Pohjan perän lohijokien varsilla [Arkisto]

PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Pohjan perän lohijokien varsilla

Outika

12.12.17, 20:44

Aikanaan Hämeen vouti eli Praefectus Tavastiae, Maunu Kasi (Kase, Kaasa) lahjoitti 1390 Saarioisten pitäjässä eli Sääksmäellä sijaitsevan Kantalan tilan Turun tuomiokirkolle, lukuun ottamatta sen Pohjassa sijaitsevia oravimetsiä ja kalavesiä, ja alueeseen kuuluneita lappalaisia eli ”Ikornaskoga och fiskvatn som ligger norr i Bothnen, ok swa the Lappa som under then gardhen varit haffwer[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1)”, Kandalan kartano oli jossakin Hämeessä[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2).

Nuo mainitut lappalaiset elelivät Kantalan kartanon takamailla kaukana Pohjassa, eli noor j bothnen[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3) eli kyseessä olivat lie laajat omistukset. Tässä samassa rytäkässä Maunu varasi itselleen oikeuden Tornionjoen lohenkalastukseen[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4). Jokivarret olivat lie tutuiksi tulleet, sillä vaikka Maunu oli syntyjään Ruotsinmaalta, esi-isiensä ja sukulaistensa kautta Maunulla oli siteitä Pohjan perille.

Maunu Kasi (1349 – 1402) oli Boo Joninpojan vouti ja luottomies, ja lahjoitti talon kirkolle isäntävainajan sielun autuudeksi. Boo Joninpojan täti oli Margareta Tuomaksentytär, joka oli Ragnhild Olofintytär Kasin ja siten Maununkin mummo äitinsä kautta. Taisivat vielä Ragnhildin pojat olla Baggeja, jotka hääräsivät Pohjan Torniossa myöhemmin 1600 luvulla kun Österbottenin voutina oli 1550 luvulla Joen Bagge ja sotapäällikkö Per Baggekin siellä laivojaan varusteli.

Mutta mikä oli tuo Kandalan kartano (tila)? Sääksmäellä mainitaan vanhoissa lähteissä henkilö nimeltä Sigwrd Torkilson Kandala (tosin pienin kirjaimin kirjoitettuna). Eräs Sääksmäen pannajupakkaan sotkeentunut isäntä vuonna 1340 oli Meluncta de Cartala, minkä arvellaan olleen Kantalan.[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn5) Schroderuksen piirtämässä kartassa vuodelta 1640, Kandalassa oli neljä taloa. Meren takaa Ruotsista lienevät tulleet uuden maan kautta lappalaisten asumiin ikimetsiin.

Tornion lohikoskia omistivat muutkin[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn6) kuin jokivarsiin asumuksensa pystyttäneet tulokkaat (ehkä lappalaisetkin). Noihin samoihin aikoihin sai rouva Catharina Magnuksentytär (Aspenäs) lohikosken Tornionjoessa, kesällä 1386[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn7). Tämän rouva Katariinan tyttärentytär oli naimisissa tuon samaisen Hämeen voudin, Maunu Kasen kanssa. Eli Katariinan tytär Märta Finvidintytär vihittiin Oxenstiernan sukuun (Jöns Bengtsson O.) ja Bengta Bengtintytär Oxenstierna oli Maunu Kasen vaimo. Sukulaisten kesken kauppoja tehtiin ja Maunulle vapautui hyvä tilaisuus varata oma lohikoski, kun sukulaismies, Norbottenin underlagmann Peter Djäkn oli tuominnut lohikosken Katariinalle Torniossa 29. päivänä kesäkuuta 1386, ja kuoli itse jo neljän vuoden kuluttua tuosta tapahtumasta, ja Djäknin testamentin toimeenpanijaksi nimettiin Magnus Kase Söderköpingissä 27.10.1389[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn8). Asiaa käsiteltiin jo tammikuussa 1390 Saarioisissa Sääksmäellä, kun Djäknin sielun autuudeksi Maunu Kaasi lahjoitti Hämeen kartanon tuomiokirkolle, mutta jätti itselleen oikeudet Tornionjoen lohikoskeen[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn9).

Djäkn oli Maunun sukulainen, sillä Maunun isä oli piispanvouti Olof Kasi ja Olof Kasin äiti oli Djäknin sukua, Kristina Siggentytär Djäkn. Pohjan perillä touhusivat lisäksi Baggen joukot, ja Baggehan oli aikanaan kaupoissa Harald Kasin kanssa. Viipurissa vaikuttanut asemies Harald Kasi [Kåse, Kasi, Kasa] saattoi olla Maunun serkku. Harald teki vielä kesällä 1354 maakauppoja Ruotsinmaalla Peter Baggen kanssa ja sai vaihdossa Eken Länsigötlannin Botorpista (Norra Vedbo) maita. Kauppoja todisti kahdentoista miehen joukossa myös Joon (Joan?) Bagge[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn10). Harald Kasen vaimo lahjoitti miehensä myötävaikutuksella Vadstenan luostarille omistuksensa, 1 ½ attungin tilan Herrestadissa, ja vielä puolet suuremman maaomaisuuden Järnevissä, molemmat tilat sijaitsivat Itägötlannissa ja lahjoittajan kuoleman jälkeen luostari sai tilat omistukseensa. Rouva sai Harald Kaselta huomenlahjana Rädishellan (muinainen nimi Rädzla), mikä oli Haraldin isän perintöä, eli Peter Kaselta peritty tila[11] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn11). Peter Kase tiettävästi vihittiin Kåsen sukuun[12] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn12). Olikohan Harald oli Maunun serkku?

Maunun vanhempien perintöä Länsigötlannissa käsiteltiin 29. heinäkuuta 1415. Perinnönjaossa Nisse Finne nimettiin valvojaksi, kun Anders Djäkn ja Bengt Odsson asiaa hoitivat. Olikohan Finne lie ulkopuolinen valvoja, kun sukulaiset ja osalliset omaisuutta jakoivat. Maunulla oli ainakin kaksi tytärtä, Martta ja Ingeborg.

Kasen Maunun aika oli lappalaisille ilmeisesti vielä hyvää aikaa, mutta pian alkoi lappalaisten ankara verottaminen, kun perinnönjakojen johdosta yksityisten isäntien lapinosuus, eli lappalaisilta tuleva vero supistui mitättömäksi, ja vastaavasti lapikävijäin joukko kasvoi. Vielä kesällä 1420 pirkkalaiset ja lapinkävijät valittivat Torniossa, että hämäläiset irtolaiset kiusasivat lappalaisia. Plantinuskin kertoi lapin kielen sanakirjan esipuheessa, että hämäläiset hyökkäsivät Mattias Kurjen johdolla ja karkoittivat heidät aiemmilta asuinseduiltaan, ensiksi Kemin ja Tornion jokien varsille ja lopulta kaukaisiin erämaihin tuntureiden keskelle. Ehkä sinne muutamia uskalikkoja jäi suurten jokien kannaksille, ja tästä muistona ovat kartoillakin näkyvät saamelaisten nimeämät paikannimet.

Joka tapauksessa he, joilla oli suuria vero-osuuksia, pyrkivätkin pitämään suhteensa lappalaisiin mahdollisimman hyvinä[13] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn13), olihan heillä jo pitkä yhteinen tarina takanaan.

Tuolloin oikeutta jakoi Västerbottenissa Olavi Ingevaldinpoika (i Måby), jonka vaimo oli puolestaan Ulf -sukua, Margareta Petersdotter. Olavi Ingenpojan isä oli Ingewald Joansson i Maaby (Måby), kirjattu esim Jngeuald Joansson 1422 ja 1423 Jngewaldh Iowanson j Maaby (Husby). Tämän Ingewadin poikana on kirjattu Olaff Ingewaldzson, Måby i Husby ja 1446 Färentunan kihlakunnassa[14] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn14). Jälleen tullaan tuon samaisen sukulaisjoukon verkostoihin, sillä Boo Jonsson Gripin isoäiti oli Katarina Ulfsdotter[15] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn15).

Kiinnostaisi päästä käsitykseen siitä, kuinka vilkas paikka Pohjan perä tosiasiassa olikaan jo muinoin ja keitä siellä kuljeksi, lappalaisten ja hämäläisten sekä karjalaisten keralla. Väärät tulkinnat, toivon korjattavan.

_________________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Porthan ja suomalaisuus. AURAICA 1, 2008 sivu 37: Bequest by Magnus Kazi, Advocat of Tavastia, of the holdin of Kantala to Abo Cathedran for the repose of the soul of Bo Jonsson. Excluded from the bequest are the property´s so-called squirrel woods, its fishing waters in Norbotnia and the Lapps belonging to the property. The bequest is made upon the condition that the donator´s heirs shall be permitted to redeem the holdin for 100 marks should they so desire (Registrum Ecclesiae Aboensis eller Åbo domkyrkas Svartbok).
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Internet, Salakirjat, Yrjö Koskinen, 1857: Pohjanmaan asuttamisesta, tutkimus
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Suomen keskiajan historia
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Snell, Brottstycken ur det tidiga Haparanda-Tornio. Fisket sjöfarten och handeln 1500 - 1700
[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) Voionmaa, Suur-Sääksmäen muinaishistoriasta, sivut 10-19 http://www.valkeakoski.fi/files/attachments/kirjasto/suursaaksmaen_muinais.pdf
[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref6) Tukholman tänkebokin mukaan syyskuussa 1482, Katariinan mies Hanis Laurensson i Biörnsbynom jätti perinnöksi kosken, josta oli maksanut 50 markkaa kosken edelliselle omistajalle Engleka Frowenlowen rouvalle Dorothealle
[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref7)Fogden Magnus Kase på Tavastehus, och med honom befryndade såsom medlemmar av Magnus Knutssons släkt på Aspenäs i Uppland, uppges av Granlund ha haft egna laxfisken i Torne älv där något ockuperat kronofiske då inte fanns. Magnus Kase på Tavastehus undantog fisket norr i Bottnen när han 1390 donerade Kantala gård i Tavastland till Åbo domkyrka. Vilka fisken som avses framgår dock inte. Granlunds uppgift att Aspenäsätten haft laxfisken i Torne socken synes han ha baserat på uppgifter från räfsetinget i Torne den 29 juni 1386 då underlagmannen i Norrbotten Peter Djäken tilldömde Catarina Magnusdotter den laxforsen som finns uti Torne
[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref8) FMU 983
[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref9) FMU 986
[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref10) SDHK 6742
[11] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref11) Sveriges Hembygdsförbund, Gårdar och torp, Stensholm (vanhempi nimi Rädishella eli Rädzla)
[12] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref12) Frälsesläkter i Småland
[13] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref13) Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II, Keskiaika ja 1500 -luku sivu 58 - 65
[14] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref14) http://130.238.4.107/SMP/pdf/Ingevald.pdf
[15] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref15) Theutenberg, Mellan liljan och sjöbladet http://www.theutenberg.se/Mellanliljanochsjobladet.htm

TapioV

12.12.17, 21:51

Antti Järvenpää

12.12.17, 22:10

Tapion kommenttia jatkaen:

5.1.1390 Saarioisten käräjillä kirjattiin luovutus, jossa Magnus Kase luovutti Bo Joninpojan puolesta Kantalan tilan pohjoisessa olevien oravimetsien, kalavesien ja lappalaisten kanssa Turun tuomiokirkolle ehdolla, että perilliset niin halutessaan voisivat lunastaa tämän tilan samalla 100 markan summalla takaisin.

Kun tätä rälssiksi annettua erämaata tarkastellaan tarkemmin, havaitaan, että se käsittää valtaosan Karstulan, Pylkönmäen ja Saarijärven alueista, siis valtavan suuren alueen Ähtärin ja Soinin itäpuolella sekä Keuruusta pohjoiseen. Bo Joninpoika oli saanut alueen lahjoituksena joskus aiemmin 1300-luvulla ja alueen sijainti viittaa siihen, että erämaat sekä etelämpänä että lännempänä olivat jo joidenkin muiden hallussa. Näin siis vaikka vasta 1450-luvulla tavataan ensimmäinen luettelo Suur-Ruoveden eräalueista.

Vanhat tarinat ja perimätiedot alueelta osaavat kertoa, että erämiehet verottivat näitä tämän alueen lappalaisiksi kutsuttuja.

Outika

13.12.17, 06:15

Kiitos selvennyksestä. Huomasin kyllä Kandalan talon Sääksmäellä ja sekin kiinnostaa, mistä tilasta oikein oli kyse ja oliko tuo tila Djäknillä omistuksessa, jota sitten perinnönjaossa sielun pelastamiseksi tarjoiltiin kirkolle. Yksittäisten merkkihenkilöiden valtaamat alueet olivat tosiaan laajoja, mutteivät näköjään niin laajoja kuin uskoin. Jostakin luin, että Djäkn olisi omistanut melkoisia saloja nykyisen Suomenmaan kamaralta.

Lähinnä kai tulkitsin asian koskemaan Tornionjokea kun kyseiset henkilöt olivat jollakin tapaa sukulaisia. Ja sukulaisia kun olivat ja Tornionjoen koskipaikkoja omistivat, niin se Pohja olisi ollut nimenomaan siellä Pohjassa, mistä nousivat lohijoet kohti napapiiriä ja tunturipuroja.

"Fogden Magnus Kase på Tavastehus, och med honom befryndade såsom medlemmar av Magnus Knutssons släkt på Aspenäs i Uppland, uppges av Granlund ha haft egna laxfisken i Torne älv där något ockuperat kronofiske då inte fanns. Magnus Kase på Tavastehus undantog fisket norr i Bottnen när han 1390 donerade Kantala gård i Tavastland till Åbo domkyrka. Vilka fisken som avses framgår dock inte. Granlunds uppgift att Aspenäsätten haft laxfisken i Torne socken synes han ha baserat på uppgifter från räfsetinget i Torne den 29 juni 1386 då underlagmannen i Norrbotten Peter Djäken tilldömde Catarina Magnusdotter den laxforsen som finns uti Torne"

Eli kai tässä viimeisimmässä otteessa Tornionjoesta ja sen koskien omistuksista puhutaan. Lähteenä käytin tekstiä Brottstycken ur det tidiga Haparanda-Tornio, Fisket Sjöfarten och Handeln 1500 - 1700, P-O. Snell

Jos oikein ymmärsin, että tuohon aikaan kun Katariina Magnuksentytär sai kosken, kruunun toimintaa ei Tornionjoella ollut "där något ockuperat kronofiske då inte fanns"??

Antti Järvenpää

13.12.17, 08:13

Kun kerran tulee puhe lapinverotuksesta, niin uskoisin sen olleen saman luontoista kaikkialla erämaissa.

Ne valtavat kala- ja turkismäärät eivät ole voineet olla erämiesten itse tekemien kalastus- ja metsästysretkien tulosta, vaan verotuloja kantaväestön verotuksesta ja tai kaupankäynnistä kantaväestön kanssa. Tämä käsittääkseni koskee niin varsinaista Lappia kuin muitakin erämaiksi kutsuttuja alueita (pirkkalaisten ja hämäläisten alueita).

Meidän virallinen historiankirjoitus antaa etelän erämaista romanttisen kuvan, jossa Kustaa Vaasan veroreformi 1500- luvulla olisi johtanut savolaisekspansioon erämaihin. Pääsääntöisesti tämä veroreformi tarkoitti samaa kuin lapinverotuksen lopettaminen varsinaisessa lapissa. Eli erämiesten verotuksen sijaan tuli kruunun verovoudit. Erämaihin pystytettiin varmasti tiloja niin hämäläisten, pirkkalaisten kuin savolaistenkin toimesta, mutta niissä selkosissa iät ajat asuneelle kantaväestölle se tarkoitti sitä, että erämiehen tilalle tuli kruununvouti verottajaksi.

Varsinaisen Lapin osalta huomasin joitakin vuosia sitten, että Schefferuksen Lappi teos löytyy digitoituna muistaakseni kansallisarkiston sivuilta niin englanniksi kuin saksaksi käännettynä, jotka ovat huomattavasti helpommin luettavia kuin alkuperäinen latinan kielinen. Luin itse englanninkielisen käännöksen 1700-luvun alulta, joka on todella antoisa lukuelämys ja hämmästyttää sekä laadultaan että kielen kauneudella.

PS. ohessa karkea kuva rälssierämaiden sijainnista Ähtäristä ja Soinista itään ja Keuruusta pohjoiseen

Leo Suomaa

13.12.17, 09:40

1. Karstula, Pylkönmäki, Saarijärvi, Ähtäri, Soini ja Keuruu vilahtelevat myös Väinö Voionmaan kirjassa Hämäläinen eräkausi (WSOY, Porvoo 1947).
2. Padasjoen nykyisen kylän - varhemmin seutu tunnettin paremmin Kasiniemen rälssinä - on sanottu saaneen nimensä tämän Maunu Kasin (Kase, Kaasa) mukaan.

Outika

15.12.17, 06:35

Kiitoksia valaistuksesta. Tuleekin mieleen vaurastuivatko aikanaan sekä aateli ja ehkä säätyläisetkin lohen- ja eränkäynnin tuloilla, joita saivat periä omistamiltaan kaukaisilta valtauksiltaan. Olisiko tämä ehkä syy siihenkin, että ne, joilla olikin jo suuria vero-osuuksia, halusivat pitää suhteet lappalaisiin mahdollisimman hyvinä.

Kasiniemi olikin aivan tuntematon paikka, kiitos tuosta tiedosta. Googlettamalla arvelisin, että Kasiniemen rälssi sijaitsi aikanaan Päijänteen rannalla, Padasjoella, ja talo tunnetaan Skytten myötä myös nimellä Ansion kartano. Jöns Skytten (n 1348 – n 1395) suku sai ehkä Kasiniemen tyttärensä Karinin avioliiton kautta 1571, ja, ehkä jo aiemmin autioksi jääneen, Kasiniemen kohtalo oli siirtyä Skytte suvulle (??) ja tilan ylösotti uutena lampuotitilana joku vuonna 1573. Jöns Skytten tytär Karin vihittiin Arvid Pederson Kasen kanssa ja Kasiniemen ylösotti Hämeenlinnan isännän, Jöns Skytten landbonde vuonna 1573[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1).

Kuka tietää, vaikka nk. Kasiniemen asukkaista osa katosi Lappiin, jos ja kun Kasien asuinpaikka / tila läänitettiin karskille ja kovaotteiselle linnanisännälle. Mainitaanhan Olli Casij jo vuonna 1562 Kemijoen töyräällä. Näiden Casien, Caasien, Kaasien tulosuunta Kemijoelle on tosin hyvin hämärän peitossa. Johan jo muinainen vouti Maunu Kasi siellä kuljeksi ja lisäksi Skytte-suvullakin oli kontakteja ja kiinnostusta Pohjan perällä koska Johan Skytte (äitinsä kautta) sai kymmenykset erään kosken kalastuksesta Torniossa vuonna 1628 ja eiköpä Tornion kaupunkikin perustettu juuri tämän samaisen Johan Skytten aikana.
___________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) SAY Padasjoki 1560 – 1579 jakso 40 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=482587

Antti Järvenpää

15.12.17, 08:23

Erämiehisyys oli käsittääkseni ennen historiallista aikaa erikoisryhmä, joka oli saanut (tai se oli edelleen vahvistettu) nautinta- ja verotusoikeuden erämaihin, kun Ruotsin kruunu valloitti Suomen. Piispan ja/tai kruunun voudin käsi ulottui vain rajalliselle alueelle ja sen ajan merkittäville "suomalaisille" annettiin (säilytettiin) vero oikeus alueille, johon kruunu ei pystynyt eikä halunnut ulottaa voutiensa toimintaa. Ehkäpä erämiehisyys oli tuotakin vanhempaa kauppa-, nautinta- ja verotusoikeutta, johon kruunu ei halunnut puuttua kuin vasta 1500-luvulla.

Mielestäni Schefferus käy tätä läpi erittäin ansiokkaasti Tornion ja Kemin lappia koskien ja uskoisin, että tilaanne oli ollut sama kaikkialla erämaissa myös etelässäkin, jossa kuitenkin erämies oikeudet rapautuivat aikaisemmin. Schefferuksessa on myös läpikäyty seikkaperäisesti, mitä Lapin verottajat maksoivat tästä oikeudesta Tukholman kassaan.

Nykyaikaan verrattuna erämiehisyys oli hiukan samankaltaista kuin veroparatiisi touhu, jossa osa tuloista ja omaisuudesta oli verovoutien ulottumattomissa eikä oikein kukaan tuntenut liiketoimintojen volyymiä.

Erämiehisyys siis oli suomalainen erityispiirre ja "suomalaisia" sukuja ja kyliä koskeva. Erämiehisyys etenkin Lapissa on monasti verrattu orjuuttamiseen, mutta sitä se ei ollut, vaan kuten Outika sanoo, niin verottajalle oli eduksi, että erien talous kukoisti ja oli hyvässä kunnossa. Erämies siis teki sen, minkä myöhemmin teki valtion tai kirkon vouti.

Erien kerrostumaa katsomalla, aatelisto heräsi erien omistukseeen vasta myöhemmin. Eteläisimmät erät ovat selkeästi erämies sukujen omistamia, ja sitten vaikkapa Bo Joninpojan erä Saarijärven maisemissa on vanhojen erien takana ja täten huomattavasti myöhempää perua. Aatelisto huomasi jossakin vaiheessa, että erien avulla voi kiertää Tukholman verotusoikeuden.

Kustaa Vaasan veroreformia kuvaa hyvin kirjeenvaihto Klemetti-kirjurin kanssa, joka yritti selvittää kuninkaalle erien laajuutta, joiden laajutta ei Tukholmassa oikein käsitetty. Erämiehillä ei ollut minkäänlaista intressiä kertoa eriensä tuloista eikä laajuudesta, kuten ei nykyisinkään yhtiöt tai yksityiset halua puhua mitään veroparatiisien kautta tapahtuvasta volyymistä.

Leo Suomaa

15.12.17, 08:35

Varhaisin asiakirjamerkintä Kasiniemestä lienee 1570-luvulta yhteydessä Vesijaon säteriin. Kasiniemen rälssi on minun tietojeni mukaan ollut Padasjoen Vesijako-järven rannalla; Vesijako eli Vesijakaa on saanut nimensä sitä, että sitä vesi jakaantuu Kymijokeen ja Kokemäenjokeen. Vanha kartano oli paikassa, joka Kansalaisen karttapaikassa on merkitty Multatöyryksi. Vuonna 1806 sen talouskeskus tuhoutui tulipalossa ja kartanon talouskeskus siirrettiin kolme kilometriä pohjoisemmaksi (missä oli silloin Ansion torppa) ja samalla Kasiniemen rälssi muuttui Ansion rälssiksi. - Ansiosta on muutama sivu Kasiniemen kyläkirjassa https://www.phkylat.fi/kylat/index.php?kyla_id=3&ajankohtaista

Outika

15.12.17, 18:20

Missähän se asiakirjoissa mainittu Kandala sijaitsi?

Mitä tulee noihin Pohjan kulkijoihin, ruotsalaisissa lähteissä 1300 -luvulta asti puhuttiin birkarleista (vrt rơðskarl kun puhuttiin Upplannin Ruotzalaisista) kveenien asutukseen liittyen. Birkarlien joukossa oli erilaisia ammattikuntia kuten erämaamiehet, jotka valvoivat metsästys ja kalavesiä,”lappfarareita” eli ns. lapinkävijöitä. Suuri erämaa oli kalastus ja metsästysaluetta, kaukana kotipuolesta. Erämaa-alueista ja niiden antimista nauttivat jonkinlaiset paimentolaiset, jotka vähintään kaksi kertaa vuodessa jättivät kotinsa ja vaelsivat erämaissa vähintäänkin kahden viikon ajan. Osa väestä asettui aloillensa ja Torniossa tiedetään olleen 30 savua vuoden 1413 Erik Pommerilaisen verokirjan katkelman mukaan[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1).

Syyskuun 7 päivänä 1453 annetulla kiinnekirjalla Pohjanmaan vouti Ingvar Niilonpoika (Diekn) vahvisti kihlakunnanoikeudessa maakaupan, jolloin Katariina Jönsintytär oli saanut Korkalon ja Rovaniemen tilat, mitkä sijaitsevat Pohjanmaalla, Korsholman läänissä ja Kemin pitäjässä. Kauppa vahvistettiin helmikuun 15 päivänä 1458 kihlakunnanoikeuden päätöksellä. Outakoski mainitsee, että Kemin pitäjässä oli vuonna 1413 kaksikymmentä taloa ja Katariina Jönsintyttären omaisuus oli arvokas lohenkalastuksenkin vuoksi. Katariinan kauppa lienee vahvistettu 1458[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2).Kemin pitäjän pohjoisimmat talot sijaitsivat tuohon aikaan Rovaniemen kylässä ja asutusta oli Anttilan talon tienoille saakka, mistä ylöspäin saamelaisväestöllä oli asuinpaikkansa (Outakoski, Rovaniemen historia I sivu 54 - 56).

Pohja oli ilmeisesti laaja alue, mutta käsitti nimenomaan Perämeren pohjukan ja laajasti rantakaistaletta etelään päin. Ingvar Nilsson oli nimenomaan Pohjan vouti ja mm Kaarle Knuutinpoika oli pyytänyt nimenomaan neljä hyvää miestä Pohjasta todistamaan Hämeen ja Savon välistä rajaa ja noista miehistä käytettiin nimeä ”vtaff Norra botn” ja Kaarle oli puhutellut Ingvar Nilssonia ”fougte i Norrebotn”. Kirjoittaja tulkitsee, että Korsholman linnan alainen voutikunta käsitti Itä- ja Länsipohjan alueen, joita yhteisesti nimitettiin Pohjaksi eli Norrbotten (78).[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3)
______________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Pallas-Yllästunturin kansallispuistohanke HE 169/2003 https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/7402/HE%20169_2003%20%282%29%20vp.pdf?sequence=2
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) FMU 3056
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Salminen, Suomen linnojen ja voutikuntien hallinto vuosina 1412 – 1448 https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78333/gradu02053.pdf?sequence=1

Antti Järvenpää

15.12.17, 21:02

Käsittääkseni tässä osoitteessa on Schefferuksen Lapponia teos englanninkielisenä.

http://www.doria.fi/handle/10024/69437

Ohessa Kantalan paikka.

Outika

16.12.17, 08:20

Tuhannet kiitokset molemmista linkeistä.

Outika

18.12.17, 07:46

Pohjan lohikoskien omistuksia käsiteltiin myös Iin käräjillä, mikä jopa piispa Maunuakin kiinnosti niin kovasti, että kesällä Pohjan perille purjehtinut. Nuo tiedot löytyvät arkistosta (FMU) ja tekstejä on ansiokkaasti Sukuforumin keskustelussa, Piispa Maunu II ja Lepaan Kaunis Anna?, tulkannut J. Kaleva seuraavasti:

"Kaikille, jotka tämän kirjeen kuulevat tai näkevät, ilmoitan minä Olavi Svärd, Norrbottenin (Norrbotn) tuomiokunnan vouti, että kun pidin tuomiokunnan käräjiä Iijoella vuonna 1445 Jumalan syntymän jälkeen, neitsyt ja marttyyri Margareten päivänä, kunnioitettavan isän Turun piispa Magnuksen ja Korsholmin Ingvar Nielssonin ja useiden hyvien miesten (=lautamiesten) läsnäollessa, ajoi kunniallinen mies, mestari Jöns Magnusson, Turun Armonlaakson luostarin kaniikki, vaatimusta Paavali Ollikanpoikaa vastaan Iijoen viidenneksen puolikkaasta sekä maata että vettä, minkä viidenneksen puolikkaan Magnus Kuninkaanpoika oli ostanut Cecilialta Rennen äidiltä Kemin pitäjästä, ja antanut pyhän Annan luostarille, joka nyt on muuttanut Armonlaaksoon, kuten 12 hyvää miestä (lautamiestä) Kemissä on yllämainitussa asiassa todistanut ja vannonut ja kirjeen ylösantanut."

Aiheeseen liittyen löytyy tarinaa Pohjois-Iin Sanomien Juhlalehdestä (25 -vuotisjulkaisu). ”Jo ennen Tuomas Leistoita mainitaan Leistolla pidetyn käräjiä, joissa oli ollut paikalla peräti Turun piispa Magnus, Korsholman läänin maaherra ja Naantalin luostarin edustaja. Käräjöinnin aiheena oli se, että Leiston isäntä Maunu Kuninkaanpoika oli ostanut kemiläiseltä Cecilia -nimiseltä naiselta kaksi kolmasosaa eräästä Iissä olevasta tilasta. Hän oli lahjoittanut tilasta puolet kirkolle ja puolet Turkuun suunnitellulle Pyhän Annan naisluostarille varmistaakseen taivasosuuttaan. Kun luostarin perustamisesta ei näyttänyt tulevan mitään, Maunu myi luostarille lahjoittamansa osuuden eräälle Paavo Ollikanpojalle. Kun naisluostari kuitenkin aloitti toimintansa Naantalissa ja peri aiotun Turun luostarin oikeudet, antoi käräjätuomari Olavi Svärd Iin käräjillä 21.7.1445 tuomion edellä mainittujen herrojen läsnä ollessa, että Maunun myymä maaomaisuus pitää antaa Naantalin Luostarille. Tämä maapala oli Illinsaaressa pohjoisrannalla, missä nyt on peltoa ja metsää. Paikan nimikin on ollut Luostarinniitty. Lähellä olevaa koskea, josta pyydettiin lohta, nimitettiin asiakirjoissa Luostarinniityn kalavedeksi”. Kuka lienee oli tuo kemiläinen Cecilia Renne?

Sillä, Iijoella on päivätty toinen asiakirja heinäkuussa vuodelta 1445 (tuo samainen asiakirja, jota Olof Svärd Iin käräjillä käsitteli) ja tämän mukaan Magnus Kungahanpoijcka luovutti Kemijoella Norrbottenissa sijaitsevan lohikosken vedet St Birgitan luostarille[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Eli nyt syntyykin kysymys siitä, mitä todellisuudessa tarkoitettiin FMU maininnalla "Dombrev" (utställt påtagligen av Olof Svärd) "opå thet laxxefijske vatn, som Magnus Kungahan poijca gaff till S:tæ Birgitte clöster, liggendis vdj Kemio sochen j Norbotn etc. Datum Jioki die Margarete" (= 13/20 juli) "anno etc. 1445" ja jos kuitenkin niitty olikin Iissä?

Kuka tietä vaikka Kuusan kylän vanhempi nimi Kuusisto saattoi juontaa juurensa Kuusiston piispanlinnan isännän vierailuista seudulla? Kuusan kylä on kirjattu varhaisempina aikoina Kuusistoksi. Ainakin Partinmaankylän eli Kuusiston asukkaina mainitaan vuonna 1548 Olli Ollinpoika Aho, Lasse Jönssinpoika Koistila ja Jöns Ylöinen. Tosin vuonna 1540, kylä kirjattiin Savon (Saffuo) kyläksi.

Lisäksi tuo samainen Pohjan vouti vahvisti kirjeellään syksyllä 1453 Katariina Jönissantyttären kuolinpesään kuuluneiden Korkalan ja Rovaniemen maakaupat[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2), minkä kuningas Kristian vahvisti keväällä 1458[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3).

Keitä lienevät olleet nuo mainitut Cecilia Renne ja Katarina Jönissantytär, joilla oli merkittävä omaisuus Kemijoen seudulla.

__________________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) FMU 2625
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) FMU 2928
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) FMU 3056

Outika

26.12.17, 20:43

Syyskuun 7 päivänä 1453 annetulla kiinnekirjalla Pohjanmaan vouti Ingvar Niilonpoika (Diekn) vahvisti kihlakunnanoikeudessa maakaupan, jolloin Katariina Jönsintytär oli saanut Korkalon ja Rovaniemen tilat, mitkä sijaitsevat Pohjanmaalla, Korsholman läänissä ja Kemin pitäjässä. Kauppa vahvistettiin helmikuun 15 päivänä 1458 kihlakunnanoikeuden päätöksellä.Saattoiko kyse olla samasta henkilöstä, kun eräs nunna Katarina Jönsintytär lahjoitti tilansa Hedasta ja Nygårdista luostarille joulukuussa 1458 ja sopivasti samoihin aikoihin eräs Anna Jönssintytär (saattoiko olla sisar) luovutti Naantalin luostarille maaomaisuttaan eli Nygårdin ja Hiedon, niillä ehdoin, että luostari ottaisi hänet "sisareksi" jos huonoja aikoja oli edessäpäin.

Katariina oli ehkä Garp sukua(?) tai sisarensa kautta sukuun tullut, nimittäin Greger Antinpojan 2. vaimo oli Anna Jönsdotter ja tämä Anna Jönssintytär luovutti Naantalin luostarille maaomaisuuttaan Nygårdin (Uusikartanon) ja Hiedon, niillä ehdoin, että luostari ottaisi hänet ”sisareksi” huolehtiakseen hänestä mahdollisesti tulevina huonoina aikoina. Toimenpiteitä olivat joulukuussa 1459 vahvistamassa herra Kristiern Bengtson, Hartikka Jopson, Danaff Kalle ja Peder Karpalainen. Anna Jönsintytär oli Ramsayn mukaan alkujaan Kåsäterin asukkaita ja isänsä ehkä Jöns Torgilsson (Sluk). Anna Jönssintyttären lahjoitusten yhteydessä mainitaan veljenpojat Mattis ja Ulf Pederinpojat (FMU 3184).

Koska maaomaisuus Korkalassa oli niin merkittävä, että mainittiin asiakirjoissakin, tuskin kyseessä oli kukaan lappalainen tai pientilallinen. Erä nunna Katariina eli vuosina 1410 – 1452 ja tähän aikaan sopisivat Katariina Jönissadotter (Bille), joka puolisonsa Gudmund Arvidinpojan, kautta oli Garp sukua. Jos kuitenkin tuo Katariina oli vielä elossa, niin sopisiko tämä mainittu nunna kuvioihin.

Garp ja Karp -nimisiä on tavattu eri asiakirjoissa, liittyen myös Pohjan perän tapahtumiin. Kristina Jönssintytär (1375-1436) Garpin puoliso oli Klaus Lydekenpoika Djäkn. Djäkn-sukuinen Klaus Lydekenpoika vaihtoi Tanskilan 1421 Yläneenkartanoon Hannu Garpin ja Olavi Illonpojan kanssa (FMU 1671).

Eräällä Hans Garpilla oli vuonna 1421 maaomaisuutta Varsinais-Suomen Danskilassa Oripäässä (FMU 1207) ja Isonkartanon[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) eli myöhemmin Hartikkalan, Hartikka Jaakonpoika ilmaantui 1470 luvulla Pohjois-Suomen laamanniksi, mutta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1447 (FMU 2704). Sittemmin pitkän vihan vuonna 1579 seudulla mainitaan Hannu Garp, joka määrättiin ottamaan komentoonsa Pohjanmaan ja Västerbottenin joukot ja hyökkäämään Vienaan. Kyseessä oli vielä merkittävä erityistehtävä, luostarin valtaus, jonka Johan II antoi marraskuun puolivälissä 1579 Garpille tehtäväksi[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Retki tiettävästi epäonnistui, vaikka vihollinen onnistui Oulujärvellä kuin Rovaniemellä ja Korkalossakin polttamaan 25 taloa[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3). Noina vuosina tehtiin useita retkiä rajan taakse ja Vesaisen Pekka lienee ollut yksi sotapäälliköistä Halosen rinnalla. Olisiko Karppinen ollut eräs heistä, sillä Kemijärvelle asettui 1643 maakirjan mukaan Mats Karpinen. Häntä edelsi Kemijärvellä maakirjassa 1631 Mats Kåroi ja 1663 maakirjassa Hans Karpinen, eli tulivatko Kemijärven Karppiseen Rovaniemen Korosisista, sillä johan jo Katriina Jönissatyttären omistuksia sieltä löytyi ja nimikin sopisi olemaan suomalaisittain Karp(pinen).
__________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Suomen keskiajan historia
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Oknytt, Johan Nordlander -sällskapets tidskrift, sivu 2
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Pohjan Prikaatin Kilta, 25-vuotinen pohjoismainen sota eli pitkä viha

TapioV

27.12.17, 10:22

Saattoiko kyse olla samasta henkilöstä, kun eräs nunna Katarina Jönsintytär lahjoitti tilansa Hedasta ja Nygårdista luostarille joulukuussa 1458 ja sopivasti samoihin aikoihin eräs Anna Jönssintytär (saattoiko olla sisar) luovutti Naantalin luostarille maaomaisuttaan eli Nygårdin ja Hiedon, niillä ehdoin, että luostari ottaisi hänet "sisareksi" jos huonoja aikoja oli edessäpäin.

Katariina oli ehkä Garp sukua(?) tai sisarensa kautta sukuun tullut, nimittäin Greger Antinpojan 2. vaimo oli Anna Jönsdotter ja tämä Anna Jönssintytär luovutti Naantalin luostarille maaomaisuuttaan Nygårdin (Uusikartanon) ja Hiedon, niillä ehdoin, että luostari ottaisi hänet ”sisareksi” huolehtiakseen hänestä mahdollisesti tulevina huonoina aikoina. Toimenpiteitä olivat joulukuussa 1459 vahvistamassa herra Kristiern Bengtson, Hartikka Jopson, Danaff Kalle ja Peder Karpalainen. Anna Jönsintytär oli Ramsayn mukaan alkujaan Kåsäterin asukkaita ja isänsä ehkä Jöns Torgilsson (Sluk). Anna Jönssintyttären lahjoitusten yhteydessä mainitaan veljenpojat Mattis ja Ulf Pederinpojat (FMU 3184).

Koska maaomaisuus Korkalassa oli niin merkittävä, että mainittiin asiakirjoissakin, tuskin kyseessä oli kukaan lappalainen tai pientilallinen. Erä nunna Katariina eli vuosina 1410 – 1452 ja tähän aikaan sopisivat Katariina Jönissadotter (Bille), joka puolisonsa Gudmund Arvidinpojan, kautta oli Garp sukua. Jos kuitenkin tuo Katariina oli vielä elossa, niin sopisiko tämä mainittu nunna kuvioihin.

