Kuolinsyyt kirkonkirjoissa

[Ireene T]

Papisto, ilman lääkärin koulutusta, kirjanneet kuolinsyitä. Teen taulukkoa 1800-luvulta alk. mm. suurimmista kuolinsyistä (yleisimmät kulkutaudit iso-, puna- tuhkarokko) Varsinkin nälkävuodet kiinnostaa kuolinsyissä. Taulukoissa en huomaa, miten papisto merkinnyt nälkävuosien nälkään kuolleet. Kuolleisuus on tällöin suuri. Miten/millä nimityksellä olleet?

[Olarra]

Tässä lähteitä aiheeseen. Erityisesti Forsiuksen artikkelit käsittelevät lääketieteen näkökulmaa. https://www.kirjastot.fi/kysy/haluan-mieluiten-englanninkielista-tietoa-suomen?language_content_entity=fi

[jukkaukkola]

Ainakin Kestilän srk:n kuolleet v.1868 on merkitty selvällä suomen kielellä ,
nälkä ja nälkäpöhö kuolinsyyksi:DigitaaliarkistoKestilä kuolleet 1868 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7919210)

[Ireene T]

Ed. viesteissä mainittu kuolinsyistä. Google: Iisalmen maareurakunta arkisto https://digihakemisto.appspot.com/index_am?atun=223700.KA&amnimeke=Iisalmen+maaseurakunnan+arkisto
( voi löytyä myösjakso 166; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8910721 / )



väkiluku taulukot 1810- 1910


https://digihakemisto.appspot.com/index_ay?amnimeke=Iisalmen+maaseurakunnan+arkisto&sarnimi=V%C3%A4kilukutaulukot&aynimi=V%C3%A4kilukutaulukot+1810-1910+%28II+Df%3A3%29&ay=2171167&sartun=274026.KA&atun=223700.KA&ay2=125563



kuva 166 ja 167. Näissä ei erikseen nälkään kuolleita

[Jaana Saherma]

Minulla on perimätieto Lapualta, että isän äidinäidin isänisä olisi kuollut nälkään ja lapset joutuivat mierontielle. Rippikirjassa lukee kuitenkin kuolinsyynä förstoppd. Olisiko tämä kiertoilmaisu? Olisiko syöty huonosti sulavaa pettuleipää?

[Olarra]

Oiva Turpeisen väitöskirja -Nälkä vai tauti tappoi- sisältää hyvää tietoa nälkävuosista 1867-1868. Löytyy kirjastoista.

[HaapaMik]

Yhden seurakunnan pieni pika-Hiski-excelöinti kertoo, että nälkävuosina 1866-72 tyfus (lavantauti) oli kolmanneksi yleisin kuolinsyy, mutta edeltäneenä 1859-1865 tai seuraavana 7-vuotiskautena 1873-1879 siihen ei kuollut kukaan. Muuta selkeää pikatilastossa ei sitten näykään.

[Pekka Hiltunen]

Tässä lähteitä aiheeseen. Erityisesti Forsiuksen artikkelit käsittelevät lääketieteen näkökulmaa. https://www.kirjastot.fi/kysy/haluan-mieluiten-englanninkielista-tietoa-suomen?language_content_entity=fi


https://fi.wikipedia.org/wiki/Arno_Forsius
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/
Ruumiinavaukset olivat tietenkin tuntemattomia akatemiatason tieteellisten inressien ulkopuolella. "Diagnoosit" perustuvat läheisten tai paikalle osuneitten kertomuksiin papille, jonka jotenkin järkevästi piti sulkea pois henkirikos.
Ihmettelen sitä, että niin monet sukutauluissaan ja -kaavioissaan mainitsevat kirjaamiensa tietojen joukossa kuolinsyyn, joka on yhtä hypoteettinen kuin koko kuolemakin: haudattiinkohan edes oikea vainajakaan...
PH

[eeva häkkinen]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arno_Forsius
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/
Ruumiinavaukset olivat tietenkin tuntemattomia akatemiatason tieteellisten inressien ulkopuolella. "Diagnoosit" perustuvat läheisten tai paikalle osuneitten kertomuksiin papille, jonka jotenkin järkevästi piti sulkea pois henkirikos.
PH

1800-luvusta puhuttaessa eivät kuolemansyyntutkintaan liittyvät ruumiinavaukset olleet mitenkään tuntemattomia, vaan niitä näkee useinkin. Syy ei tosin ollut lääketieteellinen, vaan oikeudellinen. Pappi, jolle kuolemasta yleensä ensin ilmoitettiin, toimi ensimmäisenä seulana, ja jos oli syytä epäillä, että kuolema oli itse aiheutettu tai toisen käden kautta tapahtunut, ilmoitti hän asiasta nimismiehelle, joka joko antoi hautausluvan tai määräsi toimeenpantavaksi kuolinsyyn tutkinnan ja tarvittaessa ruumiinavauksen. Näistä on jäänyt paljonkin jälkiä sekä tuomiokirjoihin että nimismiehen ja kirkkoherran väliseen virkakirjeenvaihtoon.

