Vehkalahden Töytärin Brandstaka

[sippu630]

Vehkalahden pitäjän ''[S]teininpyölin'' (Stensböle, Stensby) eli Töytärin kylän, sen maakirjatalojen N:o 1 eli Brandstakan (Ranstakan) knaappitilan N:o 1 ja N:o 2 eli Töytärin hovin (Stöders, Töytäri) historiaa sekä taloja hallinneiden sukujen vaiheita on selvitetty mm. seuraavissa teoksissa:

R[agnar] Rosén: Vehkalahden pitäjän historia I, Suur-Vehkalahden asutus- ja aluehistoria n. vuoteen 1610 (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3716946). Julk. Vehkalahden kunta. Helsinki 1936. — Stensböle, Stöder (Styghder), Töytäri tai Brandstaka mainitaan sivuilla 57, 61, 256, 271, 282, 290, 291, 301 ja 305.

R[agnar] Rosén: Vehkalahden knaapit. Sivut 45–64 Matti Punttilan ja Jorma Mannisen toimittamassa teoksessa Vehkalahden pitäjänkirja I (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3392956). Ankkapurha VI. Kymenlaakson osakunnan kotiseutujulkaisu. Myllykoski 1968. Artikkelin on Ragnar Rosénin jälkeenjääneiden kirjoitusten ja muistiinpanojen perusteella toimittanut hänen poikansa Gunnar Rosén.

Saulo Kepsu: Vehkalahden vanhat talonnimet. Sivut 65–94 Matti Punttilan ja Jorma Mannisen toimittamassa teoksessa Vehkalahden pitäjänkirja I (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3392956). Ankkapurha VI. Kymenlaakson osakunnan kotiseutujulkaisu. Myllykoski 1968. — Stensbölen talonnimeä Töytäri (Stöder) käsitellään sivuilla 66 ja 92.

Martti Korhonen: Vehkalahden pitäjän historia II, Yhteiskunnallisesta kehityksestä 1600-luvulla sekä maakirjatilojen synty (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.65209). Hamina 1981. — Selostus ja jälkipolvitaulut Brandstaka-Stöder-suvusta sivuilla 160–163. Töytärin knaappitilan vaiheita selostetaan sivulla 529. Toisaalla kirjassa useita mainintoja töytäriläisistä.

Martti Korhonen, Esko Ahlberg, Juhana Könönen ja Pekka Reponen: Vehkaleipää : palasia Vehkalahden historiasta (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3387697). Julk. Vehkalahden kunta. Hamina 1985. — Töytärin kartta sivulla 46.

Eeva-Liisa Oksanen ja Markku Oksanen: Vehkalahden knaapit (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.1735516). Julk. Husgafvel-Seura ry, Pihlhjerta Knaappisuku ry, Tulikouran sukuseura ry. Hämeenlinna 2003. — Brandstaka-Stöder-sukua ja sen hallinnassa olevia knaappitiloja selostetaan sivuilla 143–145 ja suvun jälkipolvitauluja esitetään sivuilla 180–182. Toisaalla kirjassa useita mainintoja suvun yksittäisistä jäsenistä.

Pasi Pöllänen: Det lokala gamla frälset som den nordiska lokalförvaltningens stabiliserare i Sverige öster om Åbo Landsrätts doms 25.6.1415 rår och Ryssestenen under 1400–1600-talen (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.2517863). Publications of the University of Eastern Finland, Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 78. Joensuu 2014. — Sivuilla 337, 343 ja 358 tekijä viittaa Kari Hauhion DNA-tutkimukseen, joka osoittaa, etteivät Husupyölin Pukkilan Brandstakat ja Töytärin Brandstakat ole keskenään samaa mieslinjaista sukua.

Olavi Rantala: Brandstaka–Stöder ja Töytärin hovi : Vehkalahden Töytärin kylän historiaa 1500-luvulta lähtien (https://docplayer.fi/48570273-Brandstaka-stoder-ja-toytarin-hovi.html). 2017. — Teoksessa kerrataan Töytärin kylän ja lähiseudun sekä Stöder-suvun varhaishistoriaa lähinnä Korhosen teoksen perusteella sekä tarkastellaan kylän myöhempää historiaa ja knaappitilan myöhempien haltijoiden vaiheita.

Töytärin Brandstakoja mainitaan useissa Vehkalahden knaappisuvuista tehdyissä sukututkimuksissa, kuten Tuula Ulvelinin teoksessa Pihlhjärta-Tepponen knaappisuku Vehkalahdelta (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3983479) (2003) sekä Eila Lindströmin teoksissa Pihlhjerta knaappisuku, Niilo Rolandinpojan haara, Vehkalahti Husula (2009) ja Pihlhjerta knaappisuku, Antti Hannunpojan haara, Vehkalahti Husula (2009). Tätä kirjoittaessani minulla ei ole ollut käsillä Eila Lindströmin Brandstaka-Stöder-suvun tutkimusta.

V:n 1626 maantarkastuskirjan mukaan Eerik Eerikinpojalla ja Mikko Eerikinpojalla oli yhdessä Vehkalahden pitäjän Stensbölen (Steensböll) kylässä 1/4 veroa rälssimaata ja Sivatin (Sÿwatz) kylässä 1/6 veroa veromaata (siis kruunulle veroa maksavaa maata) [KA Kymenkartanon läänin tili 3634a: 35; Korhonen 1981: 187, 173, 161]. Tuo Sivatin 1/6 veroa mainitaan myöhemmissä lähteissä perintöluontoiseksi [Oksaset 2003: 167].

Korhosen mukaan (mts. 186) töytäriläisten Sivatissa 1626 omistama 1/6 veron maa olisi Sivatin maakirjatalon N:o 6 osa ja rälssiluontoinen. Tämä ei pidä paikkaansa. Esim. Kymin kihlakunnan v:n 1725 maakirjassa tila on numeroimattomana 1/6 veron ja 1/6 manttaalin veroisena Heikki Töytärin (Hindrich Stöder) nimellä ja Töytärin Niilo Matinpojan ratsupalvelun alaisena (under Nills Matzsons Rustienst i Stensböhle), kun taas Sivatin talo N:o 6, veroltaan 1/12 veroa ja 1/12 manttaalia, on vielä autiona, ja talo N:o 12, veroltaan 1/12 veroa, 1/12 manttaalia ja 1 tila, on kruununluontoinen, nykyisin Eerik Eerikinpojan nimissä ja osoitettuna läänin jalkaväkirykmentin viidennen kapteenin komppanian (eli Vehkalahden komppanian) varusmestarin vapaataloksi (so. palkkatilaksi) [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8775: 40v–43; vrt. Korhonen 1981: 526].

Mikko Eerikinpoika Töytärin (Stöder) poika, laivuri Heikki Mikonpoika Töytäri viljeli Töytärin 1/4 veron rälssitilan ja Sivatin 1/6 veron perintötilan lisäksi myös Husupyölissä eli ''Pukinpyölissä'' (Bocksböle) sijaitsevaa 1/6 veron rälssitilaa, jonka hän sitten lunasti Liivinmaalle muuttaneelta sukulaismieheltään Mikko Martinpojalta 1643 [KA Lappee I 1643–50 KO a 3 (jj 4): 11; Korhonen 1981: 160 (viite 4), 164 (viite 13) ja 529 (viite 36)]. Nähtävästi Heikki rahoitti hankintansa yhtiön yhteisin varoin, sillä myöhempien lähteiden valossa näyttää siltä, että Pukinpyölin tila on ollut jakamattoman pesän yhteistä omaisuutta.

Kun knaappitilojen rälssioikeudet v:n 1678 päätöksellä peruttiin, Töytärin knaappitilasta tuli läänin ratsuväkirykmenttiin ratsumiehen varustava rustholli. V:n 1681 maakirjaan saatettiin ajan tasalle kruunulle peruutettujen tilojen tiedot, ja Töytärin knaappitilan entisen, jo kauan sitten kuolleen isännän Heikki Töytärin (Hindrich Stöödher) nimen rinnalle kirjoitettiin tilan nykyisen isännän Niilo Matinpojan nimi (Niels Madtsson) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8690: 401v–402]. Rustholli koostui Töytärin kylässä (Steensböhle) sijaisevasta 1/4 veron, 1/4 manttaalin ja 1 tilan veroisesta entisestä rälssisäteristä ja Pukinpyölissä (Båckzböhle) sijaisevasta 1/6 veron ja 1/6 manttaalin entisestä rälssitilasta, yhteensä veroltaan 5/12 veroa, 5/12 manttaalia ja 1 tila. Näiden kanssa oli vielä yhdysviljelyksessä Sivatin kylässä (Sifwardtzby) sijaitseva 1/6 veron ja 1/6 manttaalin perintöluontoinen augmentti. Rustholli oli määrätty varustamaan ratsumies ratsumestari Georg Johan Köhlerin komppaniaan. Maakirjoissa Sivatin augmentti yhdistettiin 1730 rustholliin, joka tämän jälkeen oli veroltaan 1/4 + 1/6 + 1/6 = 7/12 veroa, 7/12 manttaalia ja 1 tila. [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit 8781: 50v–51, 43v–44; 8788: 90–91.]

Knaappitilojen rakennustarkastuksessa 1684, johon olen viitannut tämän saman viestiryhmän viestiketjun Gromschild (Gromskildt), Hornstjerna (Hornstierna) (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=40467) (31/10 2019) viestissä Töytärin Mikko Tuomaanpoika Brandstaka (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=40467&page=2), Töytärin knaappitilan isäntänä mainitaan Niilo Matinpoika. Tilan verolukuna mainitaan 5/12, siis Töytärin 1/4 veroa plus Pukinpyölin 1/6 veroa. Mikko Tuomaanpojalla sanotaan olevan siitä 1/16 osa, minkä täytyy tarkoittaa 1/16 veron osaa eli neljännestä Töytärin 1/4 veron säteristä, joten Niilo Matinpojalla yhtiömiehineen on loput 3/16 veroa eli kolme neljännestä Töytäristä. Pukinpyölin tila oli nähtävästi vielä jakamattomana kaikkien osakkaiden omistuksessa ja Niilo Matinpojan isännyydessä. Sivatin 1/6 veron perintötila ei kuulunut säterien rakennustarkastuksen piiriin, joten sitä ei tässä mainita.

Mikko Tuomaanpoika, Heikki Mikonpojan veljenpoika, oli saanut neljäsosansa omaan hallintaansa nähtävästi 1665 tai pian sen jälkeen. Vehkalahden, Kymin ja Valkealan 4–6/9 1665 pidetyissä syyskäräjissä kaksi lautamiestä määrättiin tarkastamaan (besee), hallitseeko Töytärin Mikko Tuomaanpoika Töytäri (Michell Thomason Stööder i Steenssböhle) kolmannesta Töytärin talosta (Stööders hemman) veljenosansa mukaisesti, ja jos ei, niin jakamaan silloin se hänelle omaksi [KA Kymenkartano 1665–72 KO a 2 (ii 2): 33v–34]. Mikko näyttää siis saaneen kihlakunnanoikeuden vakuutuneeksi siitä, että hänelle kuuluisi talosta kolmannes. Myöhemmistä lähteistä, kuten edellä mainitusta v:n 1684 rakennustarkastuksesta, käy kuitenkin ilmi, että Mikko Tuomaanpojalla ja hänen jälkeensä hänen pojallaan Mikko Mikonpojalla on ollut talosta ainoastaan neljännes.

Kun Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 19/3–14/4 1739 Töytärin silloisen rusthollarin Juho Eerikinpoika Brandstakan veli, rusthollin rakuuna Eerik Eerikinpoika Brandstaka (Niilo Matinpoika Töytärin pojanpoikia) haki itselleen Mikko Mikonpojan osaa rusthollista, Mikko torjui Eerikin hakemuksen kaikin osin, ''varsinkin kun Mikko on vanhemmasta veljenpojasta ja kuuluu nyttemmin edesmenneen isänsä Mikko Tuomaanpojan kanssa yli 90 vuoden ajan hallinneen edellä mainittua 1/4 osaa rusthollista ja samaista viljelleen ja hoitaneen, minkä vanha talollinen Eerik Eerikinpoika Töytäri Sivatista läsnäolevana vahvisti todeksi'' (hälst Michell är af äldre BrorSonen, och skall med des nu mera Afl[idne] Fader Michell Thomasson öfwer 90 Års tjd förenämde 1/4 del af Rusthållet innehafft och densamma brukat och förestått, hwarom G[amla] Bonden Erich Erichson Stöder if[rå]n Sigwartsby, närwarande besannade) [KA Kymenkartano ja Lappee 1739 KO a 45 (ii 48): 313v–319, erit. 315].

Henkikirjoista v:sta 1679 lähtien voidaan havaita, että Niilo Matinpoika Töytärin isännöimää kolmea neljännestä Töytäristä asuivat yhtiössä Niilon ja hänen perillistensä kanssa Heikki Mikonpojan veljen Esko Mikonpojan poika Heikki Eskonpoika perillisineen sekä veljen Matti Mikonpojan poika Tuomas Matinpoika perillisineen [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8687: 673v; 8689: 580; 8693: 750v; 8698: 853; 8703: 650v; 8712a: 1560–1560v; 8717: 1583v–1584].

Seuraavissa viesteissä siteeraan Töytäreihin liittyviä alkuperäislähteitä, joihin Korhonen on viitannut mainitussa teoksessaan tai joita olen löytänyt Kansallisarkiston tuomiokirjakortiston avulla tai Vehkalahden käräjäpöytäkirjoja ja Kymenkartanon läänin (Kymin kihlakunnan) tilikirjoja selailemalla.

[sippu630]

Martti Korhosen Vehkalahden pitäjän historia II:n (1981) sivuilla 161–163 olevassa Töytärin Brandstaka–Stöder-suvun sukutaulussa mainitaan Mikko Eerikinpojalla (k. 1630) lapset Esko Mikonpoika (k. ennen vuotta 1662), Marketta Mikontytär, Valpuri Mikontytär, Matti Mikonpoika (k. ennen vuotta 1662), Yrjö Mikonpoika (k. ennen vuotta 1633), Heikki Mikonpoika (tilallisena Töytärissä 1630–62) ja Tuomas Mikonpoika (k. ennen vuotta 1662). Heistä Esko, Matti ja Tuomas Mikonpojilla on taulussa jälkeläistöä. Heikki Mikonpojan Korhonen kirjoittaa kuolleen 1661 tai 1662 lapsetonna ja jättäneen jälkeensä 768 kuparitaalarin arvoisen omaisuuden (joka silloin lankeaisi sivuperintönä vielä elossa olleille sisaruksille ja kuolleitten sisarusten perillisille). Tiedon ovat toistaneet Eeva-Liisa ja Markku Oksanen teoksessaan Vehkalahden knaapit (2003) sivulla 144 ja Olavi Rantala teoksessaan Brandstaka-Stöder ja Töytärin hovi (2017) sivulla 9. Keskeisenä lähteenä on Korhosella ollut Vehkalahden talvikäräjissä 19–20/1 1663 annettu perinnönjakotuomio (viitteet 5 ja 2/2 sivulla 580). Tarkastelen tätä tuomiota seuraavassa lähemmin.

Perinnönjakoa haettiin Vehkalahden ja Valkealan talvikäräjissä 16–17/1 1662 [KA Kymenkartano 1653–64 KO a 1 (ii 1): 348 (44)]: ''Myönnettiin sisarusjako (syskone skiffte) Niilo Matinpojan, Martti Tuomaanpojan ja hänen veljensä sekä heidän isiensä muiden sisarusten välillä Töytärissä (Steensböhle), heidän omasta pyynnöstään, ja pitää itse vaihdossa (bythe) [so. jaossa] itse kullekin tulevat etuudet oikeudenmukaisesti huomioon ottaa, sitten kun kaikki velka on lain mukaan ensin erotettu.''

Asiaan liittyy myös seuraava, Vehkalahden ja Valkealan syyskäräjissä 8–9/9 1662 oli esillä ollut juttu [KA Kymenkartano 1653–64 KO a 1 (ii 1): 314v (12v)]:
''Koska havaittiin, että Mikko Töytärin häihin (till Michiel Stödhers Bröllop) oli kaikki laitettu valmiiksi ja vieraat kutsuttu kokoon Töytäriin (Steensböhle), jotka (vieraat) myös olivat hääruoat ja -juomat nauttineet (Bröllopz Kåsten förtärdt), kuten kirkkoherran herra Matin ja muiden hyvien miesten atesti todistaa, mutta hän Töytäri ei ollut halunnut sinne ajoissa laittautua, vaan oli pelkästä pahansuopuudesta ja ilkeyttään jättäytynyt sieltä pois, niin sen tähden kumotaan Mikon hääruokia ja -juomia koskeva vaatimus. Mutta muussa pitää kaikkien perillisten mukautua viimeksi julistettuun päätökseen menneissä käräjissä. Tätä vastaan vetosi Mikko Töytäri. Koska nyt tuli saapuville useita, joilla oli saatavaa Martti Töytäriltä (Mårten Stödher), niin täkäläinen tullivirkailija Johan Johaninpoika tarkastaja Barckmannin puolesta kuin myös muita. Sen tähden käskettiin niin kaikkia perillisiä kuin myös jakomiehiä, että kun vaihto (bythet) yllämainitun päätöksen nojalla pannaan toimeen, pitää se osa, joka voi langeta Martti Töytärille, asettaa puolueettomiin käsiin velkojille maksamiseksi, jolloin he (velkojat) nostakoot sitten välillään kysymyksen etuoikeudesta siihen.''

