Mielenkiintoisia merkitöjä Pajalassa

[Joukoseon]

Nyt kun Ruotsin arkistot ovat avoinna tutkittavaksi. Havaitsinpa Pajalan kirjoissa mielenkiintoisia merkintöjä. Tietääkö kukaan mitä takoittaa nimen perääsä oleva "finna/Finne" merkintä?

[Juhani Mäkitalo]

Rotuerottelua ? Taisi vain merkitä, että oli Suomen kansalainen ?

JM

[Juhani Mäkitalo]

Saattoi tietysti merkitä vain sitäkin, että oli suomenkielinen ?

JM

[Markku Pelttari]

En finne igen! Mutta minkähän maan kansalaisia mahdoimme olla 1800-luvulla, Suomea ei ollut, olimmeko Venäjän kansalaisia, vai olimmeko kuitenkin Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia? Välillä käy ruotsalaisia kateeksi.

[Matti Lund]

Saattoi tietysti merkitä vain sitäkin, että oli suomenkielinen ?

JM

Kysymys on pragmaattisesta huomaavaisuudesta ummikko suomenkielisiä kohtaan seurakunnassa, jossa väestön enemmistö tai lähes enemmistö oli ruotsinkielisiä. Näin oli käytäntönä korvamerkitä kaikkien kielellisesti sellaisten rannikkopitäjien seurakuntalaiset, jotta pastori, kappalainen ja lukkari muistivat varautua ja ottaa mukaansa suomenkielisiä käsikirjoja, kun menivät pitämään tilaisuuksia seurakuntalaisten kanssa, kinkereitä ja sen sellaisia.

Merkintätapaa näkyy vastaavasti myös toiseen suuntaan eli "svensk".

Siis merkintätapaan ei liittynyt lähtökohtaisesti minkäänlaista diskriminaatiota, vaan päinvastoin.

terv M Lu

[Markku Pelttari]

Norrbottenissa taisi tuohon aikaan 1800/1900-lukujen vaihteessa olla kyse nimenomaan diskriminoinnista? https://fi.wikipedia.org/wiki/Länsipohjan_kysymys

[timkos]

En finne igen! Mutta minkähän maan kansalaisia mahdoimme olla 1800-luvulla, Suomea ei ollut, olimmeko Venäjän kansalaisia, vai olimmeko kuitenkin Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia? Välillä käy ruotsalaisia kateeksi.

Tuskinpa oli kyse mistään rotuasiasta, vaan yksinkertaisesti siitä, että kun valtakunnanraja vedettiin Tornionjokeen, länsipuolella jokea asuvat olivat "svenske", itäpuolella asuvat "ryske". Tätä kesti siihen saakka, että seurakunnat ehdittiin jakaa eri valtakuntiin. Esimerkkinä rippikirja Övertorneå 1807-1819.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17163

[Matti Lund]

Norrbottenissa taisi tuohon aikaan 1800/1900-lukujen vaihteessa olla kyse nimenomaan diskriminoinnista? https://fi.wikipedia.org/wiki/Länsipohjan_kysymys

Joo, mutta tällaiset asiat on pidettävä erillään ja tulee karttaa tässäkin kysymyksessä puurojen ja vellien sekameteliä.

Ei suomettarelaisella kielitaistelulla ja seurakuntien rippikirjojen tapahtumien ylläpidolla ollut mitään sisäistä yhteyttä keskenään, vaan seurakuntalaisen äidinkielen korvamerkitseminen oli ainoastaan "sisäinen ja tekninen ratkaisu" kirkollisten toimenpiteitten järjestämiseksi ja niistä tietojen ylläpitämiseksi.

Tätä oli harjoitettu siitä asti kun rippikirjoja on ylläpidetty. En yllättyisi, jos jo piispa Gezelius olisi antanut siitä ohjeita, mutta en ole asian dokumentaarisuutta tarkastanut.

Ei silloinkaan kun täysin ruotsinkieliseen seurakuntaan pullahti yhtäkkiä suuri joukko suomenkielisiä muuttajia, jotka ryhtyivät sen johdosta valittamaan ja vaatimaan seurakuntaan rukoushuonetta, jossa saarnattaisiin suomeksi, kokeneet tulleensa diskriminoiduiksi sillä mentaliteetilla kuin moderneina aikoina on koettu.

Yhteiskunnallinen eriarvoisuushan oli yksi monarkismin ja sääty-yhteiskunnan kulmakiviä, jonka suojelemiseksi kirkko pyrki toimimaan niin tehokkaasti, ettei kukaan alamainen potkisi sitä vastaan. Ideologisella tasolla kirkon tuli pitää yllä uskoa, että se oli "luonnonjärjestys" = jumalan luoma ja siis jumalan tahto.

