PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kaksi Herraa, Tunnistaako Joku Omakseen?

blue-eyed
16.08.08, 08:35
Olen kirpparilta "pelastanut" kaksi valokuvaa, kun luulin, että niistä olisi minulle hyötyä, mutta ei ole ollut. Jos joku tunnistaa kuvissa olevat herrat ja haluaa kuvan omakseen, niin annan mielelläni.

Seppo Niinioja
16.08.08, 10:23

Teksteistä päätellen vasemmanpuoleinen lienee presidentti Ståhlberg nuorena. Oikeanpuoleinen voisi kuulua venäläiseen Apolloff-pajarisukuun, joita on ollut Tampereella ja Teiskossakin.

Ihan varma en näistä tunnistuksista kyllä ole.

Seppo N.

Seppo Niinioja
16.08.08, 11:30
Vakavasti puhuen, löytyiväthän ne herran kruununvoudin ja valtiopäivämiehen nimet ja kuvien ajankohdat kuvatiedostojen nimistä. Luulisin että Museoviraston kuva-arkisto olisi niistä kiinnostunut tai mahdollisesti jokin vastaava Tampereen arkisto, jos henkilöt olivat sieltä päin.

terv. Seppo