PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Strömfors bruk-- Ruotsinpyhtää


pirkko hagman
16.09.08, 16:19
Vastaanpa omaan kysymykseeni tai pikemminkin jatkan pähkäilyäni veljespari Petter, s.n.1761( kuoliniästä laskien) ja Mårten s. 1762(rk.- tieto)Johanssonien jäljityksessä. Miehet elivät aviossa Pyhtäällä 1790- luvulta alkaen.
Täsmäsyntymäpaikkaa/- aikaa en ole onnistunut heille löytämään.
Sellainenkin ajatus pölähti päähäni josko olisivat tulleet hyvinkin kaukaa työn perässä ja nimenomaa Strömforsin ruukille.
Olen, olen toki selannut Strömforsin työväen rk:sta --tuloksetta, mutta löytyisikö työväestä mahdollisesti 1780-90- luvuilta mitään muuta luetteloa.
Sellainen kun on olemassa esim. Orisbergin ruukista.
Yhden passelin Mårtenin, Mårten Nymanin,knippsmästaren, löysin ja vieläpä oikealla synt. vuodella 1762 varustettuna, mutta sillä veijarilla oli aivan erilaiset myöhemmät elämänvaiheet, kolme aviotakin, samaan aikaan kun tämä "oikea" Mårten eleli ja lissäntyi ainoassa aviossaan.

Siis työväkiluetteloa kyselen
uteliaana Pirkko H:man

Bodniemi37
16.09.08, 17:08
Hei!

Oletko tutkaillut digiarkistosta löytyviä Pernajan Koskenkylän ruukin kirjoja?

pirkko hagman
17.09.08, 15:11
Hei!

Oletko tutkaillut digiarkistosta löytyviä Pernajan Koskenkylän ruukin kirjoja?

Lämmin kiitos vinkistäsi, Ritva.
Enpä ollut aiemmin panetunut esittämiisi Pernajan Koskenkylän ruukin kirjoihin.
Nyt sen tein-- valitettavasti löytämättä tavoittelemaani tulosta.
Täytynee asennoitua niin, että löydöshän se on vesiperäkin eli ainakaan Pernajasta eivät pojat ole kotoisin.
kiitollisena Pirkko H:man

Bodniemi37
17.09.08, 17:55
Olen, olen toki selannut Strömforsin työväen rk:sta --tuloksetta, mutta löytyisikö työväestä mahdollisesti 1780-90- luvuilta mitään muuta luetteloa.

Siis työväkiluetteloa kyselen
uteliaana Pirkko H:man

Hei vielä, Pirjo!

Muistin tällä välin, että olen nähnyt sahojen ja ruukkien työväen luetteloita henkikirjoissa. Valitettavasti vain tutkimasi ajankohdan ja paikkakuntien henkikirjoja ei ymmärtääkseni ole vielä saatettu digitaaliseen muotoon, joten joudut tutkimaan niitä mikrofilmeiltä esim. Kansallis- tai maakunta-arkistossa. Myös paikallinen katselulaittein varustettu kirjastosi voi ymmärtääkseni lainata mikrofilmejä käyttöösi.

Juha
17.09.08, 19:32
Yksi lähde ovat vuorikäräjien pöytäkirjat. Niitä on säilynyt 1600-luvulta lähtien ja ne sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettävään Vuorihallituksen arkistoon.

Niitä ei ole tietääkseni olemassa digitoidussa muodossa.

Wikipediasta lisää http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorioikeus


Itsekin monen ruukkisepän jälkeläinen