Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Nicolaus Nicolai Ulopolitanuksen isä
Erkki A Tikkanen
22.10.18, 11:22
Kuka oli Nicolauksen isä? Olof Snell esittää Matarengi Postenissa luotettavan selvityksen jo vuodelta 2015 Nicolauksen juurista. Netissä on levinnyt ajatus siitä, että hän olisi Nils Sipola Backalan poika ja olisi syntynyt Kaarlelassa asti. Tämä perustuisi Sipola Backalan jälkeläisten ja Tornbergien yhteiseen DNA-tuloksiin.
Nyt kuitenkin Olof Snell kumoaa tuon väitteen artikkelissaan. Tuollaista henkilöä kuin Nils Olofsson Sipola Backala ei löydy Kaarlelasta, ei myöskään Oulusta, josta Nicolauksen sanottiin olleen kotoisin. Mikään lähde ei maitse häntä. Ilmeisesti hän onkin vain luotu täyttämään Nicolauksen isän nimen Nilsin ja tämän Sipola Backalan suvun välinen henkilö, että ketju olisi täydellinen.
Artikkeli on ruotsinkielinen, mutta pääpiirteissään sisältö on seuraavanlainen.
2.9.1669 Ruotsin hovioikeuteen lähetettiin Koivukylässä päivätty kirjelmän, jossa toisena osapuolena oli talonpojat ja toisena "Kyrkoherden Vällarde Herr Nils Toppilainen", joka tarkoitti että, kirkkoherra Nicolaus oli kotoisin Toppilasta, Oulun kupeesta. Tähän viittaa jo hänen käyttämänsä nimi Ulopolitanuskin. Toppilan tilalta löytyy hänelle sopiva isäehdokaskin, Nils Philipsson, jonka sanottiin vuoden 1627 ruodutusluettelossa olevan 60-vuotias. Hänellä oli poika Anders, josta tuli 1641 Toppilan isäntä. Tämä Anders sopii Nicolauksen veljeksi myös ikänsä puolesta (s. 1602) ja myös Nicolauksen vanhin poika oli Anders.
DNA-testin mukainen yhteys voi tulla myös Toppilan isäntien kautta myöhäisemmältäkin ajalta. Y-DNA kun ei anna tarkkoja vuosilukuja yhteisen esi-isän elämästä.
Ajatuksia artikkelista?
http://matarengi.org/onewebmedia/Matarengiposten_nr15.pdf sivut 4-5
Jouni Kaleva
22.10.18, 16:44
Hyvä artikkeli, eleettömän selkeä. Oulun Toppila sopisi hyvin Nicolauksen lähtöpaikaksi. Siihen suuntaan viittaa artikkelissa todettu Toppilainen-nimi.
Nimi Ulopolitanus tarkoittaa ihan tarkalleen "Oulunkaupunkilainen". Samaa nimeä käytti toinenkin kirkonmies Oulusta, joka ei näillä näytöillä ole sukua:
https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=658
2.9.1669 Ruotsin hovioikeuteen lähetettiin Koivukylässä päivätty kirjelmän, jossa toisena osapuolena oli talonpojat ja toisena "Kyrkoherden Vällarde Herr Nils Toppilainen", joka tarkoitti että, kirkkoherra Nicolaus oli kotoisin Toppilasta, Oulun kupeesta.
Nicolaus Nicolaihin liittyviä Svean hovioikeuden asiakirjoja löytyy riksarkivetista (SE/RA/420422/01/E VI a 2 aa/255 NR 120:8 bild 156-206). Kyseinen kirje on kuvassa numero 194.
https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0068174_00156
https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0068174_00194
Ritva Nygren
28.01.21, 23:57
Kiitos!
Mistähän seuraavassa lie kysymys:
Oulu RO 9.-12.7.1670 f. 444, s. 187 (k. 294) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3714003
nro 494 (alinna) Af Rätten förordnades Sochnskrif:n Johan Mårtensson och Fougden Anders Peersson at liqvidera emellan Hr Nicolai Nicolai fulmechtige Johan Matsson och Erik Nilsson Toppila, angående det xxxxxx Erik fordrar.
