa hän oli vastaamassa käräjillä. Uuden avioliiton hän solmi noin vuonna 1642 Sipi Matinpojan kanssa. Sipi edusti vaimoaan käräjillä 1657, kun käsiteltiin Laihian Matti Tuomaanpojan tyttärien perintöasiaa. Sipi oli Euran Honkilahden Vuorenpäästä Matti Erkinpojan ja Maisa Matintyttären poika. Liisalla tiedetään olleen kummastakin avioliitosta kolme lasta, joista tässä käsitelleen Klemetti Joosepinpojan lapset. Mainittakoon kuitenkin, että toisesta avioliitosta syntyi Riitta Sipintytär, josta tuli Kiukaisten Jaakkolan emäntä. [53] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn53) Viimeinen maininta Liisasta ja Sipistä on vuoden 1675 henkikirjassa. Heidät on merkitty itsellisiksi Markus Klemetinpojan isännöidessä Viinikkalaa.[54] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn54)

VI Lapsia

Markus Klemetinpoika. Taulu 6.
N. N. Klemetinpoika, kuollut 3.5.1644. Lokakuussa 1644 käsiteltiin Euran käräjillä Sipin vaimoksi mainitun Liisa Matintyttären kolmivuotiaan pojan hukkumista. Käräjäpöytäkirjassa kuvataan hukkumistapahtuma ja todetaan myös lapsen isän olevan kuollut.[55] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn55)
Jaakko Klemetinpoika esiintyy henkikirjassa vuosina 1658–63. Raumalla vannoi Jaakko Klemetinpoika Euran pitäjän Eurakosken kylästä porvarin valan 12.9.1663. Vuonna 1684 Jaakko Klemetinpoika Vinnaisista mainitaan Euran käräjien pöytäkirjassa käsiteltäessä Sipi Matinpojan jälkeensä jättämää perintöä. Jako tehtiin Riitta Sipintyttären ja Jaakko Klemetinpojan kesken.[56] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn56)

Taulu 6

VI Markus Klemetinpoika (taulusta 5), kuollut noin 1677. Viinikkalan ratsutilan isäntä. Markus mainitaan Viinikkalassa vuosina 1656–1677, isäntänä 1668–1677.[57] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn57) – Puoliso Riitta Matintytär mainitaan ensimmäisen kerran Viinikkalassa vuonna 1663.[58] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn58) Tuomiokirjoissa Markuksesta on vain vähän merkintöjä. Vuonna 1658 käsiteltiin Eurajoen käräjillä Markuksen ja Eurajoen kappalaisen herra Martin [Martinus Magnin] tyttären Marketan kihlauksen purkua. Markusta edusti käräjillä hänen isäpuolensa kestikievari Sipi Matinpoika.[59] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn59) Markus solmi avioliiton noin 1661–1662. Markus Klemetinpoika kuoli noin vuonna 1677, vaimo mainitaan leskenä marraskuussa 1677. Hän solmii uuden avioliiton Erkki Erkinpojan kanssa jo seuraavana vuonna. Erkki oli Loimaan Hennijoen Isotalosta. Riitan patronyymiä ei mainita SAY:ssa. Vuonna 1677 eurakoskelaiset Riitta Matintytär, Antti Torkki, Sipi Pero sekä Mäkelän Antti Martinpoika tuomittiin korvamaan heidän sikojensa aiheuttaman vahingon Eurakosken Sipi Mikonpojalle. Samoilla käräjillä mainitaan toisessa jutussa Markus Klemetinpojan leski. Siinä ei kuitenkaan mainita hänen nimeään.[60] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn60) Vuonna 1704 käräjillä on todistajana Köylypolven Knuutilan Markus Niilonpoika, jonka sanotaan olevan Marketta Erkintyttären miehen [Matti Markuksenpojan] serkku. Knuutilasta ei tunneta Riittaa, joka sopisi Knuutilan Niilo Mikonpojan sisareksi ja Markus Klemetinpoika Viinikkalan vaimoksi. Markus Niilonpoika Knuutilan äiti oli Saara Matintytär. Viinikkalan Riitta Matintytär oli nähtävästi Markus Niilonpojan äidin Saara Matintyttären sisar. Näillä perusteilla Riitan patronyymi näyttää siis olleen Matintytär. Tällaiset sisarukset, jotka ajallisesti sopivat Viinikkalan ja Knuutilan emänniksi, löytyvät Loimaan Joenperän Isotalosta. Saara Matintyttären nimi käy ilmi Euran käräjien pöytäkirjasta vuonna 1725.[61] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn61) Viinikkalan emäntiä oli aikaisemminkin tullut Loimaalta ainakin kahdessa polvessa. Sisarusten alkuperä jää toistaiseksi todistamatta.

