PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Löytyykö losää tietoa Carl Lindistä?

MLind
01.05.20, 20:21
Monet kerrat olen ajatellut esittää tämän kysymyksen, mutta se on jäänyt meinaamiseen:
Mistäköhän Carl Lind oli kotoisin?
Etsin siis Carl Lindin vanhempia.
Olen nähnyt tämän kykymyksen aikaisemminkin tällä sivulla.
Carl Lind asettui asumaan Savitaipaleen Marttilan kylään ja oli siellä kirjoilla vuodesta 1722.
Ennen Suurta Pohjan sotaa hän asui Lappeenrannassa vaimonsa kanssa. Ensimmäisen kerran hän oli henkikirjassa v 1705 Ihtimaeuksen kirjurina (skrifvare Carl) ja asui Rutolassa ilmeisesti poikamiehenä.
Tältä sivulta sain kirjuri hommasta todisteen ja lisätietoa kun Carl Lind oli ollut kummina ristiäisissä Valkeasassa. Kiitos siitä tiedosta! Ja kiitos muistakin tiedoista mitä täältä on löytynyt.
Muutama sopiva Lind niminen löytyy Savosta päin. Gert Lind voisi olla vaikkapa veli tai serkku? Säämingin nimismies (länsman) Anders Jacobsson Lind voisi olla myöskin ehkä sukua?
Tai sitten ne ovat vaan saman nimisiä.
Valkeala on kiinostava, kun Carl Lind sielläpäin liikkui ja sai jopa haettua reki lastillisen viljaa yms Pohjan sodan loppupuolella (tuomiokirja), kun ilmeisesti ruuasta oli puutetta.
Valkealassa asui räätäli Jacob Lind, jonka suku otti nimen Kukkola. Hänellä oli vain poika Eskel henkikrijan mukaan, mutta siihenhän kirjattiin vain isännät ja ehkä tulevat isännät sekä jokunen ratsasmies.
Voisihan Valkealasta olla kotoisin vaikkapa äiti? Mutta kun naisia ei kirjattu ensinkään.
A Lindhin kirja “Lind ja Lindh I Finland” ei anna passaavaa lisätietoa Carl Lindistä.
Löytyisiköhän lisää tietoa?
Marja Lind-Härmä

p { margin-bottom: 0.1in; line-height: 115% }

Tapani Kovalaine
01.05.20, 21:21
Paljon on kerrottu asiaa Carl Lind nimisestä kirjurista ja hänen puolisostaan Suku Forumissa:

http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=14363

MLind
02.05.20, 16:21
Kiitos vastauksesta. Sukuforumin tiedot ei kuitenkaan ole enempää taaksepäin ajassa, mitä jo olin löytänyt. Tietoa Carl Lindistä löytyy aika paljonkin tuomiokirjoissa yms, mutta ei mitään hänen taustastaan, kun missään ei edes ilmene hänen isänsä nimeä. /
M Lind-H

tkukkonen
02.05.20, 17:08
Oletko ajatellut mahdollisuutta, että alemmasta luokasta kirjuriksi noussut on ottanut sukunimen sivistyksen merkiksi ja häivyttänyt taustansa silläkin, ettei käytä mahdollisesti paljastavaa patronyymiä. Hän saattaa olla säätyläisen lehtolapsi, mitä ei suinkaan ollut aina tapana kuuluttaa.

Tällainen päätelmä on eräiden Falck-sukujen umpikujaan päättyvien juurien kohdalla tehty, mikä johti minut epäilemään samankaltaista mahdollisuutta Lindin tapauksessa. Lind voi olla isän sukunimi mutta ei välttämättä. Oletko ajatellut, että Lind = lehto?

