Vihtori Huusari

[akniemi]

Vihtori Huusari syntyi Sippolassa 13.3.1897 ja kuoli Neuvostoliitossa 1973 ilmeisesti Kantapohjassa. Hän on kirjoittanut muistelmateoksen Huusari: Muistelmia punakaartintoiminnasta pohjoisella rintamalla v.1918 ja Suomalaisen Legionan alkuvaiheet AKNT's RAN FI O20 D175. En ole kyennyt jäljittämään, mistä arkistosta tuota aloittaisin hakemaan? Voiko joku neuvoa? Muutenkin hänen epätavallinen elämäntarinansa kiinnostaa.

[Mauri K]

Hei

Tarinoita Kontupohjan paperikombinaatista
Kuvaa en löytänyt mutta tekstin kyllä :

Yliluutnantti Vihtori Huusari (vas.) marssitauolla sodan loppuvaiheessa. Huusari toimi Petroski Jaman sotasairaalan komissaarina suomalaisen kaukopartion hyökätessä sinne. Sodan jälkeen hän toimi kansanedustajana eli Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston jäsenenä edustaen Kontupohjan paperitehtaan työläisiä ja seuraavan tarinan:

Lokakuu 1941
Neuvostojoukot olivat jättäneet Petroskoin...
Suojujoen pohjoisrannalla olleet tykistöyksiköt saivat käskyn poistua tuliasemista.

Erään jaoksen johtaja kysyi patterinpäälliköltä:
- Mitä teemme noille kahdelle 152:n millin tykille? Niiden lavetit ja nestehidastimet ovat vioittuneet. Näissä oloissa on mahdoton korjata...

Patterinpäällikkö tarkasti tykit ja sanoi surullisena:
- Kai ne pitää särkeä lopullisesti, ettei vihollinen voisi niitä enää käyttää.

Sattumalta ohikulkenut iäkäs varaväen luutnantti kuuli keskustelun:
- Toverit. Nimeni on Vihtori Huusari, Kontupohjan paperitehtaalta. Siellä tykit voidaan korjata parissa päivässä, jos koneosastoa ei ole ehditty purkaa. Täällä rintamalla toimin aseseppänä ja tunnen nämä asiat.

- Kiitos, toveri Huusari, patterinpäällikkö sanoi ilostuneena.
- Lähetämme tykit Kontupohjaan.

Kunnes tykkejä kuljettavat autot pääsivät Suojusta johtavaa kuraista tietä Kontupohjaan, yö oli jo käsissä.

Kaupunkia lähestyessään Huusari ei nähnyt yhtään valaistua ikkunaa. Vain korkeat tehdasrakennukset häämöttivät epämääräisinä tummina järkäleinä öistä taivasta vasten.

Huusari tunsi kaupungin kuin vanhan kintaansa. Auton ohjaamossa istuessaan hän katsoi tiukasti eteensä ja opasti kuljettajaa katujen risteyksissä. He ajoivat suoraan koneosaston portille. Huusari hyppäsi maahan ja raotti raskasta ovea. Työsalin perältä kuulsi heikkoa valoa, sieltä kuului metallin kalahtelua ja ääniä.
- Toverit, avatkaa ovi! hän huudahti.
- Kuka siellä?
- Huusari.

Kolme miestä tuli yhtä aikaa ovelle, Pansukov, Markkanen ja Julin, kaikki Huusarin työtovereita.

Yliluutnantti Vihtori Huusari (vas.) marssitauolla sodan loppuvaiheessa. Huusari toimi Petroski Jaman sotasairaalan komissaarina suomalaisen kaukopartion hyökätessä sinne. Sodan jälkeen hän toimi kansanedustajana eli Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston jäsenenä edustaen Kontupohjan paperitehtaan työläisiä.

- Mistä sinä?
- Katsokaapa tuonne...

Miehet menivät ulos ja alkoivat tarkastella tykkejä.

- Nämä tykit ovat tuiki tarpeellisia... Yrittäkäämme korjata, Huusari sanoi.

- Tulitte viime hetkellä. Pari työstökonetta on vielä hajottamatta. Portti avattiin sepposen selälleen ja sotilaat työnsivät tykit osaston suureen halliin.

Miehet kertoivat, että paperisalin laitteisto on hajotettu ja lastattu vaunuihin. Kaksi junaa on lähetetty pohjoiseen. Kolmannen vaunujonon lastausta lopetellaan. Koneosaston purkaminen on myös loppusuoralla.

Huusari löysi työkaluja ja jakoi ne sotilaille, että nämä auttaisivat työläisiä tykkien purkamisessa. Sitä mukaa kun vioittuneita osia irrotettiin, ne vietiin sorvien ja porakoneiden luo ja kohta salissa alkoi kuulua koneiden viuhina.

Kun työ oli saatu alkuun, Huusari lähti katsomaan tehdasta. Hänen oli vaikea tuntea tyhjentyneitä, nyt niin kolkoilta vaikuttavia teollisuussaleja. Sitten hän poikkesi asunnolleen. Vaimo oli matkustanut evakkoon eikä kotona ollut enää kodin tuntua. Kaapista löytyneen kynttilän valossa Huusari sytytti tulen hellaan ja kunnes vesi oli kiehunut, hän sulloi reppuun alusvaatekerran, villapaidan ja sukkaparin, jotka vaimo oli jättänyt siltä varalta, jos Vihtori käväisee kotona.