Ensimmäinen näkemäni on muistaakseni vuodelta 1820, kun esisukulaiseni löysi maantien laidasta nuoren naisen ruumiin. Neitosta ei kukaan paikkakuntalainen tunnistanut eikä mitään ilmeistä kuolinsyytä löytynyt, jolloin nimismies määräsi ruumiin asetettavaksi väliaikaiseen hautaan (lönngrav) ja piirilääkärin tekemään ruumiinavauksen. Toinen tapaus 1830-luvulta; torpparivainaja oli jo ehditty haudata, kun kylällä alkoi kiertää huhu, ettei kuolinsyy ehkä ollutkaan äkillinen vatsanpuru. Huhun kiirittyä nimismiehen korviin, määräsi hän haudan avattavaksi ja piirilääkärin tekemään ruumiinavauksen. Siinä löytyivätkin kuristusjäljet ja pitkällisen käräjäkierroksen jälkeen tuomittiin torpparin leski miehensä kuristamisesta.

Renovoiduissa tuomiokirjoissa näitä näkee harvemmin koska ne yleensä alistettiin hovioikeudelle ja kihlakunnanoikeuden pöytäkirjaan jää vain juttunumero ja merkintä "hemstelldt". Kihlakunnan- tai raastuvanoikeuksien pöytäkirjat ovat tallessa liitteineen ja niissä näkee myös ruumiinavauspöytäkirjoja.

[Pekka Hiltunen]

1800-luvusta puhuttaessa eivät kuolemansyyntutkintaan liittyvät ruumiinavaukset olleet mitenkään tuntemattomia, vaan niitä näkee useinkin. Syy ei tosin ollut lääketieteellinen, vaan oikeudellinen. Pappi, jolle kuolemasta yleensä ensin ilmoitettiin, toimi ensimmäisenä seulana, ja jos oli syytä epäillä, että kuolema oli itse aiheutettu tai toisen käden kautta tapahtunut, ilmoitti hän asiasta nimismiehelle, joka joko antoi hautausluvan tai määräsi toimeenpantavaksi kuolinsyyn tutkinnan ja tarvittaessa ruumiinavauksen. Näistä on jäänyt paljonkin jälkiä sekä tuomiokirjoihin että nimismiehen ja kirkkoherran väliseen virkakirjeenvaihtoon.

Ensimmäinen näkemäni on muistaakseni vuodelta 1820, kun esisukulaiseni löysi maantien laidasta nuoren naisen ruumiin. Neitosta ei kukaan paikkakuntalainen tunnistanut eikä mitään ilmeistä kuolinsyytä löytynyt, jolloin nimismies määräsi ruumiin asetettavaksi väliaikaiseen hautaan (lönngrav) ja piirilääkärin tekemään ruumiinavauksen. Toinen tapaus 1830-luvulta; torpparivainaja oli jo ehditty haudata, kun kylällä alkoi kiertää huhu, ettei kuolinsyy ehkä ollutkaan äkillinen vatsanpuru. Huhun kiirittyä nimismiehen korviin, määräsi hän haudan avattavaksi ja piirilääkärin tekemään ruumiinavauksen. Siinä löytyivätkin kuristusjäljet ja pitkällisen käräjäkierroksen jälkeen tuomittiin torpparin leski miehensä kuristamisesta.

Renovoiduissa tuomiokirjoissa näitä näkee harvemmin koska ne yleensä alistettiin hovioikeudelle ja kihlakunnanoikeuden pöytäkirjaan jää vain juttunumero ja merkintä "hemstelldt". Kihlakunnan- tai raastuvanoikeuksien pöytäkirjat ovat tallessa liitteineen ja niissä näkee myös ruumiinavauspöytäkirjoja.
Olet oikeassa siinä, että esim. "tri Tulpin" ruumiinavausnäytökset näkivät päivänvalon jo v 1632 (liitekuva), mutta anatomiaa - fysiologiasta puhumattakaan - riittävästi tuntevaa lääkärikuntaa ei yliopistojen liepeitä lukuun ottamatta ollut edes 1900-luvun alkuun tultaesssa. Jokainen sairaanhoitajakin ymmärtää, että diagnoosit ennen vuotta 1950 saattoivat olla ilman mikroskopiaa ja avauksia tuulesta temmattuja. On eri asia, jos on puukonreikä maksan tai vas. keuhkon kohdalla niin, että kuka tahansa maallikkokin kykenee kirkkoherran tavoin diagnosoimaan kuolinsyyn. Tietenkin on koleraepidemian aikana tullut tyavallista enemmän koleradiagnooseja tai ruton riehuessa tautia on ylidiagnostoitukin. Yleisesti ovat diagnoosit ja kuolinsyyt "mitä sattuu", kun piispa on tarkastuksissaan edellyttänyt merkintää k.o. sarakkeeseen lähinnä henkirikosten poissulkemiseksi. Esim. parvorokon, vauvarokon, vihurirokon ja tuhkarokon erottaminen toisistaan - tai vaikka AIDS:sakin - vaatii kliinikoltakin paitsi terävää silmää ja ehkä älliäkin, myös instrumentteja, kuten kuumemittaria ja "labroja". Jopa usein kuolemaan johtava vauvan tulirokkokin saa sh-opiskelijan tai jopa lääket. opiskelijankin välttämään antibiootteja siihen saakka, kunnes kuume on jätkunut päiviä niin, että penisilliini on ainoa konsti ehkästä esim. munuaisvauriot...

PH