MLind
02.05.20, 23:45
Joo! Niin se voi olla. Köyhä ja/tai isätön. Ja köyhä poika oli joltain vähän parempi osaiselta sukulaiselta saanut avustusta kirjurin oppiin? Mielenkiintoista kuitenkin että Savossa Gert Lind esiintyi samalla tavalla (mikäli oikein tiedän?) vain sukunimen kanssa ilman patronyymiä. Ehkä he ottivat toisistaan mallia pyrkiessään vihreämmälle oksalle - jos sattuivat toisensa tuntemaan. Gert Lind tekikin karriäärin. Carl Lindistä tuli maanviljeliä ja kestikievari Savitaipaleen Marttilaan.
Marja Lind-H

Bodniemi37
03.05.20, 01:08

Lind-sukuja tutkinut Arvid Lind pitää Carl Lindiä Gert Lindin poikana, ks. verkkojulkaisu (avautuu omalla koneellani vain Microsoftin Edge-selaimella) http://www.kolumbus.fi/jukka.lind//kirja/koko.htm, Savitaipale-Vederlax-Taipalsaari-Borgå-grenen, s. 88, T2. Arvid Lind ei ilmoita, mistä tieto sukulaisuussuhteesta on peräisin.

Itseäni Carl Lind kiinnostaa etenkin hänen solmimansa avioliiton vuoksi. Hänet vihittiin (Lindin kirjasta puuttuvat vihkipaikka ja ajankohta) noin 1707, mikä on pääteltävissä Lappeen ja Lappeenrannan henkikirjamerkinnöistä.

Carl Lindin puoliso oli siihen aikaan Rantasalmella asuneen, Savon keskisen kihlakunnan kruununvoudin Bengt Mahlbergin ja tämän ensimmäisen puolison Ingrid Hjelmmanin Elisabet-tytär, joka oli vihittäessä Lappeen kihlakunnan kihlakunnankirjurin, 1703 kuolleen Anders Ludvig Printzin leski (Anders L. Printz ja Elisabet Mahlberg vihittiin Rantasalmella 29.6.1702).

Kruununvouti Bengt Mahlbergin 2. puoliso oli noin vuodesta 1696 lähtien Kristina (joskus myös Karin tai Katarina) Ithimaea, joka erittäin todennäköisesti oli Carl Lindin esimiehen, kruununvouti Bertil Ithimaeuksen sisar (sisaruksien isä oli Virolahden kappalainen Gabriel Ithimaeus ja äiti Viipurista kotoisin ollut Kristina Jostintytär Timmerman, jolle on tallennettu Hiskiin virheellinen patronyymi(?) Christ.).

Terveisin,

tkukkonen
03.05.20, 07:31
Oletko ajatellut, että Lind = lehto? Korjaan virheeni: lind = lehmus

MLind
03.05.20, 18:23
Hyvä saada tietää että omat turkimuset ovat oikeassa suunnassa.
Carl Lindin tausta on askarruttanut vuosia, kun olen pitkienkin paussien jälkeen ryhtynyt taas asiaa tutkimaan. Olen lukenut A Lindin kirjan kirjastossa ennenkuin verkkokirja ilmestyi. Kotiin sitä ei saanut lainata. Henkikirjoista olen löytänyt samoja tietoja: Carl Lindin vaimo oli (ilmeisesti) Elisabeth Mahlberg, jonka ensimmäinen mies A Pritnz kuoli n vuosi vihkimisen jälkeen ja kihlakunnan kirjurin leski (häradskirfwarens enkia) oli yksin piika Marian kanssa pari vuotta Lappeenrannassa kunnes Carl Lind oli kirjoilla vaimon kanssa samassa paikassa v 1708. Ilmeisesti nuoren lesken sukulaiset pitivät huolta ja löysivät sopivan aviomiehen. Vihittiin siis edellisenä vuotena kun henkikirjat usein tehtiin vuoden alussa.

Mutta Carl Lind ei voi olla Gert Lindin poika. Veljeksiä tai serkuksia ehkä. Tai olivat molemmat vaikkapa saman kirjurin oppipoikia? Rantasalmella tai Säämingissä tai Virojoella?

Gert Lindin Carl poika syntyi v 1705 ja kuoli piakkoin.

Carl Lindin suvussa eteenpäin pojat saivat nimiä mm Carl, Jacob, Magnus ja Petter. Sukupolvesta toiseen.

Jos Carl L halusi taustansa jättää peittoon hän taisi onnistua.

Terveisin Marja Lind-H

Anssi K.
04.05.20, 10:08
Ristiinan rippikirjassa 1706-1710 mainitaan käskynajaja Bengt Mahlberg perheineen. Sama vai eri mies?