Garp ja Karp -nimisiä on tavattu eri asiakirjoissa, liittyen myös Pohjan perän tapahtumiin. Kristina Jönssintytär (1375-1436) Garpin puoliso oli Klaus Lydekenpoika Djäkn. Djäkn-sukuinen Klaus Lydekenpoika vaihtoi Tanskilan 1421 Yläneenkartanoon Hannu Garpin ja Olavi Illonpojan kanssa (FMU 1671).

Eräällä Hans Garpilla oli vuonna 1421 maaomaisuutta Varsinais-Suomen Danskilassa Oripäässä (FMU 1207) ja Isonkartanon[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) eli myöhemmin Hartikkalan, Hartikka Jaakonpoika ilmaantui 1470 luvulla Pohjois-Suomen laamanniksi, mutta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1447 (FMU 2704). Sittemmin pitkän vihan vuonna 1579 seudulla mainitaan Hannu Garp, joka määrättiin ottamaan komentoonsa Pohjanmaan ja Västerbottenin joukot ja hyökkäämään Vienaan. Kyseessä oli vielä merkittävä erityistehtävä, luostarin valtaus, jonka Johan II antoi marraskuun puolivälissä 1579 Garpille tehtäväksi[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Retki tiettävästi epäonnistui, vaikka vihollinen onnistui Oulujärvellä kuin Rovaniemellä ja Korkalossakin polttamaan 25 taloa[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3). Noina vuosina tehtiin useita retkiä rajan taakse ja Vesaisen Pekka lienee ollut yksi sotapäälliköistä Halosen rinnalla. Olisiko Karppinen ollut eräs heistä, sillä Kemijärvelle asettui 1643 maakirjan mukaan Mats Karpinen. Häntä edelsi Kemijärvellä maakirjassa 1631 Mats Kåroi ja 1663 maakirjassa Hans Karpinen, eli tulivatko Kemijärven Karppiseen Rovaniemen Korosisista, sillä johan jo Katriina Jönissatyttären omistuksia sieltä löytyi ja nimikin sopisi olemaan suomalaisittain Karp(pinen).
__________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Suomen keskiajan historia
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Oknytt, Johan Nordlander -sällskapets tidskrift, sivu 2
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Pohjan Prikaatin Kilta, 25-vuotinen pohjoismainen sota eli pitkä viha

On syytä pitää mielessä, ettei Djäkn ole mikään sukunimi, vaan ammattinimi. Kruunun palveluksessa vouteina, tuomarinsijaisina tai kirjureina toimineista koulusivistystä saaneista, mutta ei papin virkaan vihityistä käytettiin nimitystä teini, djäkn keskiajalla, myöhemmin skrivare. He eivät olleet toisilleen sukulaisia. Samaa on sanottava Garpista. Se oli kansallisuutta (saksalaista) ilmaiseva sana, kuten Hämäläinen, Karjalainen yms. Rovaniemen ja Varsinais-Suomen lahjoitet tilat pitää pitää erillään Kemijoen tiloista.
T.V.

Outika

27.12.17, 10:58

On syytä pitää mielessä, ettei Djäkn ole mikään sukunimi, vaan ammattinimi. Kruunun palveluksessa vouteina, tuomarinsijaisina tai kirjureina toimineista koulusivistystä saaneista, mutta ei papin virkaan vihityistä käytettiin nimitystä teini, djäkn keskiajalla, myöhemmin skrivare. He eivät olleet toisilleen sukulaisia. Samaa on sanottava Garpista. Se oli kansallisuutta (saksalaista) ilmaiseva sana, kuten Hämäläinen, Karjalainen yms. Rovaniemen ja Varsinais-Suomen lahjoitet tilat pitää pitää erillään Kemijoen tiloista.
T.V.

Kiitos tästä täsmennyksestä. Tämä oli erittäin hyvä tarkennus nimien muodostumisen taustalla oleviin vaikuttimiin ja täytyy pitää mielessä. On varmastikin epäasiallista kirjoittaa nimet sukuniminä, kun alkujaan niillä on ilmaistu jotakin muuta kuin nykymerkityksessä olevaa sukua. Samalla tavoin lienevät lähes kaikki nimet varmaan muodostuneet, niin vähempiosaisten kuin parempiosastenkin nykyisten sukujen nimet ovat muodostuneet, riippumatta siitä ovatko esiintyneet sivistyksen piirissä ns varsinaisessa Suomessa vaiko erämaissa. Ehkä olen hairahtunut käyttämään nimiä sukuniminä kun keskiaikaisissa teksteissäkin näyttäisi siltä, että nimen käyttö täyttää lähestulkoon jo sukunimen merkit, esimerkiksi FMU vuodelta 1413: Magnus Dechn, lagmann j Alåndh tai Claes Dechen, Abo slotth i wärie haffuande.

Mitä tulee maanomistuksiin Lapin lohijoilla, uskon että myös nämä vanhat omistussuhteet ovat lisänneet kiinnostusta nousta kartalla kohti pohjoista. Ja tulihan Pohjan perä myös taloudellisesti kiinnostavaksi alueeksi jo 1300 luvulla kun suola keksittiin ja pian piispatkin siellä riitelivät rajasta. Lähinnä kai pyrin etsimään yhteyksiä, mistä käsin pohjoiseen tultiin ja millä vaikuttimilla. Vastaus on olemassa, se vain täytyisi löytää. Asiakirjojen ja omien taitojenkin puutteessa se jää varmaan varmaksi todistamatta. Eli pohdin lähinnä sitä, saattoiko Karppinen muotoutua aikojen saatossa Garpista, Karpista ... Ei tämä Karppinen tosin taida kuulua sukuun millään tavalla, mutta lähinnä historiasta kiinnostuneena näitä pohdiskelen.

Siksi toivoisin enemmän valistusta tuon viimeisen lauseen suhteen: Rovaniemen ja Varsinais-Suomen lahjoitet tilat pitää pitää erillään Kemijoen tiloista. Sillä en edellisellä pyrkinyt arvailemaan tiloja vaan ihmisten liikkeitä, jotka liikkuivat eri motiivein paikasta toiseen vuosisatojen aikana.

TapioV

29.12.17, 20:31

Kiitos tästä täsmennyksestä. Tämä oli erittäin hyvä tarkennus nimien muodostumisen taustalla oleviin vaikuttimiin ja täytyy pitää mielessä. On varmastikin epäasiallista kirjoittaa nimet sukuniminä, kun alkujaan niillä on ilmaistu jotakin muuta kuin nykymerkityksessä olevaa sukua. Samalla tavoin lienevät lähes kaikki nimet varmaan muodostuneet, niin vähempiosaisten kuin parempiosastenkin nykyisten sukujen nimet ovat muodostuneet, riippumatta siitä ovatko esiintyneet sivistyksen piirissä ns varsinaisessa Suomessa vaiko erämaissa. Ehkä olen hairahtunut käyttämään nimiä sukuniminä kun keskiaikaisissa teksteissäkin näyttäisi siltä, että nimen käyttö täyttää lähestulkoon jo sukunimen merkit, esimerkiksi FMU vuodelta 1413: Magnus Dechn, lagmann j Alåndh tai Claes Dechen, Abo slotth i wärie haffuande.

Mitä tulee maanomistuksiin Lapin lohijoilla, uskon että myös nämä vanhat omistussuhteet ovat lisänneet kiinnostusta nousta kartalla kohti pohjoista. Ja tulihan Pohjan perä myös taloudellisesti kiinnostavaksi alueeksi jo 1300 luvulla kun suola keksittiin ja pian piispatkin siellä riitelivät rajasta. Lähinnä kai pyrin etsimään yhteyksiä, mistä käsin pohjoiseen tultiin ja millä vaikuttimilla. Vastaus on olemassa, se vain täytyisi löytää. Asiakirjojen ja omien taitojenkin puutteessa se jää varmaan varmaksi todistamatta. Eli pohdin lähinnä sitä, saattoiko Karppinen muotoutua aikojen saatossa Garpista, Karpista ... Ei tämä Karppinen tosin taida kuulua sukuun millään tavalla, mutta lähinnä historiasta kiinnostuneena näitä pohdiskelen.

Siksi toivoisin enemmän valistusta tuon viimeisen lauseen suhteen: Rovaniemen ja Varsinais-Suomen lahjoitet tilat pitää pitää erillään Kemijoen tiloista. Sillä en edellisellä pyrkinyt arvailemaan tiloja vaan ihmisten liikkeitä, jotka liikkuivat eri motiivein paikasta toiseen vuosisatojen aikana.

Vehmaan Hiedan ja Nygårdin luovuttaja Anna Jönsintytär oli Ruotsista kotoisin. Hänen veljenpoikansa Mats ja Ulf Petersöner syyttivät perintömaan myynnistä. Anna Jönsintytär oli ensin naimisissa Lasse Laurensinpoika Finnen kanssa, ja oli saanut häneltä huomenlahjaksi Lähteenojan, jonka Annan myöhempi mies Greger Andersinpoika (Garp) myi pois. Greger antoi Hiedan ja Uudentalon huomenlahjaksi. Toistamiseen leskeksi jääneenä hän lahjoitti proventikseen nämä talot. FMU 2730,3075, 3108, 3185. Katarina Jönsintytär sen sijaan oli Ulvilassa asuneen rälssimiehen Anders Japinpojan vaimo. Katarina kahden sisarensa kanssa 1456 vahvistivat Suoliston ja Häränpään luovutuksen Naantalin luostarille. FMU 3004. Anna Jönsintytär ja Katarina Jönsintytär eivät olleet sukua keskenään eikä ilmeisesti pohjan perillekään.
T.V.

Outika

30.12.17, 14:09

Kiitos tarkennuksista. Jäin vielä pohtimaan noita FMUn tekstejä, eli ensimmäisessä merkinnässä näyttäisi että vouti oli ostanut Katriina Jönssintyttärelle kuuluneita maita Korkalassa ja Rovaniemellä: ”Fogden Ingvar Nilsson a vapen utställer 1453, den 7 september, ett brev om "jordaköp av Catherina Jönissadotter angående godsen Kirkala och Rowaniemi belägna i Österbotten, Korsholms län och Kemi socken”,

ja toisessa kohdassa näyttäisi siltä, että Katariina Jönssintytär osti jotakin. Kuolinpesästäkään tuskin oli kyse: Kung Kristian stadfäster 1458, den 15 februari, i Stockholm fogden Ingvar Nilssons av vapen den 7 sept. 1453 utgivna brev angående Catharina Jönissadotters köp av godsen Kirkala och Rowanemi i Österbotten, Korsholms län och Kem socken”

Mitä Ramsay tarkoittaa Garp sukua esitellessään maininnalla "eräästä nunnasta" Katariina Jönssintyttärestä: linkki (http://runeberg.org/frfinl/0147.html).

TapioV

30.12.17, 14:55

Outika

30.12.17, 16:50

FMU 2776:sta käy ilmi, että Anna Jönsintyttären aikaisempi mies Lasse Finne oli antanut Huittisten Karhinemen 1/4 huomenlahjaksi Annalle. Anna lahjoitti 1448 sen Lasse Finnen ja tämän äidin Johannan sielunlahjaksi ja samalla köyhä nunna Katariina Tukholmasta sai sen proventikseen. Karhiniemestä joutui muitakin osia Naantalin luostarille.
T.V.

Kukahan tuo köyhä nunna Katariina oli ja miksi juuri Anna huolehti hänen elatuksestaan. Eivätkö säännöt olleet sellaiset, että kun suvusta nunnaksi luostariin mentiin, suku lahjoitti luostarille proventin, nunnan elatusta varten.

Anna lienee ollut lähtöisin Ruotsin Kåsäteristä Götalundasta.

Neljän manttaalin verosäteri Götlundassa nimeltään Kåsäter kirjattiin myös nimellä Kåsetter[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Herra Mattis de Gotalunda 1454 asui Kåsäterin naapurina ja tuo herra Mattiksen tila lienee ollut pappila. Kåsätterin sijainti tarkentuu, eli sijaitsi länteen Götlundan kirkonkylästä ja oli olemassa jo 1400 luvulla suuri tila. Kåsäterillä asusti muutaman vuoden 1600 luvun alussa D.nus Jonas Laurentii Götlundius, i Glanshammar. D: nus Jonae asui nimeämisensä jälkeen på Kåsäter i Götlunda, mutta muutti Örebrohon, missä hän kuoli 1649 ja haudattiin Götlundaan[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Glanshammarissa mainitaan Petrus Stuthæuksen aikana eräs herra Jöns vuonna 1626, joka lienee ollut papiksi vihitty henkilö Jöns Bergius[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3). Säterin myöhempiä omistajia olivat 1600 luvulla herra Conrad Falkenberg. Myöhemmin Kåsäteriä isännöi Ribbing -suku, joka kantaisänsä Knut Ribbingin puolison kautta liittyi Stierna sukuun.

Haluaisitteko ehkä tulkita ymmärtämättömälle, kuinka nuo kaksi FMUn kirjausta pitäisi tulkita, koskien Katariina Jönssintyttären asioita.

___________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Historikt-geografiskt och statistikt lexikon öfver Sverige, 4. bandet, sivu 309 http://runeberg.org/hgsl/4/0313.html
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Hagström, Strengnäs stifts herdaminne, 4. delen
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Strengnäs stifts herdaminne, 4. delen, sivu 352

Jouni Kaleva

01.01.18, 11:09

Pohjan lohikoskien omistuksia käsiteltiin myös Iin käräjillä, mikä jopa piispa Maunuakin kiinnosti niin kovasti, että kesällä Pohjan perille purjehtinut. Nuo tiedot löytyvät arkistosta (FMU) ja tekstejä on ansiokkaasti Sukuforumin keskustelussa, Piispa Maunu II ja Lepaan Kaunis Anna?, tulkannut J. Kaleva seuraavasti:

"Kaikille, jotka tämän kirjeen kuulevat tai näkevät, ilmoitan minä Olavi Svärd, Norrbottenin (Norrbotn) tuomiokunnan vouti, että kun pidin tuomiokunnan käräjiä Iijoella vuonna 1445 Jumalan syntymän jälkeen, neitsyt ja marttyyri Margareten päivänä, kunnioitettavan isän Turun piispa Magnuksen ja Korsholmin Ingvar Nielssonin ja useiden hyvien miesten (=lautamiesten) läsnäollessa, ajoi kunniallinen mies, mestari Jöns Magnusson, Turun Armonlaakson luostarin kaniikki, vaatimusta Paavali Ollikanpoikaa vastaan Iijoen viidenneksen puolikkaasta sekä maata että vettä, minkä viidenneksen puolikkaan Magnus Kuninkaanpoika oli ostanut Cecilialta Rennen äidiltä Kemin pitäjästä, ja antanut pyhän Annan luostarille, joka nyt on muuttanut Armonlaaksoon, kuten 12 hyvää miestä (lautamiestä) Kemissä on yllämainitussa asiassa todistanut ja vannonut ja kirjeen ylösantanut."

Aiheeseen liittyen löytyy tarinaa Pohjois-Iin Sanomien Juhlalehdestä (25 -vuotisjulkaisu). ”Jo ennen Tuomas Leistoita mainitaan Leistolla pidetyn käräjiä, joissa oli ollut paikalla peräti Turun piispa Magnus, Korsholman läänin maaherra ja Naantalin luostarin edustaja. Käräjöinnin aiheena oli se, että Leiston isäntä Maunu Kuninkaanpoika oli ostanut kemiläiseltä Cecilia -nimiseltä naiselta kaksi kolmasosaa eräästä Iissä olevasta tilasta. Hän oli lahjoittanut tilasta puolet kirkolle ja puolet Turkuun suunnitellulle Pyhän Annan naisluostarille varmistaakseen taivasosuuttaan. Kun luostarin perustamisesta ei näyttänyt tulevan mitään, Maunu myi luostarille lahjoittamansa osuuden eräälle Paavo Ollikanpojalle. Kun naisluostari kuitenkin aloitti toimintansa Naantalissa ja peri aiotun Turun luostarin oikeudet, antoi käräjätuomari Olavi Svärd Iin käräjillä 21.7.1445 tuomion edellä mainittujen herrojen läsnä ollessa, että Maunun myymä maaomaisuus pitää antaa Naantalin Luostarille. Tämä maapala oli Illinsaaressa pohjoisrannalla, missä nyt on peltoa ja metsää. Paikan nimikin on ollut Luostarinniitty. Lähellä olevaa koskea, josta pyydettiin lohta, nimitettiin asiakirjoissa Luostarinniityn kalavedeksi”. Kuka lienee oli tuo kemiläinen Cecilia Renne?

Sillä, Iijoella on päivätty toinen asiakirja heinäkuussa vuodelta 1445 (tuo samainen asiakirja, jota Olof Svärd Iin käräjillä käsitteli) ja tämän mukaan Magnus Kungahanpoijcka luovutti Kemijoella Norrbottenissa sijaitsevan lohikosken vedet St Birgitan luostarille[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Eli nyt syntyykin kysymys siitä, mitä todellisuudessa tarkoitettiin FMU maininnalla "Dombrev" (utställt påtagligen av Olof Svärd) "opå thet laxxefijske vatn, som Magnus Kungahan poijca gaff till S:tæ Birgitte clöster, liggendis vdj Kemio sochen j Norbotn etc. Datum Jioki die Margarete" (= 13/20 juli) "anno etc. 1445" ja jos kuitenkin niitty olikin Iissä?

Hei

Tuo lainaamasi Pohjois-Iin Sanomien juttu on jotensakin puutteellinen referaatti asiakirjasta FMU 2627.

Se, että lahjoitettu omaisuus oli kirjattu Kemin pitäjään, johtuu mielestäni siitä, että Ii ei ollut tuossa vaiheessa itsenäinen pitäjä, vaan kuului Kemiin ja oli Kemin kappeliseurakunta. Tämän osoittaa se, että paikalla oli Kemin kirkkoherra edustamassa Iin kirkon vaatimuksia.

Cecilia ei ollut lisänimeltään Renne, vaan hän oli Renne-nimisen miehen äiti.

Iin Illinsaaressa on ollut Luostarinniitty, mutta ei meillä ole tietoa, liittyykö se millään lailla tähän Leistilän omistukseen vai ei. Joka tapauksessa luostarille oli lahjoitettu sekä maata että vettä.

Originaalissa ei sanota, että Magnus Kuninkaanpoika olisi ollut "Leiston isäntä". Jutussa todetaan yksityiskohtaisemmin mm. näin: "Magnus Kuninkaanpoika osti em. Rennen äidiltä yhden viidenneksen Iijoelta sekä maata että vettä, mikä olisi hyvin voinut pitää paikkansa; niin kuitenkaan ei Rennen äidillä ollut Iijoella enempää kuin kaksi kolmannesta yhdestä viidenneksestä; taikka kahdesta viidenneksestä kummastakin yksi kolmannes, eikä hän enempää (ollut) voinut luovuttaa Magnus Kuninkaanpojalle."

Jutun yksityiskohdat ovat siis kiemuraiset ja ehkä on tehty tulkintoja enemmän kuin originaali sallisi.

TapioV

01.01.18, 15:40

Kukahan tuo köyhä nunna Katariina oli ja miksi juuri Anna huolehti hänen elatuksestaan. Eivätkö säännöt olleet sellaiset, että kun suvusta nunnaksi luostariin mentiin, suku lahjoitti luostarille proventin, nunnan elatusta varten.

Anna lienee ollut lähtöisin Ruotsin Kåsäteristä Götalundasta.

Neljän manttaalin verosäteri Götlundassa nimeltään Kåsäter kirjattiin myös nimellä Kåsetter[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Herra Mattis de Gotalunda 1454 asui Kåsäterin naapurina ja tuo herra Mattiksen tila lienee ollut pappila. Kåsätterin sijainti tarkentuu, eli sijaitsi länteen Götlundan kirkonkylästä ja oli olemassa jo 1400 luvulla suuri tila. Kåsäterillä asusti muutaman vuoden 1600 luvun alussa D.nus Jonas Laurentii Götlundius, i Glanshammar. D: nus Jonae asui nimeämisensä jälkeen på Kåsäter i Götlunda, mutta muutti Örebrohon, missä hän kuoli 1649 ja haudattiin Götlundaan[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Glanshammarissa mainitaan Petrus Stuthæuksen aikana eräs herra Jöns vuonna 1626, joka lienee ollut papiksi vihitty henkilö Jöns Bergius[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3). Säterin myöhempiä omistajia olivat 1600 luvulla herra Conrad Falkenberg. Myöhemmin Kåsäteriä isännöi Ribbing -suku, joka kantaisänsä Knut Ribbingin puolison kautta liittyi Stierna sukuun.

Haluaisitteko ehkä tulkita ymmärtämättömälle, kuinka nuo kaksi FMUn kirjausta pitäisi tulkita, koskien Katariina Jönssintyttären asioita.

___________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Historikt-geografiskt och statistikt lexikon öfver Sverige, 4. bandet, sivu 309 http://runeberg.org/hgsl/4/0313.html
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Hagström, Strengnäs stifts herdaminne, 4. delen
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Strengnäs stifts herdaminne, 4. delen, sivu 352

Käytettävissä olevien lähdejulkaisujen perusteella en näe mitään yhteyttä Kemijoen Katarina Jönsintyttärellä ja sillä nunnaksi tulleella tukholmalaisnaisella, jonka proventiksi Lähteenoja tuli. Varakkaat naiset joskus lahjoittivat tiloja köyhien naisten luostariinpääsemiseksi, kun luostariin menijällä ei olut sellaisia perheenjäseniä, jotka olisivat voineet antaa perintöosakkaalle proventiksi sopivan tilan. Tällaisen hurskauden osoitus varmaan luettiin ansioksi kiirastulessa. Katarina Jönsintyttären ei siis tarvinnut olla Anna Jönsintyttären sukulainen.
T.V.

Outika

01.01.18, 17:51

Kiitokseni täsmennyksistä. Nämä ovat kovin haastavia kiemuroita, ja toki asiakirjoista löytyy ehkä murto-osa kaikista tapahtumista, joten sitä ehkä tulee yhdisteltyä väärinkin perustein asioita yhteen.

Kiitos tarkennuksesta, eli kyse olikin Renne nimisestä miehestä.

Lueskelin ja yritin etsiä tietoa noista proventeista ja Tuija Väisäsen hieno artikkeli[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) Suomen Keskiajan Arkeologisen seuran julkaisussa 1-2 vuodelta 2015, otsikolla Kurkistus Naantalin birgittalaisluostarin nunnien maailmaan kertoo, että luostareihin pääsy vaati nunnalta proventtia ja siksi luostariin astuvalla tai hänen suvullaan tuli olla varallisuutta tähän. Nunnat olivat pääosin lähtöisin ylemmistä kansankerroksista. Proventin tuovien naisten asema oli parempi ja varakkaalla aatelisnaisella oli myös valtaa luostarissa, joskin talonpoikaisilla naisilla oli laajempi liikkumavapaus. Luostareiden ja erityisesti Naantalinkin birgittalaisluostarin perustehtävää on pohdittu ja pääasiallisesti on ajateltu, että kyseessä on ollut hengelliseen elämään pyrkivien naisten yhteisöllisen asuinpaikan järjestämisestä. Yhtälailla erään teorian mukaan luostari olisi ollut varakkaiden naisten huoltolaitos ja ehkä luostarilla oli jokin osuus perinnönjaoissakin. Luostarielämä toi monella tapaa asemaa ja vakautta keskiajan naisen elämään, sillä neitsyys nähtiin täydellisyytenä ja rinnastettiin jopa monesti miessukupuoleen, kun naiseus muutoin rinnastettiin sukupuolisuuteen ja syntiin.

Toisessa lähteessä kerrottiin, että lähinnä niitä kiirastulen hehkutuksia pyrittiin välttämään antamalla yleisesti aineellista omaisuutta luostarille. Lähinnä sukulaisille sitten jaettiin proventteja. Tosin uskon kyllä kun asiantuntija näin toteaa, että varmaankin tässä tapauksessa oli toisin, eli köyhälle, muttei tuntemattomalle (koska nimi mainittiin, tiedettiin kenelle almu kohdentui) nunnalle annettiin proventti.
___________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2017/12/skas1_2_2015.pdf

Jouni Kaleva

01.01.18, 18:49

Kiitos tarkennuksesta, eli kyse olikin Renne nimisestä miehestä.

Tuolta jokainen voi itsekin lukea:http://df.narc.fi/document/2627

"...huilkin halffwan ffæmtungh Magnus Konungahanpoyan haffde köpt aff Cecilia Rænnes moder j Kem sokn oc giffuit sancta Anna closter..."

Lienee harvinaista, että nainen nimetään poikansa äidiksi, ei vaimoksi tai tyttäreksi? Jatkokysymys olisi luonnollisesti, kuka oli tämä Rænne, joka lienee jollakin tavalla käräjillä läsnäolleille tuttu?

Outika

02.01.18, 20:53

Tuolta jokainen voi itsekin lukea:http://df.narc.fi/document/2627

"...huilkin halffwan ffæmtungh Magnus Konungahanpoyan haffde köpt aff Cecilia Rænnes moder j Kem sokn oc giffuit sancta Anna closter..."

Lienee harvinaista, että nainen nimetään poikansa äidiksi, ei vaimoksi tai tyttäreksi? Jatkokysymys olisi luonnollisesti, kuka oli tämä Rænne, joka lienee jollakin tavalla käräjillä läsnäolleille tuttu?

Renneä ei kyllä löydy, ja Cecilioitakaan ei kovin montaa asiakirjoissa mainita tuolta ajalta. Hajanaisia osumia tähän kirjailen:

Kuka lienee käräjilläkin tunnetun Rennen äiti Cecilia oli? Saattoiko olla Niilo Kurjen puoliso Cecilia Filippontytär. Ceciliakin lienee siirtynyt luostarin suojiin aikanaan, pariskunta lahjoitti maaomaisuutta ainakin Pyhän Annan luostariin. Kurki -suvun jäseniäkin tiettävästi kulki Pohjan perillä jo varhaisina aikoina. Ruotsin keskiajan historiateoksessa kerrotaan mm Matti Kurjesta ja Kurki lienee ollut Tärna Laurentio, josta S. Tuomola kirjoittaa netissä otsikon Arvid Kurki alla. Laurentiota epäillään Niilo Kurjen ja Cecilian pojaksi ja Tärna sijaitsee Västerbottenissa, Ruotsin lapissa. Asiaa mutkistaa se, että yhtä lailla Tärna mainitaan Brahe suvun asumuksena eli Tärna gård i Södermanland[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1).

Kuka lienee sitten ollut tuo maa-alan ostaja, Maunu Kuninkaanpoika? Liekö hämäläismetsistä lähtöisin, Rapalan hallitsijan mailta? Viittaan tässä mielenkiintoiseen viestienvaihtoon keskustelussa Soinin Kuninkaanjoki?[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2) Uudessa Blomqvistin väitöskirjassa Konunganpycason arvellaan kuvaavan Magnus Konungahanpojan poikaa?? sivulla 148 – 149, ja viitataan yhtä lailla Iin Kuninkaanniemeen.[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3) Lopputulema jää epäselväksi.

Toinen Cecilia; törmäsin 1445 Tukholmassa käytyyn käräjäkäsittelyyn, missä mainitaan Äyräpään pappi Henrik Makerlandh, joka lahjoitti testamentissaan omaisuutensa Naantalin luostarille. Asiassa mainitaan Mattias Makerland ja rouva, samoin Knut Karlssonin vaimo Johanna (nimestä puuttuu lopusta kirjaimia), Karl Ormssonin vaimo Cecilia. Asiassa mainitaan Mattias Makerland ja rouva, samoin Knut Karlssonin vaimo Johanna (nimestä puuttuu lopusta kirjaimia), Karl Ormssonin vaimo Cecilia. Oliko tuo Mattias Makerland, josta hän mainitsee ”Jtem Mattis Jönssons hustru j Dalaa” ja ehkä Mattiksen vaimo hustru Kadrine Makerlandz (FMU 2628).

Vuonna 1448 käsiteltiin raastuvassa Sven Ålänningin lasten huoltajan Peter Olavinpojan ja Engleka Frowenloffin toimia Ålänningin lasten eduksi ja kyseessä lienee ollut tietty kivitalo Tukholmassa sekä pohjoisen kalavesi, mikä jotenkin liittyi herra Lambert Westfahlin ja Mattis Makerlandin perintöön. Mainittu Engleka Frowenloff (FMU 2756) tai oikeastaan hänen vaimonsa Dorothea möi 50 markalla Hanis Laurenssonille lohikosken läheltä Torniota ja sittemmin tuon kosken peri Haniksen vaimo rouva Kateriina sekä lapset (FMU 3932).

Lapin erämaissa kuljeksi jo 1500 luvun puolivälin tietämillä vouti Mickel Ålänning[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4), joka ehken saattoi olla jopa sukua mainitulle Svenille. Toki Ålänning tarkoittaa varmaan lähinnä paikkakuntaa tässä tapauksessa, mutta molemmatkin lienevät samalta saarelta. Kuitenkin Mickel Ålänningin mainitaan hoitaneen veroja mm Börkalassa ja Tornöössä, ja Hanis Laurenson mainitaan ”i Biörnsbynom”.
_________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) http://runeberg.org/sverhist/1/0510.html
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-9422.html
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Blomqvist, Flerspråkighet eller språkförbistring? Uppsala 2017, väitöskirja https://uu.diva-portal.org/smash/get/diva2:1078551/FULLTEXT02.pdf
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Snell, Brottstycken från Torne och Kemi lappamarker http://familjenbostrom.se/genealogi/norrbotten/Torne_Kemi_lappmarker.pdf

Outika

03.01.18, 18:15

Toinen Cecilia; törmäsin 1445 Tukholmassa käytyyn käräjäkäsittelyyn, missä mainitaan Äyräpään pappi Henrik Makerlandh, joka lahjoitti testamentissaan omaisuutensa Naantalin luostarille. Asiassa mainitaan Mattias Makerland ja rouva, samoin Knut Karlssonin (i Tärna) vaimo Johanna (nimestä puuttuu lopusta kirjaimia), Karl Ormssonin vaimo Cecilia. Asiassa mainitaan Mattias Makerland ja rouva, samoin Knut Karlssonin vaimo Johanna (nimestä puuttuu lopusta kirjaimia), Karl Ormssonin vaimo Cecilia. Oliko tuo Mattias Makerland, josta hän mainitsee ”Jtem Mattis Jönssons hustru j Dalaa” ja ehkä Mattiksen vaimo hustru Kadrine Makerlandz (FMU 2628). Kuka tietää vaikka kyseessä oli Brahe suvun jäsen, tai ainakin sivunnut sitä koska asiassa mainitun Knut Karlinpojan vaimo Johanna lienee ollut Brahe sukua, Torkilin tytär. Eräässä sukuselvityksessä (Lindqvist) netissä mainitaan tuon Johannan isäksi Torkel Pedersson (Brahe) till Rännenäs i Höks härad. Voisko paikka olla tuon Renne / Rennæ -nimen taustalla?

Outika

04.08.20, 09:28

Tämä ei nyt ole varsinaista sukututkimusta, mutta ehkä Peräpohjolan kulttuuria ja asuttamista sivuan. Lueskeltuani Anderssonin kokoamaa Rovaniemen pitäjän tietoja pitäjän entisistä ja nykyisistä oloista, voi olla kiitollinen siitä, että Y.Leskinen otti talteen kirjan Rovaniemen valtauksen jälkeisenä yönä palavasta kirjakasasta lastenkodin pihalta vuonna 1944 ja tuli jättäneeksi näin paljon perimätietoa päivänvaloon. Monenlaisia sytykkeitä kirja antaakin ja Pohjan perä näyttäytyy varsin tapahtumarikkaana paikkana jo muinaisina aikoina.

Pohjan perukoiden kuvaelmaa ei tietenkään voi pitää totuutena, ja on varmasti faktaa ja fiktiota, koska niin vanhoista asioista on kysymys. Hyvin monista lähteistä ja asiakirjoista koottu hahmotelma, josta voidaan olla montaa mieltä ja kumottavaksikin voidaan todeta.

"Pohjoisen taivaankannen tarinoista ovat lähteneet nomadiklaanien juuret. Sieltä saapuivat Kallan eli Kalevanpojat tuikkien läpi tähtitaivaan, tunturien syliin sukelsivat ja tunturikansan matkan maan päällä aloittivat. Sarvilakkien (kuvattu sarvipäinä) sielussa paloi tuli pakkasellakin ja sivakoiden sihistessä kiisivät pitkin lumisia maisemia. Ailigaisten ja Beaivin saapuessa sädehti luonto ainaisessa päiväisessä. Tuulimiehen kanssa oli elettävä sovussa ja uhrauksiakin tehtävä peuraelon ylläpitämiseksi, sillä peurat kulkivat aina vastatuuleen. Maanpiirin avartuessa aukeni maan ääressä suuri merenselkä kannaksineen, ja voi kurjaa kulkijaa, kun pahan taudin eli Ruohttan saattoi tuoda muassaan. Maanalisestako nousivat pahat taudit, ratsumiehen kannasten matkalla jalostuneet kuolemanjumala Odinin terveiset".[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1)

Kaukana menneessä maailmassa elämä oli kovin erilaista. Elimme luonnosta ja luonto oli osa meitä, luimme ennusmerkkejä luonnosta ja tähtitaivaalta. Auringon sulattaessa maankuorta, kiitollisuudella päiväisen säteet vastaanotettiin. Aurinko oli merkittävä voima ja jumaluus, ja Pohjolan taivaankannen alla Aurinkoinen olikin poikkeuksellisen oikukas. Uhrauksista huolimatta Päiväinen katosi kuukauksiksi ja palkitsi jälleen sädehtimällä kuukausien ajan yhtäjaksoisesti. Olivatko uhrilahjat sittenkin olleet jumaluuden mieleen! Uusia alueita otettiin haltuun peuralaumoja seuraten, jotka vastatuuleen vaelsivat paremmille ruoka-apajille. Pohjan perä maailman laidalla oli kuulua kumisevien kumpujen seutua, tietäjien salaperäistä maata. Taivaankannen alla leimusivat tulet ja sihisevät sävelet sivakoiden suihkiessa hankisilla.

Vuoden 1647 kartan[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2) mukaan Tornio kuului normannien asuttamaan Hälsinglandiin, idässä Novgorod. Jaarli Önundrín poika Kettil aloitti 700-luvulla jKr. kansansa kanssa matkan Föhn-tuulen lämmittämiltä Atlantin rannoilta Kölivuorten eli Skandien taakse ja osa Skandzan varangien klaaneista laskeutui jäämeren hyisiltä tuntureilta Skandien pohjoisen huipun Haltin takaa ja osa tuli Siperian valtaisilta aroilta. Meren lämpimässä suojeluksessa olivat asuttaneet sulia rannikkokaistaleita ja nyt suojaisan lahdelman vapautuessa Ahdin ja Pakkasen otteesta, oli hyvä etsiä uusia elämälle hyviä pesämaita. Tuleva Hälsingland oli jo asutettuna ja Pohjan jokivarsia täplittivät metsämiesten kota-asumukset. Idästä saapunut sarmaattien suvun skyyttien klaaniko asettui Pohjan virtojen varsille, sillä äitiemme pesämaalla Paakkolassa[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3) valoi taitava seppä skyyttien pronssikelttejä eli kirveitä jo ennen ajanlaskumme alkua, noin vuosina 1500–500 eKr. tai ainakin joltakin jäivät valumuotit kertomaan muinaisesta elämästä suuren kymen rantamailla, mistä ehkä kupariakin saatiin pronssin valamiseen. Tämän aikakauden nimenneen metalliseoksen ”keittämisen” alkujuuret lienevät Kaukasuksella skyyttien maisemissa. Mielenkiintoista sekin, että myös hälsinglantilaisten asumalla Helsinginkoskella (Helsinki) valmistettiin skandien asekirveitä[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4) noin 1300–1100 eKr.

Fornjoturin jälkeläisten Pakkasenpoikien valtakunnan raudanvalajat ja taikojen taitajat kiinnostivat maailmalla kovasti. Klaaneja ja heimoja sekoittui kaupankäynnin ja eräsijojen laajentuessa yhä paremmin neljän tuulen teinä tunnettujen polkujen ja vesiteiden varsille. Merovingien vuosina 600–800 jKr. meritie Skandzaan oli varsin vilkas reitti ja taikuuksien seudulla kun oltiin, kippareiden oli hankittava tuulta purjeisiin paikallisilta noidilta. Hälsinglantiin[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn5) eli Norrlantiin kun kuuluttiin, olivat Birka ja Sigtuna alueen markkinapaikkoja Pohjan lisäksi. Seudun asukkaisiin kuuluivat viikinkien soutujoukot. Vikenin yläpuolisia alueita asuttaneet viikingit [varangit, norrmannit] tulivat nimetyiksi noiden lahdelmien mukaan, kun suojaisissa poukamissa pitivät veneitään. Selitykseksi on esitetty myös muinaisnorjan teonsanaa víka, mikä tarkoitti soutuvuoron vaihtoa ja rodskarlit puolestaan olivat näitä soutumiehiä. Kuninkaana mainitaan Tor Långe eli Thoriam Longum, joka sai uskollisia miehiä vuorten takaa Harald Kaunotukan klaanista, edustihan Kaunotukan puoliso yhteistä Fornjoturin suvun naislinjaa. Lahtimaisema sai nimen Helsingland ja omat lakinsa. Vahvasta siteestä ja tuesta huolimatta tanskalainen Frode kukisti Thorin mahdin ja valtasi koko Pohjolan. Thoriam Longum oli ehtinyt omaksua itselleen nimen tärkeäksi tulleen kotiseutunsa maanmuotojen myötä ja päälliköstään sai koko alue nimen Hälsingland ja kukaties Tornio lienee hänen saarensa, Thoorin saari – Thornöö-Tornöö.

Hälsinglandin Thore Långe oli kirjoitusten mukaan norjalaisen Jämtlannin uudisasukkaan tuntemattoman Kettilinpojan ja 700-luvun Kettil Jämten jälkeläinen. Helsinglandin asuttajat saapuivat Skandien yli Islannin ja Norjan rannikolta, eli normannien suku asui e.m. alueita ja nyt siirtyivät jään sulaessa Helsinglandiaan ja sisämaahan Jämtlantiin. Jämtlanti mainitaan noin 1030 hakatussa riimukivessä ”Jäätyneen saaren kivi” tai ”Jäätyneen itämaan kivi” eli kirjoitustavan mukaan Frös-ö-sten tai Frös-östen[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn6). Kivi sijaitsee Jämtlannin itäisimmässä kolkassa, vasten Hälsinglandin aluetta, ja kivessä hakattuna nimi Austmaðr - mies idästä, tarkoittaen ehkä senaikaista päällikköään Östman Gudfastssonia, vapaasti suomentaen, Itämies Uskonmiehenpoika. Tarkoittiko tuo oikeaa nimeä vai kuvattiinko sillä ihmistä, eli idästä saapunutta merkittävää uskovaista ihmistä?

Voisiko olla toinenkin selitys riimukiven tarulle? Kivi hakattiin todennäköisesti muistokiveksi ja saattoi tarkoittaa aiemmin elänyttä merkittävää uskonmiestä alueella, eli jopa Kettil Jämten jälkeläistä, joka tunnettiin jämttinä miehenä ja poikansa Thoriam Longum eli Þórir helsingur, Thor Helsinger[8] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=295320#_ftn8) pakeni Hälsinglandista sisämaahan isänsä murhan jälkeen. Tarkemmin ottaen, voisiko kivi kuitenkin kertoa Pyhästä Olavista eli tarkoittanut jopa Olavi Haraldssonia, joka Norjan kuninkaana pakeni Jämtlantiin ja sitä kautta Novgorodiin sukulaistensa luo, mutta palasi armeijansa kanssa 1030 ja menetti henkensä Stiklastadin taistelussa, ja hänestähän tuli koko Norrlannin Pyhimys. Pyhän Olavin isän Hårfragen hallintokaudella kerrotaan norjalaisia karanneen itään Jämtlantiin ja Hälsinglandiin. Eli hengenheimolaisia eli tuolla alueella, minne Olavi aluksi pakeni, mutta palasi seudulle. Pyhä Olavi haudattiin Jämtlantiin saakka vettä kuljettavan Nidälvenin[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn7) rannalle, mutta siirrettiin myöhemmin Norjan Trondheimiin. Näin yhteydet Norjan rannikolta Jämtlannin kautta Hälsinglandiin ja edelleen ”itämaalle” Suomeen koska Olavi nimettiin Tottin rakentaman Olavinlinnan suojeluspyhimykseksi.

Huomionarvoista lienee se, että svealaiset ylittivät Vikenin ehkä vasta 1200-luvun jälkeen, ja vuonna 1133 paaville lähetetyssä kirjeessä mainitaankin Halsinglandiae ja Scridivindiae sekä kolmantena Sueciae. Tätä pidetään osoituksena siitä, että Helsinglandiaa ei selkeästi pidetty Svealandian osana, vaan tuo kansa oli erillinen heimo, vaikkakin kuninkaan alamaisina elivät ja yhteyksiä enemmänkin pidettiin "danien" maahan. Jonkinlainen symbioosi oli kuitenkin olemassa ja mikä mielenkiintoista, että nimenomaan Helsinglandista siirtyneet keskiaikaiset asukkaat asuttivat itämaan eli Suomen nykyisen pääkaupungin, joka siis heidän vaikutuksestaan nimettiin Helsingiksi. Myös Tornio kuului vielä Norrlannin maakuntaan Tornöön perustamisvaiheessa. Vasta 1634 pohjoinen lääni jaettiin Pohjanmaahan ja Västernorrlannin lääneihin. Merkillepantavaa sekin, että kainulaisten valtakunnan Kainuunkylä eli Helsingeby oli 20 talon käsittävä kylä väylän varrella jo vuonna 1543[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn9) ja pääkaupunki Helsinki perustettiin vasta 1550 kuninkaan käskystä Vantaanjoen suulla sijaitsevan Helsinginkosken rannalle.

Ptolemaioksen 1540 julkaistua karttaa katsellessa voisi melkein vetää rajaviivan kainulaisten maalta Helsingbystä Helsinginkoskelle, eli olivatko nuo senaikaisia etuvartioasemia itää vasten ja hälsinglantilaisten pesämaata molemmat.

Eerikinkronikan mukaan helsinglantilaisia sotureita oli myöhemmin 1300-luvulla jo svealaisten matkassa, kun nämä olivat nousseet Vikenin pohjoispuoliselle kaistaleelle saakka ja nyt taistelivat ruseja vastaan Karjalassa. Hälsinglantilaisten kapinahenkeä tosin oli jo 1317 näkyvissä Birgerin hallintokaudella, sillä helsinglantilaiset surmasivat Birgerin voudin ja kuningas joutui vetäytymään perustamaansa Tukholmaan, jonka oli perustanut vanhan Vikenin etuvartioksi estämään ”vhollisten” pääsyn svealaisten hallinnoimille järviseuduille sisämaahan. Olivathan Viken ja Helsingland lahtineen ja poukamineen olleet viikinkien pesämaata jo vuosisatoja ja nytkö yhteydet Hälsinglandin ja Norjan sekä Tanskan välillä katkesivat? Samoihin aikoihin osa helsinglantilaisia liittyi kuninkaana olleen Birgerin surmaaman Eerikin tyttärenpojan valtuuttamiin ja mm. Turun linnanpäällikön tukemiin Vitaaliveljiin, ja jotka hallitsivat 1300 luvun lopulla koko Norrlannin rannikkoa. Tämä oli varhaisten ”tottovalkeiden” aikaa myös Peräpohjolan rantamailla. Tarinan voi liittää myös Hyötyniemen kirjassa kerrottuun perimätietoon, jonka mukaan johonkin Kaakamajokivarren tupaan olisi sekoittunutkin merirosvojen verta[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn10).

Kukaties Kemijokivarren Kupareiden ja Rautioiden [muin. tark. seppää] sekä monen muun nimiltä mainitsemattomien sukujen tarina alkaa jo hyvin kaukaisista Peräpohjolan tapahtumista.

_____________
Lähteinä käytetty mm.

[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Irja Seurujärvi-Kari, Petri Halinen ja Risto Pulkkinen: Saamentutkimus tänään. Suomen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas 234.
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Doria Kansalliskirjasto, Suomen karttoja ja kartastoja. Sanson Nicholas 1647: La Scandinavie et les enuirons ou sont les estats et royaumes de Danemarck, Norwegve et Svede
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Y.Leskinen ottanut talteen tämän kirjan Rovaniemen valtauksen jälkeisenä yönä palavasta kirjakasasta lastenkodin pihalta vuonna 1944: Rovaniemen pitäjä. Tietoja pitäjän entisistä ja nykyisistä oloista. Kirjoittanut G.A.Andersson. Valinmuotit olivat n.s. itävenäläisiä muunnoksia Ananjino-kuosilla Mälartyypin kirveistä ja löytyivät Ala-Paakkolan Anttilan talon mailta Keromäen torpan läheltä. Internet-julkaisu URL: https://docplayer.fi/90809550-Y-leskinen-ottanut-talteen-taman-kirjan-rovaniemen-valtauksen-jalkeisena-yona-palavasta-kirjakasasta-lastenkodin-pihalta-v-rovaniemen-pitaja.html
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Wikipedia: Pronssikausi
[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) Hälsingland tarkoittaa muinaisia kapeita lahtia ”kauloja”, jotka olivat vielä muinoin olemassa, mutta nyt jo hävinneet maankamaralta kohoamisen seurauksena. Aluetta valvoivat Upplannin lainsäätäjät.
[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref6) https://sv.wikipedia.org/wiki/Fr%C3%B6s%C3%B6stenen
[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref7) Tröndelagin Nidälven URL: https://sv.wikipedia.org/wiki/Nid%C3%A4lven_(Tr%C3%B6ndelag
[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref8) Verasir.dk Asernes Æt af Flemming Rickfors, En del af Fynhistorie.dk
[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref9) Sweco 2018. Kulttuuriympäristöselvitys. Torniojoen osayleiskaava. Internet-aineisto. URL: https://paikkatieto.sweco.fi/docs/ylitornio/proha/torniojoen_oyk/tekstit/selvitykset/kulttuuriymparisto_raportti.pdf
[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref10) Hyötyniemi, Hannu. Kaakama, kalan ja kellojen kylä, sivu 34

Outika

08.08.20, 10:28

Ehkä tällä tarustoonkin perustuvalla taustoituksella tahdon selvitellä Peräpohjolan asemaa muinaisessa maailmassa ja näyttäisikö siltä, että lännestä käsin tosiaan asutettiin koko "itämaata" varsin voimakkaasti, ja osana Hälsinglandia Pohja kuului varsin keskeisille paikoille.

Rohkenen jatkaa edelleen ja toivon, että viisaammat oikoisivat mahdollisia väärinymmärryksiä. Sillä kirjoituksia tuskin totuuksina voi pitää, sillä lähdekritiikkiä en ole harjoittanut, ja lisäksi käännösten tulkinnat voivat olla virheellisiä. Korjattavaksi siis:oo:

Torniojoella oli koskioikeuksia eräällä rouva Katariina Maununtyttärellä vuonna 1386[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Jo Olaus Magnus kuvasi Perämereltä aina Lappiin saakka ulottuvaa Torniojoen lohenkalastusta ainutlaatuisena, verrattuna koko silloiseen tunnettuun Eurooppaan. Olaus Magnus kertoo itse nähneensä kuinka Bottenin rannikolla kaukana pohjoisen Tornion seutuvilla vedettiin vedestä lohta niin paljon, että verkotkin murtuivat painon alla. Olihan lohenkalastus jo 1300-luvun kiistakapulana piispanistuinten haltijoilla ja Torniojoelta kymmenykset kokosi Uppsalan arkkipiispa. Kymmenysten kokoamiseksi jouduttiin tekemään sopimuksia metsä- ja kalastuspaikkojen haltijoiden kanssa ja piispan miehiä kulki sesonkiaikoina kolehtia kokoamassa. Kuninkaalla oli myös intressi olemassa ja tähän liittyen, ehkä myös sukulaiset ja kuninkaan palveluksessa ansioituneet saivat oikeuksia, millä lujitettiin samalla kruunun oikeuksia erämaihin ja sen aarteisiin. Osalla oli avioliiton myötä side Hälsinglandin ja Upplannin sukuihin. Mm. rouva Catharina Magnuksentyttären isän suku oli Upplannista ja eräs isoisänsä veljenpojista vaikutti Uppsalan arkkipiispana. Myöhemmin 1500-luvulla kruunu otti haltuun maakuntien ja kirkon lohenkalastuksen. Asiakirjoja ei ole säilynyt kovinkaan paljoa ennen 1500-lukua ja omistusoikeuksia vaikea tietää.

Johan Granlundin arkistotietojen mukaan Torniojoen lohiapajat olivat vallattuina paljon ennen 1300-lukua, ennen ”ruotsalaisten eli svensk” kolonisaatiota. Lohenkalastus ja koskioikeudet olivat tiettävästi hyvinkin merkittävien henkilöiden hallussa ja valtaamia, ja Granlundin mukaan Hämeenlinnan vouti Magnus Kase ja ystävänsä Magnus Nuutinpoika Upplannin Aspenäsistä olivat saaneet oman lohenkalastuksen ”Torne älvillä”, jo ennen kruunun toimintaa. Granlundin mukaan Aspenäsin suvun oikeudet perustuivat 1386 arkistoituun asiakirjaan SDHK 13128, kun Norrbottenin lainlukijan Peter (Djäken) tiedetään tuominneen Catharina Magnuksentyttärelle lohikosken, ja tuo koski oli aineiston mukaan Matkakoski. Muutoin Torniojokea omistivat oikeuksillaan paikalliset isännät, paitsi kuningas omisti Korpikylä kohtaa. Katariinan äiti oli kirjoituksen mukaan Birgitta Nuutintytär Lejonbjälke, joka oli perinyt mm. Göksholmin drotsi Asbjörn Sixteninpoika (Sparren) vaimolta, joka aiemmassa liitossaan oli naimisissa lainlukija Nuutti Matinpojan (Lejonbjälke) kanssa. Kyseessä oli Göksholmin historiatietojen mukaan Ingeborg Ulvintyttären perintö tyttärentyttärelle Katariina Maununtyttärelle. Ingeborg Ulvintyttären kolmantena puolisona mainitaan Harald Kase, joka oli Stensholmin [vrt.suom. Kivisaari, Kiviluoto Hämeessä] Rädzlan eli Rädishellan ensimmäinen omistaja 1300-luvulla, jonka sittemmin Maunu Kase peri omakseen ja edelleen 1400-luvulla tila siirtyi Tottien omistukseen Tord Bonden leskelle[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Katariinan äiti Birgitta Nuutintytär lienee ollut kuningas Maunun drotsin Niilo Asbjörn Sparren sisarpuoli ja velipuoli Niilo saikin kuninkaallisella kirjeellä alueen Piteå-joelta, ja ainakin tällä sukukunnalla oli intressejä Piteå ja Tornionjoella jo muinoin. Piteå-joella esim. rouva Christiina (Gyllenstierna) oli eräs heistä. Luleå-jokea omistivat arkkipiispa ja kuningas, Byskeälvin ja Kengiksen kosken omistivat pirkkamiehet[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3). Katariina olisi siten ollut Aspenäsin sukukuntaa, äitinsä kautta Lejonbjälke ja tyttärentytär olisi tässä tapauksessa naimisissa Hämeen vouti Maunu Kasin kanssa, jolla oli koskioikeuksia tai ainakin valvontatehtäviä pohjoisilla jokiosuuksilla. Kuusisakaraista tähteä vaakunassaan käyttänyt Maunu Olavinpoika Kasi (Kase) tuli siis mainituksi uudelleen 1390 Diplomatarum Fennican no 986 arkistoidussa tiedossa koskien Kantalan tilaa Saarioisten seudulla. Tilalla mainitaan Olli Salmen käännöksessä[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4) olleen oravi- ja kalavesiä Pohjan perällä. Koska nämä oravi- ja kala-apajat poisluettiin Turun kirkolle menevästä osuudesta, olisiko ollut loogista, jos tarkoitettiin Uppsalan hiippakuntaan ja Hälsinglantiin kuuluneen alueen oravi- ja kalametsiä, jotka luonnollisesti olisivat kuuluneetkin tuolloin poisluettaviksi?

Sukupolvi varmastikin ehti vaihtua, kun vouti Iivari Niilonpoika lähetti syksyllä 7.9.1453 kirjeen Catherina Jönissantyttären maanostosta Pohjanmaalla Korsholman läänissä ja Kemissä sijaitsevassa Kirkalassa [Korkalo?] ja Rovaniemellä[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn5), ja kaupan vahvisti kuningas Kristian helmikuussa 1458, ja Catherina mainitaan tässä asiakirjassa Hönissantyttärenä[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn6). Mikäli Catherina voidaan tulkita Kaarinaksi, jatkan tästä, vaikka jo tuossa aiemmin osoitettiin, että heillä ei välttämättä ollut mitään yhteyksiä toisiinsa. Pahoittelen jo etukäteen tätä vallattomuutta, ja otan korjaukset ja kritiikin vastaan.

Aiemmin tässä ketjussa mainitun ja siis edellämainitun nunnan osalta löytyy muutamia tietoja, ja voisiko Hämeen Karhiniemi olla yhdistävä tekijä, sillä eikö sen omistanut tuntematon Hämeen vouti Olavi. Ramsayn mukaan eräs tukholmalainen nunna sai vuonna 1447 Finnen ja Karpin leskeltä Anna Jönssintyttäreltä Huittisten Kariniemen, ja saatettiinko tarkoittaa Karhiniemeä. Huittisten osalta SAY ei tunne 1600 vuodelta Kariniemeä vaan Karhiniemen Sambyn neljänneksessä ja Karhiniemi löytyy myös SAY Huittinen v. 1540 listalta sivulta 98. Svealandilaissyntyisen lesken ja tukholmalaisen nunnan yhteyksiä ei tarkemmin tunneta, tosin Huittisten kirkon historiaa käsittävässä artikkelissa ”Uusia löytöjä kirkkorakennuksen alkuvaiheilta” Jaakko Lehtimäki kertoo[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn7) Huittisten kirkkorakennuksen alkuvaiheista ja mainitsee Karhiniemen lahjoituksen luostarille Kaarina Skofatille, jonka luovutti Skytte-suvun Karhiniemeä perineen Rikissa Olavintyttären sisar Kristiina (Skytte) veljensä kirkkoherra Laurens Skytten kanssa ja toinen saman suvun lahjoitus myönnettiin Kaarina Jönsintyttären ylläpidoksi. Saman suvun lahjoituksen teki myös Lasse Finne yhdessä vaimonsa Anna Jönsintyttären kanssa, jonka kirjoittaja kertoo olleen Kaarina Jönsintyttären sisar, ja joka itsekin siirtyi luostariin jäätyään leskeksi toisesta aviomiehestää Greger Garpista. Tärkein kysymys lienee se, tehtiinkö saman suvun lahjoitukset Kaarina Skofatille ja Kaarina Jönsintyttärelle samalle henkilölle? Skytte suvun epäillään nimenneen tässä aineistossa Kyttälän kylän, ja vaikutusvaltaa suvulla oli myös Pohjan perällä. Tornioon ja sen lapinmaahan nimetty vouti Johan Skytte af Duderhof lienee ollut asialla, kun kuningas perusti kaupunkeja Hälsinglantiin, mm Tornio kuuluu näihin kaupunkeihin. Skytte eteni urallaan niin nopeasti, että isäkseen spekuloitiin mahdollisesti epäsäätyisessä suhteessa elänyttä Kaarle-herttuaa. Se lienee kuitenkin osoitettu, että isänsä oli Bengt Niilonpoika, jolla oli hyvät suhteet herttuaan ja läheisimpiin miehiinsä, mikä selitti Johanin nousujohteisen uran[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn8).

Skovat-Schovat-Koffat – nimisiä asui tosiaan Tukholmassa ja eräs Skofat oli omaa sukuaan upplantilaisen Olli Erikinpoika Kasen puolison Malin van Emdenin äiti Mechtid. Hän kuitenkin lienee elänyt vasta 1470-luvulta, eli myöhempiä sukulaisia ehkä ja paremminkin ehkä osoittaa, minkälaisissa piireissä elivät.

Näiden tietojen valossa myös Pohjan perä olisi varsin kiinnostavaa seutua. Se oli ollut osa Vikeninlahden yläpuolisen asutustoiminnan osana, mitä lännestä käsin oli tapahtunut jo muinaisista ajoista saakka, mutta liittyivätkö siihen nyt Sveanmaan suvut, joko asemaansa perustuen tai luoden sukusiteitä Upplantiin ja Hälsinglantiin, ja sitä kautta omistussuhteita myös Pohjan lohikoskiin.

_________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) SDHK 13128: ”Pether Diekn vnderlagman j Norrebotnenom tildömde erlige fru Catherine Magnusdotter den laxeforsen som ligger i Torne Sockn, henne och hennes arfuingar til everdel. ägo effter 12 manna wittne effter rätta Refstating tå Philpus Carllsson Repzsteting hölt i samma Torne Sockn å deras (överskrivet ”mins”) Herres Konungens och Drottzens Boos wägnar; närwarande hederlig män herr Anders Provesten i Norrebotn och Jöns Friijs af Kijm. Dat. die s. Petri et Pauli.”
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Hakarps Hembydsförening. Gårdar och torp / Stensholm
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Väylän viehelupa-alue -Kantelu oikeuskanslerin virastoon -aineiston liitteenä oleva P.O.Snellín tutkimus. URL: http://www.vaylanviehelupa.fi/alue_files/Vayla_Oikeuskanslerille_Kantelu_09112017.pdf
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) DF 986. URL: http://df.narc.fi/Images/Translations/SHD1/pdf/DF_986.pdf
[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) SDHK 26322: Fogden Ingvar Nilsson, väpnare, utställer ett brev om ”jordaköp af Catherina Jönissadotter angående godsen Kirkala och Rowaniemi belägna i Österbotten, Korsholms län och Kemi socken”.
[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref6) SDHK 27170: Kung Kristian stadfäster fogden Ingvar Nilssons väpnare den 7/9 1453 utgivna brev angående Katarina ”Hönissadotters” köp av godsen Kirkala och Rowanemi i Österbotten, Korsholms län och Kemi socken.
[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref7) URL-lähde: https://www.huittistenseurakunta.fi/documents/17768449/23276917/UUSIA+L%C3%96YT%C3%96J%C3%84+KIRKKORAKENNUKSEN+ALK UVAIHEILT1.pdf/1a7a1b0d-2101-ecd5-5c35-1eda81242e8c
[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref8) Lars Ericson Wolke: Historien om Johan Skytte – Borgarsonen som blev kungens lärare. Populär Historia. URL: https://popularhistoria.se/sveriges-historia/kungar-drottningar/hovet/historien-om-johan-skytte-borgarsonen-som-blev-kungens-larare

Jouni Kaleva

08.08.20, 11:02

Kuka tietää vaikka kyseessä oli Brahe suvun jäsen, tai ainakin sivunnut sitä koska asiassa mainitun Knut Karlinpojan vaimo Johanna lienee ollut Brahe sukua, Torkilin tytär. Eräässä sukuselvityksessä (Lindqvist) netissä mainitaan tuon Johannan isäksi Torkel Pedersson (Brahe) till Rännenäs i Höks härad. Voisko paikka olla tuon Renne / Rennæ -nimen taustalla?

Hei
Tämähän olisi hieno assosiaatio. Itse vasta hoksasin, että lauseessa

"..Magnus Konungahanpoyan haffde köpt aff Cecilia Rænnes moder j Kem sokn..."

voisikin olla rouva nimeltään Cecilia Rænne, jonka äiti oli myynyt tätä omaisuutta Magnukselle. Siis Rænne olisikin sukunimen/korkonimen kaltainen eikä olisi mitään Renne-nimistä miestä.

Outika

17.08.20, 19:03

Tämä olisi mielenkiintoista:D:. "..Magnus Konungahanpoyan haffde köpt aff Cecilia Rænnes moder j Kem sokn..."

voisikin olla rouva nimeltään Cecilia Rænne, jonka äiti oli myynyt tätä omaisuutta Magnukselle. Siis Rænne olisikin sukunimen/korkonimen kaltainen eikä olisi mitään Renne-nimistä miestä. Alkujaan tanskalaisen Brahe-suvun esi-isä Torkil Brahen isä Peder siirtyi tiettävästi Tanskanmaalta Ruotsiin ja vihittiin Rännenäs -nimiseen paikkaan [Renndenes ] ja tästä tuli pariskunnan kotipaikka. Morsian oli Osa(?) Kyrning . Tämän Osan tai Aasan äidin nimi lienee ollut [I]Sissel eli Cecilia. Peder Brahen avioliitot tosin ovat epäselvät, sillä tietojen mukaan Per Brahen vaimo Aasa kuoli 1390, ja mies ehti vihille samana vuonna, ennen kuin itse kuoli samana vounna 1390. Hautapaateen on kirjattu Anna, joka kuoli 1400. Pederin ja Sisselin tytär sai luultavasti äidin mukaan nimen, ja tämä Cecilia kuoli 1421 ja sukututkijoiden löytämä tytär Ose eli Aasa Jonintytär Kyrnin käytti lisänimeä till Rännenäs ja oli samalla mm. Torkil Pederinpoika Brahen äiti ja eteläisessä Hallannissa sijainneessa Rännenäsissä vihittiin 1439 Magnus Laurensson (Plata), ja Johanna Torkilintytär, jonka isä oli Torkil Pedersson Brahe.

Tästä voisi jatkaa Paulaharjun mainitseman Ryltan Kaisan kuvailussa. Nimittäin erään muinaisen torniolaisen herran asunnossa oli perimätiedon mukaan seinän koristuksena taulu, johon oli kuvattuna lapinpukuinen nainen kissa olkapäällään ja tauluun oli kirjoitettu ”Ensimmäinen Tornion asukas oli Ryltan Kaisa”. Ryltan Kaisaa etsiessä löytyy ainoastaan nimi Grylta, joka mainitaan Gylta-nimisten joukossa. Eli kirjattiinko nimi jostakin syystä kahden henkilön osalta eri tavalla? En päässyt tutkimaan tarkemmin tekstiä, mutta tämän kursiivilla olevan osan sain Internetin uumenista eräästä sisällönesittely-tekstistä: ”...syster Ingeborg, Klas och Ture, Anna Bengtsdotter (Grylta), Nils Grylta och Christer lille" (Horn) hälsa eder med tusen goda natten...” ja ”...låter morkåre och min broder Bengt Gylta, syster Ingeborg, Klas och Ture, Anna Bengtsdotter (Grylta), Nils Grylta och Christer lille"... Nimiä ei Gryltana löydy enempää ja myös Anna Bengtintytär Grylta lienee Bengt Gunnarsson Gyltan ja Märta Andersintytär Öran eli Korvan tytär, ja jonka isoäiti oli Martta Brahe, ja ehkä ajallisesti tutkijoiden mielestä sopii Peter Torkildinpoika Brahen tyttäreksi.

Mieleeni juolahti, voisiko olla mahdollista, että mainittu Kaisa oli sukulaisia tälle joukolle. Jos Peter Torkilinpoika Brahe mainitaan lisänimellä till Rännenäs i Höks härad ja tuossa aiemmin jo oli esillä tieto, että eräs Cecilia ”Rénnes mod i Kemj sokn” omisti kosken Perämerenkaarella, Illinsaaren pohjoisrannalla, jolloin Ii kuului tuolloin Kemin kappeliseurakuntaan, ja koko seutukunta Oulujokeen saakka Hälsinglantiin. Selvityksessä kirjattiin toistamiseen ”Rænnes modr” ja tekstin lopussa todetaan vielä todisteluiden jälkeen, kielitieteilijän pohdinnoissa huomioidaan myös vaihtoehto, että[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) Magnus Kongahanpoÿcan isä olisikin ostanut sen ”aff förbenämnde Rennes modr” ja poika yritti myydä maata Paavali Ollikanpojalle, vaikka isä Magnus Konungahanpoika oli lahjoittanut maan Pyhän Annan luostarille. Eräs Renne niminenkin löytyi arkistotiedoista, sillä Hälsinglantiin kuuluneen Linköpingin pappi Renne mainitaan todistamassa, että Biembran (Bjälbon?) pastori Johan Halvidinpoika oli viaton ja kunnon mies, joka oli joutunut tappeluun maallikon kanssa nopanheitossa ja itsepuolustukseksi lyönyt uhria veitsen hantaakilla. Uhri oli kyennyt kävelemään tapahtuneen jälkeen, mutta kuollut muutaman päivän päästä ja pastoriveljien todisteluista huolimatta syyllistä rangaistiin pidättämällä hänet alttaripalveluksesta puolen vuoden ajan[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2).

Ryltan Kaisan arvoitus ei ole vielä ratkennut, ja lapinpukuisena hänet kuvattiin taiteilijan vapaudella.

Gryltan kanssa mainittu Christer lille Horn lienee ollut Krister Horn, joka sai puolisokseen erään Ingeborgin, joka jäi leskeksi Korsholman linnanpäällikkö Göran Hanssonin kuoltua. Linnaläänien valtiaat olivat valtaneuvoksia ja heillä omat voutinsa, joilla lienee oma roolinsa itämaan asuttamisessa. Puolustuslinnoista Korsholma oli koko Perämerenkaaren hallintokeskus ja vastaavassa asemassa oli Kastelholma Ahvenanmaalla, jotka molemmat nousivat ylös Gripin aikana. Oliko Korsholma jopa vanhempi linnoituksista. Gripin jälkeen vitaaliveljet ottivat linnan haltuunsa, samalla koko Perämeren pohjoiset vedet. Vitaaliveljistä Otte Peccatel sai Korsholman linnanvoudin oikeudet ja tyttärensä vihittiin Nils Gustavinpojan (Bååt-Rossvik) kanssa[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3), joka peri voudin oikeudet apeltaan. Vouti Otte von[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4) Peccatelin vaimon suvulla oli siteitä Pohjaan, sillä vaimonsa isoäiti oli Cecilia Nuutintytär (Aspenäs), lohikoskien haltijoita lienevät olleet. Mainittu Nils Kustaanpoika käytti kilpeä, jossa oli vene ja omisti Rossvikin säterin. Valtaneuvoksena hän toimi Korsholman linnanpäällikkönä ja hänelle läänitettiin lisäksi henkilökohtaisena läänityksenä Uumaja ja sen lohikosket. Nils Gustavinpojan isä oli Kustaa Folkenpoika.

Ylämaan pirkkalaisista tunnetaan Luulajan vouti Hanis Laureninpoika, jonka jälkeen perinnönjaossa vuoden 1482 syksyllä hän jätti vaimo Kateriinalle ja lapsilleen lohikosken Torniossa. Kosken hän oli hankkinut 50 markalla Engleka Frowenloffin vaimolta Dorothealta. Kyseessä lienee ollut merkittävä tukholmalainen, sillä historioitsija Henrik Schückin mukaan vuonna 1489 myytiin yli 1 200 markalla Tukholman ehkä kallein talo, joka kuului Engleka Frowenloffille ja edesmenneelle vaimolleen. Kiinteistö käsitti useita rakennuksia Källargrändissä ja nurkkatalon Stortorgetissa ja Köpmangaatanilla. Kauppaan sisältyi kivitalo, tikkaat ja puurakennus sekä holvattu kellari. Ainoastaan Köpmangatanin kivitalon katutaso ja kellari kuuluivat panttikirjalla Mattis Pederinpojalle. Toista taloa lähistöllä omisti Anders Bondesson, joka luultavasti oli saanut talon haltuun vaimonsa suvulta. Andersin leski Walborg vihittiin kansleri Klaus Rytingin kanssa ja jälkeläisensä möivät ainakin osan talosta pormestari Nils Pederinpojalle. Vielä Rytingin ja Valpurin poika erik möi kivitalon Sten Sturelle[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn5). Saattoiko tämä Englika olla Engelbrekt Englikanpojan isä, joka mainitaan Norrbon kihlakunnassa tai asemies Engelke von Helpten, joka yhdessä mm. Otto von Peckatelin kanssa mainitaan Mecklenburgin herttuan tarjotessa ehdotusta Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningas Erikin ja Ruotsin Margareetan avuksi tulevien 100 aseistetun miehen palkkioista ja velvollisuuksista sovittaessa. Eräs mecklenburgilainen herra Otto van Helpten mainitaan vuonna 1349[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn6) ja Konrad von Helpten mainitaan jo 1377 linköpingiläispiispa Nils Luderhowdin hovimestarina[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn7). Otto von Helptenin poika Gise syntyi Mecklenburgissa ja vihittiin Katariina Bontyttären (Natt och dag) kanssa, ja tästä lie lähtee suvun eteneminen Ruotsinmaalle ja kiinnostus Pohjan lohikoskiin. Nimittäin vaimonsa Katariinan isoäiti oli Cecilia Nuutintytär (Aspenäs) ja tyttärensä Cecilia vihittiin Pik -sukuun. Olihan jo Magnus Nuutinpoika Aspenäsillä lohikoskia Pohjassa vouti Maunu Kasen kanssa jo ennen kruunun omistuksia ja Ingeborg Ulvintyttären (Lejonbjälke) perintö tyttärentyttärelle Katariina Maununtyttärelle, jonka äiti siis oli Birgitta Knuutintytär (Lejonbjälke) ja isänsä Karl Ulvinpoika (lejon). Stensholmin (vrt. suom. Kivisalmi) Harald Kase taisikin olla Ingeborg Ulvintyttären kolmas puoliso.

Frowenlow mainitaan lisäksi Sven Ålänningin lasten huoltajana. Samoissa piireissäkö liikuttiin, sillä linnanherra Grip oli sukulainen Finvid Finvidinpojalle, ja Peder Ålänning oli patronyymiltään Finvidinpoika. Ehkä eniten mainintoja löytyy raatimies Peter Ålänningistä, ja hänelle lienee veljenä[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn8) mainittu Gunder Ålänning, tukholmalaisporvari vuonna 1375. Erään Jöns Ålänningin perintötila ja talo siirtyivät Örebron käräjillä 1458 sukulaisilleen[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn9) ja 1460 Örebrossa todisteltiin, että Jöns Ålänning oli hankkinut tilansa ja tontin Örebrossa sekä kartanon Näsbyssä 24 vuotta aiemmin Erik Jönssinpojalta, ja eräs Lasse Jönssinpoika todisti käräjillä asiaa[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn10). Jöns Ålänning lähetti vielä 1500 Flysesundista yhdessä Anders kirjurin kanssa Svante Niilonpojalle (Sture) erinäisiä määriä erilaisia tuotteita ja kyselivät, mitä tehdään heille, jotka eivät tahtoisi veroja maksaa[11] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn11)? Myöhemmin Sven Ålänningin lasten huoltajana mainitaan Engleka Frowenloff, joka sai toisen lastensa huoltajan Peter Olavinpojan kanssa kivitalon Tukholmasta 1448, käsitykseni mukaan talo siirtyi heille vuokralle. Tuo talo lienee ollut Mattias Makerlandin testamentissaan myymä talo, ja ilmeisesti velallisina mainittiin Nuutti Kaarlenpojan vaimo Johanna ja Kaarle Orminpojan toinen vaimo Cecilia Laurensintytär (patronyymi käy ilmi RA :n tiedoista), Aspenäs-sukuisen Martan jälkeen sekä Matti Jönssinpojan vaimo Taalainmaalta. Sitten tullaankin jo näihin koskiomistuksiin vuonna 1482, kun edesmennyt Hanis Laurensinpoika jätti perinnöksi kosken Tornionseudulla, jonka tämä oli hankkinut Engleka Frowenloffin vaimolta Dorotealta. Tämä Hannu Laurensinpoika oli ”ylämaalainen” pirkkamies Luulajasta ja naimisissa Katariina Ingentyttären (Inge Beltare) kanssa, jonka isä kuului Tukholman ns. parempiin käsityöläisiin. Syntyi ajatus siitä voisiko tämä Engleka olla von Helpenin sukua? Vauraudesta sekä asemasta kertoo se, että hän möi vaimonsa kuoleman jälkeen Tukholman ehkä kalleimman talon aikanaan.

Google-maps kertoo, että Västernlånggatanilta Stortorgetille on matkaa 140 metriä (2 min) ja Stortorgetilta Köpmangaattanille 93 metriä (1 min). Eli Frowenloffin myymät kiinteistöt sijaitsivat Källargrändissa, Stortorgetilla ja Köpmangaatanilla. Västerlånggatan sijoittuu hieman sivummalle Stortorgetilta 2 min matkan päähän ja tuolla sijaitsi Per Clemetinpojan pieni kivitalo, jonka tämä oli hankkinut eräältä Nuutti Ollinpojalta Uudenmaan Helsingistä.

Per Clemetinpoika aloitti sotilasuransa Alvikissa Alaluulajassa ja toimi Västerbottenin ja Ångermanlannin sotajoukoissa vuodesta 1582 ja tiettävästi yleni vänrikiksi ja päälliköksi 1606. Ilmeisesti sama Per Clemetinpoika omisti tilan myös Vojakkalassa. Olihan hän sen kuninkaan kirjeellä vastaanottanut, sekä vahvistuksen siitä, että kuningas antoi verovapauden ja kilven, jossa oli sini-keltainen jaettu pohja ja kuvana kaksi hopeoitua sarvea ja kolme kruunua. Per Clemetinpoika sai rälssikirjeen kuningas Kaarle IX :ltä 18.2.1606:
"Vi Carl med Guds nåde, Sveriges rikes utkorade konung och arvfurste, hertig till Södermanland och Närke och Värmland, göre veterligt att efter detta brev visar och hövitsman Peder Clemetsson vill godvilligen låta bruka sig mot våra och Sveriges rikes fiender till fots. Därför hava vi givit honom, hans hustru och äkta bröstarvvingar ett vårt och kronans hemman Vojakkala benämnt, liggandes i Torne socken i Vsäterbotten till evärdelig egendom till att njuta frihet och frälse uppå, som andra frälsemän inom Sveriges gränser hava, så länge han vill hålla det frälset uppe, nämligen således, att han själv eller hans son, om han till år kommen är, skall tjäna oss och Sveriges krona till fots när och på vad tid honom varder tillsagt för en redelig besoldning. Och skal han vara förpliktad att hava ett harnesk såsom en dubbel soldenär ägnar och bör, en lång spets, en undervärja, lifgördel och svärdtaska. När han så kommer på mönstringen ska honom givas sin besoldning, nämligen 3 daler i månaden. Bekommer han kost, då skall honom givas sex mark om månaden och de andra räknas för kosten. Så skall han och hans äkta bröstarvingar hava makt föra öppen sköld och hjälm eftersom vårt mandats brev utvisar, nämligen blå och gul sköld fördelt och där uti en försilvrad väpnad arm och på hjälmen två försilvrade vädurshorn och tre kronor. Och om honom uti vår tjänst något dödligt vidkommer antingen sot eller fienden, eller varder lemlästad och han hade icke son, som så till mannaålder kommen vara, att han frihet och frälse uppehålla kunna, då skall hans hustru och barn njuta frihet och frälse intill dess att hans söner till mannaålder och år komme att de frihet och frälse kunna uppehålla. Men var de ej vilja frälse uppehålla, när de till deras ålder och år komnne äro, då hava de makt det ifrån sig fria, och gånge sedan i skatt, och göre skatt som bonde. Kunde också hända, att han ej son efter sig levde, utan Dotter och hon tager man som frälse vill uppehålla, då njute han som dotter hans tager, samma villkor, som fader för honom njutit haver, om han frälse uppehålle. Till yttermera visso hava vi detta med egen hand underskrivit, och med vårt Secret försegla låtit."

