Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Onko mahdollista löytää?
khanhisalo
03.10.17, 15:11
Isäni täti muutti Amerikkaan 1899. Tieto Siirtolaisuusinstituutin matkustajaluettelosta: Hanhisalo Ida 04.11.1899
Mitään tietoja ei suvulla ole hänen kohtalosta, vain yksi perinne tarina, että suomalaiset metsästäjät olisivat tavanneet hänet intiaanien leirissä. Hän ei ollut uskaltanut lähteä suomalaisten matkaan vaikka olisi halunut.
Idan on syntynyt 17.10.1871 Halsualla ja hänet on merkitty aviottomaksi.
Tällainen familysearch löytö on ollut minulla jonkun aikaa, mutta ei ole löytynyt mitään keinoa päästä eteenpäin siitä.
https://www.familysearch.org/ark:/61903/1:1:V4H1-95V
Tämä sopisi ajallisesti ja paikallisesti hakemaani henkilöön. Onko olemassa mitään mahdollisuuksia löytää jotain tietoja vai onko parasta unohtaa ja keskittyä johonkin muuhun?
Keijo H
eeva häkkinen
03.10.17, 21:59
Itse olen saanut hyvinkin vähillä tiedoilla ratkaisevaa apua keskusteluryhmistä. Tämän forumin sisarforumilla Finlander Forum on paljon osaavia ja avuliaita ihmisiä, samoin kuin FaceBookin ryhmässä Finnish Genealogy. Molemmissa joutuu tosin keskustelua käymään englanniksi. Lisäksi on ryhmä Siirtolaiset, jossa voinee keskustella myös suomeksi, mutta siitä en tiedä muuta. Nuo kannattaa kummiskin kokeilla, jos olet jumissa.
khanhisalo
05.10.17, 10:25

Kiitos vastauksestasi, olen onnistunut välttämään facbookin, joten sieltä en apua voi saada. Ehkä on parempi keskittyä sellaisiin joista voi helpommin saada ratkaisuja.
Keijo H
Näköjään useampikin Ida Hanhisalo on lähtenyt Amerikkaan, mutta olisikohan tämä ensimmäinen oikea, saanut lapsen Senia Lillian (eka nimi on ainakin keskipohjalaisittain muodissa ollut juuri tuolloin; isoäitini nimi) myös Suomesta tulleen Charles Hansonin kanssa 1900
https://www.familysearch.org/search/record/results?count=20&query=%2Bgivenname%3AIda~%20%2Bsurname%3AHanisalo~ %20%2Bbirth_place%3AFinland~%20%2Bbirth_year%3A186 0-1875~%20%2Bresidence_place%3A%22Iron%2C%20Wisconsi n%22~
ja kun perhettä tarkastelee lähemmin Hanson -nimen kautta, tulee tämmöisiä tietoja, kuvissa luultavasti lisää yksityiskohtia:
https://www.familysearch.org/search/record/results?count=20&query=%2Bgivenname%3ACharles~%20%2Bsurname%3AHanso n~%20%2Bbirth_place%3AFinland~%20%2Bbirth_year%3A1 860-1875~%20%2Bresidence_place%3A%22Iron%2C%20Wisconsi n%22~
Tämä on tietysti vain arvelua, mutta ikä sopisi tälle Ida-Edithille hyvin, vaikka suurpiirteisesti kuten noissa Amerikan tiedoissa tapaa.
Tuula K
khanhisalo
06.10.17, 12:32

Hei!
Kiitos vastauksestasi, en oikein usko, että hän olisi oikea. Mitään tietoa tällaisesta Hanssonista ei ole ja ja Ida on lähtenyt piikapaikastaan Halsualta Amerikkaan, matkustaja luettelon mukaan 04.11.1899. Hänen olisi pitänyt olla jo pitkällä odottamassa tuota Senjaa joka on syntynyt huhtikuussa 1900.
Idan veli muutti Amerikkaan Massachusettsiin 1904 ja hän ja hänen peheensä oli yhteydessä Suomeen aina kuolemaansa 1927 saakka. Minulla on hänen lähettämiä kirjeitä ja kortteja niissäkään ei ole mitään mainintaa Idasta.
terv. Keijo H
Massachusetts (https://www.googleadservices.com/pagead/aclk?sa=L&ai=DChcSEwje8P-w5NvWAhUMz7IKHcjqBCwYABAAGgJscg&ohost=www.google.fi&cid=CAASE-RoBy1ioBvw-O0-AckihGe9GTg&sig=AOD64_2x9SohQc0Qb58bzJKDtWFnqr5xdQ&q=&ved=0ahUKEwijjPuw5NvWAhUEG5oKHdenB9AQ0QwIIg&adurl=)
Antti Järvenpää
06.10.17, 13:26
Tuommoinenkin osuu silmään
https://www.familysearch.org/search/record/results?count=20&query=%2Bsurname%3AHanhisalo~%20%2Bbirth_year%3A18 70-1872~
Noin yleisesti tulee mieleen, että hyvällä tuurilla DNA testi voisi valaista asiaa.
Kertomus, että on ollut intiaanien leirillä, jos ei ole uskaltanut lähteä, antaa viitteitä, ettei ehkä löydy ollenkaan.
khanhisalo
06.10.17, 18:00

