Kivipää
10.05.20, 20:46
Eri keskusteluketjuissa on sivuttu turkulaisen Hansson-suvun (Purmerus, Burgman) henkilöitä, mutta nähdäkseni suvun alkuperää (ennen v. 1600) ei oikeastaan ole selvitetty. Suvusta noustiin varsin merkittäviin tehtäviin, kuten esim. Johan Hansson Turun raatimieheksi ja (ns. kuninkaalliseksi) pormestariksi sekä valtiopäivämieheksi. 1600-luvun alkupuoliskolla monet ulkomaalaistaustaiset henkilöt olivat merkittävässä asemassa turkulaisessa elinkeinoelämässä ja varsin usein myös avioliittoja solmittiin juuri näiden sukujen välillä.
Purmeruksia ei nähdäkseni ole yleensä pidetty ulkomaalaistaustaisena sukuna, vaikka esimerkiksi sisarukset Johan Hansson (pso. Elisabeth Winckelhaus), Beata Hansdotter (pso. Peter Jesenhaus) ja Hans Hansson (pso. Elisabeth Hervie) avioituivat tälläisten sukujen edustajien kanssa.
Jossain vaiheessa 1600-lukua Pietarsaaren Purmosta lähtöisin olleet suvun edustajat käyttivä Purmerus-nimeä, mutta suoraa sukuyhteyttä Turun Purmeruksiin heillä ei tainnut olla. Turkulaisten Purmerusten taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema sekä avioliittositeet saattavat nähdäkseni viitata ulkomaiseen sukutaustaan. Jossain keskusteluketjussa Benedictus taisi tuoda keskusteluun hollantilaisen Purmerin/Purmerendin paikkakunnan suvun mahdollisena lähtöalueena ja Purmerus-nimen selittäjänä. Edamin laivanrakennus- ja satamakaupunki sijaitsi aivan Purmerin naapurissa. Eli kaupankäynnin kannalta tärkeä paikka.
Koska Turun Purmeruksia ei ilmeisesti ole pidetty ulkomaalaistaustaisina, niin siihen lienee ollut joku syy, vaikka esimerkiksi suvun jäsenten avioliittokuviot 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla voisivat viitata juuri ulkomaalaiseen sukuverkostoon.
_____________
Matti Pesola