Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Antonij Nyen (Pohjanmaa ryhmästä)
Rullor 1620-1723, SE/KrA/0022/1720/4 1720 bild 52; Finska Frikompaniet Kemissä. Suurin osa muuten Nyenistä tässä joukossa!
Tuossa linkissä sivu pari suuntaansa löytyvät Abraham ja Anders Antoni/j/ius, Inkeri. Anders merkitty syntyneeksi Nyenskanssissa. Myös Anderssin sukunimi kirjoitettu välillä kirjoissa Anthonius, mutta myös Anthonij ja Anthonii. Rullissa vuosi 1670 syntymävuotena ja siinä kerrotaan edelleen määrätyn Kajaanin komppaniaan, josta eteenpäin on jo tunnettua historiaa. Pohjan sodassa kummatkin olleet Norjan retkellä, Uumajassa ja sitten 1720 Kemissä ainakin (Buddenbrockin joukoissa). Sukusagan mukaan jonka kertonut Anderssin sukulinjaan kuuluva tri ja genealogi Eric Anthoni, olisi alunperin perhe Italiasta. Anthonien rouvien kautta päästään Veronaan (della Scala) mutta minua vaivaa etten saa Anthoni yhteyttä mieslinjassa. Hollannistalöytyy Anthonius Anthonij joka sopisi koska hän ja vaimonsa (Gerardi/Girardi) ovat Italiasta. Mutta Anthonij nimisiä ehdokkaita on kolmisenkymmentä. Anthonij nimenä on kyllä hollantilainen versio ja hollantilaisia oli Nyenissä. John Chrispinson on maininnut (Den glömda historien) että 30 perhettä muutti Hollannista Inkerinmaalle 1600-luvulla. Onko näihin joku törmäänyt? Kaivelen maakirjoja yms. kirkonkijat Nyenistä hävinneet.
Liite Käkisalmen ja Inkerin tilejä/Inkerin henkikirja, Pähkinälinnan kohdalta (digi.narc.fi) 1671(9718) kuva 361. Liitteen kuvan keskivaiheilla oikealla palstalla: onko teksti Garl Antonij?
Liite Käkisalmen ja Inkerin tilejä/Inkerin henkikirja, Pähkinälinnan kohdalta (digi.narc.fi) 1671(9718) kuva 361. Liitteen kuvan keskivaiheilla oikealla palstalla: onko teksti Garl Antonij?
Väärä hälytys on Mikitsinin poika (son) Antonij, 1672 henkikirjassa
Anthonius Anthonij on normaalisti Anthonius Anthoninpoika. Siis Anthonii/Anthonij on vain latinalainen genetiivimuoto nimestä Anthonius. Sitä käytetään todella yleisesti kirkonkirjoissa. En tiedä onko se tässä yhteydessä patronyymi vai sukunimi.
Kysymäänne asiaan ja näiden nimien kantajien kansallisuuteen en osaa ottaa kantaa.
Kiitos kommentista Anthonius/Anthonii/Anthonij. Hyvin horjuvasti käytetään kirkonkirjoissa tunnettujen Anthoni sukunimisten kanssa 1600-luvulta lähtien. Anthoni ja variantit ovat näiden sukunimiä, etunimet eivät varioi kirjoissa. Varmasti Anthonij(ym.) on patronyymilähtöinen sukunimi. Kävin läpi Andersia etsiessäni mm. ruotsalaisia rykmenttejä joista löytyy Antonii, Antonius,Antonisson nimisiä, joista useat Upplannista ja moni näköjään valloonitaustainen. Göteborgista vastaavasti hollantilaisia Anthoni-nimisiä, koska perustivatkin kaupungin ja käyttivät ao. sukunimeä. Suomessa tämän Anderssin sukunimi ei ole syntynyt, vaan jo ennen koska Anders Anthoni syntyi Nyenissä 1670 ja Anthonij nimiseen porvarisperheeseen. Sukunimi löytyy 1500-luvulla Anthonij (ja muissakin muodossa) useimmin Hollannista, mutta myös Saksan alueelta ym. Kovasti minulla on aukkoja vielä Nyen ja alueen läänien papereissa.
