Eräs Romanov-suku Suomessa

[Giösling]

Heinäkuisen Suomen-visiittini kohokohtiin kuului lähisuvun tapaaminen. Sen yhteydessä sain haltuuni helmikuussa poismenneen setäni hallussa olleen sukuarkiston, joka käsitti useita valokuva-albumeja, irtokuvia, suvun dokumentteja ja kirjeevaihtoa 1800-luvun lopusta sotien päättymiseen asti. Kirjeet oli arkistoitu lähettäjä/vastaanottaja-kohtaisesti siisteihin nippuihin. Kuvat oli identifioitu kääntöpuolimerkinnöin, sikäli kuin se vielä oli ollut mahdollista. Aineisto/ arkisto käsitti satoja erillisisiä dokumentteja, enkä matkani aikana ollut tilaisuudessa kuin pintapuolisesti selailemaan joitain sen osia. Eräs vanhimmassa sukualbumissa ollut kuvakokonaisuus pisti silmiini ja sen selvitinkin, lähes siltä istumalta, ainakin osin.

Suurin kuvista oli postikorttikokoa ja kääntöpuolimerkintöjen mukaan omistettu isoisäni Helena-isoäidille. Teksti oli lyijykynällä ja vain auttavasti luettavissa. Sen mukaisesti kuva esitti nuorta paria. Asepuvussa olleen miehen sanottiin kuuluneen epäselvästi kirjoitetun venäläisen kenraalin virkamiehistöön. Kyseessä oli ehkä kihlakuva. Otoksen seurana, samalla sivulla, oli kuva kahdesta kauniista, nuoresta naisesta, joista toinen oli “kihlakuvassakin” esiintyvä.

Kolmas kuva oli pienempi ja tuoreempi kuin toiset. Siinä seisoi yksinäinen nainen suruasussa, juuri umpeenluodun haudan äärellä. Kummusta vasemmalla (kuvaajasta katsottuna) sijaitsi kookas, mustalla marmoriristillä varustettu hautakivi, jota suurentamalla oli juuri ja juuri luettavissa kyrillisin kirjaimin “Titus---Romanov 1844-1922”.

Romanov-sukunimi oli, varsinkin ennen vallankumousta, Venäjällä suhteellisen yleinen. Sitä käyttivät niin hallitsijasuku, kuin porvaristokin. Ehkä kaikki laskivat jotenkin kuuluvansa siihen pajariklaaniin, joka 1500-luvulla ryhtyi käyttämään Romanov-nimeä ja joista Mikhail Romanov v. 1613 kruunattiin Muskoviittien tsaariksi, tai sitten ei.

Koska kuvista kookkain oli omistettu isoisäni isoäidille (Helena Christina o.s. Fiskars-Bergholm), on siinä esiintyvien hekilöiden täytynyt syntyä 1800-luvun lopussa, vuoden 1880 pinnassa, sillä Helena kuoli vuonna 1909. Ehkä loogisin ajankohta kihlakuvalle olisi 1900-luvun viimeiset vuodet, tai aikainen 1910-luku, suuriruhtinaskunnan aika varmuudella.

Missa kuvat oli otettu? Ortodoksisia hautausmaita on Suomessa useita. Lisäksi erillisiä ortodoksihautoja sijaitsee lukemattomissa luterilaisissakin kirkkomaissa ympäri maata. Pelkän intuition johdattamana päätin kokeilla Haminaa ensin. RUK:n aikana tapasimme kokoontua aamuvarhaisella jotosten lähtöetappiin “ortodoksisen hautausmaan kulmalla”. Sinne ajettiin polkupyörillä varjoisten metsien lävitse, sen muistin ja senkin kuinka kiinnostavalta paikka oli näyttänyt fillaririvistön perspektiivistä nähtynä. En kuitenkaan tuolloin ollut tilaisuudessa kurkistamaan kalmiston kiviaidan sisälle.