Kiitos vastauksestasi, tuo Kanadan pari on kyllä tiedossa, heille syntyy Ontariossa Kanadassa 1911 poika.En oikein usko, että jos molemmat olisivat olleet suomalaisia, niin ettei mitään yhteyksiä olisi tänne Suomeen ollut myöhemminkään.
En ole mistään löytänyt tämän Idan syntymäaikaa, enkä tiedä ovatko he menneet naimisiin Suomessa vai missä?
Kaikki Suomen Hanhisalot ovat sukulaisia keskenään, lukuunottamatta isoisäni jälkeläisiä, hänen kaikki muut sisarukset ottivat talon nimen sukunimekseen.
Hanhisalon kylä on Ullavassa, sieltä lähti erittäin paljon Amerikkaan väkeä.
Näin on minulle kertonut sukututkija Paavo Hanhisalo, joka on tehnyt suvusta sukukirjan.
Keijo H
Antti Järvenpää
06.10.17, 19:27
Kun katsoo tuosta alkuperäisestä dokumentista, niin Johan Harju ja Ida Hanhisalo ovat menneet avioon Port Arturissa Ontariossa july 16th 1905.
Port Arthur ei ole kaukana Minnesotasta johon tuo alku viestisi viittaa. Kuitenkin, jos ei ole mitään kuulunut koti Suomeen, on varmaankin aika todennäköistä että jälkiä ei ole jäänyt myöskään asiakirjoihin.
Yksi mahdollisuus voisi olla intiaanien väestökirjanpito https://www.archives.gov/research/census/native-americans/1885-1940.html
En vain tiedä mistä tuollaiset voisi löytää.
khanhisalo
06.10.17, 20:17

Kiitos taas, näyttää että näitä Ownien juuria on etsitty jo 2001, löytyi tällainen:
http://archiver.rootsweb.ancestry.com/th/read/FINLAND/2001-10/1002383173
Keijo H
Hannu Haapaniemi
07.10.17, 12:28
Ownie William Sifritsonin vanhemmat ja isovanhemmat
https://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cgi?page=gr&GRid=114019052&ref=acom
John Salo
in the U.S., Find A Grave Index, 1600s-Current
Name: John Salo
Birth Date: 11 Dec 1857
Birth Place: Finland
Death Date: 7 May 1953
Death Place: Wadena County, Minnesota, United States of America
Cemetery: Menahga City Cemetery
Burial or Cremation Place: Wadena County, Minnesota, United States of America
Has Bio?: N
Spouse: Maria Salo
Maria Salo (Pihlajamaa)

Name: Maria Salo
Birth Date: 15 Dec 1863
Birth Place: Finland
Death Date: 23 Dec 1938
Death Place: Minnesota, United States of America

Spouse: John Salo
Tytär:
Selma Josefina Salo *
BIRTH JULY 1888 • Finland
DEATH Unknown
Ontario, Canada Marriages, 1801-1928
Name Selma Josefina Salo
Age 20
Birth Year abt 1888
Marriage Date 27 Aug 1908
Marriage Place Thunder Bay District, Thunder Bay, Ontario, Canada
Father John Salo
Mother Mary Maa
Spouse Charles Sifritson
Household Members
Name Age
Charles Sifritson
Wilhelmina Landing
Sifer Grangroog
Selma Josefina Salo
Mary Maa
John Salo
Puoliso:
Charles Sifritson *
BIRTH JUL 1864 • Finland
Poika:
https://www.familysearch.org/ark:/61903/1:1:V4H1-95V
Ownie William Sifritson *
1906–1975
BIRTH 10 AUG 1906 • Massachusetts, USA
DEATH 15 AUG 1975 • Menahga, Wadena, Minnesota, USA
khanhisalo
07.10.17, 14:21

