PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sauvon Swarsböle Simon Jacobsson s.1704


Pertti Lehtinen
07.08.19, 12:50
Pitkäaikainen Swarsbölen Upgårdin isäntä ja kirkon sexm.
Kuoli 21.2.1791. Syntyi rippikirjan mukaan vuonna 1704. Epäselvää ovat vanhemmat ja syntymäpaikkakin. Näistä tiedoista olisin kiitollinen.
Isoäitini on suoraa sukua Simonille sekä isän että äidin kautta.


Terv. Pertti Lehtinen

Seija Randell
24.08.19, 10:37
Simon on vihitty 1743 Lurbölestä. Tämä HisKistä katsottuna. Olisiko hänen syntymäaikansa 1709 eikä 1704 ? Voisi olla Sydänmaalla syntynyt siinä tapauksessa. Mahdollisesti Simonin äiti olisi eri vaimo, ja mahdollisesti perhe olisi asunut Vähäpaljolla ennen Lurböleä.

Perhettä pystyy kartoittamaan lasten kummeja katsomalla, ja Simonin pojan kummina oli mm. sisar Maria Ampolasta.
Hyvin mahdollista on myös se, että juuret johtavat esim. Angelniemelle, josta ei tuolta ajalta ole säilynyt kastettujen luetteloa.
Haudattujen luettelossa ikä on 87 vuotta eli 1704 olisi sen mukaan syntymävuosi.

Minulla on aika paljon sauvolaisia tietokannassa, mutta yhtään ei nyt tullut vastaan ennestään olevaa.

Seija Randell
24.08.19, 18:52
No tulihan kumminkin vastaan ennestään olevia. Pari yhdistämistäkin sai tehdyksi.
Mutta kehittelin vähän semmosta, että voisiko Simonin isä Jakob olla Klemet Påhlssonin poika ? Voisi päätellä sen perheen asuneen Vähäpaljolla, jos HisKiä katsoo, ja sieltä tulleen Lurböleen.
Asutuksen yleisluettelossa on aika sopivasti Clemet Påhsson Kujansuussa eli Frälsillä. Ainakin sitä mahdollisuutta kannattaa selvittää.
Asyl ko sivu http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=915574

Seija Randell
24.08.19, 18:58
Niin on Clemet vaimoineen rippikirjassakin Vähäpaljolla (Lill Palike). En vaan löytänyt sitä, koska kylä oli luettelossa Leiskun jälkeen eikä Isonpaljon. Tässä linkki jäsensivuille, mutta rk 1960-1700, jäsensivuilla kuvan numero on 51.

Pertti Lehtinen
26.08.19, 13:47
Minä uskoisin, että Simon Jacobssonin isä oli Jacob Clementzon ja äiti Maria Matzdotter ( voi olla Jacobsdotter). Silloin hän olisi syntynyt 1709 Sydänmaassa.

Jossain rippikirjassa syntymäaika poikkeaa 1704:stä. Jacob Clementsonin tie kulki Hiski-syntyneiden luettelon mukaan Sydänmaasta Stormäkipään ja Lillpaliken kautta Luurilaan, jossa Jacob oltuaan ensin lampuotina kuoli vanhana lampuotina 11.12.1749. Simon tuli Luurilasta vävyksi Svarsbööleen.
Ongelma Jacobin lasten kohdalla on, että vaimo Maria Mattzdr. muuttuu Maria Jacobsdr. En ole löytänyt ensimmäisen Marian kuolinaikaa, joka sopisi tähän.

Lisäksi Hiskin kastettujen luettelosta en ole myös löytänyt todennäköistä Simonin sisarta kummi Mariaa, joka oli naimisissa Ampolassa.

Jotenkin Clement Påhlsson Simonin isäksi myös epäilyttää ei vähiten eri patronyymin vuoksi. En ole löytänyt paikkaa, jossa tämä Clement ja Simon olisivat olleet yhtä aikaa, Kuten Luurilassa olivat Simon ja Jacob.

Pertti Lehtinen

Seija Randell
26.08.19, 14:55
Kirjoitin: "... voisiko Simonin isä Jakob olla Klemet Påhlssonin poika ?". Hiskissä olevat lasten kasteet näyttävät sikäli oikeilta, että Asutuksen yleisluettelossa aviopari on Sydmossa. Tai ainakin samannimiset.
Marian syntymävuonna oli isoviha. Vaikka Sauvossa silloin näkyy kastetun lapsia, niin ehkä ei kaikkia kuitenkaan ?

Pertti Lehtinen
26.08.19, 15:45
Sorry.

Luin tapani mukaan taas pikalukua. Ymmärsin, että tarkoitit Clements
Påhlsonin olevan Simon Jacobin isä. Teoriasi ja netin sivu täsmäävät.

Pertti

Seija Randell
27.08.19, 10:14
Sillä lailla käy minullekin joskus, kun sattuu olemaan äkkiä reagoivaa tyyppiä, vähän muissakin asioissa.
Jälkeläisissä ei ole sukulaisia kuin mutkan kautta. Yksi Otteliana meni naimisiin sukulaiseni kanssa ja oli sitten Paimion Rekottilan Isontalon emäntä. Suku sieltä hävisi 1890-luvulla. Isomammani oli Rekottilasta.