PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Beata Månsdotter Kettunius/Alopaeus


Robinson Korhonen
30.10.19, 14:53
Hei,
rohkenisin esittää hypoteesin, jossa Jääsken Kärittilän rakuunarusthollarin ja räätälin Simon Peterssonin vaimo Beata Månsdotter olisikin Jääsken kappalaisen Magnus Bartholdi Kettuniuksen tytär. Beata toki sukukirjallisuudessa mainitaan, mutta hänen elämästään ei liene juuri tietoja tallennettu.

Pappisperheen Beata Månsdotter nimetään henkikirjoissa naimattomaksi vuosina 1663-1667. Vuonna 1668 mainitaan Jääskessä kappalainen herra Johan (Johannes Magni Alopaeus) vaimoineen sekä “tytär” Beata. Vuonna 1669 samaisen kappalaisen perheessä esiintyy kuitenkin “sisar” Beata. 1670 kappalainen herra Johan saa patronyymin “Magni” ja edelleen perheen taloudessa kulkee mukana “sisar” Beata. Vuoden 1668 merkinnän voi siis ajatella tarkoittavan edellisen kappalaisen Magnuksen, eikä Johanin tytärtä.

Tämän jälkeen Beata hukkautuu henkikirjoista pitkäksi aikaa, kunnes 1682 Jääsken Suikkalassa eli edelleen samaisessa kappalaisen puustellissa mainitaan muuan Simon Petersson vaimoineen http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12753943. Tämä Simon on ammatiltaan räätäli, mestariksikin mainittu, ja vaimonsa on useiden myöhempien syntyneiden luettelon kummimerkintöjen mukaan nimeltään Beata Månsdotter. Vaikka räätäliä ei Jääsken varhaisimmista rippikirjoista löydykään, niin esiintyy hän puolisoineen monta monituista kertaa Jääsken ns. “paremman väen” lasten kummien joukossa. Nähdäkseni räätälin vaimo on mainittu myös (veljensä?) kappalaisen Magnus Magnin pojan Arvidin kummina 1.6.1693 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10572524. Hypoteesini kannalta oirehtivaa lienee kanssa se, että “Mr Simon skräddare” taas esiintyy Jääsken kappalaisen Gustaf Orraeuksen ja Margareta Månsdotter Alopaean (räätälin vaimon sisar?) lapsen Britan kummina 3.6.1698 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10572549. Ymmärtääkseni käsityöläisten päätyminen pappisväen mukuloitten kummeiksi olisi ajankohtana ollut perin harvinaista ilman esim. sukulaisuudesta johtuvia vahvoja kytköksiä.

Vaikka erään Simon Peterssonin ilmaantuminen Jääsken Suikkalaan tai hänen ja puolisonsa roolit pitäjän arvovaltaisten kummien joukossa eivät rouvan papillista taustaa vielä todistakaan, niin muuan lisävihje asian puolesta saattaisi olla tämä:
Jääsken kesäkäräjillä 3.-5.6.1689 Kärittilän kylän 1/4 suuruinen autiovero päätetään ilmeisesti hyväksyä räätäli Simon Peterssonille annettavaksi ja viljeltäväksi rakuunapalvelusta vastaan. Tilan edellinen omistaja oli kuin olikin (räätälin vaimon velikö?) korpraali Anders Månsson (Alopaeus). vrt: https://www.genealogia.fi/genos-old/50/50_134.htm.

Tuomiokirjakortistossa mainitaan (Lappeen-Joutsenon seudulla) v.1690 eräs pitäjänräätäli Simon Petersson Batini, joka toki saattaisi olla samainen henkilö. Kortiston tieto viittaa tähän sivuun http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3777681.

Henkikirjojen mukaan räätäli näkyy viihtyvän Kärittilässä tai Kärättilässä ainakin vuoteen 1700. Vuonna 1701 tilalla mainitaan hänen tyttärensä Beata Simonsdotter, joka viimeistään vuonna 1703 vihitään samalla tilalla räätälintointa jatkavan Matti Heikinpoika Hataisen kanssa.

Seuraavassa erittäin lyhykäisessä listassa löytämäni räätäli Simon Peterssonin ja vaimonsa Beata Månsdotterin jälkeläiset. Liekö avioparilla muutakin jälkikasvua, ei ole tiedossani:

1. Simon Petersson Skreddare, Räätälimestari Jääskessä. s.n.1641, k.29.1.1701 Pylkäs, Jääski (60v.) “Haudattu kirkkoon”. p. ennen 1682 Beata Månsdotter.
1.1. Peter Simonsson, s.n.1678, k.6.12.1693 Pylkäs, Jääski (15v.) “Haudattu kirkkoon”
1.2. Beata Simonsdotter. s.25.4.1682 Pylkkälä, Jääski, Vih viim. 1703: Pitäjänräätäli Matti Heikinp. Hatainen
1.2.1. Beata Matintr. Hatainen, s.14.11.1703 Pylkäs, Jääski. K: Paulus Heintzius pastor loci, Israel Willand befallningsman, Wäsman fältwäbel, ho Anna Heintzia, ho Margareta Alopaea, jungfru Maria Staake, jungfru Elisabeth Heintzia.
1.3. Margeta Simonsdotter, s.4.2.1687 Kärättilä, Jääski.

Jos naimattomana jo vuonna 1663 mainittu kappalaisen tytär Beata olisi sama henkilö kuin räätälin vaimo Beata Månsdotter, saisi tämä viimeisen lapsensa noin 40 vuoden iässä. Eihän tuo vielä ihan mahdottomalta kuulosta?

-Antti