Haminaan! Oli heinäkuun seitsemäs, myöhäinen aamupäivä perille saapuessamme. Sattumalta olimme valinneet RUK:n kurssijuhlienpitopäivän! “Ruusurynnäkkö” oli juuri suoritettu ja upseerioppilaat daameineen olivat siirtymässä maneesiin. Koko paraatikentän mitan halkoi punainen matto, juuri kuten liki puolen vuosisadan ja 112 kurssijuhlan takaa muistin. Nostalgiaa!

Vanhaa aamurutiinia noudattaen käännyimme Varvaran patsaan kohdalta, linnoitusten valleja norjaillen Pampyöliä kohti. Asutus harveni, tie kapeni kapenemistaan, kunnes saavuimme lähes umpimetsään. Ja siellä se oli - vanha hautausmaa ja miljöö täysin muuttumattomana!

Albumista irroittamani kuva “karttanamme” siirryimme portista tunnelmalliseen metsäkalmistoon, jota suuret puut varjostivat. Portista oikealla sijaitsi Aladin-suvun itämaisia vaikutteita omaava hautakammio ja hiukan syvemmällä Ivar Aminoffin suunnittelema hautausmaakirkko:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haminan_hautausmaankirkko

Hiljaisuus ja rauha oli rikkumaton. Vain poismenneet ja me, kunnes vastaamme asteli kapeaa keskikäytävää pitkin ikäisemme, harmaatukkainen mies, joka hautausmaan vahtimestarin kuoltua, vapaaehtoisvoimin oli ottanut hoitaakseen joitain tämän tehtävistä. Esitin hänelle asiani ja mukana tuomani kuvan. Mies kääntyi kannoiltaan ja osoitti suoraan edessämme, suuren kuusen katveessa sijaitsevaa Romanov-hautaa. Vanhimman kiven (Titus Romanov) viereen, (kuvassa tuoreen kummun kohdalle), oli ilmestynyt toinen kivi, jossa luki kyrillisin kirjaimin: ”Sofia Philippovna Romanova 1863-1925” ja heti sen alla “Vera Romanov 1882-1976”.

Albumikuva oli siten otettu Sofian hautajaisten yhteydessä v. 1925 ja surupuvussa seisova nainen identifioitui Veraksi. Uskomatonta, mutta totta! Kävi lisäksi ilmi, että oppaamme oli henkilökohtaisesti tuntenut Veran! Ortoksiseurakunta oli pieni silloin, kuten nykyisinkin. Kaikki tunsivat toisensa. Kävi ilmi sekin, että Romanovit olivat Venäjältä tullut kauppias/porvarisuku, joka, Aladinien tavoin oli menestynyt, erityisesti suuriruhtinaskunnan aikana.
Suku oli sammunut Veraan, vai jatkuiko kenties sittenkin sisarensa kautta, joka oli saattanut siirtyä Venäjälle miehineen kenraalin pestin päättyessä? Liittyikö sulhasen virka mahdollisesti silloisen “Keisarillisen Suomen kadettikoulun” byrokratiaan, sen rakennuksen kulmilla, josta aamujotoksemme oli alkanut? Ja mikä oli se linkki, joka kiinnitti kolme kuvaa vanhan sukualbumin sivuille? Sukuako, kummiuksia, vaiko pelkkää ystävyyttä? Siinäpä sarkaa jatkotutkimukselle. Kenties tämän forumin lukijakunnasta löytyisi vinkinantaja?

Kivenheiton päässä, syvemmällä kalmistossa sijaitsee kreivillisen Kamensky-suvun sukuhauta, sekä sitä vastapäätä Varvara Schantinin hauta, jolle Haminan upseerioppilaspolvet ovat tuoneet tervehdyksensä joka joulu, jo vuosikymmenien ajan.

Mieleenpainuva matka menneisyyteen, jonka näin halusin jakaa asiasta kiinnostuneitten sukututkijoitten kanssa.

[Giösling]

Romanov-hallitsijasukuun ja ortodoksihautausmaihin Suomessa liittyen:

“Matkalla Anna Virubovan haudalle”

Näin otsikoi Loviisan Sanomat artikkelinsa tasan vuosi sitten:

http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=5120

Juttu kertoo merimatkalla Pietarista Koivistoon kadonneesta massiivisesta puurististä, jonka veneilijät bongasivat kellumassa Suomenlahdella, Loviisan edustalla. Risti oli tarkoitettu alunperin viimeisen tsaariperheen uskotun, Anna Tanejev-Virubovan haudalle, Helsingin Pyhän Eliaan kirkkomaalle.