Hörppiessään kuumaa teetä Vihtori Erkinpoika Huusarin mieleen juolahti jos jonkinlaisia vaiheita pitkältä elämänpolulta. Se oli alkanut Viipurin läänin maalaistuvassa, joka isän kuoltua oli myyty huutokaupalla velkojen maksuksi parempiosaisille.

Leipä oli kiven takana, mutta Vihtorilla oli vahvat työmiehen hartiat ja toimeentulo lohkesi jotenkuten. Aikaa myöten hän liittyi ikätoveriensa kanssa Punakaartiin, osallistui taisteluihin ja Suomen vallankumouksen tappion jälkeen puolusti ase kädessä nuorta neuvostovaltaa. Vuonna 1919 hänestä tuli bolsevikkipuolueen jäsen. Kun valkosuomalaiset olivat pesiytyneet Vienan Karjalaan, Vihtori Huusari kävi 6. suomalaisen punarykmentin riveissä karkoittamassa kutsumattomia vieraita Uhtuan kylistä.

Rauhan koitettua Huusari työskenteli viisi vuotta Leningradin vaununrakennustehtaalla. Kun sitten Kontupohjan sähköaseman ja paperitehtaan rakennustyömaalle tarvittiin taitavia työläisiä, Vihtori Huusaria pyydettiin Karjalaan.

Valtava rakennustyömaa tarvitsi maataloustuotteita. Huusarin tehtäväksi annettiin Sunun valtiontilan perustaminen. Neljän vuoden kuluessa siitä muodostui mallitila, jossa oli yli 300 rotulehmää, 150 sikaa ja 56 hevosta. Myös traktoreita ja muita ajanmukaisia koneita saatiin hankittua kohtalaisesti.

Kun Huusarin ponnistuksin tilan taloussaavutuksista oli tullut vakioilmiö ja kun täydellä teholla toimiva paperitehdas kaipasi kykeneviä työnjärjestäjiä ja ammattimiehiä, Vihtori määrättiin ensiksi mekaanisen työosaston johtajaksi ja myöhemmin hiomaosaston mestariksi.

Talvisodassa hän toimi panssarivaunuyksikön päällikkönä. Siellä hän tapasi vuosien takaisia tovereitaan kansainvälisen sotakoulun ajoilta: Akseli Anttilan, Valter Vallin, divisioonan esikuntapäällikkönä toimineen Siversin…

Monet näistä tovereista taistelivat nyt Karjalan rintamalla, kukin omalla lohkollaan...

Huusari sulki hellanpellin, sammutti valon, heilautti repun selkäänsä ja poistui huoneesta työhaalarit käsivarrella. Hän epäröi, lukitako ovi vai ei. Sitten kiersi avaimella oven lukkoon ja pisti avaimen taskuunsa: ehkä vielä joskus...

Huusari palasi tehtaalle, riisui manttelinsa ja veti haalarit ylleen.
- Levähdä hiukan, hän sanoi sorvin ääressä seisovalle Pansukoville...

Kahden ja puolen vuorokauden kuluttua tykit oli korjattu. Sotilaat pukkasivat ne portista ulos. Pihamaalla odottivat jo rintamalta tulleet vetoautot. Markkanen sanoi, että nyt he purkavat osaston viimeiset koneet. Ne oli kuulemma määrä saattaa >Krasnojarskiin.

Huusari hyvästeli saattamaan tulleita työläisiä:
- Toverit, kiitän teitä Puna-armeijan puolesta. Toivotan teille menestystä selustan tehtävissä. Me rintamamiehet teemme kaikkemme vihollisen murskaamiseksi.

Huusari istui ohjaamoon ja raskaat autot tykkeineen vyöryivät jyristen tehdasalueelta.
- Ajahan asemalle, hän sanoi autonkuljettajalle.

Majuri Vallin rykmentin taistelutantereet
Huusari tiesi, että aseman varastossa oli kuusikymmentä säkillistä siemenohraa. Piirin maatalousosasto oli tilannut sen lajisiemeniksi kolhooseille. Jostain syystä ohraa ei oltu ajoissa toimitettu perille. Sitten oli alkanut sota ja siinä touhinassa siemenvilja oli unohdettu...

Sotapoikien avulla säkit lastattiin nopeasti autojen koreihin ja matka rintamalle alkoi...

Keskeytymättömät taistelut riehuivat kuumimmillaan, mutta Huusari piti huolen että ohrasäkit seurasivat kuormaston mukana.

Jospa näistä olisi avuksi ?

[akniemi]

Kiitos.

Auttaa taas vähän matkaa.

Olen löytänyt tällaisen kirjallisuusviitteen:

Huusari: Muistelmia punakaartintoiminnasta pohjoisella rintamalla v.1918 ja Suomalaisen Legionan alkuvaiheet

AKNT's RAN FI O20 D175

Nyt vain olen ihmetellyt mistä tuon kirjan saan käsiini.

Aarno Niemi