Useampikin sissi Anthoni löytynyt. Abrahamin ja Anderssin 1711-1720 polku nyt suunnilleen tiedossa myös. Olleet siis vapaakomppanioiden perustamisesta saakka sissejä, ensin Savossa (siksi Anderssin poika Matthias merkitty syntyneeksi Rautalammilla),lisäksi nuo kaksi olleet Norjan sotaretkellä 1718-1719, Anders päätyi Muhokselle torppaan ja vääpeliksi ylentynyt Abraham Joroisten Frugårdin kartanon omistajaksi. Barthold Anthoni oli sissipäällikkö, kapteeni, ja naimisissa ent.oman päällikkönsä Daniel Luukkosen lesken kanssa, joka hänkin oli Inkeristä (mm. Släktbook 1920/Svenska litt. Sälsskap, Matti J. Kankaanpään tutkimus jne.). Nyt hakusessa aiemmat vaiheet Inkerissä, mm. vuoden1708 vastahyökkäys ja kytkökset varhempiin Kivekkäisiin. Uusia esi-isiä löytynyt mm. Nyenin alkujaan hollantilaisista esim. Thorwöste sukua. Myös on varmistunut että Anthoniukset Suomessa Rautalammin suunnalta ovat kaikki samaa sukujuurta Nyenistä ei siis Anthoni Bogen suuntaan Oulu/Kemi kanssa uten otaksun ennen. Kiitos saamastani avusta lukuisissa kohdissa.
Mikä on Johan Anthoniuksen toinen etunimi? Jos selviäisi saisin sissiperheen isän selville. Tämä Johan on syntynyt 1662, Anders Anthonius 1665 tai 1670 Nyenissä. Nimi ei ehkä ole ruotsalainen väännös mistään, olisi ihan ratkaiseva tieto! SE, KrA,0022/1700/4 (1700) bild 416. Riika, Fröhlingin värvätty komppania.
"Hansson" on kiitos avusta erityisesti Savon Rykmentin hienon sivuston ystävälliselle ylläpitäjälle. Tämä Anthonius päätyi Suurolan Puustellin Kangasniemellä ja palvellut Savon rykmentissa 1710 lähtien ainakin. Ei siis päätynyt sissiksi vapaakomppanioihin kuten muut tiedetyt Anthonit Inkeristä. Tämä lisää mielenkiintoa .
Bodniemi37
01.04.19, 16:09
Mikä on Johan Anthoniuksen toinen etunimi? Jos selviäisi saisin sissiperheen isän selville. Tämä Johan on syntynyt 1662, Anders Anthonius 1665 tai 1670 Nyenissä. Nimi ei ehkä ole ruotsalainen väännös mistään, olisi ihan ratkaiseva tieto! SE, KrA,0022/1700/4 (1700) bild 416. Riika, Fröhlingin värvätty komppania.
Myös Itä-Suomen tuomiokirjakortistossa mainitaan pari Anthon(ij)-nimistä sotilasta (isä ja poika?):
Anthon (erilaisia kirjoitusasuja), Johan, korpraali [oli aiemmin katselmuskirjuri(?): Rullor 1620-1723, , SE/KrA/0022/1676/5 (1676), bildid: A0053931_00170, http://www.svar.ra.se/image.asp?imageid=A0053931_00170, Ö. löjtn. Gustaf Creutz´ finska dragonskvadron, kapteeni Bengt Danielssonin (Halfbjörn) komppania, katselmuskirjuri Johan Erichsson Anthoni],
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859766
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859767
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859771
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859772, vuonna 1693 ent. korpraali,
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859775
Edellisen isä(?):
Anthonij, Erik Johaninpoika, korpraali, kapteeni Herman Poitzin ratsumies ja lanko(?) [pso Katarina Pederintytär Poitz, ks. KA, mf. ES 1813-1814 (KO a:1, ent. tunnus ii:1), Pyhtään ja Lapinjärven käräjät 13.5.1662, f. 334, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3740318, jakso 355], asui Pyhtään Svartbäckissä,
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859769
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1859770
[Ks. myös KA, mf. LT 1560 (8678:778), Viipurin ja Savonlinnan läänin tositekirja 1675, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12742393, jakso 780.]
