PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : starka drycker


LEMPI
11.03.17, 19:05
Mitä voisi käsitteenä tarkoittaa kuolinsyy "starka drycker" 1850 kuolleen, alle 50-vuotiaan, perheenisän kohdalla ? Voisiko se tarkoittaa pikäaikaista juopumusta tai äkillistä, liiallista, vahvaa alkoholimäärää ? Olen myös kuullut sellaisen selityksen, että keskiaikaisessa sanastossa se voisi tarkoittaa taika- tai noitajuomaa ? Mies on lisäksi haudattu välittömästi, vaikka mikään kiire ei olisi ollut, koska kuolemantapaus sattui pakkasten aikaan vuoden vaihteessa. Edellisiin ja seuraaviin hautauksiin paikkakunnalla on aikaa viikkoja ja yleensäkin kuolinpäivän ja hautauspäivän välissä kesälläkin näyttäisi olevan aikaa viikko ja talvella usein kuukausikin.

Minua on askarruttanut myös kysymys siitä, kuka kulemansyyn yleenä totesi 1800-luvulla ja aikaisemmin varsinkin maaseudulla ? Hyvin yleinen kuolinsyy näyttäisi olevan "oang.".

Lempi ptvoy*saunalahti.fi

Juha
11.03.17, 20:24
Rankkaan ryyppäämiseen kuollut
- ei siis mitään eksoottista eikä ihmeellistä


Pappi kirjasi kuolinsyyn vuonna 1749 voimaan tulleen määräyksen pohjalta - katso lisää täältä http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html

Juha

Olarra
11.03.17, 21:11
Valitettavan tavallinen tarina tuolloinkin:
http://yle.fi/uutiset/3-9445034

LEMPI
11.03.17, 22:20
Lempi kiittää Juha ja Olarra

Pekka Hiltunen
12.03.17, 19:10
Väki ymmärretään nykyään joukkona ihmisiä, mutta aiemmin sama sana on merkinnyt myös voimaa, mistä johdetaan esim. "väkevä" (ruots. starck). Lounaissuomalaista syntyperää ollut isoisäni käytti sanaa "väkki" tai "väkkiä/ vääkkiä" tarkoittamaan väkevää tai vahvaa, esim. maultaan (vaikkapa kurkkupastilleista) tai voimiltaan, missä tarkoituksessa sana oli yleensä aivan nykymuodossaan, siis "väkevä". "Pappani" harrasti nuorempana aktiivisesti painia Turun seudulla, joten ilmaisu lienee ollut aika moderni tai urbaani joskus 1920-50 -luvuilla. Kannattaa siis vaan luottaa korvaansa, kun on kyse viime vuosisadan terminologiasta: "starcka drycker" ovat siis yksinkertaisesti väkijuomia - eivätkä esim. pontikan "etutippoja" tms. myrkkyjä.
PH