PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kuka oli Helena Fellman os. Kastelli

korpi
20.12.19, 10:31
Olen yrittänyt selvittää sukulaisuus suhdetta Helena Kastelliin, mutta en pääse puusta pitkään. Helena Kastelli oli syntynyt Oulussa varmaankin joskus 1870-1880 vaihteessa, koska hän oli lähtenyt Amerikkaan jo 1896 loppupuolella. Lehtijutussa hän kertoi, että hänen äitinsä oli lähtöisin Kastellista ja isä Madekoskelta. Nimejä ei mainita. Lisäksi hän kertoi, että hän oli tätinsä kautta sukua Schrödereille. Amerikassa hän avioitui Oululaisen kauppiaan Werner Fellmannin kanssa. Hän vieraili 1950- 1960 lukujen vaihteessa Oulussa sukulaistensa luona Kaupin N:o35 ja Ylikärpän N:o34 tiloilla. Kukaan ei kuitenkaan muista, mitä kautta hän oli sukulainen. Lähtiessään hän kirjoitti vielä kiitoskirjeen Helsingistä ja toivotti tervetulleeksi Amerikkaan.
Tuomas Mattson Korhonen (s.noin 4.3. 1778 Oulunsuu) muutti asumaan Laanilan eli Schröderin tilalle N:o24. Hän oli ilmeisesti kaksi kertaa naimisissa. Toinen vaimoista oli Caisa Kastelli (s. noin 5.11.1825).
Oliko Helena sukua Kaupeille tätä kautta? Kenen lapsi hän oli? Voiko Amerikan sukulaisia jotenkin selvittää? Apua tarvitaan.

Jouni Kaleva
20.12.19, 10:42
Julkaisussa Sarkkinen Kari: Fellmanit Pappeja ja merenkulkijoita pohjolassa (2005) on taulussa 11.70 kerrottu Verner Fellmanista, s. 13.2.1881. Vihitty Astoriassa 15.9.1903, pso Helena Sofia Kastell, josta ei kuitenkaan mitään lisätietoja. Verner oli hyvin menestyvä liikemies,mm. Suomen konsuli Oregonissa.

korpi
20.12.19, 10:53
Kiitos tiedosta.

korpi
20.12.19, 10:55
Kiitos tiedoista.

tellervoranta
20.12.19, 12:56
Oulujoki, lastenkirja 1881-1890. Kärppälä no34 Anttila Jaakolla tytär Helena Sofia s.22.2.1880.

https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17688&pnum=83

Perhe asuu ensin Kärppälässä ja sitten löytyy aakkosista. Helena Sofia muuttaa kotoa 28.3.1900 Ouluun.
Lieneekö oikea, jos muuttaa Amerikkaan v.1896.

jukkaukkola
20.12.19, 13:19
Voisiko tämä Sofia Helena s.19.2.1880 , äiti Greta Kastelli s.1839 olla oikea Helena? : SSHY - Kuvatietokanta - Oulujoki (https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17688&pnum=160)

Pekka Hiltunen
20.12.19, 13:28
Voisiko tämä Sofia Helena s.19.2.1880 , äiti Greta Kastelli s.1839 olla oikea Helena? : SSHY - Kuvatietokanta - Oulujoki (https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17688&pnum=160)
Onkohan tässä kaste- ja syntymäpäivä keskenään sekoitettu?
Z

Jouni Kaleva
20.12.19, 13:44
Voisiko tämä Sofia Helena s.19.2.1880 , äiti Greta Kastelli s.1839 olla oikea Helena? : SSHY - Kuvatietokanta - Oulujoki (https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17688&pnum=160)
Tuolla Oulujoen Kauppila l. Kastelli nro 45, jossa synt. mm. Greta-tytär 16.9.1839. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9349403

Gretalla sisar Caisa, s. 6.11.1825. Tämä Caisa on siirtynyt Laanilaan (Schröder) nro 24, Juho Tuomaanpk. Korhosen (s. 15.7.1824) vaimoksi noin 1848. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9349406

Jouni Kaleva
20.12.19, 13:58
Sofia Helena Konttinen l. Kauppi (isä Georg Heikinpk, s. 1.8.1834 ja äiti Greta Jaakontr. Kastelli) s. 11.2.1880, oli perheensä kuopus ja orpoutui nuorena. Äiti kuoli 1892 ja isä kuoli 10.3.1896. Samana vuonna 1896 Sofia Helena pääsi ripille.
Tiedot RK Oulujoki 1891-1900 fol. 255:
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17687&pnum=249

Ilmeisesti sitten saman tien 1896 Sofia Helena siirtyi Amerikkaan.

jukkaukkola
20.12.19, 21:30
Olen yrittänyt selvittää sukulaisuus suhdetta Helena Kastelliin, mutta en pääse puusta pitkään. Helena Kastelli oli syntynyt Oulussa varmaankin joskus 1870-1880 vaihteessa, koska hän oli lähtenyt Amerikkaan jo 1896 loppupuolella. Lehtijutussa hän kertoi, että hänen äitinsä oli lähtöisin Kastellista ja isä Madekoskelta. Nimejä ei mainita. Lisäksi hän kertoi, että hän oli tätinsä kautta sukua Schrödereille. Amerikassa hän avioitui Oululaisen kauppiaan Werner Fellmannin kanssa. Hän vieraili 1950- 1960 lukujen vaihteessa Oulussa sukulaistensa luona Kaupin N:o35 ja Ylikärpän N:o34 tiloilla. Kukaan ei kuitenkaan muista, mitä kautta hän oli sukulainen. Lähtiessään hän kirjoitti vielä kiitoskirjeen Helsingistä ja toivotti tervetulleeksi Amerikkaan.
Tuomas Mattson Korhonen (s.noin 4.3. 1778 Oulunsuu) muutti asumaan Laanilan eli Schröderin tilalle N:o24. Hän oli ilmeisesti kaksi kertaa naimisissa. Toinen vaimoista oli Caisa Kastelli (s. noin 5.11.1825).
Oliko Helena sukua Kaupeille tätä kautta? Kenen lapsi hän oli? Voiko Amerikan sukulaisia jotenkin selvittää? Apua tarvitaan.

Helenan isä Yrjö Konttinen l.Kauppi ja Kaupin rno 35 tilaa isännöivä Henrik olivat veljeksiä ,jotenka Helena ilmeisesti kävi 1950-1960 tapaamassa serkkunsa lapsia.(lienevät ottaneet valokuvia ,kuten tuohon aikaan oli tapana kun Amerikan sukulaisia tuli käymään ,ainakin meillä näin tehtiin ).

Helena muutti 1896 Oregoniin ,ilmeisesti siskonsa Hilma Johannan luokse ,jonne myös Helenan pikkusisko Anna Elisa menee.

Tuomas Matsson Korhonen s.1778 eli Laanila kuuluu samaan sukuun ja on myös minun esivanhempia.

Jos enempi tarvit tietoa uudemmista asioista ,voit laittaa yksityispostia ,jonkin verran on tietoa suvusta.

Jukka Ukkola

korpi
23.12.19, 11:50
Minäkin olen miettinyt tuota linjaa, mutta en ole löytänyt Anna Ellisan ja Hilma Johannan nimeä netistä löytyvistä kirkonkirjoista. Helena oli jo vanhempi rouva vieraillessaan Kaupilla, mutta ei hän vielä yli 90 vuotias tainnut olla. Ainakaan valokuvien perusteella arvioituna. Hän oli kertonut lähteneensä Amerikkaan, koska hänen muitakin sisaruksia oli mennyt sinne aikaisemmin. Siinä mielessä hän voisi hyvinkin olla Yrjö Konttisen eli Kaupin lapsi. Uudemmatkin asiat kiinnostava. Mitähän kautta voisin lähettää yksityispostia?

korpi
23.12.19, 12:15
Anteeksi. Sieltä lastenkirjastahan näköjään nimet löytyivät.
Kiitos kaikille tiedoista.

