PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Puumalan Valtosista vanhoja tietoja?


Vaeltaja
07.08.19, 14:54
Minulla on ammoin kopioitu tutkielma "Puumalan Muuramäen Valtoset 1541-1790". Sen on laatinut Juha Heikkinen, ei ilmestymisvuotta. Heikkinen on valmistunut Turun yliopistosta historian maisteriksi noin 10 vuotta sitten. Nykyistä asuinpaikkaa en tiedä.

Heikkisen mukaan Säämingin 1. maakirjassa v. 1541 oli Puumalan neljänneksessä kaksi Valtosta, Olli ja Hannu. Hän arvelee miesten olleen veljeksiä tai serkuksia. Hän kertoo, että Puumalan seutua alettiin asuttaa viimeistään 1200-luvulla.

Onko kellään tietoja em. Valtosista tai muista Puumalan Valtosista ennen vuotta 1700? Tai jokin linkki, josta tietoja voisi löytyä? Minulla on puhtaaksikirjoitettu sivusto Puumalan henkikirjoihin, ei muuta. Omat tarkemmat tietoni päättyvät juuri 1700-luvun taitteeseen.

T. Mirja Valtonen