Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Entisaikaiset lukutaidot?
Miten oli rahvaan sivistynyys 1800-luvulla? Osasiko rahvas väki lukea ja kirjoittaa? Laskea? Kansakoulu tuli vasta 1800-luvun loppupuolella mutta sitähän ennen oli siirtokouluja. Ja opettavia lukkereita. Mutta miten oli asiat? Osasiko sen päivän Matti Meikäläiset lukea esimerkiksi raamattua tai sanomalehteä sujuvasti? Vai oliko lukkarin koulutus eniten ulkoalukemista ja virsien laulamista?
Ja minkälainen oli tilanne 1700-luvulla? Ymmärtämiseni mukaan lukutaito oli huonompi koska mutta eikös pappeilla ollut jonkunlainen lukutaito ehtona vihkimiseen? Vai tuliko tämä myöhemmin?
Eihän kenelläkään varmaan ole varmaa tietoa mutta ajattelin että voitais spekuloida.
Tätä olen itsekkin pohtinut paljon ja kysymys on hankala ja suhteellinen. 1600-luvun ruotusotilaista on luetteloita ja ainakin Pohjanmaan alueella melkein kaikki sotilaat "osasivat lukea ja kirjoittaa", mitä sillä nyt siihen aikaan tarkoitettiin. Luultavasti meidän näkökulmasta taito oli vaatimaton, mutta eihän niitä siihen aikaan niin paljon tarvittukaan.
Vielä 1800-luvun lopulla rahvas ei osannut kirjoittaa edes omaa nimeään, vaan käyttivät puumerkkiä mm. kauppakirjoissa. Toki aina on ollut joku sivistyneempi paikallinen henkilö, joka on tarjonnut kirjoitusapua eri asiakirjojen yhteydessä.
Raamatusta osasivat varmaankin lukea hyvin vaihtelevasti ja luultavasti enimmäkseen auttavasti. Olihan se ainoa kirja, joka löytyi miltei joka talosta ja papit syynäsivät sen osaamista vuosittain ripillä käymisen yhteydessä. Näitä merkintöjähän löytyy rippikirjoista ja aika monella oli täysi rasti eli hallitsivat asiat "hyvin".
Veikkaisin, että laskutaito on ollut parhaimmalla tasolla, koska sillä oli enemmän käytännön tarvetta: rahan käyttö, erilaisten mittayksiköiden käyttö ja tilakauppojen osuuksien hallitseminen.
Eli nämä taidot ovat olleet aika suhteellisia ja meidän näkökulmasta varmasti hyvin vaatimattomia. Luultavasti näitä on opittu vähitellen "lennossa" eli arkielämän yhteydessä.
Jouko
Lukutaitoon vielä sen verran, että olihan lukukinkerit olemassa, usein seurakunnat jaettu kinkeripiireihin (näkyy rippikirjoissa). Kinkereitä pidettiin vähintään kerran vuodessa (lukutaitomerkinnät ym. rippikirjoissa vuosittain), ja niissä opetettiin ja kuulusteltiin Raamattua ja katekismusta, ulko- ja sisälukua ja kristinopin ymmärtämistä. Opettajina pääasiassa papit ja lukkarit. Erilaisia pientenlastenkouluja ja kiertokouluja, lukkarinkouluja jne. oli monilla paikkakunnilla. Luulen, että Isoviha 1700-luvun alussa oli järkyttävä käänne pahempaan myös kansansivistyksessä, kun se tuhosi kaiken siihen mennessä rakennetun. Tässä linkki mielenkiintoiseen ilmiöön 1700/1800-luvuilta, jossa kirjoja käännettiin, kopioitiin käsin ja kierrätettiin lukupiirin jäsenten kesken maaseudulla:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/155463