Terveisin,
Hei Ritva, tuo Poitzin tyttären kanssa aviossa olleen Anthonien löysin Poitzien sukuselvityksesta, Poitzit ovat muita reitteja sukua Tawasteille ja sitä kautta Anthoneille, tulevat tänne Lammille jo aiemmin. Hän jäi irralleen näistä muista Anthonista ja tuo Johan Anthon poikanaan on luonteva selitys. Poitzeista en päässyt Anthoneita pidemmälle. Tämä on todella mielenkiintoinen juttu. Ymmärsin että Poitzien Anthoni oli palvellut Puolan armeijassa.
Mutta tuohan on Eric Johansson Anthoni ja Johan Hansson Anthoni löytyi 1700 Riikasta, syntynyt 1662. Olisiko Erik samaa pesuetta, Johansson-Hansson? Tämä liittäisi kaikki Anthoni soltut yhteen?
Bodniemi37
01.04.19, 23:43
Ymmärsin että Poitzien Anthoni oli palvellut Puolan armeijassa.
Löytämäni asiakirjan tulkintayritys: Erik Johaninpoika Anthoni joutui viimeisimmässä Puolan sodassa (tataarin, Tartaren/SAOB) vangiksi. Joku puolalainen "sotaherra" maksoi hänestä vaaditut lunnaat (ranconera, ransonera/SAOB), ja Anthoni ymmärtääkseni maksoi vapautumisestaan aiheutuneet kulut palvelemalla Puolan armeijassa.
Kyseessä lienee Olivan rauhaan 1660 päättynyt Puolan sota, https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Ruotsin_sodista, sillä Pyhtään ja Lapinjärven vuoden 1672 kesäkäräjien pöytäkirjasta käy ilmi, että Erik Johaninpoika Anthoni oli sotavankina vuosina 1657-1661, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3740811, s. 345, jakso 363.
Terveisin,
Kylläpä on hurjat vaiheet Erikillä. En ensimmäisen tavaamisen jälkeen tullut hullua hurskaammaksi, mutta Ritva sinun oikolukemanasi selveni kummasti. Erik onkin vanhempaa sukupolvea kuin muut Anthoni sotilaat. Nyt on mielenkiintoista liittyykö Nyenin ja Inkerin Anthonit Erikin sukupolvessa toisiinsa. Asian vierestä > Poitzien sukupuusta löytyy mm. Boisman joita oli Nyenissä Anthonien aikaan myös. Ymmärsin että Pyhtään asukkaista iso osa on ruotsalaisia, siirtyikö heitä sitten myös 1600-luvulla edelleen Inkeriin. Tämä on kyllä kaukaa haettua.
Kyllä on mielenkiintoinen kohta taas.
Terveisin Erkki Lehto
Bodniemi37
02.04.19, 10:13
Asian vierestä > Poitzien sukupuusta löytyy mm. Boisman joita oli Nyenissä Anthonien aikaan myös. Ymmärsin että Pyhtään asukkaista iso osa on ruotsalaisia, siirtyikö heitä sitten myös 1600-luvulla edelleen Inkeriin. Tämä on kyllä kaukaa haettua.
Ei lainkaan kaukaa haettua, sillä esim. Malm - Ehrenmalm -suvun selvityksestä [Släktbok. Ny följd II:1-2. SSLS 412 (1965)] käy ilmi, että Pyhtään nimismiehen Lars Jönsinpojan kolme poikaa toimivat ennen suurta pohjansotaa Inkerinmaalla arrendaattoreina, virkamiehinä ja sotilaina, ja hänen nimeltä tuntematon tyttärensä oli naimisissa Pähkinänlinnan läänin Lopin pogostassa sijainneen Puttilovan vuokratilan hoitajan, myöhemmin saman tilan vuokraajan Lars Germundinpoika Gahmbergin kanssa.