Kiitos Hannu!
Ei ollut etsimäni siis tämäkään, mutta taisi olla vielä suurempi sukulainen. Tämä John Salo on isoisäni setä mitä todennäköisesti, vaikka noissa syntymäajoissa on kyllä eroavaisuksia, mutta se on aivan yleistä näissä Amerikkaan muuttaneissa.
Luulen että kyse on tästä perheestä, jatkoa Selmalle minulla ei ole.
Selma Josefina Juhontytär Hanhisalo s. 22.8.1888 Veteli, k. 16.3.1971 USA
Vanhemmat Juho Heikki Eliaksenpoika Torppa,Hanhisalo, s. 16.12.1855 Veteli, k. USA ja Maria Matintytär Aho,Ylipihlajamaa, s. 17.12.1863 Veteli, k. USA.
Pystytkö sinä tai joku täällä varmistamaan tätä?
Keijo H
Arto Isolankila
07.10.17, 14:30

Oikeassa olet. Selvittelin tätä Paavo Hanhisalon kanssa toissa kesänä.
T: Arto
Hannu Haapaniemi
07.10.17, 14:33
Selma Salon tiedot
Selma Sifritson
in the U.S., Social Security Death Index, 1935-2014
Name: Selma Sifritson
SSN: 519-58-7259
Last Residence:
56464 Menahga, Wadena, Minnesota, USA
BORN: 22 Aug 1888
Died: Mar 1971
State (Year) SSN issued: Idaho (1965)
khanhisalo
07.10.17, 14:34
Oikeassa olet. Selvittelin tätä Paavo Hanhisalon kanssa toissa kesänä.
T: Arto
Kiitos nopeasta vastauksestasi, taas löytyi pätkä uusia sukulaisia. Onkohan tällä Owenilla jälkipolvia tai sisaruksia?
Keijo H
Hannu Haapaniemi
07.10.17, 17:48
Oliko Kalle Kustaa Kallenpoika Haapaniemi (Hanhisalo)
Syntynyt 15. tammikuuta 1880 - Ullava, Hanhisalo
sukua Ida Kaisa Annantytär Hanhisalolle s. 1871
Wisconsin väestölaskennassa 1905 Charles Hansenin perheeseen on merkitty Charles Salo s. 1880.
Charles Hansenin puolisoksi merkitty Eda (Ida) Hansen, heidän tyttärensä
Senia Lillian Hansenin syntymämerkinnässä äidiksi merkitty Ida Hanisalo
khanhisalo
07.10.17, 18:49

Ei ole Ida Kaisa sukua ko. henkilölle, hän on isäni mummon avioton lapsi joka syntyi 4 vuotta ennen kuin Anna Liisa meni naimisiin Abraham Hanhisalon kanssa.
Tuo Senja on s.1900 huhtikuussa ja matkustajaluettelon mukaan Ida Kaisa on muuttanut marraskuussa 1899 joten aika ei oikein passaa.
Anna Liisa Juhontytär Hanhisalo o.s. Cunelius
s. 21.2.1849 Halsua, k. 20.4.1930 Halsua.
Lapsi:
Ida Kaisa, s. 17.10.1871 Halsua
Keijo H
Arto Isolankila
11.10.17, 18:44
Kiitos nopeasta vastauksestasi, taas löytyi pätkä uusia sukulaisia. Onkohan tällä Owenilla jälkipolvia tai sisaruksia?
Keijo H
Hei. En ole löytänyt Ownielle sisaruksia vuosien 1920, 1930 ja 1940 censuksista. Yhdessä Familysearchin sukupuussa mainitaan pienenä kuollut sisar Effie Eline Sifritson 1909-1910. Vuoden 1920 censuksessa Ownie mainitaan poikapuoleksi ja syntymäpaikka on Massachusetts. Ontarion vihittyjen luettelossa Selman siviilisääty on eronnut ja Charles Sifritsonin leski. Hänen edellinen puolisonsa Aina Kynsijärvi kuoli 29.4.1906. En ole onnistunut löytämään, kuka Ownien isä oli.
Ownie oli ainakin kahdesti naimisissa, mutta lapsia en ole hänelle löytänyt. Esther Niemestä Ownie erosi 25.5.1962. Hän meni naimisiin 30.3.1972 Ruby M. Olsenin kanssa.
T: Arto
khanhisalo
12.10.17, 11:11

Kiitos vastauksestasi, Effien minäkin löysin ja hänen kuolemansa. Ilmeisesti tämä sukuhaara ei jatku. Ymmärtääksen Juholla ja Marialla oli kuitenkin useampi lapsi. Näin ainakin ymmärsin siitä lehtileikkeestä joka oli Marian kuolemasta.
Keijo H
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.