Kirkon vastuullahan nämä olivat jo varhaisista ajoista lähtien, mutta luulen, että enimmät käytännön taidot opittiin kotioloissa, koska kinkerit olivat sen verran harvoin järjestettyjä. 1800-luvulla alkoi seurakunnan puitteissa lastenkoulut, joissa harjoiteltiin myös kirjoitustaitoa vakavammin. Ilmeisesti oppi ei mennyt kovin hyvin perille, kun puumerkkiä käytettiin allekirjoituksena vielä pitkään eikä oman nimen kirjoittamisen oppiminen kovin suuri vaiva ollut. Luultavasti vanhemmat ihmiset eivät siitä paljon piitanneet, mutta lapset oppivat nämä taidot helpommin. Kun säännöllinen kansakoulu alkoi, vastustus "turhaa" sivistystä kohtaan oli paikoin voimakastakin, mikä kertoo aika heikosta asenneilmapiiristä. Liekö kaupunkioloissa luku- ja kirjoitustaidot olleet maaseutua paljon korkeammalla tasolla? :rolleyes:
Jouko
Näyttää siltä että Suomessa on luettu pitkään. Juuret läinee kristinuskossa ja uskonpuhdistuksessa. Kirkkohan oli suuri organisaatio ja sillä suuri valta vaikuttaa yhteiskuntaa. Suomen ensimmäisessä luterilaisessa kirkkolaissa 1686 määrättiin kirkkoja ja pappeja sekä kirkonkirjojen pitoon että seurakunnan lukutaidon hoitamiseen.
Tämän artikkelin mukaan 30% väestä Karjalassa luki (hyvin tai huonosti) 1740. 1800 lukutaito oli parentunut ja jo 70% väestösta oli lukutaitoisia.
https://www.kirjastot.fi/kysy/lukutaidon-yleistyminen-suomessa-eri-vuosisadoilla?language_content_entity=fi
Mitä ne kinkerit oikein oli? Kuinka usein niihin osallistuttiin? Mitä kinkerellä tehtiin? Oliko siellä opettajia vai opittiinko lukemaan muualla?
Kinkereistä löytyy mm. Wikipedia-artikkeleita. Oman muistini mukaan kinkereille osallistuivat kaikenikäiset ja mahdollisimman moni kyläläinen. Kinkereillä laulettiin, pidettiin hartaushetki ja (ei oman muistini mukaan) kuulusteltiin sattumanvaraisesti osallistujilta Katekismusta tai Raamatun opinkappaleita muistinvaraisesti tai kirjasta lukien. Osaamistasosta tehtiin merkintä kirkonkirjoihin. Ja kyllä kinkereitä jännitettiin (taisi kyllä olla omassa lapsuudessani enää aikuisten hupia pelotella lapsia).
Pekka Hiltunen
26.02.20, 15:48
Miten oli rahvaan sivistynyys 1800-luvulla? Osasiko rahvas väki lukea ja kirjoittaa? Laskea? Kansakoulu tuli vasta 1800-luvun loppupuolella mutta sitähän ennen oli siirtokouluja. Ja opettavia lukkereita. Mutta miten oli asiat? Osasiko sen päivän Matti Meikäläiset lukea esimerkiksi raamattua tai sanomalehteä sujuvasti? Vai oliko lukkarin koulutus eniten ulkoalukemista ja virsien laulamista?
Ja minkälainen oli tilanne 1700-luvulla? Ymmärtämiseni mukaan lukutaito oli huonompi koska mutta eikös pappeilla ollut jonkunlainen lukutaito ehtona vihkimiseen? Vai tuliko tämä myöhemmin?
Eihän kenelläkään varmaan ole varmaa tietoa mutta ajattelin että voitais spekuloida.