Jälkeläisensä siirtyivät kuitenkin tilan viljelijöiksi. Kuningatar Kristiina vahvisti vielä 1640 verovapauden hänen omistamaansa Alvikin taloon, sekä Piteån kymmenyksiin. Rutvikin tilan sai omistukseensa vävynsä Hans Jaakonpoika Ruth (i Rutvik, Alaluulaja), johka oli naimisissa tyttärensä Sigridin kanssa[12] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn12). Hans Jaakonpoika Ruthin isä saattoi olla Biur-sukuinen Jaakob Niilonpoika, isoisä Nils Jaakonpoika peri isänsä 1519[13] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn13) ja tästä arvioituna isänsä Jaakko Erlandinpoika syntyi noin 1450. Syntymäaika sopisi Erland Peterinpojalle (Bååt, Snakenborg), joka vihittiin Kerttu Birgerintyttären kanssa. Tähän liittyen Slektsforumilla mainittiin vuonna 2007 sukuun kuuluneen ja Englantiin muuttaneen hovineidon Helena Snakenborgin tarina ja hänen sukulaisenaan mainitaan upplantilainen Göran Hansson of Norrnes, jonka tyttäret avioituivat merkittäviin sukuihin. Erlandin poika oli Henrik Erlandinpoika (Bååt) ja tämän poika Nils Henrikinpoika vihittiin Ingeborg Niilontytär Norran kanssa. Arkistotietojen mukaan linnanhaltija Jörgen Hansson lähetti 1500 vuonna Norrnäsissä päivätyn kirjeen Korsholman linnasta edeltäjälleen Sten Sturelle ja ilmoitti, että asiat etenevät suunnitelmien mukaan ja läänin kansalaiset ovatca hyväntahtoisia, ja sellaisina hän toivoi välien säilyvän edelleenkin[14] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn14). Norrnäs oli, ja on yhäkin, kylä läntisessä Närpiössä. Korsholman linnanhistorian mukaan Jörgen Hansson (kolme kuusisakaraista tähteä kilvessä) eli Jöran Hansson till Norrnäs toimi Korsholman linnanhaltijana vv 1512–1517 Svante Nilsson Sturen jälkeen ja molempien voutina toimi Kettil (Paavalinpoika[15] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn15)) skrivare vuoteen 1514. Vuonna 1509 seudulla oli köyhyyttä, eikä veroja kovinkaan paljoa saatu kootuksi. Göranin kuoltua leski Ingeborg Sparre sai pitää koko läänin piispa Arvid Kurjen myötävaikutuksesta, mutta kun Ingeborg vihittiin Krister Hornin kanssa, Korsholma siirtyi kruunun haltuun. Myöhemmin 1598 Monikkalan Hannu Hannunpoika toimi Pohjanmaan voutina, eikä jostakaan syystä tainnut nauttia Stålarmin luottamusta, kun tämä vangitsi Korsholman voudin?[16] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn16)

Jos vielä palataan tähän Peder Klemetinpoikaan, niin hän lienee ollut luottomiehiä, kun Luulajan seudun historiatietojen hänet lähetettiin Alvikista Luulajaan, rakentamaan sinne kaupunkia ja vuonna 1621 Luulaja saikin kaupunkioikeudet ja vuonna 1623 Pär Klemetinpoika toimi raatimiehenä, mutta myös hövitsman nimikkeellä tunnettiin. Isänsä Klemetti Tomasson mainitaan 1571 ja Pär Klemetinpoikaa ”Klemisborgarn” lisänimellä, ja jompikumpi heistä oli saanut Piteon kaksi tilaa palkkana sotapäällikön saavutuksista. Pär Klemetinpojan vävy Mats Jonsson peri neljännesoikeuden suurelle Germundölle. Sittemmin eräs Harald Tyrildsson Stålhandske mainitaan lisänimellä till Germundö, jonka puoliso oli Anna Matintytär Ruuth.

Epätarkkuutta ilmenee todennäköisesti, ja sen vuoksi korjaukset tervetulleita.

__________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Carl Oliver Blomqvist (2017): Flerspråkighet eller språkförbistring? Finska segment i svenska medetidsbrev 1350–1526, Skrifter Utgivna av Institutionen för Nordiska Språk vid Uppsala Universitetet 100, sivu 149
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) SDHK 42121: Philippus, kardinalpräst i San Lorenzo in Lucina, hänvisar en supplik till auditor Agabitus för kontroll, och beviljar Johan Halvidsson, sockenpräst i ”Biembra” (Bjälbo?) och ”Renne” (Rinna?) i Linköpings stift, att få intyg på att han är oskyldig och inte irregulär. Johan spelade en gång tärning med lekmannen Olof Johansson över en öl. Olof ville spela om pengar, men Johan vägrade och talade om att han inte fick göra det. Olof kastade då pengarna i ansiktet på Johan, slog till honom på käken, fick fatt i en kniv och tycktes vilja döda honom. Johan hade ingen möjlighet att komma undan där han satt fast mellan bordet och väggen, så i självförsvar tog han en kniv och slog Olof i huvudet med handtaget. Olof syntes inte påverkad av detta slag, utan gick omkring som vanligt i flera dagar efteråt. Senare råkade han ut för någon sjukdom och dog. Johan ska dock avstå från altartjänst under sex månader.
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Bengt Hildebrand. 1934. Esbjörn blåpanna och hans Arvingar. Medeltidsstudier kring Handlingar i Ribbingska Huvudmanna-arkivet.
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Diplomatarium Danicum 1411 7. marraskuuta Vordingborg
[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) Henrik Schück. Stockholm vid 1400-talets slut / Projekt Runeberg / Internet-aineisto
[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref6) Mecklenburgisches Urkundenbuch by Verein für Mecklenburgische Geschichte und Altertumskunde; Zentralantiquariat der Deutchen Demokratischen Republik. Julkaistu 1863.
[7] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref7) Anton Ridderstad. Historiskt, geografiskt och statistiskt lexicon öfver Östergötland / Senare delen. Sivu 18.
[8] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref8) RA Hans Gillingstam / Biografi: Peter Ålänning
[9] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref9) SDHK 27194
[10] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref10) SDHK 27685
[11] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref11) SDHK 33966
[12] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref12) Genin tietoihin lähteinä on käytetty Lars Wikströmin esseetä koskien Kaarle IX sotilaita (Släkt och Hävd 2001: 2–3) Ett sent försök till återupplivande av rusttjänsten
[13] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref13) Ulf H Larsson 2009. Några Borgare i Stockholms Stads Tänkeböcker med anor från Luleå och Piteå socknar.
[14] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref14) SDHK 33967 (DF epäilee kirjeen kirjoitetun maaliskuussa 1514): Jörgen Hansson meddelar Sten Sture d y, Sveriges riksföreståndare, att de pengar denne begärt från Korsholms län, 540 [542?] mark, finns i Stockholm och skall överlämnas av hans hustru. Han meddelar vidare att allmogen i länet är välvillig och att han skall vinnlägga sig om att de skall förbli så liksom om landsändens försvar. Han ber att få ”saak faal” [sakören?] på tjänst eftersom han måste köpa proviant till sig och till slottet.
[15] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref15) SDHK 36448
[16] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref16) Kulturpaketet 2015. Informationsmapp om campus Kungsgårdens historia

Outika

21.08.20, 19:06

Jatkan vielä tähän Aspenäsin suvusta, joilla oli tiettävästi ja todistettavasti koskiomistuksia Pohjan perällä.

Pohjan perällä ja Tornionjokilaaksossa vaikuttaneen Aspenäs-suvun Cecilian isä oli Knut Jonsson (till Aspenäs) Ydren kihlakunnasta, sijaiten Itägöötanmaalla. Riksarkivin mukaan vanhimmat suvun edustajat olivat veljekset Johan (main. lahjakirjeessä 1272) ja Birger Filipinpojat, joiden alkuperä ei ole tunnettu[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Heidän vanhemmikseen on esitetty Filip Laureninpoikaa ja Nuutti Holmgerinpoika Lången leski Helenaa. Nämä henkilöt syntyivät ehkä noin 1220–1230, jos Filip Laureninpojan poika Johan Filipinpoika mainittiin lahjakirjeen saajana 1272, eli hän lienee syntynyt noin 1250.

Lähinnä nyt Riksarkivin tietoihin perustan tarinaa. Eli Johan Filipinpojalle ja Svantepolk Nuutinpojan[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2) (Institutet för Språk och Folkminnen kertoo Svantepolk nimen muodostuvan sanoista ”helig” ja ”folk” eli pyhä kansa, ja hänen arvioidaan kuolleen noin 1310) tyttärelle Ingeborgille syntyi Nuutti Jonsson[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3), josta tuli kuninkaan valtaneuvos ja sai vaimokseen Folkungasuvusta Katariina Bengtintyttären. Svantepolk Nuutinpojan isoisä oli tanskalainen Valdemar sejr ja isoäiti oli jaarli Guttormin tytär Helena[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn4). Jaarli Guttormille on annettu useita patronyymejä mm. Sigurdinpoika ja Östmanninpoika Jämtlannista, joka lopulta sai kuningas Erikiltä jaarlin arvon ja luopui Jämtien ja Helsinkien maasta sekä myöntyi Sveanmaan alaisuuteen. Guttorm matkusti kuninkaansa kanssa 1156 ristiretkelle itämaalle Suomeen. Riksarkivet kertoo, että Guttorm sai jaarlin arvon viimeistään 1163 ja oli elossa vielä 1171.

Guttormiin törmääminen oli mielenkiintoista, sillä aiemmin mainittu Östman oli mietinnässä, kuka oli Hälsinglandin Östman, Austmaðr - mies idästä, tarkoittaen ehkä senaikaista päällikköään Östman Gudfastssonia, vapaasti suomentaen, Itämies Uskonmiehenpoika. Pohdin tuossa jo aiemmin muistokivessä mainitun henkilön taustaa, eli tarkoitettiinko sillä idästä tullutta uskon miestä Olavi Haraldinpoikaa eli Pyhää Olavia, joka haudattiin Nidarokseen, tuon aikaiseen pyhimpään paikkaan. Tiettävästi tuo arkkipiispan johtama Nidaros oli muinainen kirkollinen maakunta, johon kuuluivat Gardar Grönlannissa, Islanti, Orkneysaaret, Hebridit, Isle of Man sekä Norja.

Joissakin selvityksissä Guttorm Sigurdinpoika mainitaan Pyhän Olavin velipuolena. Myös Knut Långe voisi liittyä lisänimensä puolesta noin 900-luvulla eläneen Hälsinglannin kuninkaan Thorir Lången jälkeläisiin. Nuutti Långe mainitaankin koskioikeuksia omistaneen Aspenäsin suvun alkulinjassa.

Onpa myös erittäin mielenkiintoista, että juuri Lapissa olivat voimissaan paljon myöhemmin Skandinavian vallasväen käyttämät nimet Svart eli Musta, Lång eli Pitkä ja Öra eli Korva. Valtahan oli otettu sotimalla ja vahvan klaanin kyvyllä puolustaa omistuksiaan. Väitetäänkin, että nämä muinaiset nimet siirtyivät tunturien tuulissa syntyneille lapsille, ja joista historiankirjoituksen mukaan tuli sittemmin kristinuskon levitessä sukunimiä. Vanhimmat nimet muistuttavat Pyhästä Olavista ja Pyhästä Hallvardista. Saamelaiset ovat suosineet lisäksi Skandien kansan muinaisnimiä ajalta ennen kristinuskon aikakautta[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn5).

Voidaan tietenkin pitää täysin scifinä, tai sitten muinaisten tarujen sankarit olivat olemassa, ja heidän tekonsa vain ovat saaneet tarinoille ominaisia erityispiirteitä ja merkillisyyksiä.

____________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Riksarkivet, Aspenäsätten, släkt
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Riksarkivet, Svantepolk Knutsson
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Riksarkivet, Johan Filipsson (Aspenäsätten)
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Hans & Hennes, Genus och Egendom i Sverige från Vikingatid till Nutid. Puscula Historica Upsaliensia 30. Internet-aineisto. URL: https://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:629325/FULLTEXT02.pdf
[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) Toimittanut Irja Seurujärvi-Kari, Petri Halinen ja Risto Pulkkinen. Saamentutkimus tänään. Tietolipas 234. Suomen Kirjallisuuden Seura.

mjauhi

22.08.20, 09:07

Kiitos Outika tosi mielenkiintoisesta ja seikkaperäisestä artikkelisarjasta.
Haluaisin lisätä, että DF2959 27.12.1454 todistaa yksiselitteisesti, että lappalaiset, joita pirkkalaiset( hämäläiset pirkarlar) verottivat, olivat Pohjan perältä eli Piteå/Luleå seudulta. Eivät Keski-Suomesta.
Tai verotettavat lappalaiset kuuluivat piteå/luleå seutua verottaville pirkkarlar.
Eli Pohjanperällä ja Hämeellä oli kiinteä yhteys ainakin 1400-luvulla.

Tutkimisiin

Outika

29.08.20, 17:33

Varovainen yritän muotokuvaa maalatessani olla ja nöyrällä mielellä, sillä asiat ovat kaukaisia ja kirjoittaminen hyvin virhealtista. Yritän vain luoda mielikuvaa hyvin vanhoista tapahtumista, ja toivon, että karkeimmat virheet tulisivat oitis korjatuiksi.

Historiatietojen mukaan lännestä saapui väkeä itämaalle Suomeen jo Hälsinglannin valtakaudella, ja jo 1200-luvulla lienee lounaisin osa ”itämaasta” asutettu. Tuolloin todennäköisesti alkoi pyynti- ja paimentolaiskulttuurin edustajien matka kohti pohjoisen väljempiä erämaita, jos vaihtoehtona oli joutua jonkin talon omaisuudeksi. Pohjan perä sai tuolloin lisää asukkaita paikallisten joukkoon. Myös Ruotsin valtasukujen saapuminen seudulle oli todennäköistä, kun puolustuslinnoja rakennettiin ja jo 1400-luvulla kuningas suunnitteli tuomiokirkkoa Karjalan erämaahan Sääminginsaloon. Myös paikkojen nimet vastaavat monelta osin Sveanmaan nimistöä. Lienevätkö esim. Viikin kartanoa Pyhäjärven Viikinlahden rantatöyräällä asuttaneet Jöns Turesson i Viik´n jälkeläiset. Yhtälailla myös Lapissa käytettäviä nimiä löytyy vanhoista asiakirjoista myös eteläisemmästä Suomesta ja Karjalasta.

Koko Perämerenkaari Oulujokeen saakka oli Hälsinglantia noin 1374 vuoteen saakka, jolloin Pohjanmaa erotettiin tästä, eli Kemi ja sen alapuoliset jokialueet siirtyivät Turun piispanistuimen alueeseen. Maunu Eerikinpoika oli vielä 1358 vahvistanut, että Peräpohjan asukkailla oli suurempi etuoikeus lapinkäyntiin kuin pirkkalaisilla, joilta Lapinkäyntiä Peräpohjan alueella ei kuitenkaan kielletty[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1). Kyseessä lienee ollut paremminkin kirkkoylimysten rajankäynti ja alueiden rikkauksista saatavat tulot. Sama kuningas näillä instansseilla lienee ollut, ja sikälikin veronkanto molemmin puolin oli varmasti intresseissä myös kuninkaalla. Vuoden 1374 tilaisuudessa Turun piispanlinnassa kokemäkeläiset valalla vannoivat Turun piispalle, että Pohjanperällä oli vanhastaan noudatettu, ja nyt myös tulevaisuudessa noudatettaisiin rajoja siten, että Kaakama kuuluisi Uppsalan alueeseen ja Kemi ja sen matkassa Iijoki, Oulujoki, Siikajoki ja Pattijoki kuuluisivat Turun hiippakuntaan.

Tämä mainittu rajamääritelmä oli ollut olemassa valalla vannoneiden mukaan tuonaikaisen sukupolven aikana, ja lisäksi he kertoivat vanhoista isiensä ajoilta olevista todistuskappaleista, jotka tämän vahvistivat. Ainakin vuonna 1328 oli Telgessä sovittu helsinglantilaisten ja pirkkalaisten kesken Helsinglannin aina Oulunjokeen ja -järveen ulottuvan pohjoisosan asuttamisesta, jonne kuka hyvänsä sai asettua asumaan.

Lienevätkö kokemäkeläiset kuitenkin tarkoittaneet jo Pähkinäsaaren 1323 rajankäyntiä, johon liittyi muutakin kähinää. Nimittäin hälsinglantilaiset olivat pyrkineet laajentamaan asuinsijojaan ja 1327 tavoitteenaan lienee oli ollut asuttaa koko rannikko Skellefteån ja Oulun välillä. Olivathan muutamat vaikutusvaltaiset svealaiset jo lähettäneetkin uudisasukkaitaan pohjoisen takamailleen erityisesti Luulajaan ja Piitimeen. Tarkoituksena, että nämä kävisivät kauppaa lappalaisten kanssa. Kiistoihin oli saatu ylituomareilta ratkaisu 1328 ja tässä päätöksessä myönnetty pirkkamiehille oikeus käydä kauppaa Lapissa[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Rajat olivat tuolloin edelleenkin epäselvät ja vuonna 1377 itse kuningaskin otti kantaa piispojensa kädenvääntöön ja ratkaisi tapauksen Uppsalan piispan eduksi, mutta mahtava drotsi ja itämaan herra Grip, taisi puuttui asiaan ja lopulta kiistelty raja siirtyi Kaakamajokeen, tosin eri lähteissä rajajokena mainitaan Kaakamajoki jo 1374. Vaikkakin Hälsinglandin kirkkoylimys kuinka vannoi, että maansa ulottui aina Oulujoelle saakka, tästä huolimatta Turun piispa sai tahtonsa läpi, Gripin niin päättäessä, eli raja oli näiden päätösten mukaan aina ollut ylempänä Kaakamajoella[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn3). Myöhemmin 1420 pirkkalaiset ja lapinkävijät valittelivat Torniossa, että hämäläiset irtolaiset tapasivat kiusata lappalaisia. Tällä lienee tarkoitettu vähäisempiä vero-osuuksia omistavien hämäläisten oikeuksia lapinveroon, sillä Hämeessä asuvilla henkilöillä oli tosiaan lapinveroa saatavana Lapissa.

Saattoivatko nämä veroihin oikeutetut suvut eli Birkekarlit, olla lähtöjään Hälsinglannista sekä Sveanmaalta, ja intressinsä sekä oikeutensa jo sieltä. Kun esim. Maunu Kase, jolla oli Pohjassa koskioikeuksia, oli hyvin vaikutusvaltainen Hämeen linnaläänin hallitsija ja vastaavasti Grip taisi omistaa lähes koko silloisen Suomenniemen. Saattoivatko Tavastit olla lähtöisin Kasien suvusta, sillä Maunu Kase kirjattiin Prefectus Tawastiae nimellä, vai mistä tuo Tavastian nimi lienee syntynyt. Melander kirjoittaa artikkelissaan Mietteitä pirkkalaiskysymyksestä, jotta vanhan Birkan uskotaankin antaneen nimen myös veden vastapäiselle niemelle nousseelle Pirkkalalle, joka tiettävästi oli vain kylä, ei isompi alue ja muodostui vasta myöhemmin kauppapaikaksi ja pitäjäksi, ja mainitaan historiallisissa lähteissä pitäjänä 1400-luvulta alkaen.

Edelleen kiinnostaa Hälsinglannin ja Peräpohjan merkitys Suomenniemen historian muodostumisessa, ja korjauksia toivoilen.
________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Suomen Historiallinen Seura. 1922. Historiallinen Arkisto. XXX. K.R.Melander: Mie
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Yrjö Koskinen ja Yrjö Sakari. 1874. Finlands Historia Från den Äldsta Tiden Intill vara Dagar.
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) J. Krohn 1868. kertomuksia Suomen historiasta 2. Katolinen aikakausi. Internet-julkaisu.

