Vehkalahden (Sippolan) Liikkalan Härmä

[sippu630]

Vehkalahden pitäjän Summan nautakunnan Liikkalan kylässä oli ainakin v:sta 1543 kokoveron osakkaana muuan Olavi Hermanninpoika (Oloff Härmansson, Oloff Hermansson, Oleff Hermandzon, Oleff Hermansson). Tämän Hermannin- eli Härmänpojan talo kuului Liikkalan kylän Ala-Liikkalaksi (Nedherlijckala by, Alalijckala by, Alla Lickala by, Neder Lickala) kutsuttuun kylänosaan, kylän eteläiseen eli alapäähän. Olavi Hermanninpoika istui Vehkalahden kihlakunnanoikeuden lautakunnassa 1549–58.

Olavi Hermanninpoikaa seurasi isäntänä Pekka Olavinpoika, joka v:sta 1564 mainitaan kymmenysten maksajana ja seuraavasta vuodesta alkaen myös kokoveron osakkaana Metsäkylän nautakunnassa osuudella 1/4. V. 1571 hän vastasi 1/2 verosta ja maksoi hopeaveroa kymmenesosan kaikkiaan 44 markan 4 äyrin arvoisesta irtaimesta omaisuudesta, joka käsitti kuparia 2 naulaa, 3 lehmää, kaksivuotiaan naudan, lampaan ja 10 markan arvoisen tamman. Vehkalahden kesäkäräjissä 13/7 1573 ja 15/9 1574 Liikkalan Pekka Olavinpoika oli yksi niistä, jotka 12 miehen (so. lautakunnan) tutkimuksen perusteella vetivät kolmen markan sakon kelvottomista aitauksista, silloista ja teistä. Talvikäräjissä 27/3 1577 Anikkalan Tapani Antinpoika veti kolmen markan sakon mustelmasta, jonka hänen todettiin 12 miehen tutkimuksessa lyöneen Liikkalan Herman Olavinpoikaan.

Pekka Olavinpoikaa seurasi kymmenysten maksajana Lauri (Lasse) Pekanpoika, joka 1584–86 maksoi enää kolme tai neljä vakkaa viljaa vuodessa. Pekka Olavinpoika oli vielä 1583 maksanut 4 vakkaa rukiita, 2 vakkaa ohria ja 4 vakkaa kauroja. Vielä 1584 Pekka vastasi 1/2 verosta, mutta sitten talo häviää maakirjoista.

Kymenkartanon läänissä toimitettiin 1588 tutkimus verokyvyttömiksi joutuneista taloista. Liikkalan kylän kaikkiaan 3 5/8 verosta autiona eli verokyvyttöminä oli 1 3/8 veroa; loppu 2 1/4 veroa luettiin vielä verokykyiseksi. Autioituneiksi merkittyjen talojen joukosta ei kaikissa tapauksissa ole mahdollista luotettavasti tunnistaa, mitä aiemmin verokykyisiä taloja tai niiden osia ne tarkoittavat. Nähtävästi 1588 autioksi merkitty Klemetti Laurinpojan 1/4 veron talo, josta puolet eli 1/8 veroa oli vielä 1587 veroa maksavana, on entinen Pekka Olavinpojan talo tai ainakin osa siitä. Klemetin talon sanotaan autioituneen 1588 isännän lähdettyä Liivinmaalle.

Klemetti Laurinpojan 1/4 veron aution sijasta maakirjoissa mainitaan 1600–11 Klemetti Pekanpojan 1/4 veron autio. V. 1612 tämä talo oli naapurikylän Anikkalan (myöhemmän Sippolan kirkonkylän) ratsutilallisen Markku Sipun viljelyksessä, mutta mainitaan seuraavana vuonna jälleen autiona. Vv. 1614–17 talo näyttää olleen Pekka Sipinpoika Mänttärin viljelyksessä.

Viimeistään 1619 Klemetin talon otti viljelykseen Matti Laurinpoika, joka erotukseksi kylän toisesta samannimisestä isännästä mainitaan verokirjoissa lisänimellä Härmä: Madz Larsson Härmä, Mattz Hermi, Matz Hermä, Matz Härme. V. 1620 tämä Ala-Liikkalan Matti Laurinpoika ilmoitti karjaverotukseen omistavansa härän, lehmän, hiehon, lampaan ja sian sekä kylvöverotukseen kylväneensä peltoon 10 kappaa ohria ja 10 kappaa kauroja ja kaskeen 2 kylmittaa rukiita ja 12 kappaa kauroja. Osoittautui, että Matti oli salannut karjastaan lehmän, mullikan ja lampaan sekä kylvöstään 18 kappaa.

Kun v:n 1626 maanmittauksen jälkeen vanhan kokoveron ohella veroperusteina käytetyt savuluku eli (apuvero)manttaali, nokkaluku (pariskuntaluku) ja lehmäluku jäätyivät kiinteiksi veroyksiköiksi, niin etteivät ne enää vaihdelleet vuosittaisissa arvioinneissa, Matti Laurinpoika Härmän talon veroluvuoksi vakiintui 1/4 veroa, 1/4 manttaalia, 1 nokka ja 4 lehmää.

Matti Laurinpoikaa seurasi 1648 Härmän talon isäntänä hänen poikansa Eerik Matinpoika: Erich Matzsson Härmä. Talo kuului tuolloin Lorentz Creutzin Norrköpingin päätösten rälssimaahan, ja sittemmin rälssimaalle perustetun Sippolan rälssisäterin rajapiiriin: ''Innom Sättegårdz råå och röör''.

V:n 1658 maakirjan mukaan Eerik Matinpojan talo oli autioitunut, mutta sen oli jo ottanut viljelykseen Nuutti Heikinpoika. Nuutti oli kotoisin Ylä-Liikkalan Suur-Kissan eli Hannulan talosta; hän tuli Härmään yhdessä isänsä Heikki Hannunpojan kanssa. Suur-Kissaa jäi isännöimään vanhempi veli Yrjö Heikinpoika. Eerik Matinpoika asui vaimoineen Härmän talossa omassa rälssitalollisruokakunnassaan vielä 1658–60, Eerik henkirahasta vapaana.

Nähtävästi Nuutti Heikinpoika on saanut hallintaansa Härmän talosta vain puolet, sillä v:sta 1662 talossa on edelleen kaksi talollisruokakuntaa, joista toista asuivat nyt veljekset Matti ja Tuomas Yrjönpojat. Nämä olivat kotoisin aivan Härmän talon lähinaapurista, Aholan ratsutilalta, jota isännöi tuolloin heidän serkkunsa Sipi Eskonpoika. Nuutti Heikinpoika siirtyi myöhemmin Härmästä vuosikausia autiona maanneeseen Vähän-Kissan taloon, ja häneltä jäänyttä puoliskoa Härmästä asui jo 1673 Ala-Liikkalan Pytyn talosta tullut Mikko Nuutinpoika.

Sipi Eskonpojan myytyä 1675 Aholan ratsutilan saman kylän Seppälän ratsutilan osakkaalle Sipi Yrjönpojalle hänen poikansa Eerik Sipinpoika oli vuoden ajan Matti Yrjönpojan yhtiömiehenä Härmän talossa. Ratsupalvelusta suorittanut poika Simo Sipinpoika jatkoi Aholan ratsumiehenä sen uuden isännän palveluksessa, kunnes kuoli n. 1677. Henkirahasta vapautettu Sipi Eskonpoika jäi vaimonsa kanssa asumaan Aholaan omaan itsellisruokakuntaansa, josta vaimo maksoi henkirahaa vielä 1682.