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6889476

Mainitaan henkikirjoissa Vitsiälän kylässä 1703-1707 vaimonsa kanssa ja 1708 yksinään. Vuonna 1709 taas vaimonsa kanssa aina vuoteen 1712 asti. Vuonna 1722 mainitaan siltavoutina ilman vaimoa ja poikiensa Johanin, Thomasin ja Jacobin kanssa.

Bodniemi37
04.05.20, 20:10

Eri mies, ks. oheinen liite. Hän näyttää kuitenkin tunteneen Ithimaeus-sukuun syntyneitä tai suvun piiriin avioliiton kautta joutuneita säätyläisiä:

16.1.1711 kastettiin Vitsiälässä Bengt Mahlbergin poika Bengt,

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6884983, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6884984.

Hänen kummeistaan tunnistin muutamia: Teologian opiskelija Andreas Molitor (https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=4968), Axel Ithimaeus (Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin johdattaja, lopulta vääpeli, arvattavasti Iitin kappalaisen Carolus Axelii Ithimaeuksen poika, k. 18.1.1719 (Norjassa?)), Beata Green (Ristiinan kirkkoherran Georgius Georgii Nigraeuksen, https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=2533, 2.(?) puoliso; ilmeisesti - vastoin eräiden muiden sukututkijoiden käsityksiä - viipurilaisen kauppiaan Petter Johaninpoika Greenin tytär - mainitaan vielä vuonna 1697 Viipurin henkikirjassa, muttei enää 1700?; Beata toimi 31.8.1694 Matts Micelinpojan Michel-pojan kastetodistajana (ja muutamien muidenkin lasten kummina samana vuonna), Viipurin msrk. kl/1694, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8588341 eli oli vuonna 1694 ainakin 15-vuotias.

Ristiinan kirkkoherran Georgius Georgii Nigraeuksen äiti oli Valkealan kirkkoherran Bartholdus Caroli Ithimaeuksen tytär Kristina eli Virolahden kappalaisen Gabrielin ja Valkealan kirkkoherran Carolus Bartholdin sisar, https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=2533.

Ristiinan Bengt Mahlbergin isä saattaisi olla tämä Himalansaaressa 1675 asunut Johan Bengtinpoika, joka oli tuolloin kyllä yllättävän iäkäs, sillä henkikirjassa ymmärtääkseni mainitaan myös hänen pojanpoikansa puolison kera, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12742209.

Terveisin,

Ritva Jurvanen

Bodniemi37
05.05.20, 09:16
16.1.1711 kastettiin Vitsiälässä Bengt Mahlbergin poika Bengt,

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6884983, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6884984.

Vielä vähäsen vertailun vuoksi:

Samana vuonna 4.7. kastettiin Säämingissä kruununvouti Bengt Mahlbergin ja Kristina Ithimaean poika Bengt Emmanuel, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6460343:

Kummit: H:r Öfverst och Commend:n Lydinghielm med sin fru, Past. Carstenius med sin hustro, Archliemästaren Rössling med sin son Studioso Botvid Rössling, Regementzqwartermäst. Abr. Falcks fru och Archliemäst. Rösslingz kiäraste Helena Borg, af Cap. Mol. hemma i huset.

Mahlberg-artikkelin, https://www.genealogia.fi/genos-old/24/24_114.htm, tekijä Yrjö Hormia kirjoittaa kastetodistajista näin: "Hänen kummeinaan esiintyvät mm. Olavinlinnan komentaja, eversti Lydinghjelm rouvineen, tykkimestari Rössling ym. Perhe oli tähän aikaan vielä vilkkaassa seurapiiriyhteydessä pitäjän ja ympäristön säätyläisiin. Lasten kummeina oli melkein yksinomaan herrasväkeä Pistolekors-, Krogerus-, Lavonius-, Carstenius-, Brusin-, Govinius-, Harlin-, Löfberg- ym. sukujen jäseniä. Lapset kuitenkin talonpoikaistuivat nopeaa vauhtia."

Palasivatko lapset ns. juurilleen?