Terv M Lu

[Juhani Mäkitalo]

Todellisuushan Tornionlaaksossa oli aikoinaan se, että molemmin puolin rajaa oli pääosa väestöstä äidinkieleltään suomenkielisiä. Koululaitos alkoi sitten aikoinaan rajan länsipuolella tietysti opettaa kaikille ruotsia ja siinä olikin varmasti tekemistä, kun kotikielenä oli suomi ja taitaa olla paljolti edelleenkin. Avioliittojen kautta suvuissa, lähes kaikissa, oli väkeä molemmin puolin. Kauempaa ei tarvitse omalla kohdallani hakea kuin isäni vanhemmat, äiti Ruotsista ja isä Suomesta, täällä jos jossain opittu elämään sovussa naapurikansan kanssa, eikä ole tarvinnut nimitellä rajantakaisia "hurreiksi" Mainitsemani rotuerottelu oli tietysti leikkiä.

JM

[Katariina Vienontytär]

Kun raja piirrettiin 1809, Ruotsi menetti Meän maan. Minulle fakta on, että Meän maan ihmiset on aina olheet meänmaalaisia eli suomalaisia - siitä nyt ei pääse mihinkhään! Olen tosi useasti törmännyt merkintään "finne", ja se vain on tosiasia - minun ja kaikitten tornionlaaksolaisten sukua net vanhat suvut sielä on yhä vain. Harmi Ruottileko menettää Meän maa? Ei tainut olla, sillä kovasti koululaitos (esim.) 50-luvulle asti yrittää sulauttaa kotikieleltään suomalaisia Ruottin valtaväesthöön - tukkapöllyä (nyt ainaski) tuli, jos suunsa uskalsi suomeksi aukasta. (Tage Ranängenin muistelmat).

[PekkaJS]

Nyt kun Ruotsin arkistot ovat avoinna tutkittavaksi. Havaitsinpa Pajalan kirjoissa mielenkiintoisia merkintöjä. Tietääkö kukaan mitä takoittaa nimen perääsä oleva "finna/Finne" merkintä?
Ensin vähän taustaa, kun jotenkin tuli joistakin vastauksista sellainen mielikuva, että tämä ei ole kaikilla tiedossa.

Pajala on seurakunta ja kunta Ruotsin Lapissa. Sen väestö on 1800-luvun lopussa ollut suomenkielistä ja suomen ja ruotsin kielten jako on ollut todennäköisesti jokseenkin sama kuin esimerkiksi Ylitorniolla tai Pellossa. Osa Pajalan seurakunnasta oli aikanaan Tornion-Muonionjoen itäpuolella, mutta Haminan rauhassa itäosa liitettiin Venäjään ja joen länsipuoli jäi Ruotsille. Vuosina 1809-1820 joissakin rajaseudun kirkonkirjoissa eroteltiin joen länsipuoli "Svenske" ja itäpuoli "Ryske", millä valmisteltiin 1809 rauhansopimuksen seurauksena tapahtunutta seurakuntien pilkkomista. Koska seurakuntien jako ja järjestelyt olivat jo 1880-luvulla saatettu loppuun ja toisaalta esimerkiksi Muoduslompolon alue on kokonaan Haminan rauhan rajan länsipuolella (Ruotsissa), ei nyt kyseessä olevilla finne-merkinnöillä voi olla mitään tekemistä jokirajan kanssa.

Finne, (tai f) merkintöjä ei ole v 1828-1841 Pajalan rippikirjoissa, mutta v 1885 alkavasta kirjasta (ja myöhemmin) näitä löytyy runsaasti. Näiden kahden kirjan väliin jää Svarissa pitkä aukko. Uudemmissa kirjoissa seurakunnan lähes jokainen perhe on merkitty finneksi, mutta yhtään svenskiä ei löytynyt. Esimerkiksi tukholmalaissyntyiselle Otto Robert Hederströmille ei ollut merkintää tehty ja sama oli tilanne muutaman muunkin "ruotsalaissyntyiseltä" vaikuttavan kohdalla. Jostain syystä vähemmistökieltä ruotsia ei siis merkitty ylös sitä puhuville. Lienee selvää, että finne ei voi tarkoittaa kansalaisuutta, vaan kieltä, koska ei yli 90 % seurakuntalaisista voinut olla suomalaisia.

Nettilähteiden mukaan ruotsin kielen vaikutus Ruotsin Lapissa oli pientä vuoteen 1888 asti, jolloin perustettiin ensimmäiset valtionkoulut. Näissä vaatimuksena oli, että opetus tapahtuu vain ruotsiksi ja kuten täälläkin esillä olleesta linkistä ilmenee, suomen kielen käyttö kiellettiin jopa välitunneilla. Näin ollen finne-merkintöjen ajankohta sopii yhteen tämän kielipolitiikan muutoksen kanssa. Liittyykö se siihen on tietysti toinen juttu.

Pikainen vilkaisu naapuriseurakuntiin antoi tulokseksi, että kieli oli merkitty Jukkasjärvellä 1881 alkaen, mutta ei 1871-1880, mikä tukisi kielipoliittista syrjintää, mutta muissa seurakunnissa, joita silmäilin (Jällivaara, Ylitornio, Karl Gustav, Haaparanta, Överkalix) kieltä ei oltu merkitty. Olisiko siis kuitenkin kyse papin käytännön tarpeesta varautua kieleen, kuten Matti ensimmäisessä viestissään kirjoitti.

T Pekka