Perinnönjakotuomio annettiin vihdoin Vehkalahden ja Valkealan talvikäräjissä 19–20/1 1663 [KA Kymenkartano 1653–64 KO a 1 (ii 1): 366v–367]:
''Tuomittiin pysyväksi ja kiinteäksi se ositus ja perinnönjako, jonka vouti Lars Jönsinpoika on viimeksikuluneena 3. marraskuuta 1662 toimittanut yhdessä joidenkin kunniallisten uskottujen lautamiesten, nimittäin Pyhällön Paavo Klemetinpojan ja Metsäkylän Yrjö Yrjönpojan kanssa, sen inventaarion perusteella, jonka he ovat laatineet näiden veljenpoikien ja veljien sekä sisarten, Niilo Matinpojan, Heikki Eskonpojan, Tuomas Töytärin (Thomas Stödher), Mikko ja Martti Töytärin (Michiel och Mårten Stödher), molemmat yhdestä veljestä, ja kahden sisaren, Marketta Mikontyttären ja Valpuri Mikontyttären välillä, koskien heidän isän- ja äidinperintöään irtaimesta Steininpyölin Töytärin talossa (deeres Fäderne och Mödherne i Löössörum Uthj Stensböhle Stöders hem[m]an), kaikinpuolin sen mukaan kuin mainittu vaihtoluettelo (bythes lengd) kirjaimellisesti ilmoittaa. Koska kerran mainitut vierasmiehet tarjoutuivat haluavansa valallisesti vahvistaa, etteivät he tasaisemmin tai oikeammin ole voineet osittaa ja jakaa kuin he ovat tehneet, siten että jokainen veljenosa, paitsi sitä mitä he heti ovat saaneet, oikeudella nousee 153 taalariin 19 äyriin kuparirahaa ja jokainen sisarenosa 76 taalariin 25 äyriin koko perintösummasta, 768 taalarista kuparirahaa. Mitä tulee siihen, että Mikko ja Martti Töytäri ovat veljenosalleen saaneet 32 taalaria 16 äyriä enemmän kuin heidän oikeudella olisi pitänyt saada, niin ovat moisen kaikki perilliset sallineet, mikä myös siihen jää, minkä myötä heidän myös, mitä irtaimiin tulee, pitää olla kokonaan erotetut. Mitä tulee Martti Töytärin vaatimukseen hääruoista ja -juomista, niin riippuu se laamanninoikeuden ratkaisusta, koska kihlakunnantuomiota vastaan tässä jutussa on tätä ennen laillisesti vedottu muttei vielä ajettu perille.''

Havaitsemme tästä seuraavaa. Ensinnäkin on huomattava, että perinnönjako koski vain irtainta omaisuutta; itse tila oli jo monta vuotta ollut Mikko Eerikinpojan poikien tai näiden perillisten hallussa. Toiseksi, perinnön jättäjänä ei näytä olevan vain joku äskettäin lapsetonna kuollut sisarus, vaan kysymyksessä on nimen omaan sisarusten isän- ja äidinperinnön jako; tämä perintö lienee sekin käytännössä ollut jo pitkään suurimmaksi osaksi jaettuna, mutta jaosta myöhemmin syntyneen riidan takia on nyt toimitettu uusi jako itse kruununvoudin johdolla. Sitä paitsi, kuten myöhemmin näytetään, Heikki Mikonpoika oli kuollut jo 1655.

Perintö jakaantui neljään veljenosaan ja kahteen sisarenosaan, sillä 4 x 153:19 + 2 x 76:25 = 767:30 eli kahta äyriä vaille 768:–. Sisarenosat menivät Marketta ja Valpuri Mikontyttärille. Heikki Eskonpoika sai yksin isänsä (Esko Mikonpojan) veljenosan. Veljekset Mikko ja Martti Töytäri jakoivat isänsä (Tuomas Mikonpojan) veljenosan. Lopuista kahdesta veljenosasta yhden on saanut Niilo Matinpoika ja toisen Tuomas Töytäri (Matti Mikonpojan poika).

Korhosen teoksen sivun 161 sukutaulussa Yrjö Mikonpojan kerrotaan kuolleen ennen vuotta 1633. Lähteenä (viite 2/4) on Vehkalahden talvikäräjissä 15/3 1633 esillä ollut juttu, jossa Kymenkartanon läänin entinen kruununvouti Hein Wilcken kertoi lastauttaneensa 1625 edesmenneen Yrjö Töytärin kuuttiin (afledne Jören Stöders Schuta) tietyt määrät viljoja toimitettavaksi Töytärin kautta muonitukseksi Helsinkiin, mutta määränpäässä oli viljoissa havaittu vaillinki. Wilckenin kanteeseen oli vastaamassa Yrjön veli Heikki Töytäri (brodern Henrich Stöder för honom Swarar), joka väitti viljan jauhetun Helsingissä kukkuramitoin ja kantajien palkkojakin siitä maksetun [KA Lappee I 1623–39 KO a 1 (jj 1): 138.]

Olettaen, ettei sisarussarjassa ollut muita veljiä kuin mainitut Esko, Matti, Tuomas, Yrjö ja Heikki Mikonpojat, täytyy joko Yrjö Mikonpojan tai Heikki Mikonpojan olla kuollut jättämättä jälkeensä rintaperillisiä ja Niilo Matinpojan täytyy olla toisen heistä perillinen. Muulla tavalla ei näet veljenosien lukumäärä voi olla neljä. Selvästi todennäköisempää on se, että Niilo on ollut Heikki Mikonpojan perillinen, sillä nimen omaan Heikki (eikä Yrjö) mainitaan Töytärin rälssisäterin isäntänä, vieläpä yli 20 vuotta Yrjön kuoleman jälkeen.

Kumminkin Korhosen teoksen sivun 162 sukutaulun mukaan Tuomas Matinpoika ja Niilo Matinpoika olisivat olleet veljeksiä. Korhosta seuraten Oksaset ovat teoksensa Vehkalahden knaapit (2003) sivun 182 Brandstaka-Stöder-suvun taulussa 2 laittaneet Niilo Matinpojan (Nils Mattsinpojan) Matti Mikonpojan (Matts Mikaelinpojan) pojaksi. Samoin on menetellyt Rantala teoksensa Brandstaka-Stöder ja Töytärin hovi (2017) sivun 21 sukutaulussa.

Niilo Matinpoika ei voi olla Matti Mikonpojan poika. Jos näet Tuomas Matinpoika ja Niilo Matinpoika olisivat olleet veljeksiä, he olisivat keskenään jakaneet isänsä Matti Mikonpojan veljenosan, jolloin veljenosia olisikin ollut kaikkiaan vain kolme.

Vehkalahden ja Kymin talvikäräjissä 6–7/3 1688 esillä olleessa, Sivatin ja Kolsilan kylien välisessä tilusriidassa mainitaan kantajien joukossa Sivatin talollisten lisäksi kuusi Husulan kylän sukuoikeustalollista, jotka omistavat 1/6 veroa maata Sivatissa knaappioikeudella (under knaprättigheet) sekä Niilo Matinpoika Töytäri mainitussa kylässä [so. Sivatissa] sijaitsevan maansa puolesta (Niels Matson Stöder å sin Jordz i bem[mäl]te by wägna) [KA Kymenkartano ja Lappee 1687–89 KO a 3 (ii 6): 194–198]. Erään vastaajan, Kolsilan (Pousin) Benjam Simonpojan lausumaa Niilo piti valheena (Niels Matson Stöder swaradhe Benjamin dett liuger du mitt igenom din mun). Kantajien todistajiksi nimeämistä jäävättiin vastaajien muistutuksesta mm. Salmenkylän Matti Tapaninpoika sen vuoksi, että tämän veljen pojanpojalla Samuli Pärtynpojalla on vaimona Niilo Töytärin kanssa samaa taloa asuneen edesmenneen Tuomas Matinpojan tytär, jonka äiti on vielä emäntänä samaisessa talossa (Matz Staphanson ib[ide]m [= Strömsby] Exciperade Kålsila boer emoth, emedan Matzes Broders Sona Son Samuehl Berttilson äger Sahl[ige] Thomas Matsons, som åbodd ett hemman jempte Niels Stöder, dotter, hwilkens Modher och ännu ähr Mathmoor i samme gårdh, dy kan Matz icke admitteras att wittna). Tässä on huomattava, että jos Tuomas ja Niilo olisivat olleet veljeksiä, olisi todistajan jääviyttä kaiketi perusteltu ensisijaisesti todistajan ja kantajan sukulaisuudella eikä vain sillä, että todistajan sukulaisen etu on riippuvainen jutun lopputuloksesta.

Kuten edellisessä viestissäni jo mainitsin, Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 1739 Töytärin rusthollarin Juho Eerikinpoika Brandstakan veli, rushollin rakuuna Eerik Eerikinpoika Brandstaka haki itselleen Mikko Mikonpojan osaa rusthollista [KA Kymenkartano ja Lappee 1739 KO a 45 (ii 48): 313v–319]. Töytärin edesmenneen osakkaan Tuomas Heikinpojan vävy, rakuuna Juho Tuomaanpoika Björk (Biörck) esitti oikeudelle mm. 4/10 1655 päivätyn kirjallisen todistuksen Heikki Mikonpoika Töytärin kuolinvuoteellaan tekemästä tunnustuksesta (en skriftelig betygan af d:n 4:de Octobr: 1655 om Hendrich Michellssons Stöders bekännellse), jonka sisältöä ei pöytäkirjassa tarkemmin referoida, sekä Metsäkylän Mikko Samulinpojan, Kannusjärven Matti Martinpojan, Salmenkylän Antti Nuutinpojan ja Töytärin (Stenböhle) Valpuri Tuomaantyttären puumerkein allepiirtämän kirjallisen todistuksen, jonka paikkansapitävyyden myös Simo Lavonen, Eerik Muuri ja Heikki Suomalainen voivat valallisesti vahvistaa ja jossa todistetaan Juho Eerikinpojan ja Tuomas Heikinpojan välillä (1722–24) olleessa riidassa, että ''[Juho] Eerikinpoika polveutuisi sisäänotetusta vävystä Niilo Matinpojasta Kolsilasta eli Ruotsbystä, ja heidän isoäidistään Annika Eerikintyttärestä Kuorsalosta, kuuluen nämä molemmat olevan talonpoikaissukua eivätkä sitä vanhaa aatelia, mitä he teeskentelevät'' ([Johan] Erichsson skulle wara af intagen SwärSon Nills Mattsson if[rån] Kollsila, ell[e]r Ruotsby, och deras Mor Mor [sic!] Annika Erichsdotter ifrån Kuorsalöö, skolandes desse begge wara af Bondeslächt och icke af den Gamla Adelen som de föregifwa). — Tässä ''Mor Mor'' on ilmeinen virhe, pitäisi olla ''Far Mor'', sillä selvästikin Niilo Matinpoika ja Annika Eerikintytär ovat aviopari, Juho ja Eerik Eerikinpojat Brandstakan isän Eerik Niilonpojan vanhemmat. Eihän tässä näet ole lainkaan relevanttia se, mitä sukuperää heidän äidinäitinsä on.

Päättelen tästä, että Töytärin isäntä Heikki Mikonpoika on ennen 1655 tapahtunutta kuolemaansa ottanut pojakseen ja perillisekseen naapurikylästä Kolsilasta kotoisin olleen vävynsä Niilo Matinpojan, joka sitten ensimmäisen vaimonsa, Heikintyttären, kuoltua on mennyt uusiin naimisiin Kuorsalosta kotoisin olleen Annika Eerikintyttären kanssa. Tästä jälkimmäisestä aviosta syntyi sitten poika Eerik Niilonpoika, veljesten Juho, Eerik, Niilo ja Heikki Eerikinpojat Brandstakan isä. Ehkäpä edellä mainittu Heikki Mikonpoika Töytärin kuolinvuoteellaan 1655 antama tunnustus on ollut testamenttimääräys, jonka nojalla Niilo Matinpoika on sitten päässyt omistamaan Töytärin rälssitilasta appensa osuuden (eli yhden neljänneksen).

Joka tapauksessa Niilo Matinpoika oli Töytärin rälssisäterin osaomistaja 1678, jolloin se muiden knaappitilojen lailla peruutettiin kruunulle. V:n 1679 henkikirjaan knaapit kirjattiin kohtaan ''Vanhoja rälssimiehiä, jotka kuninkaallisessa komissiossa 1678 on palautettu kruunun ulostekojen alaisuuteen'' (Gamble Frälssemän Som Uthi Kongl: Commission 1678 äro Undher Cronones Uthlagar Reducerade)'' [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8687: 673v; Rosén 1968: 61; Korhonen 1981: 177; Oksaset 2003: 109]. Töytäristä (Steensböhle) kirjattiin kolme ruokakuntaa: (1) Tuomas Matinpoika vaimoineen, Niilo Töytäri (Niels Stödher) vaimoineen, poika Eerik Niilonpoika ja ratsumiehen leski Marketta; (2) Mikko Tuomaanpoika vaimoineen; (3) Juho Eerikinpoika vaimoineen ja veli Yrjö Eerikinpoika. Näistä ruokakunnat (1) ja (2) ovat Töytärin knaappitilan väkeä. Ruokakunta (3) on rälssiluontonsa säilyttäneen Töytärin hovin lampuotiväkeä, joka sekin on aiemmin ollut henkirahasta vapaana ja siis luettu knaappeihin.

Erinäisten vaiheiden jälkeen 1694 knaappitilat annettiin niiden asukkaille takaisin perintöluontoisina rustholleina (ja näiden augmnentteina), joihin liittyi säteri- ja henkirahavapaus [Rosén 1968: 61–62; Korhonen 1981: 177–178; Oksaset 2003: 109–114]. V:n 1694 henkikirjaan merkittiin Töytärin säterirusthollin Niilo Matinpojan talonosan kohdalle henkikirjaan: ''Varustavat [ratsumiehen] ja nauttivat säterivapautta ja armahdusta henkirahoista'' (Rusta och niuta Sätterijs frijhet med förskoning på mantals penningar) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8712a: 1560–1560v]. Henkirahasta säästyi tuolloin seuraava väki, josta muutoin olisi pitänyt henkiraha maksaa: Niilo Matinpoika, Heikki Eskonpoika vaimoineen, Eerik Niilonpoika vaimoineen, Taavi Tuomaanpoika ja ratsumies Arvin vaimo. Entisenä rälssimiehenä Niilo luettiin nyt samoihin etuihin oikeutetuksi kuten vanhempienkin knaappisukujen jäsenet.

Ilmeisesti erehdyksessä samaisessa v:n 1694 henkikirjassa Töytärin rusthollin neljänneksen omistajalta Mikko Tuomaanpojalta sekä hänen pojiltaan Elias ja Juho Mikonpojilta on kannettu 16 äyrin henkiraha, vaikka Mikko kuului vanhoihin Töytäreihin. Niilo Matinpoika mainitaan henkikirjoissa viimeisen kerran 1697 [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8717: 1583v–1584]. Tämän vuoden henkikirjaan Vehkalahden knaapit on taas merkitty kuten muutkin talonpojat ilman mainintaa henkirahavapaudesta.

Vehkalahdella 17/8 1698 päivättyyn, vuosien 1677–90 verorästejä koskevaan luetteloon on Töytäristä (Steensböhle) kirjattu Niilo Matinpoika Brandstaka (Niels Mattzson Brandhstaka), Mikko Tuomaanpoika ja (Töytärin hovin) lampuoti Juho Eerikinpoika [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8720: 749v–750]. Niilolle on merkitty verovelkaa 56 taalaria 26 äyriä 4 penninkiä hopearahaa ja 24 kappaa viljaa edesmenneen kruununvouti Erich Böismannin voutivuosilta sekä 18 taalaria 22 äyriä 16 penninkiä samaa rahaa kruununvouti Johan Robbertin voutivuosilta. Huomautussarakkeeseen on merkitty: ''tämä on knaappiaatelia ja samaa laatua kuin ne muutkin'' (denne ähr af knapadelen och af lijka beskaffenheet medh de öfrige), ts. Niilon rästit olivat samaa laatua kuin muidenkin knaappien ja niihin oli sovellettava samaa menettelyä.

