Adoptiolapsen sukunimi

[Make]

Nyt puhun aika hiljattain kuolleesta ja omaisten tavasta merkitä sukunimi. Siksi en käytä todellisia nimiä.

Lapsi Maija Aaltonen adoptoitiin 2-vuotiaana äitinsä sisaren perheeseen, perheen sukunimi oli Beeltonen, jonka sukunimen Maija sai käyttöönsä. Maija meni naimisiin herra Ceeltosen kanssa.

Omaiset käyttivät kuolinilmoituksessa muotoa Maija Ceeltonen o.s. Beeltonen. Jäin tätä hieman pohtimaan. Itse olisin mieltä Maija Ceeltonen ent. Beeltonen o.s. Aaltonen.

Kuinka teistä olisi "oikein" ? Tämä ei ole mikään riita- eikä kynnyskysymys. Mietin vaan miten merkitsen tuon sukulaiseni omiin sukutauluihini.

[Juha]

Itse olen vastaavassa tapauksessa tehnyt kuten sinä tuossa ehdotat. Eikös se ole täysin oikein joka suhteessa???

Juha

[Make]

Itse olen vastaavassa tapauksessa tehnyt kuten sinä tuossa ehdotat. Eikös se ole täysin oikein joka suhteessa???

Juha

Joo samaa mieltä. Nyt on vaan niin, että jäin (syyttä) pohtimaan kun teen nimenomaan "Aaltosen" sukutauluja ja olen liittänyt asiakirjoihin kuolinilmoituksia ja on hieman hassua kun lähisukulaisella on avionimi ja o.s. adoptionimi eikä tutkimani suku näy. No tottakai sukulaisuussuhde tulee ilmi muuten. Adoptionimihän ei minusta siis ole missään tapauksessa o.s. joka minulle tarkoittaa sitä biologista kasteen mukaista sukunimeä. Lähisukulaisena tietysti hieman myös harmittaa tuo kuolinilmoituksen muoto. Täytyy vaan ajatella, että kaikki eivät ole niin pedantteja kuin me sukututkijat :oo:

[Juha]

Nythän en tunne tätä tapausta, mutta voisihan ajatella että biologinen "Virtanen" on itse aina ollut mielestään adoptiovanhempiensa mukaan vain ja nimenomaan "Koskinen".

Eli suku on meille monelle muutakin kuin pelkkä biologinen yhteys, olkoonkin että sukututkijalle moinen on kauhistus......


Juha

[Make]

Nythän en tunne tätä tapausta, mutta voisihan ajatella että biologinen "Virtanen" on itse aina ollut mielestään adoptiovanhempiensa mukaan vain ja nimenomaan "Koskinen".

Eli suku on meille monelle muutakin kuin pelkkä biologinen yhteys, olkoonkin että sukututkijalle moinen on kauhistus......


Juha

Kyllä tässä tapauksessa kaikki on juuri noin. Ja minä se :eek: joka ajattelen kovin konkreettisesti merkintää o.s. Pelkkä ent. "adoptionimi" sen avionimen lisänä olisi mennyt jakeluun.

[Tapani Kovalaine]

Tämä se just meitä sukututkijoita vaivaa! Me tahdomme asiat tutkimuksiimme juuri niin kuin asiat todellisuudessa ovat olleet ja menneet. Kirkkoherranvirastot ovat satojen vuosien aikana joutuneet käsittelemään perheille hyvin arkoja asioita, kuten kuolinsyitä (pappi tietää muistopuhetta tehdessään varoa, kun tietää oikean kuolinsyyn), ottolapsisuhteita (moni henkilö on mennyt elämänsä läpi ja ei ole koskaan saanut tietää biologisten vanhempiensa nimiä), isyysasioita (jaa, että vasta kolmas isyystesti löysi oikean isän), rikosasioita (nimismies x sai rangaistuksen v. 1858 ihmisen rääkkäämisestä), syrjähypyistä (perunkirjoituksessa ilmeni, että isä oli saanut kahden viikon välein kaksi poikaa, mutta eri äideille), jne.

Tämä justiinsa on monilla kirkkoherranvirastoilla taustalla olevana syynä, kun he ylivoimaisella paikallistuntemuksellaan tahtovat suojella seurakuntansa jäseniä vielä senkin jälkeen, kun nämä ovat siirtyneet taivaallisiin joukkoihin.

