Perheen ulkopuoliset biologiset isät

[Leo Suomaa]

Helsingin Sanomissa 19.11.2019 https://www.hs.fi/tiede/art-2000006311757.html :

"MONET tutkijat ovat yrittäneet laskea, kuinka paljon eri kulttuureissa on parisuhteissa miehiä, jotka eivät ole lastensa biologisia isiä. On väitetty, että heitä olisi joissakin kulttuureissa jopa 30 prosenttia."

"MAANVILJELIJÖIDEN ja hyvin toimeen tulleiden käsityöläisten ja kauppiaiden avioliitoissa ulkopuolisten isien määrä oli noin prosentti. Työntekijöiden, kuten kutojien, perheissä tällaisten isien määrä kohosi neljään prosenttiin.

Lähes kuuteen prosenttiin se nousi työväenluokassa, joka eli 1800-luvulla tiheään asutuilla ja köyhillä seuduilla kaupungeissa."

Näin nykyisten Hollannin ja Belgian alueilla. Suomen alue ei välttämättä ole vertailukelpoinen sen kanssa, mutta on jokseenkin varmaa, että myös harvaan asutussa maassa, missä ei edes ollut varsinaisia kaupunkeja, jotain samantapaista on tapahtunut. Prosentista ei taida olla tietoa.

[joukon66]

Tämäpä latistaa ainakin omalla kohdallani sukututkimusinnostusta ainakin kovin pitkälle ajassa taaksepäin. Kukaan ei tiedä, miten iso osa omasta sukupuusta onkin mennyt harhateille tämän takia. Dna-sukututkimus toisi mielenkiintoisen vertailukohdan, mutta eipä taida onnistua henkilötietolain takia.

Jouko

[KariKK]

Tämäpä latistaa ainakin omalla kohdallani sukututkimusinnostusta ainakin kovin pitkälle ajassa taaksepäin. Kukaan ei tiedä, miten iso osa omasta sukupuusta onkin mennyt harhateille tämän takia. Dna-sukututkimus toisi mielenkiintoisen vertailukohdan, mutta eipä taida onnistua henkilötietolain takia.

Jouko

Ei tämän takia kannata sukututkimuksesta luopua tai sitä lopettaa.
Lapsen äidistä on harvemmin epäselvyyttä. Tosin voihan olla joitakin tapauksia, että lapsi on kirjattu virheellisesti jonkun muun nimiin.
Mutta ne varmaankin ovat harvinaisempia tapauksia kuin avioliiton ulkopuoliset isät. Sijaissynnytyksethän ovat vasta tämänpäivän ilmiö.

Isälinjojen DNA-tutkimuksilla voidaan saada varmistuksia sille, että isälinjojen isät vastaavat kirjallisiin lähteisiin dokumentoituja tietoja. Ainakin niissä tapauksissa, joissa löytyy isälinjojen vanhimmista dokumenteista löytyvästä esi-isästä useita, vähintään kaksi, mieslinjaa nykyisyyteen. Ja kaiketi, jos ei muuten, niin FF-testien perusteella sitten voi vielä varmistua siitä,
että se haarautuminen ei ole tapahtunut jossakin läheisemmässä sukupolvessa.
Ilmeisesti nyt sitten sukututkimusten tuloksiin täytyy vielä lisätä tieto polveutumisketjun DNA-varmistuksesta, silloin kun se on tehty.

[joukon66]

Mutta entäpä sitten, kun se poikkeama löytyy? Mitä siihen jälkeläiset sanovat? Jos rikokset ym. ovat arkoja käsitellä, niin mites sitten, kun tiedetään jokin syrjähyppy läheisissä esi-isissä? Nähdäkseni näissä kuvioissa täytyy olla tarkkana julkisuuden suhteen.

Jouko

[KariKK]

Mutta entäpä sitten, kun se poikkeama löytyy? Mitä siihen jälkeläiset sanovat? Jos rikokset ym. ovat arkoja käsitellä, niin mites sitten, kun tiedetään jokin syrjähyppy läheisissä esi-isissä? Nähdäkseni näissä kuvioissa täytyy olla tarkkana julkisuuden suhteen.

Jouko
Epäilemättä ihan lähipolvien suhteen täytyy noudattaa lakeja.
Mutta kaiketi sukututkimuksen, kuten muunkin tutkimuksen, tarkoituksena on löytää totuus, jos se on mahdollista.
En ymmärrä, miksi kenenkään nykypolviin kuuluvan pitäisi tuntea häpeää jonkun esipolviin kuuluvan mahdollisesta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta, josta on syntynyt lapsi. Jos on täten alkunsa saaneen lapsen jälkeläinen, häpeää sitä, että on olemassa.
Mutta tapauksessa, että saman esi-isän kahdessa miesjälkeläislinjassa tulee Y-DNA-vertailussa ristiriita, ei useinkaan ole mahdollista selvittää, missä sukupolvessa se poikkeama on. Eikä välttämättä edes sitä, kumpi haara johtaa siihen suvun dokumenttien mukaiseen esi-isään.
Siitä syystä, että joka sukupolvesta ei todennäköisesti löydy kahta nykyhetkeen johtavaa jälkeläislinjaa.
Ja vaikka löytyisikin, voi olla työlästä saada kaikista niistä testi teetetyksi.
Mutta siinä olisikin iso työmaa sukututkijalle, että kuka oli ja milloin se kirkonkirjoihin kirjaamaton esi-isä.

[Leo Suomaa]

Minä olen ollut mukana kahdentyyppisissä DNA-testejä koskeneissa keskusteluissa ja niiden tuloksista syntyneissä ihmettelyissä.

On tehty huolellinen asiakirjatutkimus, jonka perusteella on oletettavissa, että tietyt henkilöt ovat sisarukset, mutta asiakirjoista ei saada sille varmistusta. DNA-testillä oletus voi saada vahvistusta tai se voi tulla kumotuksi. Usein on kuitenkin niin, että esimerkiksi puuttuu nykypäivään jatkuvat ehjät mieslinjat, joita testaamalla voitaisiin varmentaa se, olivatko kaksi joskus 1600-luvulla elänyttä miestä keskenään veljekset.

Toinen lähestymistapa on tehdä DNA-testi ja ruveta sitten ns. osumien perusteella etsimään sukulaisia. Pienellä paikkakunnalla yllätyksenä saatetaan pitää sitä, että ns. serkkutestin osuma tulee naapuriin. Varsinainen yllätys olisi kuitenkin se, jos naapuriin ei tulisi osumaa. Kun talot ovat kirkonkirjoista näkyvänä aikana, ja varmaan jo sitä ennenkin, vaihtaneet monta kertaa keskenään miniöitä ja vävyjä, niin jokseenkin kaikki ovat toistensa viidensiä tai kuudensia serkkuja, elleivät sitäkin läheisempiä sukulaisia.

LS