Terveisin,

MLind
10.05.20, 18:37
Tässä tulee uusia lisää kysymyksiä Ithimaeuksista: 1694 Viipusissa asui katsastuskirjuri ( Mûnsterskrif) Bertt: Itimaûs http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12347143
ja v 1697, 1699 Collega Schold Bart: Itimaei (1699 Viborg Staden s308). Onko kysymyksessä sama Berthold Ithimaeus joka oli kruununvouti Lappeen kihlakunnassa vuosina 1702–1710?

Ja toinenkin kysymys? Olivatkohan Savitaipaleella ja Suomenniemellä asuneet Buvelanit sukua Savon Bovelan -Sonninen suvulle?
V 1730-1731 Martilankylässä Carl Lindin tilalla asui vara nimismies Magnus Bovelanus. . (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10683086)
A Lindin (Lind och Lindt i Finland..) mukaan Magnus Buvelanus oli sukua Lindille.

Samaan aikaan (1731) oli Elisabet Bofwelana sisäkkönä (hus jungfru) Suomennielellä Capitein Hr Johan Lorentz von Bûschenfeldtin puustellissa ja kaksi vuotta mtöhemmin myös renki Bofwelanus asui sammassa taloudessa. (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12987403)

p { margin-bottom: 0.1in; line-height: 115% } a:link { so-language: zxx }p { margin-bottom: 0.1in; line-height: 115% } a:link { so-language: zxx }

Bodniemi37
10.05.20, 23:06
Tässä tulee uusia lisää kysymyksiä Ithimaeuksista: 1694 Viipusissa asui katsastuskirjuri ( Mûnsterskrif) Bertt: Itimaûs http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12347143
ja v 1697, 1699 Collega Schold Bart: Itimaei (1699 Viborg Staden s308). Onko kysymyksessä sama Berthold Ithimaeus joka oli kruununvouti Lappeen kihlakunnassa vuosina 1702–1710?

Sama mies oli. Bertil Ithimaeus toimi ensin katselmuskirjurina, sitten Lappeen kihlakunnan kruununvoutina ja lopulta Viipurin läänin lääninrahastonhoitajana ja Viipurin hospitaalin esimiehenä. Hän emigroitui sodan aikana Ruotsiin, missä hän toimi kruununnimismiehenä vuodesta 1716 lähtien asuinpaikkanaan Norbergin pitäjä (Västmanland). Hänen puolisonsa oli Juvan kirkkoherran tytär Sofia Brunnera. Bertilistä ja hänen sukuhaarastaan on julkaistu pari Genos-artikkelia: 1. Backman Martinsson, Christina, Släkten Ithimaeus i Sverige. Genos 58 (1987), https://www.genealogia.fi/genos-old/58/58_150.htm, 2. Tertti, Aarno, Katkelma Ruotsin Ithimaeusten tarinasta. Genos 47 (1976). Jälkimmäistä artikkelia ei jostain syystä ole digitoitu.

Ja toinenkin kysymys? Olivatkohan Savitaipaleella ja Suomenniemellä asuneet Buvelanit sukua Savon Bovelan -Sonninen suvulle?
V 1730-1731 Martilankylässä Carl Lindin tilalla asui vara nimismies Magnus Bovelanus. . (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10683086)
A Lindin (Lind och Lindt i Finland..) mukaan Magnus Buvelanus oli sukua Lindille.

Samaan aikaan (1731) oli Elisabet Bofwelana sisäkkönä (hus jungfru) Suomennielellä Capitein Hr Johan Lorentz von Bûschenfeldtin puustellissa ja kaksi vuotta mtöhemmin myös renki Bofwelanus asui sammassa taloudessa. (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12987403)

Bovelan-suku ei kuulu omien tutkimustemme piiriin, mutta suvusta on aiemminkin kirjoiteltu tällä foorumilla useassa eri viestiketjussa. Saat ko. viestiketjut esille Etsi-toiminnolla, hakusanaksi Bovelin tai Bovelan.

Terveisin,

Bodniemi37
30.06.20, 02:36
... Collega Schold Bart: Itimaei (1699 Viborg Staden s308). Onko kysymyksessä sama Berthold Ithimaeus joka oli kruununvouti Lappeen kihlakunnassa vuosina 1702–1710?