Mutta me sukututkijat, me haluamme kertoa totuuden! Me totuudenpuhujat asumme niin kaukana, ettemme yösijaa kaipaa.

- Eräänä päivänä 80-vuotias asiakkaani halusi tunustaa isyytensä ja mikäpäs siinä. Lähetin asiakirjan toiselle puolelle Suomea lastenvalvojalle, joka soitti ja varmisti, ettei tämä ole halpaa pilaa. Oli valtuuston puheenjohtaja ja erään oppilaitoksen rehtori saanut 60 vuotiaana isän! Ja se tuntui ensi alkuun paikkakunnan lastenvalvojalta aivan liian paksulta jutulta. Haluaako asiakkaani ja rehtori tuon tiedon meidän sukututkijoiden tuotoksiin. Siitä voidaan keskustella...

Muistakaamme, että kuolinilmoitusta tehdessään omaiset ottavat kantaa siihen, mitä he tahtovat maailman tietävän rakkaan vainajansa syntyperästä.

Terveisin Tapani

[Ingeborg Palmén]

Tilanteet varmasti vaihtelevat. Jos adoptioperhe muutenkin joka käänteessä on tuonut esille, että tämä henkilö ei sitten biologisesti kuulu meille, niin sitten on aika luonnollista että näin tehdään myös kuolinilmoituksessa. Mutta jos adoptoitu on kasvanut perheessä niin, ettei asiasta ole tehty mitään suurempaa haloota, en ymmärrä miksi asia tuotaisi julki kuolinilmoituksessa. Ehkä myös vainjalla oli käsityksensä omasta identiteetistä ?

[Juha]

Tämä menee jo filosofian puolelle, mutta;

Onko sillä syntyperällä loppujen lopuksi kovinkaan suurta merkitystä? Jokainen meistä tekee itse itsensä, eivät meidän vanhempamme tai adoptio/kasvattivanhemmat.

Ei syntyperä gloriaa anna tai ota pois, oli se mikä hyvänsä....Brad Pittin ja Angelica Jolien lapsina olisi varmasti hauskaa juuri nyt, mutta mikä on tilanne 40-50 vuoden päästä ;)




Juha

[Make]

Mukavaa kun sain aikaan keskustelua aiheesta. Tässä adoptiotapauksessa on kyse biologisen äidin kuolemasta ja lapsi adoptoitiin hänen sisarelleen. Kaikki sukulaiset ja kyläläiset ovat tienneet asian. Siis ei mitään salattavaa eikä peiteltävää. Ja minua asiassa vaivaa vain tuon merkinnän o.s. (omaasukua) laittaminen, koska minusta oikea muoto tässä tapauksessa olisi ent. Jos tuo o.s. halutaan laittaa pitäisi sen minusta olla oikea omaasukua. Jos ei haluta laittaa, niin riittäköön tuo ent. Esimerkiksi siunaustilaisuudessa pappi kuitenkin toi esille oikean omaasukua nimen mainitsemalla vainajan syntyhistorian. Äidin sisaren avionimen käyttäminen muodossa o.s. ei vastaa käsitystäni "omasta suvusta".

Ja vainaja itse piti esimerkiksi biologisen veljensä lasta veljenpoikanaan ja ko. poika vainajaa tätinään ja olivat perhetuttuja. Eli kyllä vainaja käytti oikeaa identiteettiään.

Alustukseni oli lähinnä "merkintätekinen", ei "moraalinen tai eettinen". En syytä omaisia mistään kuolinilmoituksessa olevan suhteen. Hyvä keskustelua silti. Koska kyseessä on tosiaan hiljan kuollut, en ole käyttänyt oikeita nimiä.