Rästiluettelossa näyttävät olevan lähes kaikkien knaappitilojen isännät, ja rästit ovat kertyneet sinä aikana (v:sta 1678), kun knaappitilat olivat kruunulle peruutettuina eikä niillä vielä ollut niitä vapauksia, jotka niille myönnettiin 1694. Knaapit saivat v:n 1694 päätöksen seurauksena taannehtivasti vapautuksen kyseisistä rästeistä. Esimerkiksi Husulan Arvi Eerikinpoika Pilhjertan kohdalle on huomautussarakkeeseen kirjattu: ''Denne haar att upwijsa, Höghwälb[orne] H:r Baron och Landzhöfd[ingen]s [bref] af d:n 17 Nov[ember] [1]694, att han som dhe öfrige af knaparne skulle åthniuta Sätterijs frijheet, effter Kongl[ig] Befall[ning] men haar ännu icke kun[n]at afskrif[wa]s uthan närmare resol[utio]n och Befallningh till Crono Befallningzman'' [ibid: 748v–749]. Rästejä ei siis voitu pyyhkiä pois kirjoista ennen kuin kruununvouti oli saanut siihen nimenomaisen käskyn.

[sippu630]

Martti Korhosen teoksessa Vehkalahden pitäjän historia II (1981) sivulla 161 olevassa Töytärin Brandstaka-suvun sukutaulussa esiintyvä Tuomas Heikinpoika, jonka mainitaan olleen tilallisena Husupyölissä 1722–38, on laitettu Töytärin tilallisen Heikki Eskonpojan pojaksi. Tieto on toistettu Eeva-Liisa ja Markku Oksasen teoksessa Vehkalahden knaapit (2003) sivulla 181. Seuraavasta jutusta, joka oli esillä Vehkalahden ja osan Kymiä 21–24/5 1722 pidetyissä kesäkäräjissä, kuitenkin ilmenee, ettei Tuomas Heikinpoika ollut Heikki Eskonpojan poika vaan vävy: hän oli nainut Heikin edesmenneen pojan Heikki Heikinpojan sisaren Beata Heikintyttären ja päässyt taloon vaimonsa perintöoikeuden nojalla [KA Kymenkartano ja Lappee 1722 KO a 27 (ii 30): 60v–61]:

''Talollinen Juho Eerikinpoika tuli esiin ja kertoi, kuinka hän setänsä pojan Mikko Mikonpojan kanssa (med sin farbrors Son [sic!] Michell Michellsson) asuu Töytäri-nimistä 5/12 veron perintötaloa Töytärin kylässä (ett skattehem[m]an à 5/12 skatt, Stöders, wed nampn, i Steensböhle by), jonne Beata Heikintytär, joka on Juhon kanssa pikkuserkku (är med Johan 3: män[n]ing [sic!]) haluaa tunkeutua, avioiduttuaan talollisen Tuomas Heikinpojan kanssa, mutta kun tämä talo ei voi kestää niin montaa yhtiötä, ja hänen nyttemmin edesmennyt isänsä Eerik Niilonpoika, joka on 1717 kuoleman kautta poismennyt, on vuodesta 1696 vastannut kaikin osin menoista sekä talon ratsuvarustuksesta, minkä päälle hän näytti ratsumestari Hans Solldanin hänelle antaman atestin 20:nnelta toukokuuta 1722, jossa ilmoitetaan, että Eerik on vuodesta 1706, jolloin Solldan oli nimitetty Vehkalahden komppaniaan ratsumestariksi, vastannut ratsuvarustuksesta, minkä vuoksi ja koska Beatalla havaitaan olevan 1710 kuolleen veljensä Heikki Heikinpojan puolesta osuus tähän taloon, niin katsoo oikeus aiheelliseksi, että Juho Eerikinpoika ja Mikko Mikonpoika kuninkaallisen majesteetin 20. kesäkuuta 1684 antaman asetuksen nojalla lunastavat tämän Beatan ulos talosta arviomiesten päätöksen mukaan 60 taalarilla kuparirahaa, tullen sen vuoksi Eerik [sic! p.o. Juho] ja Mikko, joiden havaitaan olevan siinä määrin varoissaan, että he voivat taloa asianmukaisesti hallita ja viljellä, enemmänmainitussa talossa pysytetyiksi ja säilytetyiksi, varsinkin kun Juholla on luonaan kolme täysi-ikäistä veljeä, paitsi kahta poikaa, jotka vielä ovat pieniä.''

Toisin kuin tässä esitetään, Juho Eerikinpoika ei ollut sukua Mikko Mikonpojalle eikä Beata Heikintyttärelle. Mutta Beata Heikintytär ja Mikko Mikonpoika olivat kyllä keskenään pikkuserkkuja (tremänning) [Vrt. Korhonen 1981: 161].

Ilmeisesti tyytymättöminä oikeuden päätökseen Beata Heikintytär ja hänen miehensä hankkivat todistuksia, jotka tukivat heidän oikeuttaan Töytärin rusthollin hallintaan. Edellisessä viestissä mainitun, Metsäkylän Mikko Samulinpojan, Kannusjärven Matti Martinpojan, Salmenkylän Antti Nuutinpojan ja Töytärin Valpuri Tuomaantyttären allepiirtämän todistuksen loppu kuuluu: ''vaan kuului Tuomas Heikinpojan vaimo Beata Heikintytär olevan oikeaa aatelia ja perillinen isänsä Heikki Eskonpojan jälkeen'' (utan skulle Thomas HendrichsSons hustru Beata Hendrichsdotter wara af rätta Adeln och arfwinge effter sin Fader Hendrich Eskellsson). Kappalainen Hermigierin 16/2 1723 antaman todistuksen mukaan ''Tuomas Heikinpojan vaimo Beata Heikintytär on oikea perillinen autuaan isänsä Heikki Eskonpojan jälkeen, joka on ollut vanhaa kantaa Töytärin talossa'' (Thomas Hendrichssons Hustru Beata Hendrichsdotter wara den rätta arfwingen effter sin Sahl[ige] Fader Hendrich Eskellsson, som warit af G[amla] Stammen i det Stensby hemmanet). [KA Kymenkartano ja Lappee 1739 KO a 45 (ii 48): 313v–319.]

Riidassa päästiinkin sovintoon, joka ilmoitettiin 11–14/2 1724 pidettyihin Vehkalahden ja osan Kymiä ja osan Virolahtea talvikäräjiin [KA Kymenkartano ja Lappee 1724 KO a 30 (ii 33): 54–54v]:

''Sen riidan, joka talollisilla Juho Eerikinpojalla Töytäristä (Johan Ersson i Stensböhle) ja Tuomas Heikinpojalla Pukinpyölistä (Thomas Hindrichsson if[rån] Bocksböhle) on jokin aika sitten ollut välillään, ilmoittivat he nyt oikeuden edessä ystävällisellä sovinnolla päätetyksi ja ratkaistuksi sillä tavalla, että Juho Eerikinpoika tämän oikeuden päätöksen 21:nnelta ja seuraavilta päiviltä toukokuuta 1722 mukaisesti pitää 5/12 veron Töytäri-nimisen talon Töytärissä (de 5/12 Skatt Stöders wid namn i Stens böhle hem[m]an), joka hänelle silloin on tuomittu, mitä vastaan Tuomas Heikinpoika saa häiritsemättä hallita sitä Pukin- eli Husupyölissä sijaitsevaa 1/6 osaa [veroa] (den 1/6 dehl belägen uti Båcks el:r Husuböhle), johon kruununvouti, hyvinuskottu Johan Kyreen on hänet 29. huhtikuuta 1723 sijoittanut; niin pitää myös Juhon sitä paitsi antaa Tuomaalle kaksi pientä makuuhuonetta, pieni tupa, jonka Tuomas on itse rakentanut, ja puoliksi pystytetty läävä. Vakuuttaen nyt lähinnämainittu kruununvouti, ettei yksikään edellä mainituista 7/12 osasta [veroa], jotka ennen ovat kuuluneet Töytärin ratsuvarustusemätilan alle (under Stens böhle rustningz stom), ole kruunun, vaan vanhaa rälssiä, vahvistaen myös lautakunta, että niin Juhon 5/12 kuin Tuomaan 1/6 osa voivat molemmat kestää kaksi eri asukasta, mikä pyynnöstä otettiin pöytäkirjaan.''

Töytärin 1/4 veroa ja Pukinpyölin 1/6 veroa kyllä olivat entisiä rälssitiloja, mutta mainittuun aikaan ne olivat säterioikeuksin varustettuja perintötiloja, jotka maakirjoissa edelleen lueteltiin otsikon ''aatelin vanhoja rälssiveroja'' (Adelens Gamble Frelsse Skattar) alla [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8775: 48v–50]. Sivatissa sijaitseva Töytärin rusthollin alainen 1/6 veroa sitä vastoin ei ollut entinen rälssitila, vaan vanha perintötila. Kun sekin sitten maakirjoissa yhdistettiin 1730 osaksi Töytärin rusthollia, ei enää mitään eroa näiden kolmen tilan luonnon suhteen ole havaittavissa.

Tuomas Heikinpoika oli 1711 tullut yhtiömieheksi Töytärin rustholliin Eerik Niilonpojan, Eerik Heikinpojan ja Taavi Tuomaanpojan hallisemalle kolmelle neljännekselle, jossa hän oli henkikirjoilla (6/2) 1712 [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8765: 543]. Samalla rusthollin osalla Juho Eerikinpoika Brandstakan isännyydessä Tuomas Heikinpojan väkeä mainitaan seuraavasti v:sta 1722:
Vv. 1722–23 yhtiömies Tuomas Heikinpoika vaimoineen, mies aatelinen, vaimo aateliton (han adel hon oadel) [sic!] [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit 8768: 582; 8771: 1416]. — Tässä on ilmeinen lapsus: vaimohan on knaappisukua, kun taas mies ei, eli ''hon adel han oadel''.
V. 1724 yhtiömies Tuomas Heikinpoika vaimoineen, kummallekin taksoitettu henkiraha [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8774: 1342].
V. 1725 Tuomas Heikinpoika vaimoineen, vaimo aatelinen, miehestä henkiraha, kirjattu Husupyölin kylän alle [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8777: 1102].
Vv. 1726–27 Tuomas Heikinpoika vaimoineen, vaimo aatelinen, miehestä henkiraha, kirjattu jälleen Töytäriin [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit 8780: 1132; 8783: 960v].
V. 1728 ja 1730–34 Tuomas Heikinpojan vaimo, knaappiaatelinen [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit 8786: 1094; 8790: 2533; 8793: 1173v; 8797: 974; 8800: 1282; 8805: 1317v].
V. 1736 Tuomaan vaimo Beata Brandstaka, knaappi [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8812: 1116v].
V. 1737 yhtiömiehen vaimo Maria Tuomaantytär, henkirahaa maksava [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8815: 1127]. — Nähtävästi Tuomas Heikinpojan tytär, joka oli naimisissa rakuuna Juho Tuomaanpoika Björkin kanssa.
Vv. 1738–39 yhtiömies Juho Tuomaanpoika vaimoineen, molemmista henkiraha [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit 8818: 1905; 8823: 2959].

Vehkalahden vv:n 1744–54 rippikirjaan on Tuomas Heikinpojan perillisten hallussa oleva osa Töytärin knaappitilaa merkitty Pyölin (Böhle) kylään nimellä Töytäri eli Hannola (Stöder el[ler] Hannola). Onkohan tuo Hannola-nimi vanha vai Tuomas Heikinpojan tuontia?

[sippu630]

Edellä on näynyt ilmi, että Töytärin rusthollarin Juho Eerikinpoika Brandstakan veli Eerik Eerikinpoika Brandstaka palveli rusthollin rakuunana. Hänet oli otettu 20/9 1725 Töytärin rusthollin rakuunaksi n:o 98 Karjalan rakuunaeskadroonan henkikomppaniaan; eskadroonan pääkatselmuksessa Lappeenrannassa 14/10 1725 hän oli 23-vuotias ja naimaton ja ratsasti 9 korttelin korkuisella 4-vuotisella mustalla ruunalla [RVA Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1104 (1725–37): 91–92/1725]. Karjalan rakuunarykmentin Vehkalahden komppanian pääkatselmuksessa Lappeenrannassa 30/8 1737 Juho Eerikinpoika Brandstakan varustaman Töytärin rusthollin rakuuna n:o 64, Eerik Eerikinpoika Brandstaka, mainitaan 35-vuotiaaksi ja 12 vuotta palvelleeksi [RVA Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1104 (1725–37): 313–314/1737].

Eerik oli ryhtynyt rakuunaksi saamatta Juho-veljeltään mitään pestirahaa ja palvellut aina v:een 1737 asti ilman mitään vuosipalkkaa. Vehkalahden ja osan Kymiä 18/11–13/12 1737 pidetyissä syyskäräjissä Juho tarjosi Eerikille eliniäksi käyttöön eräitä rusthollin tiluksia ja vastaisen rakuunapalveluksen ajaksi vuosipalkkaakin, mutta Eerik ei siihen suostunut, vaan vaati (turhaan) itselleen osaa veljensä isännöimästä osasta rusthollia [KA Kymenkartano ja Lappee 1737 KO a 43 (ii 46): 600v–603].

Vehkalahden seurakunnan v:n 1733 kuulutusmaksuluettelon mukaan rakuuna Eerik Brandstaka Töytäristä (Drag: Erich Branstaka if:n Steensböhle) maksoi 16 hopeaäyrin kuulutusmaksun 9/9 1733 [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8800: 1362–62v]. Vihkiminen lienee tapahtunut saman vuoden lopulla. Morsiamen nimeä ei luettelossa mainita, mutta avioparille 1739 syntyneen Heikki-pojan syntymä- ja kastemerkinnässä äitinä on Kaarina Heikintytär. Lapsia lienee ollut ainakin kolme: Eerik (eli 1744), Niilo (1736–43) ja Heikki (1739–40). Lasten isä kuoli ennen vuotta 1744, jolloin alkavassa Vehkalahden rippikirjassa Töytärissä mainitaan itsellisleski Kaarina Heikintytär ja hänen poikansa Eerik Eerikinpoika, jotka ovat nähtävästi vielä v:n 1744 puolella muuttaneet pois talosta.

Martti Korhosen teoksen Vehkalahden pitäjän historia II (1981) sivulla 162 olevan Töytärin Brandstaka–Stöder-suvun sukutaulun mukaan Eerik Niilonpojan poika Eerik Eerikinpoika olisi ollut tilallisena Töytärissä 1707–24 ja että tällä olisi ollut pojat Eerik Eerikinpoika ja Niilo Eerikinpoika, joista jälkimmäinen tilallisena Sivatissa 1726–43. Korhosta seuraten Eeva-Liisa ja Markku Oksanen mainitsevat teoksensa Vehkalahden knaapit (2003) sivulla 182 olevassa Brandstaka–Stöder-suvun sukutaulussa Erik Nilsinpojalla pojan Erik Erikinpojan, joka oli isäntänä Sivatissa 1707–24 ja jonka poika Nils (1705–42) oli isäntänä Sivatissa 1726–42. Myös Olavi Rantalan teoksen Brandstaka-Stöder ja Töytärin hovi (2017) sivulla 21 olevan sukupuun mukaan Eerik Niilonpojan poika Eerik Eerikinpoika olisi ollut tilallisena Töytärissä 1707–24.

Tässä on sekoittunut keskenään kaksi eri Eerik Eerikinpoika Brandstakaa. Sivatin kruununtaloa N:o 12 viljeli tosiaankin mainittuun aikaan muuan Eerik Eerikinpoika Stöder ja sitten hänen poikansa Niilo Eerikinpoika, joka mainitaan Brandstaka-nimellä. Esim. v:n 1722 henkikirjassa mainitaan Sivatissa (Sigwartzby) Eerik Eerikinpoika Töytäri vaimoineen (Erich Erichss[on] Stöder m[ed] h[ustro]), kun taas Töytärissä (Stensböhle) Taavi Tuomaanpoika vaimoinen, Mikko Mikonpoika vaimoineen, Juho Eerikinpoika Brandstaka vaimoineen, veli Eerik (Bror Erich) ja yhtiömies Tuomas Heikinpoika vaimoineen [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8768: 580, 582]. V:n 1739 henkikirjassa Sivatin taloissa N:ot 6 ja 12 Niilo Eerikinpoika Brandstaka vaimoineen ja veljenvaimo Kaarina [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8823: 2958]. Samaan aikaan Töytärin talossa N:o 1 Juho Brandstaka, veli Heikki, poika Eerik, veli Niilo vaimoineen, rakuunanvaimo Kaarina, Mikko Brandstaka vaimoineen sekä yhtiömies Juho Tuomaanpoika vaimoineen [ibid: 2959]. Tässä rakuunanvaimo Kaarinan mies (siis Eerik Eerikinpoika) on sotilaana vapaa henkirahasta, joten häntä ei mainita nimellä. Henkiraha on kannettu Kaarinasta ja yhtiömies Juho Tuomaanpojasta ja tämän vaimosta; muut ovat knaappeina vapaat.

Tämän viestiketjun ensimmäisessä viestissä olen siteerannut Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 1739 esillä ollutta juttua, jossa kantajana oli Töytärin rusthollari Juho Eerikinpoika Brandstakan veli, rakuuna Eerik Eerikinpoika Brandstaka ja vastaajana saman rusthollin osakas Mikko Mikonpoika. Siinä vanha talollinen Eerik Eerikinpoika Stöder Sivatista läsnäolevana vahvisti todeksi (besannade) vastaajan kertomuksen. Vaikkei Eerik Stöder nähtävästi antanut lausuntoaan valallisesti — jäävittömyyttä ja valan vannomista ei pöytäkirjassa mainita — on selvää, ettei hän voi olla jutun kummankaan osapuolen lähisukulainen.

[sippu630]

Korhosen Vehkalahden pitäjän historia II:n (1981) sivulla 161 olevaan Töytärin Brandstaka-suvun sukutauluun on tehtävä vielä toinenkin korjaus Heikki Eskonpojan lapsikatraan tietoihin. Siinä on Heikki Eskonpojalle laitettu poika Eerik Heikinpoika, ''tilallinen Töytärissä 1708–11''. Tätä henkilöä ei ole oikeasti ollut olemassa. Erehdys johtuu harhaanjohtavista ja osin virheellisistä henkikirjamerkinnöistä, jotka oikeastaan tarkoittavat Niilo Matinpojan poikaa Eerik Niilonpoikaa.

Niilo Töytärin (Niels Stödher) poika Eerik Niilonpoika oli henkikirjoilla jo 1679, eli ensimmäisenä vuonna jona knaapit joutuivat maksamaan henkirahaa heidän rälssioikeuksiensa tultua peruutetuiksi v:n 1678 päätöksellä [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8687: 673v]. Eerik avioitui joskus loppuvuoden 1681 ja alkuvuoden 1688 välillä, sillä hänet mainitaan vaimotta v:n 1682 henkikirjassa mutta vaimoineen v:n 1688 henkikirjassa (välivuosien henkikirjat puuttuvat) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8693: 750v; 8698: 853].

V:n 1697 henkikirjassa mainitaan Niilo Matinpojan isännöimällä osalla (eli kolmella neljänneksellä) Töytärin knaappitilaa seuraava henkikirjoitusikäinen väki [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8717: 1583v–1584]:

Niilo Matinpoika,
Heikki Eskonpoika vaimoineen,
poika Eerik Niilonpoika vaimoineen,
vävy Taavi Tuomaanpoika,
ratsumies Arvin vaimo.

Näille seitsemälle hengelle taksoitettiin 24 hopeaäyrin henkiraha kullekin. Heikki Eskonpoika oli ilmaantunut vaimoineen henkikirjoihin 1688; edellisessä säilyneessä eli v:n 1682 henkikirjassa häntä ei vielä mainita.

Edellä siteerattu v:n 1697 henkikirja on viimeinen, jossa Niilo Matinpoika mainitaan. Hän eli Töytärin rusthollarina vielä 7–8/2 1698, jolloin pidetyissä Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä hän valitti, ettei ollut saanut mitään veroa Valkealan pitäjän Miettulan ja Ruotsulan kylistä Töytärin rusthollille osoitetuista kahdesta augmentista vv:lta 1696–97 [KA Kymenkartano ja Lappee 1698 KO a 13 (ii 16): 39–39v. ''Rusthållaren Nils Mattzsson Stöder ifrån Weckelax S[och]n''].

Seuraavassa säilyneessä eli 26/1 1699 päivätyssä henkikirjassa mainitaan samalla talonosalla seuraava väki [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8724a: 1888v–1889]:

Heikki Brandstakan vaimo, knaappina vapaa henkirahasta;
poika Eerik vaimoineen, samoin vapaa;
yhtiömies Taavi Tuomaanpoika, samoin vapaa;
itsellisnainen Valpuri, 24 äyrin henkiraha;
ratsumies Arvin vaimo, 16 äyrin henkiraha.

Tästä ja sitä seuraavista henkikirjoista johtuu virhepäätelmä, että Eerik olisi Heikki Eskonpojan eikä Niilo Matinpojan poika. Henkikirjoitustilaisuudessa, johon isännät kutsuttiin lukemaan väkensä, oli käsillä kopio edellisestä henkikirjasta, johon sitten kirjattiin tapahtuneet muutokset. Niilo Matinpoika oli joko kuollut tai ylittänyt henkikirjoitusiän, joten hänen nimensä viivattiin yli. Havaintojeni mukaan hyvin usein jäävät sukulaissuhteet korjaamatta, niin etteivät ne enää osoita oikein suhdetta ruokakunnan ensimmäisenä nyt mainittuun henkilöön. Tämä on ymmärrettävääkin tapauksessa, että entinen ruokakunnan pää on edelleen elossa ja talon tosiasiallinen isäntä, mutta jätetty pois henkikirjasta yli-ikäisyyden vuoksi.

Heikki Eskonpoika kuoli tammikuun 1699 ja helmikuun 1700 välillä, sillä 5/2 1700 päivätyssä henkikirjassa mainitaan hänen leskensä:

Heikki Brandstakan leski, knaappina vapaa henkirahasta,
poika Eerik vaimoineen, samoin vapaa,
yhtiömies Taavi Tuomaanpoika, samoin vapaa.

Syntynyttä virhepäätelmää Eerikin isästä edesauttaa vielä se, että Heikki Eskonpojan lesken poistuttua henkikirjoista 1711 Eerik-poika mainitaan patronyymillä Heikinpoika. Vielä 1710 mainitaan [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8759: 554v]:

Heikki Brandstakan leski, knaappina vapaa henkirahasta,
poika Eerik vaimoineen, samoin vapaa,
veljenpoika Taavi vaimoineen, samoin vapaa,
Heikki Heikinpoika, samoin vapaa,
piika Beata, 24 äyrin henkiraha,
piika Maria, 24 äyrin henkiraha.

Seuraavana vuonna 1711 (11/3) mainitaan [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8762: 390]:

Eerik Heikinpoika vaimoineen, knaappina vapaa henkirahasta,
veljenpoika Taavi vaimoineen, samoin vapaa,
piika Beata, 24 äyrin henkiraha,
piika Maria, 24 äyrin henkiraha.

Henkikirjoittaja on tässä keksinyt patronyymin Eerikille henkikirjasta pudotetun lesken miesvainaan nimestä, varmistamatta asiaa paikalla olleelta Eerik Niilonpojalta. Viimeisessä ennen venäläisvaltaa tehdyssä eli v:n 1712 henkikirjassa mainitaan [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8765: 543]:

Eerik Heikinpoika vaimoineen, aatelia,
veljenpoika Taavi vaimoineen, aatelia,
piika Beata, 16 äyrin henkiraha.
piika Maria, 16 äyrin henkiraha.
yhtiömies Tuomas Heikinpoika, 16 äyrin henkiraha.
piika Beata, 16 äyrin henkiraha.

Mikään muu lähde ei tietääkseni tunne kyseistä Eerik Heikinpoikaa. Muista lähteistä sitä vastoin käy ilmi, että samoihin aikoihin Töytärin rusthollarina oli Eerik Niilonpoika. Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjissä 9/5 1706 rusthollari Eerik Niilonpoika Töytäri (Rusthåll:n Erich Nielss:n Stöder) esiintyy todistajana eräässä jutussa [KA Kymenkartano ja Lappee 1706 KO a 25 (ii 28): 139–141]. Karjalan ratsuväkirykmentin Vehkalahden komppanian katselmuksissa Jäppilässä 28/7 1710 ja Pukarolla 11/2 1713 Töytärin rusthollin isäntänä on Eerik Niilonpoika [RVA Rullor 1620–1723, SE/KrA/0022/1710/11 (1710): 448v–449, n:o 42; Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1100 (1713): n:o 42]. Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjissä 1722 esillä olleessa jutussa, jonka pöytäkirjan suomennos sisältyy viestiini ''Pukinpyölin Hannolan Tuomas Heikinpoika'', Eerik Niilonpojan poika Juho Eerikinpoika kertoo, kuinka hänen 1717 kuollut isänsä oli v:sta 1696 lähtien vastannut kaikin osin talon menoista ja ratsuvarustuksesta.

Jos Heikki Eskonpojalla olisi ollut tuo henkikirjoissa 1711–12 mainittu poika Eerik Heikinpoika, olisi tämä siis elänyt isänsä jälkeen ja veljensä Heikki Heikinpojan lailla perinyt isältään osan Töytärin rusthollia. Kuitenkin edellä siteeratun kesäkäräjien 1722 pöytäkirjan mukaan Heikki Eskonpojan tyttärellä Beatalla havaittiin olevan 1710 kuolleen veljensä Heikki Heikinpojan puolesta osuus taloon. Tämä viittaa vahvasti siihen, että Heikki Heikinpojan kuoltua Beata Heikintytär on omistanut perintönä isävainaansa osuuden kokonaan. Näin ollen Korhosen Heikki Eskonpojan tyttäreksi sukutauluun laittama Liisa tuskin hänkään on ollut Heikki Eskonpojan lapsi. V:n 1708 henkikirjassa ''tytär Liisa'' mainitaan ilman patronyymiä (D:r Lissbetta) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8753: 2663]. Hän sopisi tyttäreksi Eerik Niilonpojalle.

Yhteenvedoksi totean, että n. v. 1699 kuolleelta Heikki Eskonpojalta on todennäköisesti jäänyt vain kaksi aikuisikään elänyttä lasta, nimittäin poika Heikki Heikinpoika, joka kuoli jättämättä jälkeensä rintaperillisiä, ja tytär Beata Heikintytär, joka meni naimisiin Töytärin rustholliin yhtiömieheksi tulleen Tuomas Heikinpojan kanssa.

[sippu630]

Martti Korhosen Vehkalahden pitäjän historia II:n (1981) sivulla 161 olevassa Töytärin Brandstaka–Stöder-suvun sukutaulussa kolmen varhaisimman sukupolven selvityksen keskeisenä lähteenä (viite 2/1) on ollut seuraava, Vehkalahden talvikäräjissä 14/3 1631 esillä ollut juttu, johon Korhonen viittaa myös Keppi-sukua käsittelevässä kohdassa sivulla 173 (viite 8) [KA Lappee I 1623–39 KO a 1 (jj 1): 112v]:

''Tuli oikeuden eteen Riitta Martintytär Kaarina-nimisen sisarensa kanssa (Biritta Mårthensdotter med sin syster Karin be[nämn]d) ajaen kannetta perinnöstä heidän isänsä, edesmenneen Martti Martinpojan jälkeen (om arff effter theras Fader afledne Mårthen Mårthensson), joka on kuollut 43 vuotta sitten. Samainen perintö on ollut mainitun Martin veljenpojan, menneenä syksynä kuolleen Mikko Eerikinpojan hallussa (be[rör]de Mårthens broder Son Michill Erichsson som förledne höst är dödh blifuen, hos sig hafft haffuer), sen kuinka paljon se on tietää kertoa Eerik Eerikinpoika Keppi (Erich Erichsson Käppi), sillä hänellä on perintöä puolet Marttia ja Mikkoa vastaan (han helft modt Mårthen och Michell arff haffuer). Samainen perintö ulosmittaamaan Mikko Töytärin pojilta (hos Michil Stoders Söner) ja asettamaan mainittujen Kaarinan ja Riitan käsiin, kuten myös tehdyn velan saavat vähentää, nimettiin jäljessä kirjoitetut Lauri Matinpoika, Antti Eerikinpoika, Yrjö Hannunpoika ja Yrjö Jaakonpoika, sekä Eerik Keppinen (Erich Käppin), perintökaaren 14. luvun nojalla.'' — Alkuperäistekstissä luvun 43 jälkimmäinen numero epäselvä; se voi olla myös 2 (tai jopa 8). Korhonen on nähtävästi tulkinnut sen 2:ksi, koskapa on arvioinut Martti Martinpojan olleen tilallisena Töytärissä v:een 1589.

Maanlain perintökaaren 14. luku (kuinka sisarusten on jaettava perintönsä) säätää: ''Nyt tahtovat sisarukset jakaa perintönsä. Silloin on oltava saapuvilla vähintään kaksi heidän sukulaistaan. Näiden on pantava arvat helmaan ja arvottava. 1. §. Nyt sanoo yksi arvotun ja toinen kiistää sen; tällöin on sillä, joka haluaa arvotuksi näyttää, oikeus tehdä se lähimpien sukulaisten tasoitusvalalla: että hän on saanut osuutensa veljiensä ja sisartensa kesken toimitetussa arvonnassa ja laillisessa jaossa. Silloin vahvistaa arpa sen, mitä hän on saanut. Kun kylässä oleva tonttimaa on arvottu, on samalla arvottu kaikki siihen kuuluvat tilukset.''

Korhonen on liittänyt yllä siteeratun käräjäjutun lähteeksi teoksensa sivun 161 sukutaulussa Töytärin tilallisena 1555–68 mainitun Martti Antinpoika Stöderin vävyyn Eerikki Keppiin, poikaan Martti Martinpoikaan (tilallinen Töytärissä 1574–89), pojantyttäriin Riitta ja Kaarina Martintyttäriin sekä pojanpoikaan Mikko Eerikinpoikaan (tilallinen Töytärissä 1589–1630, kuollut syksyllä 1630).

Korhonen on tulkinnut käräjäpöytäkirjan ilmaisun ''perintöä puolet Marttia ja Mikkoa vastaan'' tarkoittavan sitä, että Eerik Eerikinpoika Kepin perintöosuus oli puolet Martin perintöosuudesta ja yhtälailla puolet Mikon (eli tämän isän) perintöosuudesta, siis sisarenosa, joten Keppi on saanut perinnön Martin (ja Mikon isän) sisaren kautta. Näin päätellen Korhonen katsoo Eerik Eerikinpoika Kepin olleen Martin sisarenpoika ja siis jutun kantajien Riitta ja Kaarina Martintyttärien serkku [Korhonen 1981: 173]. Koska Riitta ja Kaarina jakoivat isänsä Martin veljenosan, oli kummankin perintöosa yhtä suuri kuin Kepin perintöosa.

Nähdäkseni toinen mahdollinen, joskin epätodennäköisempi tulkinta on, että Kepin perintöosa oli puolet Martin ja Mikon yhteenlasketusta perintöosasta, eli veljenosan suuruinen. Mikäli sukulaissuhteet oletetaan edelleen samoiksi kuin edellä, tämä skenaario on mahdollinen tapauksessa, että Kepin isä, kotivävy, on otettu kolmanneksi pojaksi perimään täysi veljenosa, jolloin Riitan ja Kaarinan perintöosien summa olisi sama kuin Kepin perintöosa, tai sitten tapauksessa, että Kepin perintö tuleekin hänen isoäitinsä kautta.

Teoksensa Vehkalahden knaapit (2003) liitteessä sivuilla 164–166 Eeva-Liisa ja Markku Oksanen siteeraavat v:n 1618 rälssirarkastuspöytäkirjaa, jonka mukaan Eerik Eerikinpoika ja Mikko Eerikinpoika omistivat yhdessä 1/4 veron rälssitilan Töytärissä (mts. 166). V:n 1626 maantarkastuskirjassa, jota on jo siteerattu tämän viestiketjun aloitusviestissä, mainitaan Eerik Eerikinpojalla ja Mikko Eerikinpojalla olevan Töytärissä 1/4 veroa rälssimaata ja Sivatissa 1/6 veroa perintömaata [Korhonen 1981: 187; Oksaset 2003: 78]. Samat tiedot toistuvat eräässä v:lta 1632 tai 1631 olevassa haastekirjelmässä [Oksaset 2003: 167].

Korhonen ja häntä seuraten Oksaset katsovat Eerik Eerikinpojan olleen sama mies kuin edellä mainittu Eerik Eerikinpoika Keppi. Keppi olisi siis perinyt äitinsä kautta paitsi irtainta myös osan kiinteistöstä; tuskin hän on silloinkaan hallinnut aivan puolta osaa tilasta, vaikka Korhosen ja Oksasten taulukoissa Eerik Eerikinpojalle ja Mikko Eerikinpojalle on laitettu yhtä suuret osuudet maantarkastuskirjan ilmoittamista yhteisistä kylvö- ja heinämääristä: Töytärin 1/4 veron rälssimaalla oli hyvää maata 8 1/3 tynnyrinalaa, kauramaata 1/3 tynnyrinalaa ja vuotuinen heinäsato 25 parmasta; Sivatin 1/6 veron veromaalla oli hyvää maata 1 tynnyrinala, puolimaata 1 tynnyrinala ja heinäsato 12 parmasta [KA Kymenkartanon läänin tili 3634a: 35].

Korhonen kirjoittaa teoksensa sivulla 173: ''Töytärin Kepit luopuivat maistaan jo 1600-luvun alkujaksolla. Samaa sukunimeä käyttäneitä henkilöitä tavattiin myöhemmin Haminan kaupungin asujaimistossa.'' Kuten seuraavasta käy ilmi, muuan Tuomas Keppi mainitaan Töytärin hovin lampuotina v:sta 1644 lähtien.

Vehkalahden v:n 1638 henki-, karja- ja kylvöluettelon loppuun on kirjattu 6/2 1638 ''sätereissään asuvien rälssimiesten'' henkiluku, karja ja kylvö [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8556: 302]. Töytärissä (Stänsby) mainitaan Heikki Mikonpoika (Hendrich Michelsson), 4 henkeä, ja Eerik Juhonpoika (Erich Johansson), 4 henkeä. Edellinen on Töytärin knaappitilan isäntä Heikki Mikonpoika Stöder ja jälkimmäinen Töytärin hovin lampuoti.

Vehkalahden henkikirjojen 1642–50 lopussa luetellaan ''sätereissään asuva aateli ja rälssi, jotka aatelisprivilegioidensa vuoksi vaativat vapautta [henkirahoista]'' [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8567: 560; 8572: 1076–1077; 8577: 872; 8583: 900–901; 8588: 508v–509; 8593: 548; 8596: 893v; 8598: 753]. Töytäristä (Stensby, Steenby, Steensby) mainitaan kaksi ruokakuntaa. Ensimmäisessä ruokakunnassa (Töytärin knaappitilalla) 1642 Hendrich Stöfder, 7 henkeä; 1644 Hendrich Stodder, 6 henkeä; 1645 Henrich Stöfder, 5 henkeä; 1646 Henrich Stöffder, 4 henkeä; 1647 Henrich Stöffder, 6 henkeä; 1648 Henrich Stöfder, 5 henkeä; 1649 Hinrich Stöder, 5 henkeä; 1650 Hinrich stroder [sic], 5 henkeä.

Toisessa ruokakunnassa (Töytärin hovin lampuotiväessä) 1642 Matz Wilojnen, 5 henkeä; 1644 Thomas Käppi, 3 henkeä; 1645 Thomas Keppe, 4 henkeä; 1646 Thomas Keppi, 2 henkeä; 1647 Thomas Keppe, 4 henkeä; 1648 Thomas Keppe, ? henkeä; 1649 Thomas Käppe, 4 henkeä; 1650 Thomas Käppi, 4 henkeä. Vv:n 1645–48 henkikirjoihin on merkitty tämän kohdalle: ''Vapaasukuisen herran, hra Henrik Flemingin rälssiä, lahjoitettu hyvinuskotulle Erik Johaninpojalle, Laiusen hopmannille'' (Wällb[orne] Herres H[er]r Henrich Flemingz Frelsse, Donerat Wälb[etrodde] Erich Johansson håppman på Lais). — Hovin omistaja oli Lajusten (vir. Laiuse, saks. Lais) linnan hopmanni eli vouti Erik Johaninpoika Twilling [Korhonen 1981: 561].

Vehkalahden ja Valkealan syyskäräjissä 20–21/11 1654 Töytärin Tuomas Eerikinpoika (Thomas Erichsson j Steensböle) tuomittiin maksamaan tynnyri kauroja Husulan Brusius Tuomaanpojalle ynnä 3 markkaa sakkoa rakennuskaaren 9. luvun nojalla [KA Kymenkartano 1653–64 KO a 1 (ii 1): 48v]. Samoissa käräjissä Husulan Brusius Tuomaanpoika sekä saman kylän Martti Sipinpoika, Jaakko Rolaminpoika, Eerik Antinpoika, Heikki Paavonpoika ja Mikko Teofilinpoika tuomittiin maksamaan Tuomas Töytärille (Thomas Stöder) 3 tynnyriä kauroja syönnössakkoina ynnä 3 markkaa sakkoa kukin rakennuskaaren 9 luvun nojalla [ibid]. Vehkalahden ja Valkealan talvikäräjissä 31/1–1/2 1660 tuomittiin lampuoti Tuomas Sippulainen (Thomas Sippulan) saamaan isännältään Erik Johaninpoika Twillingiltä ohria 7 1/2 tynnyriä ja 7 1/2 kappaa kauroja, jotka juoksivat Töytärin (Steenby) vuodentulosta, joka heidän piti jakaa keskenään puoliksi [KA Kymenkartano 1653–64 KO a 1 (ii 1): 220v].

Ensiksi mainitun jutun vastaaja Tuomas Eerikinpoika on ehkä ollut Tuomas Keppi ja edellä mainitun Eerik Eerikinpoika Kepin poika. Toisen jutun kantaja Tuomas Töytäri on kaiketi ollut joko samainen Tuomas Eerikinpoika tai Töytärin knaappitilan osakas Tuomas Mikonpoika (Heikin veli). Kolmannen jutun Tuomas Sippulainen lienee tullut Töytäriin Sippolan kylästä.

Vehkalahden vanhoja rälssitiloja ei mainita kruunun maakirjoissa ennen 1600-luvun puoltaväliä, rälssimiesten omistamia sopimusveron alaisia tiluksia kylläkin. V. 1651 ilmestyy maakirjaan otsikolla ''Vanhoja knaappeja'' (Gamble Knapar) kylittäin järjestetty 28 knaapin luettelo, vailla tilakohtaisia verolukuja; Töytäristä (Steensbööle) mainitaan Hendrich Stöder ja Thomass Käpp [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8601: 107v]. Samat tiedot toistetaan ilman mitään päivityksiä aina v:een 1680 asti, yleensä otsikon ''Aatelin vanha rälssi'' alla [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8685: 361v–362; 8688: 353v–354].

Teoksensa Vehkalahden knaapit sivuilla 101–102 olevassa knaappitilojen luettelossa Korhoset mainitsevat Töytärin Tuomas Kepin patronyymillä Mikonpoika: ''Tomas Mikaelinpoika Keppi (Kåpp)''. En tiedä, mihin lähteeseen tieto perustuu. Ehkä se on erehdys. Kyseistä patronyymiä ei esiinny ainakaan v:n 1653 maakirjassa, jonka Oksaset nimen omaan mainitsevat luettelon lähteenä (viite 121: KA 8609: 36). Siinä mainitut Töytärin isännät ovat Hindrich Stoodher ja Tomas Kåpp [pro Käpp].

Reduktion ja sen yhteydessä toimitetun verorevision tuloksena syntyneessä v:n 1681 maakirjassa mainitaan nyt kruunulle palautetun vanhan rälssin tilat revision mukaisin veroluvuin ja ajankohtaisin isännännimin. Töytärin hovi mainitaan siinä seuraavin tiedoin: ''Tuomas Keppi eli Eerik Töytäri'' (Thomas Kiöpt el[ler] Erich Stödher), 1/4 veroa, 1/4 manttaalia ja 1 tila, maakirjaveron kruununarvo 11 taalaria 4 äyriä 11 1/10 penninkiä hopearahaa, ''Herra Henrik Flemingin perillisten allodiaalirälssiä, joka on lahjoitttu hänen vanhalle palvelijalleen Erik Twillingille ja jonka tämä yhä omistaa'' (H: Hindrich Flämmingarnes Allodial frälse som är skienckt dess Gamble betienter Erich Twilling och af honom ännu Posideres) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8690: 401v–402; vrt. Korhonen 1981: 561].

[sippu630]

Maakirjoissa v:sta 1681 mainittu Töytärin hovin lampuoti Eerik Töytäri (Erich Stödher) lienee identtinen saman kylän samannimisen miehen kanssa, joka Vehkalahden, Kymin ja Valkealan syyskäräjissä 4–6/9 1665 sitoutui takuumieheksi Sivatista kaksi autiotilaa viljelykseen ottaneelle myllykyläläiselle Yrjö Ristonpojalle: ''Myllykylän Yrjö Ristonpoika pyysi saada ottaa viljelykseen Eerik Martinpojan 1/6 veron autiotilan ja Antti Laurinpojan 1/8 veron aution Sivatista ja varustaa niistä rakuunan kruunulle, jotka (tilat) ovat ylimuistoisen vanhaa autiota eikä niillä ole mitään rakennuksia, ei myöskään näy mitään asuinpaikkoja, minkä lautakunta vakuutti todeksi; takuumiehet ovat Myllykylän Sipi Matinpoika ja Steininpyölin Eerik Töytäri (Erich Stöödher i Steenssböhle)'' [KA Kymenkartano 1665–72 KO a 2 (ii 2): 34].

Töytärin hovin lampuodit näyttävät olleen rälssimiesten lailla vapaat henkirahasta, kunnes v:n 1678 reduktiopäätöksen nojalla lampuotiväki ilmestyy v:n 1679 henkikirjaan knaappitilallisten kanssa saman otsikon alla (Gamble Frälssemän Som Uthi Kongl: Commission 1678: äro Undher Cronones Uthlagar Reducerade). Seuraavassa luetellaan säilyneissä henkikirjoissa v:sta 1679 v:een 1697 mainittu Töytärin hovin lampuotiväki [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8687: 673v; 8689: 580; 8693: 750v; 8698: 853; 8703: 650v; 8709d: 1599; 8712a: 1560–1560v; 8717: 1583v–1584]:

V. 1679 Juho Eerikinpoika vaimoineen, veli Yrjö Eerikinpoika; 3 henkeä à 16 äyriä. — Töytärin knaappitilalliset (kaksi ruokakuntaa) maksoivat samoin 16 äyriä hengeltä.
V. 1680 Juho Eerikinpoika vaimoineen, veli Yrjö vaimoineen, veli Eerik; 5 henkeä à 16 äyriä.
V. 1682 Juho Eerikinpoika vaimoineen, veli Yrjö vaimoineen, veli Eerik; 5 henkeä à 12 äyriä. — Töytärin knaappitilalliset maksoivat 16 äyriä hengeltä.
V. 1688 Juho Eerikinpoika vaimoineen, veli Yrjö vaimoineen, veli Eerik vaimoineen; 6 henkeä à 12 äyriä. — Töytärin knaappitilalliset maksoivat 16 äyriä hengeltä.
V. 1690 ruokakunta puuttuu henkikirjasta. Töytärin knaappitilalliset maksoivat 16 äyriä hengeltä.
V. 1693 ruokakunta puuttuu henkikirjasta, samoin toinen knaappitilan ruokakunnista.
V. 1694 lampuoti Juho Eerikinpoika vaimoineen, veli Yrjö Eerikinpoika vaimoineen, veli Eerik Eerikinpoika vaimoineen, sisar Kaarina Eerikintytär; 7 henkeä à 16 äyriä. — Mikko Tuomaanpojan osalta (eli neljännekseltä) knaappitilaa maksettiin samoin 16 äyriä hengeltä, kun taas Niilo Matinpojan osa (kolme neljännestä) varusti ratsumiehen ja nautti säteri- ja henkirahavapautta.
V. 1697 lampuoti Juho Eerikinpoika vaimoineen, veli Yrjö Eerikinpoika vaimoineen, veli Eerik Eerikinpoika vaimoineen, sisar Kaarina; 7 henkeä à 24 äyriä. — Mikko Tuomaanpojan osalta knaappitilaa maksettiin 16 äyriä hengeltä, kun taas Niilo Matinpojan osalta 24 äyriä hengeltä.

Seuraavassa säilyneessä eli v:n 1699 henkikirjassa ei lampuotiväkeä enää mainita, vaan hovia asui Erik Johaninpoika Twillingin tytär Elisabet Zwilling poikansa kanssa, apunaan rengit Heikki Matinpoika ja Esko Mikonpoika, viimeksi mainittu vaimon kanssa [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8724a: 1888v–1889].

Töytärin lampuotiväki oli osaksi kuollut osaksi jättänyt tilan helmikuuhun 1698 mennessä. Vehkalahdella 19/2 1698 päivätyn, vuosia 1691–95 koskevan rästiluettelon mukaan Töytärin (Steensböhlee) lampuodilta Juho Eerikinpojalta (Landhbonden Johan Erichsson) oli jäänyt vv:lta 1694–95 maksamatta yhteensä 8 taalaria 4 äyriä hopearahaa; ''rälssiä ja sitä asuu nyt rouva Zwilling, jolta [rästiä] haetaan siellä eli talossa'' (Frällse och beboos nu aff Fruu Zwillingh, Som Sökes där eller på hemmanet) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8720: 708v–709]. Vehkalahdella 17/8 1698 päivätyn, vuosia 1677–90 koskevan rästiluettelon mukaan Töytärin (Steensböhle) lampuoti Yrjö Eerikinpoika (Jören Erichsson landbonde) oli menneenä keväänä kuollut nälkään (Förleden wåhr blifwit dödh af hunger), jättäen maksamatta 8 äyriä [ibid: 626v–627]. Samana päivänä päivätyn ja samoja vuosia koskevan toisen rästiluettelon mukaan Töytärin (Steensböhle) lampuodilta Juho Eerikinpojalta (Johan Erichsson landbonde) oli jäänyt maksamatta Erich Böismannin voutivuosilta 17 taalaria 4 äyriä ja Johan Robbertin voutivuosilta 10 taalaria 8 äyriä hopearahaa; ''on rälssitila ja pitää tätä [rästiä] hakea rälssinomistajalta'' (ähr Frelsse hem[ma]n och böhr Frällsse äganden härom sökias) [ibid: 749–750].

Lampuotiveljesten Juho, Yrjö ja Eerik Eerikinpoikien isä oli varmaankin se Eerik Töytäri, joka 1665 mainitaan takuumiehenä ja maakirjoissa v:sta 1681 Töytärin hovin lampuotina. Isä itse on ollut jo 1679 henkikirjoitusiän ylittänyt ja jätetty pois henkikirjasta, mutta hän oli elossa ainakin vielä 1681, jolloin maakirjaan laitettiin ajankohtaiset isäntien nimet.

Rälssiluontonsa säilyttänyt Töytärin hovi eli Töytärin kylän maakirjatalo N:o 2 kulki maakirjoissa pitkään entisen lampuotinsa Eerik Töytärin nimellä; esimerkiksi v:n 1725 maakirjaan, jossa ensi kertaa mainitaan talojen numerot ja maanluonnot (perintö, kruunun, rälssi), tästä talosta on kirjattu: ''[Stensböhle] N:o 2. Erich Stöder. 1 hemman frälse, 1/4 skatt, 1/4 mantal. [Maakirjaveron kruununarvo (nimellisarvo) taalareissa, äyreissä ja penningeissä hopearahaa:] 11:4:11 1/10. Warit Sahl[ige] H:r Hend: Flemingz Allodial Frelsse som nu Possideres af des Betiente Erich Twillingz Erfwingar, effter wälbem[äl]te Herres bref dat[eradt] Lachtis gård d:n 1 Jan: 1626'' [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8775: 49v–50]. Rälssitalona se oli maakirjaverosta vapaa.

Töytärin lampuotiveljeksistä nuorin, Eerik Eerikinpoika lienee ollut se Eerik Eerikinpoika Stöder, joka Korhosen mukaan (mtss. 162 ja 526) oli tilallisena Sivatissa 1707–24 ja joka on sukutaulussa erheellisesti laitetttu Eerik Niilonpojan pojaksi. Eerik Eerikinpoika tuli henkikirjoihin 1680 ja avioitui v:een 1688 mennessä, joten hän sopii hyvin isäksi Sivatin Niilo Eerikinpoika Brandstakalle (n. 1705–42). Vehkalahden kuolleitten kirjan mukaan Sivatin Töytärin (Sifwartzby Stöders) talollinen Eerik Eerikinpoika kuoli 29/4 1739 ''90-vuotiaana'' (merkintä n:o 70/1739). Kuoliniässä on varmaankin liioittelua ainakin 10 vuotta.

Se Sivatin kylän kruununtalo, jonka Eerik Eerikinpoika n. v. 1707 otti autiosta viljelykseen, oli kokoonpantu Eerik Martinpojan eli Yrjö Ristonpojan 1/6 veron tilasta ja Antti Laurinpojan 1/8 veron tilasta, joille oli verorevisiossa pantu yhteensä 1/12 veroa, 1/12 manttaalia ja 1 tila ja jotka sitten 1725 merkittiin maakirjaan N:olla 12 [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8775: 40v–43]. Mainitut tilat olivat samat, joiden taannoiselle viljelykseen ottajalle Yrjö Ristonpojalle Eerik Stöder (siis Eerik Eerikinpojan isä) oli 1665 ollut takuumiehenä. Myöhemmin Eerik Eerikinpojan haltuun tuli myös saman kylän niin ikään autiona ollut Antti Heikinpojan nimissä kulkenut kruununtalo N:o 6, revision mukaiselta veroltaan 1/12 veroa ja 1/12 manttaalia. Sivatin kylän taloista N:ot 6 ja 12 edelleen yhdistetty maakirjatalo, veroltaan 1/6 veroa, 1/6 manttaalia ja 1 tila, sai uuden isäntäväkensä mukaan nimen Töytäri.