Outika

14.11.20, 08:18

Jostakin syystä muinaisten ihmisten liikkeet ja asettuminen paikalleen Peräpohjolassa, ja Lapissa, kiinnostavat kovasti. Tietoja voi koota lähinnä muinaishistoriaa käsittelevistä kirjoituksista, historiateoksista, kieli-, nimi- ja paikkatietotutkimuksesta.

mika68 kirjoitti keskustelussa ”Junkkara nimen alkuperä” 21.3.2012, että: Rovaniemen talonpoikaisasutushan on käsittääkseni hyvin vanhaa, jo 1000-luvulta. Eri asia, että onko ollut jatkumoa 1000-luvulta Junkkaroiden päiviin Rovaniemellä juuri Junkkaroiden osalta. Kemi-Tornion alueelle ja Rovaniemelle muutti hämäläis-satakuntalaista väestöä 1000-luvulla.
Eli alkuperäiseen väestöön sulautui 1000-luvulla tulijoita myös etelämpää ja idästä. Olivatko hämäläiset kivikauden asukkaista polveutuneita jäämejä, joiden jumalana metsän-Tapio tunnettiin ja koltta-karjalaisia karkasi koko itärintaman laajuudella khaanien hyökkäyksien aikoina Norjan vuonoille, esim. Malattiovuonolle kerrotaan siirtyneen paljonkin väkeä idästä, ja sieltä sitten aikain saatossa laskettelivat alaspäin koskijokia ja asettautuivat mm. Kemijoen rantamaille.

Taustalla ajatus siitä, että esimerkiksi Oikarainen oli tarkemmin sanoen Kuusamon Patosalmen Oikari, eikä Oikarainen. Tämän vahvistaa T.I.Itkosen teksti Suomen-, kuolan- ja ruijanlappalaisten vanhat henkilönnimet sivulla 89, missä kerrotaan, että lappalaisilla oli vanhastaan suomalaisia sukunimiä ja mainitsee tässä yhteydessä Oikaraisen ”Lappen Lars Åjkarainen) vuonna 1686 Kuusamon Patosalmella. Kuusamosta käsin saapui myös Pöckiöitä, jotka lienevät niitä, jotka lähtivät lappalaislinnakkeesta Laukon Vesilahdelta liikekannalle Lapintaipaleelle.

Toinen suku on Tarvasten suku, joka voisi alkujaan olla lähtöisin Rakveren puulinnasta Tarvanpäästä 1100 luvulla. Liivinmaan Tarvanpää, Tarvanpea kukaties oli Tarvaiden pesäpaikka, sillä muinaisen virolaisen Tarvaspään puulinnoituksen tunnus oli 1100 luvulla muinaishärkä eli tarvas, mutta tuo linna tuhoutui tataarien hyökkäyksissä ja uusi linna rakennettiin 1200-luvulla. Erään tarinan mukaan tarvas olisi lähtöisin latvian kielestä, sillä Tarton nimi on latviankielellä Tērbata eli Tēr = alkuhärkä ja bata = paikka. Tarton nimesi venäjänkielellä Jaroslav Viisas, joka kasteessa sai nime Juri ja hän valloitti Toomemäellä sijainneen muinaislinnan 1000 luvulla. Tähänkin linnan tuhoutumisvaiheeseen sopisi se, että sieltä lähdettiin väkivaltaa pakoon, sillä T.I.Itkonen kertoo, että sompiolainen Tarvain olisi karjalaislähtöinen lappalainen, Sompion Turvasia. Tarvaspiikki tarkoitti, luultavasti peuranpyynnissä tarkoitettua piikkiä, joita laitettiin suurten maakuoppien pohjalle ja lopulta pakeneva tarvas eli peura päätti matkansa, ja kulkija sai vilja-aittansa ja umpitakin täytetyksi.

Kolmas joukko olivat Hotit. Muistiinpanoista olen koonnut heistä seuraavaa. Hottien eli Otaman suku saapui vanhoille eräsijoilleen Karkusta, mikä sekin oli muinaisten skandinaavien nimeämä paikka, ja lopulta siirtyivät Koivukylän lappalaisten kotakylästä kohti tunturiylänköjä ja asettautuivat Tapionkylän Patokoskelle. Lappalaiset Hotit eli Hotzarit saapuivat Vienankarjalasta. Hotti eli Hotari eli Huotari oli lähteiden mukaan loitsijasukua ja kalevalaisten virsien laulajia. Patokoskelle nosti torppansa Lauri Juhonpoika Hotti joskus 1560-luvulla, ja olikin Kemin pitäjän pohjoisin talonpoika. Hotinkenttä oli jo kivikaudelta saakka ollut asuttuna, ja Hotzarit tunnettuja Jöns Hotzarin ajasta 1500-luvulta. Mistä tiedetään, ettei suku asuttanut jo aiemmin pohjoisia seutuja, jos Hoteilla oli kalapaikkoja ja nautintamaita Lapinmaan puolellakin. Yksi kalapaikka oli Kemijärven Kattilaniemen itärannalla ja Hotinladella sekä eränautintoja aivan aina Kolarissa saakka. Nautinnassa olivat myös kalaisat sisaret, Suopajärvi ja Saittajärvi, missä eleltiin jo kivikaudella. Myös T.I.Itkonen on sisällyttänyt Hotin nimen tuohon samaan artikkeliinsa, missä hän pitää Hotti (Hotzar) nimeä lapinnimenä.

Nämä ovat siis kysymyksiä, kuten edellä olevakin, eli keskustelu usein avaa uusia ovia ja sulkee myös niitä ovia, jotka johtavat harhaan.

Outika

04.12.20, 06:31

Jatkan monologia ja arvuuttelua syistä ja seuraamuksista, kuinka kaukaa Nevajoelta tultiin satojen vaellusvuosien aikana Airosvaaralle. Eli päätepysäkki pysyy edelleen suuren kymen, Kemijoen maisemissa.

Airosvaaran asuttajista on olemassa eräs taru, jonka mukaan Pelkosista vanhin eleli Inkerissä Nevan tullitoiminnan päämiehenä keskiajalla, jo 1200-luvun puolivälin tietämillä. Tuohon aikaan nimi kirjoitettiin muotoon Pelgui ja Filip Pelgusij. Veriset khanien hyökkäykset olivat arkipäivää, kun mongoli-Batu painoi joukkoineen mantereen puolelta ja vesiä pitkin uhittelivat ristiretkillään ruotsalaiset ja saksalaiset. Ristiretkien ajalta olevan tarun mukaan inkeriläinen Nevan rantojen vartijapäällikkö näki eräänä yönä unta pyhistä Muroman miehistä, jotka varoittivat tätä hyökkäyksestä. Niin oli todellinen unensa, että kiiruhti ruhtinas Aleksanteri Nevskin puheille, joka ehti valmiuteen Nevajoelle ennen ruotsalaisvihollisen tuloa. Nämä Pelgusinin unessa näkemät pyhät miehet pyhä Boris ja pyhä Gleb olivat tunnettuja myös kolttien keskuudessa ja Paatsjoen sijainnee yhäkin eräs muisto tuolta ajalta.

Kerrotaan, että Pelgusin oli tuolloin jo kristitty, mutta seutunsa Ingria tunnettiin vielä pakanoiden maana. Olivathan hallitsijansa myös kristittyjä viikinkiajalta saakka. Tarun mukaan Aleksanteri Nevalainen ja veljensä Tverin Mikahil olivat suoraan alenevassa polvessa viikinkien verta, hyvin vanhaa Upplannin skandinaavien dynastiaa. Vastaaavsti DNA kertoo Pelguin eli Pelgusinin suvun asettuneen Nevajoelle viikinkien idänmatkojen aikaan, jolloin Austrveg eli viikinkien idäntie oli yksi valtaväylä kauas seitsemänsille merille.

Nevan tullipäällikkö Pelgusin siis oli ruhtinas Aleksanteri Nevskin miehiä, ja suojeli Nevskiä, kun piispa Tuomas purjehti Ruotsista ristiretkellään idän maalle Inkerejoen suulle[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1), mukanaan senaikaisia ”suomalaisia ja norjalaisiakin”. Tarun mukaan Pelgusin suojeli jäämejä (suomalaisia) ja usutti Nevskin joukot nimenomaan ruotsalaisia vastaan. Tähän oli syynä ehkä se, että vanhat inkeroiset olivat samaa joukkoa jäämien kanssa, sillä he olivat muinaisten jämtien perimää varjagisukuisen Ingegerdin suurkartanosta. Ingegerdin kartano oli tarujen mukaan suuri mäkilinna eli Rurikinlinna jaarlikuntineen, jonka neito oli saanut huomenlahjana puolisoltaan[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Näistä tapahtumista oli ehtinyt monta sukupolvea mennä manan majoille ja nämä seuraavat tapahtumat käytiin 1240-luvulla, kunnes jälleen kolmesataa vuotta ehti kulua ja kuuden sukupolven aikana Pelgusinin suku nousi Nevajoelta kannasta kohti Lappeenrantaa. Jääsken tienoilla elivät, kun tunnetut ajankirjat alkoivat. Jääski ja Savilahti siirtyivät Äyräpään kanssa Ruotsille Pähkinäsaaren rauhassa ja näin Pelgusineista tuli Pelkosia. Sieltä Sotkajärven kautta rauhanrajaa pitkin sauvoskelivat ylös Kemijärven niittyaukeille ja siitä iso-Paavali nosti majansa lopulta Airosvaaralle. Pontimena Lapinvalloitukseen oli luultavasti Pähkinäsaaren rauhansopimus, jolloin Pelkostenkin asuttama Savilahti siirtyi Ruotsin omaisuudeksi ja Pelgusinista tuli Pelkonen. Pelkosen suku yhdistää myös Nevalainen -nimiset sukulaiset, joiden alkukoti lienee samoilla kulmilla Airosvaaralle tupansa rakentaneen Pelkosen kanssa.

Kävikö niin, että Pelgusin tuli tunnetuksi metsäsuomalaisena Pelkosena, kun joutui Tshingish-Khania karkuun ja suuntasi kohti pohjoista, ja jäi tuolloin vielä Jääskeen. Myöhemmin jälkeläisensä Pelkosen Paavo asui Jääsken Pelkolan kylässä ja yökuntaansa piteli Ryssänniemellä eli Rvdzeniemellä. DNA-sukulaisen tarina vahvistaa perimätietoa, sillä äitinsä Pelkosen suku oli lähtöisin Kivennavalta. Kaukaa Novgorodin Nevajoelta Jääsken seudulta Tavisalmelle, ylämaalle Sivakkamaahan ja Tallavaaraan, ja edelleen Sompioon ja Sodankylään. Satojen vuosien vaelluksen jälkeen vaimot löytyivät Sompion tunturiylängöltä.

Samoina vuosina 1200-luvulla koko itäraja lienee ollut kovan paineen alla tataarien hyökätessä, ja väki vaelsi karkuun kohti länttä (ja pohjoista), kun ei muuallekaan päässyt. Kukaties sitten myöhemmin osa palasi takaisinkin.
____________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Minna-Liisa Salonsaari (2018) Inkerinsuomalaisten paluumuutto kerrottuna paluumuuttona ja kultturiperintöprosessina (sivu 97). Väitöskirja, Turun yliopisto.

[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Inkeriläisten viesti, no 9, Vilho Mustosen juhlaesitelmä Tampereen kesäjuhlilla 1978, Vatjalaiset ja inkerikot: Sjögrenin selityksen mukaan Inkeri ja inkeriläiset saivat nimensä Ingerdiltä, Olavi Sylikuninkaan tyttäreltä. Ingegerd vihittiin Jarisleifin Holmgårdin kuninkaan kanssa ja huomenlahjaksi valtaisan kartanon, koko kaupungin ja sen jaarlikunnat. Venäläiset aikakirjat vahvistavat, että suuriruhtinas Jaroslaw Vladimirinpoika vihittiin varjagilaisen kuninkaantyttären kanssa. Noista ajoista lähtien aluetta kutsuttiin Ingegerdin eli Inkerin maaksi ja sen kansaa inkerikoiksi ja ishooreiksi.

Outika

19.12.20, 21:41

1200-luku lienee saanut monestakin syystä väkeä liikekannalle. Pohjolan väen päämajan lähistölle rakennettiin 1200 -luvulle tultaessa Muurolan Linnasaareen katolisen ajan pieni kirkkorakennus. Viikingit olivat ehtineet omaksua katolisen uskon Roomanmatkoiltaan ja idän ja lännen kirkot kävivät taistoaan alueen mahdista, ja käännytystyö jäi vielä tuolloin toteutumatta. Tiedä häntä, kuinka antaumuksella Simon Borkelai voutina ja ehkä saarnamiehenäkin tehtäväänsä Pohjan perällä toteutti. Katolisen uskon edustajana tunnetaan pyhä Henrik ja Henrik Kurki, joka purjehti Vojakkalan vesille samaan aikaan, kun jaarli valtasi Hämeen järvikansan pesämaat ja linnaa ruvettiin rakentamaan. Elettiin ristiretkien aikaa, heti Nevajoen taisteluiden jälkeen, kun Tuomas-piispan pyrkimykset idässä oli torjuttu, mutta kappeli nousi ainakin Peräpohjan Muurolaan. Kukaties Henrik oli Borgaholmin Lafrens Kurjen poika ja tunnetaan myöhemmin Henrik Laurinpoikana, ja mistäpä tietää, saattoiko vouti Simon Borkelai olla juurikiin borgaholmilainen eli borgelain eli Borkelai?

Viikinkiajalle ominaiset polttohautaukset loppuivat ja omaisia laskettiin maan lepoon Hiidenmaahan, joenmutkan pohjoislaidalle. Piispan saarnapaikkana oli messusaari Ropsanvaaran edessä, ja tuo samainen saari löytyy kartalta tänä päivänä nimellä Raappanansaari. Itse kappeli tosiaan sijoittui saareen, sillä Kemijoesta itää kohti lähtevän Ternujoen suulla oli Linnasaaren kappeli ja sen itäistä reunaa hyväili Kemijoki. Läntisen laidan mantereesta eroitti Hiidenvesi. Hiidenvesi kutistui aikanaan maannouseman myötä vaatimattomaksi ojaksi. Ternujoki itsessään oli vahva virta ja juoksutti vettä Elikonkoskelta kohti väkivaltaista Petäjäistä. Piispan saarnapaikasta alavirtaan, virran itäisellä rannalla oli Munkinjänkä ja sen takana Pirula ja Pirulanmonttu. Siellä saarnamies tunsi varmasti olevansa luojansa käsissä, kun seisoi kosken partaalla ja kuuli sen uhmakkaat sävelet. Saarnapaikaltaan saarnamies näki länsilaidalla aukeavan maiseman ja siellä kaukana Ranta-Lallin ja Metsä-Lallin kumpareet, ja tiesi, että kumpujen kainalosta löytyisi vielä Lallinlampi ja Lallinlamminkangas. Kumpareet lampineen sijoittuivat Ropsavaaraa vastapäätä Kemijoen länsipuolelle, noin 4 kilometrin päähän Linnasaaresta ja Ropsavaaran jyrkkämältä katsottuna 5,5 kilometrin päähän. Paikka oli varmasti vaikuttava ja komea, kun monta kilometriä pitkä jylhä koski syöksi vettä kohti Pohjan kitaa, ja myös saarnapaikka tiedettiin hyvin vaaralliseksi kohdaksi koskessa. Hiisi itse piti vallassaan Kemijoen laitoja, ja päättyikö kirkonmiehen henkinen valta Hiidenojaan ja Pirulaan, sitä emme ehkä koskaan tule tietämään. Asutusta siellä kyllä oli, sen kirkonmieskin tiesi. Pohjolan pidoissa oli varmasti tapahtumia ja joen toista laitaa asuttivat lappalaiset kotakylässään. Kaukana Lapinaavan ja Aurinkoisenkorven takana oli jo kivikaudella ollut liuskekivilouhos ja siellä Venekumottu Runkaus- ja Lehmijokien välisellä kaistaleella kivikautisen asuinpaikan lähellä.

Tulivatko Huntu – ja Lalli -nimistö paimentolaisten matkassa pohjoiseen, sillä poropaimentolaisia saapui hyvin varhain Lempäälän seuduilta lappalaisten asumasta Peurauksen kylästä ja Kierikan talosta, ehkä jo 1100-luvulla ja heidät tunnettiin Peuroina. Nimeltä näitä isäntiä tunnettiin vasta 1500-luvun alusta, kun veronkanto alkoi ja näistä jäi asiakirjoja. Koivun lapinkylään nämäkin asettuivat. Se vain on mielenkiintoista, minkälainen yhteys Koivun eli Koltzan- eli Koynikylällä ja Laukon lappalaislinnakkeella oli, jos sieltä tiedettiin matkata suoraan toiseen lappalaislinnakkeeseen ylempänä pohjoisessa, ja paikatkin tulivat nimetyiksi samoilla nimillä. Hunnun herra ja Tornion Hunnunmaa sekä Lalli -nimi, ovat vahvoja todisteita yhteyksistä. Saattoipa olla, että Pohjan perälle saapuneet nimesivät paikkoja kotipaikan mukaan, tai olivat nimenneet näitä eräsijoinaan jo sieltä 1200-luvulta saakka.

Tornion Hunnunmaan nimesi kukaties sama saarnaaja, joka menetti henkensä Vesilahden perukoilla samoihin aikoihin, kun Petäjäisen kuohuissa saarnoja kuunneltiin. Hunnun herra oli tunnettu myös Lapissa ja Vesilahden yhteydet jäävät epäselviksi, vaikka nimiperimä osoittaa, että selvä yhteys näillä paikoilla oli jo aikojen alusta saakka. Varhain 1200-luvulla Henrik Kurki purjehti Vojakkalaan hallitsijansa Birger Jaarlin toimeksiannosta, ja jää tietämättä, saiko Kurki tehtäväkseen Pohjan perän käännytyksen valmistelun vai tuliko turvaamaan kuninkaan mahtia idän khaaneja vastaan, joista Tshingish Khan oli vahvin, ja olihan myös Novgorodin mahti levottomana.

Iivanan mieleen olisi ollut, että Pähkinäsaaren rauhanrajaa olisi noudatettu, mutta kun näin ei käynyt, alkoi vihanpito ja Iivana tyhjensi koko suomaan, aina Hämeenlinnaa myöten. Tarujen mukaan Pohjan perälle purjehtinut Kurki tuli tuolloin 1200-luvulla panneensa alulle monen tornionlaaksolaisen suvun, kun hän skandinaavivaimonsa kanssa asui Vojakkalan seudulla. Tarinat kertovat, että poikansa Orfwai, Khaare, Dauwid, Öystein, Anund ja Ingel muuntuivat aikain saatossa mm. sukunimiksi Öystilä, Purra, Fräki, Chore, Alatalo ja Oravainen.

Mikä olisi voinut olla Matti Kurjen osuus tapahtumien kehittymisessä. Kurki eli Laukonselän toisella laidalla Sakoisissa, missä Kurkien kartano sijaitsi 1200-luvulla. Matin koti oli jo kolmatta polvea ollut Vesilahden Sakoisilla, minkä sai palkaksi siitä, että jatkossa jättäisi lappalaiset rauhaan. Asiakirjojen mukaan Sakoinen liitettiin pyhä-nimeen [sacer], kun taas Laukonperällä uskottiin luonnonvoimiin. Skandinaavien heimolinnoituksessa asuivat vielä tuolloin muinaiset suvut, joista mainittakoon Culiu, Pöycke, Tarffwain, Rautaparta, Rahko, Laakoine, Liinaharia ja Peldo, jotka myöhemmin mainitaan Pohjan perällä ja Kemijokivarressa.