Kirkonkirjoissa on lukutaito- / ymmärryskykymerkinnät 1700-luvun alusta ja paikoin jopa 1600-luvun lopulta. Kun ei ollut kirjallisuutta, ei voitu kovin paljoa edellyttääkään. Esim. säätyläisten keskuudessa osattiin lukea - vieläpä useilla eri kielillä - mutta m.m. Pohjois-Savossa vaikuttaneen khra Andreas Olai Krögerin 3. tai 4. polven jälkeläisen mainitaan jopa jo 6-vuotiaana osanneen ulkoa aakkoset, kymmenen käskyä ja katkismuksen. Niin ikään Savossa (Kauhanen - Skopa - ) Argillander-suvun talonpoikaistuneen (?) tytön omalla käsialallaan kirjoittama nimi löytyy rippikirjasta 1700-l:n puolivälin jälkeen, mutta paikoin näkyy lisämerkintöjä, kuten "älykäs" ("inteligentia") - muuallakin kuin omien esivanhempieni asuinalueilla... Ilman kirjallisuutta ei kuitenkaan ollut suurempia tarpeita lukemiseen saati kirjoittamiseen - eikä paperiakaan ollut tuhlattavaksi tällaiseen turhuuteen. Esim. Gotlannissa on koulumuseo, jossa pulpeteissa on kansien sijasta hiekkalaatikko, johon jollain piirtimellä kirjoitettiin kirjaimia hienoon rantahiekka-alustaan...
Kirjoitustaito Suomen puolella tietenkin siirtyi jälkipolville luku - ja laskutaidon myötä/ lisäksi voutisuvuissa, jotka käytännön syistä eivät voineet olla aatelisia, mutt´eivät myöskään talonpoikaisia tasapuolisuuden ja luottamuksen säilyttämiseksi molemmin puolin kruunun ja rahvaan välillä. Onkin syytä otaksua, että akatemian talonpoikaiskiintiöön (Upsalassa, Tartossa ja Turussa 25 %) ei juuri löytynyt puhtaasti talonpoikaisia ylioppilaita muuten kuin poikkeustapauksissa, kuten esiim. Seinäjoen Uppan suurtilallisen ja kestikievarinpitäjän poikien kohdalla: isäntä Tuomas Jaakonpoika kykeni kouluttamaan papeiksi peräti kaksi poikaansa (Juhana vanh. & Henrik Wegelius), kun yhden pojan kouluttaminen maksoi suunnilleen keskikokoisen maatilan arvon verran hopeaa/ kuparia.
1800-luvulla oli jo koko Raamattu paitsi käännettynä myös levitettynä, ja lähtökohtaisesti kaikki osasivat aakkoset ja ehkä jopa kirjoittaa nimensä - syntymäajat sitten noudattavatlkin n.s. biologista eli hiukan vinoa ja etukenoa "normaalijaumaa": vuosilukuja, kuukausia ja kuukaudenpäiviä ei osattu yleisesti hahmottaa ja ehkä vain isäntä tiesi ovipielen viiltomerkeistään ajankulun.
1900-luvulle tultaessa voitiin sanoa, että ellei osaa lukea, ei pääse naimisiin - t.s. rippikoulussa opetettiin luku- ja kirjoitustaidon perusteet kaikille ynnä "siveysoppi" niin, että aikuistuva nuori "pääsi ripiltä ja sai naimaluvan".
PH
SSHY:n jäsensivuilla on digitoituna 1600-luvun talonpojan kirjoittamat muistiinpanot tai päiväkirja (alkuperäinen Kansalliskirjaston kokoelmissa):
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21995
Pekka Hiltunen
26.02.20, 16:13
SSHY:n jäsensivuilla on digitoituna 1600-luvun talonpojan kirjoittamat muistiinpanot tai päiväkirja (alkuperäinen Kansalliskirjaston kokoelmissa):
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21995
Tämmöiset ilmiöt lukeutuvat yllä esittämääni "normaalijauman biologiseen varianttiin", joka on siis etukenossa, mikä merkitsee sitä, että k.o. h:lö on ollut poikkeuksellisen lahjakas ja erottautunut selkeästi muusta talonpoikaisväestöstä. K.o. "käppyrässä" on siis hyvin vähän erityisen lahjakkaita, kun taas keskimääräistä vähemmän lahjakkaita/ "kiinnostuneita" on "normaali" määrä. Esim. IQ-testit eivät noudata "Gaussin käyrää" eli normaalijakaumaa, vaan logaritmista ja biologista, vinoa funktiota.