Hieno löytö! Olisiko puuttuva kohta arf Hr Nils, eli kyse olisi siitä että oikeus määrää voudin selvittämään Erik Nilsson Toppilan ja Nicolauksen uskotun miehen kanssa Nilsin Erikiltä vaatimaa perintöä.
Unohtui vielä yksi sana:angående det arf Hr Nils av Erik fordrar.
Ritva Nygren
29.01.21, 10:01
Unohtui vielä yksi sana:angående det arf Hr Nils av Erik fordrar.
Aivan selvästi noin, kiitos.
Jouni Kaleva
29.01.21, 11:26
Unohtui vielä yksi sana:angående det arf Hr Nils av Erik fordrar.
Sopinee, että Herra Nils/Nicolaus ja Erik ovat veljekset?
Ritva Nygren
29.01.21, 18:35
Tässäpä vielä geenisukulaiseni Nicolauksen mahdollisia sukulaisia.
Käräjät 7.2.1673 Oulun kaupungin lahjoitusmaan talonpojat
s. 152- (k. 419) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715660
Tal. vaimo Karin Eriksdotter Toppilasta, noituutta, Karinin vävy Mats Christophersson, Karinin naapuri Henrik Sigfredsson … Jatkuu alareunasta:
5.7.1673 s. 202-204 (k. 444) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715709
hk 1674 https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001773_00030
1/2 Mats Christophersson, vaimo Brita Eriksdotter
Oulu RO 1679, hakemisto lit. O: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742183
Olof Toppilas änckians saaker oplystes första gång.,19.
Dito saaker opbiudes andra gången., 20.
17.3.1679 s. 19 (k. 282) oik. toinen kpl http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742119
24.3.1679 s. 20 (k. 283) alin juttu http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742120
Olof Nilsson Toppilan leski, tytär Lisbeta Olofsdotter
Joku Olof Nilsson (huom. pvm) tileissä:
11.9.1679 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5753368
För Olof Nilsson för grafställe i kyrckan & grafvens öpnande.
Aikaisemmin oli haudattu kirkkoon 2.3.1677 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5753354
Anders Nilsson Toppila.
Olof Toppilan leski haudattu 22.1.1670.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5752655
Jouni Kaleva
30.01.21, 09:10
Nimi Ulopolitanus tarkoittaa ihan tarkalleen "Oulunkaupunkilainen". Samaa nimeä käytti toinenkin kirkonmies Oulusta, joka ei näillä näytöillä ole sukua:
https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=658
Palaan tähän kysymykseen, kun Toppilasta näkyy löytyvän myös Olli Niilonpoika. Voisiko kuitenkin tämä Olli Ollinpoika Ulopolitanus myös olla Toppilasta lähtöisin?
Tuossa yo-matrikkelissa arvellaan, että hän olisi Olavi Heikolan poika, mutta en löydä mitään varsinaista perustelua sille (ellei siteeratuissa lähteissä jotakin olisi). 1676 kuolleen Olavi Heikolan perukirja on olemassa, mutta tietääkseni siellä ei mainita tällaista Olavi-poikaa.
1676 kuolleen Olavi Heikolan perukirja on olemassa, mutta tietääkseni siellä ei mainita tällaista Olavi-poikaa.
Taitaa olla tämä
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=77603834
T Pekka
Jouni Kaleva
30.01.21, 13:59
Taitaa olla tämä
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=77603834
T Pekka
Aivan. Perintöä jakavat leski sekä tunnetut lapset tai heidän jälkeläisensä.
Pojat Iisak, Zacharias, tyttäret Anna ja Liisa.
Jos oli olemassa vielä Olavi Olavinpoika (Ulopolitanus), niin hän olisi kuollut aiemmin ilman perillisiä, ja siksi jäänyt ulos tästä perinnönjaosta.
Kävin läpi Toppilan isäntiä ruodutusluetteloista ja henkikirjoista. Ohessa linkit, niin tulevat talteen. Mikä mahtaa olla Nils Philipssonin toisen pojan nimi 1629 ruodutusluettelossa (https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00203)?