Korhonen kirjoittaa teoksensa sivulla 526 Sivatin talojen N:o 6 ja 12 vv:n 1741–43 jälkeisistä vaiheista: ''Parin vuoden kuluttua viljelykset otti muuan Antti Lustig, joka pian alkoi käyttää sukunimeä Stöder. Hänen sukulaisuudestaan Töytärin Brandstakoihin ei ole tietoa. Antin jälkeläiset pitivät esi-isiensä ottaman nimen, joka aikaa myöten suomalaistui muotoon Töytäri.'' — Tähän huomautan, että Kymin pitäjän Ruonalan ja Lankilan kylissä asunut entisen Kymenkartanon jalkaväkirykmentin Vehkalahden komppanian toinen rumpali, aiempi saman rykmentin majurin komppanian toinen rumpali Antti Laurinpoika Lustig tuli leskenä Sivatin Töytäriin puuskaksi: hän nai 26/12 1743 Niilo Eerikinpoika Töytärin eli Brandstakan lesken Valpuri Matintyttären [RVA Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1032 (1735): 182–183,226–227; KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1742–97 n:o 176: 174–179v].

Avoimeksi tässä jäi kysymys, onko Töytärin hovin lampuodiksi tulleella Eerikillä, jota sitten kutsuttiin nimellä Stöder, jokin kytkös Stöderien vanhaan knaappisukuun tai Keppeihin, vai onko hän jostain muualta.

[sippu630]

Edellä Niilo Matinpoika Töytäriä käsittelevässä viestissäni siteeraan Vehkalahden ja Kymin talvikäräjissä 1688 esillä ollutta, Sivatin ja Kolsilan kylien välistä juttua, jossa mainitaan Salmenkylän Matti Tapaninpojan veljen pojanpojan Samuli Pärtynpojan olevan naimisissa Niilo Töytärin ohella samaa taloa asuneen edesmenneen Tuomas Matinpojan tyttären kanssa.

Samuli Pärtynpoika on kaiketi se Samuli-poika, joka vaimoineen oli 1688 henkikirjoilla Pärtty Vilkin (Bertill Wilki) ja tämän vaimon luona Salmenkylässä (Strömsby) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8698: 850v]. Matti Tapaninpoika taas on kaiketi se Matti Vilkki (Matz Wilcki), joka oli vaimoineen samana vuonna henkikirjoilla samassa kylässä omassa ruokakunnassaan, yhdessä Klemetti-vävynsä ja tämän vaimon (Måg Clemet med hust[ro]) kanssa [ibid].

Vehkalahden ja osan Kymiä 17–20/10 1690 pidetyissä syyskäräjissä Samuli Pärtynpoika Vilkki Ja Pyölin Heikki Ristonpoika todistivat valallisesti (Samuel Bertilson Wilki och Henrich Christerson i Böhle witnade att ...) jutussa, jota Tammion Yrjö Eerikinpoika Kiiski ajoi alaikäisen veljenpoikansa Mikon ja tämän serkun Anna Tuomaantyttären puolesta ratsumies Arvi Töytäriä (Arfwedh Stöder) vastaan pahoinpitelystä ja solvauksesta [KA Kymenkartano ja Lappee 1690–93 KO a 4 (ii 7): 91–91v]. Vastaaja Arvi Töytäri oli Töytärin rusthollarin Niilo Matinpojan poika, joka palveli kotitalonsa puolesta ratsumiehenä Viipurin ja Savonlinnan läänin ratsuväkirykmentissä, ratsumestari Georg Johan Köhlerin komppaniassa; hän oli hyvin varustautuneena komppanian pääkatselmuksessa Viipurissa 27/8 1685: ''Niels Mattssonn, Son Arfwedh Nielsson Brandstaka för Steensböhle'' [RVA Rullor 1620–1723, SE/KrA/0022/1685/7 (1685): 845v–846, n:o 15]. Samuli kelpasi todistajaksi, vaikka hänen vaimonsa olikin kotoisin samasta talosta kuin vastaaja. Tämä on lisätodiste sille, etteivät vastaajan isä Niilo Matinpoika ja todistajan appivainaa Tuomas Matinpoika ole voineet olla veljeksiä. Toisin kuin edellä mainittu, Sivatin ja Kolsilan kylien välinen tilusriita 1688, tämä juttu ei koskettanut Töytärin talon tiluksia tai muutakaan talon ja sen osakkaiden yhteistä etuutta, vaan ainoastaan kantajia ja vastaajaa yksityishenkilöinä.

Vehkalahden knaappitiloilla 1684 toimitetussa rakennustarkastuksessa, jota Eeva-Liisa ja Markku Oksanen siteeraavat teoksensa Vehkalahden knaapit (2003) sivuilla 168–171, Salmenkylästä tarkastettiin mm. Pärtty Vilkin 3/8 veron tila, josta Matti Tapaninpojalla oli 3/16 veroa (eli puolet) [mts. 170]. Pärtty Vilkin patronyymiä ei alkuperäislähteessä mainita, mutta se ilmenee knaappien 1693 antamasta valtakirjasta, jonka Oksaset ovat julkaisseet selityksineen mainitun teoksensa sivulla 112: Salmenkylästä valtakirjan allepiirsivät Kalle Eerikinpoika Husgafvel, Pärtty Vilhelminpoika Vilkki (Bertel Wilhelmsson Wilcke) ja Klemetti Matinpoika Vilkki (Clemet Matzsson Wilcke). Oksasten selityksessä Pärtyn patronyymi on erehdyksessä luettu Mikaelinpojaksi (Michelsson).

Edellä mainitun rakennustarkastuksen pöytäkirjan selitykseen Oksaset ovat laittaneet Pärtylle hakasulkeisiin patronyymin Vilkeninpoika. Ehkä tuo vanha Vilken-nimi on jo 1600-luvun lopun kirjurille kuulostanut vieraalta ja sen vuoksi turmeltunut hänen kynässään muotoon Vilhelm. Näin näyttää käyneen kruunun verokirjoissakin. Esimerkiksi vielä v:n 1668 maakirjassa Vehkalahden aatelin vanhojen rälssitilojen luettelossa mainitaan Salmenkylän Vilken Matinpojan (Willcken Matsson) tila, mutta v:n 1673 maakirjassa nimi on jo vääntynyt muotoon Vilhelm Matinpoika (Wilhelm Madtson) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8657: 225; 8669: 316].

Kun knaappitilat oli v:n 1678 päätöksellä peruutettu kruunulle ja otettu jakolaitoksen piiriin, ilmestyvät tilat v:n 1681 maakirjaan ajan tasalle saatetuin isäntien nimin ja verorevisiossa pannuin uusin veroluvuin varustettuina. Salmenkylän Vilkki on siinä nimikkeellä ''Vilhelm Matinpoika eli Pärtty Vilkki (Wilhelm Madtsson el[ler] Bertill Wilcki)'' ja 3/8 veron, 3/8 manttaalin ja 1 tilan veroisena talona, joka yhdessä Eerik Eerikinpojan (so. Husgafvelin) 1/2 veron, 1/2 manttaalin ja 1 tilan veroisen talon kanssa varusti ratsumiehen Köhlerin komppaniaan [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8690: 401v–402].

Martti Korhonen on Vehkalahden pitäjän historia II:ssa (1981) sivulla 141 olevaan Tuomas Simonpoika Vilkenin eli Husgafvelin suvun sukutauluun laittanut Vilken Matinpojalle pojat Matti ja Pertti, ja Matille pojaksi Klemetti Matinpojan. Tekstissä Korhonen on Matin ja Pertin veljeyden suhteen varauksellisempi: ''Vilken Matinpojan kuoltua Salmenkylän tila jaettiin. Veljekset tai lähisukulaiset Matti ja Pertti Vilken saivat kumpikin osansa.''

Tässä on korjattava ainakin se, etteivät Pertti (Pärtty) ja Matti olleet veljeksiä ja ettei Klemetti ollut Matin poika vaan vävy; Klemetin patronyymi oli kyllä Matinpoika. Tämänkin korjauksen jälkeen sukutaulun tietoja on vaikea sovittaa yhteen v:n 1688 jutussa esitetyn sukulaisuhteen kanssa. Mikäli Pärtty olisi ollut Matti Tapaninpojan veljenpoika, kuten v:n 1688 jutussa esitetään, olisi Pärtyn isän pitänyt olla joku (Vilken tai Vilhelm) Tapaninpoika, ei Matinpoika.

Entäpä jos Pärtty ja Matti ovatkin olleet isänpuolisia serkuksia, so. Matin isä on ollut nimeltään Tapani Matinpoika? Silloin v:n 1688 jutun pöytäkirjassa Samuli Pärtynpojan sukulaissuhde Matti Tapaninpoikaan pitäisi korjata veljenpojanpojasta (broders sonason) sedänpojanpojaksi (farbroders sonason). Ehkä puhtaaksikirjoitetusta pöytäkirjasta on unohtunut tuo "far" pois? Tätä vastaan taas puhuu se, että todistajaksi nimetyn mutta jäävätyn Matti Tapaninpojan sukulaisuus jutun kantajan talon osakkaaseen etääntyisi niin, ettei se ehkä enää tuota jääviyttä: tulisiko todistajaksi nimetty henkilö jäävätä siksi, että hänen serkkunsa poika on naimisissa kantajan talon osakkaan tyttären kanssa?

Teoksensa sivulla 166 olevaan Salmenkylän Brandstaka-, Kouko-suvun sukutauluun on Tapani Tuomaanpojan yhdeksi pojaksi laitettu muuan Matti Tapaninpoika, joka mainitaan Vehkalahdella 1660, lähteenä (viite 20/2) Vehkalahden talvikäräjät 1660. Kyseisestä jutusta on käräjäpöytäkirjaan kirjattu: ''Rämän Niilo Ristonpojan pitää maksaa kymmenen vakkaa viljaa Salmenkylän Matti Tapaninpojalle (Matz Staffanson i Salmenkylä) tiettyä velkaa.'' [KA Kymenkartano 1653–64 KO a 1: 222v.] Juttu ei siis liitä Mattia Kouon sukuun muutoin kuin patronyymin, asuinkylän ja ajankohdan perusteella. Ehkä hänet on kytketty väärään sukuun.

Vehkalahden ja osan Kymiä 28–29/5 1697 pidetyissä kesäkäräjissä ''Pärtty Vilkki Salmenkylästä (Bertill Wilcki ifrån Strömsby), joka tunnusti olevansa velkaa Töytärin Taavi Tuomaanpojalle (Dawid Thomasson ifrån Steens böhle) 1 tynnyrin 26 kappaa rukiita ja 4 taalaria kuparirahaa, velvoitettiin maanlain kauppakaaren 8. luvun nojalla moinen Taaville maksamaan 24 hopeaäyrin kulunkeineen'' [KA Kymenkartano ja Lappee 1697 KO a 12 (ii 15): 244]. Saamamies oli Pärtyn miniän kotitalon osakas. Mikäli Taavi Tuomaanpoika on ollut Tuomas Matinpojan poika, kuten Korhonen teoksensa sivun 162 sukutaulussa esittää, jutun kantaja on ollut vastaajan miniän veli ja pojan lanko.

Teoksensa sivulla 141 Korhonen kirjoittaa edelleen: ''Ahdingossa Pertti ja Klemetti tekivät vuonna 1697 vouti Matias Posan kanssa sopimuksen, jonka mukaan Posa sai heidän tilansa viljalainaa ja elinikäistä syytinkiä vastaan.'' Ensimmäisen lainhuudon Posa haki saannolleen Vehkalahden ja osan Kymiä 2–3/11 1697 pidetyissä syyskäräjissä [KA Kymenkartano ja Lappee 1697 KO a 12 (ii 15): 589–590]:

''Vouti, hyvinuskottu Mathias Påssa huudatti nyt ensimmäisen kerran sen ratsuvarustusoikeuden (Rustningz Rättigheeten), jonka hän kuuluu hankkineen ostamalla Pärtty ja Esko Vilkin 3/8 veron talosta Salmenkylässä (aff Bertill och Eskell Wilckis hem[ma]n om 3/8 Skatt i Strömsby) ja sen edestä antaneen heille heidän ahdingossaan (i dheras trångzmåhl) 4 tynnyriä viljaa, mitä vastaan saman paikan Eerik Kallenpoika protesteerasi sikäli että hän olisi oikeutettu samaiseen taloon, ensinnäkin siksi että hänenkin talonsa olisi samaa knaappioikeutta (aff sam[m]a Knaap Rättigheet) ja että näiden Vilkkien talot olisi määrätty augmenteiksi hänen talolleen, joka on tämän rustinkihollin emätila (Stommen aff detta Rustningz håll), mihin vouti vastasi, että oli kyllä todistettavissa, että he, joilta hän oli talon hankkinut, olivat verolukunsa mukaisesti osallisina ratsuvarusteiden suorittamisessa, minkä voutikin haluaa samalla tavoin ottaa tehtäväkseen, mikäli korkea esivalta niin katsoisi hyväksi, mutta jos Eerik Kallenpoika välttämättä havittelee (affecterar) kyseistä taloa, niin ei hän sitä myöskään häneltä kiellä, kunhan hän vain ensin suorittaa mitä hän (Påssa) on luovutuksesta antanut ja sitten mitä hän jo nyt on näihin taloihin kustantanut, mihin Eerik Kallenpoika ei tällä kertaa mitään enempää lausunut, vaan lupasi ottaa moisen tykönään lähempään harkintaan.''

Samuli Pärtynpoika Vilkki mainitaan henkikirjoissa Salmenkylässä vanhempiensa luona viimeisen kerran 1/2 1697: Pärtty Vilkin vaimo ja poika Samuli vaimoineen [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8717: 1581–1581v]. Kolmen hengen henkirahat, 1 taalari 16 äyriä hopearahaa, sekä ruokakunnan tuomarinrahat, 18 äyriä, vietiin aiheettomasti taksoitettuina ja maksamattomina Kymenkartanon läänin 10/2 1698 päivättyyn lyhennystarkastusluetteloon, mutta pyyhittiin muiden knaappien vastaavien rästien lailla kirjoista maaherran 4/9 1697 kruununvoudille lähettämän kirjeen perusteella: ''Bertill Wilckj. Desse äro äfwen knapar och afskrifwes effter Hans Nådes Bref til Befallningzman af dato d: 4 Sept: [1]697'' [ibid: 1738v–1739]. Saman vuoden kymmenysluettelossa (päivätty 8/8 1698) Pärtty Vilkin (Bertill Wilki) talo mainitaan autiona [ibid: 1536].

Vehkalahdella 19/2 1698 päivätyssä vuosia 1691–95 koskevassa Kymenkartanon läänin rästiluettelossa kerrotaan Salmenkylän Pärtty Vilkistä (Bertill Willkj): ''Tämä on knaappeja ja niin rutiköyhä, ettei omista hevosta eikä lehmää, elättää itseään kerjäämällä, talon edestä varustaa nyt toinen, vieras'' (Denne är af knapar och så Uthfattigh att han äger hwarken häst el:r koo, föder sigh medh tiggiande, för hem:t rustar nu een annan främmander) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8720: 566v–567].

Pärtty Vilkki eli vaimoineen Salmenkylässä vielä 6/2 1712, jolloin henkikirjaan merkittiin Pärtty Vilkin vaimo (Bertill Wilckis h[ustr]o) [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tili 8765: 541]. Pärtty itse oli ylittänyt henkikirjoitusiän jo vuosia sitten; nähtävästi tämä vielä henkikirjoitusikäinen vaimo on ollut Pärtylle järjestyksessä toinen tai myöhempi, ja siis Samulille äitipuoli. Pärtty lienee astunut tähän myöhäisempään avioonsa tammikuun 1701 ja tammikuun 1702 välisenä aikana, sillä 31/1 1702 päivätyssä henkikirjassa Salmenkylässä mainitaan Pärtty Vilkin vaimo (Bertill Wilckis h[ustro]), muttei vielä edellisessä, 28/1 1701 päivätyssä henkikirjassa [KA Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit 8730: 2280; 8733: 2239.