PH
Pekka Hiltunen
26.02.20, 19:00
Tämmöiset ilmiöt lukeutuvat yllä esittämääni "normaalijauman biologiseen varianttiin"
Lisään vielä selvennyksen: otetaan kierteisen simpukan tai ehkä mieluummin lehtokotilon kuori. Sen dimensiot noudattavat kultaista leikkausta eli Fibonaccin lukuja. Juuri tämän tyyppisen synnetrian perusteella on syytä koettaa piirtää kaikki muutkin biologian käppyrät. Asettamalla abskissa ja ordinaatta tämän mukaisesti saadaan tietenkin kauniita ja symmetrisiä & järkeenkäyviä kuvaajia.
PH
Ja minkälainen oli tilanne 1700-luvulla?.
Medelplanin puuaapinen saattaa olla joillekin tuttu tapaus. Siitä kertovissa lehtijutuissa on kierrätetty monesti tilastotietoa, jonka mukaan:
"Puuaapisen ansiosta Pälkäneellä oli jopa 70-prosenttinen lukutaito 1700-luvulla, jolloin arviolta vain joka kolmas suomalainen osasi lukea."
http://www.seutulainen.fi/lehdenjutut/373-lukutaidon-vuosi-2019-palkaneella
Toisaalta, edes 1900-luvun alussa ei ollut väliksi, vaikka seurakunnan kirkkoväärti ei osannut kirjoittaa tai ainakaan laskea. Kirkon tilit kun saattoi teettää jollain sellaisella, joka osasi :)
Pekka Hiltunen
26.02.20, 19:40
Medelplanin puuaapinen saattaa olla joillekin tuttu tapaus. Siitä kertovissa lehtijutuissa on kierrätetty monesti tilastotietoa, jonka mukaan:
"Puuaapisen ansiosta Pälkäneellä oli jopa 70-prosenttinen lukutaito 1700-luvulla, jolloin arviolta vain joka kolmas suomalainen osasi lukea."
http://www.seutulainen.fi/lehdenjutut/373-lukutaidon-vuosi-2019-palkaneella
Toisaalta, edes 1900-luvun alussa ei ollut väliksi, vaikka seurakunnan kirkkoväärti ei osannut kirjoittaa tai ainakaan laskea. Kirkon tilit kun saattoi teettää jollain sellaisella, joka osasi :)
Pälkäneeltä ei siis kasvanut suinkaan Puu-Aapisen lukeneita puupäitä!
Täytyy nyt kuitenkin kysyä, että mitä he oikein lukivat, jolleivät ruotsalaiskäännöstä Septuagintasta. En ota osaa jatkokeskusteluihin Pohjanmaan tai minkään muunkaan maankolkan uudestisyntymis-/ ylösnousemusoppeihin - vallankin kun olen pietismistä syytetyn Juhana Wegeliuksen (vanh.) jälkeläinen. - "Puuaapisesta" on ohjelma YLE Areenan radiodatassa.
- Kirkkoväärtin toimenkuvaan ei tietääkseni kuulunut lukeminen saati luetun ymmärtäminen.
PH
Isak Adolf J9
29.02.20, 19:02
Poimin Oulaisten historiasta seuraavat tiedot:
- … kansanopetus oli yksinomaan kirkon huolena vuoteen 1866. Tällöin annettiin keisarillinen asetus "kansankoulutoimen järjestämisestä Suomen Suuriruhtinaanmaassa". Eteneminen oli hidasta, kirjoitustaito oli vielä 1870-luvulla hyvin harvinaista. Suomenmaan Virallisessa Lehdessä kerrottiin, että vuonna 1870 Oulaisissa oli Pohjois-Pohjanmaan alueen huonoin kirjoitustaito (0,36%) ja parhaissa Oulun ympäristöpitäjissä kirjoitustaito oli jo noussut lähelle 20%.
Voisko sanoa että kansan lukutaito kasvoi kan mittaan ja oli alun pitein vaihteleva ja paikkakunnasta riippuvainen? Jos jossain kylässä oli kannustava pappi ja pätevä lukkarin niin oli pitäjän lukutaidot ehkä paremmat kuin jossain muualla. Ja sen mittaan kun kansakouluja ruvettiin perustamaan 1800-luvun lopulla niin rupesi kansan yleinen lukutaito nouseamaan koko maassa. Tuntuu että enemmistö lapsista ja nuorista kaupungeissa oli lukutaitoisia jo ennen 1900. Ja että maalla enemmistö ehkä 1900-luvun alkuvuosina. No onhan se jo aika myöhään jos vertaa esimerkiksi ruotsiin tai englantiin mutta olihan suomessa edellutykset huonommat.
Pekka Hiltunen
02.03.20, 14:59
Voisko sanoa että kansan lukutaito kasvoi kan mittaan ja oli alun pitein vaihteleva ja paikkakunnasta riippuvainen? Jos jossain kylässä oli kannustava pappi ja pätevä lukkarin niin oli pitäjän lukutaidot ehkä paremmat kuin jossain muualla. Ja sen mittaan kun kansakouluja ruvettiin perustamaan 1800-luvun lopulla niin rupesi kansan yleinen lukutaito nouseamaan koko maassa. Tuntuu että enemmistö lapsista ja nuorista kaupungeissa oli lukutaitoisia jo ennen 1900. Ja että maalla enemmistö ehkä 1900-luvun alkuvuosina. No onhan se jo aika myöhään jos vertaa esimerkiksi ruotsiin tai englantiin mutta olihan suomessa edellutykset huonommat.
Ehkä lukutaito oli riippuvainen lähinnä saatavilla olleesta kirjallisuudesta. En tunne Agricolan "Uudentestamentin" tai "ABC Kirian" levikkiä, mutta jollei muuta tekstiä ollut muualla kuin pappilassa ja säätyläisten kodeissa, on kai ymmärrettävää, ettei lukutaitoakaan mihinkään tarvittu. Vielä vähemmän hallittiin laskemista ja kirjanpitoa, eikä torpan ovipielen viiltoja tunteneet ehkä muut kuin vuodenkiertoa ja ajankulua seurannut viljelijä. Voudit osasivat yleensä sekä suomea että ruotsia, kirjoittaa molemmilla kielillä ja suorittaa m.m. murtolukulaskuja jo 1500-1600-luvuilla. Sisällissotaan mennessä aika moni näköjään osasi lukea, kun yleensä saatiin aikaiseksi k.o. hässäkkä...
Agricola käytti tekstissään pääasiassa itse hallitsemaansa varsinaissuomalaista tai eteläistä käsitteistöä, joka Hämeessä, Pohjanmaalla tai Savossa/ Karjalassa oli kaiketi jokseenkin tuntematonta. Vasta 1800-luvun puolella ja Venäjän-vallan aikana oli porvariston myötä kehittynyt jokseenkin yhtenäinen "kielioppi". Vielä tänäänkään eivät eri murrealueilta kotoisin olevat välttämättä ymmärrä kaikkia toistensa sanoja - sutkautuksista puhumattakaan.
PH
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074305053/Suomessa+osattiin+lukea+jo+1800luvun+alussa
http://www.kysy.fi/kysymys/onko-olemassa-mitaan-tilastojaarvioita-lukutaidon-leviamisesta-suomessa
Pekka Hiltunen
02.03.20, 15:17
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074305053/Suomessa+osattiin+lukea+jo+1800luvun+alussa
Kiitos hienosta linkistä, Ola!
PH
Jos perukirjoista voi päätellä, tavallinen kansa on osannut lukea jo 1800-luvun alussa. Esim. 1827 Eurajoella kuolleen laivaperämiehen ja torpparin vaimon kuolinpesässä on kirja "Jumalisuden Harjoituus".
1800-luvun lopulla samantapaisissa kuolinpesissä on jo "joukko kirjoja".
Onko joku muuten tietoinen, minkälainen kirja em. kirja tarkemmin on?