Seuraavassa säilyneessä eli v:n 1688 henkikirjassa Härmän talossa mainitaan kaksi ruokakuntaa ja niissä seuraavat henkirahaa maksavat: (1) Esko Sipinpojan vaimo, Sipi Eskonpojan leski, poika Antti; (2) Risto Laurinpojan vaimo. Saman vuoden kymmenysluettelossa mainitaan isäntinä: (1) Antti Sipinpoika; (2) Risto Laurinpoika. Maakirjoissa talo kulkee vielä ''Eerik Matinpojan eli Mikko Nuutinpojan'' nimissä.

Härmän toisen puoliskon uusi isäntä Risto Laurinpoika oli tullut Liikkasen talosta (ks. Liikkasen suku, sivu 14). Venäjän vallan aikana 1717 tähän talonpuoliskoon sai maakomissaari Jonas Dykanderilta sijoituskirjan Yrjö Ristonpoika Suutari Vehkalahden kaupungista. Yrjön saatua oikeuden pitää kestikievaria ruvettiin talonpuoliskoa kutsumaan nimellä Keskiivari. Härmä-nimi jäi tarkoittamaan Antti Sipinpojan ja hänen sukunsa hallitsemaa talonpuoliskoa.

Härmän toisen puoliskon väki on saattanut olla Aholan entisen isännän Sipi Eskonpojan perhettä: leski ja pojat Esko ja Antti Sipinpojat. Siinä tapauksessa Sipin on täytynyt olla ainakin kahdesti aviossa, ja lesken miestään huomattavasti nuorempi. Aiemmasta aviosta Sipillä on ollut pojat Simo ja Eerik Sipinpojat, joiden on täytynyt syntyä viimeistään 1640-luvulla. Härmää 1680-luvun lopulta isännöinyt Antti Sipinpoika taas kuoli ''80-vuotiaana'' 1742, joten hän on kaiketi syntynyt vasta 1660-luvulla. Sipi Eskonpojan viimeisestä aviosta oli myös poika Simo Sipinpoika, joka lienee syntynyt oletetun samannimisen vanhemman veljensä (velipuolensa), ratsumies Simo Sipinpojan kuoleman (1677) jälkeen; hän tuli henkikirjoille 1694. Esko Sipinpoika palveli 1690-luvulla jonkin aikaa Kannusjärven Pakkasen silloisen rusthollin ratsumiehenä, mutta asui jälleen Antti-veljensä luona Liikkalan Härmässä v:sta 1696; myöhemmin hän palveli kaksinnussotamiehenä. Aholan entinen isäntä Sipi Eskonpoika eli vielä 1682 henkirahasta vapaana (henkikirjoilla oli näet hänen vaimonsa eikä leskensä), joten hän periaatteessa sopisi isäksi noille nuoremmillekin veljeksille Antti, Esko ja Simo Sipinpojille.

Reduktiossa Härmän talo palautui rälssin alta kruunulle 1681, mutta 6/9 1682 saamallaan sijoituksella Johan Creutz sai pitää sitä vielä ostodonaatioehdoin v:een 1689 asti. Ulotettaessa aiemmin aloitettua verorevisiota rälssin alta kruunulle palautuneisiin tiloihin 1691 Härmän talolle pantiin 1/4 veroa, 1/4 manttaalia ja 1 tila ja talo osoitettiin augmentiksi Kannusjärven Yrjösen rusthollille, v:sta 1698 Liikkalan Mikkolan rusthollille.

Valmistumassa olevaan tutkimukseeni Liikkalan Seppälä-suvusta ja sen Aholassa ynnä muualla asuneista haaroista sisältyy myös 1540-luvulta 1670-luvulle ulottuva selvitys Aholan talon aiemmista haltijoista.

