Arkistolaitos digitoi kirkonkirjoja

[zappa]

Olen itse hyvin pettynyt, että nyt digitoidaan kirkonkirjoja mikrofilmeistä jotka jo alkunperin ovat suurimmalta osin lukukelvottomia esim. ( Tammelan väestöluettelot 1796-1817 ja 1817-1840) erittäin huonosti kuvattuja. Työ kuulemma tehdään vielä USA:ssa Utahissa. Näin siis tuhlataan verovaroilla pidettävän laitoksen rahoja jonnin joutavaan työhön. Ei ne sen paremmaksi muutu, vaikka kuinka digitoitaisiin, kun alkuperäsetkin mikrofilmit ovat jo niin huonoja. Olisin odottanut, että arkistolaitosella olisi ollut jonkinlaista häpyä edes aloittaa digitoiminen alkuperäisistä kirkonkirjoita. Näin tehtynä olisi niistä ollut iloa niitä tarvitseville ja työstä olisi ollut suurempi hyöty kaikille. Itse kukin voi verrata digiarkiston digitoituja kuvia alkuperäisistä ja mikrofilmeiltä. Muistaakseni Porista on kuvattu alkuperäisistä kirjoista.

[Matti Lund]

Olen itse hyvin pettynyt, että nyt digitoidaan kirkonkirjoja mikrofilmeistä jotka jo alkunperin ovat suurimmalta osin lukukelvottomia esim. ( Tammelan väestöluettelot 1796-1817 ja 1817-1840) erittäin huonosti kuvattuja. Työ kuulemma tehdään vielä USA:ssa Utahissa. Näin siis tuhlataan verovaroilla pidettävän laitoksen rahoja jonnin joutavaan työhön. Ei ne sen paremmaksi muutu, vaikka kuinka digitoitaisiin, kun alkuperäsetkin mikrofilmit ovat jo niin huonoja. Olisin odottanut, että arkistolaitosella olisi ollut jonkinlaista häpyä edes aloittaa digitoiminen alkuperäisistä kirkonkirjoita. Näin tehtynä olisi niistä ollut iloa niitä tarvitseville ja työstä olisi ollut suurempi hyöty kaikille. Itse kukin voi verrata digiarkiston digitoituja kuvia alkuperäisistä ja mikrofilmeiltä. Muistaakseni Porista on kuvattu alkuperäisistä kirjoista.


Hei nimim. Zappa

Selvittelin itse arkistolaitoksen digitoinnin vastuuhenkilöiden suuntaan projektin laatukontrollin problematiikkaa viime keväällä kartoittaekseni projektin mahdollisia heikkoja kohtia, lopputulosten haavoittuvuuksia.

Tulin näistä tarkistuksista vakuuttuneeksi, että projektin työntekijöillä tulee olemaan huolellinen laatukontrolli niin, ettei käytetä huonokuntoisia arkistorullia tai arkistorullia, joiden kuvien kehitys on epäonnistunut ja jotka ovat menneet läpi fuskuna 1950 -luvun kuvausprojektissa.

Siis asia on niin, että digitointi tapahtuu varmuusrullilta, jos nämä ovat tyydyttävässä kunnossa, läpäisevät laatikontrollin kriteerit. Ellei niin käy, digitointi tapahtuu suoraan niteiltä.

Oma "mututuntumani" on, satoja ehkä yli tuhatkin arkistorullaa läpikäyneenä, että yli 90 %:ssa rullien laatu on tutkijan kannalta tyydyttävä ja kelpuuttamattomia rullia tulee olemaan muutama per sata. Olen antanut omasta puolestani projektille esimerkkejä ei-kelpuutettavista ja olen saanut vastuuhenkilöltä positiivista palautetta. Sanon, että meidän velvollisuutemme kulttuurikansalaisina on tukea tätä projektia positiivisesti.

Lisäksi arkistolaitos on saanut viimeinkin opetusministeriöltä jonkin verran "lisäresurssia" sellaisen arkistolaitoksen tietopalvelupalveluvelvollisuuden toteuttamiseen, jolle sen olisi pitänyt saada lisävaroja jo paljon aikaisemmin ja paljon enemmän. Tämä parannus on edelleen liian niukka, mutta hyvä, että edes pää on saatu auki ja arkistolaitos itse on tehnyt oman voitavansa ja jos jotain on moitittava, niin se on taho opetusministeriössä, joka on pistänyt arkistotoimen rahahanat kiinni ja pakottanut arkistolaitoksen lamabudjetointiin viimeisen 20 vuoden aikana, vaikka yhteiskunnassa vallitsee ennenäkemätön yltäkylläisyys.

Ei tule ihmetellä projektin organisoimistapaa, vaan ymmärtää, että se on yritys saada mahdollisimman paljon irti liian niukoilla määrärahoilla.

Lisäksi pitää huomioida, minkä työtuntimäärän hyvälaatuisilta rullilta digitointi versus koko materiaalin digitointi niteiltä vaatii. Kun tämä tajutaan ja se, kuinka vähäinen työtuntimäärä tällä projektilla voidaan rahoittaa, pitäisi ymmärtää, että rullilta digitointi nimenomaan mahdollistaa sen, että aivan lähivuosina elossapysyvä tutkijapolvikin päässee nauttimaan tämän projektin tuloksista!

Sanon lopuksi, että jos meillä Suomessa olisi ollut vuonna 1990 ja olisi nytkin samantasoinen kulttuuritahto kuin oli vuonna 1950, tämäkin projekti olisi saanut opetusministeriöltä tarkoitusta vastaavan riittävän rahoituksen jo vuonna 1990. Sanoisinpa niin, että tämä arkistomateriaalin digitointi olisi ollut opetusministeriön toimialan ehdoton velvollisuus, jonka se on lyönyt laimin laman ja kaupallisten trendien varjolla. Valitettavasti näin on ollut jo 20 vuotta ja kun kaikki hallituskoalitiot on koettu sinä aikana eikä ymmärrystä tälle asialle ole saatu, on vaikea uskoa, että mitään muutosta parempaan olisi odotettavissa. Päinvastoin: sivistystä edistetään vain silloin, kun se on näyttävää, käy hyvin kaupaksi ja kannattaa, ja niin ei voi käydä arkistolaitoksen tietopalvelun tuottamisen osalta.

terveisin Matti Lund

[P. T. Kuusiluoma]

Minun tietojeni mukaan mitään muuta varmaa arkistolaitoksen kirkonkirjojen digitoimisesta ei ole kuin se, että luovutetun Karjalan kirkonkirjat arkistolaitos tulee (otaksuttavasti mikrofilmeiltä) digitoimaan. Tilanne Mormonikirkon suuntaan on vielä avoin ja ymmärtääkseni suomalaisten kirkonkirjojen laajamittaisen digitoimisen kentällä ovat vielä kaikki mahdollisuudet avoinna. Uskon, että saamme asiasta lisätietoja muutaman lähiviikon sisällä.

[Matti Lund]

Hei

Täydentelen edellistä sanomaani, jottei näkökulmaani käsitettäisi väärin, vaikkei se sopisikaan ahtaasti käsittäen ketjun otsikointiin.


Otsikon "kirkonkirjoja" halusin laajentaa omassa kommentissani arkistolaitoksen kaikkeen tutkijoille digitoitavaan arkistomateriaaliin, joista kirkonkirjat ovat yksi osa; ja vaikka tapauskohtaisia seikkoja huomioidaan, samat valitut digitoinnin perusmenetelmät koskevat kaikkea digitoitavaa materiaalia.

Uskon osaprojekteissa olevan sellaisen arkistolaitoksen digitointivastuullisten ohjauksen ja valvonnan, ettei joissakin digitoinnin osaprojekteissa mahdollisesti käytettävä arkistolaitoksen tietopalvelun kumppanitoimittajien työn laatu tule olemaan ongelma arkistomateriaalin käytettävyydelle sen digitaalisessa muodossa. Toisin sanoen, en usko nyt syntyvän digitoinnissa juuri senlaatuisia ongelmatapauksia kuin 1950 -luvun kuvausprojektin toimittajan Rekolidin tapauksessa syntyi. -IT -avusteinen nykytekniikkahan nimenomaan tekee huolimattoman työn tulosten jatkuvan laaduntarkkailun ja tapahtumanaikaisen korvaamisen erittäin helpoksi, mikä ehkäisee eräät 1950 -luvun tekniikalle ominaiset tyyppiviat arkistokopioitten tuloslaadussa. Lisäksi aikaisemmin on ollut tekniikan lisäksi ilmeisesti myös kumppanien kanssa sovittujen sopimusehtojen aiheuttamia tyyppivikoja ja uskon, että kumppanien kanssa ei enää sovita senlaatuisista urakoista, jotka johtaisivat laadusta tinkimiseen.

Esimerkiksi jos jonkin kumppanin kanssa sovitaan rullien kopioinnista, kelpuutetut rullat annetaan kumppanin digitoitavaksi ja kelpuuttamattomien kohdalla itse digitoidaan niteet, tai annetaan toiselle kumppanille niteitten digitointimahdollisuus, jos nämä halutaan eriyttää eri kumppaneille.


terveisin Matti Lund

[Sami Lehtonen]

Kun tarkastellaan huonolaatuisia mikrofilmejä, niin laatuun voi myös vaikuttaa huonosti tehty jäljenne master-filmistä. Olen ymmärtänyt, että parhaimmillaan mikrofilmattu originaali on todella korkealaatuinen (tiedän kyllä hyvinkin epäonnistuneita rulla mm. läänintileissä), mutta monessa tapauksessa mikrofilmin laatu on varsin riittävä digitointiin jopa arkistolaitoksen kriteereiden mukaan. Itse asiassa osana arkistolaitoksen digitointiprosessia alkuperäinen asiakirja kuvataan mikrofilmille, joka digitoidaan. Näin niteestä muodostuu digitaalisen tallenteen lisäksi myös mikrofilmitallenne. Lisätietoa:
http://www.narc.fi/Arkistolaitos/a/tiedostot/PDF/digitiontistrategia.pdf

Mm. kartta-asiakirjojen kuvaamiseen arkistolaitoksella on varsin näyttävä muistaakseni A0-kokoon asti riittävä alipainepöydällä varustettu digitointilaitteisto. Kaiken kaikkiaan arkistolaitoksen asettamat digitoinnin laatukriteerit ovat todella korkeat. Se koskee myös digitaalista kuvaamista so. minkään digijärjestelmäkameran perusputken optiikan taso ei riitä. En nyt tähän hätään löytänyt arkistolaitoksen digitoinnin laatukriteereitä, mutta ne on vahvistettu tänä vuonna ja arkistolaitos edellyttää samaa laatutasoa myös yhteistyökumppaneiltaan.

Mitä tulee mormonien alun perin kuvaamiin filmeihin, niin niiden originaalit on itse asiassa Utahissa eli jos niistä aikoo digitoida, niin se kannattaakin tehdä siellä missä ne originaalit on. Mm: arkistolaitoksen mikrofilmien ohjeet löytyy:
http://www.narc.fi/Arkistolaitos/a/tiedostot/PDF/mikrokuvausohje.pdf
Tutkijan näkökulmasta tallefilmit ja masterit on märkiä päiväunia, joita ei koskaan näe tosielämässä. Käyttöfilmit lienee kolmannen ja neljännen sukupolven diazokopioita, joten niiden laatu on jo sitä kautta paljon originaalia heikompia.

Mormoneilla mm. masterfilmiä käytetään viisi kertaa, jonka jälkeen tehdään uusi master.

[Jouni K]

Kaiken kaikkiaan arkistolaitoksen asettamat digitoinnin laatukriteerit ovat todella korkeat. Se koskee myös digitaalista kuvaamista so. minkään digijärjestelmäkameran perusputken optiikan taso ei riitä. En nyt tähän hätään löytänyt arkistolaitoksen digitoinnin laatukriteereitä, mutta ne on vahvistettu tänä vuonna ja arkistolaitos edellyttää samaa laatutasoa myös yhteistyökumppaneiltaan.

Mikrofilmiltä kuvattavan eli harmaasävyaineiston laatutaso on KA:ssa muistaakseni 600dpi 256 harmaasävyllä. Kirjastojen skannaavat mikrofilminlukulaitteet pystyvät yleensä vain 1-bittisiin (musta ja valkoinen) väreihin tuolla tarkkuudella. Värilliseltä materiaalilta vaaditaan myös värimäärittelyt, tynnyrivääristymiä ei saa olla jne., joten mitkään digipokkarinäppäilyt eivät pitkäaikaissäilytykseen kelpaa.

Eli laadun suhteen en olisi kovin huolissani, edellyttäen tietenkin että mikrofilmioriginaalien taso on vähintäänkin kohtuullinen. Noissa master-filmeissäkin kuulemma taso vaihtelee, mutta olettaisin laatukontrollin tässä pelaavan.

Paljon suurempi ongelma on resurssien puute, joka käy selvästi ilmi kun lukee tuon KA:n digitointistrategian loppuosan. Korkeatasoinen digitointityö on hidasta ja mm. Kansalliskirjaston johtajan esittämään miljoonan sivun vuosivauhtiin tuskin nykyresursseilla päästään. Päätös suosia mikrofilmien digitointia perustuu varmasti siihen, että filmiltä digitoidessa on mahdollisuus päästä edes jonkinlaisiin digitointimääriin vielä paljon hitaamman originaalilta väridigitoinnin sijaan. Valitettavasti vain harmaasävydigitoinnissa menetetään usein tärkeääkin informaatiota värien kadotessa.

Toinen olennainen kysymys rajallisilla resursseilla digitoidessa on digitoitavan aineiston priorisointi. Kun jostain löytyy rahaa maksaa digitointityöstä, niin kyllä Kansallisarkistokin digitoi. Jonkinlainen laajempi aineistoselvitys KA:n perusdigitointityön pohjaksi olisi kuitenkin varmasti paikallaan. Siinä voisi kuulla myös Arkistolaitoksen sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

Sukututkijana ihan lähitulevaisuudessa laskisin kuitenkin vielä SSHY:n Digiarkiston ja vastaavien projektien varaan. Verkossa olevan käyttöarkiston kun ei tarvitse miettiä pitkäaikaissäilytyksen laatustandardeja.

[Sami Lehtonen]

Mikrofilmiltä kuvattavan eli harmaasävyaineiston laatutaso on KA:ssa muistaakseni 600dpi 256 harmaasävyllä. Kirjastojen skannaavat mikrofilminlukulaitteet pystyvät yleensä vain 1-bittisiin (musta ja valkoinen) väreihin tuolla tarkkuudella. Värilliseltä materiaalilta vaaditaan myös värimäärittelyt, tynnyrivääristymiä ei saa olla jne., joten mitkään digipokkarinäppäilyt eivät pitkäaikaissäilytykseen kelpaa.

Eli laadun suhteen en olisi kovin huolissani, edellyttäen tietenkin että mikrofilmioriginaalien taso on vähintäänkin kohtuullinen. Noissa master-filmeissäkin kuulemma taso vaihtelee, mutta olettaisin laatukontrollin tässä pelaavan.

Paljon suurempi ongelma on resurssien puute, joka käy selvästi ilmi kun lukee tuon KA:n digitointistrategian loppuosan. Korkeatasoinen digitointityö on hidasta ja mm. Kansalliskirjaston johtajan esittämään miljoonan sivun vuosivauhtiin tuskin nykyresursseilla päästään. Päätös suosia mikrofilmien digitointia perustuu varmasti siihen, että filmiltä digitoidessa on mahdollisuus päästä edes jonkinlaisiin digitointimääriin vielä paljon hitaamman originaalilta väridigitoinnin sijaan. Valitettavasti vain harmaasävydigitoinnissa menetetään usein tärkeääkin informaatiota värien kadotessa.

Toinen olennainen kysymys rajallisilla resursseilla digitoidessa on digitoitavan aineiston priorisointi. Kun jostain löytyy rahaa maksaa digitointityöstä, niin kyllä Kansallisarkistokin digitoi. Jonkinlainen laajempi aineistoselvitys KA:n perusdigitointityön pohjaksi olisi kuitenkin varmasti paikallaan. Siinä voisi kuulla myös Arkistolaitoksen sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

Sukututkijana ihan lähitulevaisuudessa laskisin kuitenkin vielä SSHY:n Digiarkiston ja vastaavien projektien varaan. Verkossa olevan käyttöarkiston kun ei tarvitse miettiä pitkäaikaissäilytyksen laatustandardeja.

Se arkistolaitoksen standardi ei edellytä kuin 400dpi tarkkuuden 8-bit harmaasävyillä. Mutta sitäkään ei useimmilla kirjastojen skannereilla saa. SSHY on alusta asti ollut tekemässä palvelua sukututkijoille: arkistointi - on se sitten perinteistä tai digitaalista - kuuluu arkistolaitoksen tehtäviin. Mormonit muuten todennäköisesti digitoivat rullansa joka tapauksessa yhdessä arkistolaitoksen kanssa tai sitten erikseen. Ei siis ole ollenkaan sanottua, että siinä palaisi veronmaksajien rahoja - oli työ turhaa tai tarpeellista.