Pekka Hiltunen
02.03.20, 16:28
Jos perukirjoista voi päätellä, tavallinen kansa on osannut lukea jo 1800-luvun alussa. Esim. 1827 Eurajoella kuolleen laivaperämiehen ja torpparin vaimon kuolinpesässä on kirja "Jumalisuden Harjoituus".
1800-luvun lopulla samantapaisissa kuolinpesissä on jo "joukko kirjoja".
Onko joku muuten tietoinen, minkälainen kirja em. kirja tarkemmin on?
Kirjaa en ole nähnyt, saati lukenut, mutta totta maar perämies osasi lukea, laskea ja kirjoittaa - vieläpä useammilla kielillä - kun piti saada menopeli möljään Lyypekissäkin. Perämies oli sekä lukutaidoissaan että lasku- & navigointitaidoissaan eri "kastia" kuin "maakravut" ja verkonlaskijat. (Kuuntele: Yle Areena/ radio/ äänikirjat/ Volter Kilpi/ Ylistalon Tuvassa)
PH
Kaarlo Mikael
02.03.20, 20:45
Alatorniolaisen tilallisen kuoltua 1783 hänen perukirjastaan löytyi kolme kiinnostustani herättänyttä esinettä: kirjat manuale ja skriftermålsbok sekä kompassi. Kompassia en ole monista muista vanhoista perukirjoista löytänyt, se on mahtanut olla harvinainen kapine, vaikka metsällä ja merillä liikuttiin paljon. Tämäkin talollinen omisti hyvät varusteet silakanpyyntiin, kuinkahan kaukana Perämerellä mahtoi seilata.
Kirjoista kyselin paremmin tietävältä:
Kysymykseen, onko mitään mahdollisuutta sanoa, mistä kirjoista voisi olla kyse, vastasi Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti, tri Esko M. Laine (sähköposti 12.10.2003):
Perunkirjojen kirjamaininnat ovat joskus arvoituksellisia. Kysymyksiinnekin on mahdotonta varmuudella vastata, mutta valistunut arvaus voisi olla:
* Manuale eli käsikirja voi viitata useaan eri nimekkeeseen aina Manuale aboensikseen eli 1500-luvun alussa painettuun kirkkokäsikirjaan. Tämä ei kuitenkaan ole luultavaa. Todennäköisimmin kyse on Manuale finnonicumista eli virsikirjan, evankeliumikirjan, rukouskirjan, katekismuksen ym.
kirkollista kirjallisuutta sisältävästä kokoomateoksesta. Näillä manualeilla oli ruotsalainen esikuva ja niitä ilmestyi suomeksi 1600-luvulla. Aiheesta on ilmestynyt vaimoni, dos.Tuija Laineen Opusculumissa 1990-luvun alussa julkaisema artikkelikin.
* Skriftermålsbok viittaa ehtoolliskirjaan, jollaisia alettiin 1700-luvulla painaa. TM Juha Koivulahden Etelä-Pohjanmaata käsittelevän, vielä tekeillä olevan väitöskirjan mukaan näyttää, että varsinkin Etelä-Pohjanmaalla niillä oli menekkiä.
Yleisin ja tunnetuin ehtoolliskirja oli saksalaisen Johan Philipp Freseniuksen Beicht- und Communion Buch, josta ilmestyi 1763 suomennos Rippi ja Herran ehtoollisen kirja. Todennäköisemmin on kyse tästä kirjasta. Freseniukseen viitataan usein perukirjoissa juuri "rippikirjana", sillä se pyrki uudenlaisella tavalla valmistamaan ehtoollisen henkilökohtaiseen nauttimiseen. Kirjan erityispiirre oli
ns.ortotominen applikaatio eli se, että siinä pyrittiin puhuttelemaan pyhityksessään eri asteella olevia sieluja julkijumalattomista pyhiin.
Porvoon piispa Erik Vikströmin väitöskirja käsittelee ortotomista applikaatiota pietistisen saarnan metodina.
Esko M. Laine
-------------------
Kaippa siellä Alatorniollakin joku osasi lukea, kun näitä oli hankittu.