Korjaan lipsahdukseni: Viipurin triviaalikoulun kollega (collega scholae) Bartholdus Ithimaeus oli ilmeisesti Iitin kappalaisen Axelius Caroli Ithmaeuksen poika, lähdekirjallisuutta: Ekman, Arne, Turun Ithimaeus-suku. Genos 24 (1953); Cederberg, A. R., Suomalaiset ja inkeriläiset ylioppilaat Tarton ja Tarton-Pärnun yliopistossa vv. 1632-1710. SSV XXIII (1939), s. 106]

Ekman: "Bartollus Axelii Ittimaeus ja Bartollus Caroli Ittimaeus ylioppilaita Tartossa 1691 (SSV XXIII, 106);",

Cederberg, s. 106: "Ittimaeus, Bartollus Axelii Tavastensis 17/3 1691.

Hänelle luvattiin stipendi ensimmäisen mahdollisuuden sattuessa (Konsistorin ptk. 6/10 1691). Ilmeisesti litin kappalaisen Axel Barthold'in poika. Mahdollisesti sama, joka oli Viipurin triviaalikoulun collega supremus 1696-1703 ja tuli viimeksimainittuna vuonna Joutsenon kirkkoherraksi. Kuoli 1709. - Akiander, Herdaminne I. s. 297; Akiander, Skolverket s. 328."

Ks. verkon ylioppilasmatrikkelin hlö nro U490 (https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=U490).

Terveisin,

ML_
23.02.21, 01:07
Kruununvouti Bengt Mahlbergin 2. puoliso oli noin vuodesta 1696 lähtien Kristina (joskus myös Karin tai Katarina) Ithimaea, joka erittäin todennäköisesti oli Carl Lindin esimiehen, kruununvouti Bertil Ithimaeuksen sisar (sisaruksien isä oli Virolahden kappalainen Gabriel Ithimaeus ja äiti Viipurista kotoisin ollut Kristina Jostintytär Timmerman, jolle on tallennettu Hiskiin virheellinen patronyymi(?) Christ.).

Minua kiinnostaa erityisesti tämä (esi-äitiäni) Kristina Ithimaeaa koskeva osuus, mielellään hänelle antaisi vanhemmat: miten päädyit siihen, että hän olisi Bertil (Gabrielinpojan) sisar..?

En ole tuossa päässyt kovin pitkälle, eikä noviisina oikein ole rahkeitakaan :) Mutta Bertilin totesin jo olevan mitä ilmeisimmin GI:n + KT:n poika (toisin kuin mitä Genissä väitetään; eipä se vaikuta yleisesti kovin luotettavalta lähteeltä).

Heillä ilmeisesti olisi kyllä myös Catharina/Katarina -niminen tytär (Mollerus-puoliso), joten voivatko Katarina Gabrientytär -viitteet viitata häneen(kin)..? Ettei vaan myös Kristina/Karin?

Bodniemi37
23.02.21, 21:07

Toissijaisten lähteiden mukaan [Aarno Tertti viittaa artikkelissaan Katkelma Ruotsin Ithimaeusten tarinasta, Genos 47 (1976), Yrjö Kaukiaisen Virolahden historiaan (I, s. 334)] Virolahden kappalaisen Gabriel Ithimaeuksen leski avioitui hänen seuraajansa Henrik Romanuksen kanssa. Vihkimerkintä löytyy täältä, KA, Virolahden kl/1656-1725 (I C:1), s. ?, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6479679, jakso 41, 3. vihkimerkintä yläreunasta käsin laskettuna aukeaman vasemmalla puolella.

Viestiketjun Kristian Jostsson Timmerman och släkten Ruuth 1600-talet viestistä http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=316625&postcount=13 käy mielestäni ilmi, että Henrik Romanuksen kanssa vihityn Kristina Timbermanin (nimimuoto oli sama myös Viipurin varhaisissa henkikirjoissa) isän nimi oli Jost, mistä on päätteleminen, että hänen isänsä oli Timberman- eli Timmerman-suvun kantaisä, viipurilainen kauppiaankisälli ja porvari Jost, joka henkikirjatiedoista päätellen oli vainaa jo 1644, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12408192, jakso 455, kantakaupunki, Jost Timbermanin leski.