Vanhempia asiakirjoja vilkaisin sen verran, että 1608 kymmenykset maksaa Nils Philipsson ja 1606 Philpus Christoffersson
Roterings- och utskrivningslängder
1618: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055034_00062
Nils Philipsson
1627: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00049
Nils Philipsson 60, Anders Nilsson 25
1629: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00203
Nils Philipsson, son Anders Nilsson, son ? Nilsson
1630: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00465
Anders Nilsson
1633 https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00545, https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00546
Anders Nilsson 30, Nils Philipsson 76
1635: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00622
Nils Philipsson 77, Anders Nilsson 31
1639: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055028_00562
Anders Nilsson 36
1640: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055028_00190, https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055060_00071
Anders Nilsson 37
1642: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055060_00110
Anders Nilsson
1644: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055060_00307
Anders Nilsson
1653: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055061_00028
Anders Nilsson Toppila
1653: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055061_00028
Anders Nilsson Toppila
1655: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055061_00159
Anders Nilsson Toppila
1661: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0054860_00843
?
1663: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0054864_00955
Anders Toppila
1669: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0054870_00574
?
1670: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0054872_00938
?
1676: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055061_00249
Erich Toppila
1677: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0054885_00198
Erich Tåppilas måg Matts
Mantalslängder
1653: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22184201
Anders Nilsson, hustru, son & hustru, dotter
1655: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001763_00081
Anders Nilsson (-), hustru, son & hustru, pig
1657: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001765_00101
Anders Nilsson & hustru
1658: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001766_00080
Anders Nilsson & hustru
1659: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001767_00093
Erich Andersson & hustru
1660: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001768_00101
Erich Andersson, hustru, dotter & måg
1663: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12623041
Erich Andersson, hustru, pig
1664: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12617732
Erich Andersson, hustru, dotter
1665: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001769_00102
Erich Andersson, hustru, dotter & måg
1667: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001770_00125
Erich Andersson, dotter & måg
1671: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001772_00018
Erich Toppila, dotter, måg & dräng
1674: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001773_00031
Mats Christophersson, Brita Eriksdotter,
Ritva Nygren
31.01.21, 00:07
Mikä mahtaa olla Nils Philipssonin toisen pojan nimi 1629
Grels? Myös sotilas?
Jouni Kaleva
31.01.21, 08:24
Grels? Myös sotilas?
Niin näyttää olevan, että Grels Niiilonpoika määrättiin tämän ruodun sotamieheksi.
Sopinee, että Herra Nils/Nicolaus ja Erik ovat veljekset?
Todennäköisesti, vaikka eihän todistus tietysti aukoton ole. Perintöriita ei myöskään kerro, että Herr Nicolai olisi juuri Ylitornion kirkkoherra. Tästä tosin tiedetään käytetyn nimeä Toppilainen ja pilkkarunossa hänen manitaan ollen Oulusta, joten aika uskottavalta tämä vaikuttaa. Mietin myös mahdollisuutta, että voisiko partonyymeissä olla jokin sekaannus, kun perintöriidan hetkellä talon isännäksi mainitaan Erik Andersson. Kaivoin veroluetteloiden perusteella parhaat mahdolliset syntymäaika-arvaukset päätyäkseni siihen, että Erik Andersson sopii oletetun ikänsä puolesta olemaan Anders Nilssonin poika ja (Mats Christophersson Toppilan vaimon) Brita Eriksdotterin isä, kuten myös noituusoikeudenkäynnin mukaan kerrotaan olevan. Tein esille tulleista lähteistä tämän listan, josta tilan periytymistä voi myös pohtia. Samalla huomasin aiemmassa kuolinmerkinnän tulkinnassani virheen, joka tässä korjattu (Olof Nilsson).
Mahtaako sukunimelle Ulopolitanus löytyä alkuperäislähdettä? Näistä lähteistä löytyivät Toppilainen ja Tornaum.
Philpus Christoffersson
1570: Philpus Christoffersson http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2645324
1606: Philpus Christoffersson http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2654575
Nils Philpusson
1608: Nils Philpusson http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2656592
1629: Nils Philppusson https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00203
Anders Nilsson Toppila s. 1602 k. 1677
1629 Nils Philppusson son Anders Nilsson https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00203
1649 Anders Nilsson (-) son, sonahustru http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22144215
1653 Anders Nilsson Toppila https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055061_00028
2.3.1677 För Anders Toppilas ringingng http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5753354 [RN] (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=322134&postcount=9)
tämän vaimo?