[Sariainen]

Tämä se just meitä sukututkijoita vaivaa! Me tahdomme asiat tutkimuksiimme juuri niin kuin asiat todellisuudessa ovat olleet ja menneet. Kirkkoherranvirastot ovat satojen vuosien aikana joutuneet käsittelemään perheille hyvin arkoja asioita, kuten kuolinsyitä (pappi tietää muistopuhetta tehdessään varoa, kun tietää oikean kuolinsyyn), ottolapsisuhteita (moni henkilö on mennyt elämänsä läpi ja ei ole koskaan saanut tietää biologisten vanhempiensa nimiä), isyysasioita (jaa, että vasta kolmas isyystesti löysi oikean isän), rikosasioita (nimismies x sai rangaistuksen v. 1858 ihmisen rääkkäämisestä), syrjähypyistä (perunkirjoituksessa ilmeni, että isä oli saanut kahden viikon välein kaksi poikaa, mutta eri äideille), jne.

Tämä justiinsa on monilla kirkkoherranvirastoilla taustalla olevana syynä, kun he ylivoimaisella paikallistuntemuksellaan tahtovat suojella seurakuntansa jäseniä vielä senkin jälkeen, kun nämä ovat siirtyneet taivaallisiin joukkoihin.

Mutta me sukututkijat, me haluamme kertoa totuuden! Me totuudenpuhujat asumme niin kaukana, ettemme yösijaa kaipaa.

- Eräänä päivänä 80-vuotias asiakkaani halusi tunustaa isyytensä ja mikäpäs siinä. Lähetin asiakirjan toiselle puolelle Suomea lastenvalvojalle, joka soitti ja varmisti, ettei tämä ole halpaa pilaa. Oli valtuuston puheenjohtaja ja erään oppilaitoksen rehtori saanut 60 vuotiaana isän! Ja se tuntui ensi alkuun paikkakunnan lastenvalvojalta aivan liian paksulta jutulta. Haluaako asiakkaani ja rehtori tuon tiedon meidän sukututkijoiden tuotoksiin. Siitä voidaan keskustella...

Muistakaamme, että kuolinilmoitusta tehdessään omaiset ottavat kantaa siihen, mitä he tahtovat maailman tietävän rakkaan vainajansa syntyperästä.

Terveisin Tapani

Puhuit asiaa Tapani samoin Make. Mutta ei se minua mitenkään vaivaa... Haluaisimme tosiaan tietojen olevan mahdollisimman oikein, mutta lähteet ovat aina välillä mitä sattuu, syystä tai toisesta.
Hyvä niin, että edes tuo 60-vuotias ihminen sai tietää oikean perimänsä. On nimenomaan "moraalisesti ja eettisesti" oikein saada tietää kenen verta ja geenejä suonissa hyrrää. :confused:
Lastenvalvoja ei saa laittaa asioihin mukaan omia tuntemuksiaan tai mieltymyksiään, vaan asiat on tehtävä asioina. On myös suurta itserakkautta vanhemmilta tai äidiltä jättää kertomatta lapselle, kun lapsen biologinen isä oli. Oli se henkilö kuka tai millainen tahansa. Mikä muukaan syys kertomattomuudelle voisi olla ? :mad:

Tämä on vähän kuin "tupakanpolton lopetus". Siinäkin ihminen lellii itseää, no kun se on niin vaikeeta ja lääkitään ja väistetään lopettamista. (olen itse entinen tupakoija). Siis kokemuksen ääni puhuu.

Omakaan periytyvä sairauteni ei olisi selvinnyt "naapurinsedän" tietojen pohjalta, jos tilanne vaikka olisi ollut se. Vaan sain tietää vanhempieni todella olevan minun vanhempiani ja perimäni selvisi.
Mitä tapahtuu sitten jos periytyvä sairaus iskee ja oikean perimän tieto olisi hengen pelastus, mutta henkilö joka sen tiesi on jo mananmajoilla ??? :eek:

Kaikki eivät näitä asioista vielä oikein erota mistä todella on kyse.
Vanhemmuus ja perimä vain joissakin tapauksissa on kaksi eri asiaa. Tuskin sitä perimän antanutta isää tai vanhempia ny lehteen hautajaiskutsussa tarvitsee laittaa, mutta virkatodistuksessa se pitäisi jotenkin näkyä kun perunkirjoituksia tehdään. Toki hautajaisilmoituksessakin aivan oikein laitettuna lukisi os. se ja se, (alk. Meikäläinen) tai niin kuin Make alussa ehdotti. Siis ainakin viittaus siihen syntymänimeen.
Että silleen.
Terv. SARIAINEN :cool: