Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hovioikeuden juttu 1800 loppupuolella
Voiko jossain hakea esim. Turun hovioikeuden istuntopäiväkirjoista juttua, jos tiedossa on asianomistajan nimi? Kysymys on 1800-luvun loppupuolella käydystä oikeudenkäynnistä. Tiedossa on myös suunnilleen, mikä on asia.
Mistä lähteä etsimään tietoa? Aikahaarukka on noin 10 vuotta.
Tietojen etsimiseksi on laadittu myös kolme hakukortistoa, joita voi käyttää Turun maakunta-arkistossa. Vetoasioiden kortistosta vuosilta 1895–1929 juttua voi etsiä kantajan, vastaajan ja paikkakunnan mukaan. Kaksi muuta kortistoa koskevat aatelisten konkurssiasioita ja perukirjoja. Aatelin perukirjojen nimihakemistoon voi tutustua myös Suomen sukututkimusseuran verkkosivuilla.
Hovioikeuden arkisto on järjestetty monimutkaisemmin kuin esimerkiksi alempien oikeusasteiden tuomiokirjat. Hovioikeuden käsittelemän jutun asiakirjat (yleensä diaari, jakoluettelo, taltiosarja ja akti) on sijoitettu eri sarjoihin ja kaikkien näiden löytämiseksi on tunnettava ”polku”, jonka avulla tiedonhaun kannalta tärkeimmät päätökset ja aktit löytyvät. Tämä polku vaihtelee käsiteltävän jutun tyypin mukaan.
Yleisin polku menee niin, että tutkijan on jutun käsittelyajan perusteella löydettävä aluksi diaari, johon jutut kirjattiin niiden tultua hovioikeuteen. Diaarista tutkija suuntaa jakoluetteloon, johon juttu on merkitty jutun käsittelijöiden arvonnan jälkeen. Jakoluettelosta saadaan jutun päätöspäivämäärä ja tiedot aktista, joilla taltiosarja ja akti löytyvät. Suurin poikkeama tästä polusta on se, että osassa juttuja on eri aikoina alettu merkitä päätöspäivämäärä diaariin, jolloin jakoluettelot ovat tulleet tarpeettomiksi.
Tämän polun tunteminen ei valitettavasti takaa aina etsityn tiedon löytymistä. Hovioikeuden käsittelemät jutut löytyvät monista eri sarjoista, joiden otsikoista on välillä mahdotonta päätellä sarjan sisältöä. Erityyppisten juttujen asiakirjojen löytämiseksi on tiedettävä missä sarjoissa juuri käsiteltävän jutun asiakirjat ovat.
Vedotut jutut
1. Ac Vetoasian diaarit
2. Bca Vetoasiain jakoluettelot
3. Dba Tuomiotaltiot
4. Eba Vetoaktit
Vedotun jutun ensimmäiset merkinnät ovat diaarissa, johon jutut on merkitty aikajärjestyksessä hovioikeuteen saapumisen mukaan. Jutun päätöksen ja aktisarjan löytämiseksi on vuoteen 1886 asti etsittävä seuraavaksi vetoasiain jakoluettelo. Jutun löytää jakoluetteloista niiden lopussa olevista kantajien nimihakemistoista. Jakoluettelosta löytyy jutun ratkaisupäivä ja aktin numero, joiden avulla löytää oikean tuomiotaltion ja aktin. Vuodesta 1886 alkaen jakoluetteloa ei enää tarvita, koska juttujen ratkaisupäivä ja aktin numero alettiin merkitä diaariin.
Alistetut jutut
1. Ad Alistettujen asioiden diaarit
2. Dbc Alistettujen asioiden päätöstaltiot
3. Ebd Alistusaktit
Huomaa myös nämä
1. Aab Rikosasiain kirjediaarit
2. Abb Rikosasiain anomus- ja valitusdiaarit
Alistettujen juttujen diaarit eivät ole omana asiakirjasarjanaan, vaan ne löytyvät alistettujen asioiden päätöstaltioiden alusta. Näin ollen alistetun jutun etsiminen aloitetaan tilaamalla jutun käsittelyvuoden päätöstaltioluettelo. Sen alussa olevasta diaarista saadaan päätöksen päivämäärä, jolla päätös löytyy. Diaareja tutkiessa on otettava huomioon se, että jutusta laadittiin merkintä uuteen diaariin, mikäli jutun käsittely jatkui seuraavalle vuodelle. Päätöksen päivämäärän löytää vasta sen vuoden diaarista, jolloin asia lopulta ratkaistiin. Aktin ja päätöksen numero on sama.

Kiitos yksityiskohtaisesta selvityksestä. Tästä pääsenkin tekemään suunnitelmaa tiedon saamiseksi. Lähellä asuisi sukulaisia, mutta heillä ei ole yhtään kokemusta sukututkimuksesta.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.