jukkaukkola
23.12.19, 13:53
Minäkin olen miettinyt tuota linjaa, mutta en ole löytänyt Anna Ellisan ja Hilma Johannan nimeä netistä löytyvistä kirkonkirjoista. Helena oli jo vanhempi rouva vieraillessaan Kaupilla, mutta ei hän vielä yli 90 vuotias tainnut olla. Ainakaan valokuvien perusteella arvioituna. Hän oli kertonut lähteneensä Amerikkaan, koska hänen muitakin sisaruksia oli mennyt sinne aikaisemmin. Siinä mielessä hän voisi hyvinkin olla Yrjö Konttisen eli Kaupin lapsi. Uudemmatkin asiat kiinnostava. Mitähän kautta voisin lähettää yksityispostia?

Tuossa linkki Amerikkaan : Oregon Secretary of State Archives Division: Oregon Historical Records Index (http://genealogy.state.or.us/displayResults.php?name=+kastell&fromdate=&category=&recordNo=&county=&child=&parents=&-nothing=Search)

Minulle voit laittaa postia osoitteeseen : jukkahei*mbnet.fi

korpi
31.12.19, 10:57
Helena Fellmannin serkku Petter Henriksson Kauppi s. 2.8.1868 muutti myös Amerikkaan. Petterin isä oli Henrik Henriksson Rautio eli Kauppi s.17.3.1837 ja äiti Cristina Helena Isaksdr Holappa s.15.8.1836. Petteristä ei ole muuta tietoa, kuin asuinpaikka v.1903. Kauppakirjan mukaan hänen asuinpaikkansa oli tuolloin Minnesota Luisiana. Helena saattoi siis hyvinkin käydä katsomassa serkkunsa lapsia.
Petteristäkin olisi mukava saada jotain tietoa. Mutta mistä sitä voisi löytää?

Cristina Helena Iisakintytär Holappa on myös mysteeri. Hänen isänsä Iisak Holappa oli merimies ja s. noin 1798 ja äiti Anna Pehrsdr Ockonen s. noin 1804. He asuivat perheineen Oulussa. Mutta sitä ,mistä Helena Holapan suku oli tullut Ouluun ei kukaan ole osannut kertoa. En ole myöskään itse löytänyt mitään tietoja.

Itse olen Henrik Henriksson Raution eli Kaupin s.17.3.1837 jälkeläisiä.

Sukututkija JaSKa
05.01.20, 21:00

Chritina Isakintytär Holapalla ei ole nimeä Helena, pelkkä Christina kastetuissa. Äiti Anna Pehrintytär Okkonen on syntynyt Limingassa, vanhemmat löytyvät sieltä. Isak Holappaa en ole tutkinut.

Sukututkija JaSKa
06.01.20, 12:51
Tutkailin asiaa hieman lisää ja Anna Okkosen isälinja johtaa Forumilla aiemmin keskusteltuun Pehr Andersinpoika Pulkkinen, Bärfeldt Okkoseen. Pehriä lienee soviteltu jossain jopa ruotsalaisen sotilaan jälkipolviksi mutta Bärfeldt on tullut hänelle muuta kautta. Pulkkinen on nimenä ennen Bärfeldt-nimeä.

korpi
13.01.20, 11:51
Kiitos tiedoista. Tutkailen löytäisinkö Limingan suunnalta vinkkejä lisää.

korpi
13.01.20, 12:27
Sofia Helena s.noin 19.2.1880 on Georg Henriksson Kaupin myöh. Konttisen s. 1.8.1834 tytär. Georgin lapsiahan kerran lähti useampia Amerikkaan, Sofia Helena oli yksi heistä ja menin naimisiin Werner Fellmannin kanssa. Päädyn tähän johtopäätökseen. Kiitos kaikille avusta. Mistä sitten voi löytää tietoja hänen jälkipolvistaan?

Sukututkija JaSKa
13.01.20, 15:25
Tästä voi aloittaa:

https://www.findagrave.com/memorial/71883671/werner-h.-fellman