Koska haudalle, ristin katoamisen vuoksi, oli ehditty pystyttää toinen muistomerkki, löytöristi jäi aluksi Loviisaan. Sen sijoituspaikaksi harkittiin mm. pientä ortodoksista kalmistoa Myllyharjun helmassa (tutustumisen arvoinen paikka, jos vain sen löydätte).

Lehtitietojen mukaan risti on kuitenkin saanut sittemmin kodin Lammin Athossäätiön luostarikeskuksen pihapiiristä.

Venäjän ortodoksikirkko on jo julistanut pyhimyksiksi viimeisen tsaariperheen ja heidän kanssaan surmatut palvelijat.

Koska on Nunna Marian vuoro, varsinkin kun uutisessa kerrotaan “monen paikalla (s.o. Annan haudalla) rukoilleen saaneen apua ongelmiinsa”?

[Calonius]

Kiitos mielenkiintoisesta tarinasta! Oma isoisoäitini oli romanialaista pajarisukua, jota on ollut Venäjänkin puolella jo vuosisatoja. Isoisoisäni kävi Haminan kadettikoulun ja sai sitten upseerikomennuksen 1890-luvulla Bessarabiaan Lubenskyn rykmenttiin. Löysi sieltä vaimonsa. Pitivät ortodoksihäät Bessarabiassa ja luterilaiset häät Suomessa ja muuttivat sitten pysyvästi Suomeen. Samanlainen kihlajaiskuva löytyy, jossa sulhanen on sotilaspuku päällä.

Olen miettinyt, että saattoi tuolla isoisoäidilläni olla välillä yksinäistä täällä Suomessa. Uskoisin hänen ystävystyneen Suomessa asustaneen venäläiskielisen sivistyneistön kanssa, mutta tästä minulla ei ole oikeastaan sen kummemmin tietoa. Hänen äitinsä oli juutalainen, joten oikeastaan hän itsekin oli juutalainen. Mahdollisesti hän oli siten yhteydessä myös Suomen juutalaiseen yhteisöön. No, toin tämän esille, kun on aika paljon yhtymäkohtia tuohon sinun tarinaasi.

[Giösling]

Kerronpa toisenkin tarinan, jonka ehkä jotkut muistavat vuosien takaa ex-sukulistan ajoilta.

Innokkaana antiikinkeräilijänä onnistuin hankkimaan haltuuni eräitä vuosia sitten purppuranpunaisen lakkarasian, joka sisälsi toistasataa, mitä taidokkaimmin veistettyä miniatyyriesinettä (maataloustyökaluista kaulimiin). Niiden lisäksi rasiassa oli puuvavalla ja koukulla varustetut “onget”, joiden avulla esineet “naarittiin”, pudottamatta, omaan “leiriin”. Paras “kalastaja” ja esineen tunnistaja oli pelin voittaja. Näin Venäjän yläluokka oppi tuntemaan vitaalit rahvaan työkalut & välineet nimeltä, hauskan seuraleikin muodossa

Esineen provenienssiksi myyntiluettelossa annettiin HKK suuriruhtinatar Maria Pavlovna, myöhempi Ruotsin prinssi Wilhelmin puoliso, joka oli lahjoittanut esineen korkea arvoiselle hovivirkailijalle ja hänen kauttaan suvussa nykypäiviin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Duchess_Maria_Pavlovna_of_Russia_(1890%E2%80 %931958)

Seurasi jännittävä sukupalapelin asettelu.

Maria Pavlovnan isä oli suuriruhtinas Paavali, Aleksanteri II poika, joka solmi 1. vaimonsa (kreikan prinsessa Anna) kuoltua morganaattisen avion Olga Valerianovna Karnovichin kanssa joka, suhteen suuriruhtinas Pauliin alkaessa, oli vielä suomalaissukuisen aatelismies Erik Gerhard Pistolekorsin puoliso.