Johan Henrikinpoika Poitzin (till Svartbäck i Pyttis) puolison Maria Boismanin isä oli Georg Lutherin sukuselvityksen mukaan Tönnis Reinholdinpoika B., joka oli kauppamies jo 1630 ja raadin jäsen 5.11.1632; hän otti viljeltäväkseen viimeistään 1636 Vanhalan kruununtilan Vehkalahden (nyt Kymen) pitäjän Korkeakosken kylässä. Asui tilallaan kevääseen 1642. Hän oli vuodesta 1643 lähtien maaherra Herman Flemingin kirjuri. Tönnis B. kuoli luultavasti Savonlinnassa 20.4.1644-19.6.1644 [Släktbok. Ny följd. IV:1-2. SSLS 723 (2009)]. Hänen puolisonsa oli Elisabet Jeremiaantytär, jonka sisar Margareta mainitaan viestissäni http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=272201&postcount=8
Terveisin,
Kiitos tiedoista Ritva. Olen metsästänyt juuri arrendaattoreita Inkeristä. Ei vielä onnistunut Anthoneita niistä pulpahtamaan, sotilaita haeskelen linnoituksista myös. Ja luen edelleen arkistoja. Kaivelin tuota Puolan sotaa nyt sen verran, että 1657 kun Erik A. vangittu tataareja todella osallistui sotaan, ainakin vuoden syksyyn saakka, sitten ilmeisesti vasta hiukan myöhemmin uudestaan. Tuona vuonna myös Ruotsin puolelle loikanneita puolalaisia palasi takaisin Puolan kuninkaan riveihin. Myös 1658 jäi ruotsalaisia ja suomalaisia sotavangeiksi Pohjanmaan rykmentistä Puolassa.
Nyt täytyy etsiskellä Erikin sukupolvea. Uudestaan siis sotilasrulliin vaan!
Saamani apu Ritva on todella vaikuttavaa!
Erkki L.
Hei Ritva, nopeasti kopsattuna yksi linja Nevanlinnaan Anthoneita! Ruuth, poimittu K. Anthoni sukupuusta jossa vain suorat esivanhemmat, pidetty 5000 nimessä max. Tämä linja nousee Alexander Tujulinin sukulinjaa, Alexander oli naimisissa Loviisa H'ästesko af Målagordin kanssa, joka taas on sukua Aminoffeille joita kumpiakin läänitysten omistajina Inkerissä. Henkilön Elisabet Jakobsdotter sukulaisuus> vaimo Suora esivanhempi (11 sukupolvea)
Kristina Eleonora Anthoni-Lehto>Berndt Einar "Bebe" Anthoni hänen isänsä>Berndt Alexander Anthoni hänen isänsä>Eva Anthoni (o.s. Tujulin) hänen äitinsä>Alexander Tujulin
hänen isänsä>Johan Fredrik Tujulin, överste, häradsdomare hänen isänsä>Beata Gustava Tujulin (o.s. Aurenius) hänen äitinsä>Gustaf Fredrik Aurenius hänen isänsä>Elisabeth Gustafsdotter Aurenius (o.s. Berner) hänen äitinsä>Anna Ulrikintytär Bernerus (o.s. Carstenia)hänen äitinsä>Elisabet Reinholdsdotter Carstenius (o.s. Boisman)
hänen äitinsä>Elisabet Jakobsdotter Boisman (o.s. Ruuth) hänen äitinsä
Elisabet Jakobsdotter Boisman (o.s. Ruuth)
Syntynyt: 1620 Paikka: Viipuri, Viipuri, Finland
Kuollut: 21. Tammi 1696 (~76 ikäisenä) Paikka: Nevanlinna, Finland
Bodniemi37
03.04.19, 08:39
Kristina Eleonora Anthoni-Lehto>Berndt Einar "Bebe" Anthoni hänen isänsä>Berndt Alexander Anthoni hänen isänsä>Eva Anthoni (o.s. Tujulin) hänen äitinsä>Alexander Tujulin
hänen isänsä>Johan Fredrik Tujulin, överste, häradsdomare hänen isänsä>Beata Gustava Tujulin (o.s. Aurenius) hänen äitinsä>Gustaf Fredrik Aurenius hänen isänsä>Elisabeth Gustafsdotter Aurenius (o.s. Berner) hänen äitinsä>Anna Ulrikintytär Bernerus (o.s. Carstenia)hänen äitinsä>Elisabet Reinholdsdotter Carstenius (o.s. Boisman)
hänen äitinsä>Elisabet Jakobsdotter Boisman (o.s. Ruuth) hänen äitinsä
Kiinnostavia (ja nähdäkseni ihan paikkansapitäviä) sukukytkentöjä. Henrik Falck mainitsee Tujulin-suvun selvityksessään Eva Tujulinin Valter Einar Anthonin puolisona [Släktbok. Ny följd III:4, sp. 562, T15].