7.9.1663 Aff Tåppilan Erich för Ringningen medh graff öppning till hans sahlig modher http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5752633
Grels Nilsson
1629 Nils Philppusson son Grels Nilsson https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055059_00203
Olof Nilsson k. 1670
22.1.1670 Aff Tåppilan Oloffs änkia för bääriklädde till sahlig Olof http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5752655
17.3.1679 Olof Tåppilas änkia http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742119 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742119)[RN] (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=322134&postcount=9)
24.3.1679 Olof Nilsson Tåppilas enkia ... änkans dotter Lisbeta Olofsdr http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742120 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11742120)[RN] (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=322134&postcount=9)
Nils Nilsson Toppilainen eli Tornaum (Ulopolitanus)
2.9.1669 Kyrkoherden Wällarde Hr Nils Toppilainen https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0068174_00194
1668-1670 Kyrkoherden Wällarde H Nicolaus Nicolai emot Koiffvukylä by bonderna uti Öfver Torneå sochn https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0068174_00156
Oulun Skoulun teini poika Niculaus nimeldä, Papix pitähän pääsi Ylitornion ymbärinsä, Keksin laulu Nikolaus papista
13.12.1668 Hr Nils Tornaum https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0068174_00168
9.-12.7.1670 emellan Hr Nicolai Nicolai fulmechtige Johan Matsson och Erik Nilsson Toppila, angående det arf Hr Nils av Erik fordrar http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3714003 [RN] (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=322100&postcount=4)
Erik Nilsson Toppila
9.-12.7.1670 Erik Nilsson Toppila, angående det arf Hr Nils av Erik fordrar http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3714003
Erik Andersson Toppila (s. n. 1620) vaimo Karin Eriksdotter
1659 Erich Andersson & hustru https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001767_00093
1660 Erich Andersson, hustru, dotter & måg https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001768_00101
1671 Erich Toppila, dotter, måg & dräng https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001772_00018
7.4.1673 bonde hustru Karin Eriks dotter i Toppila http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715660
5.7.1673 Erik Anderssons hustru i Toppila Karin Eriks dotter... måg Mats Christophersson http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715709 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715709)[RN] (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=322134&postcount=9)
21.1.1683 Erich Tåppilas hustru http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5753417
Brita Eriksdotter (s. n. 1640) mies Mats Christophersson Toppila
5.7.1673 Erik Anderssons hustru i Toppila Karin Eriks dotter... måg Mats Christophersson http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715709 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3715709)[RN] (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=322134&postcount=9)
1674 Mats Christophersson Toppila, Brita Eriksdotter https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0001773_00031
1690 Mats Christophersson, h. Brita, son Anders http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13036499
1692 Anders Cristersson, Modern Britha http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10956024
1698 Mats Christophersson Tåppila http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12772109
(10.1.1704, Erik Mattsson Toppila)
(27.12.1710, Matts Tåppilas hustru)
Anders (Matsson) Toppila
1690 Mats Christophersson, Brita son Anders http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13036499
1703 Anders Tåppila, broder Cristopher, dito Mats, syster Brita http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10559981
1706 Anders Tåppila, hustru Elsa, Br Cristian, Br Mats, inh Jacob Nauhas? hustru Brita http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10695218
(31.10.1738 Vigdes Christer Matsson Toppila med enkan Anna Michelsdr Korpela http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5726124, 5.7.1741 Begrafs Crister Korpela 60 åhrs dödde den 2. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5727428)
Jacob Toppila s 1686 k 1745 vaimo Sara Matsdr s 1675 k 1743
22.6.1722 Föddes Jacob Toppilas ifrån samma by och hustru Sara Matsdrs barn Johannes http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5726472
7.11.1745 i kyrkiogården Bonden Jacob Toppila 59 åhrs gammal http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5727481
25.3.1743 Jacob Toppilas hustru Sara 68 åhr dödde den 17 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5727455
Mahtaako sukunimelle Ulopolitanus löytyä alkuperäislähdettä? Näistä lähteistä löytyivät Toppilainen ja Tornaum.
Ylitornion ruodutusluettelo 1642 Nicolaus Nicolai Ulopolitanus https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0055030_00028
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.