PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Olympiavoittaja Heikki Savolainen


Tapani Kovalaine
14.04.20, 19:07
OLYMPIAVOITTAJA HEIKKI SAVOLAISEN savolaiset esipolvet

Joensuun kaupungissa syntyi 28.9.1907 Heikki Savolainen, joka sittemmin voitti telinevoimistelussa kaksi olympiakultaa ja Helsingin olympialaisissa 1952 vannoi olympiavalan. Hän oli siten olympiasoihdun tuojan Paavo Nurmen ohella näkyvässä roolissa Helsingin stadionilla.

Paavo Nurmen esipolvet löytyvät Genistä. Heikki Savolaisen esipolvien vuoro tulee Genissä sitten joskus kunhan joku kerkeää. Suomen urheilun suurella ansioristillä palkittu kajaanilainen lääkintöneuvos Heikki Savolainen näyttäisi esipolviensa suhteen olleen suuressa määrin savolainen. Hänen äitinsä Hilja Sofia Kaskisen (1874-1937) isä oli Säämingin Pellossalossa syntynyt Pekka Kaskinen (1835-1910), joka toimi vanginvartijana Olavinlinnassa ja Käkisalmen vankilassa. Pekan puoliso oli Kerimäellä 1841 syntynyt Sofia Eulalia Pesonen.

Heikki Savolaisen isä oli rakennusmestari Otto Savolainen (1869-1931), joka syntyi Leppävirran Tahvanalan kylässä ja muutti 1904 perheensä kanssa Joensuuhun. Oton vanhemmat olivat Juho Heikki Savolainen (1840-1928) ja Anna Riitta Karvonen (1837-1910), molemmat leppävirtalaisia. Anna Riitan isovanhemmat olivat Reinikkalan, Osmajärven, Petronmäen ja Halolan kylistä Karvosia, Itkosia, Markkasia ja Reinikaisia.

Juho Heikki Savolaisen isälinja etenee seuraavasti: Juho 1817 .. Tahvo 1762 .. Antti 1710 .. ja Vehmasmäellä asunut Juho Savolainen. Äitilinja lähtee liikkeelle Anna Liisa Hendusesta, s. 1818 Riihirannan kylässä. Anna Liisan isä Niilo Hendunen oli naimisissa Kaisa (Reetta Kaisa) Montan'in, s. 1799, kanssa. Kun nyt ilmestyy sukunimi Montan, niin Leppävirralla tuon säätyläisnimen kantajia löytyy pitkä rivi.

Kaisa Montan'in isä oli Magnus (Mauno) Montan, s. 1768 Pastoraatissa, ja Maunon vanhemmat olivat Johan Kristofferinpoika Montan, s. 1738, ja Anna Margareta Silvia (1713-1788), jonka vanhemmat olivat korpraali Gustaf Silvius ja Margareta Dorotea von Meurman. He asuivat Joroisissa.

Johan Montan'in isälinja: Kristoffer 1707 .. Johan 1670 .. Casper 1640 .. (puoliso Margareta Erikintytär Cajanus Sotkamosta) isä Leppävirran kirkkoherra Mathias Henricus Montanus, joka on syntynyt luultavasti Viipurissa suunnilleen 1610.

Savolaisen suvun ja Montan-suvun lisäksi Heikki Savolaisen leppävirtalaisia esivanhempia ovat mm. Aliisa Taskinen, s. 1718, Tahvo Pekkarinen, Kirsti Koistinen, Juho Hendunen, Maria Kinnunen, Kristiina Koponen, Matti Karvonen, Kristiina Konttinen, Juho Itkonen, Margareta Holopainen, Matti Markkanen, Anna Koljonen, Heikki (?) Reinikainen ja hänen vaimonsa Maria Halonen s. 1738. Kovin moni notkea sukututkija, jolla on sukujuuria Leppävirralla, voi sanoa olevansa maineikkaalle olympiavoittajalle sukua, sillä sukunimien kirjo on melko kattava. Pekkaristen alkujuuria on Vehmersalmen Räsälässä ja Hendusia löytyy Joroisista.

Wikipedia-linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Savolainen_(urheilija)