M.Laaksonen
Itse olen löytänyt Pohjois-Pohjanmaan perunkirjoista seuraavia kirjoja:
raamattu
virsikirja
Kertomuksia taivaallisesta puutarhasta (v. 1816)
Tohtori Gerhardsin kirja (v. 1816)
Tulvipuoli postillaa (v. 1865)
Mutta väittäisin edelleen, että luku- ja kirjoitustaito on ollut erittäin vaihtelevaa alueellisesti ja paikallisesti. Lukutaito lienee ollut meidän näkökulmasta enimmäkseen auttavaa ja kirjoitustaitoa käytännössä ei lainkaan. Jo pappani kertoi nuoruudessan olleen vain joku "läkki", joten tuskinpa 1800-luvun oloissa ja sitä ennen kirjoitusvälineitä musteineen ollut kovinkaan yleisesti ainakaan kirjoittamisen harjoitteluun tuhlattavaksi. Jokin pikakurssi kinkerien tai lastenkoulujen yhteydessä antoi pikemminkin byrokraattisen merkinnän, josta vedetään rohkeita tilastollisia johtopäätöksiä. Onhan se kumma, jos ei edes oman nimen kirjoittaminen onnistunut edes 1800-luvun lopulla, kun piti käyttää puumerkkiä! 1600-luvun sotilaiden yleinen luku- ja kirjoitustaito tuntuu aika huvittavalta, joten on muistettava, mitenköhän näitä taitoja käytännössä mahdettiin arvioida.
Jouko
Kaarlo Mikael
03.03.20, 09:08
Kaikille ovat varmasti tuttuja rippikirjojen alkuaikojen harvakseltaan esiintyvät merkinnät ihmisten lukutaidosta, jotka aika pian jäivät pois. Jos joku osasi lukea ei välttämättä tarkoittanut, että hän olisi myös osannut kirjoittaa, vaikka nykyään näitä taitoja saatetaan pitää olennaisesti toisiinsa liittyvinä. Tarpeet silloin muinoin olivat niin erilaiset.
Lähes joka talossa oli joitain kirjoja, myös aika erikoisia. Turun palossa tuhoutui yliopiston kirjasto, joka sisälsi monia erittäin harvinaisia teoksia. Tilalle löytyi ympäri maata tehdyssä keräyksessä monia korvaavia kappaleita, jotka nyt ovat kansalliskirjaston kokoelmissa.
M.Laaksonen
Pekka Hiltunen
03.03.20, 09:20
kuinkahan kaukana Perämerellä mahtoi seilata.
Ilman kompassia voi sumussa ajautua tuntien matkojen päähän kotilaiturista - ja purjeella varustetulla skuutilla vaikka Ruotsiin asti, jos sumu jatkuu yli yön...
PH
Mutta väittäisin edelleen, että luku- ja kirjoitustaito on ollut erittäin vaihtelevaa alueellisesti ja paikallisesti. Lukutaito lienee ollut meidän näkökulmasta enimmäkseen auttavaa ja kirjoitustaitoa käytännössä ei lainkaan. Jo pappani kertoi nuoruudessan olleen vain joku "läkki", joten tuskinpa 1800-luvun oloissa ja sitä ennen kirjoitusvälineitä musteineen ollut kovinkaan yleisesti ainakaan kirjoittamisen harjoitteluun tuhlattavaksi. Jokin pikakurssi kinkerien tai lastenkoulujen yhteydessä antoi pikemminkin byrokraattisen merkinnän, josta vedetään rohkeita tilastollisia johtopäätöksiä. Onhan se kumma, jos ei edes oman nimen kirjoittaminen onnistunut edes 1800-luvun lopulla, kun piti käyttää puumerkkiä! 1600-luvun sotilaiden yleinen luku- ja kirjoitustaito tuntuu aika huvittavalta, joten on muistettava, mitenköhän näitä taitoja käytännössä mahdettiin arvioida. Jouko
Kannattaa tutustua puumerkkien historiaan. Puumerkki ei välttämättä osoita sen käyttäjän kirjoitustaidottomuutta. Puumerkki on usein myös omistusmerkki ja eräänlainen talon vaakuna tai nykykielellä logo. Isoisäni isä syntyi 1841 ja käytti puumerkkinään pientä j-kirjainta, jolla talonsa puolesta mm. vahvisti kirkon penkkijärjestyksen. Häneltä on kuitenkin säilynyt useita kirjeitä, joten kirjoitustaitoinen hän oli. Kirjoitetulla nimellään hän myös allekirjoitti Suuren adressin 1899. Myös hänen 1818 syntynyt isänsä osasi kirjoittaa, minulla on hänen v. 1870-luvulla kirjoittamansa kirje pojalleen. Tuon ”vanhan Penjamin” appi oli syntynyt 1700-luvulla ja toimi mm. pitäjänmakasiinin hoitajana. Tehtävässä edellytettiin kirjoitus- ja laskutaitoa, mutta allekirjoituksiin hän merkitsi ison A-kirjaimen, talonsa puumerkin. Puumerkeistä tarkemmin voi lukea tästä linkistä: https://yle.fi/uutiset/3-7732072 Kannattaa myös lukea aiemmin lähettämäni linkit.