Boisman-suku sivuaa vain löyhästi omia tutkimuksiani: Elisabet Reinholdintytär Boismanin serkku Jakob Henrikinpoika B., joka oli Sakkolassa sijainneiden kruununtilojen vuokraaja, oli naimisissa esi-isäni poikapuolen Gabriel Sigfridinpoika Hermigierin Katarina-tyttären kanssa, ks. viestini http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=232009&postcount=1
Terveisin,
Hei Ritva, eli Boismannit on sivujuoni :) . Eva Tujulin on se henkilö josta K. Anthoni alkoi vajaat 10 vuotta sitten tutkia erityisesti naisia, Anthonien puolisoiden kautta. Hänestä olemme saaneet hyvin tietoaTujulin perheen kirjeenvaihdon perusteella ja miehensä oli lääkäri ja kirurgi Hämeenlinnassa kuolemaansa saakka. Eva on ensimmäisessä ryhmässä Suomessa koskaan valmistuneita sairaanhoitajia. Eva on se jonka kautta sukujuuret mm. syd'änkeskiajan Italiaan ovat löytyneet (Verona, Milano, Venetsia ym.) hyvin tutkittuna suurin osa. Menemme reilun viikon päästä kuvaamaan ja kirjoittamaan noin kuukaudeksi sinne, matkan varrella käydään leidien esivanhempien paikoilla Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Kuvitamme juuri ensimmäistä sukukirjaa, korjaillaan ja oikoluetaan. Siinä naiset ovat keskiössä, Anthonien kohta on niin paljon auki vielä.
Anthoneiden isä Nyenissä on Franciscus de Antonini. Jakob, Barthold, Abraham ja Anders olivat Pohjan Sodan sissejä, kaikki Nyenissä sodan alkaessa. Jakob mainitaan kämnerin oikeuden pöytäkirjoissa, ja Barthold on veli jo aiemmassa tutkimuksessa, Anders syntynyt 1670 Nyenissä (sotilastieto, kirkonkirjoissa 1665), erotettu 1720, siirretty Kajaanin komppaniaan josta torppaan Muhokselle. Abraham samassa komppaniassa.
Francisco isä oli miekkailumestari, Hollannissa 1500-1600 luvuilla asustaneesta di Antonini sotilassuvusta. Suku on tutkittu Venetsiassa 1300-luvulle saakka Venetsian Udineen. Sinne olivat tulleet saksan suunnasta, joka sopii tehtyyn Y DNA ja autosomaali DNA tutkimukseen, Pommerin suunnassa. Siis eivät ole Italiasta vaan Saksan/Liettuan/Puolan Baltiasta sinne muuttaneiden jälkeläisiä ja taas Hollannin kautta takaisin. Tiedämme nyt miksi heistä tuli sissejä dramaattisissa vaiheissa 1701-1702, isä F. pääsi haavoittuneena Tukholmaan, pojat jäivät tappelemaan, äiti tapettu Pähkinälinnan valtauksen aikana. Ruotsi arkiston tutkijan avulla löytyi. Liitetty Anthoni suvun, kirjaan I joka valmistui viikko sitten (siinä noin 80 sivua). Osaan II laitan enemmän vaiheista vielä.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.