VII Lapsia

Matti Markuksenpoika. Taulu 7.

Taulu 7

VII Matti Markuksenpoika,haudataan 26.4.1703. Matti on Viinikkalan isäntänä isäpuolensa jälkeen noin vuosina 1700–1703.[62] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn62) – Puoliso Marketta Erkintytär, vihitty Loimaalla 30.9.1683. Marketta oli Hennijoen Isotalosta siellä veljenä eläneen Erkki Tuomaanpojan ja hänen vaimonsa Aunen tytär.[63] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn63) Marketan veli oli edellä mainittu Erkki Erkinpoika, Marketan anopin Riitta Matintyttären toinen mies. Useassa käräjäpöytäkirjassa sanotaan heidän olevan sisar ja veli.
Vuonna 1707 Matti Markuksenpojan vävy Heikki Rekonpoika Eurakoskelta vaati edesmenneen anoppinsa veljen Erkki Viinikan panttaamia hopealusikoita Sorkkisten Esko Eskonpojalta. Erkki Erkinpojan kuoltua hänen sisarensa Eurakosken Marketta Erkintytär oli käräjillä, kun selvitettiin, oliko hänen veljensä ennen kuolemaansa antanut avioliittolupauksen leski Liisa Juhantyttärelle.[64] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn64) Matti Markuksenpojalla ja Marketta Erkintyttärellä oli ainakin seitsemän lasta. Kirkontileistä löytyy hautaamismerkintä kuudesta lapsesta, joiden nimiä ei mainita. Eloon jäi vain yksi tytär, josta tuli Viinikkalan seuraava emäntä.

VIII Lapsia

Maria Matintytär, kastettu 10.1.1687, kuollut pienenä (haudattu ehkä 30.9.1688).
Marketta Matintytär. Taulu 8.
Mikko Matinpoika, kastettu 26.9.1692, kuollut pienenä (haudattu ehkä 27.11.1692).
Matti Matinpoika, kastettu 20.9.1693, kuollut pienenä (haudattu ehkä 22.10.1693).
Vappu Matintytär, kastettu 11.3.1695, kuollut pienenä haudattu ehkä 18.10.1695).
Vappu Matintytär, kastettu 6.4.1696, kuollut pienenä (haudattu ehkä 10.5.1696).
Anna Matintytär, kastettu 5.12.1698, kuollut pienenä (haudattu ehkä 17.9.1699).

Taulu 8

VIII Marketta Matintytär, kastettu 4.2.1690, haudattu 31.7.1737 – Puoliso 15.10.1705 Heikki Rekonpoika kastettu 15.6.1679 Loimaalla, kuollut 9.4.1738 Eurakosken Viinikkalassa. Ratsutilallinen. Viinikalassa kuolivat pienen ajan sisällä kaikki aikuiset miehet ja jäljelle jäi vain 15-vuotias tytär Marketta. Hänen miehestään tuli Viinikkalan tilan seuraava isäntä. Veli Pekka Toropainen on kirjoittanut vuonna 2010 Heikki Rekonpojan suvusta artikkelin ”Pytyn perilliset”.[65] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn65) Heikki Rekonpojan vanhemmat olivat Reko Mikonpoika Vähäperän Tohnalta ja hänen vaimonsa Marketta. Suku oli lähtöisin Vähäperän Pytyltä, mihin sukuun liittyy edellä mainittu tarina Pytyn pojasta ja Prättäkitistä.

IX Lapsia 11, katso edellinen viesti.

KIRJALLISUUS

Ahla, Lempi 1935: Soupas, ratsutila ja suku. Omakustanne. Helsinki.

Blomstedt, Yrjö & Matinolli, Eero 1963: Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1809. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 67:1. Helsinki.

Durchman, Osmo 1925: Polviander-suvun alkuperä ja varhaisimmat polvet 1600-luvun tuomiokirjojen valossa. SSV 9: 227—244, Helsinki.

Ikola, Niilo 1928: Rättäkitti, loimaalainen noitatarina. Satakunta. Kotiseutututkimuksia II: 90-96.Satakuntalainen Osakunta. Helsinki.

Koivisto, Olavi 1966: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I: Historiallisen ajan alusta isoonvihaan. Vammala: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten kunnat.

Koskinen, Ulla & Nissilä, Virpi 2010: Vanhan Kannon uusi verso. Rahvolan ja Jaakkolan suvut Euran Kiukaisista. Genos 81 (3): 102-114.

Nenonen, Marko 1992: Noituus, Taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina 1620–1721. Rauma.

Nenonen, Marko & Kervinen, Timo 1994: Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500–1700-luvuilla. Helsinki.