Teoksensa sivulla 141 Korhonen kirjoittaa edelleen: ''Turhaan yritti Pertti Vilkenin vävy, korpraali Niilo Heikinpoika, 1720-luvun alussa oikeusteitse riidellä vanhoja omistuksia takaisin suvun hallintaan.'' Lähteenä tälle samoin kuin Posan kanssa tehdylle sopimukselle (sukutaulun viite 11/8) on ollut seuraava Vehkalahden ja osan Kymiä 21–24/5 1722 pidetyissä kesäkäräjissä esillä ollut juttu [KA Kymenkartano ja Lappee 1722 KO a 27 (ii 30): 56v–57v]:

''Sitten tuli esiin korkeanvapaasukuisen herra kenraalimajuri Hornin jalkaväkirykmentin korpraali Niilo Heikinpoika ja kertoi, kuinka nyttemmin edesmennyt vouti Matts Posa oli hänen (Niilon) 18 vuotta kestäneen Venäjän-sotavankeuden aikana ominut itselleen hänen vaimonsa Maria Pärtyntyttären Vehkalahden pitäjän Salmenkylässä olevan 1/2 veron pöörtirusthollin, Vilkiksi kutsutun (des Hustrus Maria Bertillsdotters i Weckelax Sochn och Strömsby warande börde Rusthålld, à 1/2 skatt, Wilcki kalladt), jota hänen appensa Pärtty Husgafvel sekä Matti Vilkki olivat asuneet (hwillcket dess Swärfader Bertill Huusgafwell, samt Mattz Willcki åbodt), pyytäen sen vuoksi Niilo, että saisi rusthollin takaisin. Tähän tuli saapuville Kymenkartanon läänin jalkaväkirykmentin Vehkalahden komppanian vänrikki, jalo ja miehuullinen Petter Anander ja lausui, ettei häntä tosin ole asianmukaisesti haastettu, kumminkin antaakseen oikeudelle tästä selonteon kertoi vänrikki, että muuan nimeltään Pärtty Husgafvel (een benämbd Bärtill Huusgafwell) 1697 vaikeina vuosina ei ollut ainoastaan lainannut viljaa vouti Posalta, joka on hänen edeltäjänsä avioliitossa (Antecessor Matrimonii, so. vaimon edellinen mies), vaan myös luovuttanut (effterlåtit) hänelle mainitun rusthollin, niitä ehtoja vastaan, että elättää tätä Husgafvelia koko tämän elinajan, koska hän oli ollut kykenemätön asumaan rusthollia pitempään, mistä vänrikillä ei ollut esittää mitään todistusta, vaan väittää, että tätä koskevat asiakirjat ovat vouti Carl Willandilla, joka vielä oleskelee Ruotsissa, ollen Posa sen jälkeen ja kuluneena sota-aikana 26 vuotta suoritettavat suorittanut rusthollin edestä, sekä sitten kun Posan kuolinpesä oli yksityisestä velasta ulosmitattu, on vänrikki samaiset sittemmin omista varoistaan mainitun rusthollin edestä täyttänyt, minkä vuoksi ja kuninkaallisen majesteetin kaikkeinarmollisimman saapuneen asetuksen johdosta, koskeva sitä etuutta, jota ratsuvarusteiden suorittaja nauttii, arvelee vänrikki tulevansa säilytetyksi ja pysytetyksi rusthollissa, ja kun vuoden 1707 verollepanosta tälle rusthollille havaittiin, että enemmänmainittu rustholli on veroltaan vähennetty (merbem[äl]te Rusthålldh är förmedladt) ja niin muodoin kruunun, niin sen vuoksi alistetaan tämä riita sekä osapuolten anomus täten nöyrästi korkeanvapaasukuisen herra maaherran korkeansuopaan ratkaisuun, jääden vänrikki sillä välin rustholliin, koska hän on sellaisissa varoissa, että hän voi sitä välttävästi viljellä, ja on sinne tänä keväänä jo kylvättänyt kevätviljankin.''

Tässä on ensinnäkin korjattava Vilkin veroluku, joksi on ilmoitettu virheellisesti 1/2, kun se on oikeasti 3/8. Myöskään mitään veronalennusta ei 1707 ole tapahtunut, eikä Vilkki ole muuttunut perintötalosta kruununtaloksi, mikä on selvästi nähtävissä maakirjoista, joissa perintötalot on eroteltu kruunun- ja rälssitaloista v:sta 1725 alkaen.

Niilo Heikinpoika ajoi kannetta yksin omissa nimissään, eikä jutun käsittelyssä mainita mitään Pärtty Husgafvelin tai Matti Vilkin mahdollisista muista perillisistä, joilla olisi Niilon kanssa yhtä hyvä peruste kanteelle ja jotka siis voisivat yhtyä kanteeseen joko henkilökohtaisesti tai valtakirjalla. Myöskään vastapuolelta tai tuomarilta ei ole kirjattu huomautusta, ettei Niilo ollut hankkinut valtakirjaa vaimonsa kanssaperillisiltä. Nähtävästi muita perillisiä ei ainakaan samalla paikkakunnalla ollut enää elossa, tai sitten he asiain tolan Niiloa paremmin tuntevina eivät ole viitsineet ryhtyä käräjöimään.

[sippu630]

Vehkalahden ja osan Kymiä 14–19/10 1751 pidetyissä syyskäräjissä [KA Oikeuskollegion akti n:o 596: 1410–1420] renki Mikko Mikonpoika ajoi kannetta Töytärin (Stöder) talollisia ja veljeksiä Juho ja Niilo Eerikinpojat Brandstakaa vastaan siitä, että hänen esi-isänsä ja ja edesmennyt isänsä Mikko olivat Töytärin pöörtitalosta (utaf Stöders börde hemman) hallinneet kolmasosaa, mutta hänen isänsä kuoltua syksyllä 1741 ja äitinsäkin 1742 jäi hän alaikäisenä nyt 12-vuotiaan veljensä Eliaan kanssa eikä heillä ollut ketään joka heidän osaansa olisi valvonut. Nyt kun hän oli 21-vuotias, haki hän osaansa vastaajilta, oli myös tehnyt siitä anomuksen Keisarilliseen kunnianarvoisaan käskynhaltijankansliaan [so. Kymenkartanon provinssikansliaan Lappeenrantaan], joka 2. elokuuta kuluvaa vuotta oli käskenyt toimituskomissaari Jacob Wilhelm Wallerianin tutkimaan asiaa, minkä tämä oli tehnytkin ja kirjelmässään 21. elokuuta esittänyt muun muassa, että tämän talon tiluksista vielä 2 tynnyrin 12 kapan kylvöala oli nurmella sekä että se, mikä vastaa 1/4 manttaalia sekä yhdessä Husupyölistä ja Sivatista sen alle pantujen talojen kanssa 1/2 manttaalia, hyvinkin voisi vastata 1 1/4 manttaalia [sic! maakirjojen mukaan Töytärin rustholli oli veroltaan 1/4 + 1/6 + 1/6 = 7/12 manttaalia]. Tästä oli mainittu kanslia päättänyt, että koska talo on perintöluontoinen (skatte), lähetetään juttu kihlakunnanoikeuden ratkaistavaksi ja että tuomio sitten Wallerianin esittämien asianhaarain vuoksi toimitettaisiin sinne (kansliaan).

Vastaajat esittivät, että Mikon isällä oli tosin Ruotsin aikana ollut neljäsosa koko Töytärin rusthollista (1/4 del af hela Stensböhle Rusthåll), ei kumminkaan oikeassa omistuksessa (ei som rättar ägande), mutta koska heillä oli koko talosta nyt 10 à 11 vuotta ollut kustannuksia ja maksuja, niin siinä mitä talon edestä kyyteihin ja muuhun piti mennä kuin myös veroon, niin he eivät halunneet päästää Mikkoa enää taloon. Mikko esitti, että Ruotsin vallan aikana olivat veljekset yrittäneet laillisesti saada hänen isäänsä pois talosta, mutta että kihlakunnanoikeus oli hänet siihen kiinnittänyt. Vastaajat muistuttivat sitä vastaan, että heidän edesmennyt veljensä, rakuuna Eerik Eerikinpoika oli riidellyt talosta edesmenneen Mikon kanssa, jolloin kihlakunnanoikeus kuuluu päättäneen, että Mikon piti ainoastaan elinaikansa hallita sitä 1/4 osaa mikä hänellä oli, mikä kuuluu tapahtuneen vähän ennen viime sotaa, esittäen edelleen, että talon tilukset ovat vähäiset ja että siitä 2 tynnyrin 12 kapan alasta, jonka Wallerian on pannut kirjoihin, ainoastaan vähäinen osa on ollut peltoa, joka kelvottomuutensa vuoksi on jätetty nurmelle. He näyttivät vielä herra paronin ja maaherran Johan Henric Frisenheimin sijoituksen (immission) 15:nneltä elokuuta 1730 Juho Brandstakan nimellä Töytärin rustholliin (på Johan Brandstakas namn å Stensböhle Rusthåll).

Mikko veti todistajiksi sahamies Tuomas Taavinpojan Myllykylästä, talollisen Juho Forsellin Kolsilasta, lautamies Antti Eerikinpoika Puonnin Sivatista, talollisen Heikki Samulinpoika Peltolan Husulasta sekä talollisen Heikki Heikinpojan Husulasta. Näistä Tuomas Taavinpoika ja Heikki Heikinpoika jäävättiin. Tuomas oli Mikon puolisisaren mies (halfsyster man) [vrt. Korhonen 1981: 161, 163; Tuomas Taavinpoika Brandstaka oli ollut torpparina Töytärissä ja sen jälkeen sahamiehenä Viialan sahalla 1733–34]. Puolisisar oli kuollut, mutta jättänyt lapsia jälkeensä; sen vuoksi Tuomas ei kelvannut todistajaksi, vaan päinvastoin vedettiin mukaan kanteeseen. Heikki Heikinpoika taas jäävättiin, koska hän oli vastaajien serkku (syskonebarn) [vrt. Korhonen 1981: 155, 162; Heikin isä ja vastaajien äiti sisaruksia]. Jäävittömät vannoivat todistajanvalan ja todistivat seuraavaa.

Juho Forsell oli 1722 tullut Töytärin naapurustossa sijaitsevaan Kolsilaan. Siihen aikaan hallitsi edesmennyt Mikko Mikonpoika Töytärin rusthollista yhtä kolmaosaa, kuten hän itse sanoi. Todistaja, joka osasi lukea ja kirjoittaa, oli itse nähnyt kuittikirjasta (utaf Qwittence boken), että Mikko oli maksanut kolmasosan rakuunan ratsuvarustuksesta, mutta oliko hän sukua Juho ja Niilo Brandstakalle, sitä ei todistaja tiennyt, ei myöskään sitä mikä oikeus hänellä oli kolmannekseensa. Todistaja oli kumminkin 1726 äitipuoleltaan noutanut Töytäriin erään mainittua taloa koskevan kuningatar Kristiinan kirjeen, mutta kenen nimi siinä oli, sitä ei todistaja muistanut. Sitä todistaja kuuli kerrottavan yhteen aikaan, että Mikko joutuisi pois osuudestaan, mutta miksi sitä ei tapahtunut, ei todistaja tiennyt.

Antti Eerikinpoika Puonti kertoi, että sikäli kuin tiesi, ei Mikko ollut sukua Juholle ja Niilolle (at Michel med Johan och Nils så mycket witnet wet, ei äro slächt). Edesmennyt Mikko oli usein sanonut, ollessaan korjaamassa heinää Sivatista Töytärin alle pannussa talossa: ''Minun täytyy näin mennä, vaikka minulla on kolmannes rusthollista ja maksan sen edestä ja Töytärin maalla on kumminkin niittyjä kylliksi'' (jag måste så här gå, fast jag hafwer 1/3 af Rusthållet, och betalar därföre, och på Stensböhle marck woro doch ängar nog). Joitakin vuosia ennen viime sotaa oli todistaja istunut ylimääräisenä lautamiehenä oikeudessa, ja silloin riiteli edesmennyt rakuuna Eerik Brandstaka edesmenneen Mikon kanssa Mikon osuudesta, mutta mitään päätöstä ei jutussa silloin langennut; todistaja ei myöskään muistanut, olivatko Eerikin veljet Juho ja Niilo silloin mukana jutussa, ei ollut myöskään kuullut, mikä päätös heidän välillään lankesi. Nuori Mikko oli myös 1742 näyttänyt todistajalle erään pakan asiakirjoja ja sanonut niiden koskevan Töytärin taloa, jolloin, koska Mikko oli lapsi, todistaja oli halunut ottaa asiakirjat huostaansa säilöön, mutta Mikko ei ollut antanut.

Heikki Samulinpoika ei tiennyt, oliko Mikko sukua Juho ja Niilo Brandstakalle; todistaja oli ainoastaan kuullut puhuttavan, että Mikon isä olisi perillinen taloon (arftagande där til), mutta millä tavalla ja millä perusteella, sitä ei hänelle ollut kerrottu. Mikko-vainaja oli valittanut, että hänen täytyi suorittaa kolmasosa (utgiöra trediedelen), mutta maata hänellä ei ollut sen mukaisesti hallussaan (men jord hade han ei där efter inne). Senkin todistaja tiesi, että edesmennyt Eerik Brandstaka oli laillisesti hakenut Mikkoa pois talosta muttei ollut saanut; todistaja ei kumminkaan tiennyt, millainen päätös jutussa oli langennut.

Mikko lausui, että hänen asiakirjansa ovat häneltä hukkaantuneet sitä kautta, että oli antanut ne säilöön edesmenneelle tullinhoitaja Neermannille.

Sitten annettiin tiedoksi, että edesmenneellä Mikko Mikonpojalla oli perillisiä (arftagande) hänen poikansa, kannetta ajava Mikko, tyttärensä Maria, kuollut, toisesta äidistä syntynyt, joka oli naimisissa sahamies Tuomas Taavinpojan kanssa Myllykylästä [vrt. Korhonen 1981: 161, 163] ja on jättänyt jälkeensä tyttären Johannan, joka on naimisissa puotiapulaisen Juho Pihlmannin kanssa, ja vielä tyttären Liisan, naimaton, isänsä Tuomaan luona. Vielä oli Mikko-vainajalla aiemmasta aviostaan tytär Liisa, joka oli naimisissa edesmenneen talollisen Heikki Muurin kanssa Vilniemestä [vrt. Korhonen 1981: 161] ja jätti jälkeensä tyttären Marian, joka on naimisissa talollisen Matti Kallenpoika Liikkasen kanssa Sivatista. Myöhemmästä aviostaan oli Mikko-vainajalla edellä mainittu kantaja sekä hänen veljensä Elias, 12 vuotta.

Kihlakunnanoikeus määräsi Elias Mikonpojan holhoojaksi hänen serkkunsa (syskonebarn), talollisen Eerik Arvinpoika Anttilan Husulasta, joka nyt oli läsnä [vrt. Korhonen 1981: 153, 161]. Vastaajat antoivat sisään maakomissaari Eric Engelbrecht Norringin todistuksen 6:nnelta syyskuuta 1751 siitä, että Juho ja Niilo Brandstaka olivat aina hallinneet Töytärin 2/3 [sic! p. o. 7/12] manttaalin rusthollia ja suorittaneet mitä pitää. Osapuolilla ei ollut enempää esitettävää, joten oikeus teki seuraavan päätöksen:

''Koska valallisesti kuultujen todistajien lausunnoista ei ole mitään varmaa pääteltävissä, mitä tai kuinka paljon tai kuinka suuri osa edesmenneellä Mikko Mikonpojalla on ollut Töytärin entisestä perintörusthollitilasta (Stensböhle förra Skatte Rusthålls hemman), sillä, vaikkakin todistaja Juho Forsell sanoo kuittikirjasta lukeneensa, että Mikko-vainaja olisi 1/3 osan maksanut, niin ei Forsell kumminkaan ole niin perehtynyt tiliasioihin tai kirjoittamiseen, että siihen voitaisiin turvata, jollei kuittikirjaa voida näyttää, sitä paitsi tekee hän Mikko-vainajan omistusoikeuden epäilyksenalaiseksi sillä, että hän sanoo kuulleensa puhuttavan, että Mikko joutuisi pois osuudestaan, muttei tiedä, miksi sitä ei tapahtunut tai millä perusteella Mikko kolmasosaa asui. Toinen todistaja Antti Puonti, aivan kuin Forsell, nojautuu Mikon omiin sanoihin, että hänen piti omistaa 1/3 osa, mutta tekee omistusoikeudenkin epäilyksenalaiseksi sillä, että Mikko on valittanut, ettei hänellä ole niittyä Töytärissä ja että omistusoikeudesta oli ollut riita oikeuden edessä Eerik Brandstakan ja Mikon välillä, mutta ei tiedä, mikä päätös oli langennut. Kolmas todistaja Eerik [sic! p. o. Heikki] Peltola nojautuu Mikon omiin sanoihin ja tekee kolmasosankin riidanalaiseksi sillä, että Mikko oli valittanut, ettei hänellä ollut tiluksia 1/3 osan mukaisesti, sekä että omistusoikeudesta oli ollut riitaa.
Nyt kun näistä todistajanlausunnoista on saatu tietää, että joitakin vuosia ennen viime sotaa on ollut tosiasiallinen riita edesmenneen Mikon osuudesta, mutta on epävarmaa, onko siitä langennut tuomio ja millainen, niin sen tähden, koska sen ajan tuomiokirjat ovat kuninkaallisessa Turun hovioikeudessa, pitää renki Mikko Mikonpojan hankkia sieltä ensi käräjiin oikeaksi todistetut jäljennökset juttua koskevista tuomiokirjoista tai sitten pätevin perustein näyttää, ettei niitä ole saatavissa.
Edelleen koska havaitaan, ettei Mikko ole isänsä jälkeen yksin perillinen, vaan on hänen kanssaan useampia, joilta hänellä ei ole valtakirjoja, niin sen vuoksi pitää Mikon haastaa nyt yllämainitut perilliset ja jutun osalliset joko itse tai laillisen asiamiehen välityksellä valvomaan oikeuttaan, nimittäin poika Elias Mikonpojan holhooja Eerik Arvinpoika Anttila Husulasta, edesmenneen tyttären Maria Mikontyttären tyttären Liisan isä sahamies Tuomas Taavinpoika Myllykylästä ja mainitun Marian toisen tyttären Johannan mies puotiapulainen Juho Pihlman, vielä edesmenneen Liisa Mikontyttären tyttären Maria Matintyttären [sic! pitänee olla Heikintyttären] mies talollinen Matti Kallenpoika Liikkanen Sivatista. Tullen juttu siis lykätyksi ensi käräjiin, joihin kaikki osapuolet tulevat saapuville mukanaan kaikki perusteensa.''

