Heikki Koskela
12.09.08, 05:59
En ilkeä laittaa tätä pikku episodia hopeamaljaan kun isä tavoitteli takaposkiani kuivalla koivun oksalla. Olisi ollut edes tuore.
Elelin aikaa, jolloin me kakarat kävimme vielä äidin kanssa saunassa. Ainoa pelon aihe syntyi silloin, kun äiti lähestyi itse kutakin meitä vuorollaan lämpimällä vedellä kasteltu pyyhe käsissään ja pesi pyytämättä kasvomme enimmästä liasta puhtaaksi. Lopusta saimme selvitä itse. Se oli aikaa, jolloin aivot keräsivat tietoja ympäristöstä myöhemmin sulateltaviksi.
Tapahtuipa noina aikoina, että eräänä lämpimänä kesäiltana isä ja äiti päättivat mennä aittaan nukkumaan. Minäkin päätin tehdä samoin, mutta ovi oli lukittu. Niinpä ryhdyin tarpeellisiin toimenpiteisiin saadaksen oven auki. Aluksi pyysin, sitten vaadin päästä aittaan nukkumaan. Mutta ovi pysyi suljettuna. Pikkupojan tarmolla päätin päästä sisään itkun voimalla, mutta turhaan. Otin järeämmän aseen käyttööni ja heitin nyrkinkokoisella kivellä oveen.
Nyt ovi aukesi hyvin nopeasti, mutta isän kasvoista osasin jo lukea, että oli viisainta juosta karkuun Reipakan Oskarin männikkömetsään ja sieltä sitten hiippailla tuvan vintille nukkumaan entiselle paikalleni.
Vuosia myöhemmin aivojeni kerätessä koko ajan tietoja analysoitaviksi ja kokonaiskuvan luomiseksi kaikesta olennaisesta ymmärsin miksi minua ei päästetty aittaan tuona suvisena yönä nukkumaan.
Tuon analyysin jälkeen minusta varmaan tuli sukutukimuksen harrastaja.
Elelin aikaa, jolloin me kakarat kävimme vielä äidin kanssa saunassa. Ainoa pelon aihe syntyi silloin, kun äiti lähestyi itse kutakin meitä vuorollaan lämpimällä vedellä kasteltu pyyhe käsissään ja pesi pyytämättä kasvomme enimmästä liasta puhtaaksi. Lopusta saimme selvitä itse. Se oli aikaa, jolloin aivot keräsivat tietoja ympäristöstä myöhemmin sulateltaviksi.
Tapahtuipa noina aikoina, että eräänä lämpimänä kesäiltana isä ja äiti päättivat mennä aittaan nukkumaan. Minäkin päätin tehdä samoin, mutta ovi oli lukittu. Niinpä ryhdyin tarpeellisiin toimenpiteisiin saadaksen oven auki. Aluksi pyysin, sitten vaadin päästä aittaan nukkumaan. Mutta ovi pysyi suljettuna. Pikkupojan tarmolla päätin päästä sisään itkun voimalla, mutta turhaan. Otin järeämmän aseen käyttööni ja heitin nyrkinkokoisella kivellä oveen.
Nyt ovi aukesi hyvin nopeasti, mutta isän kasvoista osasin jo lukea, että oli viisainta juosta karkuun Reipakan Oskarin männikkömetsään ja sieltä sitten hiippailla tuvan vintille nukkumaan entiselle paikalleni.
Vuosia myöhemmin aivojeni kerätessä koko ajan tietoja analysoitaviksi ja kokonaiskuvan luomiseksi kaikesta olennaisesta ymmärsin miksi minua ei päästetty aittaan tuona suvisena yönä nukkumaan.
Tuon analyysin jälkeen minusta varmaan tuli sukutukimuksen harrastaja.