Nissilä, Virpi 2008: Kiukaisten Laihian suku 1500-luvulta 1700-luvun alkuun. Laaja talonpoikanen sukuverkosto Ala-Satakunnassa. Genos 79 (4): 175-197.

Ruuth, Y.O. 1911: Kamariviskaali Antti Jaakonpoika Äimän elämä ja toiminta. HArk 22:1.

Suvanto, Seppo 1987: Knaapista populiin. Tutkimuksia erilaistumisesta Satakunnan talonpojistossa vuosina 1390–1571. HT 142. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.

Suvanto, Seppo 2001: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto 1303–1571.

Toropainen, Veli Pekka 2010: Pytyn perilliset. Genos 81 (4): 147-155.

Välimäki, Anja & Oras, Johanna 1999: Prättäkitti. Mannisten Tepon outo emäntä. Ooli Oy. Loimaa.

[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Suvanto 1987: 54; Suvanto 2001: 1759-1760.

[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) KA 2455: 12; KA Eurajoen SAY 1620–39: 46.

[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Nenonen 1992: 155-157; Nenonen & Kervinen 1994: 94-95; Koivisto 1966: 408-409.

[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Ruuth 1911: 62-64. KA Euran käräjät 29.–31.5.1654: 252-255.

[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) Muun muassa Toropainen 2010: 147, 154 viite 1. Ikola 1911: 91-96; Välimäki-Oras 1999.

[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref6)Suvanto 2001: 1759–1760, 1798.

[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref7) Suvanto 2001: 1759-1760.

[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref8) KA Eurajoen käräjät 11.11.1631: 122v.

[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref9) Durchman 1925: 243-244; KA Eurajoen SAY 1620-39: 30.

[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref10) KA Euran käräjät 18.–19.11.1645: 107v.

[11] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref11) KA 2522:25.

[12] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref12) Suvanto 2001: 1798, KA Euran SAY 1600–19: 13.

[13] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref13) KA 2424: 15v.

[14] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref14) KA 2532: 42; KA Euran SAY 1600–1619: 13, 1620–39: 46. Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan isännyys alkoi vasta vuonna 1621.

[15] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref15) KA Euran käräjät 14.–16.3.1649: 530.

[16] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref16) KA Euran käräjät 29.10.1644: 24. Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen.

[17] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref17) KA Euran käräjät 18.11.1645: 407v. Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen.

[18] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref18) KA Euran käräjät 14.–16.3.1649: 530-530v.Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen. Sukulaisuudessa ilmeisesti kirjurillekin epäselvyyttä, koska moder-sanaa sutattu.

[19] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref19) KA Eurajoen käräjät 11.–12.4.1645: 53v ja 18.11.1645: 407v.

[20] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref20) KA Euran käräjät 14.–16.3.1649: 530.

[21] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref21) KA Eurajoen käräjät 11.–12.4.1645: 53v; KA Eurajoen 14.–16.3.1649: 530.

[22] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref22) KA Euran käräjät 5.–7.4.1641: 120-121

[23] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref23) KA Euran SAY 1600–19: 13.

[24] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref24) KA Euran SAY 1580–99: 32, 1600–19:43, 1620–39: 10 ja 1634–53: 16.

[25] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref25) KA 222a: 71v (Euran käräjät 11.8.1601).

[26] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref26) KA Euran käräjät 17.9.1623: 211v; 13.–14.9.1624:281v.

[27] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref27) KA Eurajoen käräjät 5.-7-4.1641

[28] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref28) KA Euran käräjät 31.9.1630: 67v.

[29] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref29) KA Euran SAY 1534–53: 50.

[30] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref30) KA Euran käräjät 14.–16.3.1649: 530.

[31] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref31) KA Euran käräjät 11.–12.4.1645: 53v.

[32] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref32) KA Eurajoen käräjät 29.–31.5.1654: 252-255.

[33] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref33) KA Euran SAY 1634–53: 62.

[34] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref34) KA Eurajoen käräjät 3.9.1640: 61.

[35] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref35) Koivisto 1966: 408.

[36] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref36) Nenonen 1992: 324; Åbo Tidningar 14/1792: 2.

[37] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref37) KA Euran käräjät 21.5.1632: 217.

[38] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref38) Ruuth 1911: 62-64. KA Eurajoen käräjät 29.–31.5.1654: 252-255.

[39] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref39) KA 2454: 51v; KA 2455: 28; KA 2460: 14; KA 2461: 44.

[40] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref40) KA 2532: 42; KA Euran SAY 1600–19: 13, 1620–39: 46 ja 1634–53: 56. Asutuksen yleisluettelossa isännyys on merkitty alkavaksi vasta 1621. Kymmenysluettelossa merkitty isännäksi jo 1617.