Olgalla oli ensiaviostaan mm. Alexander-niminen poika. Alexander Ericovich toimi kamarijunkkarina Nikolai II hovissa ja oli äitinsä toisen avion kautta suuriruhtinatar Maria Pavlovnan velipuoli. Alexander avioitui edellisessä viestissäni mainitun Anna Tanejev-Virubovan Alexandra-sisaren kanssa. Tanejevit ovat suoralla linjalla kenraali Kutusovista polveutuvia, kuten myös matriarkaalisesti Tolstoi-suvusta.

Maria Pavlovnan täysveli oli suuriruhtinas Dimitri Pavlovich, Rasputinin murhaan osallistuja, yhdessä ruhtinas Felix Jusupovin kanssa. Hänen toinen velipuolensa (äiti Olga Valerianovna) ruhtinas Vladimir Paley, kuuluu Alapajevskissä v. 1918 murhattuihin. “Volodja” oli tunnettu runoilija.

https://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Duke_Dmitri_Pavlovich_of_Russia
https://en.wikipedia.org/wiki/Felix_Yusupov
https://en.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Paley

Kaikki nimeltä mainitut kenties kerran kalastelivat “purppura-altaalla”?

Aina silloin tällöin, kesäisinä suomeniltoinani, tarunhohtoinen seurapeli kaivetaan esille ja onginta jatkuu “harmaahapsien” kesken.

[Timo W]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Vyrubova


Father: :https://en.wikipedia.org/wiki/Alexander_Taneyev



https://www.findagrave.com/memorial/22358/anna-alexsandrovna-vyrubova








https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/9d/Vyrubova.jpg/250px-Vyrubova.jpg




https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/01/Anna_Vyrubova_Grave_%28Hietaniemi_Cemetery_Orthodo x_Section%29_03.jpg/250px-Anna_Vyrubova_Grave_%28Hietaniemi_Cemetery_Orthodo x_Section%29_03.jpg

[ImmMa]

Romanov-hallitsijasukuun ja ortodoksihautausmaihin Suomessa liittyen:

“Matkalla Anna Virubovan haudalle”

Näin otsikoi Loviisan Sanomat artikkelinsa tasan vuosi sitten:

http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=5120

Juttu kertoo merimatkalla Pietarista Koivistoon kadonneesta massiivisesta puurististä, jonka veneilijät bongasivat kellumassa Suomenlahdella, Loviisan edustalla. Risti oli tarkoitettu alunperin viimeisen tsaariperheen uskotun, Anna Tanejev-Virubovan haudalle, Helsingin Pyhän Eliaan kirkkomaalle.

Koska haudalle, ristin katoamisen vuoksi, oli ehditty pystyttää toinen muistomerkki, löytöristi jäi aluksi Loviisaan. Sen sijoituspaikaksi harkittiin mm. pientä ortodoksista kalmistoa Myllyharjun helmassa (tutustumisen arvoinen paikka, jos vain sen löydätte).

Lehtitietojen mukaan risti on kuitenkin saanut sittemmin kodin Lammin Athossäätiön luostarikeskuksen pihapiiristä.

Venäjän ortodoksikirkko on jo julistanut pyhimyksiksi viimeisen tsaariperheen ja heidän kanssaan surmatut palvelijat.

Koska on Nunna Marian vuoro, varsinkin kun uutisessa kerrotaan “monen paikalla (s.o. Annan haudalla) rukoilleen saaneen apua ongelmiinsa”?

Tästä muistuu mieleen toinen meren sylistä löytynyt esine. Joitain vuosia sitten Valkealan puotimuseon leikkikalunäyttelyssä bongasin Tsaariperheen lapsilta karanneen hulppean veneen.

No vähän isommilla astioilla pelattiin kun maailmansodan puhjettua pykättiin Tampereen Mustanlahden satamaan keisarin serkun suuriruhtinas Kirill Vladimirovitsin johtama Satakunnan laivasto. Sittemmin tsaariksikin itsensä ylentänyt Kirill oleskeli perheineen maanpakolaisena Porvoon maalaiskunnassa, Haikon kartanossa Johan von Etterin vieraana, lähes kolme vuotta 1917-1920.
- Navis Fenica IV
- Aleksi Mainio: Terroristien pesä

[Giösling]

Mielenkiintoista, kiitos!