[sippu630]

''Vuonna 1753 joulukuun 31:ntena tapahtui ylöskirjoitus Vehkalahden pitäjän Liikkalan kylän talollisen Yrjö Antinpoika Härmän jälkeen, joka kuoli lokakuussa viimeksikulunutta jättäen jälkeensä leski Pieta Sipintyttären muttei yhtään lasta. Vainajalla on vielä elossa edesmenneen veljensä Joonaan poika Jaakko Joonaanpoika, joka myös on äitinsä Kaarina Tuomaantyttären, edellä mainitun Joonaan lesken, kanssa istunut samassa pesässä Yrjö-vainaan kanssa viime sodasta lähtien ja jo Ruotsin aikana ja vieläkin istuvat Yrjö-vainaan lesken, yllämainitun Pietan kanssa. Yrjö-vainaan sisar Liisa Antintytär on kuollut, hänen lapsensa elävät, nimittäin pojat Matti Eskonpoika Pekkanen Ruotilasta ja Tuomas Eskonpoika samasta talosta. Vielä on Yrjö-vainaalla elossa sisarensa, leski Riitta Antintytär Hirvelästä. Keitään muita perillisiä ei vainajan jälkeen ole.
Leski Pieta Sipintytär kertoi, että hänen edesmennyt miehensä, edellämainittu Yrjö, oli vähän ennen kuolemaansa määrännyt jäämistöstään niin, että puolen osan siitä piti kuulua hänelle Pietalle ja toisen puoliskon miehen edesmenneen veljen Joonaan leskelle Kaarina Tuomaantyttärelle ja tämän pojalle Jaakolle hänen Yrjön kuoleman jälkeen.
Toisella sivulla [tätä perukirjaa] mainitut perinnönsaajat, jotka nyt ovat läsnä, lausuivat, etteivät halua moittia Yrjö-vainaan tekemää testamenttia ja sen vuoksi sanoutuvat irti kaikesta oikeudesta tähän perintöön; mikä merkittiin.
Ja koska on tarpeen, vastaisuudessa ilmaantuvien epäselvyyksien vuoksi, että vainajalta jäänyt omaisuus ylöskirjoitettaisiin, niin sen vuoksi ilmoitti sen nyt leski Pieta, sitten kun häntä oli ensin valan päälle kehotettu todenmukaisuuteen, ja koostuu se seuraavasta, nimittäin [raha-arvot taalareina ja äyreinä hopearahaa]:

Kultaa ei yhtään.
Rahoja: pikkurahoina 20:–, ruplan kolikoina 3:10 2/3 [ja vielä] 6: 8; yhteensä 29:18 2/3.
Kuparia: viinapannu hattuineen ja putkineen 20:–, pieni kattila 1:–; yhteensä 21:–.
Vaatekappaleita: vanha talvimyssy –: 8, palttinakaulaliina –: 5, kaksi kappaletta paitoja –:10, puoliksikulunut sarkatakki 1:–; yhteensä 1:23.
Rautakaluja: vanha pata 1:–, kolme kirvestä 1:16, kolme viikatetta 1:16, kolme sirppiä –:15, vasara –: 4, lehmänkello –: 5, kaksi auraa 4:–, lapio –:16, kaksi kappaletta turvekuokkia –:10, vesuri –: 6, keritsimet –: 8; yhteensä 10:–.
Talouskaluja: kelvoton kirstu –:24, vesiämpäri –: 4, kaksi vesisaavia –:10, maitokiulu –: 3, viisi maitopyttyä –:15, kirnu –: 6, taikinakaukalo –: 6, tiinu –:10; yhteensä 2:14.
Kalastuskaluja ei yhtään.
Viljaa: kymmenen tynnyriä rukiita 50:–, kolme tynnyriä ohria 12:–, viisi tynnyriä kauroja 10:–; yhteensä 72:–.
Hevosia ja karjaa: vanha ruuna 6: 8, tammavarsa 9:12, viisi kappaletta lehmiä 50:–, vuoden vanha hieho 4:–, puoli vuotta vanha vasikka 1:–, vuoden vanha härkävasikka 2:–; yhteensä 72:20.
Summa: 209:11.
Lyhennys: ylöskirjoituksesta ja toimituskirjasta 4:–, köyhäin 1/8-prosentti –: 9; yhteensä 4: 9.
Jäännös: 205: 2.