[41] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref41) KA Euran SAY 1620–39: 46 ja 1634–53: 56.

[42] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref42) KA Euran käräjät 11.–12.12.1633: 274.

[43] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref43) KA Euran käräjät 5.– 7.4.1641.

[44] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref44) KA Euran käräjät 29.10.1644: 24. Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen.

[45] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref45) KA Euran käräjät 18.11.1945: 407v.

[46] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref46) KA Euran käräjät 20.–22.4.1637: 197v.

[47] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref47) KA Euran käräjät 29.10.1644: 27-27v. Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen; Koskinen & Nissilä 2010: 103, 105-106.

[48] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref48) KA Euran käräjät 30.10.1628: 27v

[49] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref49) Ahla 1935: 30-32; KA Euran käräjät 11.–12.12.1633: 275-276v; KA Euran SAY 1634–53: 49 (Köylypolven Knuutila) ja 39 (Kirkonkylän Eskola).

[50] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref50) KA Euran SAY 1634–53:

[51] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref51) Nenonen & Kervinen 1994: 94-95; KA Euran käräjät 5.–7.4.1641: 120-121; Koivisto 1966: 408-409; Nenonen 1992: 155-157.

[52] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref52) KA Euran käräjät 2.-4.12.1641: 190; Koivisto 1966: 404. Koivisto kirjoittaa mestatun neljä muuta miestä, mutta alkuperäisessä tekstissä sanotaan kaksi, nähtävästi Mäkelän Yrjänä Rekonpoika ja Klemetin eno Tuomas Martinpoika.

[53] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref53) Nissilä 2008: 181.

[54] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref54) KA Euran SAY 1674–93: 34.

[55] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref55) Nissilä 2008: 181. KA Euran käräjät 29.– 31.10.1644: 23.

[56] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref56) Nissilä 2008: 181; KA Euran SAY 1654–73: 55; Lähteenoja 1932: 350; KA Euran käräjät 19.–20.3.1684: 35. Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen.

[57] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref57) KA Euran SAY 1654–1673: 55 ja 1674–1693: 34.

[58] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref58) KA Euran käräjät 14–16.1704: 823-828KA Euran käräjät 5.-9.2.1725: 137v-140; KA Loimaan SAY 1654–1674: 137; KA Euran SAY 1654–1673: 48 ja 55; Riitan ja Saaran vanhemmat ovat ehkä Matti Pentinpoika ja Riitta Matintytär. KA Loimijoen käräjät 10.–13.3.1666: 48.

[59] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref59)KA Eurajoen käräjät 21.2.1658: 6v; Blomstedt ja Matinolli (1963): 85.

[60] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref60) KA Euran SAY 1654–1673: 55; TMA Euran käräjät 2.-4.11.1677: 162v. "Oikeus määräsi eurakoskelaisen vapaatalonpoika Niilo Martinpojan pyynnöstä saman kylän Sipi Aaroninpojan ja Mäkelän Tuomas Yrjönpojan katsastamaan ja tutkimaan peltosarat ja tontin, joita Niilon valituksen mukaan pitävät hänen sijastaan hallussaan Markus Klemetinpojan leski samasta kylästä ja tämän appi Sipi Matinpoika. Nämä hyvät miehet, jotka olivat nyt paikalla, otetaan heidän puolelleen, ja Yrjö Urbanuksenpoika Vähä-Säkylästä ja Martti Erkinpoika Kankaanpäästä toisten puolesta kyseiseen katselmukseen." Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen.

[61] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref61) KA Euran käräjät 14–16.1704: 823-828; KA Euran käräjät 5.-9.2.1725: 137v-140; KA Loimaan SAY 1654–1674: 137; KA Euran SAY 1654–1673: 48 ja 55; Riitan ja Saaran vanhemmat ovat ehkä Matti Pentinpoika ja Riitta Matintytär. KA Loimijoen käräjät 10.–13.3.1666: 48.

[62] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref62) Nissilä 2008: 182.

[63] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref63) SSS:n historiakirjakopiot, Loimaan vihityt 1703; KA Huittisten SAY 1654–1673: 114; TMA Loimaan rippikirjat 1667: Isotalossa mainitaan Maisa [Esko Tuomaanpojan] veljentytär ja Erkki, joka on Euran pitäjässä.

[64] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref64) KA Euran käräjät 9–-12.12.1707: 215v-216. Tuomiokirjatekstin käännös FT Ulla Koskinen;KA Euran käräjät 14–16.1704: 823-288.

[65] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref65) Toropainen 2010: 147-155.