Kirill julistutti itsensä v. 1924 “Venäjän tsaariksi jai itsevaltiaaksi”. Samalla hänen Porvoossa (Eklöfin talossa) syntynyt Vladimir-poikansa automaattisesti sai “tsarevitshin” (s.o. kruununperillisen) tittelin. Kirillin asemaa Romanov-suvun päänä ei kukaan ole kyennyt kiistämään, vaikakin hänen toimintansa vallankumouksen aikana (“takinkääntö”) aiheuttikin suurta närää suvun piirissä. Vladimirin ja hänen ainoan lapsensa, suuriruhtinatar Maria Vladimirovnan asemaa, sensijaan, on miinoitettu dynastisen lain tulkintaerimielisyyksillä. Venäjän ortodoksinen kirkko on ottanut kantaa Maria Vladimirovnan puolesta ja pitää häntä Romanov-suvun nykyisenä päänä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Duke_Vladimir_Kirillovich_of_Russia

https://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Duchess_Maria_Vladimirovna_of_Russia


Ortodoksisen kirkon “renesanssi” Venäjällä, erityisesti nykyisen presidentin aikana, on ollut silmiinpistävää ja Romanov-suvun rehabilitointi sen mukaista. “Suojasää” on suosinut myös Vanhaa Valamoa Laatokalla, jonka restaurointi ja uudelleen käynnistys on saatu loisteliaaseen päätökseen.

Olga Vaerianovna (Karnovich, Pistolekors, Paley) kirjoitti heti vallankumouksen jälkeen muistelmateoksen “Muistoja Venäjältä”, jonka WSOY julkaisi suomeksi v. 1924. Alkuperäiskappale kuuluu kirjastooni ja luin sen hiljattain uudelleen. Suomalaisten ja Suomen suuri rooli jäljellejääneen Romanov-suvun pelastumisessa ja turvapaikkana korostuu. Ruhtinatar Paley menetti miehensä ja poikansa (suuriruhtinas Paavali ja ruhtinas Vladimir Paley), Vain vahva usko kannatti Olgaa hänen emigranttivuosinaan. Paha on saanut palkkansa; marttyyrikuoleman kokeneet Paavali ja Vladimir ovat pyhimyksiä tänään, viimeisen tsaariperheen rinnalla.

[Janne Asplund]

Olga Vaerianovna (Karnovich, Pistolekors, Paley) kirjoitti heti vallankumouksen jälkeen muistelmateoksen “Muistoja Venäjältä”, jonka WSOY julkaisi suomeksi v. 1924. Alkuperäiskappale kuuluu kirjastooni ja luin sen hiljattain uudelleen. Suomalaisten ja Suomen suuri rooli jäljellejääneen Romanov-suvun pelastumisessa ja turvapaikkana korostuu. Ruhtinatar Paley menetti miehensä ja poikansa (suuriruhtinas Paavali ja ruhtinas Vladimir Paley), Vain vahva usko kannatti Olgaa hänen emigranttivuosinaan. Paha on saanut palkkansa; marttyyrikuoleman kokeneet Paavali ja Vladimir ovat pyhimyksiä tänään, viimeisen tsaariperheen rinnalla.

Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä! Ostin kirjan samoin tein iltalukemisiksi.

[Miisamaija]

Kiintoisa tieto;
Satoja kirjoja poistettiin kirjakaupoista 1944–1945
KAI EKHOLM
-Paley, Muistoja Venäjältä.
https://sananvapauteen.fi/artikkeli/2339

[Giösling]

Kiintoisa tieto;
Satoja kirjoja poistettiin kirjakaupoista 1944–1945
KAI EKHOLM
-Paley, Muistoja Venäjältä.
https://sananvapauteen.fi/artikkeli/2339

En lainkaan ihmettele, että venäläinen valvontakomissio vaati vuonna 1945 ruhtinatar Paleyn kirjan myyntikieltoon, paljastihan se suomalaiselle lukijakunnalle bolshevismin aidot kasvot puolisonsa ja poikansa menettäneen lesken/äidin näkökulmasta. Ruhtinatar Paleyn kirjasta välittyy myös se, kuinka pitkälti pelkkään sattumaan ja hyvään onneen väliaikaisen hallituksen (Kerenski) valtaannousu Venäjällä perustui ja kuinka tehokasta ja raakaa bolshevikkien soluttautuminen valtarakenteisiin lopulta oli.

Ketjussa jo esillä ollut, suuriruhtinatar Marian seurapelin lahjaksi saanut Alexander Pistolekors kävi lähellä kuolemaansa Helsingissä, jonne hänet oli komennettu kenraalikuvernööri Seynin seurueeseen. Oman äidin sanoin:

“Aamulla 17. Maaliskuuta – minä sain sen onneksi tietää vasta paljon jälkeenpäin – tunkeutui juopuneita sotamiehiä hänen (Alexander) huoneeseensa Seurahuoneella. herjasivat häntä, repivät olkalaput hänen univormustaan ja pakottivat iskien pyssynperillä ulos kadulle. Hänelle ilmoitetaan, että hänet viedään torille ammuttavaksi… Hän uskoo sielunsa Jumalan haltuun ja ottaa ajatuksissaan hyvästit meiltä. Torille tultuaan hän näkee siellä useita muita samaten tuomittuja upseereja. Heidät asetetaan puoliympyrään, ja sotamiehet alkavat teurastaa heitä yksi kerrallaan raakoja kompia laskien ja sanomattoman julmasti. Poikani, joka oli yhdestoista yhdeksästätoista, näkee kaatuvan ensimmäisen, toisen, kolmannen, nejännen, viidennen…Sillä hetkellä tuodaan automobiili täynnä meriupseereja kädet selän taakse sidottuina suurella melulla paikalle…Syntyy hirveä näytelmä. Verestä ja viinasta juopunut sotamiesjoukko syöksee näiden onnettomien kimppuun ja murskaa heidät muutamassa sekunnissa… Sillä hetkellä sanoo eräs tuntematon pelastaja, muudan sotamies, karskilla äänellä neljälletoista tuomitulle, jotka ovat pysyneet kuin naulittuina paikoillaan: “Mitä te siinä teette, joudutteko siitä pian vankilaan senkin…” ja hänen suustaan tuli vielä raaka täydennys. Kaikki seuraavat häntä vapisten pelosta, että tämä juoni huomataan. Vankilaan tultua suljetaan heidä koppeihin; mutta he ovat pelastuneet petojen raivolta ja pääsivät kahta vuorokautta myöhemmin vapauteen.

Lukiessani sanomalehdistä kertomusta Helsingin hirmunäytelmistä, missä paria amiraalia lukuunottamatta ei manittu kenenkään uhrien nimeä, vapisin poikani puolesta. Väliaikainen hallitus oli nimittänyt Suomen komissaariksi yhden parhaita puhujiansa ja myöskin harvoja kunnonmiehiä heidän joukossaan, kadetti Roditshevin. Tuntematta häntä sähkötin hänelle pyytäen tietoja poikani kohtalosta. Hän vastasi minulle seuraavasti:

“Pistolekorsin ruumista ei ole löydetty uhrien joukosta. Roditshev”.”

Olgan nuorempi poika, ruhtinas Vladimir (Volodja) ei ollut yhtä onnekas. Hänet syöstiin, yhdessä keisarinnan sisaren ( Nunna Elisaveta, suuriruhtinas Sergein leski) ja kolmen Konstantinovich-serkkunsa kera elävältä kaivoskuiluun Alapajevskissä. Kun kaivoksesta kuului edelleen virrenveisuuta, hirmutyö täydennettiin heittämällä kuiluun käsikranaatteja ja roskapuuta, joka sytettiin tuleen. Amiraali Alexander Kolchakin valkoisen armeijan saapuessa paikalle kuukauden kuluttua voitiin todeta, että suuriruhtinar Elisaveta oli hoivannut ja sitonut uhrien vammoja kaivoskuilussa vielä hirmutöitten jälkeenkin ja että uhrit olivat lopulta kuolleet janoon/ nälkään.

Alapajevskin marttyyrit siirrettiin myöhemmin Pekingiin ja Elisavetan ruumis edelleen Jerusalemin Maria Magdalena kirkkoon Getsemanessa.

Kun Lenin sai kuulla suuriuhtinattaren surmasta hän sanoi: “Kruunattu hyvyys on suurempi vihollinen maailmanlaajuiselle vallankumoukselle, kuin sata tsaarintyrannia”.

[Giösling]

Ruhtinatar Paleyn kuvaus Helsingin tapahtumista maaliskuussa 1917 saa vahvistusta osoitteessa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_vallankumouksen_upseerisurmat_Helsingiss %C3%A4

Sen mukaisesti Helsingissä surmattiin 50-100 keisarillisen laivaston/maavoimien upseeria, lähinnä kapinoivien matruusien toimesta.

Sama raakamaisuus toistui syksyllä Viipurissa, jossa yksitoista kenraalia ja everstiä hukutettiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Upseerien_uimakoulu

“Upseerien uimakoulusta” mainitsee myös ruhtinatar Paley toisaalla teoksessaan. Kuten myös sen, että Viipurissa järjestettiin perheen paettua Suomeen, suuriruhtinas Paavalin muistojumalanpalvelus. Arkkipiispa saarnasi ja kirkko oli täynnä. Se lämmitti pakolaisten mieltä.

Suuriruhtinatar Elisabetin viimeisestä lepopaikasta Getsemanessa löytyy lisätietoja osoitteessa:

https://en.wikipedia.org/wiki/Church_of_Mary_Magdalene

Samaan, Romanovien pystyttämään ortodoksikirkkoon, on haudattu myös kuningatar Elisabet II:n anoppi (s.o. prinssi Philipin äiti) prinsessa Alice, omasta toivomuksestaan. Tätinsä suuriruhtinattaren tavoin hän perusti “Martta- ja Maria”-sisariston (nunnaluostarin), jonka kaapua hän kantoi lopun elämäänsä (mm. miniänsä kruunajaisissa).

Volodja Paleyn maalliset jäännökset siirrettiin valkoisen armeijan toimesta Venäläisen legaatin suojiin Pekingissä. Kulttuurivallankumous tuhosi koko kompleksin. Tänään paikalla on parkkipaikka

[Pekka Hiltunen]

Kiitos mielenkiintoisesta tarinasta! Oma isoisoäitini oli romanialaista pajarisukua, jota on ollut Venäjänkin puolella jo vuosisatoja. Isoisoisäni kävi Haminan kadettikoulun ja sai sitten upseerikomennuksen 1890-luvulla Bessarabiaan Lubenskyn rykmenttiin. Löysi sieltä vaimonsa. Pitivät ortodoksihäät Bessarabiassa ja luterilaiset häät Suomessa ja muuttivat sitten pysyvästi Suomeen. Samanlainen kihlajaiskuva löytyy, jossa sulhanen on sotilaspuku päällä.

Olen miettinyt, että saattoi tuolla isoisoäidilläni olla välillä yksinäistä täällä Suomessa. Uskoisin hänen ystävystyneen Suomessa asustaneen venäläiskielisen sivistyneistön kanssa, mutta tästä minulla ei ole oikeastaan sen kummemmin tietoa. Hänen äitinsä oli juutalainen, joten oikeastaan hän itsekin oli juutalainen. Mahdollisesti hän oli siten yhteydessä myös Suomen juutalaiseen yhteisöön. No, toin tämän esille, kun on aika paljon yhtymäkohtia tuohon sinun tarinaasi.
Kiitän Caloniusta assosiaatiosta aivoissani Romanovien, Romanian ja omien askenaasi-yhteyksieni välille - unohtamatta savolais-talonpoikaisia Kauhas-esivanhempiani, joitten jälkeläisiksi on milloin uskottu Katariina I:stä ja milloin kaavailtua "Suomen kuningasta"...

PH