Viipurin Raastuvanoikeudessa vuonna 1704 ilmeisesti päätökseen saatua juttua [ks. vuoden 1704 hakemisto Petter Timmerman emot Hans Erichsson, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11266729], http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11266593, s. 61 [Petter Timmerman oli paitsi Romanuksen valtuutettu myös hänen lankonsa), oli ainakin jo vuonna 1703 puitu sikäläisessä kämnerinoikeudessa, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11338225, Hans Erickson emot Hind: Roman. Kämnerinoikeuden pöytäkirjan sivulla 269, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11338217, mainitaan kruununvouti Bengt Mahlberg, joka käsittääkseni oli laatinut kirkkoherra Romanuksen ja pöytäkirjassa mainitun Hans Erikinpojan välisen sopimuksen Viipurin koulua käyneen nuoren Henrik Romanuksen asumis- ja ruokailukulujen maksamisesta, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11338217.

Henrik Romanus toimi Akianderin mukaan Virolahden pestinsä jälkeen (ennen Puumalan kirkkoherraksi päätymistään, Riksregistraturet, SE/RA/1112.1/B/577 (1695), bildid: A0039072_00284, https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0039072_00284, kuninkaallinen viranhoitovaltakirja] kappalaisena Säämingissä (1679-1694), joten olen päätellyt, että Säämingissä ratsutilan noin vuodesta 1678 omistaneen ja noin 1692 leskeksi jääneen, rykmentinkirjurina ja myöhemmin kruununvoutina toimineen (jolloin asui Rantasalmella) Bengt Mahlbergin toinen puoliso Kristina Ithimaea (aviopari vihittiin ehkä noin 1696) oli sikäläisen kappalaisen Romanuksen tytärpuoli. Aihetodiste: Bengt Mahlbergillä ja Kristina Ithimaeuksella oli myös Gabriel-niminen poika, s. noin vuonna 1697 Rantasalmella?

Ks. myös Arno Tertin Ithimaeus-artikkeli (on nykyään luettavissa SukuHaun kautta) sekä Aimo Hormian artikkelit Mahlberg [huomautus/rj: Hormia pitää, toisin kuin - itseni lisäksi - nähdäkseni Heilimo ja Soininvaara sekä Säämingin historian kirjoittaja Lappalainen, rykmentinkirjuria ja nimismiestä kahtena eri henkilönä], http://www.genealogia.fi//genos-old/24/24_114.htm, ja Romanus - Romansson, Genos 33 (1962), luettavissa tällä hetkellä ilmeisesti vain SukuHaun kautta.

Terveisin,

ML_
10.03.21, 00:07

Kiitos paljon perehtyneestä vastauksestasi! Olen tämän - ja muidenkin tietojesi avulla, mihin olen muissa ketjuissa törmännyt - saanut monia aukkoja kurottua :)

Anssi K.
11.04.21, 08:15
1695 vihittiin Turussa kihlakunnankirjuri Carl Lind ja Brita Bange: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8050247

Samainen Carl Lind mainitaan rykmentinkirjuriksi vuonna 1697 ja puolison isäksi maakamreeri Anders Bange. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11654169

En tiedä liittyykö välttämättä samaan sukuun. Hänellä oli veli Anders Lind. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=2241

LISÄYS: näistä löytyykin tietoa Lindin sukukirjasta, eivät ole sukua.

Bodniemi37
11.04.21, 14:38
LISÄYS: näistä löytyykin tietoa Lindin sukukirjasta, eivät ole sukua.

Veljeksien syntyperä selvisi itselleni verkon ylioppilasmatrikkelin avulla: https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=2241, "KA mf. ES 1851 (kk 20) Rymättylän ja Merimaskun käräjät 9.–10.3.1703 f. 52v (Rådman i Åbo Wähl:t Anders Lind jempte des Broder för detta Regementz Skrif:n Carl Lind);".

Anders Lindin lanko Erik Tigerstedt oli toisessa aviossaan oman tutkimuksemme piiriin löyhästi kuuluvan Maria Röökin (Porvoon pormestarin Jakob Anderssonin tytär) kanssa, vrt. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=2979 (ja tämän foorumin viestiketju Röök).

Terveisin,