Vehkalahden ja osan Kymiä 16–20/3 1752 pidetyissä talvikäräjissä [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1752 n:o 8: 70v–71] jutun kaikki asianosaiset olivat edustettuina. Elias Mikonpojan holhooja Eerik Arvinpoika Anttila lausui yhtyvänsä kanteeseen holhottinsa puolesta ja valtuuttavansa Mikon ajamaan kannetta veljensä puolesta. Tuomas Taavinpoika sanoutui Liisa-tyttärensä puolesta irti riidasta, ja jos Mikko voittaisi osan talosta, niin hän saisi Eliaan kanssa pitää Liisan osuuden. Juho Pihlman lausui samoin vaimonsa Johannan puolesta, ja Matti Liikkanen samoin vaimonsa Marian puolesta. Mikko Mikonpoika lausui, ettei vielä ollut saanut Turun hovioikeudesta otteita juttua koskevista tuomiokirjoista. Kihlakunnanoikeus velvoitti Mikon 10 hopeataalarin sakon uhalla hankkimaan kyseiset otteet seuraaviin käräjiin.

Seuraavissa, 12–21/10 1752 pidetyissä syyskäräjissä [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1752 n:o 8: 256–257] Mikko näytti raatimies Sven Fogelgreenin allekirjoittaman todistuksen siitä, että kirkkoherra Henric Lagus oli 25/5 ja 8/6 1752 kirjoittanut Mikon puolesta asiasta Turun hovioikeuden aktuaarille N. Trappille, sekä kihlakunnantuomari Sven Johan Östringin todistuksen 5/10 1752, että hänkin oli Mikon puolesta kirjoittanut mainitulle Trappille, mutta mitään vastausta ei ollut kirjeisiin saatu. Kihlakunnanoikeus tuomitsi Mikon edellisissä käräjissä asetettuun uhkasakkoon ja päätti, että jos Mikko ei saa hankituksi vaadittuja tuomiokirjanotteita seuraaviinkaan käräjiin, juttu joka tapauksessa ratkaistaisiin silloin käsillä olevien perusteiden nojalla.

Jutun kantaja Mikko Mikonpoika tuli saapuville 8–15/3 1753 pidettyihin talvikäräjiin [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1753 n:o 9: 144v–147] ilmoittaen, ettei hänellä ole mukanaan kerta kaikkiaan mitään todisteita, saatikka vaadittuja tuomiokirjanotteita. Sitä vastoin jutun vastaajat Juho ja Niilo Brandstaka kertoivat saaneensa käsiinsä Karjalan rakuunarykmentin everstiluutnantin Marcks von Würtenbergin reskriptin maaherralle v:lta 1739, jossa hän ilmoittaa antaneensa Mikko Mikonpojalle (siis kantajan isälle) ''hyväksymisen neljäsosaan Töytärin rusthollia, jonka (neljäsosan) hän on isänsä jälkeen perinyt ja sanoo, ettei voi siitä lähteä'' (accept på fierdedelen af Stensböle Rusthåll, det han efter sin fader ärft, och säger sig därifrån ej kunna gå). Enempiä tai pätevämpiä todisteita ei heillä sanojensa mukaan ollut.

Kihlakunnanoikeus ehdotti osapuolille sovintoa. Asiaa harkittuaan osapuolet ilmoittivat sovitun seuraavaa: ''Että Mikko Mikonpoika saa nyt heti ottaa vastaan sen talon Sivatin kylässä, veroltaan 1/6 manttaalia, joka on pantu Töytärin entisen rusthollitilan alle (det hemman i Sigwardz by om 1/6 mantal, som är Stensböle för detta Rusthålls hemman underlagt), sen itselleen ja jälkeensätuleville nautittavaksi ja pidettäväksi, perintömaanaan (såsom sin skattejord), sekä, koska se on rakentamaton (obebygdt) ja muutoinkin rappiotilassa (i lägerwall), niin antavat Juho ja Niilo Eerikinpojat Brandstaka hänelle Mikolle yhtä monta, nimittäin kuusi vapaavuotta, kuin heillä jo ennen on ollut koko talolle, ja maksavat itse veron siitä osasta kruunulle, alkaen vuodesta 1753 tämä mukaan lukien, mutta sitten maksaa Mikko tai hänen jälkeensä tuleva veron niin suureksi osaksi kuin Sivatin talon osalle tulee, lisäksi tulee nimismies lautamiesten Antti Puonnin ja Martti Porkan kanssa ensi kevätpäivänä osapuolten läsnä ollessa jakamaan hänelle Mikolle talon tilukset.'' Tämä sovinto julkiluettiin osapuolille, tuli heiltä kaikin osin oikeaksi tunnustetuksi ja merkittiin niin muodoin oikeuden tuomiokirjaan sekä oikeudenkäymisenkaaren 20. luvun 2. §:n nojalla tuomiolla vahvistettiin.

Seuraavasta jutusta, joka oli esillä Vehkalahden ja osan Kymiä 8–24/9 1740 pidetyissä syyskäräjissä ja jonka pöytäkirja olisi kyllä sekin, muiden tässä viestiketjussa aiemmin siteerattujen juttujen ohella, löytynyt Turun hovioikeuden arkistosta, käy ilmi, että Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin maaherra Joachim von Dittmer oli — arvatenkin everstiluutnantti Gotthard Wilhelm Marcks von Württenbergin reskriptin johdosta — vahvistanut Mikko Mikonpoika Töytäri vanhemman oikeuden neljännekseen Töytärin rusthollia [KA Kymenkartano ja Lappee 1740 KO a 46 (ii 49): 413v–414]: ''Sitten kun rusthollari Mikko Mikonpoika Töytäri Steininpyölistä (Rusthållaren Michel Michellsson Stöder ifrån Stensböle) on saanut korkeanvapaasukuisen herra maaherra von Ditmerin vahvistuksen 28:nnelta kesäkuuta 1739 neljännekseen rusthollia N:o 64 Kuninkaallisen majesteetin Karjalan rakuunarykmentin Vehkalahden komppaniassa, niin on Mikonpoika näihin käräjiin haastattanut kanssaosakkaansa, rusthollari Juho Eerikinpojan koskien niitä suorituksia, joita Mikonpoika arvelee enemmän tehneensä ja käyttäneensä ratsuvarustukseen kuin mikä vastaa hänen osuuttaan ja mitä hän on augmenttien veroista nauttinut. Ja koska asianmukaisen selvyyden saamiseksi Mikko Mikonpoika suostuu siihen, että uskottujen miesten läsnä ollessa tästä tehdään tiliselvitys hänen edellämainitun kanssaosakkaansa kanssa, jolloin riidanalainen voidaan alistaa oikeuden harkintaan ja päätettäväksi, niin sen tähden riippuu tämä juttu sillä välin siitä.''

Vehkalahden pitäjän historia II:n (1981) sivulla 396 Sivatin Liikkasen taloa N:o 5 käsittelevässä kohdassa Korhonen kirjoittaa talon vaiheista vv:n 1741–42 sodan jälkeiseltä ajalta: ''Ensin maita piti kolme, neljä vuotta muuan Matti Kaarlenpoika, jolta omistukset siirtyivät Vehkalahden knaappiaateliin kuuluneelle Mikko Mikonpoika Stöder-Brandstakalle.'' Tämä pitää paikkansa, mutta on lisättävä, että samaan aikaan Mikko omisti yllä mainitun, samaan kylään aiemmin kuuluneen osan entistä kotitaloaan. Vielä 15/2 1753 Mikko oli henkikirjoilla Töytärin rälssisäterissä eli hovissa (N:o 2) renkinä, sitten 16/2 1754 talollisena Liikkasen talossa (aluksi nimellä Stöder, sitten Brandstaka), ja vasta v:sta 1768 Töytärin knaappiaatelisperintötalossa N:o 1, yhdessä sen neljästä talollisruokakunnasta [KA Vanhan Suomen tilit 10075: 270–271; 10087: 25–26; 10252: 36–38; 10264: 32–34]. Vehkalahden rippikirjoissa Mikko on perheineen siirretty Sivatin Liikkasen talosta saman kylän alle merkittyyn (mutta maakirjoissa Töytärin kylän knaappitilaan N:o 1 kuuluvaan) Töytärin (Stöder) taloon jo v:n 1759 aikana, eli samana vuonna, kun Juho ja Niilo Brandstakan Mikolle myöntämät kuusi vapaavuotta (1753–58) oli nautittu ja hän joutui siitä lähin itse maksamaan tilaltaan menevät verot kruunulle. Samana vuonna Mikko vaimoineen vapautettiin maksamasta henkirahaa knaappiaateluuden perusteella. Tuo Haminan kaupungin lahjoitusmaahan kuuluva Liikkasen talo oli pieni, veroltaan anoastaan 1/12 veroa, 1/12 manttaalia ja 1/2 tilaa [KA Vanhan Suomen tili 10251: 14–15]. Mikko oli vuokrannut sen kaupungilta nähtävästi siksi, että siinä oli edellisen asukkaan jäljiltä jonkinmoiset rakennukset ja peltoakin viljelykunnossa. Kun sitten omalle perintötilalle Töytärissä oli saatu tarpeelliset rakennukset ja viljelysmaat kuntoon, Mikko luopui lopustakin osasta Liikkasen taloa, mikä hänellä tuolloin vielä oli hallussaan, ja siirtyi Töytärin tilalleen.

[sippu630]

Juho Tuomaanpoika Björk (Johan Thomasson Biörck) otettiin palkkamiehenä 12/9 1727 Husupyölin Elias Brandstakan rusthollin rakuunaksi n:o 60 Karjalan rakuunaeskadroonan (myöhemmän rakuunarykmentin) Vehkalahden komppaniaan. Komppanian pääkatselmuksessa Lappeenrannassa 30/8 1737 hänet mainitaan 32-vuotiaaksi, Kymenkartanon läänissä syntyneeksi ja 10 vuotta palvelleeksi. [RVA Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1104 (1725–37): 271–272, 311–312/1737.]

Nähtävästi v:n 1733 lopulla Juho Björk avioitui Töytärin Pukinpyölin Maria Tuomaantyttären kanssa. Vehkalahden seurakunnan v:n 1733 kuulutusmaksuluettelon mukaan rakuuna Juho Björk Husupyölistä (Drag: Johan Biörk if:n Hussuböhle) näet maksoi 16 hopeaäyrin kuulutusmaksun 2/9 1733 (morsiamen nimeä ei luettelossa mainita) [KA Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tili 8800: 1362–1362v].

Vehkalahden ja osan Kymiä 20/3–5/4 1740 pidetyissä talvikäräjissä Juho Björk oli vastaamassa Töytärin rusthollarille Pukinpyölin hallinnasta [KA Kymenkartano ja Lappee 1740 KO a 46 (ii 49): 233–234]:

''Sisäänjätetyssä kirjelmässä kihlakunnanoikeudelle on rusthollari Juho Eerikinpoika Brandstaka Töytäristä (Rusthållaren Johan Erichsson Brandstaka if[rå]n Stensböle) esittänyt, että Tuomas Heikinpojan leski kuuluu 40 kuparitaalarin arentia vastaan hallinneen 1/6 veroa Pukinpyölissä (Thomas Hendrichssons Enkia, emot 40 dahl[e]r Kopp[a]rm[yn]ts arrende skall innehafft 1/6 skatt i Båcksböhle), mutta sitten kun hän nyttemmin on kuollut, kuuluvat lapset, eli hänen vävynsä, rakuuna Juho Tuomaanpoika Björk (des SwärSon Drag[on] Johan Thomasson Biörk) teeskellyn perintöoikeuden varjolla astuvan tätä omistamaan (under föregifwen Arfsrätt, stjga till possession häraf) ja siten kieltävän häneltä Brandstakalta, jonka kuitenkin täytyy vastata rusthollista kruunulle, kaiken käyttövallan samaiseen Pukinpyöliin. Ja kun tämä Pukinpyöli on sitä paitsi kasannut päälleen 425 kuparitaalarin rästin, niin sen tähden on rusthollari kutsuttanut Björkin näihin käräjiin vastaamaan ei ainoastaan samaisesta rästistä vaan myös näyttämään, millä perusteilla hän on koettanut anastaa itselleen toisen laillisesti ja hyvin saaman omaisuuden.
Mitä ensinnäkin näiden 425 kuparitaalarin rästiin tulee, niin vaatii rusthollari, että Björk maksaisi samaisen rästin, koska hän on omin luvin ja ilman esivallan lupaa ja rusthollarin suostumusta tunkeutunut käyttämään sitä, mitä tällä hänen (rusthollarin) omistuksella on ollut, varsinkin kun rusthollari haluaa valalla vahvistaa tämän rästin oikeellisuuden.
Mitä taas tulee oikeuteen tähän 1/6 veroon Pukinpyölissä, niin ei taida Björk koskaan voida sitä perustein itselleen omia, koska se kuuluu olevan yhtä emätilaa Töytärin rusthollin kanssa (thet skall wara en Stom, med Stöders Rusthålld), jota ei kuninkaallisten asetusten vastaisesti saa halkoa tai repiä, minkä myös edesmennyt korkeanvapaasukuinen herra maaherra, paroni Frisenheim on jo 1. syyskuuta 1725 antanut päätökseksi, mihin nähden nykyinen korkeanvapaasukuinen herra maaherra von Ditmer onkin päätöksellään 9:nneltä elokuuta 1739 käskenyt kruununvouti Helleniusta nautitun lainmukaisen lähtöpäivän jälkeen häätämään rakuuna Björk Pukinpyölin tiluksilta ja luovuttamaan samaiset rusthollarin vapaaseen käyttöön, minkä vuoksi Juho Eerikinpoika pyytää kihlakunnanoikeuden lausumaa, milloin Björkin pitää lain mukaan samaiset luovuttaa.
Ja paitsi että rakuuna Juho Björk tyystin torjuu rusthollarin ilmoittaman vaatimuksen, niin on hän näyttänyt panneensa sisäänjätetyllä anomuskirjelmällä riidan tästä Pukinpyölistä vireille korkeastihyvinmainitun herra maaherran luona, mihin korkeanvapaasukuinen herra maaherra on 4:ntenä viime maaliskuuta käskenyt häntä Björkiä näyttämään samaisessa anomuskirjelmässä viitatut asiakirjat, minkä jälkeen tässä seuraisi lähempi päätös; sillä välin viivytetään anojan häätämistä useinmainitusta talosta; kieltäytyen Juho Björk tällä kertaa kaikesta vastaamisesta tässä asiassa ynnä siinä mitä siitä johtuu. Minkä vuoksi ja tähän niin muodoin väliin tulleen asianhaaran tähden kihlakunnanoikeus katsoo olevan syytä lykätä tämän jutun käsittelyä, kunnes korkeanvapaasukuinen herra maaherra on suvainnut lausua siitä mikä niin muodoin sikäläisessä paikassa on vireillä.''

Vehkalahden vv:n 1744–55 rippikirjassa Juho Tuomaanpoika istuu yhä paikoillaan isäntänä Pyölin (Böhle) kylän alle merkityssä Töytärissä eli Hannolassa (Stöder el[ler] Hannola), so. Töytärin entisen rusthollin Pukinpyölin osalla, luonaan lankonsa Heikki ja Jaakko Tuomaanpojat.

[sippu630]

Viestissä ''Heikki Eskonpoika Brandstakan lapsista'' kirjoitin:

Edellä siteerattu v:n 1697 henkikirja on viimeinen, jossa Niilo Matinpoika mainitaan. Hän eli Töytärin rusthollarina vielä 7–8/2 1698, jolloin pidetyissä Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä hän valitti, ettei ollut saanut mitään veroa Valkealan pitäjän Miettulan ja Ruotsulan kylistä Töytärin rusthollille osoitetuista kahdesta augmentista vv:lta 1696–97 [KA Kymenkartano ja Lappee 1698 KO a 13 (ii 16): 39–39v. ''Rusthållaren Nils Mattzsson Stöder ifrån Weckelax S[och]n''].

Tässä viitattu käräjäjuttu oli esillä Valkealan talvikäräjissä 1698, ei Vehkalahden. Yllä oleva teksti pitää korjata muotoon:

Edellä siteerattu v:n 1697 henkikirja on viimeinen, jossa Niilo Matinpoika mainitaan. Hän eli Töytärin rusthollarina vielä 17–18/1 1698, jolloin pidetyissä Valkealan talvikäräjissä hän valitti, ettei ollut saanut mitään veroa Miettulan ja Ruotsulan kylistä Töytärin rusthollille osoitetuista kahdesta augmentista vv:lta 1696–97 [KA Kymenkartano ja Lappee 1698 KO a 13 (ii 16): 39–39v. ''Rusthållaren Nils Mattzsson Stöder ifrån Weckelax S[och]n''].