Sitten lausuivat Yrjö Antinpoika Härmä -vainajan sisar, leski Riitta Antintytär Hirvelästä ja sisarvainajan Liisa Antintyttären poika Matti Eskonpoika Pekkanen Ruotilasta omasta ja Tuomas-veljensä puolesta, etteivät he vaadi mitään perintöä Yrjö Härmä -vainaan jälkeen, vaan pitäkööt Yrjö-vainaan leski Pieta Sipintytär ja Joonas-vainaan leski Kaarina Tuomaantytär poikansa Jaakko Joonaanpojan kanssa kaikki tyynni puoliksi kummallekin, kumminkin niin, että Pieta saa jakamattomasta pitää viinapannun ja hiehon.
Että allekirjoittaneet siten ovat keskenään sopineet ja sovinnon tehneet kuten yllä on ilmoitettu, se täten vakuutetaan.
Pieta Sipintytär [puumerkki]. Kaarina Tuomaantytär [puumerkki]. Jaakko Joonaanpoika [puumerkki]. Matti Eskonpoika omasta ja veljensä Tuomaan puolesta [puumerkki]. Riitta Antintytär Korjalalla Hirvelästä ei ole puumerkkiä.
Tämä ylöskirjoitus ja sovinto on läsnäolessamme siten laadittu ja käyty, todistamme kuten yllä.
Arvid Renner. Pärtty Matinpoika Metsäkylästä, sahamies [puumerkki].''

Lähde: Vehkalahden perunkirjoituksia ja perinnönjakoja, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1742–97 n:o 176: 224–226v.

Huomautuksia. Yllä siteeratun perukirjaniteen sivulla 109 on Haminan konsistorin notaarin Heinrich Laguksen 25/9 1750 antama todistus käynnistään virkansa puolesta vaikeasti sairaan Yrjö Antinpoika Härmän luona Liikkalassa ja tämän lausumasta viimeisestä tahdosta, että hänen jäämistönsä tulisi jakaa puoliksi hänen vaimonsa Pieta Sipintyttären ja veljenvaimon Kaarina Tuomaantyttären kesken, paitsi että Pietalle lankeaa yksityisesti viinapannu ja hieho. Jottei tästä syntyisi hänen kuolemansa jälkeen mitään riitaa ja ettei hänen vaimoaan leskeyteen joutuessaan karkotettaisi talosta vaan saisi sitten kuten tähänkin asti yhdessä sitä hallita, vaati hän kaiken tämän ratkaisemista kirjallisesti.
Sisarusten Riitta, Liisa, Yrjö ja Joonas Antinlasten isä oli 1742 kuollut Liikkalan Härmän isäntä, entinen lautamies Antti Sipinpoika Härmä. Riitta Antintyttären miesvainaa oli Hirvelän Korjalan isäntä Heikki Laurinpoika (tämän toisessa tai sitä myöhemmässä aviossa, josta ei näytä jääneen lapsia). Liisa Antintyttären mies oli Liikkalan Mikkolan eli Saaramaan isännän veli Esko Pekanpoika, joka lunastettiin ulos talosta ja joka meni yhtiömieheksi kahdelle kolmannekselle Liikkalan Seppälän taloa, mutta siirtyi sitten Ruotilaan, josta sai hallintaansa Pekkalan eli Pekkasen talon. Hän oli toisissa naimisissa Seppälän yhden kolmanneksen isännän lesken kanssa. Yrjö Antinpojan leski Pieta Sipintytär avioitui 1755 Liikkalan Huovilan isännän, leskimies Simo Martinpoika Huusarin kanssa.