PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Äitilinjan selvittäminen dna-tutkimuksen avulla


Atorox
29.11.19, 18:41
Minulla on sama mt Full Sequency -haploryhmä erään henkilön kanssa, ja Family Finder antaa osuman 5. – etäisempi serkku. Hänen äitilinjansa alkaa aivan 1500-luvun lopussa syntyneestä henkilöstä.

Oma äitilinjani alkaa 1700-luvun alussa syntyneestä henkilöstä, johon tulee minusta kahdeksan sukupolvea. Olen pohdiskellut, voisiko minunkin äitilinjani alkaa kyseisestä henkilöstä vai onko minun ja etäserkun yhteinen esiäiti vieläkin kauempana menneisyydessä.

Myönteisessä tapauksessa sukupolvia tulisi noin 12. Ovatko FMS- ja FF-osumat riittävä tae siitä?

Minulla on myös toinen FMS-osuma, jossa on sama esiäiti, mutta tässä ”geneettinen etäisyys” on 1 ja se ei näy FF-osumana. Voisiko tässä tehdä sellaisen päätelmän, että minun ja aikaisemmin mainitun henkilön yhteinen esiäiti onkin alempana sukupuussa, eli minusta häneen tulisi aiemmin mainitun kahdentoista sijaan yksitoista tai jopa kymmenen sukupolvea?

Antti Järvenpää
30.11.19, 18:54
FMS ja FT osumat eivät ole riittävä tae. Oletettavasti tuo serkku osuma tulee lähempää ja se voi tulla aivan jostain muualta kuin äitilinjasta. Tosin et kertonut sitä mitään.

Ohessa on mtDNA full äitilinjojen todennäköisyys käyrät sekä jakaumana että kertymäkäyrinä. Jakaumat on laajoja, niin että odostusarvo GD=0 osumalla on 5 sukupolvea, mutta 3 keskihajonnan raja on 22 sukupolvea (n. 550 vuotta).

1500/1600 luvulla oleva esiäiti on houkutteleva, mutta harvoin niin kauaksi päästään sukututkimuksen keinoin. Geneettiset etäisyyden eli erottavat mutaatiot ovat kahden henkilön välillä. Ei siis tiedetä sitä, missä kohtaa sitä ketjua ne ovat. GD=1 voi hyvinkin tarkoittaa sitä, että mutaatio on tapahtunut vaikkapa testatun henkilön äidissä, mutta kaikki on vain arvausta. Oleellista on, että GD=1 voivat olla samaan esiäitiin liittyviä.

Itselläni on vain muutama 1500/1600 luvun taitteen tunnettu esivanhempi, jotka voidaan verifioida sukutukimuksellisin keinoin. Ihmisillä voi olla sukupuissaan myös sellaisia esivanhempia, joista näyttö on huonompi. mtDNA ja yDNA haploryhmissä kannattaakin aina varmistaa se, onko tämä vanhin tunnettu esiäiti tai -isä varmasti sukutukimuksellisen keinoin varmistettu, ja jos ei ole, niin sitten vertailee niitä jotka varmasti tunnetaan.

Atorox
01.12.19, 11:50
FF-osumaan vaikuttaa tässä tapauksessa pelkästään äitilinja. FMS-osuman esiäiti asui eri puolella maata (etäisyys 250 km), ja sukupuiden mukaan useimmat hänen jälkeläistään asuivat samalla seudulla vuosisatojen ajan. En pitäisi siten FF:n vaikutusta kovinkaan suurena.

Esiäitini asui Kainuussa, joka asutettiin pääosin Savosta päin. FMS-esiäiti asui puolestaan Pohjanmaalla. En tiedä sitten, miten hänen tyttärensä tai tyttärentyttärensä olisi päätynyt Kainuun korpeen...

ilkant
08.12.19, 00:53
FF-osumaan vaikuttaa tässä tapauksessa pelkästään äitilinja. FMS-osuman esiäiti asui eri puolella maata (etäisyys 250 km), ja sukupuiden mukaan useimmat hänen jälkeläistään asuivat samalla seudulla vuosisatojen ajan. En pitäisi siten FF:n vaikutusta kovinkaan suurena.


Tuollaiseen olettamukseen kannattaa suhtautua hyvin varoen. Minulla on esimerkiksi mt-dna mätsejä, joista useampi menee sattumoisin isäni esipolvien asuinseuduille ihan eri puolelle Suomea. Etäisyyttä on vajaa 1000 km. Eivät ole sukua. Tai ainakaan heti ei ole löytynyt yhteisiä dna-pätkiä eikä sukulaisiakaan.

ilkant
08.12.19, 00:55
Äitilinjan yhteisen esiäiti on elänyt aikaisintaan haploryhmän erottavan mutaation syntyaikaan. Eli silloin kun haploryhmä on syntynyt. VOI OLLA paljon myöhemmin lähempänä nykyaikaa.

Jaska
20.01.20, 18:05
Väsäsin oppaan, miten saa (kovalla puurtamisella!) lisää tarkkuutta äitilinjansa menneisyyteen. Esimerkkinä käytän omaa äitilinjaani H5a1e.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Aitilinja.pdf

Atorox
24.01.20, 10:01
Väsäsin oppaan, miten saa (kovalla puurtamisella!) lisää tarkkuutta äitilinjansa menneisyyteen. Esimerkkinä käytän omaa äitilinjaani H5a1e.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Aitilinja.pdf


Kiitos ohjeesta. Se täytyy tulostaa ja lukea ajatuksen kanssa.