Juuri noiden aikaisempinen linkkien takia laitoin hieman kritiikkiä, koska niissä oli vahva Etelä-Suomi painotus. Kuten aikaisemmin totesin, alueelliset ja paikalliset erot ovat varmasti olleet suuret, joten noissa tilastoissa pitäisi tämäkin seikka huomioida.
Suuressa adressissa v. 1899 näyttää olleen ainakin Oulun seutuvilla paljon omakätisiä nimikirjoituksia, joten lähes kaikki osasivat kirjoittaa. Etelä-Lapissa on käytetty vielä tuolloin paljon puumerkkejä, mihin taas en ole törmännyt Oulun seutuvilla 1800-luvun lopulla. Luulisi ainakin, että kauppakirjoissa omakätinen nimi olisi ollut paljon turvallisempi kuin puumerkki, mutta tuskinpa ne ovat montaa riitaa aikanaan aiheuttaneet.
Luultavasti myös rannikkoseudulla nämä taidot ovat olleet paremmat kuin sisämaassa paremmasta elintasosta johtuen, mihin viittaa myös aikaisemmissa selvityksissäni esiin tulleet seikat.
Jouko
Kaarlo Mikael
03.03.20, 16:15
Missä ammattiryhmissä on ollut kuinkakin paljon luku- tai luku-ja kirjoitustaitoisia?
M.Laaksonen
Pekka Hiltunen
03.03.20, 18:01
Missä ammattiryhmissä on ollut kuinkakin paljon luku- tai luku-ja kirjoitustaitoisia?
Kun lasketaan ulkopuolelle säätyläistö, maaseudun "nurkkamestarit" ja muut käsityöläiset, jää kai vain voutien ja ehkä kirkkoväärtien & kenties kellonsoittajien (lukkarien) jälkeen varakkaat talonpojat, kuten kestikievarit sekä erityisesti merenkulkua harjoittaneista rannikon- ja saariston talonpojista perämiehet, kapteenit ja tietysti retaritkin, jotka osasivat lukea, varsinkin laskea ja usein kirjoittaakin useammallakin kielellä sen lisäksi, että hallitsivat ajanmukaiset tähtikuviot, kellon- ja kompassinkäytön. Tietenkin talonpoikaistuneen säätyläisen suvuissa saattoi olla älliä ja ehkä kirjallisuuttakin jo 1700-luvulla siihen määrään, että luettiin sujuvasti jo lapsuusiällä muutamassa alenevassa polvessa.
Tilastoja ei siis ole tehty ja niitä on vaikeaa jälkeenpäin yrittää väsätä. Aiheesta on varmaankin tieteellisiä tutkimuksia tai tutkielmia enemmänkin, kunhan jaksaa hakea hakukoneilla sekä yhdistellä tietoja esim. paikallishistorioista ja käräjiltä...
PH
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.